Haluan täsmentää – viime päivinä kirjoittamiini sananvapausaiheisiin liittyen – muutaman asian tässä:

Olen aika monesta asiasta täysin eri mieltä Mikko Ellilän kanssa. En kuitenkaan pidä siitä, että – kuten olen täällä blogissani kuvaillut – joku virkamies lähtee sisäisen palonsa ajamana ristiretkelleen ja pyrkii rasismia keppihevosena käyttäen rajoittamaan maansa alkuperäisväestön kansalaisoikeuksia.

Rasismi muuten ei ole mitään valkoisen miehen yksityisoikeutta. Sitä esiintyy kaikissa kulttuureissa. Se on pohjimmaltaan terve piirre; sillä pyritään suojaamaan omaa yhteisöä ulkopuolisilta vahingonaiheuttajilta.

Lainsäädäntö reflektoi – tai sen pitäisi reflektoida – sen säätäneen yhteiskunnan arvoja. Lainsäädännön tarkoituksena on luoda yhteiskunnallisia normistoja, toimia pelotteena rikosten ennaltaehkäisyssä sekä määritellä rangaistusasteikko näitä normistoja rikkoneille.

Kun ns. demokraattisessa yhteiskunnassa lainsäädäntöön pyritään puuttumaan jonkun virkamiehen edustaman virka-aseman taholta, se on huolestuttavaa. Vielä huolestuttavampaa on silloin, jos sillä pyrittään luomaan ennakkosensuuri ja rajoittamaan sekä oikeutta mielipiteen julkistamisen että sananvapautta.

Olen kritisoinut jo jonkin aikaa mielestäni huonosti tehtyä lainvalmistelutyötä. Huonosti valmistellut ja yleisen oikeudentajun vastaiset lait ovat omiaan rapauttamaan yleistä lainkunnioitusta. Arvaatkaa muuten – ihan huviksenne – kuka tässä paljon tapetilla ollut henkilö on toiminut lainsäädäntöneuvoksena oikeusministeriössä?

Palaan muuten lähitulevaisuudessa täällä blogissani Maanmuuttoministeriin ja Suureen Sekä–Vähemmän-Salaiseen-Suunnitelmaan-Monikulttuurisesta-Suomesta.

Kullervo