Sananvapausrintamalta kuuluu ikäviä uutisia.
Nimimerkki TomaShot on tuomittu Tuusulan käräjäoikeudessa tänään kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.
Tuomio on 825 € sakkoja. Lisäksi oikeus määräsi TomaShotin pitämän nettisivuston suljettaviksi.
Missä ovatkaan nyt Amnesty International
![]()

TomaShot kertoo asiasta itse näin:
Vaikka vaadin että sivuillani ollut täysin faktapohjainen osio
“UUTISIA SUOMESTA”, jossa uutisoitiin maahanmuuttajien tekemistä rikoksista, olisi säilytettävä, niin myös se tuomittiin suljettavaksi.Tuomio oli taloudellisesti todella rankka, eikä perheellisellä
ihmisellä ole varaa leikitellä tällaisten summien kanssa. Sen johdosta minun on nyt pidettävä sivustoni lopullisesti suljettuina. Oikeudenkäynnistä jäi kyllä sellainen maku, että kaikki olisi jo ennalta päätetty. Mielestäni perustelin asiani ja kantani aivan asiallisesti ja hyväksyttävästi, joten aika heppoisin perustein tämä
tuomio minulle kyllä lätkäistiin, siis vain siitä syystä että uskalsin olla eri mieltä ja tuoda ankeaa realismia monikulttuurisuudesta kaikkien nähtäville.Mutta tämä juttuni nyt oli yksi näistä “esimerkkitapauksista”, jolla totuuden ääni halutaan vaientaa.
Tämä on erittäin surullinen tapaus.
Surullinen tietysti TomaShotin kannalta, mutta myös ihmisoikeuksien, sananvapauden, perustuslaillisuuden ja kansanvaltaisuuden kannalta.
Aloitin itse tämän blogin kirjoittamisen viime keväänä siitä syystä, että Mikko Puumalaisen käynnistämä ristiretki sananvapautta ja ihmisoikeuksia vastaan alkoi ärsyttämään minua aivan toden teolla. Tämä blogi on suunnattu eräitä suomalaisia virkamiehiä, politiikkoja ja toimittajia vastaan.
Näitä minun maailmankatsomukseni kannalta tarkasteltuina vastenmielisiä, muka-suvaitsevaisia, tekopyhiä, epäisänmaallisia, itsekeskeisiä, elitistisiä ja kansanvallan vastaisia poliittisia toimijoita vastaan.
Ja tämä on henkilökohtainen poliittinen mielipiteeni.
Ottamatta sen ihmeellisemmin tässä kantaa TomaShotin sivustoon, haluan muistuttaa kaikkia – myös Tuusulan käräjäoikeuden jäseniä – siitä mitä mieltä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on ihmisoikeudeksi luokiteltavasta sananvapaudesta:
Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.
Olen käsitellyt aihetta aikaisemmin muun muassa täällä.
Otan osaa TomaShotin puolesta ja toivon Sinulle voimia.
Toivottavasti jaksat katsoa asian käräjäoikeutta pidemmälle. Jos syyttäjä ei valita mutta valitat itse tuomiostasi hovioikeuteen, et voi saada ainakaan ankarampaa rangaistusta. Kannattaa siis odotella valitusajan loppuun.
Mutta muista hankkia itsellesi jatkossa kelpo lakimies. Sellainen, joka on erikoistunut ihmisoikeuskysymyksiin.
Sillä niistähän tässä on nimen omaan kyse.
Lähteet: EIT, Amnesty International, Human Rights Watch, Wikipedia
Päivitys 16.22: Aiheesta kirjoittaa myös- ainakin – Tupla-Jii
Päivitys 15.1. 00.36: Ja Ruttuvaari.
Päivitys 15.1. 13.19: Myös Tapio Turkki ja Tundra Tabloids ovat kommentoineet asiaa.
Tuomiolauselmakin on löytynyt
SYYKSI LUETUT RIKOKSET
1) Kiihottaminen kansanryhmää vastaan 5.1.2007
RANGAISTUSSEURAAMUKSET
SAKKO
Syyksi luettu rikos 1 25 päiväsakkoa a 33 euroa = 825 euroaLAINKOHDAT
1) Rikoslaki 11 luku 8 §MUUT RIKOSOIKEUDELLISET SEURAAMUKSET
Sisällöltään lainvastaiset verkkoviestit, sivustolla http://tomashot.pp.fi olevat artikkelit
“Sekalaisia artikkeleita Suomesta”, “Palstoilta poimittua” ja “Uutisia Suomesta” määrätään poistettaviksi yleisön saatavilta ja hävitettäviksi.Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä 22 § 3 momentti.
Päivitys 15.1.2008 13.57: Myös Uutiskynnys on julkaissut asiaa koskevan uutisen.
Päivitys 15.1.2008 23.21: Ja Yrjöperskeles, muropaketti, FlashBack, FutisForum pakkopoisto sekä Gates of Vienna.
Päivitys 16.1.2008 00.07: Joukkoon on tullut lisää ulkomaisia kommentoijia. Esimerkiksi LockAndLoad, Fire Base America, Atlas shrugs.
Ja kotimaisista Vasarahammer.
14.01.2008 at 4:45 ip
Käsittämätöntä toimintaa sananvaputta vastaan. Ja jos supersyrjintävaltuutettu saa vielä syyttäjän, tuomarin ja pyövelin viitat harteilleen, on tämä Tomashotti yhtenä hyvänä ennakkotapauksena vaientamassa niitä “epämiellyttävän totuuden” puolestapuhujia, mitä nykyinen sinilevähallinto ei voi sietää..
Tämä ei jää tähän.
15.01.2008 at 10:14 ap
Vielä se päivä tulee, kun kansalaisen perusoikeuksiin kuuluvaa sananvapautta saa loukata pelkällä hallinnollisella päätöksellä. Oikeudenkäynti se on näytösoikeudenkäyntikin.
15.01.2008 at 1:36 ip
Uskomatonta!
Tämä meno on kuin Itä-Saksassa tai Neuvostoliitossa. Ihmisiä vainotaan ja tuomitaan poliittisten mielipiteiden vuoksi. Tästä ei ole pitkä matka keskitysleireihin.
15.01.2008 at 1:40 ip
Vasarahammerille:
Vähemmistövaltuutettu onkin vaatinut jo itselleen arviointi- ja rangaistusvaltaa. Mitäpä oikeudenmukaisuudella ja puolueettomalla oikeudenkäynnillä tekeisikään tulevaisuuden Suomessa.
Olemme matkalla kohti näennäismonikulttuurista yhteiskuntaa jossa ei ole tilaa toisinajattelijoille.
Tämä oikeus päätöksineen on lähinnä farssi.
16.01.2008 at 12:38 ip
[...] Kolmanneksi kiellettiin keskustelu keskeneräisistä asioista, jonka me hyväksyimme. Lopulta hallituksen linjasta poikkeavat haettiin pois. Muitapa ei sitten jäänytkään. Aihe: Yhteiskunta, Sananvapaus — Teemu [...]