Kotimaantoimittaja Minttu Mikkonen on mainio esimerkki siitä millaiseksi Hyysäri on muuttunut muutaman viimeisen vuoden aikana.

Lähde:HS

Joukko Tampereen yliopiston vallankumoustieteidenlaitoksen käyneitä toimittajabroilereita- ja kanoja istuu lasihäkissä – heitellen kiviä ruokkivaa kättä kohden lasin läpi.

Mikkonen kommentoi C.G.E. Mannerheimista väkisin tehtyä keskustelua otsikolla Sotapäällikkö ja suvaitsevaisuusharha.

Yhteisön suvaitsevaisuus mitataan toden teolla vasta silloin, kun puheeksi tulevat sen ikonit. Siitä mittarista katsottuna 2000-luvun Suomen ilmapiiristä on viime viikkoina saanut surullisen kuvan.

Kun moneksi haukutun ministerin kimppuun käydään takaapäin ja hänet kaadetaan jäätikköön, se on vitsi. Useassa lehdessä tätä ruumiillista väkivaltaa on kutsuttu “leikkisästi” kääpiönheitoksi.

Kun edesmenneestä sotamarsalkasta tehdään fiktiivinen nukkeanimaatio, jossa tämä esiintyy korsetissa, kenraalit ja keskustelupalstoja täyttävät kansalaiset pitävät hahmon homoseksuaalisuutta rienauksena.

Yhtä paljon kuin suhtautumisesta Mannerheimiin ja Pekkariseen, näiden keskustelujen sanavalinnat kertovat suhtautumisesta homoihin, lyhytkasvuisiin ja vähemmistöjen edustajiin ylipäätään.

Ensimmäinen asia jossa Mikkonen menee metsään, on suhteellisuudentaju – tai itse asiassa sen puuttuminen.

Mannerheim oli suurmies – Pekkarinen ei. Mannerheim on kansallinen ikoni. Mies, joka yhdisti kansan huonoina aikoina ja luotsasi Suomen tulevaisuuteen – epäitsekkäästi.

Pekkarinen tunnetaan – valitettavasti – lähinnä välistävedoistaan, iltalypsyistään, kotiin päin vetämisestään ja poliittisesta nepotismistaan – itsekkyydestään.

Lisäksi Mannerhein on kuollut – Pekkarinen on elossa.

Näiden asioiden niputtaminen yhteen osoittaa toimittajalta suhteellisuudentajun ja asiakokonaisuuksien hahmottamiskyvyn puuttumista.

Seuraava asia jossa hän eksyilee – on edelleen suhteellisuudentaju.

Mikkosella – ja aika monella hänen toimittajakollegallaan – on sellainen varsin omalaatuista oikeudentajua edustava käsitys, että enemmistöä ja sen arvoja saa pilkata ihan niin paljon kuin haluaa – ja se on heidän mielestään jopa toivottavaa.

Näin nämä mikkoset – taktikot – asettavat vähemmistön – aina ja kaikkialla – enemmistön edelle. Näin nämä mikkoset – taktikot – asettavat vähemmistön – aina ja kaikkialla – enemmistön edelle. Pilkkaamalla enemmistön edustajia, arvomaailmaa, esikuvia ja maailmankatsomusta, pyritään hiljalleen tuhoamaan se kulttuuri joka nämä mikkoset on hoitanut, kouluttanut ja kasvattanut.

Suomen kaltaisessa enemmistödemokratiassa vähemmistö sopeutuu enemmistön tekemiin päätöksiin – ja enemmistö kunnioittaa vähemmistön oikeuksia.

Yhteiskunta tarvitsee esikuvia ja sankareita yhtä paljon, kuin se ei tarvitse omahyväisiä ja itsekkäitä poliitikkoja hoitamaan koko maan ja kansan yhteisiä asioita.

Eräs logiikka Mikkosen jutussa on kuitenkin kohdallaan. Se, miten hän on vetänyt Mannerheimin vertauspariksi nimen omaan Pekkarisen. Pekkarinen sopiikin vallan mainiosti näiden mikkosten maailmankuvaan.

Hän edustaa juuri sellaista arvomaailmaa, mitä nämä mikkosetkin edustavat. Jokainen päätelköön itse.

Kokeilepa Minttu-tyttö sananvapauden rajoja ihan huviksesi joskus tosissasi. Ei vaadi kovin suurta rohkeutta arvostella kansallisia instituutioita tällä 1970-lukua muistuttavalla hölmöläisten ja yleiseen huudon aikana.

Jos todella haluat testata suvaitsevaisuuden ja sananvapauden rajoja, kirjoitapa provosoiva nukkenäytelmä – tai vaikka ihana journalistinen juttu siitä – esimerkiksi käyttäen sanoja M*hammed, n*ekeri, s*mali, m*slimi tai m*stalainen. Ja lisäämällä vielä noihin sanan homo.

Veikkaan, että tulos saattaisi yllättää jopa Sinut.

Lähde: HS