Kullervo Kalervonpoika

Kuten kaikki jo varmaan tietävät, apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on tehnyt syyttämispäätöksen Jussi Halla-ahon blogikirjoittelua koskevassa asiassa.

Syyttämispäätöksessä toinen rikosepäily koskee kiihottamista kansanryhmää vastaan. Asiasta on kirjoitettu paljon – etenkin siitä, että Kalske on jostain syystä ymmärtänyt väärin Halla-ahon tekstin, joten en palaa enää siihen.

On kuitenkin eräs asia, jota haluan tiedustella Kalskeelta. Olisiko tämä (mediassa julkaistu) lausuma kenties sellainen, että se ylittäisi syyteharkinnan osalta syytteen nostamiskynnyksen samasta rikoksesta epäiltynä?

Olin töissä järjestyksenvalvojana Raumanmeren juhannuksessa. 90 000 suomalaista, kaikki kännissä, ilman vaatteita, nukkumassa kadulla, oksentelee, tappelee ja harrastaa seksiä.

Niin miten on?

Tämän lausuman on päästänyt suustaan somalitaustainen Wali Hashi.

Onko laki Suomessa todellakin sama kaikille vai onko Jussi Halla-aho oikeassa siinä, kun hän epäilee maamme oikeuskäytännön perustuvan yhdenvertaisuusperiaatteen (ja lainsäädännön) vastaiselle kaksoisstandardille?

Jos Kalske ei tee Hashia vastaan syyttämispäätöstävoimme päätellä näin olevan.

Noh – kuka tekee tutkintapyynnön?

??????????

Jk. Lisää samasta aiheesta löydätte täältä.

Fokloristina tunnettu veli Rutja on pohtinut yhteiskunnan henkistä rappiota. Ohessa lainauksena koko – varsin mielenkiintoinen – kyseistä asiaa koskeva teksti.

YHTEISKUNNAN HENKINEN RAPPIO

Terminä rappio merkitsee jonkin luodun ja ylläpidetyn asian huonontumista ja heikentymistä, kun se jää hoitamattomaan tilaan. Se merkitsee rakenteiden palautumista järjestyksestä kohti kaaosta ja sekasortoa. Kaikki, mikä maailmassamme on ihmisen luomaa, vaatii myös ylläpitoa. Tämä sääntö koskee niin konkreettisia, materiaalisia asioita, kuin kulttuurisia ja abstrakteja rakenteita, ja mikäli tämä unohdetaan, on seurauksena kehityksen kääntyminen kohti sitä alkutilaa, josta ihminen on asioita luonut. Mikäli yhteiskunnassa ei pidetä huolta kiinteistöistä, ne homehtuvat ja lahoavat, mikäli puistoja ei hoideta, ne rehevöityvät ja villiintyvät ja mikäli laillista yhteiskuntaa ei pidetä yllä asialle omistautunein viranomaisin, seuraa anarkia ja totalitarismi. Samoin on kyse myös kulttuurisissa asioissa, sillä jos hyvää makua ja asiantuntemusta ei arvosteta, tapahtuu kulttuurin rappeutuminen. Näistä yksinkertaistetuista määritelmistä pyrin tarkastelemaan sitä rappiokehitystä, joka yhteiskunnassamme nähdäkseni tänään vallitsee ja kuinka poliittinen eliittimme käyttää sitä sumeilematta hyödykseen.

Kulttuuri ihmisen elämänmuotona

Kulttuuri merkitsee ihmisten tapaa toteuttaa omia tarpeitaan ja halujaan suhteessa muihin ihmisiin ja ympäristöönsä. Se on tapa toimia yhteiskunnan osana ja se seuraa läpi koko ihmiselämän kirjon tieteestä, taiteesta, kirjallisuudesta ja pukeutumisesta kieleen, käytöstapoihin, elämänarvoihin ja maailmankuvaan. Inhimillisessä toiminnassa ei ole mitään sellaista, mihin kulttuuri ei olisi vastavuoroisessa vaikutussuhteessa. Kulttuuri on merkitysjärjestelmä, joka antaa mielen ymmärtää asioita ja ilmiöitä kulloisessakin kontekstissaan ja tämä merkitsee sitä, että osaamme tulkita muiden ihmisten käyttäytymistä, sekä ennustaa heidän reaktioitaan suhteessa omaan toimintaamme.

Länsimainen kulttuuri on kulkenut vuosituhansia pitkän tien ollakseen sitä, mitä kulttuuri on silloin, kun se on kehittynyt ja muokkautunut pitkään monien vaiheiden lävitse. Lääkinnässä luonnosta löytyneistä rohdoista alkanut hoito on kehittynyt moderniksi lääketieteeksi, musiikki on kehittynyt satunnaisten käteen sattuneiden esineiden tuottamasta äänestä sinfoniamusiikiksi ja käsitykset ympäröivästä maailmasta ovat muovautuneet taikauskosta tieteelliseen maailmanselitykseen. Ihminen sinänsä on tämän matkan aikana muuttunut kuitenkin hyvin vähän. Mikäli moderni ihminen syntyisi 10 000 vuotta sitten vallinneeseen kulttuurin, niin tuskin eroa muihin tämän kulttuurin yksilöihin huomaisi. Koko yhteiskunnan kehitys on siis pohjimmiltaan abstraktien käsitteiden, ajatusten, tiedon, teorioiden ja arvojen jalostumista. Toki tekniikka ja infrastruktuuri ovat materiaalisia, mutta näiden olemassaololle on ensisijaisen tärkeää, että on ensin olemassa ideat ja tietotaito näiden toteuttamiseksi – kerrostaloa ei voi rakentaa, ellei ymmärrä matematiikkaa ja rakennusoppia. Mikäli tämä sivistys katoaa, sitä ei kehitetä ja ylläpidetä, taantuu myös yhteiskunta takaisin kohti primitiivisiä kulttuureja. Toisaalta tekniikka ja infrastruktuuri saattavat säilyä korkeina rappeutuneessakin kulttuurissa, mutta tekniikan ja infrastruktuurin tarjoamia mahdollisuuksia käytetään yhä enemmän vain yksinkertaisimpien tarpeiden ja halujen toteuttamiseen.

Kuinka rappio ilmenee?

Kulttuurinen rappeutuminen koskee kaikkia elämän alueita. Se näkyy taiteessa, filosofiassa, politiikassa, viihteessä ja ennen kaikkea ihmisten arvoissa. Rappiokehitys on itseään ruokkivaa ja eksponentiaalista, sillä mitä vähemmän yhteiskunnan vanhoja, hidastavia arvoja asettautuu vasten tätä kehitystä rappion niitä syödessä, sitä nopeammaksi dekadenssi käy.

Taiteessa rappio ilmenee kaiken ylevään, sopusuhtaisuuteen ja luonnolliseen estetiikkaan pyrkivien suuntauksien hylkäämisenä. Tämä kehitys on leimallista ennen kaikkea toisen maailmansodan jälkeiseen taidemaailmaan, jolloin taiteilijapiirit täyttyivät laajalti sosialisteista, joiden agendaan kuului kaiken sen romuttaminen ja mitätöiminen, mikä on perinteistä, ylevää, romanttista, kansallista ja klassisen estetiikan ihanteita noudattaa. Tilalle astuvat shokeeraavuus, groteskius, sekä muut rajojen ja hyvän maun rikkomukset. Luonnollisesti hyvä maku on sidonnainen kulttuuriin, mutta hyvän maun määritelmäksi sovittakoon tässä yhteydessä se, mikä ei vakavasti riko kansan perusarvoja. Sinänsä hyvän maun vastaisen taiteen tuottaminen ei ole tuomittavaa siinä mielessä, että sellainen tulisi suoranaisesti kieltää, mutta on kyseenalaista, että kansan tuottamia verorahoja käytetään tällaisen taiteen edistämiseen.

Filosofian rappio näkyy aatteellisena dekonstruktiivisuutena ja löysänä relativismina, joka mahdollistaa älyllisen perustelun moraaliselle selkärangattomuudelle. Tässä ajattelussa hylätään perusarvojen ja etiikan oikeutus vain keinotekoisina rakenteina, eikä niillä katsota olevan elämää määrittäviä arvoja. Pitkälti filosofisen rappeutumisen taustalla ovat samat poliittiset ja yhteiskunnalliset voimat, kuin jotka taiteenkin kehityksen taustalta ovat esiin nostettavissa. Olkoot arvot ja kulttuuri kuinka keinotekoisia tahansa, ovat ne perustana koko ihmisyhteisön toiminnalle. Sitoutuminen ihanteisiin merkitsee elämäntavoitteiden asettamista tiettyyn ideaaliin ja mikäli tämä ideaali hylätään turhana, ei ihmiselle jää enää tavoiteltavaa ja elämä menettää sisältönsä.

Poliittisessa rapautumisessa kyse on ennen kaikkea siitä, että poliitikon tehtävänä ei enää ole toteuttaa kansan tahtoa ja parasta vaan hankkia mahdollisimman paljon ääniä turvatakseen seuraavan valtakautensa. Tämä johtaa huonolla tavalla populistiseen politiikkaan, valehteluun, sananvapauden rajoituksiin ja korruptioon. Kaikki edellä mainitut ilmiöt ovat näkyvissä myös Suomen poliittisella kentällä, kun äänestäjiä pyritään kosiskelemaan pintapuolisella retoriikalla, ministerit valehtelevat aikomuksistaan ja sananvapautta pyritään rajoittamaan hiljentämällä toisinajattelijat sakoin ja leimakirvein. Vaikka Suomen peruslaki alkaakin toteamuksella, että maassamme valta kuuluu kansalle, ei tämä periaate nykyisessä poliittisessa ilmastossa toteudu. Poliittisen eliittimme yli puoluerajojen läpi kulkeva asenne on se, että yhteiskunnallista kansalaiskeskustelua ei arvosteta. Ovatpa eräät pitkän linjan poliitikkomme tuoneet esille kannanottojaan, että jotkin asiat eivät kuulu vaalikeskusteluihin, vaan niistä puhutaan ja päätetään vasta vaalien jälkeen. Tämä on totaalisen halveksuva asenne kansaan ja kansanvaltaan.

Vakavin rappiokehitys, jolle kaikki edellä mainittu on pohjana, on kuitenkin kansan arvojen murentuminen. Tämä merkitsee individualistista ja vaatimuslähtöistä elämänasennetta, jossa yksilöillä ja ryhmillä katsotaan olevan yhä enemmän toteutumattomia oikeuksia, mutta ei lainkaan velvollisuuksia. Tämä ilmenee muun muassa suhtautumisena vanhempaan väestöön, että tuleviin sukupolviin. Vanhuksien olot ovat monille hyvin toissijaisia ja merkityksettömiä – samoin on laita tulevien sukupolvien suhteen, joille ei ainakaan toteutetun toiminnan valossa haluta jättää oikeutta terveeseen elämään, puhtaaseen luontoon, kulttuuriin ja riittäviin luonnonvaroihin. Yleinen välinpitämättömyys ja lyhytkatseisuus yhteiskunnallista asioissa mahdollistaa puolueiden voitokkaan ratsastamisen julkkisehdokkailla, ympäripyöreällä poliittisella keskustelulla, populismilla ja kaunopuheisilla, kaikkia hiukan kosiskevilla maailmanparannusvisiolla – vailla selkeää, konkreettista ohjelmaa. Lyhyesti sanottuna, ottamalla kantaa kaiken kivan puolesta kaikesta ikävästä irtisanoutuen. Näin valtaan nousevat ne, jotka propagandistisesti puhuvat hyvinvointivaltiosta tai uusliberaalien tapauksessa mahdollisimman matalasta yhteiskunnallisesta, taloudellista ja sosiaalisesta vastuusta. Tämä ei kuitenkaan ole kestävää politiikkaa, vaan mitä enemmän poliitikkojen toiminta keskittyy ongelmien siirtämiseen vain oman vaalikauden yli, sitä nopeammin ja varmemmin järjestelmä kulkee kohti romahtamistaan.

Vapautuminen

Mikäli lukijana tunnistat edellä kuvattuja ilmiöitä yhteiskunnassamme, tullee seuraavaksi mieleesi, kuinka tässä itseään ruokkivassa kurimuksessa voisi toimia. Millä keinoin taistella tällaista surkuhupaisaa kehitystä vastaan?

Ensimmäiseksi on herättävä siihen, että kukaan ei ole tästä muutoksesta vapaa. Perinteisten ihanteiden mukaisia arvoja on yksiselitteisen raskasta noudattaa, mikäli ympäröivä yhteiskunta rohkaisee monilla tavoin päinvastaiseen toimintaan. Raastavinta on havaita yhteiskunnan ja kulttuurin rappio itsessään ja omassa toiminnassaan, mutta se on lähtökohtana mille tahansa positiiviselle kehitykselle. Itsensä kieltäminen ja valheellinen kohottaminen muiden yläpuolelle tukahduttavat toiminnan minkään paremman puolesta. Riittämättömyyden tunne itsessään on se armottomin piiskuri, joka saa ihmisen toimimaan paremmin. Kaikessa toiminnassa elämässä tulisi lähteä siitä, että itseään lähellä olevat asiat ovat kunnossa ennen, kuin pyrit vaikuttamaan oman elinpiirisi ulkopuolisiin asioihin. Silloin, kun omat elämäntavat, perhe ja työ ovat ihanteidesi mukaisia, on helpompaa ja rehellisempää pyrkiä vaikuttamaan muiden toimintaan.

Kun oma pesä on siivottu, on syytä pyrkiä vaikuttamaan omaan lähipiirinsä keskustelemalla ja kysyen millaisena he haluaisivat nähdä esimerkiksi Suomen 50 vuoden kuluttua. Useimmat ihmiset ovat siinä määrin takapihakonservatiiveja, etteivät he toivoisi mitään suuria ja mullistavia muutoksia tapahtuvan vaan, että tuolloin ihmisillä olisi samat mahdollisuudet, oikeudet ja velvollisuudet, kuin tänäänkin. Yleensä tämän mielipiteen tiedostaminen johtaa siihen, että alkaa vastustaa ja halveksua monia rappiokehitykseen liittyviä ilmiöitä.

Pidemmällä ajanjaksolla on toiminta kohdistettava siihen, että poliittinen ympäristö on kokonaan uudelleenmuodostettava, reformoitava. Tämä on välttämätöntä, sillä nykypoliittinen kansanvallan halveksunta on alku itseään ruokkivalle ja eksponentiaalisesti kiihtyvälle kehitykselle, jossa hallitsevan politiikan vastaisista kannanotoista ja toiminnasta tulee asia kerrallaan kriminalisoitua. Siksi nykyinen ilmapiiri kannustaa välinpitämättömyyteen ja keskinkertaisuuteen, sillä tällainen asenne ei ole koskaan uhkana vallassa oleville poliitikoille.

“Rutja” 2009

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma “jorma” Kalske ilmoitti odotetusti eilen tehneensä syyttämispäätöksen Jussi Halla-ahoa vastaan.

Syytteen julkitulo oli ajoitettu tarkoituksellisesti tasan päivä ennen sitä hetkeä, kun perussuomalaiset päättivät Halla-ahon EU-vaaliehdokkuudesta ja tämän syyte on (sanan varsinaisessa merkityksessä) kaivamalla kaivettu.

Tavoitekin saavutettiin – Halla-aho ei mahtunut EU-ehdokaslistalle Perusuomalaisten piirissä.

Timo Soinin mukaan Halla-ahon ehdokkuudesta on ollut puolueessa ristiriitaa. Soini sanoo, että Halla-ahon liepeillä on ollut voimia, joilla on puolueen hajotuspyrkimyksiä.

Hyysärin valitseman sanamuodon mukaan, Soini kokee halla-aholaisten yrittäneen painostaa puoluetta.

(Tosin Soini toteaa myös, että painostuksena hän kokee myös Rkp-vetoisen hankkeen rasisminvastaisen julistuksen allekirjoittamisvaatimuksesta. Hän ei aio sitä kirjoittaa.)

Kalskeen allekirjoittama syytekirjelmä perustuu Jussi Halla-ahon varsin kuuluisaan sarkasmiryöpytykseen  “Muutama täky lIllmanin Mikalle” ja siitä kahteen kontekstista irti revittyyn lauseeseen (sinänsä aika säälittävää, ettei tuon tasoisessa virastossa pystytä peittelemään paremmin asian todellisia syitä ja syytteen motiivia…) .

Jokainen normaalilla järjellä asioista jotakin ymmärtävä ihminen tajuaa sen, että kyseessä on sarkastinen  (ja varsin ajankohtainen ) pakina sananvapauden puutteesta nykyisessä Suomessa. Kuten Jussi Halla-aho itse on todennut, hän pyrki osoittamaan (ja näköjään onnistuikin tavoitteessaan)  että

…  kirjoituksen aiheena oli julkisen sanan ja syyttäjäviranomaisten harrastama kaksoisstandardi. Se, että joistakin ihmisryhmistä saa esittää törkeitä ja loukkaavia väitteitä, kun taas joistakin toisista ei saa. Kirjoituksen kohteena olivat julkinen sana ja ennen kaikkea syyttäjäviranomaiset, kuten kirjoituksen otsikostakin voi päätellä.

Ne jotka eivät sitä ymmärrä, ovat ilmeisesti hieman jälkijättöisiä ja tyhmiä – tai he ovat ymmärtäneet asian tahallaan väärin. Oli niin tai näin, tämä ei vakuuta valtakunnansyyttäjän virastossa hallittavasta ammattitaidosta. Päin vastoin minusta kyseessä on varsin amatöörimäinen poliittisen ajojahdin peittelyyn pyrkivä yritys.

Entistä omituisemmaksi asian tekee se, että Kalske perustaa määräyksensä sananvapauden rajoittamista koskevan osan ainoastaaan Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mietintöön – ei lainsäädäntöön.

5.1 Sananvapauden rajoittaminen

Sananvapaus ei ole rajoittamaton. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on lausunut Suomen perustuslakiin sisältyvien perusoikeuksien rajoittamisedellytyksistä perusoikeusuudistusta koskevassa mietinnössään (PeVM 25/1994 vp. s. 5). Perustuslakivaliokunta on lausunut, että yleisten rajoittamisedellytysten mukaan kullakin perusoikeudella on ydinalue, jonka turvaamaa käyttäytymistä ei saa säätää rangaistavaksi. Näin ollen sananvapaudella on ydinalueensa, johon kuuluvaa toimintaa ei saa säätää rangaistavaksi tai muulla tavalla rajoittaa. Sananvapauden
ydinalueeseen kuuluu ainakin valtaosa ns. poliittisesta sananvapaudesta.

Mielenkiintoista koko jutussa on se, että tämä kappale kääntyy aika ristiriitaiseksi, kun siitä otetaan (Kalskeen tapaan) eräs lause irti yhteydestään, nimittäin sananvapauden ydinalueeseen kuuluu ainakin valtaosa ns. poliittisesta sananvapaudesta.

Kun Kalske perustelee päätöstään valiokuntamietinnöllä (eli varsinaisen lainsäädännön ulkopuolisella, sen valmisteluun liittyvällä parlamentaarisella höpinällä) hän päättääkin seuraavaksi määritellä ihan itse, mikä poliittinen mielipide on sallittu ja mikä ei – siis minkälaiset mielipiteet kuuluvat (vieläpä kontekstista väkivalloin irtiolevina ja vääristeltyinä) poliittisen sananvapauden piiriin.

(Puhumattakaan siitä, että EIT on jo pitkään todennut the tolerance of individual points of view is an important component of the democratic political system.)

Suomessa (ja yleisemmin perinteisissä ja vakiintuneissa demokratioissa) on yleensä katsottu, että perusoikeuksien ydinalueelle kohdistuvat rajoitukset ovat kiellettyjä. Sananvapausoikeuden kohdalla tätä ydinaluetta ovat esimerkiksi poliittinen sananvapaus ja lehdistönvapaus. Halla-ahon tekstit ovat kritiikkiä joka kohdistuu vallanpitäjiin. Näin ollen Jussin kirjoitukset nauttivat korostettua sananvapauden suojaa.

Tätä vasten Kalskeen paperi on rikollisen huonosti laadittu, epäselvä, kyseenalainen ja ilman todellisia perusteluja poliittiseksi aseeksi kyhätty töherrys.

Tämä jos mikä on aika erikoista toimintaa apulaisvaltakunnansyyttäjältä virantoimituksessa – tosin erikoista on myös se, että Kalske on antanut ymmärtää edustavansa yksityishenkilönä Halla-ahon poliittisia vastustajia (ja silti hän ei ole nähnyt mitään tarvetta jäävätä itseään ns. julkisena vihamiehenä Halla-ahon tapauksessa).

Herää kysymys, onko jorma tehtäviensä tasalla vai onko hän kenties rikkonut taitamattomuuttaan tai kenties jopa tahallaan virkavelvollisuuttaan – ja toiminut mahdollisesti poliittisen eliitin ajaman toisinajattelijajahdin käsikassarana?

Tässä syyttämispäätöksessä on myös unohdettu EIT:n viimeaikaiset päätökset ja Europarlamentin tuore kanta tätäkin sivuavaan internetsensuurin kiristämiseen liittyvään asiaan.

Hienoa päättäjät ja vihervasemmistolaiset virkamiehet. Ei ole mikään ihme, että kansalaisten vaikutusmahdollisuudet Suomessa ovat YK:n tuoreen luokituksen mukaan samaa tasoa kuin Mongoliassa.

Pieni pyyntö – älkää edes vitsinä viitsikö puhua kansalaisyhteiskunnasta…

Päivän kysymykset kuuluvatkin tänään seuraavasti:

Lähteet: HS, Scripta, Rutja, Homma

Vastaanottokeskus merkitsee meille paljon. Se merkitsee työpaikkoja, yksityisen palvelukysynnän vahvistumista, valtionosuuksia mahdollisiin kustannuksiin.

Arja Alho (SDP, Siuntio) US blogissaan.

Tässä humaanin elvytyksen logiikassa on jotain samaa kuin Indianan osavaltion kongressin 1897 säätämässä laissa Yhdysvalloissa.

Siellä hyväksyttiin tuolloin laki, jonka mukaan piin arvo ei vastaisuudessa olisi 3,14. Yksinkertaisuuden vuoksi sen arvo muutettiin tasaluvuksi 4.

Nk. todellisuus pakotti varsin nopeasti Indianan ennakkoluulottomat ja avarakatseiset päättäjät kuitenkin palaamaan entiseen käytäntöön.

Yksikään tuolla piin arvolla rakennettu silta ei olisi kantanut kuormia ja tuolloin varsin tavallinen heilurikello olisi jätättänyt varttitunnin jokaista tuntia kohden.

Todellisuus tässä asiassa on jotain sellaista mitä toimittaja Perttu Kauppinen laskeskeli artikkelissaan Hyysärissä 24.3.2009:

Humanitaarisen elvytyksen mielekkyyttä voi pohtia vertaamalla sen kustannuksia kuntalaisten maksamiin valtion veroihin. Esimerkiksi Pudasjärvelle Pohjois-Pohjanmaalle perustettiin viime syksynä 40 alaikäiselle tarkoitettu vastaanottokeskus. Alaikäisen vastaanottokeskuspaikka maksaa 42 600 euroa, joten koko keskuksen kustannukset ovat 1,7 miljoonaa euroa vuodessa.

9 000 asukkaan kunta riemuitsee keskuksen tuoneen 19 työpaikkaa. Ne tulevat siksi kalliiksi, että vastaanotto vie vajaan kolmanneksen pudasjärvisten valtiolle maksamista veroista. Kunnasta kun tilitetään ansio- ja pääomaveroja vain 5,9 miljoonaa euroa vuodessa.

Suunnitelmien mukaan Pudasjärven keskus voidaan kasvattaa yli satapaikkaiseksi. Silloin sen pyörittäminen vie kaikki kuntalaisten maksamat valtion verot.

Minua ei ihmetytä se, miksi talous, yhteiskunta ja kansalaisoikeudet Suomessa ovat retuperällä. Ihme olisi jos asiat olisivat toisin nykyisen päättäjäjoukon jäljiltä.

Lähteet: HS, US

Matti Vanhanen on jäänyt (taas kerran) ns. rysän päältä kiinni.

Nyt on selvinnyt, että Masa on ollut taas erään yksinhuoltajaäidin kimpussa. Tällä kerralla paikka ei kuitenkaan ole ollut ns. Ikea – eli Suomi24:n (joka tunnetaan paremmin Kansakunnan Vessanseinänä) Treffipalsta.

Kyse oli tällä kerralla Keskustan internetissä tehdystä vaalityöstä.

Leena ja 69 – vaalityötä?

Matti on tutustunut “Leenaan” Keskustan vaalityön ohessa. Vanhanen kertoo tavanneensa naisen kahdesti kunnallisvaalien merkeissä. Ensin keskustan kampanja-avauksessa ja myöhemmin toisessa vaalitilaisuudessa. Jälkimmäisen tilaisuuden jälkeen Vanhanen kertoo lähettäneensä naiselle viestin, jossa kiittää häntä ehdokkaaksi ryhtymisestä.

Pääministeri Matti Vanhanen myöntää tavanneensa “Leenan” ja vaihtaneensa tämän kanssa viestejä. Vanhanen ei pidä viestejä erityisen sopimattomina, vaikka niissä Vanhasen ehdokasnumerosta (69) vitsailtiinkin.

Vanhanen kertoo keskustelun jatkuneen saman illan aikana joillakin viesteillä.

Ja siinä tuli vitsailua myös tästä ehdokasnumerostani, josta sain kuulla vitsejä koko syksyn ajan. Siinä ei ollut mitään erityisen sopimatonta

Vanhanen sanoo myös, että hänen puolestaan koko viestiketjun saa julkaista.

Vaikka se on yksityistä viestintää, niin ehkä se olisi paras, että se julkistettaisiin.

Tyypillisen keskustapoliitikon tapaan julkistamisehdotuksestaan huolimatta Matti Vanhanen on sitä mieltä, että paperille painettuna viestien vitsailu saattaisi näyttää erikoiselta. Vanhasella ei viestejä ole tallessa ja viestinvaihtoiltana hän oli ehdottanut niiden tuhoamista myös viestiketjun toiselle osapuolelle.

Huoh…

Kolme, kaksi, yksi, nolla…

Matti Vanhanen on erinomaisen surkea esimerkki siitä, miten suomalaisessa oligarkiassa – kaikenlaisen keskinkertaisuudenkin alle jäävä – lähes täydellinen kyvyttömyys voi päästä valtaan kiinni – ja roikkua siinä monta vuotta, aiheuttaen samalla mitaltaan ainoastaan tulevaisuudessa arvioitavissa olevaa tuhoa.

Historia tulee todennäköisesti muistamaan Matin peräkammarinpoikana joka sekoili naisten kanssa sekä sinä suomalaisena pääministerinä, joka tuhosi kansallisvaltion ja suomalaisuuden.

Pääministeriltä odotetaan tiettyä käytökseen liittyvää arvostelukykyä – vaikka ymmärrys poliittisten asioiden hoitamisessa olisikin vähäistä. Matti Vanhanen on jäänyt nyt niin monta kertaa tämän samaan aiheen yhteydessä kiinni asioista jotka eivät toki ole laittomia, mutta ehdottomasti pääministerille sopimattomia.

Kun ulkoministeri Ilkka Kanerva joutui eroamaan muutaman tekstiviesti vuoksi, olisi syytä potkia myös Matti pihalle – sekä puolueensa puheenjohtajan virasta – mutta ennen kaikkea Suomen tasavallan pääministerin virasta.

Ongelma taitaa kuitenkin olla siinä, ettei Keskustalla ole asettaa ketään Matin tilalle. Tilanne taitaa korjaantua kuitenkin seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.

Keskusta saattaa nimittäin pudota niin pieneksi puolueeksi, ettei niissä piireissä tarvitse enää miettiä kuka valitaan munaamaan puolue pääministerinä ja tuhoamaan loputkin suomalaisuudesta ja etenkin sananvapaudesta.

Valtiomies Matti ja Citypuolue Keskusta – my ass…

Miten muuten on?

Lähde: MTV3

Viime aikojen uutiset ovat vahvistaneet entisestään kuvaani siitä  mikä on suomalaisen (ja yleisemminkin eurooppalaisen) kansalaisyhteiskunnan tila ja vointi.

Potilas (eli kansanvalta) voi huonosti – EU:n liittovaltiokehitykseen saumattomasti kuuluvana osana – kansanvaltaisina pidetyissä yhteiskunnissa.  Suomessa se alkaa olla jo henkihievereissään.

Vai mitä mieltä olette siitä, että eräässä kansainvälisessä vertailussa Suomi on jaetulla 45. sijalla samoilla pisteillä kuin Honduras, Mongolia ja Filippiinit?

Keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella?

Tähän saavutukseen kansalaisyhteiskunta Suomi yltää YK:n vertailussa. Tässä tuoreessa vertailussa mitataan valtioiden tapaa käyttää ict-teknologiaa kansalaisten mielipiteen kuulemiseen. Ruotsi ja Tanska ovat kärkisijoilla kaikissa tähän asiaan liittyvissä selvityksissä, muista ongelmistaan huolimatta.

Kansalaisten lähes kokonaan puuttuvat mahdollisuudet vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin  eivät kuitenkaan herätä keskustelua  nykyisessä nomenklatuuran pyörittämässä valtiodiktatuurissamme.  Siinä tekopyhässä teeskentelyssä,  jossa kansalaisvaikuttamisen ainoa muoto on äänioikeus (äänestyspakkoa odotellessa…). Tai puhumattakaan siitä, että kukaan vallan kahvaan kiinni päässyt poliitikko ottaisi asiakseen muuttaa nykyistä järjestelmäämme yhtään nykyistä enemmän kansanvaltaiseksi.

Monet – Suomea vähemmän kansanvaltaisina pidetyt – valtiot ovat jo huomanneet sen,  että internet on hyödyllinen keino  kansalaisten mielipiteiden kuuntelemiseen.  Suomessa  valtioneuvoston, vähemmistövaltuutetun, nykyisen apulaisoikeuskanslerin ja erään valtionsyyttäjän muodostama inkvisitiolautakunta pyrkii puolestaan  sensuroimaan internetiä ja rajoittamaan kansalaisten sananvapautta – jopa rankaisemaan kansalaisia ns.vääristä mielipiteistä

Demokraattisessa maassa hallitusta ja sen harjoittamaa politiikkaa tulee voida arvostella voimakkaastikin ja ulkomaalaispolitiikka on yksi sen osa. Jos siihen sisältyy samalla ulkomaalaisten arvostelu, sekin on hyväksyttävä, jos sitä ei ääneen lausuta.

Mika Illman

Suomessa tätä asiaa pyrittiin maskeeraamaan surkuhupaisalla tavalla – muistatte varmaan oikeusministeri Tuija Braxin masteroiman  sähköisen äänestyksen farssin viime vaaleissa? Vaikka sähköinen äänestys saataisiinkin toimimaan, niin kyse on siitä, että kansaa tarvitaan antamaan äänensä vallanpitäjille – ei käyttämään valtaa ja kertomaan oma mielipiteensä asioista (vaikka perustuslaki alkaakin sanoilla Suomessa valta kuuluu kansalle…).

Useimmissa demokraattisina pidetyissä  maissa näiden kansalaisia autetaan (ja suorastaan yllytetään)  kertomaan näkemyksensä valmisteltavista asioista.  Suomessa sen sijaan ministeritason päättäjät  – ja muutamat virkamiehet, eli kansan palvelijat – ovat toinen  toisensa ja kerta kerran  jälkeen todenneet, että keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella.

Näin ei tapahdu kuitenkaan Suomessa.

Aika jännä juttu – eikö?

Kansalaiskeskustelu takaisi paremmin valmistellut päätökset

Suomessa on kuljettu iso askel kohti latinalaista hallintokulttuuria – ja korruptiota. Nykyään suomalaiset päättäjät nimittäin uskovat,  että (päättäjien keskinäiseen)  konsensukseen perustuva mahdollisimman  nopea ja salamyhkäinen toiminta ilman kansalaiskeskustelua on yhteiskunnallisesti taloudellisinta ja tarkoituksenmukaisinta (muualla  on jo tosin  alettu ajatella siten, että valtio palvelee paremmin kansalaisia, jos valtio tuntee kansalaisten tarpeet ja odotukset).

Aidossa kansalaisyhteiskunnassa  säästetään kuluissa ja tehdään vähemmän virhepäätöksiä silloin , kun asioista keskustellaan avoimesti  ennen päätöksiä. Tätä voisi pitää jopa liiketaloudellisesti tehokkaana toimintana.

Tuossa YK:n tekemässä vertailussa (kuten aikaisemmissa perusopetuksen tasoa koskevissa tutkimuksissakin) Suomen tärkein vahvuus on todistetusti  voimavara nimeltään maailman parhaiten koulutetut kansalaiset.

Poliittista nomenklaturaamme ei kuitenkaan kiinnosta se mitä kansalaiset ajattelevat. Inhimilliset resurssit jäävät todellisuudessa muutaman keskinkertaisen pyrkyrin keskenään tekemien päätösten jalkoihin – näin silti, vaikka samat poliittiset apinat jankuttavat kaikkialla – ulkoa opitun kuuloista – mantraa Suomen elämisestä huippuosaamisen kautta.  Kuten joku muukin on jo todennut, huippuyliopistojen perustaminen Suomeen on todennäköisesti  – vain ja ainoastaan -  rahan tuhlaamista maassa, jossa ihmisten ajattelukykyyn ei kuitenkaan luoteta.

Suurten ikäluokkien aiheuttama (kahdenkymmenen vuoden mittainen) tilastollinen työvoimapulakupla näkyy yhteiskunnassamme jo ensi vuodesta alkaen. Vaikka työttömyys kuristaa koko yhteiskuntaamme, niin julkisella sektorilla on entistä vähemmän työntekijöitä ja enemmän tekemistä. Tätä ei aukkoa ei pystytä täyttämään kieli- ja ammattitaidottomalla – ja vastoin kansan enemmistön tahtoa ja ilman mitään järkevää suunnitelmaa – maahantuodulla halpatyövoimalla.  Tehokkuutta on lisättävä näissä talkoissa ja nykyinen  tietotekniikka on tässä asiassa avainsana.

Suomen hallitus (suuressa viisaudessaan) on juossut näissäkin asioissa perse edellä puuhun (ja päänsä siihen kuuluisaan Karjalan mäntyyn). Väkisin tehty TV-kanavien digitalisointi (ja syrjäseuduilla asuvan kansanosan  hylkääminen samalla kerralla, analogisista palveluista järjenvastaisesti luopumalla). Itseään Suomen uudeksi diktaattoriksi nostavan Matti Vanhasen luotsaama hallitus ilmoittikin muutama viikko sitten, että valtio investoi nyt laajakaistaan ja uusiin sähköisiin palveluihin. Tämänkin on joku muu todennut jo ennen minua, mutta totuushan on se, että mitä helvetin hyötyä on satsata uusiin järjestelmiin, jos päättäjien omaksumat toimintamallit pysyvät samoina?

Totuus lienee kuitenkin se (ai prkkl kuinka inhoankaan tuota kielikuvaa…), että päättäjät näkevät laajakaistateknologian keinona alistaa kansa tiukemmin poliittiseen kontrolliin ja helpottaa kurinpidollisia toimenpiteiden kohdistamista ns. toisinajattelijoihin. Luuletteko ihan aikuisten oikeasti, että Braxin sähköinen äänestyskokeilu ei jättäisi takaportteja kansalaisten valvontaan?

(Hyödyllisempää olisi varmaankin taata kotimaisella polttoaineella palava tulisija jokaiseen suomalaiseen asuntoon – niin huoltovarmuuden kuin hallituksen salliman viestinnän tasonkin kautta – savumerkit kun eivät taida olla vielä uhka nomenklaturalle?)

Noin summa summarum – henkilökohtaisesti olisin valmis tukemaan ketä tahansa poliitikkoa, joka avoimesti (ja tarpeeksi vilpittömästi)  ilmoitta ajavansa todellista kansalaisyhteiskuntaa – sveitsiläistyyppistä demokratiaa.

Sananvapauden ihmemaa?

Demokratiana pitämämme Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) enemmän langettavia sananvapaustuomioita kuin mikään muu muista Euroopan neuvoston maista tai esimerkiksi muut Pohjoismaat.

Kymmenessä vuodessa Suomi on saanut seitsemän tuomiota, joissa on todettu ihmisoikeussopimuksen sananvapausartiklan rikkomus.

Lähelle Suomea rikkomusten määrässä pääsee Pohjoismaista Norja, joka on vuodesta 1999 lähtien tuomittu viisi kertaa sananvapauden rikkomisesta. Tapaukset ovat koskeneet lähinnä lehdistöä. Ruotsi on saanut samassa ajassa kahdet rapsut, Tanska ja Islanti eivät yhtään.

Ihmisoikeussopimuksen ratifioineista 47 maasta on Suomea enemmän langettavia sananvapaustuomioita saanut seitsemän maata. Vain Turkki (jota oma poliittinen nomeklaturamme kuolaa ja hinkuu EU:n jäsenmaaksi) pyörii näissä rikkomuksissa aivan omassa luokassaan  169 tuomiollaan.

Lehdistöä koskevissa tapauksissa EIT ottaa huomioon (kategorisesti ja ihmisoikeussopimusten mukaisesti)  myös yleisön oikeuden saada tietoa. Poliittisessa  Suomessa kiistat  ajatellaan  lehtikirjoituksen tekijän ja kirjoituksen kohteen välisiksi – ilman yhteiskunnallista merkitystä ( keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella).

Suomi ei ole saanut sananvapausjutuista yhtään vapauttavaa tuomiota.

Tämän maan valtaapitävät eivät tunnu edelleenkään ymmärtävän sitä , että:

Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Niinpä niin…

Eikä kuuntele myöskään EU

Tuore uutinen kertoo näin, että vasemmistoryhmien europarlamentaarikot ovat huolissaan mahdollisuudesta,
että ranskalainen äärioikeistolaispoliitikko Jean-Marie Le Pen saisi johtaa uuden EU-parlamentin avausistuntoa heinäkuun puolivälissä.

Tätä avausistuntoa on perinteisesti johtanut parlamentin vanhin meppi, ja on todennäköistä, että kesäkuussa 81 vuotta täyttävä Le Pen on kesäkuussa valittavan uuden parlamentin ikäpresidentti.

EU-parlamentin sosiaalidemokraattista ryhmää johtavan saksalaisen Martin Schulzin mielestä on sietämätön ajatus, että avausistuntoa johtaisi poliitikko, joka kiistää holokaustin eli juutalaisten joukkotuhoamisen tapahtuneen toisen
maailmansodan aikana. Schulz haluaakin muuttaa parlamentin sääntöjä tältä osin.

EU-parlamentin vihreiden johtaja, saksalainen (oikeasti ranskalainen, maansa rikoksen takia hylännyt) Daniel Cohn-Bendit pitää koko ikäpresidenttikäytäntöä vanhentuneena.

Meidän mielestämme avausistunnon puheenjohtajana pitäisi olla parlamentinnuorin edustaja. Ei Le Penin vuoksi, vaan siksi, että nuorin edustaja edustaatulevaisuutta

Eli suomeksi:

Nykyinen nomenklatura muuttaa härskisti sääntöjä – etenkin silloin kun säännöt eivät sovi sen tavoitteisiin. Tähän kun ynnätään vielä natsi/fasisti-kortin heiluttelu, vähemmistöjen nostaminen enemmistöjen yläpuolelle ja ehdottomuus vihervasemmiston ja seteliselkärankaisten oman asian suhteen, pääsemme tilanteeseen, että jäykkävasemmistolais-globaalikapitalistinen vuosi 1984 ei ole kovinkaan kaukana.

(Punaiseen Danyyn pitää suhtautua (kaikesta huolimatta) kaikella vakavuudella. Tämä virheiden nykyinen MEP on todellinen anarkomarkojen esi-isä.)

Tämä on – kaiken muun tuoreen uutistulvan sisällä – taas kerran osoitus siitä, että virheet ja sen ympärillä pyörivä loiskiehunta on kansanvallan pahin vastustaja koko Euroopassa.

Johdonmukainen jatko

Johdonmukaisena jatkona soraäänien hiljentämiselle ja oman valtansa pönkittämiselleen, ikioma nomenklaturamme on tullut siihen johtotulokseen, että tuomaria ei jatkossakaan voida panna viralta sen vuoksi, että hän on yksityiselämässään syyllistynyt vain sakolla rangaistavaan tekoon. Eduskunta on hylkäämässä hallituksen lainmuutosesityksen tältä osin.

Hallitus oli esittänyt, että tuomari voitaisiin panna viralta, jos hän on syyllistynyt tahalliseen rikokseen, josta rangaistus on ollut vähintään 60 päiväsakkoa. Eduskunnan lakivaliokunta ehdottaa, että tätä ei hyväksytä.

Tällä hetkellä tuomareiden viraltapanoa koskevat samat säännökset kuin muitakin virkamiehiä. Viraltapano on ehdoton, jos virkamies tuomitaan elinkautiseen. Pääsääntö se on silloin, kun tuomio on vähintään kaksi vuotta vankeutta.

Harkinnanvaraiseksi viraltapano muuttuu sitten, kun tuomio tahallisesta rikoksesta on alle kaksi vuotta vankeutta.

Hallituksen mielestä tuomarin syyllistyminen tahalliseen rikokseen yksityiselämässään voi osoittaa, että hän on sopimaton toimimaan tuomarina, vaikka rangaistus teosta olisikin lievä. Tästä tuli ehdotus 60 päiväsakon rajasta.

Ehdotukselle vastusti aiemmin eduskunnan perustuslakivaliokunta. Sen mielestä hallituksen perustelut eivät olleet riittävät. Myös ehdotettu 60 päiväsakon raja vaikutti sattumanvaraiselta.

Vai niin?

Minusta taas näyttää siltä, että hallitus on kiinnostunut lähinnä siitä, että tuomarit toimivat sen sylikoirina ja jakavat ns.oikeita tuomioita -  virkakelpoisuudesta ja virkamiehen nuhteettomuudesta paskaakaan välittämättä.  Sopivuus – ja etenkin poliittinen sellainen – saattaa olla oikeudenkäyttäjien mittari entistä enemmän tulevaisuudessa.

(Puhu tässä nyt sitten kansalaisyhteiskunnasta…)

Lainaan tähän loppuun veli Valkean muualle hyvin muotoilemaa tekstiä:

Valtion viehtymys tunnustuksiin, pahoitteluihin, anteeksipyyntöihin, selontekoihin, jne. voidaan selittää sillä, että valtio haluaa olla kaikkinäkevä ja kaikkitietävä.

Anteeksipyyntö ja/tai pahoittelu on valtiolle, vaikkakaan ei aukoton, ennuste tulevasta käyttäytymisestä, ja sopeutumisesta ja alistumisesta valtion valtaan.

Rangaistusten lieventyminen 1790-1810 välillä  ei johtunut humaanisuuden lisääntymisestä valistusajan seurauksena kuten väitetään, vaan tehokkaampien, erityisesti armeijasta opittujen johtamis- ja hallitsemismetodien soveltamisesta siviilielämään, sekä hiukan myöhemmin lisääntyneestä kansaan (populaatioon = numeroiksi ja tilastoiksi muuttunut kansa) kohdistuvasta tiedonkeruusta ja valvonnasta, sen käyttäytymisen tarkemmasta ymmärtämisestä ja erilaisten metodien aiheuttamista vaikutuksista siihen, jne. Lisäksi talousrakenteiden kehittyminen vaati aiempaa suurempaa kansalaisten toimintavapautta ja vallan täytyi siksi toimia toisella tavalla, kuin monimutkainen yhteistoimintakoneisto.

Aiemmin rankaiseminen oli ollut hallitsijan kosto, monessa suhteessa tuntemattoman ja arvaamattomasti käyttäytyvän kansan kovaotteista kurissapitämistä, nyt siitä on tullut tarkoin tunnetun populaation tarkoin säädeltyä ohjailemista haluttuihin suuntiin. Ennen kovimmat rangaistukset olivat mahdollisimman julkisia ja ne oli tarkoitettu saamaan aikaan voimakas psykologinen efekti, esim. kuolemanrangaistus kiduttamalla. Ne olivat monessa suhteessa tärkeimpiä rangaistuksia, hallitsijan osoitus hänen kyvystään päättää kansalaisten elämästä ja kuolemasta.

Nyt tärkeimpiä rangaistuksia ovat pienet ja pienehköt rangaistukset, joita on paljon. Ne on tarkoitettu ohjaamaan kansan enemmistöä, sen lainkuuliaisinta, tuottoisinta ja tärkeintä osaa tarkoin lasketuilla keskimääräisillä efekteillä. Vähemmän tärkeät kovimmat rangaistukset on jätetty kovimmille rikollisille, joilta ei voi odottaa tuottoa, jotka eivät pidä yhteiskuntaa pystyssä (päinvastoin), ja jotka eivät useimmiten muuta käytöstään, ainakaan ennen kohtuullista ikääntymistä. Heidät pyritään eristämään määräajoiksi muusta yhteiskunnasta, jotta heistä aiheutuva haitta minimoituu.

Kommunismi ja kansallissosialismi olivat suoraa seurausta yhteiskuntien humanisoitumisesta; kansojen muuttamisesta abstrakteiksi numeroiksi, populaatioiksi, dehumanisoiduiksi laskennallisiksi yksiköiksi; yhteiskuntien toiminnan muuttamisesta teollista koneistoa muistuttavaksi; ideasta “ihmisosien” lähes täydellisestä korvattavuudesta ja vaihdettavuudesta (tabula rasa, kansainvälisyys/ universaalisuus, kosmopolitanismi, jne.); kaikkialle ulottuvasta valvonnasta ja ohjaamisesta; jne. Nykyisen “humaanin” suomalaisen yhteiskunnan muuttuminen diktatuuriksi on luonnollinen ja mahdollinen kehityskulku, koska tämän muutoksen tarvitsemat elementit on sisäänrakennettu yhteiskuntaamme, ja nimenomaan sellaisiin käsitteisiin kuin ihmisoikeudet ja suvaitsevaisuus. Sanojen julkisen, retorisen ja tunnesisällön sijaan kannattaa tarkastella sanojen teknistä sisältöä, jotta näkee yhteiskunnan sellaisena kuin se on. (Lähde: Michel Foucault, eri vuosia)

- Men have dreamed of liberating machines. But there are no machines of freedom, by definition – Michel Foucault

Hyvää yötä kansalaisyhteiskunta…

Lähteet: Taloussanomat, KL, IL, HS, IS, STT,EIT, Valkea

Tiedotustilaisuuden järjestäjät korostivat kutsuneensa vieraat Suomeen, koska Suomi ja suomalaiset poliitikot ovat vastuussa Viron kansalaispolitiikan kehityksestä.

Petri Krohn Putin Jugendin tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Käynnistin tuossa hetki sitten  maahanmuuttokyselyn – osa1. Lupasin vastauksia viikolla 12/09. Tässä ne sitten ovat.

Pitäisikö Suomen pysyä somalien kiistojen ulkopuolella?
Kyllä 95%
Ei 5%

Painostivatko A-zoomissa olleet henkilöt Suomea?
Kyllä 94%
Ei 6%

Onko turvapaikanhakijana saapuneen ihmisen asiallista matkustaa Suomen ja lähtömaansa välillä?
Kyllä 3%
Ei 97%

Pitäisikö ei-syntyperäisen suomalaisen kansalaisuuteen asettaa ehtoja?
Ei 3%
Kyllä 34%
Kyllä, rikoksiin syyllistyneeltä voitaisin poistaa kansalaisuus 35%
Kyllä, kansalaisuus voisi olla turvapaikanhakijalle väliaikainen 9%
Kyllä, kansalaisuus pitäisi peruuttaa olojen muututtua lähtömaassa vakaiksi 19%
Muu vastaus, mikä? 1%

Onko nykyinen maahanmuuttopolitiikkamme onnistunutta?
Kyllä 1%
Ei 99%

Haluatko Suomen muuttuvan monikultturiseksi?
En halua 95%
Haluan 5%

Ruokkiiko maahanmuuttopolitiikkamme sosiaaliturismia?
Kyllä 97%
Ei 3%

Loukkaako nykyinen maahanmuutto edellisten sukupolvien uhrauksia?
Kyllä 93%
Ei 7%

Pitääkö maahanmuuttajan suomalaistua?
Kyllä 84%
Ei 16%

Onko oikein, että jotkut maahanmuuttajat lähettävät sosiaalisina tukimuoitoina elinkustannuksiin tarkoitettuja rahoja lähtömaahansa?
Kyllä 13%
Ei 87%

Pelkäätkö maahanmuuttajia?
Kyllä 33%
En 67%

Oletko huolestunut maahanmuutosta?
Kyllä 97%
En 3%

Kansa on puhunut – 15624 ääntä vs. Suomen Gallupin ja HS:n (noin 1000 ääntä/äänestys) tutkimukset (kiitos kaikille osallistuneille).

Pulinat pois.

Vaikka kuinka kiukuttaisi, niin meidän on kuitenkin tunnustettava tosiasiat. Tärkein suomalaisten elämää säätelevä tosiasia on se, että EU:n jäseninä joudumme huomioimaan muut jäsenmaat – sekä niiden kansalaiset – jokapäiväisessä elämässämme – halusimme tai emme.

Tämä ei kuitenkaan pakota meitä suhtautumaan samalla tavalla EU:n ulkopuolisiin valtioihin ja niiden kansalaisiin.

Kristillisdemokraattien kansanedustajat Toimi Kankaanniemi ja Sari Palm esittävät, että EU:n ja ETA:n ulkopuolisten ulkomaalaisten kiinteistönosto Suomessa tehtäisiin luvanvaraiseksi. Luvan ehtona olisi, että ostaja esittää selvityksen omista taustoistaan ja rahoituksesta sekä siitä, mikä on kiinteistön käyttötarkoitus. Luvan myöntäisi paikallinen maistraatti.

Tämä on erittäin kannatettava ja tervettä itsesuojelutaipumusta  osoittava ehdotus. Sen toteutuminen vaikeuttaisi kansainvälisen (ja tietenkin myös tiettyihin maihin sitoutuneen) järjestäytyneen rikollisuuden pääsemistä Suomeen ja edistäisi maamme pysymistä rauhallisena lintukotona ja sellaisena yhteiskuntana, jossa kaikkiin yhteiskunnallisiin toimijoihin voi luottaa.

Se ehkäisee myös toisen valtion mahdollisuuksia puuttua elämäämme ja kiristää meitä omien intressiensä vuoksi. Kaikkien vähemmistöjen mahdollisimman syvä ja nopea integrointi on sekä maamme alkuperäisasukkaiden, että maahanmuuttajien etu.

-  -  -

Tätä ehdotusta voisi myös laajentaa.

Ei meidän ole pakko hyväksyä unionin ulkopuolelta tulevia opiskelijoita. Ei meidän ole myöskään pakko antaa näille samoja opiskeluehdoja kuin suomalaisille – tai EU-kansalaisille.

Ei meidän tarvitse hyväksyä tilannetta, jossa EU:n ulkopuolelta tulevat ihmiset  miehittävät ja naisittavat Taideteollisen korkeakoulun koko teollisen muotoilun linjan – ja vievät tärkeimmän osaamisemme kotimaihinsa.

Eikä meidän tarvitse hyväksyä – edes sananvapauden nimessä – sitä, että isovenäläistä uusimperialismia edustavat tahot tulevat Suomeen – yrittäen painostaa meitä väkivallan ja laittomuuden keinoin luopumaan siitä mikä meidän on.

Nimittäin oikeudestamme olla suomalaisia, päättää omista asioistamme ja oikeudestamme puhua vapaasti.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on jäänyt – jälleen kerran – ns. rysän päältä kiinni.

MTV3:n uutiset kertoivat tänään, että palkitun Puhdistus-kirjan tekijä Sofi Oksanen sanoneen pettyneensä ankarasti suomalaispoliitikkojen tukeen Viron vapautusliikkeelle 80-luvun puolivälissä.

Tukholmassa puhunut kirjailija nostaa esiin eritysesti nykyisen pääministerin Matti Vanhasen kommentit.

Oksanen viittasi vuonna 1985 Suomenmaassa julkaistuun kolumniin, jossa Vanhanen pitää Baltian maiden vapaustaistelua tukevaa mielenosoitusta provokatoorisena.

Pääministeri Matti Vanhanen ei muista tuon aikaista kommentointiaan ja vetoaa siihen, ettei ollut silloin kansanedustaja vaan toimittaja.

Jos Matti ei muista, kansan pitää epäillä Matin joko valehtelevan tai hänen dementoituneen – joka tapauksessa tällainen ei sovi edes itse itsensä valtiomiehen jalustalle nostaneelle poliitikolle.

Mutta eipä hätää Matti – apu löytyy lähempää kuin luulitkaan.

Kas, tässä Matti oma tekstisi – ihan muistin virkistykseksi.

Tuntuuko tutulta – Matti?

-  -  -

Annetaan Matin jatkaa tässä päivässä:

Silloin tietysti usemmat meistä ajattelivat, että Neuvostoliitto on sellainen, ettei se tule koskaan lakkaamaan. En ollut mikään neuvostoliiton erityinen ihailija, mutta ehkä tällainen reaalipoliitikko

Se, että Vanhanen toimi tuolloin toimittajana ei pese hänen käsiään – päin vastoin Keskustalaisina toimittajina YYA-ajan Suomessa toimineet ihmiset ovat ehkä kaikkein syyllisimpiä koko rähmälläolon ja suomettumisen syvyyteen.

Jos suomettuminen olisi jäänyt vasemmiston harteille, niin asian voisi ymmärtää jotenkin ideologiselta kannalta. Mutta  sehän ei jäänyt. Matti Vanhasen kaltaiset omaa etuaan ajaneet poliittiset pyrkyrit häpäisivät itsensä, perheensä, kansansa ja poliittisen viiteryhmänsä tuolla käytöksellään (ja totuuskomissiosta ei ole vielä puhettakaan).

Sofi Oksanen korostaa muuten samaa asiaa. Hän vaatii meiltä suomalaisilta vihdoin avointa keskustelua suomettumisen ajasta.

Aika monen vastaus on, että se oli ajan henki ja ilmapiiri. Jos se kerran oli niin normaali ajan henki, niin miksi siitä ei voisi puhua nyt avoimesti?

Ehkä sen vuoksi, että se aika on tulossa uudelleen takaisin monikulttuurina vähemmistövaltuutetun muodossa olevine ajatuspoliiseineen. Tai ehkä sen vuoksi, että nämä suomettumisen ajan irvokkaimmat poliittiset fossiilit pitävät kynsin ja tekohampain vallastaan kiinni.

Ikävää tässä on se, että mitä kauemmin tämä sakki roikkuu itselleen omimassaan vallassa kiinni, sitä kauemmaksi he kulkevat kansanvallasta.

Kuten Vanhanen.

Postiivista tässä on se, että mitä kauemmin tämä selittely, vitkuttelu, muistamattomuus, omaneduntavoittelu, kansanvallan halveksunta ja valehtelu jatkuu, sitä naurettavimmiksi nämä YYA-ajan poliittiset jätökset tekevät itsensä.

Ehkä meillä on sitten tämän mahalaskun jälkeen aito mahdollisuus muutokseen.
Lähde: MTV3

On totta, että syntyperäisissä suomalaisissa on henkilöitä, jotka elävät puutteellisissa olosuhteissa. Kaikki on kuitenkin suhteellista. Meidän puutteelliset olosuhteemme ovat jollekin sotatantereen keskellä kasvaneelle maanpäällinen paratiisi…

… Puutteelliset olosuhteet ovat aina suhteellisia: köyhällä suomalaisella ei ehkä ole varaa autoon tai riittävän suureen asuntoon, mutta ainakin tähän asti järjestelmässämme on tietty perustoimeentulo, terveydenhuolto, perhepalvelut ja muu materiaalinen hyvinvointi pystytty turvaamaan lähes kaikille.

Vihreä ajattelija Vesa Hack US-blogissaan

Näin suhtautuu siis helsinkiläinen vihreä politiikko itseään huono-osaisimpiin kanssakansalaisiinsa. Vesa näyttää unohtaneen:

• Ne 708 000 köyhyysrajan alapuolella elävää suomalaista, jotka vastaavat reilua 13 prosenttia koko väestöstä
• Ne 10 400  asunnotonta suomalaista.
• mielenterveyshoidon avopotilaat.
• syrjäytyneet suomalaiset
• ongelmaiset suomalaiset lapset.
• ja kaikki muut ne suomalaiset, jotka eivät sovi vihreiden ajamaan monikulttuuriseen Suomeen.

Muistakaa tämä vaalien koittaessa…

Kansanvaltaisen kansalaisyhteiskunnan tärkeimpiin perusperiaatteisiin kuuluu se, että jokaisella kansalaisella on oikeus kertoa oma mielipiteensä – pelkäämättä sitä, että joutuu diskriminoinnin tai syrjinnän kohteeksi mielipiteensä vuoksi.

Kansalaisilla on tämänkaltaisissa yhteiskunnissa oikeus sanan-, mielipiteen- ja julkaisunvapauteen. Heillä on oikeus myös järjestäytyä parhaaksi katsomallaan tavalla niin poliittisesti, uskonnollisesti kuin muutenkin – tai jättäytyä järjestäytyneen toiminnan ulkopuolelle.

Jokaisen kansalaisen mielipide on yhtä arvokas ja kaikki kansalaiset ovat yhdenvertaisia. Tämän lisäksi yhteiskunta on sitoutunut huomioimaan enemmistöpäätösten jälkeen myös vähemmistöjen oikeudet.

Tuskin kovinkaan monella suomalaisella on julkisesti mitään nokankoputtamista tähän?

Jo siksikin, että meitä suomalaisia on totuttu pitämään sopimiaan sopimuksia kunnioittavina ja Suomen tasavaltaa on totuttu pitämään – tällaisia arvoja kunnioittavana yhteiskuntana – vakiintuneena kansanvaltaisena kansalaisyhteiskuntana Onhan valtiomuotommekin tasavalta.

Perustuslakimme alkaa komealla lauseella valta Suomessa kuuluu kansalle jota edustaa eduskunta.

Muuta onko näin?

Todellisuus Suomessa

Valitettavasti näyttää siltä, että totuus ei ole ihan tämä. Suomi on saanut toistuvasti langettavia tuomioita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. Pääsääntöisesti nämä tuomiot ovat kohdistuneet – kansanvaltaisena julkisesti pidetyn – yhteiskuntamme tekemiin sananvapausrikkomuksiin.

Jo hetken aikaa on näyttänyt siltä, että osa yhteiskuntamme päättäviin asemiin juuttuneista YYA-kauden ja puhtaan stalinismin ajan kasvateista ei oikein ymmärrä sitä mitä ihmis- ja kansalaisoikeuksilla tarkoitetaan.

Minua on kummastuttanut pitkään se, miten nämä totalitaristit ovat onnistuneet säilyttämään – jopa vahvistamaan – julkista asemaansa päätöksenteossa. Myös härskille haiseva omaneduntavoittelu ja ns. väärien mileipiteiden armoton vaientaminen – kansalaisyhteiskunnan periaatteiden vastaisesti – on tuntunut onnistuvan jotenkin yllättävän helposti.

Näin silti, vaikka ihmiskunnan pahimman vitsauksen – kommunismin – kaatumisesta tulee jo kaksikymmentä vuotta.

Kommunismi on kaatunut mutta uuskommunistit ja piilostalinistit elävät syöpänä yhteiskuntamme rakenteissa – aiheuttaen tuhoa ja inhimillistä kärsimystä.

Tässä toiminnassa on nähty jo monenlaista, mutta kulunut viikonvaihde onkin sitten avannut jo aivan uuden luvun tässä kehityksessä.

Helsingin kaupungin sosiaalivirasto kulkenut sitten erään virstantolpan ohi.

Henkilön poliittista mielipidettä yritetään käyttää irtisanomisen perusteena – aivan kuten Natsi-Saksassa, DDR:ssä tai Neuvostoliitossa.

Gestapo, Stasi ja KGB elävät ja voivat hyvin Helsingissä

Helsingin sosiaaliviraston työpäällikkö Harri Eerikäinen sai esimieheltään varsin erikoisen hyvää viikonloppua-toivotuksen.

Komealta kalskahtavalla tittelillä – sosiaalisen ja taloudellisen tuen päällikkö – Leena Palviainen antoi tukeaan alaiselleen tämän poliittisen kannan perusteella – ja varsin heppoisin perustein – käynnistetyllä irtisanomisprosessilla.

Tämä ojennusmenettelyn käynnistämisen perusteina Palviainen käyttää työsuojelulakia. Hän on lainannut laista seuraavan kohdan:

7 luku
Työsopimuksen irtisanomisperusteet

2 §
Työntekijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet

Työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liittyvänä asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena voidaan pitää työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä sekä sellaisten työntekijän henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi työntekijä ei enää kykene selviytymään työtehtävistään. Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan.

(Ja unohtaen ilmeisesti kuitenkin saman luvun 1 §:n:

… hetki pieni, palaan asiaan)

Eli suomeksi – nyt on kyse siitä, että Palviainen epäilee alaisenaan toimivan Eerikäisen rikkoneen työsopimustaan, lakia erikseen tai työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavia velvoitteita vakavasti tai syyllistyneen laiminlyöntiin. Hän saattaa epäillä myös sellaisten työntekijän henkilöön (Eerikäiseen) liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi Eerikäinen ei enää kykene selviytymään työtehtävistään.

Kovaa tekstiä – ja mikä onkaan näiden epäilysten syy?

Tunnistitteko tuon tekstin?

Jep – aivan oikein. Se on blogisti reinon huumoriteksti parin vuoden takaa.

Vähemmistövaltuutetun toimiston tunarit – jälleen kerran

Eerikäiselle vaaditaan siis irtisanomista pari vuotta sitten yksityisesti (ja kirjesalaisuuden piiriin kuulunena) lähetetyn sähköpostin lähettämisestä?

Jos asia ei olisi näin vakava, pitäisin koko juttua varsin absurdina pahkasikahuumorina, mutta siitähän ei todellakaan ole nyt kyse. Kyse on siitä, että jotklin tahot haluavat joko vaientaa Eerikäisen tai irtisanomalla rangaista häntä – sähköpostin lähettämisestä.

Lex Nokia ei ole vielä voimassa – eikä lainsäädäntö Suomessa ole (erästä tunnettua poikkeusta lukuunottamatta) taannehtivaa. Minusta näyttää siltä, että työnantaja saattaa olla jopa (laittomasti) murtautunut alaisensa sähköposteihin.

Ja jos tuo Vähemmistövaltuutetun toimisto on (oikeasti) mukana tässä(kin) farssissa, niin asia muuttuukin aivan toisenlaiseksi.

Lainsäädäntömme ei tunne ns. rasistista rikosta (olen kirjoittanut samasta asiasta aikaisemminkin). Kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkistö vaatii sen, että se on tehty julkisuudessa (julkisuuteen levittäen). Suljettu sähköpostikeskustelu on yksityistä kirjeenvaihtoa – ei julkista.

Pitää myös muistaa se, että Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa tuomioistuimet ratkaisevat sen missä tapauksessa on syyllistytty rikokseen ja missä ei. Tämä vie viimeisenkin pohjan (katkaisee suorastaan kölin) tältä Vähemmistövaltuutetun lausunnolta.

Naurettavaksi itsensä tekemisen vuotuisesta palkinnosta kilpailevat eräs valtionsyyttäjä sekä tämä julkinen viranomainen. Nyt näyttää siltä, että tässä kilpailussa aimo harppauksen etumatkaa sai tämän kyseisen viranomaisen toimisto…

(Tosin he ovat onnistuneet ennenkin – ei tästä kovin kauan aikaa ole kulunut siitä, kun Vähemmistövaltuutettu ilmoitti verkkosivuillaan Asianajajaliiton olevan viranomainen…)

Vaikka – näin jälkikäteen tarkastellen – edellinen vähemmistövaltuutettu käytti virka-asemaansa hyppylautana korkeampaan virkaan (ja on näin ehkä inhimillisesti ymmärrettävää) niin Johanna Suurpään valinta vähemmistövaltuutetuksi on surkeimpia esityksiä koko itsenäisyytemme historiassa.

Vaikka ammattitaidolliset ja muut muodolliset vaatimukset ovatkin teoriassa kunnossa, niin Suurpäältä ilmeisesti puuttuvat lain vaatimat edellytykset toimia objektiivisesti virassaan.

Hän on tunnettu siitä, että hän oli mukana vuonna 1991 lainsäädäntöämme venyttäneissä pakolaistapahtumissa. Kuitenkin valtiollisena virkamiehenä kansalaisilla on oikeus olettaa, että hän suhtautuu tasapuolisesti kaikkiin kansalaisiin ja asioihin nykyisessä virassaan.

Kaikki kokemukset tähän mennessä näyttävät – ainakin minun mielestäni – lähinnä päinvastaista. Tämä episodi on vain jatkumoa kaikelle entiselle toiminnalle.

Vähemmistövaltuutetun toimisto on ilmeisesti valmis uhraamaan suomalaisen oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden, laillisuuden ja jopa yksittäisten ihmisten elämät monikulttuurisuuden Moolokin kitaan.

Tarkoitus (kansan tahdon vastainen sellainen) näyttäisi pyhittävän keinot…

(Ja ihan noin sivuhavaintona – minusta tässä työnantajan laatimassa paperissa haisee uhkailun lisäksi mahdollinen pakottaminen tai sen yritys. Puhumattakaan sananvapauden rajoittamispyrkimyksistä.)

Miksi näin on toimittu?

Tähän noitavainoon löytyy syynsä. Eerikäistä jahdataan ilmeisesti poliittisen vakaumuksen vuoksi.

Vai miten muuten on selitettävissä moinen akti sellaista ihmistä vastaan, joka on toiminut maahanmuuttokriittisen kunnanvaltuutetun Jussi Halla-ahon vaalityöryhmässä viimeisimpien Eduskuntavaalien aikaan omalla nimellään ja tieto siitä on helposti löydettävissä (vähemmistövaltuutettu ja Halla-aho tukiryhmineen kun ovat monista asioista kategorisesti päinvastaista mieltä).

Eerikäinen on myös Suomen Sisun jäsen, esiintyy Suomen maahanmuuttopolitiikkaan kriittisesti suhtautuvalla Homma-foorumilla internetissä omalla nimellään, kirjoittaa maahanmuuttokriittisiä kirjoituksia mm. Helsingin Sanomien keskustelupalstalle omalla nimellään – ja suurimpana kaikista synneistä – hän on Perussuomalaisten jäsen.

Niinpä niin…

Ai niin… lupasin palata erääseen asiaan.

Työsuhdelain 1 § sanoo siis näin:

1 §
Yleissäännös irtisanomisperusteista

Työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen vain asiallisesta ja painavasta syystä.

Saman lain 2 luvussa 2§:ssä todetaan sitten näin:

Syrjintäkielto
Työnantaja ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa työntekijöitä eri asemaan iän, terveydentilan, vammaisuuden, kansallisen tai etnisen alkuperän, kansalaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen, kielen, uskonnon, mielipiteen, vakaumuksen, perhesuhteiden, ammattiyhdistystoiminnan, poliittisen toiminnan tai muun näihin verrattavan seikan vuoksi.

Kyseessä on – jos ei toisin todisteta – puhdas poliittinen ajojahti.

Lähteet: Homma, Suomen laki

Asiasta kirjoittaa (ainakin) Mikko Ellillä.

Päivitys 160309 2109: Asiasta kirjoittavat myös Yrjö Perskeles ja Juha Kettunen.

Päivitys 170309 0021: Myös taistelija nimeltään Jiri Keronen on kommentoinut samaa asiaa.

Päivitys 170309 1354: Asiaa kommentoi myös Turjalainen.

Päivitys 170309 2041: Myös Arttu Ojanperä on kirjoittanut samasta asiasta.

Kansanedustaja Eero Heinäluoma (punakorporaatiot) on antanut haastattelun Itä–Savolle ja Länsi-Savolle. Sinänsä varsin tyylipuhtaan mahalaskun puoluejohtajana tehneen Sdp:n entisen puheenjohtajan sanomiset voisi sivuuttaa kintaalla, mutta tähän on rakennettu eräitä minussa kysymyksiä herättäneitä asioita.

Eläkerahojen kaappausyritys

Eero Heinäluoman mielestä eläkekiistassa oli kyse keskustan yrityksestä kaapata työeläkkeet oman peukalonsa alle. Hän väittää, että kyse oli vuoden 1956 toisinnosta.

Tuolloin maalaisliiton eli nykyisen keskustan johtama vähemmistöhallitus julisti menetetyksi palkansaajien siihen mennessä kertyneet eläkesäästöt rahapulassaan. Kansaneläkelaki muutettiin pelkäksi peruseläkkeitä antavaksi järjestelmäksi. Tuolloin vielä – jotenkin yhteiskunnallisesti tarpeellinen ja kyvykäs – Sdp sekä sen poliittinen käsikassara – punakorporaatioiden hallitsema ay-liike – tulkitsivat maalaisliiton operaation tulonsiirroksi työntekijöiltä maaseutuväestölle ja härskinä välistävetona. Siitä seurasi työmarkkinajärjestöjen neuvottelu ja sopimus uudesta työeläkejärjestelmästä.

Kysymykset heräävät

Sekä mikä minua kiinnostaa on kuitenkin tämä Heinäluoman suustaan päästämä lausahdus:

Palkansaajat ja työnantajat halusivat, että työeläkkeet eivät tule Kansaneläkelaitoksen haltuun, jotta hallitus ei voi niitä kaapata. Siksi työeläkkeitä hallinnoivat yksityiset eläkeyhtiöt.

Minusta tämä on aika omituinen kommentti Heinäluoman asemassa olevalta mieheltä. Se johtaakin muutamaan  kysymykseen:

• Onko Heinäluomasta nykyinen järjestelmä sitten parempi, kuin esimerkiksi sellainen, joka olisi sekä valtiosta että eri yhteiskunnallista intressipiireistä riippumaton ja kaikkiin tasapuolisesti suhttautuva eläkelaitos?
• Onko Heinäluoman mielestä oikein se, että pieni kansanosa (l.punakorporaatioihin ja demarivetoiseen työväenliikkeeseen sitoutuneet toverit) kerää itselleen suhteettoman eläkkeen  -veronmaksajien subventioimana ja ay-mafian työnantajilta kiristyksen kautta keräämänä?
• Onko Heinäluoma sitä mieltä, että köyhälistö, nuoremmat ikäpolvet  ja pienyrittäjät tulkoot toimeen kansaneläkkeellä?
• Tämänkö vuoksi työeläkkeitä hallinnoivat yksityiset eläkeyhtiöt.

Pata kattilaa soimaa – punasaalistajien saalis

Vaikka Heinäluoma on kääntänyt syyttävän sormensa Suomen Keskustaa kohti voisi todeta, että pata kattilaa soimaa.  Vaikka keskustaa (ja muutakin poliittista eliittiä) pitää vahtia eläkekassan ääressä, niin SDP ei myöskään  ole mitenkään syytön eläkekassan rohmuamiseen.

Edellisen laman aikana selvitystilaan ajautunut punakorporaatioiden oma vakuutusyhtiö – Kansa – on varsin surullinen esimerkki siitä, kuinka ohuita Heinäluoman puheet ovat todellisuutta vasten tarkasteltaessa (eikä ole syytä unohtaa myöskään Ekaa, Hakaa tai STS-pankkia…)

Kun Heinäluoma sanoo, että jokin asia on tulonsiirtoa työntekijöiltä maaseutuväestölle ja härski välistäveto, hän on siinä oikeassa.

Mutta, mutta… ennen kuin laskee suustaan tuollaisia kommentteja, ay-pampun kannattaisi vilkaista peiliin ja muistella oman sidosryhmänsä puuhia – ettei esitetty väite tule takaisin bumerangina päähän.

Koko kupletin juonen voi yksinkertaistaen tiivistää siihen, että näillä kahdella puolueella – Keskustalla ja SDP:lla – on ollut historiallinen missio jakaa muiden tienaamaa rahaa ja rakentamaa varallisuutta edesvastuuttomasti pitkin poikin – sinne sun tänne.

Sen surkean puuhastelun viimeisimpinä muotoina on ollut holtiton maahanmuuttopolitiikka. Kumpikin puolue on tarttunut hanakasti kabineteissa tarjottuun ulkomaalaiseen halpatyövoimaan turvatakseen omat intressinsä (samaan aikaan Kokoomus maksimoi ydinryhmänsä voittoja ja tuhoaa itsenäisyytemme rippeitä Kepua ja demareitakin tehokkaammin).

Vielä nykyisessäkin tilanteessa – kun hyvinvointivaltio vetää viimeisiään yskien ja puhisten – keskinäinen jakopolitikka tuntuu olevan pääpuolueille isänmaan etua tärkeämpää.

Eivät suomalaiset ole tyhmiä – olemme ehkä hieman liian rehellisiä ja hyväuskoisia – mukavuudenhalusta nyt puhumattakaan.

Heinäluoman (ja muidenkin oligarkkien) olisi syytä muistaa se, että kun koettu haitta ylittää mukavuudenhalun, laiskanlotkeankin kansan toiminta aktivoituu. Heinäluoman edustama (varsin läpinäkyvä) oderint, dum metuant-asenne ei ole välttämättä paras mahdollinen tyyli poliitikkolle kansanvaltaisessa tietoliikenneyhteiskunnassa.

Ainakaan minulle ei tule olemaan yllätys se, että jos meno ei muutu, niin seuraavissa eduskuntavaaleissa Keskusta putoaa 10%:n puolueiden joukkoon. Se, että myös SDP:lla on sama riski edessään, saattaa olla Heinäluomalle ja hänen tovereilleen varsin ikävä yllätys – vaikka minulle sekään ei ole.

Miten muuten on?

Lähteet: Itä-Savo, Länsi-Savo, Wikipedia

Jk. Koko eläkekeskustelussa on jäänyt hieman taka-alalle se, että ns. suuret ikäluokat ovat rahastaneet tämän maan ja luoneet oman henkilökohtaisen varallisuutensa velkasi ja jättäneet sen tulevien sukupolvien maksettavaksi. Palaan asiaan.

Suomen kehityspolitiikan linjasta vallitsee perustavanlaatuinen riita asiasta vastaavan ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen (kesk) sekä holtittomasta rahankylvöstään ja typeristä projekteistaan tunnetun Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan välillä.

Vihervasemmistovetoinen – veronmaksajien varoja kylvävä – rahankylvökone Kepa tiedotti eilen , että Suomen suunnanmuutos on tehty ilman avointa valmistelua ja kehitysmaiden (eli Kepan ) toiveita kuulematta.

Myös ulkoministeri Alexander Stubb (kok) on aloittanut ikioman Afrikka-politiikkansa valmistelun Väyrysen kehityspoliittisen (virallisen) valmistelun oheen, mitä Väyrynen on aivan asiallisesti sanonut kummeksuvansa.

Väyrynen oikeilla jäljillä

Väyrynen käyttää mielenkiintoista termiä. Hän sanoo korjanneensa historiallisen virheen kehityspolitiikan linjassa tultuaan ministeriksi 2007. Virhe oli se, että aikaisemmin Suomi tuki liikaa (l. holtittomasti ja ilman tarvittavaa kontrollia) kehitysmaiden (korruptoitunutta ja ylisuurta) julkista sektoria. Suomen kehityspolitiikan painopisteitä olivat muun muassa koulutus- ja terveydenhuoltoasiat.

Näiden asioiden hoitaminen käytännössä vaati yhtä paljon varoja lahjontaan kuin varsinaiseen projektiin. Lisäksi näillä projekteilla oli sellainen piirre, että niitä ei arvostettu paikallisen väestön piirissä ja ne tuhoutuivat, ne ryöstettiin tai niiden ylläpito unohdettiin kokonaan. Ei kannettu vesi kaivossa pysy.

Väyrynen on lähestynyt tätä asiaa – mielestäni – varsin realiteetit huomioiden ja oikeasta suunnasta. Väyrysen mukaan kehitysmaiden yksityisen sektorin kehittäminen on tähän asti unohdettu. Hän haluaa Suomen vauhdittavan yritystoiminnan edellytyksiä kehitysmaissa.

Viime viikolla Väyrynen matkusti Afrikassa mukanaan parikymmenpäinen valtuuskunta suomalaisen elinkeinoelämän edustajia. Väyrysen mukaan Suomi on lakannut antamasta “lahja-apua” esimerkiksi Etelä-Afrikkaan. Sen sijaan painotetaan teknologiahankkeita, jotka liittyvät muun muassa it-alaan ja uusiutuvaan energiaan.

Suomalaisen yhteiskunnan – myös yritysten – täytyy Väyrysen mukaan olla mukana kehityshankkeissa. Hän haluaisi myös suomalaisia elinkeinoelämän järjestöjä mukaan kehitysyhteistyöhön.

Onhan se selvä, kun kehitysapu toteutetaan suomalaisten veronmaksajien rahoilla.

Taloudellinen kannuste – vanhin ja toimivin

Yritteliäisyyteen kannustaminen ja yrityselämän kehittäminen ovat oikeaan suuntaan tapahtuva kehitysyhteistyötä. Tällä vedotaan ihmisen oman aktiivisuuden aikaansaaman taloudelliseen vaurastumiseen. Kaupankäynti ja sen edellytysten luominen eivät ole veden kantamista kaivoon, vaan aitoa ja todellista ihmisten auttamista heidän kotiseuduillaan.

Tällainen toiminta ehkäisee lyhyen ja keskipitkän ajanjakson aikana kyseisiitä alueilta teollistuneisiin maihin suuntautuvaa sosiaaliturismia, luo vaurautta ja kehittää yhteiskunnallisesti toivottavaa toimintaa.

Pidemmällä ajanjaksolla se rauhoittaa yhteiskuntaa, luo taloudellista vakautta, vähentää rikollisuutta ja korruptiota sekä vaikuttaa myös syntyvyyteen laskevasti.

Tämän tyyppinen todellinen kehitysapu mahdollistaa win-win tilanteen kaikille. Sen kautta on mahdollisuusksia myös vaikuttaa diktaattorien, rosvojoukkojen, ihmiskauppiaiden ja muun paikallisen ja kansainvälisen rikollisuuden vähentämiseen. Sekin on asia, josta hyötyvät kaikki muut paitsi rikolliset ja heistä hyötyvät tahot.

Ai niin… onhan meillä vielä joukko hyväuskoisia hölmöjäkin…

Kepalle ei kelpaa muu kuin suora rahanjako

Kepan pitkään ajaman kehityspolitiikan läpileikkaavat teemat ovat olleet naisten ja tyttöjen sekä helposti syrjäytyvien ryhmien kuten lasten, vammaisten ja etnisten vähemmistöjen aseman parantaminen sekä taistelu hiviä ja aidsia vastaan. Kepassa pelätään nyt , että tämä on unohdettu.

Minusta – jos jotain on oikeasti unohdettu – niin Kepassa on unohdettu nyt syy ja seuraus. Nuo kaikki asiat, joista Kepan suojatyöpaikoissa lihovat kukkahattutädit ovat huolissaan ovat seurauksia – mikään niistä ei ole syy.

Jos syihin ei puututa, ei seurauksiakaan pystytä hallitsemaan. Minkään ryhmän asemaan ei saada parannusta , ennen kuin yhteiskunnalliset perustekijät ovat kunnossa. Myös taistelu hiviä ja aidisa vastaan voidaan unohtaa siihen saakka, kunnes maailman väestönräjähdys on saatu kuriin.

Infrastruktuurin kuten teiden rakentaminen ja sähkön saatavuus on tähän asti unohdettu, Kun ne sekä yritystoiminta ovat kunnossa, julkisen sektorinkin asiat hoituvat. Mutta jos ne eivät ole kunnossa, myöskään julkinen sektori ei toimi

Viherkevennys

Jotta asia muuttusisi Väyrysen ilmeisen hyvistä toimista huolimatta vieläkin sekavammaksi ja veronmaksajien rahoja saataisiin tervehdyttämissuunnitelmasta huolimatta jaettua edelleen yhtä holtittomasti, niin Stubb on ehtinyt nimittämään ihan ikiomaksi Afrikan-edustajakseen kansanedustaja Pekka Haaviston (vihr).

Haavisto (jonka suurimpia kehitysyhteistyösaavutuksia on poikaystävän adoptiolapsen tuominen Etelä-Amerikasta) puolustaa omaa touhuiluaan ja on huolestunut siitä, että kehitysministerin ja kauppapolitiikasta vastaavan ministerin roolit menevät ristiin, kun asioista vastaa hallituksessa sama ihminen.

Varsin mielenkiintoista logiikkaa – yleensä asioiden keskittäminen tehostaa niiden hoitoa, Haavistön henkilökohtaisesta edusta huolimatta.

Kukaan ei voi omia Afrikkaa.

Juu – ei myöskään Kepa eikä pääministerin yksityisprojektia hoitava rivikansanedustaja.

Lähde: HS

Jk. Kun ensimmäiset sinkkiarkut saapuvat Suomeen Darfurista – tulen nostamaan syyttävän sormeni kohti Haavistoa. Jostain minulle käsittämättömästä syystä Haavisto halusi sotkea suomalaiset rauhanturvaajat mukaan Ranskan/Saksan ja Kiinan käymään kolonialisaatiokamppailuun Afrikassa.

Jos suomalainen veri vuotaa, se on Haaviston käsissä.

Kokoomuksen (ent. kristillisdemokraattien) jäsen ja MEP Eija-Riitta Korhola on lähtenyt mukaan RKP:n Stefan Wallinin käynnistämään kampanjaan. Siihen kampanjaan, jonka tarkoitus on rajoittaa kansanedustajien (ja ilmeisesti myös kaikkien muidenkin politiikassa mukana olevien) sananvapautta.

Tämä on siis uusin avaus Mikko Puumalaisen ja Mika Illmanin pari vuotta sitten käynnistämässä ristiretkessä sananvapautta vastaan.

Korholan omin sanoin:

Kun katson eri populististen liikkeiden nousua Euroopassa, minun on vaikea kuvitella aihetta, jossa yhteistyö vastuullisten puolueiden kesken juuri nyt olisi tärkeämpää.

Eikö populismi edusta kansan mielipidettä – pitääkö se vaientaa? Miten sitten tämä lama sekä yritysten ja kansalaisten selviytyminen siitä? Eikö se olekaan tärkeää?

Kyllä minä uskon että vakavat poliittiset puolueet voisivat löytää yhteisymmärryksen siitä, mitä on rasismi ja sen jälkeen sitoutua siihen ettei oma puolue toimi rasististen asenteiden ruokkijana.

Toki – mutta se ei ole mitenkään kansanvaltaista – mutta eihän poliittinen eliitti sen haluakaan olevan kansanvaltaista tai edes reilua.

Poliittinen eliitti ja sen tavoitteet?

Korholan kommentointi osoittaa sen, että (eurooppalaisella) poliittisella eliitillä on vakaa tarkoitus käyttää väärinäänestämisen kieltämistä(Irlannin kansanäänestys), laajasti määriteltyä ns. rasismia ja poliittisesti epäkorrekteja puheenvuoroja keppihevosena sananvapauden rajoittamiseen. Tätä käytetään astinlautana muiden kansalaisoikeuksien rajoittamiseen, kansan tiukempaan kontrollointiin ja näiden kautta tapahtuvaan Euroopan yhtenäistämiseen ja avoimen pohjoismaalaisen kansanvallan korvaamiseen meille kovin vieraalla ja epädemokraattisella latinalaisella hallintokulttuurilla.

Sananvapauden rajoittaminen on nimittäin ehdoton minimiedellytys sille, että pienen eliitin harrastama kabinettipäätösten teko, kansojen tahdon vastainen yhteiseurooppalainen liittovaltiokehitys ja latinalaisen hallintokulttuurin kielteisten ilmiöiden (salailu, korruptio ja epädemokraattisuus) laajentuminen saavat tuulta siipiensä alle.

Monikulttuuri keppihevosena

Se, ovatko kansanvaltaisuus ja siihen liittyvät pelisäännöt, jotain kulttuuria tai uskontoa loukkaavia on aivan herttaisen yhdentekevää – ainakin Pohjois-Euroopassa.

Omat arvomme rakentuvat yhdenvertaisuuden ja kansanvaltaisuuden varaan ja niiden varaan on myös ihmisoikeusjärjestelmämme, lainsäädäntömme ja tuomiolaitoksemme rkennettu. Mikään vieraisiin kulttuurisiin ja uskonnollisiin perinteisiin liittyvä asia ei voi olla ristiriidassa oman maailmankatsomuksemme kanssa – eikä näin ollen myöskään yhteiskunnallisesti hyväksyttyä.

Erittäin merkittävää on myös huomata se, että islamilaisten maiden järjestö OIC on vaatinut jo parin vuoden ajan YK:n ihmisoikeuselimissä islamin uskon pilkaamisen kieltämistä kansainvälisillä sopimuksilla – ja äänenpainot ovat vain muuttuneet voimakkaammiksi ja enemmän uhkaa sisältäviksi.

Oma poliittinen eliittimme on varsin härskisti käyttänyt näitä vaatimuksia astalona kansaa ja sen mielipidettä vastaan. Vallan kahvassa roikkuvien auringonlaskun päättäjien toiminta on onnistunut luomaan monikulttuurista eriarvioisuutta ja hajottamaan oikeusvaltion perusteita. Samaan aikaan näennäinen suvaitsevaisuus ja siihen liittyvä toiminta on onnistuttu kääntämään sananvapauden (ja sen kautta muidenkin kansalaisoikeuksien) lainsäädännön vastaiseksi rajoittamisperusteeksi.

Kaikuja 1980-luvun Neuvostoliitosta

Poliittinen kieli on muuttunut paradoksiksi itsestään. Samaan aikaan kun puhutaan suvaitsevaisuudesta suurella suulla – samaa suvaitsevaisuutta käytetään lyömäaseena ( tekosyynä mediaseksikäs rasismi) itseään vastaan.

Nykyinen suvaitsevaisuus ei suvaitse säröjä yhteisessä julkisessa äänessään.

Tämän vuoksi EU muistuttaa rappeutumisvaiheessa ollutta 1980-luvun Neuvostoliittoa.

Juna on pudonnut aikoja sitten radalta eikä liiku mihinkään. Poliittinen johto sulkee verhot ja kuvittelee junan edelleen liikkuvan – eikä huomaa, että samaan aikaan saalistajat irroittavat kaiken käyttökelpoisen junasta ja jakavat sen keskenään.

Kuka olisi se taho tai henkilö, joka kertoisi julkisesti, ettei keisarilla ole vaatteita?

Lähteet mainittu tekstissä

Suomen pitää olla valmis tunnustamaan, että hallittu maahanmuutto maksaa.

Jos sitä ei makseta nyt rahalla, hyvällä kouluttamisella ja kotouttamisella, niin se joudutaan maksamaan jollain muulla tavalla – sosiaalisina ongelmina, järjestyshäiriöinä, ghettoutumisena.

Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiön, Cuporen, tutkija Pasi Saukkonen Turun sanomissa 8.3.2008

No mikä mokutus nyt tuossa sitten on? – saattaa joku miettiä.

Se, että asiaan suhtaudutaan ns.perse edellä puuhun kiiveten.

Missä on määritelty, että kasvava maahanmuutto on jokin kiveen hakattu totuus? Sellainen, jolle ei voi mitään ja johon alkuperäiskansan on sopeuduttava ja pidettävä suunsa kiinni.

Ei missään – ainakaan kansanvaltaisesti.

Helpoin tapa ehkäistä näitä(kin) ongelmia, on rajoittaa ns. humanitaarista maahanmuuttoa – ja nopeasti.

SDP:llä ei ole enää sosiaalista – poliittisesta sellaisesta puhumattakaan – tilausta nykyisenkaltaisessa yhteiskunnassa.

Se on poliittisesti liian vasemmistolainen, yksilönvapauksien vastainen ja paperinmakuinen vedotakseen markkinatalouteen uskoviin nykyihmisiin.

Se on liian porvarillinen hyvä-veli-kerho vedotakseen todellisiin vasemmistolaisiin.

Se on liian kaukana työväestöstä pystyäkseen edustamaan työväestöä.

Se on tottunut liikaa luomaansa status quohon pystyäkseen muutokseen.

Se on liian mafiamainen pystyäkseen toimimaan ammattiyhdistystoiminnan todellisena tukipylvänä.

Se on läpinäkyvästi edustajansa Lasse Lehtisen näköinen ja pitää kansaa avoimesti liian tyhmänä tekemään päätöksiä omasta puolestaan:

Kansa ei kanna vastuuta, ei ymmärrä rahan päälle eikä osaa päättää järkevästi.

Kansanäänestys käy hyvin juu ja ei -vastauksia vaativiin kysymyksiin, jos ne asetellaan oikein.

Irlannissa kysyttiin, hyväksytäänkö Lissabonin sopimus vai ei. Kansa vain heittäytyi hankalaksi.

Ei. Edustuksellinen demokratia on paras mitä on keksitty

… ja niin edelleen.

SDP on auringonlaskun puolue – vaikka sillä on vielä hetken aikaa lähes neljännes kansanedustajapaikoista.

Päivän kysymys:

Lähde: HS

Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää on lanseerannut julkisuuteen uuden käsitteen nimeltään työnantajien korostuneet kielitaitovaatimukset.

Suurpään mielestä Suomessa vaaditaan maahanmuuttajilta ja ulkomaalaistaustaisilta työntekijöiltä liian hyvää suomenkielen osaamista.

Tämä ehkäisee Suurpään mukaan maahanmuuttajien työllistymistä ja integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Suurpään mielestä suomalaisessa työelämässä pärjättäisiin huomattavastikin nykyvaatimuksia heikommalla kielitaidolla.

Tämä Suurpään näkemys on herättänyt yllättävän vähän keskustelua julkisuudessa. Miten tämä asia on sitten todellisuudessa? Onko tuo väite ylikorostuneista kielitaitovaatimuksista sitten totta?

Minulla on aika tuore kokemus asian tiimoilta. Olin jokin aika sitten palauttelemassa tyhjiä pulloja ja tölkkejä erään nimeltämainitsemattoman saksalaisen halpamyymäläketjun liikkeessä. Jostain syystä kassin pohjalle oli jäänyt yksi Aura-olutta sisältänyt pullo avaamattomana.

Olin ajatellut ostaa tuosta kaupasta pari pakettia saksalaisia makkaroita takan ääreen paistettavaksi, joten kävelin suoraan kassalle ja näytin pulloa ja kerroin asiani – että pullo on muualta ostettu ja muualle maksettu. Näin siksi, ettei asian suhteen tulisi maksuvaiheessa ongelmia.

Kassatyöntekijä ei ymmärtänyt suomea, enkä saanut asiaani toimitettua. Vaihdoin englantiin ja ymmärtäminen parani – ainakin väärinymmärtäminen. Olen käyttänyt työssäni ammattikielenä toistakymmentä vuotta englantia ja ensimmäisen kerran elämäni aikana jouduin täyden kommunikaatiokatkoksen vaikutuspiiriin kyseisen kielen kohdalla.

Kassatyöntekijä tempaisi pullon kädestäni ja yritti ottaa siitä koodia kassaan – turhaan, tuote kun ei ole tuon liikkeen valikoimissa. Yritin tyrkyttää pullon palautuskuittia tälle työntekijälle, mutta hän oli kiinnostuneempi puhumaan minulle truntematonta kieltä ja veivaamaan pulloani edestakaisin lukupäätteen edessä.

Kassatyöntekijä ei saanut asiaa hoitumaan, joten hän huusi paikalle esimiehensä. No kiva, ehkäpä asia nyt selviää, ehdin jo ajatella. Kun esimies ilmestyi paikalle, hänen kielitaitonsa osoittautui samaa luokkaa olevaksi kuin kassatyöntekijänkin. Tässä vaiheessa selvisi kuitenkin se, että suomea osaava varsinainen esimies oli käymässä jossain ja palaisi kauppaan epämääräiseksi jääneen ajan kuluttua.

No, tässä vaiheessa katsoin, että minulla ei ole aikaa odotella ja ehdin lunastamaan pullokuitin myöhemminkin. Otin pulloni ja laitoin sen takaisin kassiini – ja silloin alkoi kauhea älämölö. Yritin saada selville mistä nyt on kyse (tosin arvasin kyllä, että ongelma on tuossa kohtuuttomassa kielitaitovaatimuksessa) ja jäin odottelemaan mitähän seuraavaksi…

No, seuraavaksi paikalle ryntää vartija kasvot punaisina, puuskuttaen ja henkeään haukkoen – toinen käsi pampulla, toinen kyynelkaasusumuttimella.

No – vartijan saapuminen oli oikeastaan ihan hyvä – asia selvisi varsin nopeasti ja pääsin jatkamaan matkaani orpoinen Aura-pulloineni.

Minulle on jäänyt vielä eräs kysymys. Johanna Suurpää – olisitko ystävällinen ja kertoisit, oliko tämä tilanne sellainen, jossa minä asiakkaana esitin kohtuuttoman kielitaitovaatimuksen kaupan henkilökunnalle?

Ja pakkohan tämä nyt oli tähänkin ketjuun sitten laittaa:

Minusta Suomea on autettu. Onkse 60 vuotta sitten, Afrikasta käsin, kun Suomessa oli hätää ja ongelmia. Silloin on Afrikasta lähetetty rahaa Suomeen. Oliko se silloin, pitikö silloin miettiä, että se on meidän verorahaa ei sais lähettää Suomeen.

Helsingin keskustanuorien puheenjohtaja Abdirahim Hussein YLE:n A-zoomissa 27.2.2009