Tämän määritelmän mukaan olen itse mitä äärimmäisin suomalainen, mutta tässäpä se ongelma onkin: minähän haluan, että suomalaisiksi kutsutaan myös muualla syntyneitä, ruskeaihoisia, suomea murtaen puhuvia ihmisiä, jotka täällä syystä tai toisesta asuvat ja haluavat suomalaisia olla
Toimitus tiedottaa: paikkaamme puuttuvat viikot tästä erittäin suositusta kategoriasta, ennen kuin käynnistämme tammikuussa 2011 “Vuoden 20101 mokutus”-äänestyksen. Malttia.
Vähemmistövaltuutettu suosittelee kaikille uskontokunnille sopivaksi hiljentymispaikaksi esimerkiksi sermein eristettyä tilaa kauppakeskus Entressen kirjastossa.
Il(l)man pätevyyttä suojatyöpaikalle virkaansa masinoitu vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet Uuden Suomen mukaan 20.12.2010.
Luistelukentällä käyty vanhemman ja lapsen välinen sananvaihto jätti minut mietteliääksi pitkäksi aikaa. Miehen kielenkäyttö oli niin törkeää, etten ensin uskonut korviani. 2000-luvun Suomessa, aikana, jolloin leikki ”kuka pelkää mustaa miestä” on korvattu ”kuka pelkää krokotiilillä” (tosin edelleen uhka tulee eteläisistä maista eikä suomalaisista mäntymetsistä), tällaista puhetta ei enää arvaisi kuulevansa ainakaan lasten leikkipaikoilla.
Näin ollen jäin pohtimaan sekä isän käytöstä että omaa reagointiani siihen. Mietin, mitä minun olisi pitänyt tehdä kuullessani tällaista kieltä. Olisinko voinut keskeyttää perheen yhteisen liikuntahetken ja kehottaa miestä siistimään suunsa? Miksi en tuossa tilanteessa sanonut mitään vaan tyydyin vain tuijottamaan puhujaa?
Tiina Sotkasiira pohtii näin Meille saa tulla -kampanjan torstaina 16.12.2010 julkaistun ja saman kampanjan nimeä kantavassa pamflettikokoelmassa. Hän päätyykin nopeasti oman moraalisen ylemmyytensä valossa seuraavaan johtopäätökseen:
Ajatus siitä, että perheet viisaudessaan neuvottelevat moraalisista valinnoista ja kasvattavat lapsensa parhaan ymmärryksensä mukaan, on liian idyllinen ollakseen totta… aikuisena minulla on vastuu, ei vain omasta, vaan myös muiden lapsista.
Hmmm… eli moraalinen ylemmyys oikeuttaa puuttumaan toisten lasten kasvatukseen ja esimerkiksi häpäisemään isän lapsen kuullen – mikä katsotaan lainsäädännössä raskauttavaksi, mutta mitä välii hei, moraalin oikeutus kato, niinqu noi kettutytöt ja vapaa liikkuvuus-aktiivitki, väärii lakei saa rikkoo, hei…
Kovin tuttuahan tämä toisten kasvattamiseen ja perheen sisäisiin asioihin puuttuminen on menneisyydestä. Sitä harrastettiin muun muassa Neuvostoliitossa ja DDR:ssä.
Ja yritettiinhän sitä täällä kotimaassakin:
Ai, niin. Lukija haluaa varmaan tietää, mitä olikaan se niiiiiin törkeä kielenkäyttö, joka oikeuttaa vaikka mihin (vaikka omatoimiseen lapsen huostaanottoon, l.kaappaukseen?) ? Niin, tuo törkeä – vaarallinen suurrikollinen – isä oli sanonut lapselleen näin,
Vuosikymmeniä maahanmuuttajia rajojensa sisäpuolelle haalinut naapurimaamme Ruotsi on kohdannut ensimmäisen kerran ääri-islamilaista Jihadia julistaneen itsemurhapommittajan .
Kuten olemme mediasta saaneet tietää tekijä oli (luotettavan Ruotsin poliisin mukaan 98-prosenttisen varmasti) muuan Taimur Abdulwahab, joka oli (luotettavien ruotsalaisviestimien mukaan) 28- tai 29-vuotias, irakilaissyntyinen mies.
Hän oli (edelleen ruotsalaismedian mukaan ilmeisesti) syntynyt Bagdadissa vuonna 1981 (tai 1980) ja hän muutti äitinsä, isänsä ja isosiskonsa kanssa Ruotsiin 1992. Poliisin mukaan epäilty sai (mahdollisesti) Ruotsin kansalaisuuden samana vuonna.
Aftonbladetin haastattelemien (Abdulwahabin tunteneiden) ihmisten mukaan, hän sopeutui nopeasti ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Hän harrasti koripalloa, seurusteli tyttöjen kanssa ja viihtyi hyvin perheensä kanssa, ystävät kertovat lehdelle. Lukiossa hän sai hyviä arvosanoja.
Lukion jälkeen Abdulwahab haki ja pääsi Bedfordshiren yliopistoon Lutoniin ja muutti Britanniaan vuonna 2001,jossa hän alkoi kiinnostua radikaalista islamista (al-Qaidan tiedetään värväävän Lutonissa uusia kannattajia).
Myös Abdulwahabin vaimo on Lähi-idästä.He menivät naimisiin vuonna 2004, samana vuonna kun epäilty valmistui yliopistosta. Vuonna 2006 pari sai esikoistyttären, kaksi vuotta myöhemmin toisen tyttären ja viime kesänä pojan.
Abdulwahab oli käynyt keskusteluja foorumeilla, joita käyttävät esimerkiksi terroristiverkosto al-Qaida. Sivustoilla hänet tunnettiin “pyhänä soturina”. Abdulwahabilla oli myös oma sivu Facebookissa. Profiilikuvassa kaksi miestä heiluttaa mustaa lippua, jossa on arabiankielistä kirjoitusta. Facebook-sivulla julkaistiin Expressenin mukaan myös islamistisia marttyyrivideoita. Facebookiin perustettiin (nyttemmin poistettu) Abdulwahabin muistoryhmä, jolla oli maanantaina yli 400 fania.
Neljä viikkoa sitten Abdulwahab palasi Britanniasta Tranåsiin yksin. Lauantaiaamuna hän istui autoon ja ajoi kohti Tukholmaa.
Kiitokseksi saamastaan turvallisuudesta, koulutuksesta ja hyvinvointiyhteiskunnan palveluista Abdulwahab päätti yrittää laajennettua joukkoitsemurhaa hyväntekijöidensä keskuuteen. Ruotsalaisten onneksi Abdulwahab tunaroi pomminsa kanssa niin, että hän itse jäi ainoaksi uhrikseen. Tässä päämäärässään häntä auttoi ennen kaikkea EU ja sen alueella oleva Pyhän Vapaan Liikkuvuuden Doktriini.
Ilman nykyistä Schengenin sopimusta eri EU-maiden turvallisuusviranomaiset pystyisivät puuttumaan huomattavan paljon tehokkaammin ihmiskauppaan, salakuljetukseen, järjestäytyneeseen rikollisuuteen – ja etenkin tällaiseen fundamentalistisesta islamin uskonnosta juurensa juontavaan terrorismiin.
Tällainen nykyinen EU pysyy pystyssä (internationalismin kuolleeseen ruumiiseen uskovien) tapavasemmistolaisten ja kansainvälisen kapitalismin epäpyhän liiton varassa. Vihervasemmisto luulee pyörittävänsä (ja ennen kaikkea kontrolloivansa) Eurostoliittoa, mutta ei huomaa vieläkään päätyneensä tässä allianssissa kasvottoman kapitalismin juoksutytöksi.
Samaan aikaan kymmenet tuhannet Itä-Euroopasta (ja muualtakin maailmasta) huijatut ja kaapatut nuoret tytöt joutuvat toimimaan seksiorjina, laittomat siirtolaiset vievät paikallisten työntekijöiden työpaikat, huumekappa leviää ja mafiat muuttuvat koko mantereen ylittäviksi - ja kaikki tämä tapahtuu näiden ns.humanistien toiminnan vuoksi.
Puhumattakaan näistä Jihadia keskuudessamme käyvistä terroristeista.
Juuri paneurooppalaisen vapaan liikkuvuuden vuoksi, tämä asia koskee meitä suomalaisia vieläkin enemmän kuin Pohjoismaiden välillä jo 1950-luvulta saakka ollut passivapaussopimus. Periaatteella eräät-asiat-eivät-koskaan-muutu hoidettu asiasta tiedottaminen viranomaisten taholta on kuitenkin (perisuomalaiseen tapaan ja jälleen kerran) lähinnä skitsofreenista.
Kun oma kotoinen turvallisuuspoliisimme (Supo) rauhoittelee kansalaisia julkisuudessa, niin samaan aikaan Koko Kansan Presidenttimme kertoo naama virneessä, että totuttautukaa nyt siihen, kyllä se islamistien pommi räjähtää vielä suomalaistenkin keskuudessa.
Eihän tämä mikään yllätys ollut, mutta tässä herää aito kysymys siitä, että miksi meillä Suomessa on yritetty väen vängällä saada aikaan aivan näitä samoja ongelmia jotka riivaavat Ruotsia? Poliittinen tyhmyys saattaa olla eräs syy, ahneus toinen ja EU:n painostus kolmas. Veikkaan itse, että nämä kaikki kolme yhdessä.
Tästä tapauksesta kannattaa oppia ainakin se olennainen. Vaikka meille jatkuvasti jankutetaan sitä, kuinka toisen ja kolmannen polven syrjäytyneistä maahanmuuttajista tulee tulevaisuuden terroristeja, tämä tapaus osoittaa myös jotain aivan muuta. Tällä kerralla näennäisesti hyvin integroitunut ja elämänsä hallitseva maahanmuuttaja muuttui kiihkeäksi islamin soturiksi opiskellessaan (islamistien soluttamassa) yliopistossa.
Tämän perusteella voi päätellä ainakin sen, että fundamentalistinen islam puhuttelee myös muitakin kuin syrjäytyneitä (toisen ja kolmannen polven) maahanmuuttajia.
Lisäksi siitä voinee tehdä myös sellaisen johtopäätöksen, että läheskään kaikkien muslimien integraatio eurooppalaisuuteen ja Eurooppaan ei ole todellisuutta.
Haluan kiinnittää tässä kohtaa huomiota New York Timesin , 5. helmikuuta 2006 julkaisemaan ja Christopher Caldwellin kirjoittamaan Ruotsin maahanmuuttopolitiikkaa valottaneeseen kirjoitukseen. Artikkelin nimi oli Islam on outskirts of Welfare state (artikkeli löytyy kokonaisuudessaan suomeksi käännettynä täältä).
Caldwell kertoo ruotsalaisen yhteiskunnan monikulttuurisen ajanjaksoon johtaneen, sen kehittymisen ja nykyiseen tilanteeseen yleisesti liittyvän historian. Hän tekee myös tarkkoja havaintoja ruotsalaisesta todellisuudesta maahanmuuttajien kanssa:
Ruotsi on yksinkertaisesti nyt liian monimuotoinen pystyäkseen hyötymään massatuotetusta vauraudestaan ja turvallisuudestaan, joka sopi sille niin hyvin melkein vuosisadan ajan. Kapitalismin kriitikot käyttivät Joseph Schumpeteria ja Daniel Bellia osoittaakseen, että vapaa markkinatalous on viime kädessä kaivanut maata oman menestyksensä alta: vauraus jota työn etiikka luo saa ihmiset haluamaan vähemmän työntekoa. Hyvinvointivaltiolla on myöskin omat kulttuurilliset vastaväittäjänsä. Se lepää konsensuksen päällä, joka taas on tapa kertoa toisella tavalla kulttuurillisen variaation puutteesta. Mitä voimakkaampi konsensus on, sitä enemmän hyvinvointivaltiolla on tilaa kasvaa. Mutta kun konsensus vahvistuu, silloin vahvistuu myös yhteiskunnallinen naiiviuskin; uskomus siitä, että omat erikoislaatuiset tavat ovat jotain sellaista joka on myös kaikkia muita vastustamattomasti viettelevää. Ruotsin suurimmat maahanmuutto-ongelmat eivät välttämättä liity ainoastaan rikollisuuteen, työttömyyteen ja ääri-islamilaisuuteen , vaan johonkin muuhun asiaan erillisenä kokonaisuutena.
Siihen, että Ruotsiin tulevat maahanmuuttajat ymmärtävät täydellisesti sen, että ruotsalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.
Lähteet: Aftonbladet, SvD, HS,IL, MTV3, US, HS, NYT
Niinpä niin… Pätkiikö eurokansanedustaja Heidi Hautalan lähimuisti? Tältä alkaa nimittäin vaikuttamaan, kun tarkastelee Hautalan kommentointia itsenäisyyspäivän juhlien jatkoilla tapahtuneen omaa-päätä-lasin-läpi-ja-tappouhkauksia-ilmaan-tapahtuman tiimoilta.
Olisi varmaan kohtuutonta syyttää edes vihreää poliitikkoa (ja etenkin kansalaistottelemattomuuden käsitettä Suomeen aikoinaan lanseeranneen ns. Pyhän Perheen jäsentä) suoranaisesta valehtelusta julkisessa mediassa, joten tässä on pakko taipua sellaiseen johtopäätökseen, että Hautala sairastaa pitkäaikaisesta poliittisesta toiminnasta johtuvaa ns. poliittista dementiaa.
Miten niin? No siksi, että vaikka Hautala esiintyy alkuillasta kohun keskipisteen ns. beesissä:
Toimittaja: “Onko hän kuitenkin mahdollisesti ollut linnaan kutsuttujen joukossa?” Hautala: “Mä en voi tietää, mutta asusta päätellen vois olla…”
Silviissii…
Eräs selitys voisi tietysti olla sekin , että vihreän poliitikon silmissä kaikki toista ihonväriä edustavat ihmiset näyttävät samanlaisilta. Kukapa sen tietää…
MEP Heidi Hautala (virheet) ravintola Teatterin edessä itsenäisyyspäivän juhlien jatkoilla.
“Täs on maahanmuuttaja nyt tuolla maassa”
Iltalehden anonyymiksi jäänyt toimittaja heti perään Hautalaa kompaten.
* * *
Mitä todellisuudessa sitten tapahtui? Sen voi käydä katsomassa täältä. Myös tämä (eli miten MTV3 asiaa uutisoi tätä hirveää viharikosta alunperin) on varsin mielenkiintoista – ja myötähäpeää synnyttävää.
Näin pahoinpidelty rasismin uhri muuttuikin känniseksi öykkäriksi, joka löi itse päänsä tarkoituksella lasista läpi, syytti järjestysmiehiä siitä ja uhkaili tappavansa heidät.
Jotenkin vähemmän yllättävää on myös se, että miehen vaimo, joka oli saanut tasapääpresidentiltämme kutsun itsenäisyyspäivän juhlii, edusti niinkin merkittävää yhteiskunnallista tahoa kuin Käymäläseura Huussi ry:tä.
Miten alas voikaan osa meistä suomalaisista vaipua toiseuden kumartamisessa, brownnosingissa ja kaiken oman halveksimisessa?
Kullervoblogin toimitus toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää lukijoilleen. Kaiken nykyisen pimeyden keskellä on hyvähuomata kuitenkin eräitä asioita, jotka saattavat nopeuttaa nykyisen hölmöläisten ajan päättymistä ja paluuta normaaliin itsenäiseen kansallisvaltioon.
EU on osoittautunut mahdottomuudeksi ja omat päättäjämme sen kuvernööreiksi, jotka viis veisaavat Suomen ja suomalaisten tulevaisuudesta. Nykyinen talouskriisi on vasta alussa ja se tulee (toivottavasti) kaatmaan koko luonnottoman valtioiden yhteenliittymän.
Kotimaassa etenkin vihreät naulaavat itse itseään ristille. Kaiken läpinäkyvän typeryyden ja suomalaisten etujen vahingoittamiosen viimeisin episodi oli varastaa suojattu tuotenimi ja runnoa Suomen vaakunaleijona vihreän miespoliitikon näköiskuvaksi.
Oksennuksen ja/tai islamin vihreäksi sekä munattomaksi irvikuvaksi alkuperäisestä leijonasta.
Ehkä meillä (ainakin galluppien valossa tarkasteltuna) on vielä toivoa ja suomalaiset alkavat uudelleen arvostaa itsenäisyyttä ja riippumattomuutta.
Kaleva järjesti asiallisen Suuren maahanmuuttokeskustelun eilen. Olin paikalla ja asiantuntijapanelistit sekä puolueiden edustajat tuntuivat ymmärtävän maahanmuuton tärkeyden.
Vaivaamaan jäi perussuomalaisten esiintyminen. Valitettavasti persujen valtuutettu Olli Immonen latisti keskustelun tunnelmaa maahanmuuttovastaisilla mielipiteillään. Hän ei jostain syystä ymmärrä että Suomella rikkaana maana on velvollisuutensa myös muiden maiden kansalaisten hyvinvoinnista. Maailma on avoin eikä rajoja voi sulkea.
Jos Immonen noilla halla-aholaisilla teemoilla nousee kevään eduskuntavaaleissa kansanedustajaksi, ovat maailmankirjat todella sekaisin!
Eilinen TV2:n järjestämä Suuri Pakkoruotsikeskustelu oli aivan odotetusti samanlainen rimanalitus kuin edellinen Suuri Homokeskustelukin.
Etenkin pakkoruotsin puolustajat edustivat lähinnä huutoa, päälle puhumista, käsittämätöntä älämölöä, huonoa käytöstä, vastapuolen kuuntelemattomuutta ja omien etujen vastaista toimintaa – sekä tietysti pakkoa.
Samaa kyvyttömyyttä dialogiin oli toki myös toisella puolella aitaa. Positiivisena valonpilkkuna tässä keskustelussa loisti Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja Sampo Terho.
Se mikä tästä hajottavasta ja tarpeettomasta sirkusesityksestä jäi päällimmäisenä mieleen, on entisestään vahvistunut tunne siitä, että pakkoruotsin tähän mennessä kiistattomat saavutukset ovat helvetinmoinen vastarinta pakkoa vastaan ja sellainen jänä juttu, että juuri kukaan äidinkieleltään suomenkielinen ei opi tässä pakossa sellaista ruotsia jota voisi käyttää edes arkipäiväiseen asioimiseen.
Toissijaiset vaikutukset ovat järjetön kielenopetuksen resurssien haaskaus sekä suomalaista ruotsinkielisyyttä vastaan (vastoin tarkoitusperiä) kääntyvä enemmistön pakottaminen marginaalisen vähemmistökielen opiskeluun.
Suomenruotsalaisuus ja ruotsin kieli Suomessa ovat suurimmat häviäjät tässä touhussa.
Jk. Björn Månsson, Ruotsalaisen eduskuntaryhmän pääsihteeri, esitti muuten tuossa keskustelussa mielipiteensä ns. kansainvälisellä kielellä (joka ei jättänyt viestin sisältöä mitenkään arvailun varaan):
Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin
Onnea matkaan, lapsikullat. Yrittäkää selviytyä.
Ikävä velvollisuuteni on kertoa, että jos syttyy sota teikäläisten ja esimerkiksi minun tuntemieni mamujen välillä — joista useimmat ovat kelpo ihmisiä — me olemme siinä sodassa eri puolilla.
Yritän olla oksentamatta, kun ruumiinne likoavat puroissa ja mätänevät metsiin.
Vihfreä humanisti Ville Komsi
Tämä blogi sisältää kirjoittajan henkilökohtaisia poliittisia mielipiteitä. Niitä ei pidä - eikä saa - ottaa totuuksina.
Vieraskirjaan kirjoitetuista mielipiteistä sekä kirjoitusteni kommentointiosioihin jätetyistä kommenteista vastaa jokainen kommentoija juridisesti itse.
Panu Höglund ja humanismi
Minusta olisi ihan hyvä jos muslimiterroristit tulisivat ja räjäyttäisivät hengiltä sinut ja kaikki vastenmieliset aateveljesi. Älä yhtään kuvittele että kukaan kunnon ihminen tuntisi pätkääkään
myötätuntoa sinua kohtaan.Panu Höglund turkulainen humanisti
Christopher Caldwell
Ruotsin suurimmat maahanmuutto-ongelmat eivät välttämättä liity ainoastaan rikollisuuteen, työttömyyteen ja ääri-islamilaisuuteen , vaan johonkin muuhun asiaan erillisenä kokonaisuutena.
Siihen, että Ruotsiin tulevat maahanmuuttajat ymmärtävät täydellisesti sen, että ruotsalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.
Netin muukalaisviha koetaan vakavana uhkana myös siksi, että maahanmuuton odotetaan jatkossa lisääntyvän. Euroopasta on jo esimerkkejä siitä, kuinka maahanmuuttajien ja kantaväestön arkisetkin kärhämät voivat kärjistyä polttoiskuiksi ja mellakoiksi.
Pitäisin tärkeänä, ettei tilannetta päästetä sellaiseksi kuin se on eräissä muissa maissa, Ruotsissa ja Länsi-EuroopassaValtionsyyttäjä Mika Illman
Tiivistys sananvapauden rajoittamispyrkimyksistä
Väärästä mielipiteestä rankaiseminen kertoo lähinnä sen, ettei yhteiskunnalla ole perusteltua vastausta esitettyihin argumentteihin. Normaalissa väittelyssä sitä voisi pitää täydellisenä epäonnistumisena. Jos yhden yksilön ylilyönnit ovat ainoa perustelu miksi koko yhteiskunnan mielipidekirjoittelu pitäisi saada kuriin, ollaan aika heikolla pohjalla.Nimimerkki vastakiiski HS 6.5.2008 10:33
Viikon mokutus
Vähemmistövaltuutetun mukaan erityisesti ylikorostuneet kielitaitovaatimukset vaikeuttavat maahanmuuttajien työllistymistä.Johanna Suurpää, vähemmistövaltuutettu , Helsingin Sanomat 23.5.2008
Mika Illman ääneen lausumisesta
Demokraattisessa maassa hallitusta ja sen harjoittamaa politiikkaa tulee voida arvostella voimakkaastikin ja ulkomaalaispolitiikka on yksi sen osa. Jos siihen sisältyy samalla ulkomaalaisten arvostelu, sekin on hyväksyttävä, jos sitä ei ääneen lausuta.
Ei kai Suomessa?
Sananvapauden päivänä halutaan myös muistuttaa, että maailmassa on kymmeniä valtioita, jotka rajoittavat vapaata tiedonvälitystä ja ihmisten oikeutta ilmaista mielipiteitään
HS, Sananvapauden päivänä, 3.5.2008
Ns. positiivinen syrjintä lainsäädännössä
Syrjintälaki 7§
Tällä lailla ei estetä sellaisia erityistoimenpiteitä, joiden tavoitteena on tosiasiallisen yhdenvertaisuuden saavuttaminen 6 §:n 1 momentissa tarkoitetusta syrjinnästä johtuvien haittojen ehkäisemiseksi tai lievittämiseksi (positiivinen erityiskohtelu).
Astrid Thors:
Ei pitäisi olla niin suurta väliä sillä, millä perusteilla ihminen on Suomeen tullut. Perheen käsitettä laajentamalla houkuttelemme helpommin uusia maahanmuuttajia.
Niinkö?
Maahanmuuttajat sinänsä eivät ole tuoneet mitään huonoa. Toki on joitain heihin liittyviä negatiivisia ilmiöitä, mutta ne eivät ole maahanmuuttajien vaan yhteiskunnan tuottamia.
Camilla Haavisto
Suomalaisuudesta sanottua
Ruotsalaisesta näkökulmasta neanderthalit itärajan takana elävät eri aikavyöhykkeellä. En tarkoita Itä-Euroopan aikaa – jota Suomessa kellotetaan – vaan aikaa pari jääkautta sitten.
Touhukkaat möyhäkäiset teroittelevat nuolenkärkiä idän sapelihammastiikerin varalta ja örjähtelevät ohi kulkevien naisten perään. Ruotsalaiset kulkevat hyvissä kengissä ja puhuvat kieliä – mitkä eivät sivumennen sanoen kumpikaan ole suomalaisministereiden tyypillisiä ominaisuuksia.
HS:n Tukholman kirjeenvaihtaja 30.3.2008 Kalle Koponen
Suomen perustuslain 14 §:ssä sanottua
Julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon.
Mika Illman väitöskirjastaan
Kriminalisoinnin tarkoituksena on viime kädessä suojata pluralistista yhteiskuntaa rangaistusuhan avulla.