Perjantain Hyysäri oli ladattu (taas) tuhdilla propagandapaketilla. SETA – yllätys, yllätys – on teettänyt Taloustutkimuksella (sic!) ”mielipidekyselyn”. Aiheena suomalaisten suhtautuminen homoparien lapsenryöstämisen laillistamiseen.
Otsikko kertoo raflaavasti, että suomalaisten enemmistö parantaisi rekisteröidyn parin lasten asemaa. Taloustutkimus: 80 prosenttia vahvistaisi homojen ja lesbojen vanhemmuutta.
En usko. Tämä väite ei ole totta. Se on maamme suurimman päivälehden julkaisema vale.
Minä en – ja näin luulen, ettei myöskään suurin osa muistakaan ajattelevista ihmisistä – juuri pidettyjen eduskuntavaalien jälkeen luota tähän Taloustutkimukseen. Tai muihinkaan mielipidetutkimuksiin.
Lisäksi tämän tutkimuksen metodit ja otos eivät herätä todellakaan minkäänlaista luottamusta.
Näin tutkimus tehtiin
Taloustutkimus haastatteli 1 017 mannersuomalaista 15–79-vuotiasta pari viikkoa sitten.
Haastateltaville esitettiin seuraava johdanto: ”Oletetaan, että rekisteröidyssä parisuhteessa olevan mies- tai naisparin toisella osapuolella on biologinen lapsi, joka elää parin yhteisessä kodissa.”
Johdannon jälkeen vastaajilta kysyttiin: ”Jos biologinen vanhempi kuolee, tulisiko lapsella olla lainsäädännöllä vahvistettu oikeus jatkaa elämäänsä jäljelle jääneen osapuolen kanssa?”
Tutkimuksen virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä.
Lähde: HS
Eli täysin elävästä elämästä irrallaan oleva huuhaa-gallup.
Tämä on muuten tärkeä havainto:
Lesbo- ja homoperheiden yhdistyksessä Sateenkaariperheet ry:ssä on 300 jäsentä. Seta arvioi, että sateenkaariperheissä elää Suomessa yli tuhat lasta.
Lähde: HS
Näin (taas) yritetään asettaa marginaalivähemmistön ”oikeudet” enemmistön todellisten oikeuksien yläpuolelle.
Eräs huomio – joka on myös todellinen – on se, että asia liittyy vahvasti hieman aikaisemmin julkaistuun uutiseen. Olen kommentoinut tuota uutista täällä. Perversseillä alkaa olla todellinen hätä epänormaalin lisääntymisen tulevaisuudesta.
Mutta hetkinen – tämän jutun aihehan oli Lapsenryöstäjät. Miten se liittyy tuohon kaikkeen?
Liittyy ja kiinteästi. Kun hedelmöitysleikki on mennyt sattuneesta syystä ns. persuuksilleen, hätä on suuri ja adoptiosta yritetään nyt luoda työkalua toisten ihmisten lasten rosvoukseen. Ja tämä vain siksi, että perverssit haluavat eläviä lapsia leikkikaluikseen.
Todelliset tarkoitusperät välittyvät hyvin näistä Hyysärin keskustelupalstalta poimituista kommenteista.
lapsen oikeus vastaan isän oikeus
Veikko V. | 6.4.2007 9:22…huoltajuuden antaminen [lapsen toiselle sosiaaliselle vanhemmalle] sivuutti lapsistaan erillään asuneen isän oikeuden.
Mikko N. siis tulee väittäneeksi samalla, että jos vaimonsa ja lapsensa hylänneen miehen ex-vaimo kuolee, lapset on otettava pois kodistaan uusioisänsä luota ja annettava biologiselle isälle, jos tämä päättää niin vaatia. Näin siksi, että geneettinen vanhemmuus olisi lapsen turvallisen kasvuympäristön kannalta muka jotenkin perustavampaa laatua kuin sosiaalinen vanhemmuus.
Tällainen lapsille periaatteessa vieraan henkilön, vanhemman homo- tai lesbokumppanin, suosiminen…
Niin siis kumpi olikaan lapselle vieraampi henkilö, se toinen äiti jonka kanssa hän oli elänyt koko siihenastisen elämänsä, vai joku mies joka oli luovuttanut spermansa ja sen jälkeen elänyt ”lapsistaan erillään”.
Jumala varjelkoon meitä kaikkia ja eritoten lapsia sinun kaltaisiltasi ”lapsen oikeuksien esitaistelijalta”, Mikko N.! Onneksi sentään tuomioistuimissa osataan jakaa oikeutta eikä tuomioita.
Mielenkiintoista. Biologisen vanhemman oikeudet sivuutetaan kylmästi parilla hataraan todellisuuteen perustuvalla lauseella.
Minulle tulee mieleen heti kaksi asiaa.
Otetaan esimerkki, jossa lapset ovat asuneet normaaliperheessä varhaismurrosikään saakka. Äiti on ihastunut tämän jälkeen naiseen ja mennyt tämän kanssa yhteen. Lapset ovat – normaalin käytännön mukaisesti – jääneet äidin kanssa asumaan. Isä pitää kuitenkin yhteyttä lapsiinsa. Äiti kuolee ja äidin pervokumppani vaatii lapsia itselleen ja mitätöimään isän aseman.
Tämä on lapsenryöstö.
Mennäänpä sitten aika mahdottomalta kuulostavaan skenaarioon. Aivan periaatesyistä. Oletetaan, että lapsi ryöstetään biologiselta perheeltään ja tämä elää ryöstäjiensä kanssa. Kun rikos selviää, vaatii rikollinen lapsen huoltajuutta ryöstön jälkeen syntyneeseen lapsen sosiaaliseen ympäristöön liittyvin perustein.
Kuvottavaa. Selvä lapsenryöstö. Ilman mitään selityksiä sivulta seitsemän.
Läheisimmälle aikuiselle
LH | 6.4.2007 16:54… Seksuaalisesti poikkeavilla ihmisillä on kylliksi vaikeuksia ennakkoluulojen kohtaamisessa, minkä lisäksi tuntuu uskomattomalta, että oikeus omaan perheeseen ja sen yhdessä pysymiseen vaikuksista huolimatta ei ole vielä tartuttu. …
Lyötyä ei pidä lyödä lisää. Inhimillisyyden nimissä perheen sisäinen adoptio olisi sallittava.
Eli perverssin aikuisen “edut” menevät tämän sateenkaaripoppoon mielestä kaikkien muiden etujen ja oikeuksien edelle. En suin surminkaan halua rinnastaa homoseksuaaleja pedofiileihin, mutta tästä ei ole henkisesti enää kovinkaan pitkä matka pedofilian laillistamiseen. Tällainen kehitys on todella huolestuttavaa.
Lapsenryöstäjistä pitäisi puhua heidän oikeilla nimillään.
09.04.2007 at 6:39 pm
Uskomatonta! Homot vääntävät mustaa valkoiseksi ja yrittävät todistella vääristelyllä väärää oikeaksi.
Tämä herättää ajatuksia.