Tämä Voima-läpyskä pysyy uskollisena linjalleen. Vaikka itsekin kerron kohtuullisen suoraan tässä blogissani, mitä mieltä olen maailman asioista, niin pidän jossain silti rajaa.

Minulle ei tulisi mieleenikään julistaa mielipiteitäni totuuksina osittain arvostelukyvyttömän ja kehittymättömän yleisön edessä. Aivan viimeiseksi minulle tulisi mieleen hakeutua opettajaksi saarnaamaan mielipiteitäni totuuksina lapsille.

Tällainen vastuuntunnoksi ja tasapuolisuudeksi kutsuttu asioiden käsittelytapa näyttää olevan täysin tuntematon useimmille itseäni nuoremmille vihervasemmistolaisille.

Hyvänä esimerkkinä tämä mösjöö Kimmo Jylhämö, joka avautuu Voima-lehden tuoreimmassa numerossa. En pidä tätä leperrystä sen arvoisena, että kopioisin sen tänne blogiini. Kuka haluaa lukea tämän sepustuksen, löytää sen täältä.

Muutamaan asiaan haluan toki lusikkani työntää.

Kimmo Jylhämö käsittelee sepustuksessaan Juha Herkmanin kirjaa Kriittinen mediakasvatus. Vastapaino 2007. 259 s. Ongelma on siinä, että Jylhämö irtoaa tuosta aiheestaan ja siirtyy fantasiamaailmaansa – joka ainakin kaltaiselleni isukille on lähinnä painajainen.

Mediakriittisyys on loistava asia. Aivan kuten Jylhämö – tässä vielä asiallisesti – muotoilee:

Mitä on kriittisyys? Jos ajatellaan kouluopetusta, niin millainen ympäristö tarjoaa parhaat mahdollisuudet kriittisen oppilaan kasvattamiseen? Itse ajattelisin kahta vaihtoehtoa.

Pätevän opettajan malli on sellainen, jossa opettaja on todella osaava mediakriitikko, mikä tarkoittaa sitä, että hänen pitäisi hallita opettajan työn ohessa myös kaikki kriittisen tutkijan ja journalistin ominaisuudet. Tämä voi olla kohtuuton vaatimus, koska se vaatisi valtavaa työtä.

Pedagogin tulee minunkin mielestäni kehittää juuri noita ominaisuuksia pystyäkseen toimimaan ammatissaan. Nykyisen informaatiotsunamin aikana opettajan tärkeimpiä tehtäviä on opettaa myös oppilaille olennaisen ja epäolennaisen erottamista. Objektiivisesti asioita tarkastellen.

Tavallisen open vaihtoehdoksi jää se, että opettaja opettaa opetussuunnitelman mukaan, mutta samalla paljastaa alati sen, mitä hän – auktoriteettina – itse ajattelee ja kertoo miksi. Poliittista asennetta ei voi erottaa kriittisyydestä.

Perse edellä puuhun. Ei näin. Mitähän Jylhämö pitäisi siitä, että hänen ajatuksiaan toteuttaisi joku ultraliberaali, konservatiivi, fascisti, kansallissosialisti, islamisti, körttiläinen tai muuten vaan  umpihihhuli – opettajan virassa ja hänen lapsiaan opettaen?

Jylhämön muita yhtä hyviä samasta aiheesta polveutuvia ideoita:

Seuraavaksi näyttäisin oppilaille Timo Harakan Pressiklubin ohjelman, jossa kerrotaan eduskuntaan valittujen keskipalkan olevan noin 90 000 euroa vuodessa ennen eduskuntaan valitsemista. Siis lähes neljä kertaa enemmän kuin keskivertokansalaisella.

Eikö juuri siellä vihervasemmistolaisella sektorilla itketty yhden valtakunnallisen vaalipiirin perään? Sen jälkeen eduskunnassa on vain niitä kenellä on varaa valtakunnalliseen kampanjaan sekä joukko julkkishörhöjä – niitä turhuuksia,  jotka saavat ilmaista mainostilaa mediassa.

Sitten katsoisimme uudestaan SAK lihava porvari syö meidän ruokamme -mainoksen ja tutustuisimme Voima-lehteen numero 2/2007.

Niinpä niin. Mihin unohtuivat Jylhämöltä Karl Marxin ja V.I.Leninin teokset? Puhumattakaan Pohjois-Korean poliittisen eliitin kuolemattomista viisauksista.

Tämän jälkeen keskustelisimme oppilaiden vanhempien tuloista ja siitä, missä määrin ne korreloivat suhteessa oppilaiden poliittiseen asennoitumisen.

Kivaa. Jylhämö haluaa varmaan tuoda framille myös ne lapset joiden vanhemmat ovat työttömiä, alkoholisteja, narkkareita, sairaita, mielenterveysongelmaisia tai muuten ongelmaisia. Vain vihervasemmistolainen pystyy tällaiseen ajatteluun…

Sitten lukisimme iltapäivälehtiä ja pohtisimme eduskuntavaaleja edeltänyttä tilannetta, jossa demariministeripoloinen menetti täysin uskottavuutensa siksi, että hänen miehensä oli ehkä maksanut graafikolle pimeästi 1000 euroa.

Samaan aikaan kokoomuksen riveissä oli mies, joka ei tiennyt seurustelevansa maksullista eroottista hierontaa harjoittavan naisen kanssa. Kokoomuksella on riveissään myös mies, joka nukahdettuaan auton rattiin aiheutti yhden ihmisen kuoleman. Kuolonkolarikuljettaja vetosi asianajajatyyliin siihen, että ei muista mitään. Media avitti poloista pohtimalla, josko poliitikkoasianajajalla olisi sairaus, joka aiheuttaa nukahtamista rattiin.

Niinkö? Taas ollaan vaarallisilla vesillä. Jylhämön kannattaa miettiä mitä toista poliittista laitaa edustava ihminen saa irti eduskuntavaaleja edeltäneistä uutisista. Haluaakohan hän ne kerrottaviksi omille lapsilleen pravdana?

Kokoomukselta löytyy myös mediamoguli, jonka omistama tutkimusyritys suhmuroi päättömiä tulosennusteita ja tuotti tilanteen, jossa kokoomuksen äänikuningas saa laitettua kaiken ennen vaaleja Ylen – ei yrityksen – syyksi. Tämän lisäksi samaisen nykyisen kansanedustajan väitetään tehneen seksistisiä ehdotuksia kilpailevalle naisehdokkaalle.

Konspiraatioteorioita ja huhuja totuutena. Aina vaan pahenee.

Kaikkea ikävää voi sattua. Kysyisin kuitenkin oppilailta, miksi näyttää siltä, että yhden puolueen ehdokkailta ei edes oleteta minkäänlaista tietoisuutta omasta toiminnastaan puhumattakaan omastatunnosta. Kysyisin myös, miksi media antaa yhdelle anteeksi sellaisen, joka toiselle olisi poliittisen uran loppu. Sitten kertoisin tarinoita naispääministeri Anneli Jäätteenmäen pienestä valheesta ja suuresta totuudesta ja entisen kansanedustaja Rosa Meriläisen kohtalokkaasta rehellisyydestä.

Eipä enää yllättänyt. Muista kertoessasi kunnon paatos ja kyyneleet.

Oppilaiden tehtävä olisi pohtia, miksi media tuottaa tiettyjä näkökulmia ja osoittaa, miksi minä olen väärässä. Viimeistään kotona käytyjen perhekeskustelujen jälkeen he löisivät pöytään vasta-argumenttinsa, jotka minä sitten yrittäisin tyrmätä. Oppilaille ei jäisi epäselväksi, mitä mieltä minä olen, mitä mieltä heidän vanhempansa ja miksi he ovat eri mieltä kuin minä.

Politiikka ei kuulu keskenkasvuisille eikä julkiseen opetukseen.

Kurssin lopuksi muistuttaisin, että Suomessa ei ilmesty ainoatakaan vasemmistolaista päivälehteä. Vaatisin oppilaita lopettamaan väärää tietoisuutta edustavien lehtien tilaamisen.

Kuinkahan monessa koulussa saisit muuten oikeasti jatkaa opettajana?

Mistä näitä sikiää?