Pohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä

Jo jonkin aikaa ilmassa on leijunut ajatus pohjoismaisen puolustusyhteistyön laajentamisesta. Ajatus on koskenut lähinnä Suomen ja Ruotsin yhteistyön laajentamista, mutta viime aikoina kuvioissa on ollut myös Norja.

Päivän uutisvuo toi tullessaan seuraavan asiaan liittyvän uutisen:

Ruotsi haluaa tiiviimpää sotilasyhteistyötä

Ruotsin puolustusministeriössä kaavaillaan entistä monipuolisempaa puolustusyhteistyötä materiaalihankinnoissa ja sotakaluston kehittämisessä Suomen ja Norjan kanssa.
Ruotsi panostaa yhä voimakkaammin kansainvälisiin tehtäviin ja rahaa jää kovin vähän muuhun toimintaan, joten maa haluaa keskittää voimavaroja yhteistyöhön lähinaapureiden kanssa.

– Kaikkea yhteistyötä maalla merellä ja ilmassa kannattaa nyt tutkia, Ruotsin puolustusministeriön kansliapäällikkö Hans Gustaf Wessberg linjaa.

Yhteisiä valvontajärjestelmiä naapureiden kesken

Ruotsin armeijalta on piakkoin tulossa selvitys pohjoismaisista yhteistyömahdollisuuksista. Suomen ja Ruotsin yhteisen merivalvonnan oheen kaavaillaan parhaillaan yhteistä ilmavalvontaa niin Suomen kuin Norjankin kanssa. Lisäksi Ruotsi haluaisi yhdistää voimavarat materiaalihankinnoissa ja pohjoismaisen sotakaluston kehittämisessä.

Myös yhteiset sotaharjoitusalueet kaikille aselajeille ovat harkinnassa.

Suomen kanssa koulutusta

Suomeen kansliapäällikkö Wessberg panee toivonsa varsinkin koulutusyhteistyössä.

Oppilasvaihto on jo ennestään tiivistä, ja nyt Wessberg väläyttää jopa maiden maanpuolustuskorkeakoulujen yhdistämistä.
– Se saattaa tulla ajankohtaiseksi, koska pienten maiden täytyy pystyä ylläpitämään korkeatasoista sotilaskoulutusta, kansliapäällikkö muistuttaa.

YLE Uutiset

’

Kevät on tulossa ja ilmat ovat selvästi lämpenemässä.

Minun mielestäni tämä on hyvä uutinen.

Pohjoismainen puolustusblokki on tulevaisuutemme pelastus – siis sotilaallisesti. Se on tarpeeksi vahva pystyäkseen pitämään sotilaallisen uskottavuuden ja toisaalta riittävän pieni, ettei se aiheuta naapureille todellista – eikä kuviteltua – turvallisuusuhkaa. Se on selvä ja parempi vaihtoehto NATO:lle tulevaisuuden kolmi- tai nelinapaisessa maailmassa. Pelkästään Suomen ja Ruotsin muodostama sillä on rauhoittava vaikutus Koillis-Eurooppaan ja jos Norja lähtee mukaan, tällainen liittouma siirtää sotilaallisen toiminnan ja mielenkiinnon painopisteen kauas Keski-Eurooppaan.

Jaa – miten niin?

Katsotaanpa ensiksi sotilasmaantiedettä. Fennoskandia on selkeä maantieteellinen kokonaisuus. Se on myös kulkuväylänä joko Luoteis-Venäjälle tai sieltä Atlantille. Venäjän luoteisosat ovat tärkeät kahdesta syystä. Ensimmäinen on Pietari ja toinen Murmansk. Pietari on sekä Venäjän ikkuna Eurooppaan että perinteinen valtakunnan voiman ja mahtavuuden symboli Venäjälle. Murmansk on Venäjän tärkein Euroopan puolella oleva ja ympäri vuoden avoimena oleva satama. Siihen kiinteästi liittyvine logistiikkaverkkoineen. Ja taas tulemme rataa pitkin takaisin Pietariin. Nämä liittyvät kiinteästi toisiinsa.

Tällä hetkellä Suomi ja Ruotsi ovat Venäjän kannalta katsottuna uhka. Ne ovat kriisin sattuessa mahdollisia NATO-maita. Ja juuri sellaisia, joiden kautta pystytään hyökkäämään kahteen edellä mainittuun strategiseen kohteeseen. Olemme Venäjälle uhkatekijä.

EU ei tule pitkään aikaan – jos koskaan – esittämään minkäänlaista sotilaspoliittista mahtia. Se tulee todennäköisesti tuhoutumaan omaan mahdottomuuteensa ja sisäisiin eturistiriitoihin. Yhdysvallat pitää transatlanttisia suhteita – etenkin Britanniaan – tärkeinä ja tulee tekemään kaikkensa, ettei EU nouse NATO:n rinnalle tai ohi sotilaspolitiikassa.

Norja puolestaan on strategisesti tärkeä, koska Norjan maaperältä voidaan valvoa Atlanttia ja katkaista tai suojata tarvittaessa transatlanttiset suhteet – ennenkaikkea saattueet. Norja on myös jalansija Islantiin ja Britanniaan suuntautuville tukitoimille – tai hyökkäyksille.

Tätä pohjaa varten tarkasteltuna puolueeton Fennoskandian käsittävä sotilasliitto on vakautta luova tekijä. Myös ilman Norjaa. Taloudellisesti kyseinen liitto antaa mahdollisuuden uskottavaan puolustukseen tehokkaammalla ja suhteellisesti isommalla organisaatiolla, jonka sodanaikainen kokoonpano kuitenkin perustuu kustannustehokkaaseen kaaderijärjestelmään.

Pitää myös muistaa mitä NATO-jäsenyys merkitsee Suomelle. Se merkitsee rauhan aikana sitoutumista kansainvälisiin eturistiriitoihin, merkittävästi kasvavaa puolustusbudjettia ja sotilastukikohtia (eli kulkurajoitettuja alueita) Suomessa. Sodan aikana se merkitsee sitä, että olemme sitoutuneet ottamaan turpiimme isompien kundien riitojen vuoksi. Meillä on 1300 kilometriä etulinjaa oletettua vihollista vastaan. Sitä joudumme puolustamaan omilla maavoimillamme – ilman mainittavia apuvoimia. NATO antaa tosin meille ilmasuojaa ja sateenvarjon, mutta altistaa samalla alueemme myös taktisten ydinaseiden käytön kohteeksi. Samaan aikaan maavoimillamme on myös tehtävänä estää vihollisen hyökkäykset Ruotsiin ja Norjaan, näiden joukkojen ollessa sidottuina NATO-järjestelmän osoittamiin muihin tehtäviin. Merivoimamme joutuisivat vastaamaan koko Suomenlahden puolustuksesta. Viron ajautuessa myös kriisiin, joutuisimme – pahimmassa skenaariossa – lähettämään oman NATO-vahvuuteen supistetun kenttäarmeijamme yhtymiä myös Viron turvaksi.

Vaikuttaako tämä sellaiselta tulevaisuudelta, jota kannattaa hankkia? Minusta ei

Kun kriisi päättyy ja jaetaan hiekkalaatikko uudestaan, meidät ollaan aina valmiit uhraamaan – katsokaa hyvät ihmiset historiaamme. Pienet pojat ovat aina häviäjiä joutuessaan mukaan isojen poikien tappeluun.

Siksi olen vilpitön pohjoismaisen puolustusajattelun ystävä.

Advertisement