Suomi on rauhallinen ja perusturvallinen maa tässä kovassa ja muuttuvassa maailmassa. Mutta turvallisuudellammekin on oma hintansa. Hinta muodostuu useista osatekijöistä, joista yksi on Suojelupoliisi josta käytetään usein lyhennettä Supo.

Suojelupoliisi julkistanut hiljattain vuosikertomuksensa vuodelta 2006. Supo julkaisi ensimmäisen kerran erittelyn budjetistaan, jonka loppusumma viime vuonna oli yli 14 miljoonaa euroa. Aiemmin Supo on julkistanut vain käyttämänsä kokonaisrahamäärän. Supon vuosikertomuksesta selviää seuraavia asioita.

Supo toteaa, että ulkomaiden tiedustelu Suomessa on pysynyt vakaana.

Erityistä mielenkiintoa Suomeen kohdistui viime vuonna EU-puheenjohtajuuden vuoksi, mikä lisäsi tiedustelua. Eniten muita valtioita kiinnostavat Suomessa kuitenkin mahdollinen Nato-jäsenyys ja energiakysymykset.

Vakoilun torjunta vie yhä eniten rahaa suojelupoliisilta. Mutta myös maahanmuuttajien mukana tuomien monikulttuuristen vaikutteiden valvominen suomalaisessa yhteiskunnassa maksaa yllättäen suhteessa koko toimintaan ja budjettiin paljon.

Supo käytti vastavakoiluun 2006 noin viisi miljoonaa euroa, joka on yli kolmannes budjetista. Suurimman julkisen huomion kohteena ollut terrorismin torjunta on noussut Supon tärkeysluokittelussa kakkoseksi. Terrorismin torjunta nousi tärkeysluokittelun kärkeen jo muutama vuosi sitten: terrorihyökkäys Yhdysvaltoihin vuonna 2001 toi Supolle 15 uutta virkaa ja nosti henkilöstön määrän yli kahden sadan. Islamilaisten ääriliikkeiden silmälläpito vei 2006 nelisen miljoonaa euroa eli vajaa kolmanneksen budjetista.

Kolmannes Suomen valtiollisen turvallisuuspoliisin budjetista kuuluu islamilaisten ääriliikkeiden silmälläpitoon.

Supon loput aktiviteetit vievät yhteensä 35 prosenttia turvallisuuspoliisin rahoista. Sisäinen turvallisuus eli kaikenlaisten ääriliikkeiden torjunta vei reilut kaksi miljoonaa, poliitikkojen ja ulkomaanvieraiden turvallisuusvartiointi noin 1,7 miljoonaa ja ennalta ehkäisevä turvallisuustyö 0,8 miljoonaa euroa.

Kansalaisyhteiskuntaan kuuluvalla avoimuudella ja läpinäkyvyydellä on puolensa. Veronmaksajaa kiinnostaa – ainakin noin periaatteessa – mitä hänen veroeuroillaan tehdään.

Kun katsoo tuota raporttia siitä pystyy löytämään ainakin yhden selvän veronmaksajaa koskevan tiedon: Kolmannes Suomen valtiollisen turvallisuuspoliisin budjetista kuuluu islamilaisten ääriliikkeiden silmälläpitoon.

Jokainen voi halutessaan tehdä tuosta raportista ja sen sisältämästä tiedosta omat johtopäätöksensä.

Mainokset