Uusi Uljas Ulkopoliittinen linjamme näyttää palanneen YYA-sopimuksen aikaan. Minä tunnen suomalaisena patrioottina voimakasta myötähäpeää hallituksemme ja etenkin pääministerimme Matti Vanhasen kommenttien johdosta.

Matti Vanhanen pitää neuvostopatsaan siirtämisestä syntyneitä mellakoita Viron sisäisenä asiana – mitä ne De Jure ovatkin. Mutta asialla on muitakin ulottuvuuksia. Venäjä pyrkii hajottamaan EU:n yhtenäisyyttä sekä uhkailemaan ja painostamaan pieniä naapurivaltioitaan. Matti Vanhasen kohdalla se on ilmeisesti onnistunut.

De Facto; Vanhasen nöyristely antaa Venäjälle signaalin, että se saa touhuta naapureidensa kanssa aivan mitä haluaa – pelkäämättä näiden keskinäisiä solidaarisuuden ilmaisuja. Matti ei ilmeisesti ymmärrä, että Suomi ei ole isovenäläisten vaatimuslistalla kovin kaukana Baltian maista.

Vanhasen touhu muistuttaa vahvasti sitä, miten Viro nöyristeli NL:a ja toimi näin Suomea vastaan talvisodan aikana. Seuraukset tunnemme ja niiden vaikutuksia olemme saaneet ihmetellä Tallinnassa kuluneen viikon loppupuolella.

Vanhanen luottaa, että Viron viranomaiset pystyvät hoitamaan tilanteen. Mielenosoitukset ja levottomuudet ovat Vanhasen mielestä luonnollisesti Viron sisäinen asia, eikä Suomen eikä muidenkaan maiden tulisi puuttua niihin. Höpö, höpö – ystäviä autetaan ja pienten maiden on syytä vetää yhtä köyttä voimistuvan isovenäläisen imperiumin naapurissa. Tahallinen ärsyttäminen ja omista eduista huolehtiminen ovat kaksi aivan eri asiaa.

Kun Venäjän parlamentti esitti diplomaattisuhteiden katkaisemista Viroon, niin Vanhanen ilmoitti haluavansa rauhoittaa naapureiden kuumenneita tunteita. Ja samaan hengenvetoon Naistenlehtien Ajatusten Virta toteaa; Kaikkien pitäisi nyt hillitä omat ilmauksensa. Pitäisi muistaa, että ulkovaltojen ei tule tähän puuttua.

Tuoko on Matin mielestä sitä diplomatiaa, jolla rauhoitetaan naapureiden kuumenneita tunteita? Matin kommentti tuntuu kovin paradoksaaliselta. Jos sitä tarkastelee lähemmin jää kuva, että pääministeri haluaa olla kuin kolme kuuluisa apinaa: ei puhu pahaa, ei näe pahaa eikä kuule pahaa. Tai vielä pahempaa – kuin jänis pää puskassa – luullen olevansa piilossa pahalta pedolta.

Tällainen politiikka on – huolimatta pääministerin maineesta naistenmiehenä – täysin munatonta.

Matti hoi! Vaikka Ruotsi tuki aktiivisesti Suomen sotaponnistuksia 1939-40, se etsi myös samaan aikaan diplomaattisia keinoja rauhan saamiseksi Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Ota vaikka sieltä historiasta oppia. Ei YYA-sopimuksesta eikä rähmällään olosta.

Ulkoministeri Ilkka Kanervan mielestä ”historia ottaa niskalenkkiä nykyisyydestä”. Kanerva sanoo toivovansa, että väkivaltaisuuksilta voitaisiin välttyä ja päästä asiassa sopuratkaisuun. Toivotaan näin ja pelätään samalla pahinta.

Kanerva matkustaa ensi viikolla Viroon. Tämä on näytön paikka pitkän uran tehneelle parlamentaarikolle. Jäämme odottamaan – muutakin kuin kutsua Tehtaankadulle.

Koko tapahtumasarjasta jää eräs erittäin hyvä kysymys ilmaan: mitä Nato ja EU ovat tehneet aggression kohteeksi joutuneen jäsenvaltionsa – eli Viron – eteen. Miettikääpä sitä – etenkin kaikki te haihattelijat, jotka uskotte näiden kahden järjestön turvatakuiden ihmeitä tekevään voimaan.

 

Site Meter
Mainokset