Matti Vanhanen on sitten kahden yön yli mietittyään, ottanut järjen käteen ja soittanut Viron pääministerille ja antanut hänelle tukensa. On vaikea sanoa mistä tämänkertainen takinkäännös johtui, negatiivisesta julkisuudesta vai todellisesta välittämisestä veljeskansan asioista. Lopputulos on kuitenkin se, mikä sen olisi pitänyt olla jo mellakoiden alkaessa pari päivää sitten.

Asiasta kertoo virolainen nettijulkaisu.

Eräillä wannabe kepulaisilla oli pakottava tarve kääntää asia päälaelleen ja syyttää esimerkiksi Kullervoa väärästä lausunnosta. Itkua ja hammastenkiristelyä löydätte täältä.

Kun johtaja on erehtymätön ja pyhä – ajasta ja paikasta riippumatta – joidenkin ihmisten mielestä, niin onko tässä maailmassa mikään ihme, että ajoittain järjen käyttö on todella vähissä?

Tämä hassunhauska kaveri lainasi tuolta samasta lähteestä kommentteja. Hän ei ilmeisesti ymmärtänyt kuitenkaan lainaamaansa tekstiä.

Otetaan sieltä yksi tuon keskustelun kannalta olennainen kommentti:

Mul soomlasena ülimalt hea meel, et Eestile toetust avaldati. Vanhase esimene sõnavõtt ’See on Eesti riigi siseasi ning teised riigid ärgu ka sekkugu’ jättiski natuke soomestunud meki. Seekord tegi ta nii nagu peabki, hoolimata sellest, et ka Soomele võivad järgneda venepoolsed sanktsioonid. 10 punkti Vanhasele!

Joka tarkoittaa suomeksi käännettynä:

Minulla suomalaisena on hyvä mieli Virolle osoitetusta tuesta. Vanhasen ensimmäinen lausunto, että ”se on Viron sisäinen asia, johon toiset maat älkööt sekaantuko”, muistuttikin suomettuneisuuden ajoista. Nyt hän (Vanhanen) teki niin kuin pitikin, huolimatta siitä, että se saattaa aiheuttaa sanktioita Venäjän puolelta. 10 pistettä Vanhaselle!

En antaisi tuosta tyylittömyydestä ja takinkääntelystä ihan kymmentä pistettä. On kuitenkin hyvä, että Matti myönsi virheensä ja pyrki korjaamaan sen.

Tämä menee varmaan sitten enemmän tuonne tahattoman komiikan puolelle. Oma piskuinen – mutta fanaattisuudessaan yksisilmäinen – Kommunistinen Työvaenpuolueemme on ottanut myös kantaa Virossa tapahtuneisiin väkivaltaisuuksiin. Kommentti ei yllätä yhtään:

Vastalause Eestin hallituksen ja parlamentin häpeällisille suunnitelmille.

Kommunistisen Työväenpuolueen Keskusneuvosto
tuomitsee Eestin parlamentin suunnittelemat
toimenpiteet hävittää Tallinnan vapauttajien
muistomerkki ja häpäistä neuvostosotilaiden haudat.
Tuomitsemme samoin porvarillisen parlamentin
päätöksen kieltää kansainvälisen Kommunistisen
työväenliikkeen symbolit, sirpin ja vasaran,
fasismista saadun voiton symbolit. Itä-Euroopassa
alkanut työväenliikkeen vastainen hysteria ja
historian vääristely muistomerkkien
hävittämisineen on suorassa yhteydessä fasismiin.
Historiallinen totuus ei katoa vääristelemällä!
Tosiasiana pysyy se, että sosialistinen
Neuvostoliitto pelasti myös Eestin kansan
fasistisen Saksan sorron yöstä ja toi sille
vapauden. Hitlerin ja SS:n päällikkö Himmlerin
suunnitelmissa oli siirtää Eestin kansa
Peipsijärven taakse maaorjiksi, ja saksalaistaa maa väkivalloin.
Viimeisen viidentoista vuoden aikana Eestin
kansan pyöveleille, ss-joukoille ja porvarillisen
diktatuurin ajan hallitusherroille, sekä
valkokaartilaisille on pystytetty muistomerkkejä
Eestissä. Teot ovat iskuja työväenluokkaa vastaan
Eestissä ja kaikkialla, sekä häväistys niitä
sotilaita ja vastarintaliikkeen taistelijoita
kohtaan, jotka taistelivat fasismista vapautumiseksi.

Teot Eestissä liittyvät yhteen Euroopassa
levitettävään antikommunistiseen hysteriaan.
Bulgarian kansan suurimman pojan Georgi
Dimitrovin mausoleumin tuhoamiseen, Tsekissä
tapahtuneeseen uusfasistien suorittamaan
Neuvostoarmeijan muistomerkin rikkomiseen ja maan
hallituksen päätökseen kieltää Kommunistisen
Nuorisoliiton toiminta. Samalla asialla
äärioikeisto oli, kun se Euroopan Neuvostossa
esitti kommunismin aatteen tuomitsemista.
Sellaisella kansalla joka ei tunne historiaansa
ja tuhoaa kulttuurimuistomerkkejään ei ole tulevaisuutta.

keskusneuvosto 20.1.2007

Lähde

Muun huumoripitoisuutensa lisäksi, todella iloinen asia tässä kommentissa on se, että sillä on yhtä paljon painoarvoa kuin sen esittäjälläkin. Myönnetään; tällainen ruskeanenäily Venäjän suuntaan aiheuttaa kiusallista myötähäpeää.

Onneksi ei kuitenkaan muuta.