Kirjailija Matti Rossi on ollut julkisuudessa viime aikoina. Tämä johtuu siitä, että hänet palkittiin hiljattain kirjallisuuden valtionpalkinnolla. Kohu syntyi siitä kun kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok) arvosteli kirjallisessa kysymyksessään kirjallisuuden valtionpalkinnon luovuttamista kirjailija Matti Rossille.

Zyskowicz kysyi hallitukselta, olisiko kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin kieltäytynyt luovuttamasta palkintoa Rossille, jos olisi tiennyt, että Rossi ilmiantoi unkarilaisen kirjailijan Dénes Kissin Unkarin kommunistiviranomaisille.

Ilmiannossaan Rossi paljastaa Unkarin kirjailijaliitolle seuraavia asioita unkarilaisesta vieraastaan Kissistä:

Keskustelun kuluessa tuli muiden aiheiden joukossa puhe myös sodasta, Suomen ja Neuvostoliiton välisestä sodasta. Esitin näkemykseni niin sanotusta talvisodasta, kytkin sen sitä seuranneisiin tapahtumiin ja painotin, että kahta sotaamme on pidettävä yhtenä ja samana sotana ja että tragedian pohjimmaiset syyt kasvavat fasisimin noususta Euroopassa. Silloin hra Kiss kysyi tarkoitinko fasismilla myös ”itäistä fasismia”

”Kunnioitettakoon mielipiteen vapautta. Mutta se joka kutsuu Neuvostoliittoa fasistiseksi ja imperialistiseksi ei esitä mielipidettä. Väite on valhe missä tahansa ja tässä maassa se on provokaatio.

Matti Rossin ilmiantokirje Unkarin kirjailijaliitolle 1975 on luettavissa täällä.

Niinpä, niin… Ruma teko. Lisäksi sellainen, joka on tehty rumin ideologisin perustein.

Kissille Rossin teko aiheutti suuria ongelmia. Suomen Kuvalehdelle vuonna 1997 antamassaan haastattelussa Dénes Kiss arvioi, että Matti Rossin ilmianto asetti hänet vakavaan vaaraan. ”Unkarilaiselle kirjailijalle neuvostofasismista puhuminen vuonna 1975 saattoi olla suorastaan hänen olemassaoloaan koskeva kysymys.”

Kiss joutui seitsemän kuukautta kestäneisiin tiukkoihin kuulusteluihin, joita hän kuvaili Suomen Kuvalehdessä 50/1997: ”Kirjani eivät voineet ilmestyä, olin julkaisukiellossa, ja joskaan en sitä juuri näyttänyt, pelkäsin lakkaamatta hirvittävästi, mihin suuntaan kohtaloni ratkeaa.”

Osa näistä ns. hyödyllisistä idiooteista on ottanut lusikan kauniiseen käteen ja myöntänyt kommunismin olleen inhimillisesti, ekologisesti ja taloudellisesti hirvittävä rikos ihmiskuntaa vastaan. Mutta mitä tekee Rossi – ja muutama muu jäärä? He elävät edelleen kuten ennenkin – vaalien hirviötä nimeltä kommunismi ihanteenaan.

Rossin tilitys aiheesta löytyy taas Kulttuurivihkojen numerosta 4-5/2005. Tässä muutamia otteita tuosta kirjoituksesta:

Unkarilainen rapsodia

Vuonna 1975 teit virheen, Siniparta. Lähetit Unkarin kirjailijaliitolle kirjeen, jossa moitit Suomessa vierailleen kirjailija Denés Kissin puheita, tämä kun oli rinnastanut sosialismin ja fasismin nimittäen edellistä punaiseksi ja jälkimmäistä mustaksi fasismiksi. Tämän seurauksena Kiss joutui eroamaan Unkarin kirjailijaliitosta ja puoleksi vuodeksi ruumiillisiin töihin. Miten kommentoit?

”Olet disinformaation uhri”, Rossi sanoo lauhkeasti.
”Ensinnäkään Kiss ei joutunut eroamaan Unkarin kirjailijaliitosta, toiseksi häntä ei pantu puoleksi vuodeksi ruumiillisiin töihin. Ja kolmanneksi kaikki muutkin median pallottelemat toinen toistaan hurjemmat huhut hänen rangaistuksistaan olivat valheita, jotka keksittiin Budapestissa ja pantiin levitykseen Suomessa.

Tässä levityksessä auttoi joukko suomalaisia kirjailijoita, jotka eivät ole välittäneet ilmoittautua.” ”Minun kirjeestäni voi jokainen ajatella mitä haluaa, mutta jokaisella on oikeus tietää totuus. Koko totuus. Faktat. Huhut Kissin rangaistuksista ammuttiin alas jo kesällä 1975. Suomen Kirjailijaliitto julisti minut valehtelijaksi. Olin valehtelija aina vuoteen 2000, jolloin Kiss, kirjailija Robert Alftanin pyynnöstä, lähetti Alftanille tapahtumista oman selvityksensä julkaistavaksi Suomen Kuvalehdessä. Alftan toimitti selvityksen kopion minulle. Selvitystä ei julkaistu, koska se olisi virallisesti pudottanut pohjan valheilta. Se osoittaa valheeksi Suomen Kirjailijaliiton silloisen johtokunnan väitteen, ettei Kiss ollut puhunut niin kuin minä olin häntä siteerannut.”

”Selvityksessään Kiss vahvistaa puhuneensa juuri niin. Hän vahvistaa myös sen, mikä oli tiedetty jo vuodesta 1975, että minkäänlaisia sanktioita ei ollut seurannut vaan koko juttu oli painettu villaisella. Mitään periaatteellista keskustelua ei Unkarissa käyty. Suomessa käyty keskustelu oli kuin minun ja koiralauman vuoropuhelua.”

”Mutta vielä vuonna 2003 kirjailija Pirkko Saisio herätti henkiin joitakin valittuja valheita näytelmässään Baikalin lapset, jonka KOM-teatteri esitti ja media sulki suosioonsa. Saisiolle avautui markkinarako, joka pian poiki hänelle Finlandia-palkinnon, ei taiteellisista ansioista vaan poliittisesta opportunismista. Ja Saisio tietää sen.”

Entä miten koet Ilkka Kylävaaran Taistolaisuuden mustan kirjan ja muun keskustelun taistolaisuudesta?
”Keskustelun?” Rossi naurahtaa ironisesti. ”Se on avutonta kommunistijahtia, jossa jahtaajat kärkkyvät palkintoja. On kiinnostavaa seurata mitä kukin saa. Suuressa taskussa on paljon jaettavaa. Aulikki Oksanen kuvaa verrattomassa satiirissaan Piispa Henrikin sormi mustat listat, takinkääntäjät, tunnustajat, katujat ja flagellantit, jotka ruoskivat itsensä ja muut. Kylävaara-ressukasta voin vain todeta, että jolle on lusikalla annettu, siltä ei voi kauhalla ottaa. Kommunistijahdissa vaaditaan meidän aikanamme enemmän tietoa, taitoa ja tyyliä kuin 1930- luvulla.

Jahtaajien taustapiruista Jutta Zilliacus tuo mieleen paroni von Münch hausenin itsestään soivan metsästystorven. Ben Zyskowicz taas on vakiinnuttanut asemansa julkisuudessa hieman infantiilina mutta seksiin menevänä ekshibitionistina, joka kehuu saavansa orgasmin joka kerran kun Sinikka Sokka päästää suustaan taistelulaulun.” ”Uruguaylainen kollegani Mario Benedetti sanoi kerran flagellanttien parveilusta: ’Takinkäännön markkinoilla katumus ei ole vahvinta valuuttaa. Mitä enemmän sitä tarjotaan, sitä nopeampi on sen inflaatio.’”

”Kun ajattelen tuon operetin kuoroa, Helsingin Sanomien toimittajia, ja Erkon Pimeyden Ytimestä pursuavaa antikommunistista mölyä, tulee mieleen Mark Twainin kuolematon juttu raitiovaunujen älyttömästä rahastajarallista ’Punch, brothers, punch’, joka kerran kuultuna kaivautuu kuulijan korviin kuin punkki.”

Lähde: Kulttuurivihkot

Teksti on katkelma artikkelista: Aleksi Ahtola: Ritari Siniparran vieraana. Koko artikkeli on saatavilla pdf-tiedostona täältä:

Vaikka Neuvostoliitto epäonnistui ainakin osittain Homo Sovieticuksen kehittelyssä, voimme näin jälkikäteen todeta tämän ihmislajin kehityksen olleen lähellä onnistumista Suomessa. Taistolaisuus -kaikessa vastenmielisyydessään – loi keskuudestaan itsekritiikkiin kyvyttömän – varsin vastenmielisen ja epäinhimillisen – sekä tarkoitusta keinojen pyhittäjänä käyttäneen uusstalinistien joukon.

Matti Rossi vaikuttaa täältä katseltuna Homo Sovieticuksen prototyypiltä.

Miettikää vakavasti mitä Suomessa olisi tapahtunut jos tämä joukko olisi saanut vallan 1970-luvulla. Teloitukset, karkotukset ja keskitysleirit olisivat olleet todellisinta totta. Samoin kaikkien taloudellisen ja yhteiskunnallisten saavutusten täydellinen romuttaminen. Kuinka paljon nämä rossit ja sinisalot olisivat ehtineet tuhota Suomea ja suomalaisia ennen Neuvostoliiton romahtamista vuonna 1991?

Kuinka paljon tuhoa ja inhimillistä kärsimystä nämä fakki-idiootit olisivat saaneet aikaan. Pitää muistaa, että heillä oli valmiita listoja toisinajattelijoista sekä suunnitelmat heidän raivaamisekseen. Tämä tuho olisi koskenut kokonaisia perhekuntia – isiä, äitejä, lapsia, mummoja ja vaareja. Ja vain sen vuoksi, että joku ihminen oli näiden taistolaisten kannalta toisinajattelija. Nämä vasemmistohumanistit olivat valmiita teurastamaan ihmisiä vain sen vuoksi, että he olivat eri mieltä kuin taistolaiset.

Ja siinä sivussa olisivat menneet ajatusrikokseen syyttömät perheenjäsenetkin uhreiksi kommunismin krematorioihin. Miettikää, että tätä suunniteltiin Suomessa sellaisten ihmisten toimesta, jotka eivät osaa katua eivätkä hävetä.

Kun Suomen tasavallassa on viimeisinä aikoina vaadittu mielipiteen- ja sananvapauden kaventamista, sensuuria ja mielipiteiden luokittelua oikeiksi ja vääriksi, herää kysymys mitkä ovatkaan näiden demokraattorien todelliset motiivit?

Kun samaan aikaan pyritään tekemään ns. positiivinen syrjintä ja kansalaistottelemattomuus hyveiksi, ajatus palaa väkisinkin sylttytehtaalle. On tuskin sattumaa, että nämä nykypäivän vallankumoukselliset ovat 1970-luvun taistolaisten jälkeläisiä. Minkälaista yhteiskuntaa nämä ovat todellisuudessa tekemässä ja millaisin keinoin?

Siinä muutama todellinen elämän ja kuoleman kysymys pohdittavaksi.

Asiasta on kirjoiteltu ja keskusteltu paljonkin muualla. Elävää keskustelua aiheesta löytyy esimerkiksi Jussi Halla-ahon vieraskirjasta. Jukka Kemppinen on käsitellyt asiaa täällä

Vaikka asiasta on kirjoitettu ja keskusteltu suomalaisittain paljon, ajattelin kuitenkin kantaa oman korteni tähän suomalaisen totuuskomission kekoon. Nämä asiat pitää saada käsiteltyä julkisesti. Kommunismin rikokset eivät saa muuttua hyväksytyiksi vaikenemalla. ja niiden toisinto saattaa olla entistä epäoikeudenmukaisempi, julmempi ja väkivaltaisempi.

Lähteet: HS, YLE, STT, Suomen Kuvalehti ja tekstissä mainitut