Vaikka – tiedän kyllä – olen keskittynyt blogissani suomalaisen kulttuuriin ja yhteisön varjelemiseen maahanmuuton vaikutuksilta, olen myös ajoittain yrittänyt löytää keinoja tuon saman asian suojelemiseen myös meiltä itseltämme. Itse asiassa nämä kaksi asiaa ovat käytännössä kuin paita und peppu.

Kirjoittelin blogiini Suomussalmesta. Kas kummaa, julkinen vihamieheni Höglund repäisi perässäni tuosta samasta oman kirjoituksensa.

Olen muuten entistäkin hämmentyneempi Höglundin persoonaa tarkastellessani. Panu pystyy tässä kirjoituksessaan asialliseen analyysiin ja jopa empatiaan kanssakansalaisiaan kohtaan.. Se miten Panu taas käsittelee ns. vastapuolena pitämiään kirjoittelijoita on tätä vasten tarkasteltuna kuin mr. Jekyll and dr. Hyde. Tiedättehän?

Panun vierailijoiden kommenteista löytyi eräs asiaan jollain tavalla liittyvä laki:

Tässäpä vielä Jante-laki niille, jotka eivät sitä tunne.

1. Älä kuvittele, että sinä olet erityinen.
2. Älä kuvittele, että olet samanarvoinen kuin me.
3. Älä kuvittele, että olet viisaampi kuin me.
4. Älä kuvittele olevasi meitä parempi.
5. Älä kuvittele, että tiedät enemmän kuin me.
6. Älä kuvittele, että olet tärkeämpi kuin me.
7. Älä kuvittele, että sinä olet hyvä jossain.
8. Älä naura meille.
9. Älä kuvittele, että joku välittää sinusta.
10. Älä kuvittele, että voisit opettaa meille yhtään mitään.

Yhteenveto: Älä kuvittele, että olisit yhtään mitään.

Juuri tämänlaista yhteisöllisyyden kaapuun puettua epäyhteisöllisyyttä vastustan – ja pirusti.

Tämäkin laki on vain eräs – kovin rajoittunut ja ongelmapintoihin liittyvä – näkemys yhteisöllisyydestä. Todellinen yhteisöllisyys luo varmuutta ja turvallisuutta – sellaista jota ainoastaan turvalliseksi koettu yhteisö voi tuottaa. Kun ansaitset kannuksesi – yhteisössä kuin yhteisössä – Sinulla on lupa myös individualismiin. Hyvä yhteisö nostaa ja laskee rimaa yksilön huomioiden.

Ongelma on täältä päin tarkasteltuna edelleenkin kulttuuripaineiden hallitsemattomassa törmäämisessä suorituskeskeiseen ja itsekeskeiseen nykyaikaan. Kenelläkään ei ole tuntunut riittävän tarvittavaa halua ja kiinnostusta pehmentää tätä törmäystä 1990-luvun alun jälkeisessä mullerrusten Suomessa. Tämä jos mikä on erittäin ikävä asia.

Tosin tämä osoittaa taas erään toistamani perusaksiooman olevan totta. Yhteisö suosii tuttua ja turvallista ja hylkii vierasta. Se on luonnollinen suojautumiskeino. Mutta se missä rajapinta ja toleranssit kulkevat on taas ikuisen muutoksen maaperää. Ajat muuttavat tapoja ja moraalia – ja moraali ja tavat muuttavat aikoja.

Kaikissa asioissa ei kuitenkaan tarvitse hakata päätään petäjään. Nyt jos koskaan on taas aika luoda syvää ja individualismia tietyissä rajoissa kunnioittavaa suomalaista yhteisöllisyyttä.

Yksilöt luovat yhteisössä uutta ja tulevaisuutta. Yhteisöä tarvitaan siihen, että kukaan ei yksin jaksa ihan kaikkea. Se on molemminpuolista vuorovaikutusta. Sellaista jonka tukeen myös hädän hetkellä pitäisi pystyä luottamaan kuin pässin suuriin sarviin.

Kansallisvaltio tarvitsee paraatien ja veronmaksun lisäksi kansallista yhteenkuuluvuutta ja solidaarisuutta oman porukan kesken. Se onkin ainoa pelastusrenkaamme.

Advertisement