Näin kesän alussa otan vapauden suositella mielestäni mielenkiintoista luettavaa sinne kesämökeille, riippumattoihin, laitureille ja veneisiin. Rajaan tällä kertaa suositukseni sellaisiin teoksiin, jotka koskevat Venäjää.

Olen vahvasti sitä mieltä, että Neuvostoliittoon liittynyt erikoisosaamisemme on – ainakin osittain – kadonnut ja olemme kääntäneet selän Venäjälle. Selän kääntämisen seurauksena Venäjää ja venäläisyyttä ymmärtävien suomalaisten määrä on laskenut romahdusmaisesti. Se on harmi.

Venäjä on suurin naapurimaamme ja yhteiskunnallisesti aktiivisen suomalaisen on hyvä – oikeastaan välttämätöntä – tuntea eräitä perusasioita jotka liittyvät Venäjään ja venäläisyyteen. Niiden tunteminen auttaa ymmärtämään sitä, miksi venäläiset toimivat ajoittain meidän näkökulmastamme katsoen varsin irrationaalisesti ja impulsiivisesti. Ennen kaikkea ymmärtäminen auttaa ennakoimaan ja varautumaan seuraavaan liikkeeseen.

En tyrkytä Teille nyt oikeastaan lainkaan klassista venäläistä kirjallisuutta. Luulen kaikkien asiasta kiinnostuneiden löytävän nuo teokset itse ja ne ketkä eivät ole kiinnostuneita… noh… Dostojevski ei ehkä kuitenkaan ole paras valinta aurinkoisen kesäpäivän lukemistoksi…

Ainoan poikkeuksen tällä listallani tekee Ivan Aleksandrovitš Gontšarovin (Иван Aлeксандрович Гончаров) klassikko Oblomov. Tämä teos on tuotteliaan Gontšarovin se työ, jonka ansiosta hänen nimensä on jäänyt kirjallisuuden historiaan. Venäläiset määrittelevät – edelleen – äärimmäinen saamattomuuden, uneliaan toimettomuuden, jahkailevan päättämättömyyden ja saamattoman haaveilun ”oblomovilaisuudeksi” – tämän teoksen päähenkilön mukaan.

Romaanin päähenkilö Ilja Iljitsh Oblomov on mies, jolla on paljon hyviä pyrkimyksiä, mutta ei voimaa toteuttaa niitä. Oblomov on ylimystön edustaja, joka elää Pietarissa perimänsä maatilan tuotoksilla. Tuotokset syntyvät hänen omistuksessaan olevien 350 sielun orjatyöllä isäntänsä maatilalla. Oblomov suunnittelee suunnittelevansa tilansa hoidon uudistamista ja aikoo matkustaa tilalleen uudistussuunnitelman valmistuttua. Suunnittelun suunnittelu on kestänyt 10 vuotta. Suunnittelun suunnitelu on tapahtunut Pietarissa, ilman käyntejä tilalla.

Gontšarov halusi Oblomovin kautta kritisoida aikansa venäläisen aateliston elämäntapaa, mutta kritiikin voidaan katsoa kohdistuvan myös kaikkiin muihinkin ihmisiin, jotka suosivat toimettomuutta työnteon sijasta.

Oblomovista saamme hyvän aasisillan toiseen varsin mielenkiintoiseen kirjaan. Oblomovin jälkeen on hyvä siirtyä tuoreempaan venäläisyyden analysointiin. Presidentti Urho Kekkosenkin adjutanttina toiminut ja pitkään Neuvostoliitossa ja Venäjällä työskennellyt everstiluutnantti (evp) Esa Seppänen on kirjoittanut mainion kirjan venäläisyydestä Kirjan nimi on Avaran Sielun anarkia – voiko venäläisyyttä ymmärtää? (Helsinki 2002). Seppäsen kirja on ehdottoman selkeä ja kuivan huumorin ryydittämä perusteos venäläisestä kansanluonteesta sekä sen omalaatuisuuksista.

Tuo kirja kannattaa hankkia ehdottomasti käsiinsä – vielä kun sen saa. Siinä saattaa käydä niin, että kun eräs valtion Mikko niminen virkamies Mikonkadun toimistossaaan saa vinkin tuon teoksen olemassaolosta, se voi päätyä sensuurin kautta kirjaroviolle…

Näiden lisäksi lukemisen arvoisia teoksia ovat ainakin Albert Akulovin; Vuoteni Tehtaankadulla (Keuruu 1996), Kimmo Kallosen ja Kari Ketolan Voihan Venäjä (Helsinki 1996), Outi Karemaan Vihollisia, vainoojia, syöpäläisiä (Helsinki 1998), Antti Karppisen Venäjän aatetta jäljittämässä (Juva 1999), Mauno Koiviston Venäjän idea (Jyväskylä 2001), Anne Susiluoto-Kuorsalon ja Martti Ilmari-Valkosen Venäjä ja rosvokapitalismin haaksirikko (Helsinki 1999), Arto Luukkasen Hajoaako Venäjä (Helsinki 2001), Pekka Pesosen ”Ananasta ahmi, hotkaise pyy, loppusi porvari lähestyy” – syömisen ilot ja surut venäläisessä kirjallisuudessa (Synteesi 2/1997), Christer Pursiaisen Venäjän idea, utopia ja missio (Helsinki 1992), Esa Seppäsen Kuuma elokuu 1991, musta lokakuu 1993 Moskovassa – suomalaiset vallankaappausten melskeissä (Jyväskylä 2001),
Juhani Aromäen toimittama Venäjäkirja (Hämeenlinna 1998), sekä Timo Vihavaisen Kansakunta rähmällään. Suomettumisen lyhyt historia (Keuruu 1991)

Ja ehdottomasti ainakin Edvard Radzinskin, Stalin (Juva 1996) ja Unto Parvilahden Berijan Tarhat (Helsinki 1957).

Antoisia lukuhetkiä!

Mainokset