Alkuun varoituksen sana. Tämä kirjoitus on asian laajuuden vuoksi normaalia pidempi. Toivottavasti jaksatte kuitenkin lukea sen. 😉 Se taitaa olla sen väärtti.

Päivän uutisvirta toi terveydenhuoltoa koskevan varsin mielenkiintoisen uutisen. Kuopion yliopiston HumanRe-tutkimusprojektin tavoitteena on hyödyntää ja vahvistaa terveydenhuollon henkilöstöjohtamiseen liittyvien tietojen käyttöä, kehittää henkilöstöön liittyviä uusia menetelmiä ja malleja sekä etsiä uusia luovia henkilöstöratkaisuja. Tämä HumanRe-tutkimus kuuluu Suomen Akatemian Terveydenhuoltotutkimuksen ohjelmaan (TERTTU). Se toteutetaan Kuopion yliopiston Terveyshallinnon- ja talouden laitoksella, ja se päättyy vuoden lopussa.

Professori Juha Kinnunen toteaa tutkimuksessaan, että terveydenhoidossa tehdään liikaa leikkauksia ja turhaa henkilökuntaa on liian paljon. Kinnusen mukaan julkinen ja yksityinen terveydenhoito olisi nivellettävissä yhteen. Myös valtiosihteeri Raimo Sailas on arvioinut, että terveydenhuollon menoista viidennes syntyy tehottomuudesta. Asiasta on kirjoitettu muun muassa täällä.

Tutkitaanpa hieman tätä tutkimusta. Kinnusen esittämät varsin karut faktat on koottu kotimaisista ja vertailumaiden lähteistä. Ne kertovat, että Suomessa tehdään noin 10 000 leikkausta miljoonaa asukasta kohti, kun määrä vertailumaissa on 7 000. Runsas leikkaaminen ei vähennä kuolleisuutta, ja 30–40 prosenttia leikkauksista on sellaisia, että niistä ei ole hyötyä potilaille. Tästä huolimatta leikkaustahti on viime vuosina kiihtynyt. Se aiheuttaa osaltaan myös sen, että todellista leikkaushoitoa tarvitsevat potilaat joutuvat jonottamaan näiden turhien – kalliiden ja osittain haitallisten – operaatioiden aiheuttaman ruuhkan vuoksi. Tämän tilanteen paniikkiratkaisuina käytetyt jononpurkuleikkaukset ovat olleet kallista, hätäpäistä ja päällekkäistä toimintaa.

Tämä on vakavaa varojen väärinkohdistamista.

Terveyskeskuksissa on kaksi tai kolme kertaa enemmän henkilöstöä ja virkoja kuin siellä aikuisten oikeasti tarvittaisiin. Sairaalapaikkoja on koko maassa noin viisituhatta liikaa. Suomessa toimivat terveyskeskuslääkärit hoitavat tunnissa keskimäärin puolestatoista kahteen potilasta, kun vertailumaissa vastaavia potilaita hoidetaan tunnin aikana keskimäärin neljästä kahdeksaan.

Nyt tarkkana! Minusta on uskomatonta, että eräät terveyskeskukset maksavat keikkalääkäreille 6 000 euroa viikonlopun päivystyksestä. Kuva kyvyttömyydestä ja tehottomuudesta vahvistuu entisestään

Maassamme otetaan röntgenkuvia kaksi kertaa enemmän kuin Ruotsissa. Jo lapsuudesta omalle ikäluokalleni on tolkutettu, että röntgenkuvaus on säteilynsä vuoksi epäterveellistä ja sitä pitäisi käyttää vain tarvittaessa. Käytäntö näyttää olevan kuitenkin toinen.

Keskussairaaloiden laboratorioissa on kolminkertainen henkilöstön ylimiehitys. Tämäkin on asia joka mielestäni ooittaa sen, että hyvä lääkäri ei välttämättä ole hyvä talous- tai henkilöstöhallinnon ammattilain. (Tosin samaa kehitystä on ollut havaittavissa jatkuvasti määrärahansa ylittelevässä poliisihallinnossakin).

Äh.. takaisin asiaan, eli jatketaan. Suomalainen vanhustenhoito on koko Euroopan laitosvaltaisinta. Suomessa oleville laitospaikoille mahtuisivat myös kaikki Viron yli 65-vuotiaat pitkäaikaishoitoa tarvitsevat. Laitoshoidolla on myös muita vaikutuksia – sellaisia jotka ovat tuttuja ainakin niille joiden sukulaiset ovat joutuneet laitoshoitoon. Laitoshoito passivoi ja yleensä pahentaa potilaan kokonaistilannetta. Kun vanhus joutuu sairaalaan, hänen lihaskuntonsa romahtaa kahdessa viikossa eikä häntä enää sen jälkeen voi kotiuttaa. Tämän vuoksi monet vanhukset pelkäävät sitä, että sukulaiset työntävät heidät laitoksiin. Ja he pelkäävät syystä – pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevalla vanhuksella ei ole enää muuta odotettavissa elämältään kuin kuolema.

Ja monesti sitä ei tarvitse edes odottaa kauan. Fyysisen kunnon romahdettua hankalana pidetty potilas saatetaan – kaikesta päinvastaisesta vakuuttelusta huolimatta – jättää hoitamatta – joko osittain tai kokonaan. Olette varmaan kuulleet myös tarinoita joissa vanhus on jätetty kuivumaan janoonsa. Teoria ja käytäntö eivät aina kohtaa toisiaan.

Tuliko tämä yllätyksenä? Minulle ei. Henkilökohtaiset kokemukseni julkisesta terveydenhuollosta vahvistavat juuri tuota kuvaa.

No mistä tämä sitten johtuu?

Kun suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa tehtiin, sitä tehtiin terveydenhuollon osalta rakentamalla tuohon aikaan muodikkaita laitoksia. Tuolloinen valtionosuusjärjestelmä ruokki etenkin köyhiä kuntia, joiden kannatti rakentaa laitoksia ja sairaaloita. 1970-luvulta lähtien potilaat – etenkin vanhukset jotka vähänkin oirehtivat – joutuivat laitoshoitoon. Oli tarve tai ei.

Nyt näiden vanhojen rakenteiden purkaminen on äärettömän vaikeaa. En usko paikallispoliitikoilla olevan tarvittavaa tahtoa – kyvystä puhumattakaan – tekemään tarvittavia ratkaisuja. Ei vaikka tilastot osoittavat, että rahat eivät riitä. Tästä on ollut hyviä esimerkkejä Keskustan hallitsemista köyhistä maalaiskunnista – RKP:ta unohtamatta. Länsi-Uudellamaalla sijaitseva Karjaa on huoletta ajautunut kohti konkurssitilaa. Siellä on luotettu, että kunta ei voi mennä vararikkoon ja tarvittaessa tulee valtio pelastamaan sen.

Eräs olennainen asia haluttomuuteen hoitaa asioita oikein on työllisyys ja usein myös kunnan imago. Vanhustenhoito- sekä sosiaali- ja terveyspalveluja pidetään monin paikoin yllä aivan muista kuin hoidollisista syistä. Todellisina syinä terveyskeskusten päiväaikaiseen henkilökunnan jakautuman vääristymiseen hoitohenkilökunnan – ja potilaiden – kustannuksella on ns. suojatyöpaikkojen tarjoaminen.

Kun menette julkiseen terveyskeskukseen, ette voi välttyä töykeiltä ja ammattitaidottomilta vastaanottoapulaisilta – niitä riittää. Ammatti- ja kielitaitoisen lääkärin tai terveydenhoitajan löytyminen tuolta arvauskeskuksesta onkin sitten aivan toinen juttu.

Muistan mainosti erään etnisesti ei-suomalaisen lääkärin, joka ei löytänyt tapaturmassa nilkkaani uponnutta puutikkua – siis vierasesinettä. Uskokaa pois, Kullervo osaa esittää asiansa asiallisesti ja selvästi – useammallakin kielellä. Useista yrityksistäni ja kädestä-pitäen-toiminnastani huolimatta tämä poppamies ei nähnyt tikkua eikä ymmärtänyt minua. Tässä kohtaa törmäsin kommunikaatio-ongelman lisäksi joko ammattitaidon puuttumisen tai vahvaan näkövikaan.

Toinen kokemus vastaavanlaisesta lääkäristä sattui tyttärelleni. Hänen polvessaan oli vikaa ja tämä puoskari alkoi kolmesta korjauksesta huolimatta tutkia väärää polvea. Noh… erehtymisen mahdollisuushan tosin oli vain 50 prosenttia…

Eräs ongelma tässä punakorporaatioiden laillistetun mafian pyörittämässä isänmaassamme ovat myös terveydenhuollon ammattiryhmät. Ne ovat myös vahvoja: ammattijärjestöt pystyvät tehokkaasti estämään kaavaillut muutokset. Lääkäreiden uhkaus joukkoirtisanoutumisesta on sulkenut monessa sairaalassa johdon ja hallituksen suut.

Myös Kelan korvauspolitiikka ylläpitää ylikapasiteettia eikä johda terveyden kannalta hyviin tuloksiin. Korvaukset tulisi ryhmittää uudelleen niin, että välttämättömistä ja vaikuttavista toimenpiteistä korvausprosentti olisi korkea ja vähemmän tärkeissä leikkauksissa alhainen tai nolla.

Tähän asiaan on annettu tänään pari virallista kommenttia päättäjätahoilta. Päivän Pravdassa tämän asian tiimoilta haastateltu peruspalveluministeri Paula Risikko (kok) ei tunne Kuopion yliopiston kokoamaa aineistoa mutta sanoo tietävänsä terveydenhuollon pitkäaikaisena ammattilaisena, että ongelmia on kosolti.

Hän viittaa myös edelliseen Matti V:n luotsailemaan puna-multahallitukseen ja sanoo, että viime vuosina ei ole uskallettu tehdä rakenteellisia ratkaisuja. Risikon mukaan toiminta on ollut lähinnä tulipalojen sammuttamista.

Risikko kertoo haastatelussa olevansa ministerinä valmis selvittämään ylikapasiteetit ja tekemään sen jälkeen ratkaisuja. Nykyinen hallitusohjelma antaa tähän hänen mukaansa selkänojan. Risikko toteaa, että Paras-hankkeen eli kuntien palvelu- ja rakenneuudistuksen pitäisi järkevöittää toimintoja. Hän ei kuitenkaan ole vakuuttunut, että niin käy. Tuloksena voi jopa olla sosiaali- ja terveydenhuollon eroaminen toisistaan. Puitelaki ei myöskään anna mitään osviittaa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon saumattomasta yhteistyöstä. Risikon mielestä kaikki asiat pitäisi Paras-hankkeessa miettiä nyt perinpohjin.

Samassa lehdykässä haastateltu Espoon kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen (kok) pitää Kinnusen kokoamia tietoja vakuuttavina. Vertailu muihin maihin on hänestä tarpeen. Hän luottaa siihen, että sähköinen potilastietojärjestelmä tulee osaltaan parantamaan tilannetta, ja ainakin päällekkäiset tutkimukset ja liiat kuvaukset loppuvat.

Kokkonen kritisoi myös nykyistä Kela-järjestelmää. Yhteiskunta rahoittaa terveydenhuoltoa kahteen kertaan, eli yksityispuolta ja julkista toimintaa. Hän toivoo, että keskustelu koko järjestelmän päällekkäisyydestä ja rahoituksesta saataisiin alkamaan.

Luotetaan, mietitään, toivotaan ja uskotaan…

Jep, jep… näinhän näitä yhteisiä ja kaikkia koskevia tärkeitä asioita on totuttu hoitamaan armaassa isänmaassamme.

Ei pidä tätä menettelyä ja ajatustapaa vasten tarkastellen ihmetellä sitä, että julkinen – etenkin kunnille lakisääteisesti valtion toimesta sälytetty – palvelutuotanto on hidasta, byrokraattista, tuhlailevaa ja tehotonta.

Varojen holtiton käyttö ja väärinkohdistaminen sekä yleinen tehottomuus pitää saada kuriin. Eräs perusratkaisu on mielestäni ostaa terveyskeskuspalveluja yksityisiltä tuottajilta. Toinen olennainen ratkaisu olisi erottaa lääkärit ja hoitajat pois hallinnollisista töistä suuremmissa – ja pienemmissäkin – yksiköissä. Lääkäri tekee parhaiten omaa työtään ja hallintoalan ammattilainen tekee parhaiten omaa työtään. Myös näitä hallintopalveluja voidaan ulkoistaa pois varsinaisesta terveydenhuollosta.

Tämä tutkimus – ja oikeastaan koko asia – liittyy pitkin kevättä käytyyn terveydenhoitokeskusteluun jossa on kirjoiteltu myös paljon hoitohenkilökunnan palkkauksesta. Palkkauskeskustelussa olisi myös huomioida tämä tutkimus. Karsimalla tehottomuutta ja ulkoistamalla selkeästi ulkoistettavissa olevia palveluja saadaan käytettävissä olevista resursseista ohjattua enemmän rahaa myös palkkaukseen.

Pitämällä palkkaustaso alhaalla ja jatkamalla nykyistä tehotonta toimintaa tulemme pian tilanteeseen joka ei ole suomalaisten edun mukainen. Dumppaamalla terveydenhoitoala entistä alipalkatummaksi ja täyttämällä se halvalla ulkomaalaisella työvoimalla olemme ennen pitkää kaulaamme myöten kusessa.

Painajaisessani – joka saattaa jopa toteutua – joudun suomalaiseen sairaalaan. Sairaalaan jonka henkilökunta ei puhu suomea, ei täytä kulttuurimme siisteys- ja käytösstandardeja eikä ole ammattitaidoltaan edellyttämällämme tasolla. Tässä vaiheessa herään yleensä lattialta hikisenä ja huokaisen…

Mutta kuinka pitkään?

Uskon osittaisen ulkoistamisen luovan myös työpaikkoja. Niitä oikeita sellaisia. Yrityssektoriin liittyviä tuottavia työpaikkoja.

Ulkoistamista ei pidä pitää mörkönä. Jos sellainen laitos kuin puolustusvoimat on pystynyt tehostamaan toimintaansa, säästämään selvää rahaa ja rationalisoimaan toimintaansa osittaisella tukevien palvelujen ulkoistamisella, niin miksi terveydenhuoltojärjestelmä ei pystyisi siihen?

Kyse taitaa olla – kuten jo tuolla ylempänä kirjoitin – ainoastaan poliittisesta tahdosta, kyvystä ja uskalluksesta.

Perusasioihin pitäisi uskaltaa kurkistaa ja kyseenalaistaa sekä poistaa sellainen joka on tehotonta ja pahimmillaan haitallista.

Parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä…

Lähteet: STT, Suomen Akatemia, Kuopion yliopisto, HS

Advertisement