Aseistetaanpa Afganistania – päivitys

Kuvan lähde:tantal.kalashnikov.guns.ru

Kirjoitin kuluneella viikolla Afganistanin esittämästä pyynnöstä saada Suomesta sotilaallista koulutusapua ja taistelumateriaalia. Tuo kyseinen kirjoitus löytyy täältä.

Päivän uutisvuo on tähän tuonut asiaan kaksi uutta korkean tason poliittista kommenttia.

Tänään julkaistussa uutisessa reipas puolustusministerimme Jyri Häkämies (kok) kiistää ne väitteet, joiden mukaan hän olisi muka luvannut Suomen lahjoittavan aseita Afganistanille. Häkämies tapasi keskiviikkona Afganistanissa maan presidentin Hamid Karzain, joka pyysi Suomelta 100 000 Kalashnikov-rynnäkkökivääriä.

Tapaamisen jälkeen Häkämies totesi, että aselahjoitus on mahdollinen. Nyt ääni on muuttunut kellossa. Häkämies kertoo, että ”otin pyynnön vastaan ja sanoin Karzaille, että asiaa selvitetään ja että päätöksiin palataan myöhemmin. Ei minulla ole mandaattia kieltää eikä luvata mitään”.

Näinhän asian todellinen poliittinen laita on. Julkisuuteen keskiviikkona tullut lausunto oli kuitenkin ymmärrettävissä Häkämiehen vihreän valon vilkutteluksi aseavulle.

Hänen mukaansa yksi Afganistanin-vierailun tavoitteista oli selvittää, mitä Afganistan tarvitsee maan turvallisuuden parantamiseksi. Häkämiehen mukaan Karzai nosti Kalashnikovit keskustelussa esille ja mainitsi myös sen, että Suomen edellinen hallitus kieltäytyi lahjoittamasta aseita Afganistanille.

Päätöstä perusteltiin tuolloin sillä, että laki kieltää aseiden viennin sotatoimialueelle. Häkämies sanoo, että asevientiä säätelevän lain tulkintaa selvitetään, eikä tulkinta hänen mukaansa ole ilmeisesti yksiselitteinen. Joidenkin arvioiden mukaan edellinen hallitus saattoi tulkita lakia enemmänkin poliittisesti kuin juridisesti.

Häkämiehen mukaan hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta käsittelee asepyyntöä todennäköisesti syksyllä, mahdollisesti eduskunnalle annettavan Afganistanin kriisinhallintaoperaatiota koskevan selonteon yhteydessä.

Presidentti Karzai ja puolustusministeri Abdul Raheem Wardak antoivat toivelistan tarvikkeista, joita Afganistan toivoo Suomelta. Mukana oli Kalashnikovien lisäksi muuta vanhaa sotamateriaalia, esimerkiksi ajoneuvoja. Tiettävästi Afganistan on kiinnostunut erityisesti Suomessa olevasta vanhasta venäläisestä sotakalustosta.

Tämä olisi tietysti helppo tapa päästä eroon vanhemmasta varastoitavasta materiaalista . Näin ratkeaisi esimerkiksi T-55 taisteluvaunujen purkamiskustannuksiin liittyvä asbestiongelma. Siirtämällä se kehitysmaahan…

Olen edelleen sitä mieltä, että on järjetöntä ja Suomen etujen vastaista viedä aseita Afganistaniin. Ymmärrän sotilaallisen läsnäolomme Afganistanissa Yhdysvaltojen poliittisena mielistelynä. Aseiden vienti saattaa aiheuttaa arvaamattomia kerrannaisvaikutuksia ja siitä pitää pidättäytyä vanhaan suomalaiseen tapaan. Asiaan liittyviä kerrannaisvaikutuksia olen selittänyt aikaisemmassa aiheeseen liittyvässä kirjoituksessani.

Tässä sivutaan muuten erästä toista periaatteellista ongelmaa. Puolustusvoimien nykyinen budjetti on rakennettu siten, että tulevaisuutta varten mahdollisesti tarvittavaa vanhempaa kalustoa ei pystytä varastoimaan kustannussyistä. Tämä on varsin lyhytnäköistä toimintaa. Pelottavin kauhuskenaario on se, että todellisen kriisin tullen nykyinen kenttäarmeija ei riitä. Silloin joudutaan kaapimaan laarin pohjia ja kutsumaan palvelukseen kaikki kynnelle kykenevät reserviläiset. Jos kehitys jatkuu nykyisellä linjalla, heidät uhrataan turhaan huonosti varusteltuina tulevaisuuden mahdollisen sodan Moolokin kitaan. Kysyn taas kerran; onko talvisodan opetukset unohdettu? Aikooko poliittinen nomeklatura lähettää suomalaisen taistelijan puolustamaan Suomea malli Cajanderilla varustettuna?

Siitä onko meidän ylipäätään järkevää olla Nato-operaatiossa mukana, voidaan olla montaa mieltä. Oma mielipiteeni on se, että Nato-yhteistyö kannattaa ottaa hyötymisen ja oppimisen kannalta, mutta Nato-jäsenyys on meille haitallinen – jopa vaarallinen tulevaisuudessa.

Lisäksi Naton rauhaanpakottamisoperaatioihin osallistuminen on muuttanut maailmalla olevaa käsitystä Suomesta rauhanturvaamisen suurvaltana.

Haitallisesti.

Säilyttääksemme uskottavuutemme puolueettomina ja luotettavina rauhanturvaamisen expertteinä, meidän pitäisi osallistua ainoastaan YK:n lipun alla tapahtuviin perinteisiin rauhanturvaamisoperaatioihin. Tietotaitomme ja luotettavuutemme sillä saralla on todellisuudessakin maailman huipputasoa. Maineesta ja kunniasta puhumattakaan. Sitä ei kannata uhrata lyhytnäköisen Nato-politiikan alttarille.

Poliittisten päättäjien on syytä muistaa, että enemmistö meistä suomalaisista vastustaa Nato-jäsenyyttä.

Asiaa koskeva päivän toinen poliittinen lausunto tulee sitten äärikeskustasta.

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markku Laukkanen (kesk) kannattaa ajatusta 100 000:n Suomessa käytöstä poistetun rynnäkkökiväärin toimittamisesta Afganistaniin. Laukkasen mielestä hallituksen tulee antaa Afganistania koskeva selonteko eduskunnalle mahdollisimman aikaisin syksyllä.

No niin… Yksi ensin ja toiset perässä… Joukkohurmos on vakava asia ja sen kanssa ei ole leikkimistä. Toivon aivan vilpittömästi, että tämä koheltaminen loppuu – ennen kuin se pääsee kasvamaan tätä pahemmaksi.

Ja lopuksi yleensä ja erikseen: varjele noita Suomen herroja, etteivät ne toista kertaa löisi päätänsä Afganistanin mäntyyn. Aamen

Lähteet: STT, HS, Wikipedia, Väinö Linna; Tuntematon Sotilas

Päivitys 7.7.2007: Lukekaapa tämä(kin)

Advertisement