Niinpä, niin…

Ihan aluksi – tämä kirjoitus ei ole suunnattu Mahabad Namiqia vastaan. Se ei ole myöskään suunnattu mitään vähemmistöä vastaan. Se ei myöskään ole suunnattu ketään muutakaan henkilöä vastaan henkilönä. Kerron jutun lopussa sen, mitä vastaan tämä juttu on kirjoitettu.

Jos se ei aukea ennen sitä – nimittäin kirjoituksen loppua – tästä tekstistä.

Aiheenani on tämä Erkkomedian lippulaiva – kansan suussa paremmin Hyysärinä tunnettu HS.

Kirjoitin siitä aiemmin täällä.

Tuohtumukseni keskellä unohdin kirjoittaa lukuohjeet tälle monikulttuurisuuden ja suomalaisvihan pää-äänenkannattajalle. Tässä ne tulevat – joten olkaa hyvä.

Otetaanpa tuon tekeleen viimeisin Sunnuntai-osio tarkastelun alle. Tästä osiosta löytyy lähes poikkeuksetta ulkomaalaisuutta ylistävä ja suomalaisuutta mollaava artikkeli.

Eikä tämäkään sunnuntai tehnyt poikkeusta sääntöön.

Nimittäin sieltä löytyy Elina Kervisen kirjoittama juttu. Kypsään 26 vuoden ikään suojatussa ympäristössä kasvanut Elina tunnetaan myös surullisenkuuluisasta Ylioppilaslehdestä ja vasemmistonuorista. Tämä juttu on otsikoitu söpön suomalaisvihamielisesti Ensin kurdi, sitten suomalainen. Jo jutun otsikointi kertoo paljon sekä lehden toimituksesta että heidän työnantajastaan.

Lähde: Ylioppilaslehti

Joko alatte tiukkakalloisemmatkin uskomaan, että Hyysärin nuori toimittajakunta on lähtökohtaisesti hyvinsyötettyä, – koulutettua, -puettua ja -hoidettua pullamössö- ja vaippavasemmistoa. Sellaista, joka on kiittämätöntä ja kyvytöntä jäsentämään todellista maailmaa humpuukiutopioidensa keskellä.

Hyysäri on ajautunut helevetin kauas sellaisesta mediasta jota voisi kutsua sitioutumattomaksi tai riippumattomaksi.

HS on kaaosta, yhteiskunnallista sekasortoa ja loppupeleissä vasemmistototalitarismia ajavan marginaalivähemmistön pyörittämä globaalin kapitalismin rakkikoira.

Kuulostaa paradoksilta, mutta uskokaa hyvällä, se ei ole sitä. Tuo on raaka ja ikävä totuus.

Kun lukee tämän artikkelin, saa varsin selvän ja kaunistelemattoman kuvan kyseisen toimittajan luonteesta ja ambitioista. Sisäsyntyisestä alemmuudentunteesta, päättömästä ihastumisesta kaikkeen outoon – ja vaikka vähän jännään ja vaaralliseenkin , jee – sekä vihasta kaikkea sitä kohtaan mikä on hänestä huolehtinut ja hänet kasvattanut.

Kiitti vaan Suomi… Up Yours…

Kun taas peilaa tätäkin kirjoitusta HS:n yleiseen toimituspolitiikkaan, kuva kansallisvaltion hävittämisestä ja korvaamisesta uudenaikaisella globaalilla feodaaliyhteiskunnalla vahvistuu.

Nimittäin artikkelin aiheena on aivan perinteisen kiitollisena turvapaikanhakijana Suomeen rantautunut kurdinainen nimeltään Mahabad Namiq.

Lähde:HS

Namiq on 27-vuotias kurdi. Syntyjään Irakista, pakolainen ja Suomeen muuttaneiden kurdien ensimmäistä aaltoa. Lisäksi hän on MM-kultamitalisti ja jutun perusteella viidettä kertaa naimisissa sekä näkövammainen.

Hän on – myös kyseisen jutun mukaan – kuten monet muutkin Suomeen muuttaneet kurdit. Hän arvostaa omaa perhettään, omia perinteitään sekä omaa uskontoaan.

Hän uskaltaa myös – uusien uljaiden maahanmuuttajaperinteiden mukaisesti – rohkeasti arvostella Suomea, suomalaisia ja suomalaisuutta. Näin siis edelleen Elina-tyttösen kirjoittaman jutun mukaan…

Perinteistä poiketen hän on kerran eronnut ja viidesti avioitunut saman miehen kanssa.

Miksi? Se selviää hetken kuluttua…

Maailmanmestaruuden hän voitti näkövammaisten maalipallomaajoukkueessa 1998. Namiq valittiin vuoden vammaisurheilijaksi. Perinnöllinen silmänrappeumasairaus ei hidasta työntekoa. Lähihoitajaksi opiskellut Namiq on työskennellyt muun muassa Rinnekodissa Espoossa.

Näkövammaisuus – kuten kaikki muuksi vammaisuus – on ikävä asia. Mutta se on myös sellainen asia, jota vaippavasemmistoa edustavat toimittajat käyttävät härskisti tunteisiin vetoavana asiaansa edistääkseen. Kuten tässäkin jutussa.

Seuraava asia tullee aiheuttamaan – jälleen kerran – rutinaa ja kitinää. Kerron sen kuitenkin – sen verran poliittisesti epäkorrektia se on.

Nimittäin…

Namiq ei – omasta mielestäni – edusta millään tavalla sellaista maahanmuuttajaa joita Suomi tarvitsee. Olen myös edelleen sitä mieltä, että Suomi ei tarvitse maahanmuuttotulvaa eikä varsinkaan kulttuuriimme sopeutumattomia maahanmuuttajia. Tässä mitenkään taaskaan Namiqin henkilöön viittaamatta.

Oma mielipiteeni pakolaisuudesta myötäilee perinteistä YK:n edustamaa näkemystä. Pakolaisia ei pidä raahata vieraiden kulttuureiden pariin toiselle puolelle maapalloa. Sen sijaan heille pitää valmistella mahdollisuus palata kotiseudulleen mahdollisimman pikaisesti.

Entä sitten työperäinen maahanmuutto? Ei sitä pidä sotkea pakolaisuuteen. Ne ovat kaksi eri asiaa.

Jos jokin maa ottaa työperäisiä maahanmuuttajia, se pyrkii ottamaan kieli- ja ammattitaitoista väkeä – sellaista joka on valmis myös sopeutumaan isäntämaansa kulttuuriin. Eikä työperäisen maahanmuuton pitäisi koskea pääsääntöisesti myöskään valmiiksi vammaisia. Siis työkyvyttömiä.

Jokaisella maalla on oikeus valikoida mahdolliset tulijat. Vapaa maahanmuutto – lue; sosiaaliturismi – ei ole mikään subjektiivinen ihmisoikeus. Ei todellakaan.

YK:n ihmisoikeuksien julistus määrittelee asian näin 13. artiklassaan:

13 artikla. 1. Jokaisella henkilöllä on oikeus liikkua va-
paasti ja valita asuinpaikkansa valtion piirisssä.
.

Siis oman – ei vieraan.

Puhumattakaan työvoimaksi hoitoalalle tyrkytettävistä kieli-, kulttuuri- ja ammattitaidottomista pakolaisista. Niistä sellaisista, jotka pahimmillaan halveksuvat Suomea ja suomalaista yhteiskuntaa – meidän perinteitämme, kieltämme ja kulttuuriamme.

Haloo Suomi! Herätys!

Missä on muuten päätetty, että Suomen väkiluvun pitää kasvaa tai edes pysyä viiden miljoonan asukkaan asuttamana? Ei missään.

Toistan tämän jälleen kerran; maailmassa on liikaa ihmisiä ja ihmispopulaation kasvua tulee jo pelkästään ekologisten syiden vuoksi rajoittaa rajusti nykyisestään. Lisäksi rakkaan maapalleromme nykyinenkin väkimäärä pitää saada vähenemään. Muuten hukka perii meidät kaikki.

Aivan samoin ihmettelen globalisaation lipevien kauppamiesten tarvetta pyrkiä jatkuvaan kasvuun. Ei kasvu ole mikään edistyksen mittari – päin vastoin. Jos se olisi, niin länsimaissa olisi 15 muksua per perhe ja kehitysmaissa yksi tai kaksi. Nykyinen väestömme – siis Suomessa – on tilastokupla. Se on syntynyt sotien jälkeen ja painuu hautaan suurten ikäluokkien kera. Se jatkuvasta työvoimapulasta.

Myönnetään – nykyinen väestörakenne tulee aiheuttamaan hieman tiukkaa lähitulevaisuudessa. Helpommalla olisimme päässeet satsaamalla kunnolla kotimaisten perheiden perhepolitiikkaan menneinä parina vuosikymmenenä. Nyt näitä hyvinvoinnin hedelmiä keräävät lähinnä sosiaalituristit.

Kyllä me kuitenkin selviämme huoltosuhteemme kanssa – selvisiväthän edellisetkin sukupolvet sodasta ja jälleenrakennuksesta.

Kyse on ainoastaan tahdosta ja valinnoista.

Mutta jatketaanpa Hyysärin tutkimista:

Juuri nyt Namiq on alle vuoden ikäisen Lilianin kotiäitinä Helsingin Kannelmäessä. Ja hänen elämästään on vastikään ilmestynyt kirja Mahabad, kuu, aamusumu ja rakkaus. Namiqin ystävän Heini Sarasteen kirjoittama teos kuljettaa perheen tarinaa aina äiti Samiran 3 000 vieraan kurdihäistä Lilianin syntymään.
Kirja kertoo, miten pakolainen aloittaa uuden elämän tuntemattomassa maassa ja miten irakilaisesta kurdista tulee vähitellen suomalainen kurdi.

Vai niin…

Mitähän hyötyä meille suomalaisille ja maallemme on tuosta kirjasta?

Ja ennen kaikkea – mitä hyötyä meille suomalaisille ja maallemme on suomalaisesta kurdista?

Käsi sydämelle – kuinka moni tunsi piston sielussaan? Kuinka moni on antanut monikulttuuripropagandan höyryjen nousta päähänsä ja pitää tuota hyvänä asiana?

Vai niin… Minä en.

“Me olimme Suomen ensimmäisiä kurdeja”, Namiq kertoo olohuoneessaan.

Namiqin perhe ja viitisenkymmentä muuta kurdia tulivat Suomeen kiintiöpakolaisina 1990. Matka alkoi Kurdistanista ja päätyi vastaanottokeskukseen Hauholle.

Kiintiöpakolaisina. Ihan tiedoksenne: Suomi on ainoa YK:n jäsenvaltio, joka on sitoutunut ottamaan vastaan kiintiöpakolaisia vaatimatta näiltä mitään.

Esimerkiksi monikulttuurinen Amerikan Yhdysvallat valitsee tarkasti kiintiöpakolaisensa. Valinta tapahtuu ammatti- ja kielitaidon sekä soveltuvan taustan perusteella.

Kurdistaniksi kutsutaan aluetta Turkissa, Irakissa, Iranissa, Syyriassa ja Armeniassa. Noin 40-miljoonainen kurdikansa on elänyt milloin vainottuna, milloin vapaana, mutta aina ilman omaa valtiota – useimmiten pakolaisina ja siirtolaisina ympäri maailmaa.

Kyynel.

Maailmassa on paljon vääryyttä. Siltikään kaikki vääryys ei ole meidän suomalaisten aikaansaamaa tai edes millään muotoa meidän ongelmamme.

Oma periaatteeni on se, että hoitakoon ongelman aiheuttaja ongelmansa – työntämättä sitä syyttömien ongelmaksi.

Namiq ei usko palaavansa lopullisesti kotiseudulle, sillä uutiset Pohjois-Irakin kurdialueelta ovat huonoja. Viime kuukausina kolme perheen sukulaista on saanut surmansa autopommi-iskuissa.

Jep. Namiq siis halunnee olla ensisijaisesti kurdi – mutta asua täällä hölmöläisten maassa ja arvostella meitä hölmöläisiä.

Toisaalta kurdeille kuuluu myös hyvää. Kurdistanin isänmaallinen liitto PUK ja Kurdistanin demokraattinen puolue KDP ovat onnistuneet sovittamaan 1990-luvulla sisällissotaankin johtaneet ristiriitansa. Irakin parlamentissa on 53 kurdia. Maan presidentti Jalal Talabani – Namiqin sukulainen – on kurdi ja PUK:n nokkamies.

Olipa yllätys… Kysykää muuten ruotsalaisilta mitä mieltä he ovat PUK:sta…

Suomessa kurdipuolueiden kiistat eivät ole Namiqin mukaan vahvasti esillä.

“Toki täälläkin on kummankin puolueen kannattajia, ja heillä saattaa olla omia juhliansa. Mutta pääasiassa kurdit ovat täällä vain kurdeja”, Namiq sanoo.

Toivottavasti asia on näin. Minua hieman huolestuttaa , että nyt kyse on vain voimattomuuden aiheuttamasta Status Quosta. Tilannetta pyritään mahdollisesti yleisinhimilliseen tapaan korjaamaan omaksi eduksi – silloin kun tulee voimantunne tai kuvitellaan oma olo niskan päällä keikkuvaksi.

Aika näyttää…

Tai eivät kurdit ihan vain kurdeja ole. Suomalaisviranomaisten tilastoissa he ovat turkkilaisia, iranilaisia, irakilaisia tai syyrialaisia sen mukaan, minkä maan Kurdistanista he ovat kotoisin. Suomessa on kurdeja ainakin 4 000, ehkä jopa 7 000, Helsingistä Rovaniemelle. Suomen kurdit pitävät yhteyttä ja vaalivat perinteitään.

Kuinka suurelta sopeutumiselta ja integroitumiselta suomalaiseen yhteiskuntaan tämä teistä vaikuttaa?

Namiqille se tarkoittaa esimerkiksi haudutetun kasvispadan tepsin kokkaamista ja illallisen jälkeisiä hedelmä- ja teehetkiä.

Tai kansallispuvun käyttämistä. Hän kaivaa kaapista sähkönsinisen huntumaisen mekon, jonka alla on pussihousut ja päällä pieni paljettitakki.

Miten minulle tulee satoja vuosia Suomessa ollut eräs kovaääninen vähemmistö? Sellainen joka ei todellakaan ole sulautunut suomalaisuuteen kovinkaan vahvasti.

Tietenkin osa perinteistä on kadonnut. Namiqin äidin sukupolvi saattoi Irakissa mennä naimisiin niin, ettei morsian edes ollut omissa häissään paikalla. Nyt kurdinaiset solmivat Suomessa yhä useammin rakkausavioliittoja, laittavat lapsensa päiväkotiin ja käyvät töissä.

Onko tämä sitten Elinasta huono asia? Kysyn vaan…

Äitien rasvaiset lammaspadat ovat vaihtuneet kevyempiin keittoihin ja kurdin kieli monilla kotonakin suomeen. Lääkärit ja parturit ovat perustaneet pizzerian.

Niin. Kuinkahan vahva onkaan kielitaidottoman tai huonon kielitaidon omaavan lääkärin tai parturin ammattitaidon kysyntä Suomessa? Noin yleistäen, ei kurdeja sormella osoittaen.

Suurin osa Suomen kurdiperheistä elää todellakin pikaruokabisneksestä. Kurdijuhlissa syödään tepsin ja dolman sijaan kebabia omien poikien ravintoloista. Namiqin enoillakin on omat pizzeriansa.

Ja aikaisemmin samassa jutussa kerrottiin kuinka Namiq ei ole kebab- eikä pizzeriataustainen maahanmuuttaja… Itse asiassa tämän jutun alaotsikko kuuluu seuraavasti: Mahabad Namiq asettui Suomeen ilman pizza-akatemiaa – toisin kuin useimmat kurdit.

Ilmiötä kutsutaan pizza-akatemiaksi. Kielitaidoton ei saa töitä, joten hän päätyy sukulaisten ja tuttavien kuppilaan.

“Siellä he sitten ovat 12 tai 14 tuntia töissä. Se rajoittaa elämää, hyvä kun on aikaa perheelle. Jos heti alussa panostettaisiin suomen kieleen, ihmiset voisivat saada ihan oikean työpaikan”, Namiq sanoo.

Kuinkahan lähellä ollaan maahanmuuttajista koostuvan paskaduuneja tekevän paarialuokan muodostumista? Halvan työvoiman ihmiskaupasta ja lainsäädännön muusta rikkomisesta puhumattakaan?

Mutta annetaanpa Hyysärin ja Elinan jatkaa:

Monet jäävät pizzabisnekseen – ja kielitaidottomaksi. He tavallaan eristävät itsensä ympäröivästä yhteiskunnasta.

Vaihtoehtona on työttömyys. Suomen irakilaisista ilman työtä on 63 prosenttia, ja turkkilaisista yli 20. Kaikki eivät tietenkään ole kurdeja, tilastoissa kun on ongelmansa. Irakilaisten lukuja selittänee se, että monet ovat vasta tulleet maahan.

“Työnä pizzerianpito ei tietenkään ole huono. Pääsee heti johtajaksi, tienaa rahaa, mutta kieltä siinä ei kuitenkaan opi, koska ei ole pakko.”

Pizza-akatemiaan jää helposti jumiin. Tosin voi käydä niinkin onnekkaasti kuin Namiqin enolle. Kun töitä ei ollut, hän pestautui pizzeriaan. Nyt hän on vihdoinkin palannut vanhaan ammattiinsa. Hän on lääkärinä Lahdessa.

Niinpä niin. Mitä juuri kirjoitin…

Namiq tuli Suomeen kymmenvuotiaana. Hän on nähnyt suomalaisen maahanmuuttopolitiikan muuttumisen – mielestään huonompaan suuntaan.

Tästä asiasta olen samaa mieltä Namiqin kanssa – tosin ilmeisesti aivan eri syistä.

Mielenkiintoista on nähdä se, mitä tämä juttu herättää lukijoissa.

Odotan mielenkiinnolla sitä, saanko minä natiivisuomalaisena arvostella kotimaani maahanmuuttopolitiikkaa? Namiq saa vieraana ja sen perusteella maahan saapuneena sitä ainakin tämän jutun perusteella arvostella.

Vuonna 1990 Suomeen oli helppo tulla. Esitaistelut oli taisteltu ja maahanmuuttajat päätetty kotouttaa. Samaan aikaan Namiqien kanssa turvapaikan sai 157 hakijaa. Viime vuonna 467.

Kuka muuten senkin päätöksen aikanaan teki? ja miten hyvin se onkaan sitten käytännössä onnistunut?

Saavuttuaan Hauholla Pokkarin vastaanottokeskukseen Namiq piti Suomea paratiisina: oma sänky, ruokaa, vaatteita ja ennen kaikkea turvallinen olo.

“Nytkin kun tapaamme vanhojen vastaanottokeskuksen tuttujen kanssa, muistelemme ensimmäisenä Pokkaria. Se oli vähän niin kuin puuhamaa.”

Niin? Hauhon Huuhamaa vs. Tervakosken Puuhamaa…

Kun aviomies Firaz Ali Abdulla tuli Suomeen 2004, hän odotti kahdeksan kuukautta pääsyä kielikurssille. Kurssilla luettiin parin tunnin jälkeen Kalevalaa. Pari perusasiaa taisi jäädä välistä, varsinkin kurdeilta.

“Suomi kirjoitetaan vasemmalta oikealle, kurdi oikealta vasemmalle. Lisäksi meillä ensimmäinen kirjain kirjoitetaan pienellä ja sanan loppu isolla. Opettajat eivät ota ihmisten omaa kielitaustaa nykyään tarpeeksi huomioon.”

Kysymys: miten hyvin tuo asia otettiin Suomessa Ruotsin vallan aikana huomioon? Tai missään siellä minne suomalaiset ovat päätyneet siirtolaisiksi? Kenen pitää sopeutua ja mihin?

Namiqin aviomies joutui odottelemaan muutakin kuin kielikurssin alkua. Kesti yli neljä vuotta ennen kuin hän sai oleskeluluvan Suomeen. Ja Mahabad Namiqin virallisesti vaimokseen.

Välissä Namiqin piti vielä erota ensimmäisestä miehestään, jota hän ei ollut tavannut juuri muutoin kuin häissä.

Jaha… Ei kuitenkaan kaksinnaimista? Ai niin – Namiqhan on nainen…

Namiq on tosiaan mennyt naimisiin viidesti. Aviomiehiä on kuitenkin vain kaksi.

Ensimmäisessä avioliittossa pariskunta ei tuntenut etukäteen. Kurdiperinteiden mukaisesti heidät vihittiin kahdesti. Ensin virallisesti, ja sitten pidettin erilliset juhlat. Namiq oli 20-vuotias, ja puoliso kiinnostui hänestä valokuvan perusteella.

“Kurdiperheissä avioero ei ole tavallista, mutta perheeni jopa auttoi minua. He näkivät, ettei liitto ollut onnellinen.”

Aviomies ei koskaan päässyt Suomeen.

Olisiko hänen sitten pitänyt päästä Suomeen? Miksi ihmeessä?

Firaz Ali Abdulla, toinen aviomies, pääsi. Hänkin on Irakin kurdeja, kuten Namiq. Abdulla päätyi Irakista laittomasti Saksaan ja sieltä sitten Suomeen.

“Moni luulee, että sota on ainoa syy paeta. Monille, kuten miehelleni, on tärkeää, että tulevaisuutta voi edes vähän suunnitella. Irakissa ei voinut.”

Bingo. Ymmärsinkö kenties oikein? Tässä tapauksessa pakolaisuuden suuntautumisen syynä Suomeen on ollut Suomessa vallitseva rauha ja elintaso?

Pariskunta tutustui ja rakastui Suomessa, mutta Ali Abdulla käännytettiin täältä takaisin Saksaan, jossa hän oli hakenut ensimmäiseksi turvapaikkaa. Namiq muutti miehen perässä saksalaiseen pakolaiskeskukseen, Suomen kansalaisena.

Ja koska tilanne oli vähintäänkin epäselvä viranomaisille, pariskunta päätyi naimisiin kolme kertaa.

“Täytimme lukemattoman määrän erilaisia hakemuksia sekä Saksassa että Suomessa ennen kuin viranomaiset uskoivat, että liitto on oikea.”

Tarina kääntyi viimein onnelliseksi 2004, kun Ali Abdulla pääsi Suomeen. Sitten syntyi Lilian.

Menikö tämä taas ihan oikein? EUn regulaatiot ovat väänneltävissä vieraiden tulijoiden tahdon mukaan? Onpa vakuuttaavaa…

Omaa lasta hoitaessaan Mahabad Namiq on saanut miettiä, kuinka tytär, nyt jo syntyperäinen suomalainen, kasvatetaan niin, että jotakin kurdiperinteistä säilyy. Se ei ole ihan yksinkertaista.

Kun Mahabad tuli raskaaksi, hänelle oli selvää, että hän jäisi kotiin hoitamaan lasta. Niinhän kurdinaisilla on ollut tapana tehdä. Namiq sanoo, että jos haluaa lapsen, niin lapselle pitää myös olla aikaa.

“Siskoni sanoivat kuitenkin, että korkeintaan kolme vuotta, sitten pistät lapsen päiväkotiin. Minun pitäisi opiskella, uranaisen! Äiti taas ajattelee, että kyllä lapsen saisi hoitaa kotona.”

Kuulostaako tämä sopeutumiselta ja integroitumiselta suomalaiseen yhteiskuntaan?

Ja kun lastenhoito on järjestetty, alkaakin jo huoli tyttären seurustelu- ja avioliittokysymyksistä. Ensimmäiset kosinnat kotikonnuilta voivat tulla jo 16-vuotiaalle. Pikkusisar on saanut Suomeen jo 70 avioliittotarjousta.

Oman tyttärensä kohdalla Namiqilla on vain yksi toive.

“Kunnioitan uskontoani todella paljon. Ei ole väliä, minkä maalainen lapsen puoliso on, mutta pitää uskoa Jumalaan. Muuten avioliitto ei ole pyhä.”

Tuleva mies on näiden vaatimusten perusteella ulkomaalainen joka tulee Suomeen. Olipa taas yllätys…

Suomen kurdeilla on aikamoinen tasapainoilu kahden kulttuurin välissä. Se Namiqille on selvää, että tytär on nimenomaan kurdi ja vasta toissijaisesti suomalainen.

Sitä hän on itsekin.

Niinkö? Maassa maan tavalla ja niin edelleen…

Tämä kirjoitus on suunnattu Helsingin Sanomia, sen toimituspolitiikkaa ja etenkin sen vaippavasemmistolaisia toimittajia vastaan.

Tämä kirjoitus on suunnattu myös nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa ja kansallisvaltiomme romuttamista vastaan.

Kuten jo totesin, tämä kirjoitus ei ole suunnattu näkövammaisia, kurdeja eikä mitään muitakaan vähemmistöjä vastaan.

Kirjoituksen tarkoitus on esitellä sitä monikulttuuripropagandaa ja suomalaisuusvastaisuutta joka on puettu HS:n juttujen sisään.

Myös alkuperäisväestöä edustavat suomalaiset ovat kansanryhmä.
Itse asiassa me olemme alkuperäiskansa omassa maassamme.

Lähde: HS