Olen usein ihmetellyt tässä blogissa Mikko Puumalaisen touhuja.

Viitaten kintaalla erään Pekka Raukon mielipiteille, en aio juuri nyt linkittää näitä kaikkia kirjoituksiani tähän tekstiin. Sivun oikeasta laidasta löytyy hakutoiminto. Kun siihen kirjoittaa Mikko, Puumalainen tai vähemmistövaltuutettu, niin pääsee lukemaan aikaisempia oksennuksiani asian tiimoilta.

Ihan kuitenkin kertauksena.

Mikkomme suurin saavutushan vähemmistövaltuutettuna oli lain taivuttaminen omien virkavelvollisuuksiensa, toimintamenetelmiensää ja tehtäviensä yli. Sen seurauksena hän on työllistänyt – muutenkin ylityöllistettyä – poliisia noin neljälläkymmenellä sananvapauden rajoittamista ajavalla tutkintapyynnöllään.

Sananvapaus lasketaan Suomessa perusoikeudeksi, jolla on suuri merkitys demokratian kannalta. Kuten muitakin perusoikeuksia, myös sananvapautta pyritään rajoittamaan mahdollisimman vähän ja tällöinkään oikeuden ydinajatusta ei saa rikkoa.

Hän ilmoitti viime keväänä Aamulehdessä antamassaan haastattelussaan ambitionsa varsin selvästi:

Erityisesti tulisi puuttua niiden toimintaan, jotka pyrkivät julkisuuden avulla ylläpitämään maahanmuuttajavastaista asenneilmastoa.

Minulle on jäänyt tuosta lauseesta sellainen kuva, että Mikko yrittää asettua lainsäätäjän tai tuomioistuimen rooliin virkamiehenä.

Eihän sellainen sovi? Eihän?

Virkamies on yleisön palvelija eivätkä kansalaiset ole hänen hallintoalamaisiaan. Vaikka hän kuinka niin haluaisi.

Suomen perustuslaki määrittää meille vain yhden tilanteen, jossa sananvapautta voidaan ennalta rajoittaa. Kuvaohjelmat, joihin kuuluvat mm. elokuvat, tulee tarkastuttaa ennen julkaisua, mikäli kohderyhmään kuuluu lapsia. Tällöin pelko kohdistuu lapsien kehityksen häiriintymiseen. Yleensä rajoitukset kohdistuvat seksuaaliseen tai väkivaltaiseen materiaaliin. Suomen lain mukaan videopelit eivät kuulu kuvaohjelmien piiriin, mikä periaatteessa kieltäisi niiden tarkistamisen. Aikuisille kohdistettua materiaalia ei saa rajoittaa missään tilanteessa ennen julkaisua.

Julkaisun jälkeen sananvapauteen voidaan Suomessa puuttua vain rajatuissa tapauksissa. Yleensä ongelmia syntyy kun sananvapaus asettuu vastatusten jonkin muun perusoikeuden (esimerkiksi yksityisyydensuojan) kanssa. Myös kysymykset kunnianloukkauksista ovat yleisiä. Ongelmat koskevat yleisimmin tilanteita, joissa pohditaan, onko jotakuta henkilöä koskeva tieto tai vihjaus valheellinen siten, että se voi aiheuttaa hänelle vahinkoa, tai saattaa hänet halveksimisen alaiseksi. Tällainen voi olla esimerkiksi perätön väite syyllistymisestä rikokseen. Julkisuuden henkilön kunnian suoja on heikompi kuin tavallisen kansalaisen, toisin sanoen heidän on kestettävä kovempaa julkista kritiikkiä, kuin tavallisen kansalaisen. Myös julkisuuden henkilön yksityisyyden suoja on heikompi kuin tavallisen kansalaisen, mutta kenenkään yksityiselämä ei ole kokonaan vailla lain suojaa.

Sananvapautta ei saa muuten sotkea julkaisuvapauteen. Ne ovat kaksi eri asiaa.

Medialla on julkaisuvapaus, mikä tarkoittaa sitä, että median toimituksella tai omistajalla on oikeus valita, mitä sisältöä mediassa julkaistaan. Esimerkiksi sanomalehtien mielipidepalstan sensuuri ei riko sananvapautta, vaan tässä yhteydessä sananvapaus tarkoittaa sitä, että jokaisella on oikeus tehdä oma media, jossa julkituo oman mielipiteensä, ja käyttää niitä muita medioita, jotka siihen vapaaehtoisesti suostuvat, tai viestiä medioita käyttämättä.

Sananvapauteen ei kuulu oikeus saada muilta apua sanomansa levittämiseen, vaan oikeus levittää sanomaansa ilman, että muut sitä pakkokeinoin estävät

Ja EU komppaa muuten – periaatteessa – samassa asiassa.

Kaikki EU:n jäsenmaat ovat allekirjoittaneet Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen, joten se sitoo kaikkia jäsenmaita. Niiden muun lainsäädännön on siis oltava sopusoinnussa ihmisoikeussopimuksen kanssa myös sananvapauden osalta.

Ehdotus Euroopan unionin perusoikeuskirjaksi ja sen 11. artikla määrittelee sananvapauden näin:

Sananvapaus ja tiedonvälityksen vapaus
1. Jokaisella on oikeus sananvapauteen. Tämä oikeus sisältää mielipiteenvapauden sekä vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja tai ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta ja alueellisista rajoista riippumatta.
2. Tiedotusvälineiden vapautta ja moniarvoisuutta kunnioitetaan.

11. artikla vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklaa.

Se miten hyvin tämä kaunis julkilausuma – muuten – sopii yhteen tämän kanssa? Sen saa jokainen itse päätellä. Minusta näitä kahta asiakirjaa vertailemalla paljastuu EU:n todellisuus varsin selvällä tavalla.

Mutta onhan meillä sentään EIT.

Ja mitä sanookaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuin Mikkomme – ja EU:n nomenklaturan – ajamasta sananvapauden rajoittamisesta?

Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

( Näin muun muassa tapauksissa Handyside 7.12.1976 A 24 ja Grigoriades v. Kreikka 25.11.1997.)

Näin silti, vaikka Euroopan ihmisoikeussopimuksessa luetellaan useita tapauksia, joissa sananvapautta voidaan rajoittaa lailla.

Tästä huolimatta – tai juurikin sen vuoksi – Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on ratkaisuissaan korostanut sananvapauden suurta sisällöllistä laajuutta ja sitä että sananvapauteen kuuluu myös oikeus esittää ikäviä, negatiivisia ja jonkun kannalta jopa loukkaavia asioita.

Tämä kannattaisi muistaa myös jokaisen -omalla ristiretkellään – sananvapautta vastaan olevan virkamiehen.

Esitän jälleen kerran sen saman kysymyksen; onko Mikko Puumalainen sopiva ihminen hoitamaan vähemmistövaltuutettuna tekemiensä tekojen jälkeen Apulaisoikeuskanslerin virkaa?

Ja laajemmin; onko kukaan jonkin eturyhmän etujen ajajana tunnetuksi itsensä tehnyt henkilö sopiva hoitamaan julkista virkaa? Sellaista, jonka virantoimituksessa pitäisi pyrkiä objektiivisuuteen?

Esimerkiksi tällaisesta henkilöstä voisi valita vaikka nykyisen Vähemmistövaltuutetun, Johanna Suurpään.

Hänen Curriculum Vitaensa kertoo paljon:

Johanna Suurpää on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti.

Hän työskenteli valmistumisensa jälkeen Pakolaisneuvonnan lakimiehenä.
1991 hän siirtyi toimintansa aloittaneen turvapaikkalautakunnan sihteeriksi.
Hän toimi 1994 kansainvälisissä tehtävissä Wienissä ja 1995 Tallinnassa muun muassa YK:n alaisten järjestöjen yhteisprojekteissa.
Joulukuussa 1995 hän siirtyi ulkoministeriön ihmisoikeusyksikköön lainsäädäntöneuvokseksi. Kaksi viime vuotta hän hoiti oikeudellisia asioita Suome n EU-edustustossa Brysselissä.
Ulkoministeriön ihmisoikeusyksikön päällikkönä hän aloitti syyskuussa 2002.

Onko hän Teidän mielestänne laaja-alaista ja puolueetonta osaamista osoittava laillisuudenvalvoja?

Lähteet: EIT, Wikipedia, Finlex, Vähemmistövaltuutettu, Aamulehti, HS

Mainokset