Löydettyäni tämän rauhankasvatuksen A&O:n – ABC Rauhankasvatus – riemastuin – varsin monikultturista riemua osoittaen – löytäessäni sieltä Johanna Suurpäälle ja hänen edustamalleen Vähemmistövaltuutetun toimistolle varsin osuvasti sopivan kasvatuksellisen leikin.

Ehdotan – nyt ja tässä – että Vähemmistövaltuutetun toimiston kahvitunti korvataan toiseutta, ihmisoikeuksia sekä mielipiteen- ja sananvapautta kunnioittamaan ohjaamaan – varsin mainiosti – soveltuvalla leikillä nimeltään Puhesopimus.

Harjoituksen kulku: osallistujat jakautuvat neljän hengen ryhmiin. Ryhmä valitsee kirjurin. Jokainen ryhmä miettii kuusi ohjetta, joita noudattamalla
1) kaikkien mielipiteitä kuunnellaan
2) kaikki saavat osallistua ja oppia
3) ryhmä pääsee yhteisymmärrykseen
Ohjeiksi voidaan kirjata ”annetaan jokaiselle suunvuoro”, ”ei puhuta toisten päälle”, ”kuunnellaan toisten sanomisia” ja ”jokaisen ajatukset ovat yhtä arvokkaita”.
Harjoituksen päätteeksi ohjeet luetaan ääneen ja niistää kootaan kuusi tärkeintä sopimukseksi, joka laitetaan näkyviin.
Sopimusta arvioidaan jonkin ajan kuluttua. Jos koko sopimusta on vaikea noudattaa, voidaan valita yksi tai kaksi ohjetta, joita noudatetaan kerrallaan.

Kun Johanna – ja muut monikultipuppelit – ovat aikansa leikkineet tätä leikkiä, eivätköhän hekin hiljalleen ala ymmärtämään, että sananvapaus on eräs tärkeimmistä ihmisoikeuksista.

Ja etenkin sen, että kaikkien mielipiteitä kuunnellaan – mitä isot edellä, sitä pienet perässä….

Jookos?

Päivitys 0211: Myös KeskiOlutKommandot pelaavat rauhanpelejä.

Mainokset