Eräät ihmiset ja tahot ovat repimällä repineet auki vuoden 1918 haavoja.

Olen tarkoituksella jättäytynyt kommentoimasta näitä tapahtumia ja niistä tällä hetkellä vellovaa keskustelua. Haluan sen verran osallistua – toistaiseksi – tähän typerään lantakasan pöyhimiseen, että lainaan dosentti Martti Häikiön tänään Hyysärissä julkaistua kirjoitusta asiasta.

Tohtori Veli-Pekka Leppänen ihmettelee Sunnuntaidebatissa (HS 30. 3.), miksi valtioneuvosto tänä vuonna ”vaikenee kansalaissodasta” ja rahoittaa sen sijaan näkyvästi merkkivuosien 1808–1809 tapahtumia.

Leppänen ei ilmeisestikään muista, että valtioneuvoston asettama Punakaartin historiakomitea sai aikaan seitsemän perusteellisesti tutkittua nidettä Punaisen Suomen historiaa (1981–1986). Lisäksi opetusministeriön toimikunta sai aikaan kolme nidettä Lenin ja Suomi (1987–1990).

Suomen historian kokonaisnäkökulmaan pyrki opetusministeriön asettama toimikunta, jonka työn tuloksena julkaistiin kolminiteinen Itsenäistymisen vuodet 1917–1920 (1993–1993). Valtioneuvoston kanslian yhteydessä toimi Suomen sotasurmat 1914–22 -tutkimushanke vuosina 1998–2003. Sen tuloksena verkossa on lähes 40 000 nimen tiedosto noina vuosina surmansa saaneista.

Se mikä tänä keväänä todella puuttuu, on valtiovallan näkyvä tunnustus niille arvoille, jotka vapaussodassa pelastettiin: kansanvalta. oikeusvaltio ja sääntöperusteinen markkinatalous. Valtioneuvoston kannattaisi osoittaa näkyvästi kiitollisuuttaan kapinan kukistajille näiden EU-Suomenkin perusarvojen säilymisestä.

Syy hämmennykseen lienee suomettumisen perua. Neuvostoliiton vaikutus luo yhä punaisen varjon keskusteluun kevään 1918 tapahtumista Suomessa. Kansallisen itsenäisyyden ja parlamentaarisen kansanvallan arvot olivat myrkkyä Neuvostoliitolle ja kommunisteille, minkä vuoksi nämä nykyisen Suomen yhteiskunnalliset perusarvot on yhä vielä pyritty painamaan sivuun ja jopa saattamaan niiden puolustajat häpeään.

Käsitys kansan ”oikeutetusta” kapinasta elää Suomessa vahvasti. Suomessa tehtiin sosialistinen vallankumous tammikuussa 1918. Ilman tätä kapinaa ei Suomessa olisi käyty sisällissotaa. Maa olisi säästynyt yli 35 000 ihmisuhrilta. Kapina, ja vain se, oli syynä sisällissotaan.

Kapinan ja sisällissodan syistä ja ennen kaikkea arvopohjasta yleensä vaietaan. ”Vuoden 1918 sodan” historian käsittely alkaa usein vasta siitä, kun punakaartien hyökkäyssota kääntyi perääntymiseksi ja tappioksi ja kapinan tekijöistä eli sisällissodan aloittajista tuli sen uhreja.

Sodan ja sen jälkeisen koston ja vankileirikuolemien inhimillinen tragedia oli mittaamaton. Se on syvä haava kansakunnan historiassa. Mutta on kohtuullista koko ajan muistaa, että onneksi voitolle jäivät ne arvot, joiden varaan Suomea rakennettiin ja rakennetaan vielä tänäänkin.

Vapaussodan lopputulos varmisti ja pelasti kansanvallan Suomessa. Vallankumouksen nimeä käyttänyt punakaartien aseellinen kapina syrjäytti kansan valitseman eduskunnan ja sen luottamusta nauttivan hallituksen. Parlamentaarinen uudistustyö ja edustuksellinen demokratia pääsivät jatkumaan sen ansiosta, että laillinen hallitus kukisti kapinan.

Yksityiset tahot järjestivät tammikuussa Seinäjoella vapaussodan muistojuhlan. Toinen muistojuhla on Helsingin Finlandia-talossa 16. toukokuuta, mistä saa lisätietoja Vapaussodan Perinneliitosta Tampereelta.

Lienee turha todeta, että olen varsin samaa mieltä Häikiön kanssa.
Pulinat pois ja rakentamaan Suomea – yhdessä.

Lähde: HS

Advertisements