toukokuu 2008


1. Tilanne, jossa valtakoneisto ärsyyntyy itseään parodioivista (tai arvostelevista kommenteista)  on katoavaa kansanvaltaisuutta.

2. Tilanne, jossa valtakoneisto pyrkii hiljentämään toisinajattelijoita vankeustuomioilla ( tai edes niiden uhkalla) on katoavaa kansanvaltaisuutta.

3. Tilanne, jossa valtakoneisto pyrkii hiljentämään taiteilijoita vankeustuomioilla ( tai edes niiden uhkalla)  on katoavaa kansanvaltaisuutta.

4.Tilanne, jossa valtakoneisto pyrkii hiljentämään virkamiehiin ja poliitikkoihin kohdistuvan kritiikin vankeustuomioilla (tai edes niiden uhkalla) on katoavaa kansanvaltaisuutta.

5. Tilanne, jossa valtakoneisto sulkee henkisesti tasapainottomia yksilöitä  vankilaan ainoastaan siksi, että he ovat omilla lausunnoillaan osoittaneet olevansa henkisesti tasapainottomia,  on katoavaa kansanvaltaisuutta.

6. Tilanne, jossa valtakoneisto toimii vastoin kansan enemmistön tahtoa on katoavaa kansanvaltaisuutta.

7. Tilanne, jossa enemmistö pakotetaan noudattamaan vähemmistön tahtoa on katoavaa kansanvaltaisuutta.


Site Meter

Valtionsyyttäjä Mika Illman toimi syyttäjänä Seppo Lehdon tapauksessa. Kommentoin asiaa eilen tuoreeltaan ja unohdin erään erittäin tärkeän asian.

Kun Seppo Lehto oli syytettynä ja tuomittiin ns.herjaavien blogien pitämiseen liittyvistä rikoksista, kannattaa huomata, että Lehdon blogien joukossa oli myös Illmanin nimellä ja persoonalla ilkamoiva blogi. Nyt tarkkana kaikki nisset, nasset, mosset ja muutkin hipit: minä en puolusta Seppo Lehtoa enkä hänen kirjoituksiaan. Tämä – kuten eilinenkin kirjoitukseni – on kohdistettu sellaista lainvalvojain toimintaa vastaan, joka ei ole sopusoinnussa hengeltään ja metodeiltaan edes yleisen oikeudentajun, saati sitten voimassaolevan lainsäädäntömme kanssa.

Tämä edellä mainittu blogi tekee Mika Illmanista tässä asiassa asianomistajan. Mitä laki sanookaan syyttäjän toimimisesta omassa asiassaan syyttäjänä. 12 §:

Annettu Helsingissä 11 päivänä maaliskuuta 1997
Laki yleisistä syyttäjistä

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 § Syyttäjän asema ja tehtävät

Syyttäjän tehtävänä on huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta rikosasian käsittelyssä, syyteharkinnassa ja oikeudenkäynnissä asianosaisten oikeusturvan ja yleisen edun vaatimalla tavalla. Tehdessään tähän liittyvät oikeudelliset ratkaisut ja muut toimenpiteet syyttäjän on noudatettava tasapuolisuutta, joutuisuutta ja taloudellisuutta.

Syyttäjällä on itsenäinen syyteharkintavalta käsiteltävänään olevassa asiassa.

Syyttäjän tehtävänä on myös rangaistusmääräysten antaminen siten kuin siitä erikseen säädetään.

2 § Yleiset syyttäjät

Yleisiä syyttäjiä ovat:

1) valtakunnansyyttäjä ja apulaisvaltakunnansyyttäjä;
2) valtionsyyttäjä; sekä
3) kihlakunnansyyttäjä ja Ahvenanmaan maakunnansyyttäjä.

3 § Valtakunnansyyttäjä

Ylimpänä syyttäjänä valtakunnansyyttäjä käyttää itsenäistä ja riippumatonta syyteharkintavaltaa, jollei muualla laissa toisin säädetä.

Valtakunnansyyttäjä voi antaa syyttäjäntoimintaa koskevia yleisiä määräyksiä ja ohjeita.

4 § Valtakunnansyyttäjän tehtävät

Valtakunnansyyttäjän tehtävänä on:

1) syyttäjäntoiminnan yleinen johtaminen ja kehittäminen sekä syyttäjien valvonta;
2) syyttäjäntehtävät niissä asioissa, jotka hänelle lain mukaan kuuluvat tai jotka hän ottaa käsiteltävikseen;
3) rikoslain 1 luvussa tai muussa laissa tarkoitettujen syytemääräysten antaminen; sekä
4) syyttäjien edustaminen korkeimmassa oikeudessa.

5 § Valtakunnansyyttäjänvirasto

Yleisten syyttäjien keskushallintoviranomaisena on valtakunnansyyttäjän johtama valtakunnansyyttäjänvirasto.
Valtakunnansyyttäjänvirastossa on yksiköitä, joista säädetään tarkemmin asetuksella.
Valtakunnansyyttäjänvirasto kuuluu oikeusministeriön hallinnonalaan.

6 § Apulaisvaltakunnansyyttäjä

Valtakunnansyyttäjän sijaisena toimii apulaisvaltakunnansyyttäjä.

Valtakunnansyyttäjän ja apulaisvaltakunnansyyttäjän välisestä tehtävien jaosta määrätään valtakunnansyyttäjänviraston työjärjestyksessä.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä ratkaisee samoin valtuuksin kuin valtakunnansyyttäjä hänen käsiteltäväkseen kuuluvat asiat.

7 § Valtionsyyttäjät

Valtakunnansyyttäjänvirastossa on valtionsyyttäjiä, joilla on toimivalta syyttäjäntehtävissä koko maassa.

Valtionsyyttäjien on ensisijaisesti huolehdittava syyttäjäntehtävistä yhteiskunnan kannalta merkittävimmissä rikosasioissa. Valtionsyyttäjän tehtävänä on myös ajaa syytettä, jonka nostamisesta eduskunta, oikeusministeriö, oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies on päättänyt. Valtionsyyttäjä toimii syyttäjänä asioissa, jotka hovioikeus käsittelee ensimmäisenä oikeusasteena, jollei toisin säädetä tai määrätä.

Valtionsyyttäjien muista tehtävistä säädetään erikseen. Tehtävien jakamisesta valtionsyyttäjien kesken päättää valtakunnansyyttäjä.

8 § Paikallissyyttäjät

Kihlakunnansyyttäjistä ja Ahvenanmaan maakunnansyyttäjästä sekä apulaissyyttäjistä (paikallissyyttäjät) säädetään erikseen.

9 § Erityissyyttäjät

Syyttäjästä sotilasoikeudenkäyntiasiassa ja muista erityissyyttäjistä säädetään erikseen.

Syytteen nostamisesta tuomaria vastaan virkarikoksesta päättää valtioneuvoston oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies.

10 § Toimivaltasuhteet

Valtakunnansyyttäjä on kaikkien yleisten syyttäjien esimies.

Valtakunnansyyttäjä voi ottaa itse ratkaistavakseen alaiselleen syyttäjälle kuuluvan asian tai määrätä alaisensa syyttäjän ajamaan syytettä, jonka nostamisesta hän on päättänyt. Valtakunnansyyttäjä voi myös määrätä asian alaisensa syyttäjän syyteharkintaan.

11 § Tiedonsaantioikeus

Valtakunnansyyttäjällä on oikeus tehtävänsä hoitamista varten saada salassapitosäännösten estämättä tarpeellisia tietoja ja selvityksiä sekä alaisiltaan syyttäjiltä että esitutkintaa suorittavilta viranomaisilta.

12 § Esteellisyys

Syyttäjä on esteellinen, jos:

1) hän tai hänen lähisukulaisensa on asianosainen;
2) asiassa on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa hänelle tai hänen lähisukulaiselleen;
3) hän tai hänen lähisukulaisensa avustaa tai edustaa asianosaista taikka sitä, jolle asiassa on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa;
4) hän on palvelussuhteessa tai käsiteltävään asiaan liittyvässä toimeksiantosuhteessa asianosaiseen taikka siihen, jolle asiassa on odotettavissa hyötyä tai vahinkoa;
5) hän on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen tai hallintoneuvoston jäsenenä tai toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa sellaisessa yhteisössä, säätiössä tai julkisoikeudellisessa laitoksessa, joka on asianosainen tai jolle asiassa on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa; tai
6) muu kuin 1―5 kohdassa tarkoitettu seikka on omiaan antamaan perustellun aiheen epäillä hänen puolueettomuuttaan asiassa.

Syyttäjän lähisukulaisella tarkoitetaan hallintomenettelylain (598/82) 10 §:n 2 momentissa tarkoitettuja henkilöitä.

Syyttäjä saa esteellisenäkin ryhtyä toimeen, joka ei siedä viivytystä. Syyttäjän on ilmoitettava esteellisyydestään sille, joka määrää hänelle sijaisen.

13 § Kelpoisuusvaatimukset

Valtakunnansyyttäjän ja apulaisvaltakunnansyyttäjän on oltava oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut henkilö, joka on hyvin perehtynyt syyttäjän- tai tuomarintoimeen ja hallintotehtäviin.

Valtionsyyttäjän on oltava oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut henkilö, jolla on tehtävän hoitamiseen tarvittava taito.

14 § Nimittäminen

Valtakunnansyyttäjän ja apulaisvaltakunnansyyttäjän nimittää tasavallan presidentti valtioneuvoston esityksestä.

Valtionsyyttäjän nimittää valtioneuvosto valtakunnansyyttäjän esityksestä. Valtakunnansyyttäjänviraston muiden virkamiesten nimittämisestä säädetään asetuksella.

15 § Virkasyytteen oikeuspaikka

Valtakunnansyyttäjää ja apulaisvaltakunnansyyttäjää syytetään virkarikoksesta korkeimmassa oikeudessa. Syyttäjänä on joko oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies.

Valtionsyyttäjää syytetään virkarikoksesta hovioikeudessa.

16 § Tarkemmat säännökset

Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta ja soveltamisesta annetaan asetuksella.

Työskentelyn järjestämisestä valtakunnansyyttäjänvirastossa määrätään viraston työjärjestyksessä, jonka valtakunnansyyttäjä eri henkilöstöryhmiä kuultuaan vahvistaa.

17 § Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 1997.

Tällä lailla kumotaan:
1) Korkeimmasta oikeudesta 22 päivänä heinäkuuta 1918 annetun lain 9 ja 12 §; ja
2) Korkeimmasta hallinto-oikeudesta samana päivänä annetun lain 10 §.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

Oikeuskanslerinvirastossa ja lääninhallituksissa syyttäjälaitosta koskevia tehtäviä hoitavat henkilöt voidaan tämän lain voimaan tullessa siirtää virkaa haettavaksi julistamatta valtakunnansyyttäjänvirastoon vastaaviin tehtäviin. Siirtojen toteuttamisesta päättää oikeusministeriö.
HE 131/1996
LaVM 20/1996
EV 237/1996

Helsingissä 11 päivänä maaliskuuta 1997

Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI

Oikeusministeri
Kari Häkämies

Syyttäjä on esteellinen, jos: 1) hän tai hänen lähisukulaisensa on asianosainen

Tämä herättää kysymyksiä. Sellaisia, jotka aion joka tapauksessa esittää – mielipidevankeuden uhkankin alla:

Onko näin, että kyseinen valtionsyyttäjä on pitää itseään jo täysin lain yläpuolella olevana? Jo se, että hän käytti aikaisemmissa lainsäädännön tulkinnoissaan omaa – kyseenalaista – väitöskirjaansa, oli ulkona vakiintuneesta oikeuskäsityksestämme. Nyt hän on vastoin – lain suoraa kieltoa – toiminut syyttäjänä omassa asiassaan.

Olisiko oikeuskanslerin tai eduskunnan oikeusasiamiehen aika käynnistää asiassa tutkinta?

Vai joko mustat varikset ovat jo matkalla?

Lähteet: Finlex ja kiitokset Lotta Rotille


Site Meter

Totesin jo tämän blogin aloittaessani, että suurin syy tänne kirjoittamiseeni on eräiden suomalaisten virkamiesten ja poliitikkojen – median tuella – aloittama ristiretki ihmisoikeuksia ja demokratiaa vastaan. Henkilökohtaisesti olen pitänyt sananvapautta jo lapsuudestani yhtenä tärkeimpänä näiden edellä mainittujen asioiden ilmenemismerkkinä.

Eräiden mielipiteen ilmaisusta – vastoin Suomen perustuslakia, allekirjoittamiamme kansainvälisiä sopimuksia ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kantaa – annettujen sakkotuomioiden jälkeen, valtakunnaninkvisiittorimme Mika Illman on saanut ensimmäisen kerran alistettua käräjäoikeuden antamaan ehdottoman vankeustuomion.

Kyse ei toki ole – kuitenkaan – ihan mistä tahansa – kyse on tällä kerralla Seppo Lehdosta.

Pravda uutisoi tapauksesta seuraavasti:

Tampereen käräjäoikeus on tuominnut tamperelaisen Seppo Olavi Lehdon kahdeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankilaan useista törkeistä kunnianloukkauksista.

Lehto syyllistyi kaikkiaan yhteentoista törkeään kunnianloukkaukseen, joiden kohteena olivat useat virkamiehet.

Käräjäoikeus arvioi tekoja ”poikkeuksellisen vakaviksi”.

Lehto kirjoitti tekstejään internetin blogspot.com-sivustolle. Niissä esitettiin halventavia väitteitä asianomistajien seksuaalisesta käyttäytymisestä, väitteitä näiden syyllistymisistä rikoksiin ja muita loukkaavia ilmauksia. Osa sivustoista on kirjoitettu, niin kuin asianomistaja olisi itse ne kirjoittanut. Osassa oli myös kehotuksia käyttää väkivaltaa näitä kohtaan. Lehto halvensi myös islamin uskoa ja esitti rasistisia aineistoa.

Oikeus katsoi, että teoilla aiheutettiin suurta kärsimystä.

Lehdon apuri tuomittiin vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. He joutuvat maksamaan myös useita kymmeniä tuhansia vahingonkorvauksia.

Seppo Lehto on kerännyt kyseenalaista kuuluisuutta nettikirjoittelunsa vuoksi. Minä väitän tässä ja nyt, että joko täysin tahallaan tai täysin syyntakeettomasti.

Jos – miten ihmeellistä internetin maailmassa – joku on törmännyt Lehdon tuotoksiin, hän – luettuaan kaksi ensimmäistä riviä – voi olla aivan varma siitä, että kyseinen blogi ei liity mitenkään näihin ihmisiin (puhumattakaan heidän todellisista persoonallisuuksistaan) keiden ns. nimiin Sepi nuo blogit on kirjoittanut.

Jos Lehto on kirjoittanut nämä tekstit täydessä ymmärryksessä, kyse on ns. camp-huumorista eli taiteesta. Ikävää tapauksessa on se, että tälläkin kerralla mikään ei (kaikista korupuheista huolimatta) ole muuttunut suloisessa Suomenmaassa 1960-luvun lopun ahdistavan YYA-ajan jälkeen.

Tuolloin tuomittiin taideteostensa vuoksi sekä Harro Koskinen että Hannu Salama jumalanpilkasta.

Jos Lehto tuomittiin sen vuoksi, että hän ei käy ihan täysillä, ollaan vieläkin ikävämmässä tilanteessa
Jos nykyaikana henkisesti tasapainottomia yksilöitä tuomitaan vankilaan Suomessa pelkästään siksi, että he ovat omilla lausunnoillaan osoittaneet olevansa henkisesti tasapainottomia, voidaan puhua varsinaisesta ihmis- ja kansalaisoikeuksien alennustilasta.

Ja kaikkein ikävintä on tietysti se, että jos… Jos Lehto on tuomittu Suomen tasavallassa oman mielipiteensä ilmaisun vuoksi. Ihmisillä pitää olla oikeus mielipiteisiinsä – olivatpa ne sitten millaisia tahansa.

Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Aivan miten tahansa – jos tämä on pelin henki, ilmoittaudun tässä ja nyt toisinajattelijaksi.

Mielenkiintoista koko prosessissa on myös se, että valtiosyyttäjä Mika Illman ei lähtenyt nostamaan syytettä Perussuomalaiset rp:n listoilla olleen Teemu Lahtisen puolesta. Lahtinen oli tuolloin täysin ns. yksityishenkilö – omaten laajemman julkisuudensuojan, kuin nyt korvausta oikeudessa saaneet henkilöt.

(Sivukommenttina Lahtisen tai Lehdon – puhumattakaan Lahtisen edustaman Suomen Sisun kohdalla – täytyy myös todeta, että en ole todellakaan mitenkään hyvissä väleissä heidän kanssaan – puhumattakaan siitä – että olisin edes lähellekään kaikista asioista samaa mieltä näiden nuorisoseuralaisten kanssa.)

Huomatkaa myös se, että uutisoinnissa käytetään termiä useat virkamiehet. Ihan vinkkinä – kansalaisen ja virkamiehen suhteesta – tutkikaapa voimassaolevaa lainsäädäntöä, Hyvät Ihmiset…

Minä en ole – eikä kukaan muukaan kansalainen Suomessa – näiden virkamiesten tahdon, mielihalujen tai päähänpistojen alamainen. Ja lupauksena – katsotaan tämä asia vaikka sitten oikeudessa. Ns. yleisönpalvelijat.

Perkele!

Lähteet: Wikipedia, HS, YLE, STT


Site Meter

Käykää joutaessanne tutustumassa Vallan vahtikoiraan. Aika tuttuja teemoja – vai kuinka?


Site Meter

Suomalainen – Sinua kusetetaan.

Pitkään jatkunut – rajoitettu ja suljettu – keskustelu ns. karjuvasta työvoimapulasta on huijausta.

Taloussanomat kirjoitti tästä aiheesta viimeksi eilen otsikolla Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa.

Tämä väite ei ole totta. Riittää kun katsoo erästä kohtaa kyseisessä humpuukissa:

Työikäisten väheneminen näkyy suoraan talouskasvussa. Sen lisäksi ikäpyramidin muuttuminen aiheuttaa huikean haasteen sosiaalipalveluille.

Yli 65-vuotiaiden määrä ylittää nuorten määrän tänä vuonna ensimmäistä kertaa historiassa. Nyt Suomessa on yhtä seniori-ikäistä kohti neljä työikäistä. Vuonna 2025 enää 2,5.

Jotta vanhushuoltosuhde pysyisi nykyisellään, pitäisi Suomeen muuttaa vuosittain noin 140 000 työikäistä ihmistä. Vuoteen 2020 mennessä työikäisiä maahanmuuttajia pitäisi olla 1,8 miljoonaa.

Tämä väite perustuu nykyisen talous- ja väestönkasvun jatkumiseen Siinä ei huomioida ollenkaan sitä tosiasiaa, että nykyinen eläkekupla on sotien jälkeen syntyneiden suurien ikäluokkien muodostama tilastollinen harha. Ei todellisuus.

Todellisuudessa Suomen väestö voi – ja sen pitäisi – pudota ennen sotia olleeseen noin 4 miljoonan suomalaisen kansaan. Ja sen pitäisi elinkeinoelämässä olevan teollisuuden rakennemuutoksen jyllätessä pudota vielä tuostakin alas päin. Jos haluamme kehittyä Jyrki Kataisen haaveilemaksi innovatiiviseksi osaamisyhteiskunnaksi, emme voi ottaa samaan aikaan ulkomaalaista halpatyövoima rakennusteollisuuteen, perusteollisuuteen emmekä – missään nimessä jo nyt kurjistuviin – palveluihimme.

Kun savupiipputeollisuus muuttaa pois, tuntuu täysin järjenvastaiselta kasvattaa yhä pienenevän veronmaksajajoukon kustannuksella palvelusektoria – ja työllistää sinne tuppuraisia työllistämään tappuraisia.

Kieli- ja ammattitaidottomien ihmisten raahaaminen maahan palvelemaan kielitaidottomia alkuperäisväestöä edustavia vanhuksia on aivan yhtä järjetöntä, kuin raahata samoja ihmisiä ulkomailta Suomeen palvelemaan toisiaan. Ja tuoda perheet myös mukana palveltavaksi Suomeen – palveluyhteiskuntaan.

Tulee jotenkin mieleen isävainaani tokaisu yhdestä hieman epäonnistuneesta kasvattikoirastaan. Isäni totesi, että tämä Susse se vasta palveluskoira onkin – se nimittäin vaatii jatkuvasti palveluksia.

Tämä ns.työvoimapulailu on myös sitä kuuluisaa hölmöläisten hommaa.

Heitin joskus puolileikilläni ilmaan idean koko ikäluokan kutsumisesta palvelukseen. Nyttemmin olen lämmennyt ajatukselle enemmän ja enemmän. Tällä yhteiskunnalle suoritettavana kansalaispalveluksella saataisiin tämä noin kahdenkymmenen vuoden tilastollinen kupla hoidettua varsin kivuttomasti. Samalla pystyttäisiin ottamaan myös suuri askel kohti tasa-arvoa. Kaiken muun mannan lisäksi nuoriso oppisi myös sosiaalisia ja kansalaistaitoja. Asiasta puhui hiljaisella liekillä myös puolustusvoimien komentaja amiraali Juhani Kaskeala viime viikonloppuna.

Miksi sitten maahanmuuttoa halutaan lisätä?

Se miksi tietyt tahot haluavat lisätä maahanmuuttoa on tavallaan kaksijakoista. Osa puolestapuhujista haluaa lisätä sitä henkilökohtaisen ahneuden vuoksi. He haluavat jatkuvaa talouskasvua ja lisätä voittomarginaalia halvemmalla – ulkomaalaisella – työvoimalla.

Toinen osa näistä ihmisistä on taas monikulttuurisuususkovaisia. Näistä antoi nimimerkki tapio varsin hyvä kuvauksen Jussi Halla-ahon vieraskirjassa:

Juttelin takavuosina väestötieteen professorin, nyt jo emeritus, Tapani Valkosen kanssa. Hän juuri sanoi, että monikulttuuri on ideologia. Ei sillä välttämättä ole mitään tekemistä järjen kanssa.

Valkonen vielä lisäsi, että sitten kun monikulttuuri on toteutunut, suomalaiset voivatkin sanoa: Hei, emme me tällaista monikulttuuria halunneet.

Mutta sittenhän se on jo liian myöhäistä.

Olen valmis allekirjoittamaan tämän täysin. Se on ainoa selitys sille miksi feministit tukevat islamisteja ja vihreät haluavat kiihdyttää kulutusta, maahanmuuttoa ja talouskasvua.

Ongelma näyttäisi tässä olevan se ikivanha – uskovaisten kanssa ei voi keskustella järkevästi heidän uskostaan. Ja toisaalta näyttää siltä, että joku kokeilee sitä vanhaa keinoa, että kun valehtelet – kerro tarpeeksi suuri vale.

Se uskotaan paremmin.

Lähde: Taloussanomat


Site Meter

YLE esitti aseasiaa koskevan jakson Tuomio-sarjassaan. Otsikolla Asehullujen paratiisi, YLE teki taas viihdettä vakavasta aiheesta. Toimittajat pääsivät leikkimään oikeutta ajankohtaisella oikeussalidraama teemalla
Tässä leikissä oli syytettynä Anne Holmlund. Syyttäjänä toimi Nina Stenros, puolustajana J-P Raeste ja tuomarina Matti Pitko.

Jokainen varmaan ymmärtää mikä tällaisten ohjelmien arvo on? Etenkin, kun näillä pyritään luomaan kuvaa siitä, että Suomessa olisi muka anglo-amerikkalaistyyppinen oikeusjärjestelmä. Nämä ohjelmat voidaan nähdä – vailla sen kummempia salaliittoteorioita – aivan suorana ja peittelemättömänä propagandana.

Ja etenkin tässä tapauksessa, jossa aseasioiden asiantuntijana esiintyi Laura Lodenius Rauhanpuolustajista. Tilanne olisi hieman vastaavanlainen kuin se, jos absolutisti esiintyisi viiniasiantuntijana tai vegaani kertosisi totuuksia liharuoista.

Kaiken asiaan liittyvän koohkauksen ja huuhaan voisi jättää omaan arvoonsa, mutta sainpa minäkin pienen kipinän.

Nimimerkki Jouko esitti asiaan seuraavan kommentin Jussi Halla-ahon vieraskirjassa. Tätä en kuitenkaan malta olla kommentoimatta:

Ampuma-aseista, ruutiaseista, omaan sellaisen mielipiteen että koska ne on yleensä ottaen tehty tappamaan ja niillä on liian helppo tappaa niin ne ovat tavalliselle ihmiselle olla vain poliisin ja armeijan hallussa, joissa porukoissa aseenkäyttö on tarkasti valvottua, ohjattua ja harkittua. Metsästää voi vaikka jousipyssyllä jos sekään on tarpeellista nykyihmiselle. tarkkuutta voi harjoitella ilmakiväärilläkin. Niitäkin on tosi tehokkaita. muuten eräs parhaista ystävistäni ampui aivonsa kankaalle haulikolla. Sekin vaikutti mielipiteeseeni voimakkaasti.

Jouko, kaikella kunnioituksella kuollutta ystävääsi kohtaan, haluan kuitenkin sanoa Sinulle seuraavat asiat:

Otan osaa ystäväsi puolesta.

Tähän täytyy sanoa kuitenkin, että ihminen joka haluaa tehdä itsemurhan tekee sen. Yksi omista ystävistäni heittäytyi vuosia sitten junan alle Linnunlaulun kohdalla, tuttavani hirtti itsensä, kolmas hukkui (tai hukuttautui) Aurajokeen kännipäissään ja eräs yritti tehdä lääkkeillä itsemurhan. Viimeisessä tapauksessa väliin ehdittiin, mutta hän tappoi itsensä puoli vuotta myöhemmin autotalliin häkäkaasulla.

Ei ihmistä voi estää tekemästä itsemurhaa, jos hän haluaa. Olen edelleen sitä mieltä, että ihmiset tappavat, eivät aseet.

Jos joku haluaa tappaa jonkun, hän ei tarvitse siihen tuliasetta. Veitset ja kirveet ovat edelleen yleisimpiä astaloita veritöissä tässä maassa.

Se asia, millä itsemurhia ja väkivaltarikoksia saataisiin kaikkein tehokkaimmin vähennettyä on – itse asiassa – aika yksinkertainen. Yhteisöllisyyden lisääminen ja yksilöllisyyden kunnioittaminen yhdistettynä kansallisvaltioon perustuvan kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen palvelemaan omia kansalaisiaan.

Alhaalta ylöspäin – yksilö, perhe, suku, heimo, kansa.

Mutta palataanpa takaisin niihin aseisiin.

Täydessä järjessä oleva ihminen on täysin vastuuntuntoinen – ja paras ratkaisu – pitämään omistamansa ampuma-aseen hallussaan ja valvonnassaan. Naapurissamme ollut yhteiskuntakokeilu näytti varsin selkeästi sen, mitä tapahtuu isännättömälle omaisuudelle. Tuskin kukaan haluaa päästää ampuma-aseita isännättömiksi.

Käsiaseiden hallussapidon kieltäminen tai aseiden siirtäminen keskitettyihin varastoihin palvelee ainoastaan rikollisia. Näin saadaan pimeiden aseiden markkina-arvo nousemaan tai vaihtoehtoisesti keskitettyä kaikki alueen käsiaseet helpommin varastettaviksi.

Tämä on varsin mielenkiintoinen aihe kun sitä vertaa esimerkiksi maahanmuuttajien väkivaltarikoksista käytävään keskusteluun. Vastapuoli vetoaa – aina – että kyseessä on yksittäistapaus. Nämä kahjot aseiden kanssa ovat yksittäistapauksia sanan varsinaisessa merkityksessä.

Aseita heitä ei kukaan pysty estämään saamaan valvontaansa. Niitä saa pimeiltäkin markkinoilta. Ja niitä tulee samaan enemmän ja enemmän pimeiltä markkinoilta, jos aseiden hallussapito kielletään tai esimerkiksi käsiaseiden hallussapitoa rajoitetaan.

Poliisin tulee hoitaa – tässäkin asiassa – lakiin kirjatut tehtävänsä.

Minä uskon vankasti siihen mitä Helsingin poliisilaitoksen eläkkeelle jäänyt lupatoimiston päällikkö Ralf Gustafsson aikoinaan sanoi. Lainaan tässä erästä toista kirjoitustani. Se löytyy täältä:

Helsingin poliisilaitoksen entinen – eläkkeelle jäänyt – aselupayksikön päällikkö Ralf Gustafsson totesi, että Suomessa on yhdistymisvapaus. Se koski hänen mielestään myös yhdistymättömyysvapautta.

Kuitenkin hän halusi saada järjestäytymättömältä aseluvan hakijalta ampumaharrastuksen selvittämiseksi kahden tunnetun aseharrastajan suosituksen, ennen kuin myönsi luvan määräaikaisesti vuodeksi.

(Itse olen muuten 1970-luvulla joutunut hakemaan ensimmäiseen isäni omistamaa asetta koskevaan rinnakkaislupaan kahdeksan nimeä.)

Jos ongelmia sen – esimerkiksi vuoden aikana – ei synny, lupa voitaisiin muuttaa termille “toistaiseksi”.

Rafu-herra sanoi kerran allekirjoittaneelle kesyttäneensä tällä menetelmällä satoja kännipäissään katutappeluihin orientoituneita – mutta muuten kaikin puolin kansalaiskelpoisia – yhteiskuntamme jäseniä.

Hän muisti myös ilmoittaa, että “toistaiseksi” päättyy ensimmäiseen rähinään.

Mikko Auvisen tapauksesta olen sitä mieltä, että HSC:n – eli yksityisen yrittäjän ansiotarkoituksessa pyörittämä “ampumakerhon” – myöntämä “jäsenkortti” – yhden kertakäynnin jälkeen – ei ole sellainen lainsäätäjän edellyttämä todiste ampumaharrastuksen vakavuudesta eikä seuran jäsenyydestä.

Palaan tuohon Jokelaan vielä tuonnempana – aivan kuten olen luvannutkin.

Mutta mennäänpä viimein siihen asiaan. Siis siihen miksi tämän kirjoitukseni kirjoitin.

Tässä maassa tuntuu nykyisin olevan vallalla sellainen käsitys, että kuka tahansa kuka tarpeeksi kovaa huutaa, saa vaatia keneltä tahansa ihan mitä vaan. Tällainen hassu ajattelutapa tuo väkisinkin mieleeni tällaisen vastakommentin:

Viherasemmistopoliitikoista, -virkamiehistä ja – toimittajista omaan sellaisen mielipiteen, että koska heidän tarkoituksenaan on yleensä ottaen vallankumous ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen muuttaminen ja niiden on liian helppo tehdä vallankumousta niin heidän kommunikointi- ja ajatteluvälineensä pitäisivät olla vain poliisin ja armeijan hallussa, joissa porukoissa lainkäyttö on tarkasti valvottua, ohjattua ja harkittua.

Yhteiskuntaa murtavaa mielipidettään voi kailottaa vaikka megafonilla synkimmässä korpikuusikossa yksin, jos sekään on tarpeellista nykyihmiselle. Yhteiskuntaa tuhoavaa hölmöilyä voi harjoitella yliopistossakin. Niitäkin on tosi tehokkaita.

Vai kuinka?

Pravdasta löytyi vaihteeksi mielenkiintoinen kirjoitus. Kirjoituksessa valtio-opin emeritusprofessori Tuomo Martikainen tekee muutamia johtopäätöksiä siitä, kenelle – kansalle kuuluva – valta on Suomessa siirtynyt. Martikaisen mukaan puolueiden puheenjohtajille on yhtäkkiä keskittynyt hirveästi valtaa.

Valtaa on siirtynyt puolueille, ja puolueessa ylivoimaisessa asemassa on puoluejohtaja. Puolueet tuskin ovat kansanvaltaisesti hallittuja elimiä.

Vaikka juhlapuheissa ja julkisuudessa puhutaan ja paasataan parlamentarismin vahvistumisesta, uuden perustuslain myötä onkin käynyt toisin.

Vaikuttaa siltä kuin eduskunta olisi vastuullinen hallitukselle, eikä päinvastoin.

Hallituksen asema suhteessa eduskuntaan on vahvistunut, ja kun hallituksen jäsenistä – pääministeristä ja ministereistä – päättävät puolueet tai puolueiden puheenjohtajat, hämmästyttävä vallan siirtymä puolueiden voitoksi on tapahtunut.

Martikaisen mukaan samasta epätoivotusta ilmiöstä oli kyse myös silloin, kun ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok) erotettiin.

Oikeastaan (kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri) Jyrki Katainen erotti Kanervan, vaikka Kanerva oli hallituksen jäsen.

Martikainen sanoo, että vastaavanlainen muutos on nähty Britanniassa, jossa parlamentin rooli suhteessa hallitukseen on heikentynyt.

Henkilökohtaisesti näen tämän – epätoivotun – kehityksen isänä Paavo Lipposen. Lipposen härski ja ylimielinen tapa hallita Suomea ja suomalaisia sai erinomaisen uuden poliittisen kulttuurin perintöprinssin Matti Vanhasesta.

Vanhasen aikana politiikka on viihteellistynyt ja valta on keskittynyt kansanvallan vastaisesti ja varsin ikävällä tavalla muutamiin – kuten Martikainenkin toteaa – puolueita johtaviin käsiin. Vanhanen on osoittautunut vallanhimoiseksi ja pikkusieluiseksi valtapoliitikoksi – pohjaltaan ja tavoiltaan varsin samanlaiseksi kuin edeltäjänsä Lipponenkin. Eikä valtapoliitikoista Kataisenkaan omena kauas tästä puusta putoa – puhumattakaan uusstalinistisesta hörhölaumasta, Virheet De Dorkasta tai … no, antaa olla… Tajusitte varmaan mitä tarkoitan?

Pahemmaksi näyttäisi päivä päivältä menevän.

Päivänpolitiikan ulkopuolella – ns. harmaaksi amanuenssiksi suomalaisten kiusaksi jääneen – vaikuttavan Paavo Lipposen viimeaikaiset vaatimukset ns. pitkistä listoista ovat avokas kansanvallan korvalle ja pippurikaasusuihke suomalaisen äänestäjän kasvoille. Tällaisessa järjestelmässä puolue (eli viime kädessä puolueen puheenjohtaja ) päättää kenet se asettaa Sinun äänelläsi eduskuntaan. Äänestäjä ei valitse tässä järjestelmässä – vastoin suomalaiseen yhteiskuntaan juurtunutta kansanvallan perinnettä – edustajaa vaan puolueen.

Puolue tietää Sinua paremmin.

Tämä Lipposelle – ja muillekin vallananastajille – sopiva järjestelmä on käytössä esimerkiksi kansanvallan irvikuvaksi muuttuneessa pakkososialidemokratiavaltiossa nimeltään Ruotsi. Ja Lipposen nykyinen – eräs asemaansa reittä pitkin kiivennyt vallananastaja – vaimo pelottelee kansalaisia olemattomilla kummituksilla ja pyrkii rajoittamaan (perinteiseen vasemmistolaiseen tyyliin) omasta mielipiteestään eroavien mielipiteiden ilmaisun.

Toisaalla Vanhasen käytös Susanna Kurosen oikeustapauksessa osoittaa Matin olevan sekä herkkähipiäinen että henkisesti pienimunainen. Se osoittaa myös sydämetöntä suhtautumista vastapuoleen ja häikäilemätöntä valta-aseman hyväksikäyttöä. Sekä – jälleen kerran – vallassa olevan henkilön pyrkimystä rajoittaa sanan- ja mielipiteenvapautta.

Kun pääministerin asemassa oleva ihminen hyökkää lakimiesarmeijan kanssa yksinhuoltaja-yksityisyrittäjää vastaan, se on – sanalla sanoen – kuvottavaa. Etenkin kun sama Matti on avannut aikaisemmin kotinsa ja suhteensa juorulehdille.

Ja samaan aikaan kansan suoraan valitsema arvojohtaja on kiinnostunut lähinnä virka-asemansa käyttämisestä henkilökohtaiseen elämysmatkailuun ja kansan enemmistön halveksimisesta. Pyrkien myös rajoittamaan sanan- ja mielipiteen vapautta.

Olemme varmaan kaikki huomanneet tähän asiaan liittyvän viimeisen ns. jäit-kiinni-housut-kintuissa-ilmiön. Tämä vaalirahoitussotku on varsin mielenkiintoista myös tätä aihetta vasten tarkasteltuna.

Jos – ja kun – poliitikko toimii jonkun tai jonkin tahon marionettina samaan aikaan, kun hän kahmii enemmän ja enemmän valtaa itselleen, ollaan matkalla kauas kansanvallasta. Hyvä tuore esimerkki on liikemies Toivo Sukarin pyrkimys murtaa edustuksellista tietä pitkin valmisteltu ja päätetty yleiskaava – omien liiketoimintaan liittyvien henkilökohtaisten intressiensä vuoksi. Palaan asiaan…

Näinä aikoina demokratian vahtikoira – media – juoksee pääsääntöisesti näiden vallanpitäjien touhuissa täysin kritiikittömästi. Helsingin Sanomat ja sen nykyinen toimituspolitiikka on – yleisesti, eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta – varsin hyvä merkki kansanvallan ja sananvapauden alemmuustilasta Suomessa vuonna 2008.

Vuonna 1991 maailma ja tulevaisuus näyttivät suomalaisestakin näkökulmalta – lamasta huolimatta – lupaavilta ja valoisilta. Neuvostoliiton romahtaminen loi uskoa tulevaan.

Se oli kuitenkin harhakuva.

YYA-sopimuksen jälkeinen aika muutti poliittisen – ja koko kansakunnankin – moraalin. Yhteisöllisyyden, yhteisen rakentamisen ja muista välittämisen tilalle nousivat egosentrisyys, ahneus ja kaiken maailman huuhaa-liikkeet.

Nykyisistä prekariaatti- ja anarkistipuuhailuista mieleeni nousee vääjäämättä mielikuva Länsi-Saksassa 1970-luvulla toimineista ääriliikkeistä ja kommuuneista. Näitä tuettiin hiljaisesti – mutta vahvasti – taloudellisin keinoin DDR:n toimesta. Kuinkahan moni näistäkin hippaheikeistä ja sen ajan anarkisteista lopultakin ymmärsi mitä heille olisi tapahtunut ns.sosialismissa? Kansandemokratiat eivät sulattaneet dekadenssia.

Olin muuten toisaalta aikanaan tavattoman hämmästynyt miten uuden vaurauden ja ahneuden aikana päättäjät pystyivät ajamaan kansalaisoikeuksiamme rajusti kaventaneet poliisi- ja pakkokeinolakien muutokset. Ja kuten huomaamme – sama linja jatkuu. Uusi valmiuslaki ja sen valmistelu jatkaa samaa hiljaisen hyväksynnän perinnettä.

Thaimaan lomat, uusi auto, uudet keittiökoneet ja tanssit tähtien kanssa ovat korvanneet osan kansalaisoikeuksista hiljalleen. Halpa on ollut hinta vallan siirtämiselle muutamiin käsiin ja sen pönkittäminen kansanvallan pelisääntöjen vastaisesti.

Katsokaa nyt hyvät ihmiset ympärillenne ja miettikää tarkkaan tätä; mitä Te haluatte tulevaisuudeltanne. Kohta tahtonne voi olla kokonaan jonkun muun taskussa.

Lähde: HS

Vähemmistövaltuutetun mukaan erityisesti ylikorostuneet kielitaitovaatimukset vaikeuttavat maahanmuuttajien työllistymistä.

Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää, Helsingin Sanomien mukaan 23.5.2008

Mitähän Hilma ja Vilho pitävät näistä ylikorostuneista kielitaitovaatimuksista? Hehän ovat juuri niitä potilaita, joiden vuoksi kuuluisa suurityövoimakupla suorastaan karjuu. He hallitsevat vain yleensä äidinkielensä – eli suomen kielen. Miltähän heistä tuntuu kun he makaavat potilaina (toisten armoilla) kroonikko-osastolla ja heidän pitäisi opetella maahanmuuttajan kieli?

Niin – miltä mahtaa näistä suomalaisista vanhuksista tuntua, heidän eläessään oikeassa suomalaisessa nykytodellisuudessa ja maatessaan elämäntyönsä tehneinä, veronsa maksaneina ja hylättyinä näiden kaiken maailman suurpäiden oivalluksien ja moraalin armoilla?

Seuraavaksi on varmaan odotettavissa, että Suurpää toteaa, että erityisesti ylikorostuneet ammattitaitovaatimukset vaikeuttavat maahanmuuttajien työllistymistä.


O Tempora – O Mores…

Kysyitte tänään Eduskunnassa seuraavasti:

Arvoisa puhemies! Rasististen rikosten määrä on Suomessa merkittävässä nousussa. Nettirasismi on kasvussa, ja internet tarjoaa ääriliikkeille yhä merkittävämmän kasvualustan. Suomen viranomaiset pitävät internetissä toimivia ääriryhmiä jo uhkana arjen turvallisuudelle. Keskustelupalstoilla on rasistisia tekstejä, joissa kirjoittajat purkavat tunteitaan ja ilmaisevat halveksuntaansa etnisiä ryhmiä kohtaan. Näistä verkkorasisteista harva jää kiinni. Esimerkiksi Ruotsissa on laki, joka edellyttää sivuston ylläpitäjää valvomaan siinä esiintyvää aineistoa. Kysyn ministeri Suvi Lindéniltä:

Onko hallitus käsitellyt nettirasismiongelmaa, ja onko meillä suunnitteilla Ruotsin kaltaista lakia asiasta?

Jos – Te arvoisa kansanedustaja – viittaatte perinteiseen vasemmistolaiseen tapaan (leimaten kaiken omasta mielipiteestänne eroavan fasismiksi ja rasismiksi) esimerkiksi allekirjoittaneen nettikirjoitteluun, vastaan Teille – oi, arvoisa perheenrikkoja ja elatusmaksuja pääministerin vaimona köyhältä ex-mieheltänne vaatinut… – öh…sosialidemokraatti:

Ei, minä en ole rasisti enkä halveksi etnisiä ryhmiä. Halveksin nykyistä poliittista menoa ja sitä edustavia poliittisia pyrkyreitä, jotka ovat onnistuneet pääsemään päättämään kansamme asioista lainsäädännön kautta. Ja näitäkin enemmän minä halveksin virkamiehiä, jotka ovat onnistuneet kaappaamaan lainsäädäntövallan – ainakin osittain, De facto – omien hämärien tarkoitusperiensä käyttöön.

Muistatteko Te – arvoisa kansanedustaja – sen ajan, jolloin SDP ajoi vielä kansan – ja omien äänestäjiensä – etua:

Suomeksi – vielä niin kauan kuin sitä Suomessa saa puhua tai sillä kielellä kirjoittaa – ilman rasismileimaa:

Jo riittää:

Hinnankorotukset

Valhelupaukset

Mielipideterrori

Pakkodemokratia

Ettehän – Te poliittisen eliitin jäsen – voi tietenkään muistaa tuota kampanjaa. En minäkään tietenkään voi sitä ikäisenäni muistaa- tosin ehkä Teitä hieman vanhempana kansalaisena voisin muistaakin – muualtakin kuin isovanhemmiltani.

Toki. Mutta Teidänhän nämä asiat pitäisi muistaa myös historianopettajan uraan liittyvän taustanne kautta.

Minä kysyn Teiltä saman kysymyksen, saman kuin kysyin hetki sitten Tasavallan presidentiltä (Häneltä, joka kuuluu samaan poliittiseen viiteryhmään kanssanne) :

Aiotteko kenties – ja mahdollisesti koska – järjestää – ihan minkä tahansa – foorumin niistä ikävimmistä aiheista?

Työttömyydestä, syrjäytymisestä, mielenterveyshuollon surkeasta tilasta, terveydenhuollon ongelmista, sosiaaliturismista, poliitikkojen suhteista rahoittajiinsa, korruptiosta, politiikan viihteellistymisestä, oligarkiasta, demokratiamme irvikuvaksi muuttuneesta parlamentarismista, köyhyydestä, tuloloukuista, maaseudun tyhjenemisestä, lasten ja nuorten pahoinvoinnista, yksinäisten vanhusten asemasta, hoitolaitosten tilasta, avohoidon tilasta, slummiutumisesta, ghetoista, white flightistä, sensuurista, sananvapauden rajoittamispyrkimyksistä, käänteisrasismista, lähestyvästä taantumasta, väkivallasta, naisten asemasta, avioeroisien asemasta, lasten hyväksikäytöstä, islamisoitumisesta, yhteisöllisyyden katoamisesta, anarkistisista ja muista omankäden oikeuteen liittyvistä pyrkimyksistä, ekoterrorismista, monikulttuurin mukanaan tuomista ongelmista ja suomalaisen alkuperäisväestön syrjinnästä omassa kotimaassaan?

Missä on se kuuluisa sosialidemokraatinen luokkayhteys? Miksi kaikki kanssanne eri mieltä olevat ihmiset pitää – ja täytyy – leimata rasistisiksi ja fasistisiksi?

Huomattavaa koko asiassa on se, että vihervasemmisto – perinteiseen vasemmistolaiseen tapaan – on rajoittamassa vain ja ainoastaan omasta totuudestaan poikkeavaa sananvapautta. Tämän voisi tiivistää niin, että suurin ero kansallismielisen ja vihervasemmistolaisuuden välillä on yksilönvapaus.

Vihervasemmisto pyrkii ohjailemaan kansan mielipidettä ja kertomaan ylhäältä päin mikä on totuus.

Heidän yhteiskunnassaan kansalainen on olemassa valtiota varten. Tämä on varsin hupaisaa, kun huomaa saman ajattelun uponneen myös anarkisteihin. 😉

Kansallismielinen – tai oikeastaan perinteinen suomalainen ihminen – on puolestaan sitä mieltä, että yhteiskunta on rakennettu yksilöitä – eli kansalaisia – varten. Kansallismielinen yhteiskunta on ideaalitapauksessa alhaalta ylöspäin ohjattu todellinen kansanvaltainen yhteisö.

Järjestyksessä yksilö-perhe-suku-heimo-kansa. Ja jos tulee tarvetta, se jälkeen pitää miettiä tapauskohtaisesti sitä, mikä meille on hyväksi.

Suomalaiset poliitikot – hävetkää, jos pystytte. Epäilen

Syyttömiähän nämä etniset ryhmät nykyiseen touhuun ovat.

Ai niin…

Olen täysin samaa mieltä edellisen sukupolven sosialidemokraattien kanssa – vain järjestys turvaa tulevaisuuden.

Lähde: Eduskunta

Osa meistä muistaa edelleen hyvin 1990-luvun alussa maatamme vaivanneen taloudellisen lamakauden. Tuolloin poliitikkojen edesvastuuttomuuden ja pankkien moraalittoman ahneuden vuoksi kansamme ajautui kuilun reunalle.

Kymmenet tuhannet terveet yritykset ajettiin selvitystilaan, valuuttalainoja ottaneet ihmiset joutuivat pakkoluovuttamaan kotinsa, kymmenet tuhannet – jopa sadat tuhannet – suomalaiset joutuivat maksamaan toisilleen takaamia velkoja. Perheet hajosivat, ihmiset joutuivat ahdinkoon ja osa teki jopa itsemurhan.

Yhtenä syynä oli lisäksi se edesvastuuton tuhlauspolitiikka, mitä Suomessa 1980-luvun loppupuolella harrastettiin. Julkiset menot paisuivat älyttömiin mittapuihin ja päättäjät jakoivat rahaa mitä älyttömimpiin projekteihin – eläen kuin pellossa, pätkääkään välittämättä tulevan taantuman merkeistä.

Tulos oli hirvittävin suomalaista yhteiskuntaa kohdellut kurimus sotien jälkeisenä aikana – ja todellisuudessa hirvittävin tuho 1800-luvun nälkävuosien ja vuoden 1918 tapahtumien jälkeen.

Osa kansastamme ei ole edelleenkään noussut siitä suosta, johon he vajosivat tuolloin – eivätkä varmaan tule koskaan nykyisen egosentrisen ja ahneen ilmapiirin aikana nousemaankaan. Yrittäjyydestä ja takauksien kautta velkavankeuteen – ja sitä kautta elämän loppumiseen – päätyneitä ihmisiä on edelleen sankoin laumoin joukossamme. Pitkäaikaissairaat, mielenterveyspotilaat ja pitkäaikaistyöttömyyden loukkuun pudonneet yli 50 mutta alle 65 vuotiaat kituuttelevat pienen yhteiskunnallisen subvention ja leipäjonoista heruvan hyväntekeväisyyden varassa.

Samaan aikaan maahan raahataan sellaisia maahanmuuttajia, jotka eivät osaa maamme kieltä, eivät tunne tapojamme ja kulttuuriamme ja heidän työllistymisensä on varsin epätodennäköistä. Heille varataan samanlainen – jopa parempi maahanmuutto-osan sisältävä – tuki kuin alkuperäisväestölle (sille kuka on rakentanut tätä maata itselleen ja toisille samanlaisille). He saavat automaattisesti kalustetun asunnon ja suomalaisen sosiaaliturvan – tekemättä asian eteen yhtään mitään.

Samaan aikaan osa omasta kansasta on jätetty täysin oman onnensa ja lähimmäisten hyväntahtoisuuden varaan.

Samaan aikaan monikulttuurisuuden bakkanaaleihin on lähtenyt riemusta hihkuen myös kansankirkkomme. Lähimmäisen määritelmä näyttää muuttuneen siten, että mahdollisimman kaukainen ihminen on nykykirkolle ja – ainakin osalle – sen työntekijöistä lähellä kärsivää lähimmäistä läheisempi.

Samaan aikaan Helsingin Sanomat – ja etenkin toimittaja Kimmo Oksanen – propagoivat täysin tuulesta temmatun ja käsittämättömän väitteen (Suomi ja suomalainen hyvinvointi kuuluvat ihan kaikille) puolesta – ymmärtämättä, että hyvinvointi perustuu työntekoon ja veronmaksuun. Jos veronmaksajat korvataan sosiaalituristeilla, myös hyvinvointi romahtaa.

Samaan aikaan Tasavallan presidentti kääntää selkänsä omalle kansalleen ja järjestää kuudennen Presidenttifoorumin lempiaiheistaan monikulttuurisuudesta ja suvaitsevaisuudesta.

Samaan aikaan RKP näyttää todelliset rasistiset kasvonsa ja pyrkii korvaamaan suomenkielisyyttä englannilla ja toivoo saavansa maahanmuuttajista uusia ruotsinkielisiä täyttämään kuolevaan kansalliskieleen perustuvaa etuoikeutettua asemaansa.

Samaan aikaan Helsingin Uutiset kertoo meille, että edellisen laman pankkikriisin sontakeosta löytyy vielä uusia salaisuuksia. Suomalaiset pankit olisivat saattaneet 1990-luvun alussa kaatua verorästeihin, kertoo Antti-Pekka Pietilän tänään torstaina julkaistava, pankkikriisistä kertova kirja. Tieto perustuu pankkikriisin aikana valtiovarainministerinä toimineen Iiro Viinasen (kok) päiväkirjoihin.

Vuonna 1993 verohallituksesta tuli tieto, jonka mukaan kaikki pankit olivat systemaattisesti kiertäneet sijoitustodistusten leimaveroja. Maksamattomien verojen potti arvioitiin noin kymmeneksi miljardiksi markaksi. Verovelat annettiin anteeksi lailla kesällä 1993, lehti kirjoittaa.

Nyt tulee miljoonan taalan kysymys:

Miksi näiden – rikolliseen liiketoimintaan perustuneiden – pankkien ei annettu kaatua konkurssiin tuolloin? Miksi veronmaksajien piti maksaa niille tukia?

Siksi, että rikolliset pääsivät kuin koira veräjästä ja veronmaksajat lahjoittivat veroina ruotsalaisille ja tanskalaisille pankeille pankkijärjestelmämme.

Nyt näyttää taas siltä, että mitään ei ole opittu – ymmärrätte, kun katsotte mitä ympärillänne tapahtuu.

Eräät asiat eivät kaikista kaunista sanoista ja hyvästä uskosta huolimatta muutu.

RKP on Suomen rasistisin puolue ja sen tavoitteena on – ei enempää eikä vähempää – kuin suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin vahingoittaminen – mahdollisesti jopa hävittäminen – Suomesta.

Tuoreimpana esimerkkinä on kyseisen marginaalijoukon 22.5.2008 Helsinkiin masinoima rasistinen monikulttuuritilaisuus.

Käsikassarana nämä multikultistit käyttävät RKP:n organisaatiota joka on nimetty – tulevaisuutta ja lopullista tavoitetta ennakoiden – Multicultural Finlandiksi. Suomalaisilla – etenkään suomenkielisillä alkuperäisasukkailla – kun ei ole sijaa tämän alle viittä prosenttia koko väestöstä edustavan joukon taivuttaessa demokratian sääntöjä tahtonsa alle.

Kyseisen organisaation työkielet ovat ruotsi ja englanti – suomenkielinen ei ole tervetullut päättämään itseään koskevista asioista näissä piireissä.

Tilaisuutta mainostetaan näin (kiitos vinkistä tiedonantajalle):

Koko humpuukin keskeltä nousee edelleen muutama kysymys.

Miksi nämä eliittiin kuuluvat ankkalammikon omistajat ja kasvatit tekevät tätä?
Eivätkö he ymmärrä, että jokainen kasvava vähemmistö kaventaa heidän – suhteettoman suurta – vähemmistöasemaansa?
Onko heillä mitään ymmärrystä huoltosuhteesta – kuka maksaa tämän lystin silloin kun veronmaksajat loppuvat?
Vai onko kyse siitä, että he edustavat piirejä, joille halpa – lähes ilmainen orjatyövoima – työvoima on liiketoiminnan ja oman ahneuden tärkein tekijä?
Mihin tämä rasistisakki aikoo pistää syrjäytyneet tai työvoimana liian kalliit alkuperäisasukkaat?

Pihalle, kadulle vai leireihin?

Eivätkö he usko maailmalta löytyviä esimerkkejä monikulttuurin mukanaan tuomista seurauksista?
HS

Tärkeimpänä tietysti: he kysyvät väärällä kysymyksellä. Oikea kysymys kuuluu tietysti miksi ihmeessä Suomeen pitää saada 100000 maahanmuuttajaa?

Koska työvoimapula on vain suurien ikäluokkien aiheuttama kupla, nyt näyttää siltä, että tarkoitus on korvata alkuperäisasukkaat muualta tuodulla väestöllä. Kuten Baltian maissa tehtiin Neuvostoliiton miehityksen aikana.

RKP = Rasistinen Kielipuolue.

Tämä on taas niitä päiviä jolloin hävettää se, että olen myös puoliksi suomenruotsalainen. Ei siksi, että häpeäisin perimääni tai esi-isiäni. Minua hävettää joutua leimatuksi tällaisen saalistavan elitistijoukon kanssa samaan ryhmään – rasistina.

Ei kiitos.

Lähde: SFP:n taisteluorganisaatio MCF.

Presidentti Tarja Halonen järjestää kuudennen Presidenttifoorumin lempiaiheistaan monikulttuurisuudesta ja suvaitsevaisuudesta.

Presidentinlinnaan saapuu liuta poliitikkoja, virkamiehiä, tutkijoita sekä uskontokuntien ja kansalaisjärjestöjen edustajia, kuten Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi. Keskustelua voi seurata suorana Ylen nettisivuilla. TV1 lähettää koosteen torstaina.

Esitän Teille – rouva Tasavallan presidentti – kysymyksen:

Aiotteko kenties – ja mahdollisesti koska – järjestää Presidenttifoorumin niistä ikävimmistä aiheista?

Työttömyydestä, syrjäytymisestä, mielenterveyshuollon surkeasta tilasta, terveydenhuollon ongelmista, sosiaaliturismista, poliitikkojen suhteista rahoittajiinsa, korruptiosta, politiikan viihteellistymisestä, oligarkiasta, demokratiamme irvikuvaksi muuttuneesta parlamentarismista, köyhyydestä, tuloloukuista, maaseudun tyhjenemisestä, lasten ja nuorten pahoinvoinnista, yksinäisten vanhusten asemasta, hoitolaitosten tilasta, avohoidon tilasta, slummiutumisesta, ghetoista, white flightistä, sensuurista, sananvapauden rajoittamispyrkimyksistä, käänteisrasismista, lähestyvästä taantumasta, väkivallasta, naisten asemasta, avioeroisien asemasta, lasten hyväksikäytöstä, islamisoitumisesta, yhteisöllisyyden katoamisesta, anarkistisista ja muista omankäden oikeuteen liittyvistä pyrkimyksistä, ekoterrorismista, monikulttuurin mukanaan tuomista ongelmista ja suomalaisen alkuperäisväestön syrjinnästä omassa kotimaassaan?

Tuskin – nämä asiathan eivät merkitse – näiden kommenttienne ja puuhasteluidenne perusteella – kaltaisellenne etuoikeutetulle ihmiselle yhtään mitään. Kuten ne eivät näköjään merkitse mitään muuta kuin poispeiteltäviä ikäviä asioita myöskään muullekaan poliittiselle eliitillemme.

Panem & Circus

Mutta kuinka pitkään?

Tunnetun ja kiistellyn mediapersoonan Ilmari Turjan luotsaama Suomen Kuvalehti julkaisi 1940-luvulla nimimerkki Pekka Peitsen kirjoituksia.

Tuon nimimerkin takaa löytyi aluksi aktiiviupseerina työskennellyt Wolf Halsti. Syksyllä 1940 – välirauhan aikana -Turja pyysi Halstia kirjoittamaan turvallisuuspoliittisia kirjoituksia lehteensä säännöllisesti. Ammatistaan johtuvista syistä Halsti joutui kirjoittamaan nimimerkin takaa. Tuo kirjoittelu aiheutti närää sotilasjohdossa – aina Ylipäällikköä myöten.

Halsti kertoo tapahtumista itse muistelmiensa osassa 2, Aika vaatii veronsa, varsin persoonallisesti tuosta episodista (s. 155-164). Tutustukaa – kirjojen lukeminen kannattaa aina.

Halstin lopetettua kirjoittelun Päämajan painostuksesta, Pekka Peitsenä jatkoi Urho Kekkonen. Keekonen tunnetaan sisäpolitiikassa tiukkana ja ulkopolitiikassa ehdotonta yksimielisyyttä vaatineena Suomen yksinvaltiaana.

Se miten hyvin seuraava Pekka Peitsen kirjoitus sopii Kekkosesta julkisuudessa muodostuneeseen kuvaan, olkoon itse kunkin henkilökohtaisesti mietittävissä:

”Jotta kansallinen yksimielisyytemme säilyisi ja vahvistuisi, on ikäänkuin yhteisestä sanattomasta sopimuksesta kaihdettu vähemmistökansallisuuksista puhumista. Tämä on ollut oikein. Mutta yksimielisyydenkin aikana saattaa eteen paiskautua asia, joka lopettaa vaikenemisen.

Mustalaiset ovat meillä onneton kansansirpale, joka on säilyttänyt kansallisen erikoislaatunsa sulautumatta suomalaiseen ympäristöönsä. Hevoskauppiaina, ennustelijoina tai hyödyllistä työtä tekemättöminä kiertolaisina he rauhan aikana viettivät vuotensa. He olivat muutamin seuduin kiusallinen maanvaiva, sallittu vain sen vuoksi, että vaiva näytti välttämättömältä. Mutta oli alueita, joissa mustalaisilla ei ollut tosiasiallista liikkumisoikeutta, kansan voimakas asennoituminen heitä vastaan esti heidän pesiytymisensä näille seuduille. Totuuden nimessä on kuitenkin sanottava, että mustalaisten joukossa on ollut kunnollistakin väkeä, perheitä, jotka ovat sijoittuneet omalle tilalle maata viljelemään, käsityöläisiä, jotka ovat saaneet kiinteän kotipaikan, jne. Mutta se yleiskäsitys, mikä meillä on mustalaisista, levoton, yhteiskunnalle hyödytön kiertolaisryhmä, pitää kyllä poikkeuksista huolimatta kutinsa.

[…]

Karjalan väestön mukana tulivat pelastuneeseen Suomeen myös Karjalan mustalaiset. […] Mutta paikalliset asukkaat eivät nähneet tätä mustalaisasutuksen lisääntymistä suopein mielin. Ehkäpä juuri mustalaiset enensivät eräältä osalta sitä penseyttä, jota siirtoväkeä kohtaan aikoinaan joissakin osissa maata tunnettiin.

[…]

Karjalaan on päästetty palaamaan vain työkuntoinen väestö. Niiden joukossa lienee tuskin yhtäkään mustalaista. Ja kun kohta enemmät puolet siirtoväestä on palannut Karjalaan, näyttäytyy tänne jäänyt mustalaisaines ikäänkuin kaksinkertaisena. Kun mustalaiset luonteensa ja tottumuksensa mukaan edelleenkin kuljeskelevat suurissa laumoissa, miehet roimasaappaissa ja lierilakissa, kirjava huivi kaulassa, naiset liehuvissa hameissa ja epälukuinen, likainen lapsikatras sylissä ja helmoissa, niin erottautuu mustalaisaines sitäkin selvemmin. Silloin kun maan nuorempi miesväki on siellä jossakin ja muu väki tiukasti töissä, muodostaa toimettomana kiertelevä mustalaisjoukko räikeän epäsoinnun siinä työn ja ponnistuksen soitossa, jota maa on nyt tulvillaan.

Maassa on työvoimasta puutetta. […]

Tähän voidaan sanoa, että ei muutama tuhat mustalaista, vaikka heille pantaisiinkin kuokka käteen, voi ratkaista meidän työpulmaamme. Heistä ei ole tähänastisten elämäntapojensa takia hyödylliseen työhön. […]

Mutta jos mustalaiskysymyksen järjestämiseen aiotaan ryhtyä, ei tule apua siitä, että lähetetään kunnallisille lautakunnille kiertokirje, jossa vaikkapa tiukastikin sanotaan: mustalaiset töihin. Sillä paikallisin voimin on romaaneille vaikea löytää lakia. Ja kuka mustalaiskatraan ottaa töihinsä? Kyllä siinä tarvitaan aivan erikoislaatuisia järjestelyjä. Esim. sellainen, että kaikki ne maan mustalaiset, joilla ei ole vakinaista ammattia ja asuinpaikkaa, koottaisiin työleireille, joilla heidät pantaisiin tekemään työtä omaksi hyväkseen. Työleirit olisi sijoitettava sitä silmälläpitäen, että myöhemmin voitaisiin mustalaisille niiden läheisyydestä varata yhtenäinen asuma-alue, jolla he saisivat itselleen asutustilat tai muun pysyväisen asuinpaikan. Tämä tietäisi mustalaiskysymyksen kokonaisratkaisua, josta olisi pysyvä hyöty tulevaisuudessakin. Kyllä meillä on maassa sen verran vapaata aluetta, että tällainen järjestely kävisi mahdolliseksi. Ajankohta mustalaisvaivan lopettamiseksi ei koskaan ole sopivampi kuin nyt. Ja loppujen lopuksi: tästä toimenpiteestä aiheutuu eniten hyötyä sittenkin mustalaisille itselleen, sillä mitä pidemmälle heidän kuljeskelevan elämänsä lopettaminen lykkäytyy, sen vaikeampi tuo leikkaus heille on. Voidaan näet pitää selvänä, että mikään kurinalainen yhteiskunta ei ajan mittaan voi sallia keskuudessaan ainesta, joka muodostaa parhaimmassakin tapauksessa yhteiskunnalle hyödyttömän ihmisryhmän. Tällöin on muistettava, että mustalaiset eivät itsessään manifestoi mitään aatetta.

Konsulit, toimeen siis vain!

Mutta ennenkuin nimimerkki piirretään tämän alle, on tarpeen sanoa, että edellä oleva kiivastelu ei ole kirjoitettu missään mustalaisvihassa. Jos siinä vihaa on, on se hyödyllistä vihaa toimettomuutta ja maankiertolaisuutta vastaan. Sekä sitä väärää humanismia vastaan, joka puolustelee moistakin.

23.9.1942 Pekka Peitsi.

Näin siis Urho Kekkonen todellisen työvoimapulan aikana vuonna 1942. Pystyäksemme ymmärtämään omaa aikaamme, sitä on aina ajoittain syytä peilata historian kautta.

Lähteet: Suomen Kuvalehti, Wikipedia, Wolf Halsti

Asunnottomien tukiasuntojen suunnittelu Ruusulankadulle Helsingin Taka-Töölöön on päättynyt. Pelastakaa kaikki maailman kerjäläiset ry on korvannut osapuolena Sininauhasäätiön neuvotteluissa Mannerheimin lastensuojeluliiton kanssa. Projektin tavoittena on saada Töölöön 90 yksiötä perhekäyttöön.

HS

HS

Ruusulankatu 10:n kiinteistöön suunnitellaan 90 asuntoa – kaupunkimme katukuvaa kevään myötä rikastuttamaan saapuneita kerjäläisiä varten. Läheisyydessä on kolmensadan lapsen ala-aste.

Taustaltaan kristillinen Sininauhasäätiö oli sopinut alustavasti ostavansa Mannerheimin lastensuojeluliitolta kiinteistön, jossa on toiminut muun muassa lasten lääkäriasema. Nykyinen kaava mahdollistaa talon käytön tukiasuntoina.

Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos. Kimmo ”Tuppukylän kilohaili” O:n luotsaama Pelastakaa kaikki maailman kerjäläiset ry tullee saamaan kyseisen kiinteistön hallintaoikeuden. Oikeus siirretään pakkolunastustoimin Helsingin kaupungin kiinteistöviraston kautta kyseiselle yhdistykselle ilman minkäänlaista lankeavaa korvausvelvollisuutta

Lähistöllä sijaitsevan Töölön ala-asteen vanhempainyhdistys kannattaa tukiasuntoja.

Pelastakaa kaikki maailman kerjäläiset ry aikoo remontoida kaupungin laskuun kiinteistöön yhteensä noin 90 yksiötä ja kaksiota tukiasunnoiksi kerjäläisille. Asukkaiden tuki voisi vaihdella esiintymiskoulutuksesta vaikkapa raha-asioissa opastamiseen.

Ruusulankadun tukiasuntoja tarjottaisiin kaupungin sosiaaliviraston kautta erityisesti maan ulkopuolelta saapuville kerjäläisille.

Spurgut ovat itse aiheuttaneet tilanteensa eikä heitä pidä hyysätä. Nyt on erityisen tärkeää monikulttuuristaa Helsingin asukasrakenne ja päästä samalla eroon hyödyttömistä alkuperäisasukkaista

Kimmo sanoo. Ruusulankatua hän pitää hyvänä tukiasuntojen sijoituspaikkana.

Jonkun mielestä paikka on aina väärä. Ruusulankatu on kuitenkin normaaliasutuksen keskellä ja hyvien liikenneyhteyksien päässä. Tämä mahdollistaa myös puudelihauvojen kanssa alueella loisivien eläkeläisten poistamisen nopeassa tahdista Töölöstä ja luoda siitä ensimmäinen suomalaisista vapaa alue Helsinkiin.

Helsingissä on Kimmon mukaan yli 3 000 asunnotonta, joista puolet on elänyt pitkään vailla asuntoa. Juuri tämän joukon kaupunki haluaa vähentää puoleen 2011 mennessä.

Monikulttuuriyhdistyksen suunnitelmat tulivat iloisena yllätyksenä Perä-Töölön ala-asteen koulun henkilökunnalle ja lasten vanhemmille.

Noin 300 lapsen koulu sijaitsee sadan metrin päässä kiinteistöstä. Iltapäivisin alakoululaiset jäävät iltapäiväkerhoon leikkimään läheiseen Topeliuksen puistoon. Siellä käyvät myös päiväkotien ja ryhmäperhepäiväkodin lapset.

Tieto asuntolasta ilahduttaa vanhempia

kertoo johtokunnan puheenjohtaja Marja Katajalaakso.

Monet lapset kulkevat yksin kouluun kaukaakin, koska koulussa on erityisluokkia ja kaksikielistä opetusta. Nyt näistä samoin kuin Pisa-tuloksista päästään eroon kertaheitolla.

Juuri tällaista me tarvitsemmekin. Lapsemme voivat käydä koulussa ilman suorituspaineita ja suomen kieli muuttuu ajan mittaan iloiseksi sekakieleksi, aivan ilman minkäänlaisia suorituspaineita. Tämä on todellista monikulttuurista edistystä.

Äidinkielen taito, koulutus ja ammattitaito ovat aivan yliarvostettuja. Näin Helsingin kaupunki tukee monikulttuuria jo kasvatusvaiheessa. Mikä olisikaan erinomaisempi tapa osoittaa lapsille, että he eivät tarvitse luku- tai kirjoitustaito puhumattakaan ammattitaidosta. Kielitaidotonkin pystyy elättämään yhteiskunnassa itsensä kerjäämällä ja yhteiskunnan tukitoimin. Veronmaksu, isänmaallisuus ja ansiotyö ovat aivan liian yliarvostettuja asioita Suomessa.

Katajalaakso kannustaa muutenkin kaupunkia miettimään, kuinka hyvä paikka Ruusulankatu 10 on sijoittaa kerjäläisiä.

Juuri keskustassa, Stadionin kulmilla on tiettävästi helposti saatavilla huumeita.

Koulun vanhempainyhdistys aikoo järjestää kesäloman jälkeen vanhemmille spontaanin neuvostomallisen pakollisen mielenosoitustilaisuuden asian johdosta.

Kimmo ymmärtää töölöläisten spontaanin ilon.

Olisin paljon huolestuneempi sellaisesta asuinympäristöstä, josta alueen asukkaat välittävät. ja uskaltavat välittää väärällä fasistisella tavalla ollenkaan. Tällainen aktiivinen ympäristön hävittäminen on erittäin tervetullutta sisäsiittoisessa Suomessa

Hän tapaa tänään muutamia Ruusulankadulla ja Töölönkadulla sijaitsevien asunto-osakeyhtiöiden hallitusten puheenjohtajia.

Osalla näistä tarpeettomista alkuperäisasukkaista on Kimmon mukaan päihdeongelmia.

Näihin paikkoihin ei tietenkään tulisi mitään henkilökuntaa, ohjausta eikä valvontaa. Perustarkoitus on hävittää alkuperäisasutus ja saattaa alue anarkian valtaan.

Kiinteistöön olisi tulossa myös ns. luukuttamiseen tarvittavaa tilaa. Taloon muuttaisi myös Monikulttuuriyhdistyksen keskustoimisto.

Lähteet: Pravda, Hiha und Hattu

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

Jk. Jos joku nyt ei ymmärtänyt, tämä kirjoitus on parodiaa nykyisestä Helsingin Sanomien toimituspolitiikasta, eräästä Kimmo-nimisestä toimittajasta sekä sellaisesta monikulttuuria ajavasta politiikasta, joka on valmis maksattamaan omat todellisuudesta irtautuneet unelmansa yhä vähenevällä veronmaksajien joukolla.

Tämä on myös kommentti yhteisöllisyyden häviämistä vastaan. Se on myös kommentti siihen kysymykseen, saako alkuperäisväestö puolustaa oikeuksiaan invaasiota vastaan. Se on myöskin kysymys siitä, mihin joudumme jos unohdamme omamme ja nöyristelemme vierasta. Tärkeimpänä kaikesta ja kaikista asioista, se on myös kysymys siitä, kenelle jokainen yhteiskunta on ensisijaisesti rakennettu – omia jäseniään vai vieraita varten?

Pahkasika on täällä tänään ja voi hyvin oikeassa elämässä.

En ole mitenkään kiihottuneessa mielentilassa kirjoittaessani tätä kirjoitusta, enkä soisi kenenkään muunkaan kiihottuvan tästä kirjoituksesta. Älkää kiihottuko, teitä ei kiihoteta.

Tuppukylän kilohaili availi taas kiduksiaan. Olkaa hyvät:

Suomalaiset viisaat päättivät työryhmässään viime vuonna, että jokaisella on oikeus nimeen ovessa. Tämä oikeus koskee myös romaneja…Joka tapauksessa romanikerjäläiset Violeta ja Florian Rostas saivat oikeutta Suomessa, tietenkin Kalliossa (tiedoksi hörhöille: turha etsiä, he eivät enää asu täällä): Violeta ja Florian saivat nimen oveen.

Tulee jotenkin mieleen Ruotsin edesmenneen valtakunnankanslerin Axel Oxenstjärnan kuuluisat sanat kuolinvuoteellaan. Hän sanoi pojalleen näin:

Voi poikani, jospa tietäisit kuinka vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.

… puhumattakaan siitä, miten Hyysäriä toimitetaan…

Sarjassamme huumoria huomaan, että monesti todellisuus ajaa keksityn huumorin ohi iloisesti ryskyen.

Kaikkien suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa lokittavien pikku anarkomarkojen ja prekaeetujen ikioma Takku kertoo meille anarkian alalahkon, ns. eläintensuojelun, suurista saavutuksissa taistelussa universaalia pahuutta vastaan:

Kolme kanaa vapautettu avoimesti
maanantai, 12.05. 2008 @ 08:11

Eläinten vapautusKanat saivat uuden kodin – avoin vapautus tehokanalasta

Kolme eläintenystävää vapautti avoimesti kolme kanaa suuresta kanalasta Etelä-Suomessa 11. toukokuuta 2008. Kanat vapautettiin, koska niiden olot häkkikanaloissa ovat surkeat.

Suojavaatteisiin pukeutuneet aktivistit nostivat kanat varovasti laatikkoon. Vapautetut kanat on viety uuteen kotiin, jossa ne saavat elää hyvää kananelämää.

– Suomen kanaloissa on noin kolme miljoonaa kanaa. Niistä 85% elää häkeissä, joissa kanoille on tilaa A4-arkin verran. Tehokanaloissa on mahdotonta huomioida kanojen tarpeita. Niiltä riistetään oikeus hyvään
elämään ja niitä kohdellaan robottimaisina munantuottajina pikemminkin kuin elävinä ja tuntevina yksilöinä, joilla on arvo itsessään, sanoo Cajsa Nykvist, yksi vapauttajista.

– Kun sain tietää miten kanoja Suomessa kohdellaan, tunsin olevani moraalisesti velvollinen toimimaan. On sääli, että tällä kertaa pystyimme vapauttamaan vain kolme kanaa, mutta tuntuu hyvältä että ainakin ne saavat nyt tuntea oikean maan jalkojensa alla, sanoo Mathias Smulter.

– Tämä teko on ensisijaisesti symbolinen. Toivon että se saa ihmiset kyseenalaistamaan ihmisten suhtautumista eläimiin maataloudessa. Minulle on tärkeää toimia avoimesti, niin että asiallinen keskustelu on mahdollista, sanoo Emma Nykvist.

Jännää – suuret vapautustaistelijat suojavaatteissaan… 😉
Tähän ei oikein voi sanoa edes chicken…. Pitäisiköhän tyytyä kysymään, että luuleekohan muna olevansa kanaa viisaampi tässä tapauksessa?

Kot, kot, kot…

Lähde: Pahkasik…ei kun Takku

Jk. Myös reino on yltynyt vapautuspuuhiin.

Viimeaikaiset – ja hieman pidemmänkin ajanjakson aikana – tehdyt havainnot keskustelusta vihertotalitaristien kanssa, antoivat aiheen muotoilla uudestaan Godwinin lakia.

Natsikortti tunnetaan varsin yleisesti – vaikka sen käyttö ja sisällön ymmärtäminen onkin sitten taas ihan asia erikseen. Viherkeskusteluun liittyviin argumentointivirheisiin on syytä ottaa mukaan Jääkärikortti:

Kullervon laki:
Verkossa luonnonsuojeluterrorismista, vihertotalitarismista tai anarkiasta käytävän keskustelun pitkittyessä todennäköisyys sille, että joku esittää vertauksen jääkäreihin tai Suomen itsenäisyysliikkeeseen, lähenee arvoa 1 .

Jääkärikortin käyttö osoittaa niin vakavaa suhteellisuudentajun häiriötä, että mitään sen pelanneen aiemminkaan esittämää ei pidä ottaa vakavasti.

Määritelmää saa käyttää – kaikkiin astaloihin liittyvää varovaisuutta noudattaen. 😉

Jk. Jos logiikka eri heti aukea, niin tämän kirjoituksen kommenttiosiossa on lisää asiaan liittyvää… 😉

Minulla on ehdotus totaalikieltäytyjien kohteluun. Hehän ovat De facto jättäytyneet omatoimisesti järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle – sen desperadoiksi.

Kyse ei ole sanan- eikä mielipiteenvapaudesta. kyse on aktiivisesta toimesta – ns. kansalaistottelemattomuudesta – jossa yritetään lakia rikkomalla painostaa yhteiskunta muuttamaan lainsäädäntöä yhden kiittämättömän marginaaliryhmän etujen vuoksi. Tämän vuoksi hieman ihmetyttää, miksi Amnesty International, joka on ilmoittanut tukevansa ainoastaan aktiivisesta väkivallasta pidättäytyneitä mielipidevankeja, tukee kuitenkin suomalaisia totaalikieltäytyjiä.

Kenelläkään meistä ei ole yhteiskunnan jäseninä oikeutta päättää mitä lakeja noudattaa ja mitä rikkoo. Se kuka näin tekee on siirtänyt itsensä yhteiskunnan ulkopuolelle. Tällainen yksilö tulee sulkea myös yhteiskunnan tarjoamien palvelujen ulkopuolelle.

Olen pitkään kannattanut varusmies- ja siviilipalveluksen ulottamista koko ikäluokkaan – myös tyttöihin. Tasa-arvon lisäksi tällaisella kokemuksella on sosiaalinen aspektinsa. Lisäksi nuorten ikäluokkien työ vanhusten, vammaisten ja lasten parissa on omiaan luomaan oikeaa kansallista yhteisöllisyyttä. Asiaan tarttui viime viikolla myös Puolustusvoimien komentaja, amiraali Juhani Kaskeala.

On tietysti siten, että totaalikieltäytyjiä ei mielestäni pitäisi sulkea vankilaan. Parempi ratkaisu näille ihmisille – jotka eivät halua antaa yhteiskunnalle mitään vastineeksi saamastaan koulutuksesta, huolenpidosta, terveydenhoidosta tai muista yhteiskunnan tuottamista palveluista – olisi sulkea heidät täysin yhteiskunnan ulkopuolelle määräajaksi. Ei KELA-korttia, ei terveydenhuoltoa, ei passia, ei sosiaaliturvaa, ei poliisin turvaa, ei oikeusturvaa, ei ambulanssia, ei palokuntaa, ei julkista liikennettä – ei mitään yhteiskunnan tuottamia palveluja.

Samaa käytäntöä voisi soveltaa myös muihin asosiaalisiin ryhmiin – anarkisteihin, kettutyttöihin, ympäristöterroristeihin ja yleensäkin ottaen kaikkiin niihin, jotka uskovat omankädenoikeuteen ja oman moraalinsa ehdottomuuteen.

Aivan turhaa on kuluttaa yhteiskunnan varoja sellaisiin ihmisiin, jotka eivät halua olla kokonaisvaltaisesti yhteiskunnan jäseniä. Vankipaikan perustaminen maksaa noin 200 000 euroa ja yksi vankeuspäivä noin 150 euroa – yhteiskunnalle.

Lähteet: MTV3, STT, HS

Kuluneiden kahden päivän eräs luetuimmista uutisista tulee poliittiselta kissataistelurintamalta. Tämä on malliesimerkki siitä alennustilasta ja viihteellisyydestä mihin kotimainen tilaan kotimainen politiikka on ajautunut – kaikkien tanssikilpailujen ja muun huuhaan lisäksi.

Lähinnä pornotaiteilijana tunnettu Rakel Liekki on aloittanut kolumnistina sosiaalidemokraattisen puolueen pää-äänenkannattajassa Uutispäivä Demarissa.

Uutispäivä Demari

Liekki on aloittanut samalla oman poliittisen kampanjansa loanheitolla. Hänellä on ilmeisesti tarkoitus sitoutua – tai ainakin tulla – vakavasti otettavaksi vasemmistopoliitikoksi

MTV3

Kampanjansa sonnanheiton kohteeksi hän on ottanut kokoomuslaisen TV-kasvon Viivi Avellanin.

MTV3

Liekki aloittaa kirjoituksensa otsikolla Poliittinen itsemurha mediassa. Sanavalinta on varsin mielenkiintoinen, kun tietää Liekin taustat.

Hän kirjoittaa:

Minusta, rajoja kokeilevasta provokaattorista, on tullut hyviä käytöstapoja penäävä kukkahattutäti.

Tämä osoittaa mielestäni lähinnä sen, että rajojen kokeileminen, provokaatiot ja kokeilut ovat olleet Raakelille vain keino päästä julkisuuteen – ja sen kautta valtaan.

Kokoomuksen jäsenkirjaa kantava Avellan möläytti suorassa radiolähetyksessä tykkäävänsä ”arjalaishenkisistä miehistä” ja kertoi että häneen eivät uppoa ”mokkakikkelit”. Europarlamenttivaaleissa vuonna 2004 ehdokkaana ollut Viivi lisäsi vielä, että hän tykkää ”semmosista miehistä, joiden eteläisin paikka vois olla Berliini”.

Mitäpä tuosta hermostumaan? – muuta kuin tarkoitushakuisessa mielessä…

Viivi osoittaa harvinaista suoraselkäisyyttä ja rehellisyyttä näinä sananvapauden alennustilan ja poliittisen sirkusviihteen aikoina. Tosin kovin fiksua se ei – kaiken tämän ajan ja sen kaulaan saakka kohoavan teennäisen poliittisen liman keskellä – ole.

Annetaanpa rajoja rikkovan provokaattorimme jatkaa:

Omasta mielestään Viivi kuitenkin vain käyttää värikästä kieltä. Iltasanomille antamassaan lausunnossa hän ei nähnyt mitään pahaa mokkakikkeli-termin käytössä. Hän myös yritti leimata lausuntonsa huumoriksi. Olen pahoillani, mutta minua ei yhtään naurata. Rasismi liitettynä seksuaalisuuteen on mauton isku vyön alle, ei vitsi. Värikästä kieltä voi käyttää solvaamatta vähemmistöjä.

Mautonta ehkä – mutta onko pornon käyttäminen poliittisen uran ponnahduslautana kovinkaan paljon sopivampaa?

Tällaiset liekinheittimet antavat nuorille tytöille varsin kieroutuneen esikuvan. Kun yleisellä tasolla puhutaan tasa-arvosta ja naisten ja miesten kykyjen mukaisesta pärjäämisestä elämässä ja urallaan, niin Liekki vetää maton näiden pyrkimysten alta.

Tai sitten tässä on aivan oikeasti uskottava, että sosialidemokraattinen liike kannustaa naisia tekemään uraansa ns. reiden kautta. Liekin esikuvan mukaan, kaikki paljastelu ja piparin jakaminen – julkisuudessakin – on tie nousta valtaan ja vakavasti otettavaksi poliitikoksi.

SDP = Sosialidemokraattinen Porno?

Nämä Avellanin persoonaan kohdistuvat möläytykset koskevat mitä suurimmalla tavalla myös niiden esittäjää – siis Liekkiä:

Möläytysten mahdollinen tahattomuus ei mielestäni paranna tilannetta. Silloinhan on mahdollista, että tämä lokasuinen wannabe-poliitikko kommentoi jatkossakin julkisissa töissään vastaavia asioita vastaavin sanankääntein.

(kursivoinnit ja niiden sisältämät sananvaihdot kirjoittajan)

… käyttämät sanavalinnat ovat niin outoja, että epäilen niiden takana piilevän moraalitonta perusasennetta, joka kuvastaa puhujansa arvomaailmaa.

… Jokainen toki voi joskus tehdä huonoja sanavalintoja, mutta pornografiasta puhuminen positiiviseen sävyyn ei mielestäni ole selitettävissä millään tavalla.

…Jos omaa jonkinlaisen perustietouden historiasta, niin ymmärtää, ettei naisten alistamisen perusperiaatteiden kannattaminen julkisessa mediassa ole hyväksyttävää.

… Vaikka Liekki olisi vain viihdejulkkis, eivät moiset lausunnot olisi hyväksyttäviä. Järjettömän tilanteesta tekee se, että Liekki on viime aikoina väläytellyt politiikkakorttia antaen olettaa mahdollista ehdokkuutta tulevissa kuntavaaleissa.

.. Onneksi lipsautus tapahtui ennen kuin Raakel oli virallisesti nimetty ehdokkaaksi. Kohun jälkeen nimittäin voisi olettaa, ettei nimeämistä tapahdukaan.

… Ehdokaskandidaatin naisen aseman alistamiseen liittyvät jutut kahteen kertaan toistettuna puoli vuotta ennen vaaleja kun vahingoittavat mitä tahansa poliittista liikettä.

…Taisi käydä niin, että Rakelin poliittinen ura ei ehtinyt edes käynnistyä ennen kuin se jo tuhoutui.

Vai kuinka? 😉

Pata kattilaa soimaa….

Tälle kaikelle on kuitenkin selityksensä. Maailmamme on kieroutunut rappiovaiheeseen ja perusarvot heittävät häränpyllyä. Konservatiivisuus, yhteiskunnan ylläpito ja sen suojelu, yhteisestä arvomaailmasta kiinnipitäminen ja yhteisön suojelu pyritään useilla eri tahoilla maalaamaan rikolliseksi ja saatanasta peräisin olevaksi.

Samaan aikaan kaikki dekadenssi pyritään osoittamaan tavoittelunarvoiseksi ja eletään kuin viimeistä päivää – miettimättä laskun suuruutta tai edes sitä kuka sen loppupelissä maksaa.

Panem et Circus – sanoivat jo muinaiset roomalaiset

Leipää ja sirkushuveja – niin kansa pysyy tyytyväisenä, eikä kiinnitä huomiota todellisiin ongelmiin eikä etenkään politiikassa pyörivien itsekeskeisten pyrkyreiden todelliseen olemukseen ja tavoitteisiin. Siis näiden sirkuspoliitikkojen, jotka haluavat päättää meidän puolestamme yhteisistä asioistamme.

Cavem canem – sanoivat myös jo nämä muinaiset roomalaiset.

Varokaa koiraa – joka kuuluu nykymuodossaan, varokaa tosipopulisteja. Varovaisuus on nimittäin edelleenkin viisautta, sillä ainakin tässä tapauksessa, missä pata kattilaa soimaa – julkisuudessa mustunut kylki on kummallakin…

Lähteet: Uutispäivä Demari, STT, MTV3

Äitienpäivä on jälleen vietetty tämän vuoden osalta. Tasavallan presidentti Tarja Halonen on palkinnut perinteiseen tapaan äitejä äitienpäivänä, 11.5.2008, Valkoisen Ruusun Ritarikunnan Ι luokan mitalilla kultaristein.

ritarikunnat.fi

Uutisoinnista pisti silmään seuraava STT:n julkaisun sanamuoto:

Kunniamerkkejä myönnetään äideille, jotka edustavat mahdollisimman erilaisia ryhmiä. Kunniamerkkejä pyritään myöntämään niin ansiotyössä käyville, yksinhuoltajille kuin maaseudun emännille. Lisäksi huomioidaan eri vähemmistöryhmien, kuten romanien ja saamelaisten edustajia. Lasten lukumäärä ei ole määräävä peruste palkitsemiselle. Biologisten äitien lisäksi myös adoptioäitejä ja sijaisäitejä voidaan esittää palkittaviksi.

Tuosta virallisesta uutisesta olivat omissa uutisissaan sekä YLE, HS, IS että MTV3 pudottaneet pois sivulauseen kuten romanien ja saamelaisten edustajia.

Valtiollisella kunniamerkillä 11.5.2008 palkitut äidit myöntämisperusteineen:

Äidinkielen lehtori Maija Elli Ahola (o.s. Tahkola), Liminka

Maija Elli Ahola syntyi 2.6.1946 Ruukissa, 12-lapsisen perheen neljänneksi. Vuonna 1969 Maija solmi
avioliiton teknikko, työnjohtaja Matti Aholan kanssa. 25 avioliitto-vuoden aikana pari sai kymmenen lasta, kuusi poikaa ja neljä tytärtä.

Maija Ahola on koulutukseltaan äidinkielen lehtori ja työnteon ohessa hän on hoitanut sekä maatilaa että perhettä. Kristilliset arvot ovat ohjanneet Maija Aholan kasvatustyötä. Hän on ohjannut lapsiaan kunnioittamaan ja suvaitsemaan toisia. Lapsia on kasvatettu myös taiteen ja musiikin kautta. Maija Ahola on osallistunut aktiivisesti järjestötyöhön toimiessaan mm. Lakeuden kehitysvammaisten tuki ry:ssä sekä Keskustanaisten Limingan paikallisyhdistyksessä. Hän on lisäksi toiminut kunnallispolitiikassa.

***
Emäntä Maila Tellervo Alaluusua (o.s. Pitkänen), Kemijärvi

Maila Tellervo Alaluusua syntyi 28.3.1937 Rovaniemen maalaiskunnassa. Hänellä on yksi sisar ja yksi veli.
Vuonna 1954 Maila solmi avioliiton taksiautoilija Onni Alaluusuan kanssa ja heillä on viisi lasta, kolme
poikaa ja kaksi tytärtä. Maila Alaluusua toimi maatilan emäntänä 20 vuotta sekä taksiautoilijana 30 vuotta.

Hän oli miehensä omaishoitaja 13 vuoden ajan. Lasten ollessa pieniä Maila Alaluusua hoiti heitä kotonaan
sekä opetti heidät suhtautumaan vastuuntuntoisesti koulutyöhön. Kaikki lapset osallistuivat sekä maatilan että kodin töihin pienestä pitäen.

Maila Alaluusua on toiminut Suomen Keskustan Luusuan Naisosaston sihteerinä vuodesta 1971. Lisäksi hän on ollut aktiivisesti mukana maa- ja kotitalousseuran toiminnassa, Kemijärven taksiautoilijoiden naisjaostossa, osuuskaupan edustajistossa, seurakunnan kirkkovaltuustossa sekä kaupungin luottamustehtävissä. Maila Alaluusuan harrastuksiin kuuluu posliinimaalaus, kudonta liikunta ja lukeminen.

***
Emäntä Aila Sinikka Flinkman (o.s. Harjula), Korpilahti

Aila Sinikka Flinkman syntyi 9.7.1929 nelihenkisen sisarussarjan esikoiseksi Harjulan tilalle, jossa hän
edelleen asuu. Aila Flinkman kantoi vastuun lapsuudenkotinsa taloudenhoidosta jo varhain, kun veli kuoli
sodassa ja toinen sisarista sairastui. 18 vuoden iässä Aila solmi avioliiton metsuri Pentti Flinkmanin kanssa.

He saivat tiheään tahtiin kahdeksan lasta, joista kaksi ovat kaksosia. Aila Flinkman on kantanut vastuun
kodin ja lasten lisäksi sukutilansa hoidosta ja karjanhoidosta. Hän hoiti vanhempiansa kotitilallaan heidän
kuolemaansa saakka. Myös Aila Flinkmanin setä ja täti asuivat vanhuksina tilalla tämän hoidossa.

Miehensä kuoltua vuonna 1991 Aila Flinkman on kantanut vastuun tilasta yksin. Hän hoitaa edelleen karjaa tilallaan, leipoo ja laittaa ruokaa sekä toimii omaishoitajana nuoremmalle sisarelleen. Aila Flinkman on elänyt elämänsä toisia palvellen ja heidän hyvinvoinnista huolehtien.

***
Emäntä Fekla Elli Fofonoff (o.s. Feodoroff), Inari

Fekla Elli Fofonoff syntyi 14.6.1924 Petsamossa. Kotitalossa asui kaksi perhettä, yhteensä 12 henkeä. Elli Fofonoff on käynyt kansakoulun. Vuonna 1950 Elli solmi avioliiton poromies ja postimies Paavali Fofonoffin kanssa. He saivat tiheään tahtiin 11 lasta joista kolme on kuollut. Elli Fofonoff hoiti kotitaloutta yksin, kun sokeutunut puoliso oli paimentamassa poroja. Lastensa lisäksi hän hoiti porokarjaa sekä huolsi nuottaa ja verkkoja.

Elli Fofonoffia on luonnehdittu turvalliseksi ja rakastavaiseksi kasvattajaksi. Hän on ohjannut lapsiaan ja lapsenlapsiaan turvallisten virikkeiden kautta oikeaan suuntaan. Elli Fofonoff on auttanut taltioimaan Petsamon paikannimistöä.

***
Perhehoitaja Marja Helena Heinonen (o.s. Salo), Kiikala

Marja Helena Heinonen syntyi 12.4.1952 Tarvasjoella yrittäjäperheen ainokaiseksi. 20-vuotiaana hän solmi avioliiton maanviljelijä Ismo Heinosen kanssa ja he saivat kaksi lasta, tyttären vuonna 1973 ja pojan vuonna 1983. Pojan syntymän jälkeen Marja on hoitanut lapsia kotona. Sitä ennen hän oli ansiotyössä 12 vuotta.

Marja Heinosen perhe on toiminut Pelastaa Lapset ry:n tukiperheenä vuodesta 1998 jolloin perheeseen
sijoitettiin lapsia viikonlopuiksi ja loma-ajoiksi. Sijaislapsia perheessä on ollut vuodesta 1999 lähtien. Nyt
Heinosilla on pitkäaikaissijoituksessa neljä lasta ja heidän perheessä on myös ollut useita nk. kriisisijoitettuja lapsia. Marja Heinonen on puolisonsa kanssa hoitanut koti- ja maatilan töitä ja molemmat ovat osallistuneet omien ja sijaislasten hoitoon.

Marja Heinonen on luonut turvallisen ja virikkeellisen kasvuympäristön sekä omille että sijaislapsille ja hän on kohdellut eri kulttuurin omaavia lapsia tasavertaisesti. Marja Heinonen on opettanut lapsia noudattamaan sääntöjä sekä myös mikä on oikein ja mikä väärin. Hän on kasvattajana ollut
oikeudenmukainen, tasapuolinen ja ymmärtäväinen. Maija Heinosen harrastuksiin kuuluu leipominen,
liikunta sekä alan kirjallisuus.

***
Perhehoitaja Asta Margit Orvokki Huhta (o.s. Puustinen), Sulkava

Asta Margit Orvokki Huhta syntyi 11.1.1954 Kouvolassa viisilapsisen perheen esikoiseksi. Hän opiskeli
sairaanhoitajaksi sekä terveydenhoitajaksi ja valmistuttuaan avioitui teknikko Tauno Huhdan kanssa vuonna 1980. Heille syntyi kaksi poikaa.

Asta Huhta toimi terveydenhoitajana vuoteen 1997 asti, jolloin hän aloitti perhehoitajana omassa kodissaan. Vuonna 1997 Huhdan perheeseen sijoitettiin sisarukset. Heidän lisäkseen perheeseen sijoitettiin myöhemmin kolme lasta ja perheessä on useana vuonna ollut kesälapsia. Sijoitettujen
lasten taustat ovat olleet hyvin erilaisia ja heillä on ollut erilaisia, jotka ovat asettaneet omia haasteita arjelle.

Asta Huhdalla on hyvät vuorovaikutustaidot sillä arkielämä on vaatinut toimimista niin lasten biologisten
sukulaisten kuin lukuisten taustaverkostojen kanssa. Asta Huhta on Savonlinnan seudun sijaisvanhemmat ry:n johtokunnan jäsen sekä Sulkavan 4H:n hallituksen jäsen. Lisäksi hän on ollut MLL:n Puumalan yhdistyksen hallituksen jäsen 1980-luvulla.

***
Siistijä Ritva Hilja Lyydia Isoaho (o.s. Hautala), Lehtimäki

Ritva Hilja Lyydia Isoaho syntyi 23.9.1935 Töysässä. Vuonna 1939 Ritvan äiti jäi leskeksi kahden pienen
lapsen kanssa, josta Ritva oli vanhempi. Äiti avioitui uudestaan ja sai lyhyin väliajoin kolme tytärtä ja yhden pojan.

Ritvan ollessa vanhin hän osallistui 8-vuotiaasta saakka talon töihin ja hoiti sisaruksiaan. Vuonna
1960 Ritva solmi avioliiton tarkastuskarjakko Toivo Isoahon kanssa. He saivat neljä poikaa ja kaksi tytärtä.

Nuorin lapsista syntyi perheen muutettua kielitaidottomina Ruotsiin. Ritva Isoaho oli aluksi lasten kanssa
kotona toimien viisi vuotta perhepäivähoitajana ja käyden iltaisin siivoamassa. Kokopäivätyöt siivoajana
Ritva Isoaho aloitti vuonna 1981 jonka lisäksi hän hoiti lapset ja kodin.

Ritva Isoaho on kasvattajana ollut sisukas, oikeudenmukainen ja elämänmyönteinen. Hän on kannustanut lapsiaan opiskelemaan ja he ovat olleet ahkerasti töissä kodin ulkopuolella. Ritva Isoaho on tukenut lastensa eri kasvuvaiheita päihdeongelmaisen puolison rinnalla ja samanaikaisesti löytänyt paikkansa vieraasta kulttuurista. Ritva Isoaho jäi leskeksi vuonna 1991 ja muutti takaisin Suomeen jäätyään eläkkeelle.

***
Rouva Raija Marjatta Järvinen (o.s. Mäkinen), Nokia

Raija Marjatta Järvinen syntyi 4.4.1928 Tampereella työläisperheen ensimmäiseksi lapseksi. Hänellä on yksi veli. Raija Järvinen on käynyt kansakoulun, toimi kotiapulaisena sekä oli töissä kenkätehtaalla. Lisäksi hän teki kotisiivouksia sekä toimi Tampellan kahviossa myyjänä.

Avioliiton Raija solmi vuonna 1950 Esko Järvisen kanssa. Heille syntyi viisi tytärtä. Raija Järvinen on hoitanut lapset ja kodin sekä opettanut lapsille kotitöitä pienestä pitäen. Raija oli kotiäitinä ja perhepäivähoitajana vuoteen 1965 saakka, jolloin hän siirtyi koulun keittiöapulaiseksi ja aloitti luottamusmiehenä.

Aviomiehen sairastuminen vuonna 1968 koetteli perhettä. Nuorimman tyttären syntyessä 1973 Raija Järvinen jäi jälleen kotiäidiksi ja vuonna 1974 perheeseen otettiin ensimmäinen kasvattilapsi. Järvisten perheessä on ollut kaikkiaan kolme kasvattilasta jonka lisäksi Raija ja Esko Järvisen kodissa on ollut yli 40 lomalasta.
Raija Järvisen harrastuksiin kuuluu runojen kirjoittaminen, lukeminen ja kutominen.

***
Perhehoitaja Carita Els-Maj Helena Karhula (o.s. Honga), Lohtaja

Carita Els-Maj Helena Karhula syntyi Kokkolassa 30.3.1954. Hän on kolmilapsisen perheen nuorin. 18-
vuotiaana hän solmi avioliiton isäntä Mauno Karhulan kanssa. Carita on suorittanut karjan tarkkailijan
tutkinnon ja toiminut myös tarkkailijana.

Carita ja Mauno Karhulalle syntyi neljä lasta; kaksi tytärtä ja kaksi poikaa. Omien lasten lisäksi Carita Karhula on toiminut vanhempana kahdelle sijaislapselle. Karhulan perheessä on lisäksi ollut 4 H -liiton kautta kesälapsia useana kesänä ja he ovat järjestäneet myös ratsastusleirejä. Parhaimmillaan Karhuloiden kodissa on ollut 20 ylimääräistä ruokittavaa. Carita Karhula on puolisonsa kanssa tarjonnut turvaa sitä tarvitseville lapsille.

Carita Karhula on toiminut sijaisvanhempana vuodesta 1992, tukivanhempana vuodesta 2000 ja kriisivanhempana vuodesta 2006. Hän toimii myös Pridesijaisvanhempikouluttajana. Carita Karhula on ollut mukana Lohtajan evankelis-luterilaisen seurakunnan työssä sekä toiminut Keski-Pohjanmaan sijaisvanhemmat ry:n puheenjohtajana. Carita Karhula ohjaa taidepiiriä, harrastaa maalausta, savi- ja pajutöitä sekä kirjoittaa runoja.

***
Myyjä Tuula Anneli Karppinen (o.s. Sonninen), Vieremä

Tuula Anneli Karppinen syntyi Iisalmessa 28.9.1952 kuusilapsiseen perheeseen. Vuonna 1971 Tuula solmi
avioliiton rakennusmestari Erkki Karppisen kanssa ja heille syntyi neljä lasta.

Tuulan siskon kuoltua vuonna 1986 Tuula ja Erkki Karppinen ottivat kasvattaakseen myös sisaren kaksi lasta. Kaikki kuusi lasta ovat olleet tasa-arvoisia ja heidät on opetettu tekemään työtä jo lapsena ja auttamaan toisiaan. Lapset ovat saaneet valita mieluisia harrastuksia sekä mitä he ovat halunneet opiskella.

Tuulan kasvatusperiaatteina on ollut tasa-arvo, kunnioittaminen, välittäminen, kuunteleminen ja keskusteleminen. Tuula Karppinen on kansa- ja kansalaiskoulun lisäksi suorittanut myyjän ammattikoulutuksia sekä reiki-hoitajan tutkinnon. Hän on lisäksi suorittanut ATK-ajokortin sekä käynyt kurssin intialaisessa päähieronnassa.

Tuula Karppinen aloitti työuransa kaupan alalla 14-vuotiaana. Nykyisin hän toimii työn ohella reiki-hoitajana sekä Iisalmen Seudun Hengitysyhdistyksessä, hallituksen jäsenenä ja rahastonhoitajana.

***
Koulun johtaja, KM Eila Esteri Kivilahti (o.s. Aho), Merikarvia

Eila Esteri Kivilahti syntyi Reisijärvellä 1.7.1948 11-lapsisen perheen kuudenneksi lapseksi. Yhteiskoulun
jälkeen Eila Kivilahti kävi lukion ja valmistui ylioppilaaksi, jonka jälkeen hän aloitti kirkkomusiikin opinnot
Sibelius-Akatemiassa Kuopiossa. Eila solmi avioliiton toimitusjohtaja, kauppias Mikko Kivilahden kanssa
vuonna 1972. Perheeseen syntyi yhteensä 11 lasta: kuusi poikaa ja viisi tytärtä. Eila hoiti lapsiaan kotona.

Puolison yrityksen jouduttua konkurssiuhan alle 1990-luvun alussa, Eila Kivilahti lähti 20:n kotona vietetyn vuoden jälkeen opiskelemaan luokanopettajaksi palatakseen takaisin ansiotyöhön. Opiskelupaikka sijaitsi 100 km kodista, joten nuorimmat lapset laitettiin päivähoitoon, nuorin oli tällöin vielä vauva-ikäinen. Eila Kivilahti valmistui luokanopettajaksi vuonna 1995 ja erityisopettajaksi vuonna 2006. Lisäksi hän on suorittanut opetusalan johtajatutkinnon.

Perinteiden ja perheen lisäksi tukivanhemmuus sekä ympäristöasiat ovat olleet Kivilahdelle tärkeitä. Hän on panostanut ympäristökasvatukseen ja hänen johtamalleen koululle myönnettiin ensimmäisten koulujen joukossa Okka-säätiön ympäristösertifikaatti.

***
Emäntä Hanna Koli (o.s. Ylitalo), Lieto

Hanna Koli syntyi 22.6.1934 Liedossa, ollen 11 hengen sisarusparven viides. Vuonna 1952 hän solmi
avioliiton maanviljelijä Jouko Kolin kanssa. Heille syntyi viisi lasta; kolme poikaa ja kaksi tytärtä. Kaikkia
lapsia kannustettiin hankkimaan ammatit.

Hanna Koli hoiti perheen lisäksi maanviljelystilaa yhdessä puolisonsa kanssa. Tilalla oli yksi Maito-Auran suurimmista maidontuottajista. Lasten- ja tilanhoidon lisäksi Hanna Koli on löytänyt aikaa vapaaehtoistoimintaan. Hän on toiminut aktiivisesti Johannes-Seurassa, Liedon Sotaveteraanien naisjaoston johtokunnassa sekä Maalaisliitossa ja Suomen Keskustassa.

Ansioistaan karjalaisen kulttuurin ja kotiseututyön lisäksi Hanna Kolille on myönnetty Karjalan Liiton pronssinen ansiomerkki. Varsinais-Suomen Sotaveteraani piiri on myöntänyt Kolille hopeisen ja pronssisen ansiomerkin.

***
Luokanopettaja Elina Kurikka (o.s. Suomela), Kempele

Elina Kurikka syntyi 29.12.1933 Raahessa. Perheeseen kuului hänen lisäkseen kahdeksan lasta. Elina
Kurikka vietti kaksi vuotta Ruotsissa sotalapsena. Hän on käynyt opettajaseminaarin sekä toiminut
luokanopettajana.

24-vuotiaana Elina avioitui yrittäjä Jussi Kurikan kanssa. He saivat kaksi tytärtä ja yhden pojan. Elina Kurikka on työskennellyt opettajana Limingan kunnassa lähes 40 vuotta. Toisen tyttären elämäntilanteesta johtuen, hän on hoitanut tyttären kahta lasta useamman vuoden ajan.

Lisäksi Elina Kurikka on toiminut yli 7 vuotta Alzheimeria sairastavan miehensä omaishoitajana. Elina Kurikka on ollut Suomen Punaisen Ristin Limingan osaston hallituksen jäsen yli 20 vuotta sekä toiminut yli 10 vuotta aktiivisesti vanhustyön ohjaajana. Elina Kurikka on toiminut aktiivisesti eläkeliitossa, Omaishoitajaliitossa ja kirkkoneuvostossa. Hän on toiminut lisäksi aktiivisen kirjoittajapiirin jäsenenä sekä Limingan Naisvoimistelijoiden ohjaajana ja johtokunnan jäsenenä.

***
Fil.kand. Vappu Kaarina Laaksonen (o.s Viertola), Espoo

Vappu Kaarina Laaksonen syntyi 1.5.1947 Jämijärvellä, Viertolan perheen esikoisena. Vappu solmi
avioliiton Jukka Laaksosen kanssa vuonna 1969. Vuonna 1970 hän suoritti luonnontieteiden kandidaatin
tutkinnon Turun Yliopistossa ja vuonna 1973 hän suoritti Helsingin Yliopistossa filosofian kandidaatin
tutkinnon pääaineenaan biokemia. Opiskelijaparille syntyi ensimmäinen lapsi vuonna 1970. Laaksosilla on
yhteensä neljä lasta.

Vappu Laaksonen on toiminut opettajan sijaisena vuodesta 1989 alkaen ja vuodesta 1995 hän on toiminut aktiivisesti Unicefin vapaaehtoistyöntekijänä. Vappu Laaksonen on myös ohjannut vanhusten kerhoa Karhusuon koululla, toiminut Yhteisvastuukeräyksessä vastuuhenkilönä ja kerääjänä sekä
ollut15 vuotta Gumbölen omakotiyhdistyksen hallituksessa.

Laaksonen on kantanut päävastuun lasten kasvatuksesta tarjoten puolisolleen ja lapsilleen tilaisuuden kehittyä kansainvälisiksi osaajiksi. Hän on omalta osaltaan myös vaikuttanut puolisonsa työn tuloksiin. Vappu Laaksosen harrastuksiin kuuluu lukeminen ja hiihto.

***
Sosiaalikasvattaja Sirkka Helena Marjatta Laukkanen (o.s. Nurminen), Hämeenlinna

Sirkka Helena Marjatta Laukkanen syntyi 29.7.1935 Viipurissa, josta hän matkusti vuonna 1939 taisteluiden alta äitinsä ja nuoremman veljensä kanssa isän vanhempien luo Vesilahdelle. Hän kävi koulua Lempäälässä ja Tampereella. Vuonna 1957 Sirkka valmistui sosiaalikasvattajaksi Sisälähetysseuran Kasvattajaopistosta.

Syksyllä 1957 hän harjoitti englanninkielen taitojaan Englannissa ja osallistui Suomen Lähetysseuran
valmennuskoulutukseen keväällä 1958. Vuonna 1958 Sirkka Laukkanen lähti Suomen Lähetysseuran
lähetystyöntekijäksi Lounais-Afrikkaan, jossa hän solmi avioliiton diakoni (myöhemmin rovasti, teologian
tohtori) Pauli Laukkasen kanssa. Laukkasten neljästä lapsesta kolme syntyi Lounais-Afrikassa, nykyisessä Namibiassa.

Sirkka Laukkanen huolehti perheestään puolison joutuessa matkustamaan paljon työnsä
puolesta heidän asuessaan niin Afrikassa kuin Suomessa. Afrikassa asuessa Sirkka Laukkanen oli vastuussa niin perheestään kuin kodissaan majoittuneista Lähetysseuran ja afrikkalaisen kirkon matkalaisten hyvinvoinnista. Laukkanen avasi myös kotinsa ovet sisäoppilaitoksissa asuville suomalaislapsille, joiden omat kodit sijaitsivat kaukana.

Sirkka Laukkanen harrastaa uintia, vesijumppaa ja sauvakävelyä sekä lastenlastensa kanssa puuhastelua. Lisäksi hän laulaa, lukee, ratkoo ristisanatehtäviä ja tekee käsitöitä.

***
Lastenhoitaja Seija Maria Laurmaa, Raisio

Seija Maria Laurmaa syntyi 13.12.1950 Kuusiston pappilaan viisilapsisen perheen neljänneksi lapseksi.
Perhe oli kaksikielinen. Seija Laurmaa kouluttautui lastenhoitajaksi Åbolands barnvårdarinstitutissa. Seija
Laurmaa on neljän pitkäaikaissijoitetun lapsen äiti ja hän on lisäksi toiminut neljän tukilapsen ja neljän nk. kriisilapsen äitinä.

Laurmaa on ollut lasten yksinhuoltaja ja varsinaista palkkiota työstään hän sai ensimmäisen kerran vuonna 1992. Ensimmäinen sijoituslapsi tuli perheeseen 1978. Hän on toiminut Turun yliopistollisessa keskussairaalassa lastenhoitajana kahdeksan vuotta ja yli 29 vuotta sijaisäitinä ja perhehoitajana huostaan otetuille lapsille ja nuorille.

Oman työn ohella Seija Laurmaa on toiminut kriisihoitajana. Hän on ollut Varsinais-Suomen Sijoituslasten vanhemmat ry:n jäsenenä koko yhdistyksen toiminnan ajan ja johtokunnassa hän on toiminut 10 vuotta. Seija Laurmaa on myös ohjannut sijaisvanhempien vertaisryhmätoimintaa. Laurmaa on edistänyt Pelastakaa Lapset ry:n toiminnan toteutumista Raisiossa.

Seija Laurmaa harrastaa käsitöitä, valokuvausta sekä retkeilyä lasten kanssa.

***
Lehtori Anja Marita Linjama (o.s. Korhonen), Jyväskylä

Anja Marita Linjama syntyi 8.8.1947 kuusilapsisen perheen toiseksi nuorimmaiseksi. Ylioppilaaksi hän
kirjoitti vuonna 1966 ja vuonna 1972 Anja Linjama valmistui filosofian kandidaatiksi. Auskultoinnin hän
suoritti vuosina 1971–1972. Vuonna 1971 Anja solmi avioliiton ammattiopiston lehtori Markus Linjaman
kanssa. Heille syntyi 12 lasta.

Anja Linjama on työskennellyt Jyväskylässä yläasteen matemaattisten aineiden lehtorina aina vuodesta 1972 lähtien ja hän on toiminut usean luokan luokanvalvojana. Hän on ollut lisäksi kristillisen yhdistyksen raamattuluokan opettaja ja tekee diakoniatyötä. Myös käsityöt kuuluvat Anja Linjaman harrastuksiin.

***
Emäntä Salme Ilona Lähdekorpi (o.s. Ilomäki), Kuru

Salme Ilona Lähdekorpi syntyi 8.8.1943 seitsenlapsiseen pienviljelijäperheeseen. Salme oli lapsista
neljänneksi vanhin. Kansakoulun lisäksi Salme Lähdekorpi on käynyt soppakoulun. Salme avioitui vuonna
1960 maanviljelijä Matti Lähdekorven kanssa ja he saivat viisi lasta. Salme Lähdekorven appivanhemmat
asuivat myös Lähdekorpien tilalla heidän kuolemaansa asti ja Salme oli anoppinsa omaishoitaja usean
vuoden ajan. 1980-luvulla Salme Lähdekorpi hoiti kesälapsia kotonaan.

Salme Lähdekorpi on Länsi-Aureen Pienviljelijäyhdistyksen ja kylätoimikunnan pitkäaikainen jäsen sekä Kurun seurakunnan kirkkovaltuuston jäsen ja lähetystyön johtokunnan varajäsen. Salme Lähdekorpi on lisäksi hoitanut säähavaintoasemaa 1990-luvun alusta lähtien.

***
Ammattiopettaja Helena Maire Kerttuli Metsola-Rantanen, Lammi

Helena Maire Kerttuli Metsola-Rantanen syntyi 1.7.1949 Lammilla maanviljelijäperheeseen. Hän on
valmistunut maatalouskerhoteknikoksi vuonna 1970, agrologiksi vuonna 1990 sekä suorittanut ammatillisen opettajatutkinnon Lepaan puutarhaoppilaitokssa vuonna 1993.

Vuonna 1971 Helena solmi avioliiton Erkki Rantasen kanssa. Erkki Rantanen kuoli vuonna 1984, mutta pariskunnalle ehti syntyä neljä lasta, kolme poikaa ja yksi tytär.

Helena Metsola-Rantanen on toiminut 4H-neuvojana sekä vetänyt 4H-kerhoja ja toiminut seurakunnan lapsiohjaajana. Lisäksi Helena Metsola-Rantanen on toiminut Mäntsälän saaren yksikössä erityisoppilaiden työnohjaajana ja opettajana sekä Uudenmaan maaseutuopistossa puutarhaopettajana.

Helena Metsola-Rantasen harrastuksiin kuuluu luonto sekä marjastus ja sienestys.

Hänellä on lisäksi ollut useita luottamustehtäviä, mm. Maa- ja kotitalousnaisten piirijohtokunnassa, Lammin kunnan lautakunnissa, Keskustapuolueen paikallistoiminnassa, Lammin Osuuspankin hallintoneuvostossa ja koulutuskeskus Tavastian valtuustossa.

***
Hammaslääkäri Olga Julia Mrenová (o.s. Dujková), Espoo

Olga Julia Mrenová syntyi 25.1.1941 Zilinassa, Tsekkoslovakiassa. Hän suoritti lääketieteen ja
hammaslääketieteen tutkinnon J.A. Komeniuksen yliopistossa Bratislavassa. Vuonna 1966 Olga solmi
avioliiton korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Igor Mrenan kanssa. Heillä on kolme poikaa.

Ennen muuttoa Suomeen, Olga Mrenová toimi apulaisopettajana Bratislavan yliopiston hammasklinikalla vuosina 1964–1970. Vuonna 1972 pariskunta muutti pysyvästi Suomeen. Olga Mrenová joutui ensimmäisen vuoden aikana suorittamaan uudelleen kaikki lopputentit saadakseen harjoittaa hammaslääkärin ammattiaan Suomessa. Vuodesta 1974 vuoteen 2004 Olga Mrenová työskenteli hammaslääkärinä Vantaan kaupungilla.

Työnsä ohessa Olga Mrenová huolehti perheestään puolison tehdessä usein päivystysvuoroja. Olga Mrenová on osallistunut aktiivisesti mm. lastensa koulujen vapaaehtoistoimintaan. Hänen harrastuksiin kuuluvat sauvakävely, murtomaahiihto ja kuntouinti.

***
Kauppias Suoma Alinda Mäntyniemi (o.s. Grönfors), Kauhajoki

Suoma Alinda Mäntyniemi syntyi 23.12.1926 Karijoella. Alinda ehti käydä koulua vuoden verran ennen
perheen muuttoa Kauhajoelle, jonka jälkeen koulunkäynti ehtyi. Hän ehti kuitenkin oppia lukemaan ja
kirjoittamaan. 17-vuotiaana Alinda löysi puolisonsa vaatekauppias Valde Mäntyniemen mutta pari avioitui
vasta vuonna 1962. Pariskunnalle syntyi 9 lasta; 6 poikaa ja 3 tytärtä.

Elantonsa perhe sai kauppaamalla vaatteita talosta taloon ja he asuivat toisten kodeissa. 1970-luvulla perhe asui joitakin vuosia Ruotsissa. Kasvattajana Alinda Mäntyniemi on asettanut lapsilleen selvät rajat, joista ei poikettu. Kaikki 9 lasta on käynyt kansakoulun.

Romaniheimon edustajina lasten kouluun ohjaaminen ei ollut helppoa, ottaen huomioon vuosikymmenten takaiset kulttuurierot valtaväestön ja romaniheimon välillä.

Alinda Mäntyniemen harrastuksiin kuuluu käsityöt.

***
Myyjä Kirsti Liisa Mättö (o.s. Hermans), Valkeakoski

Kirsti Liisa Mättö syntyi 7.12.1943 Ylistarossa kymmenenlapsisen perheen kuudenneksi lapseksi.
Kansakoulun jälkeen hän kävi Helsingin konttoriopiston, Liikemiesten kauppakoulun ja valmistui
Lihateollisuusopistosta elintarviketeknikoksi. Myöhemmin hän suoritti töiden ohella sihteeritutkinnon
Markkinointi-instituutissa sekä kävi Suomen Gallupin haastattelijakoulutuksen.

Ensimmäinen avioliitto Kalevi Taljan kanssa 60-luvun alussa kesti noin kaksi vuotta ja vuonna 1966 hän avioitui teknikko Erkki Mätön kanssa. Kirsti Mättö on pitänyt omaa herkkukauppaa Virroilla jonka jälkeen hän työskenteli Tampereella Stockmannin tavaratalon herkkupuolella. Kirsti Mättö on lisäksi työskennellyt Vakuutusyhtiö Kalevassa vakuutustarkastajana, myymälänhoitajana, siivoojana, tarjoilija-myyjänä. Hän on pitänyt elintarvikekioskia ja toiminut myyntisihteerinä ja konsulenttia. Lisäksi Kirsti Mättö jakoi lisätyönään lehtiä.

Kirsti Mätöllä on viisi lasta josta ensimmäinen lapsi on hänen ensimmäisestä avioliitosta. Ensimmäisellä
lapsella todettiin Downin syndrooma ja hän menehtyi vajaan vuoden ikäisenä. Avioliitostaan Erkki Mätön
kanssa Kirstillä on kolme omaa lasta sekä yksi adoptoitu lapsi. Kirsti Mätön puoliso menehtyi tapaturmaisesti vuonna 1992 ja hänen toinen lapsensa menehtyi seitsemän vuotta myöhemmin astmaan.

Kirsti Mätöllä on 12 lastenlasta. Tyttären kuoleman jälkeen tämän kaksi poikaa siirtyivät Kirsti Mätön
hoitoon, jolloin tämä ryhtyi tekemään yötöitä. Pari vuotta hän oli kotona sairaan tyttärenpojan kanssa ennen kuin jäi eläkkeelle. Kirsti Mätön harrastuksiin kuuluu käsityöt.

***
Maatalouslomittaja Raija Irmeli Nieminen (o.s. Kippilä), Pornainen

Raija Irmeli Nieminen syntyi 25.6.1947 Pornaisissa Männistön tilalle. Hän on kolmilapsisen perheen vanhin. Kansakoulun jälkeen Raija Nieminen kävi emäntäkoulun jonka jälkeen hän työskenteli baari- ja kauppa-apulaisena.

Vuonna 1968 Raija solmi avioliiton maanviljelijä, kuorma-autoilija Tauno Niemisen kanssa. Heille syntyi kuusi lasta. Raija Nieminen teki töitä kotona ja huolehti appivanhemmistaan miehensä kuolemaan asti. Hän huolehti myös maatilan arkirutiineista miehen työskennellessä autoyrittäjänä. Kaikki Niemisten kuusi lasta ovat auttaneet maatilan töissä. Puolison kuoleman jälkeen Raija Nieminen luopui maatilasta ja aloitti työt maatalouslomittajana. Hän on myös toiminut vuoden ajan sijaisäitinä.

Lisäksi Raija Nieminen on toiminut aktiivisesti mm. nuorisoseuratyössä, Pornaisten Maataloustuottajain yhdistyksessä ja Maatalousnaisissa. Hän on myös tehnyt työtä siirtääkseen erilaisia käsityöperinteitä tuleville sukupolville.

***
Siistijä Hilkka Loviisa Pehkonen (o.s. Lehikoinen), Juuka

Hilkka Loviisa Pehkonen syntyi 25.2.1939 Juuassa, pienviljelijäperheeseen. Hilkalla oli 9 sisarusta. Hilkan
ollessa 13-vuotias, hänen viimeisillään raskaana oleva äitinsä sekä kaksi veljeä hukkuivat. Hilkka Pehkonen pelasti yhden veljensä hukkumiselta. Ollessaan perheen vanhin tytär, 13-vuotias Hilkka otti isänsä rinnalla vastuun sisarustensa hoidosta nuorimmaisen ollessa 2-vuotias.

Hilkka Pehkosen vastuulle jäi kotityöt ja karjanhoito oman koulunkäyntinsä ohella. Hän toimi sijaisäitinä sisaruksilleen 20-vuotiaaksi asti, jolloin hän solmi avioliiton metsuri Esko Pehkosen kanssa ja perusti oman perheen. Pehkosille syntyi viisi lasta;kolme poikaa ja kaksi tytärtä. Hilkka Pehkonen on vastannut lasten kasvatuksesta, kotitöistä ja karjanhoidossa.

Lasten aloitettua koulunkäynnin Hilkka Pehkonen on myös käynyt palkkatyössä tilan ulkopuolella. Kansakoulun lisäksi Hilkka on käynyt ompelijakurssin ja hän on työskennellyt Nahkavalmiste Siippolalla. Vuodesta 1986 lähtien Hilkka Pehkonen työskenteli siistijänä veljensä yrityksessä Nunnalahden Uuni Oy:ssä. Eläkkeelle hän siirtyi vuonna 2004.

Hilkan harrastuksiin kuuluu käsityöt, kirjallisuus, runojen
kirjoittaminen sekä puutarhan hoito.

***
Lähihoitajaopiskelija Anni Elisabet Pigg (o.s. Leppänen), Hattula

Anni Elisabet Pigg syntyi 12.6.1948 Kannonkoskella maalaistaloon, jossa asui myös hänen setänsä
perheineen. Anni Pigg on 11-lapsisen perheen kolmanneksi vanhin. Hän on käynyt kolmivuotisen
ammattikoulun pukuompelijalinjalla ja samanaikaisesti tenttinyt kunnallisen keskikoulun. Lisäksi hän on
opiskellut kotiteollisuusopettajaksi Fredrika Wetterhoffin kotiteollisuusopettajaopistossa ja suorittanut
kasvatustieteen approbaturin. Tällä hetkellä Anni Pigg opiskelee lähihoitajaksi ja valmistuu keväällä 2008.

Vuonna 1972 Anni solmi avioliiton Eino Piggin kanssa. Heille syntyi 12 lasta, joista esikoinen kuoli noin
viikon ikäisenä. Ennen lasten syntymää Anni Pigg teki käsityöopettajan sijaisuuksia ja toisen lapsen
syntymän jälkeen hän jäi kotiin 25 vuodeksi hoitamaan lapsia.

Nuorimman lapsen aloitettua koulun, Anni Pigg suoritti ATK-kurssin joka jälkeen hän on tehnyt sekä käsityöopettajan että luokanopettajan sijaisuuksia. Opettajasijaisuuksien jälkeen Anni Pigg pääsi sijaiseksi Palvelukoti Helmeen, jossa kiinnostui hoivatyöstä niin, että aloitti lähihoitajaopinnot oppisopimuksella.

Anni Piggin harrastuksiin kuuluu liikunta, puutarhatyöt ja käsityöt.

***
Emäntä, omaishoitaja Raija Kaisu Annikki Pikkarainen (o.s. Timonen), Nurmes

Raija Kaisu Annikki Pikkarainen syntyi 12.5.1945 Nurmeksessa pienviljelijäperheeseen. Perheeseen syntyi
kahdeksan lasta, joista kolme kuoli vauva-iässä. Kansakoulun ja rippikoulun käytyään Raija lähti tulevan
miehensä kotipaikalle piiaksi. Raija ja maanviljelijä Armas Pikkarainen solmivat avioliiton vuonna 1962
Raijan ollessa 17-vuotias. Pikkaraisille syntyi viisi lasta, joista kaksi nuorinta ovat vaikeasti vammaisia.

Raija hoiti kotitaloustöiden ja lasten lisäksi yksin karjanhoitotyöt puolisonsa ollen viikot savotassa. Appivanhemmat asuivat samassa taloudessa ja Raija Pikkarainen huolehti myös huonokuntoisesta
anopistaan. Raija Pikkarainen piti vammaisen poikansa osana perhettään suvun vastustuksesta huolimatta. Toisen vammaisen lapsen synnyttyä 13 vuotta myöhemmin, Raija Pikkarainen hankki ajokortin.

Raija Pikkarainen on aina ollut aktiivisesti mukana Marttojen toiminnassa, näytelmäkerhoissa ja
jumppakerhoissa. Sukupolvenvaihdoseläkkeelle jäätyään hän on toiminut aktiivisesti eri yhdistyksissä. Hän toimii kuuron tyttärensä kanssa Kuurojen Liiton yhdistyksessä ja hän on Ylä-Karjalan omaishoitajien
varapuheenjohtaja. Lisäksi Raija Pikkarainen on paikallisen Kehitysvammaisten Tuki yhdistyksen puheenjohtaja ja on jäsen Nurmeksen kaupungin vammaisneuvostossa. Kunnallisvaaleissa hän toimii
vaalilautakunnassa.

Raija Pikkarainen pitää huolta kunnostaan osallistumalla jumppakerhon toimintaan, käymällä kuntosalilla, pyöräilemällä ja hiihtämällä.

***
Laitosapulainen Hilkka Annikki Rantatorikka (o.s. Kangas), Hyvinkää

Hilkka Annikki Rantatorikka syntyi 25.12.1943 maalaistaloon Luohualle. Vuonna 1967 Hilkka avioitui
levyseppähitsaaja, mittakirvesmies Aimo Rantatorikan kanssa. Heille syntyi kuusi lasta, neljä poikaa ja kaksi tytärtä.

Ennen lasten syntymää Hilkka Rantatorikka teki konttorityötä. Vuodesta 1989 vuoteen 2000 hän työskenteli perhepäivähoitajana ja vuodesta 2000 lähtien hän on työskennellyt laitosapulaisena
Hiidenkiukaan päiväkodissa Hyvinkäällä. Oman toimensa ohella, Hilkka Rantatorikka on hoitanut
kasvattajien sijaisuuksia. Hilkka Rantatorikka on kantanut päävastuun kodista ja lasten kasvatuksesta ja hän on huolehtinut, että lasten kasvuympäristö on ollut yhteisöllinen ja he ovat noudattaneet yhdessä sovittuja sääntöjä. Lasten hyvinvointi on ollut hänelle kaikista tärkeintä.

Vapaa-aikanaan Hilkka Rantatorikka lukee, neuloo, matkustaa sekä opettelee kaikkea uutta.

***
Emäntä Seija Orvokki Repo (o.s. Riikonen), Rautjärvi

Seija Orvokki Repo syntyi 4.5.1932 Parikkalassa. Seijan isä kuoli ennen tämän syntymää. Hän sai
myöhemmin kolme sisarta. Seija Repo on käynyt kansakoulun ja kansalaiskoulun sekä erilaisia ruoanlaittoon ja käsitöihin liittyviä kursseja.

Vuonna 1951 Seija solmi avioliiton kirvesmies Kauko Repon kanssa. Heille syntyi seitsemän lasta, viisi poikaa ja kaksi tytärtä. Perhe asui maatilalla, jota hoidettiin koko perheen voimin. Lapset on kasvatettu rehellisiksi ja ahkeriksi. Seija Repo oli kotona ja hänen puolisonsa työskenteli maatilan ohella rakennustyömailla. Seija on toiminut maatalouslomittajana sekä harjoittanut 4Hmaatilamatkailutoimintaa.
Seija Repo oli osakkaana tyttärensä pitopalveluyrityksessä yrityksen alkuaikoina ja hän leipoo edelleen yrityksen karjalanpiirakat kotikeittiössään. Seija Repon leipomia karjalanpiirakoita on tarjottu myös EU-maiden ministereille.

Seijan harrastuksiin kuuluu maatalousnaiset, kaikenlaiset käsityöt, posliinimaalaus sekä nuorisotyö. Seija Repolle on myönnetty nuorisoseuratyöstä Hermanska-ansiomerkki sekä lisäksi Rautjärven perinnemuori-nimike.

***
Talonmies Helvi Annikki Spoof (o.s. Ilkkala), Vihti

Helvi Annikki Spoof syntyi 19.1.1929 Jalasjärvellä vähävaraiseen työläisperheeseen. Hän on käynyt
kansakoulun lisäksi emäntäkoulun. Helvi Spoof teki töitä pikkupiikana ja lastenkaitsijana sekä sekalaisia
töitä taloissa. Hän työskenteli myös kauppa-apulaisena.

Ensimmäisen lapsensa Helvi Spoof sai vuonna 1948 ja vuonna 1952 syntyi Helvin ja sekatyömies Arttur Spoofin ensimmäinen yhteinen lapsi. Avioliiton he solmivat vuonna 1954. Lapsia Helvi Spoofilla on kymmenen, lapsenlapsia 24 sekä lastenlasten lapsia 9. Helvi Spoof on menettänyt kolme lastaan. Yksi menehtyi sydänvikaan ja kaksi kuoli tapaturmaisesti.

Helvi Spoof elätti perheensä pitkälti siivoojan ja postinkantajan tilapäistöillä puolisonsa ollessa pahoin
alkoholisoitunut. Vuonna 1965 hän sai vakituisen työpaikan. Helvi Spoof on toiminut mm. Vihdissä
kirjastoon siivojana ja Nummelan työväentalon talonmiehenä sekä ravintolan pääemäntänä.

Hän on osallistunut aktiivisesti Nummelan työväenyhdistys Elo ry:n toimintaan ja hän on nykyisin Nummelan Eläkkeensaajat ry:n aktiivijäsen.
Helvi Spoof

***
Värdinna Ulla-Britt Marianne Sundelin (f.d. Björkskog), Larsmo

Ulla-Britt Sundelin Marianne föddes 7.7.1950 i Larsmo. Hon är näst yngst av tretton syskon. Utöver
folkskolan har Ulla-Britt gått husmorsskolan samt en kurs i fest- och kalasservice. 1972 gifte sig Ulla-Britt med företagare Gösta Sundelin.

De fick sju barn inom loppet av tio år, fyra pojkar och tre flickor. Deras första barn dog vid knappa två års ålder och deras yngsta barn föddes med en grav utvecklingsstörning och dog vid 16 års ålder. Han kunde inte prata, inte äta eller röra på sig och Ulla-Britt vårdade sin son hemma största delen av dennes liv. Även Ulla-Britts svärföräldrar bodde i samma hushåll. Barnen har fostrats i en
kristen anda och de har uppmuntrats att utbilda sig. Ulla-Britt med make är ett stort stöd för andra familjer i området med handikappade barn och flera av Ulla-Britts barn har under studietiden varit stödperson för handikappade barn.

Då barnen svar små var Ulla-Britt hemma med dem. Hon arbetade även ett flertal år på bybutiken i Bosund. På 1980-talet arbetade hon ett par år som fritidshobbyledare och i slutet av 1990-talet arbetade hon som daghemsassistent. 1999-2005 var Ulla-Britt anställd som skolgångsbiträde och sedan 2005 har hon arbetat som värdinna vid Larsmo församlig. Under 1985-2003 var Ulla-Britt närståendevårdare, först för sin son och sedan för svärmor. Sundelins fungerar även som stödfamilj för barn inom barnskyddet.

Vidare har Ulla-Britt haft talrika förtroendeuppdrag inom Larsmo kommun, hon är föräldrarådgivare inom
Kårkulla samt aktiv medlem i Duv-föreningen. Ulla-Britt har även varit med i föreningen Hem och Skolas
styrelse samt suttit i Kyrkofullmäktige.

***
Emäntä Sirkka Mariitta Suominen (o.s. Toivomäki), Askola

Sirkka Mariitta Suominen syntyi 23.1.1941 Askolassa. Hän on maanviljelysperheen vanhin lapsi ja hänellä
on kaksi veljeä ja yksi sisar. Sirkka Suominen on käynyt kansa- ja kansalaiskoulun sekä kansanopiston
kotitalouslinjan Lahden kansanopistossa. Sirkka avioitui 19-vuotiaana muurari, maanviljelijä Kullervo
Suomisen kanssa. Lapsia heille syntyi neljä, kaksi poikaa ja kaksi tytärtä. Toinen tyttäristä kuoli tapaturmaisesti ja Sirkka oli puolisonsa kanssa vuonna 1989 syntyneen tyttärentyttärensä huoltajia.

Sirkka Suominen on kantanut vastuun kodin töistä sekä lapsista. Sirkka Suominen on toiminut aktiivisesti
kotikylänsä maatalousnaisissa ollen puheenjohtajana noin 10 vuoden ajan. Hän on lisäksi suorittanut maa- ja kotitalousnaisten kotitalousmerkit ja ollut MTK:n jäsen. Sirkka Suominen on ollut ehdolla kunnallisvaaleissa ja hän on ollut myös Askolan kulttuurilautakunnan jäsen. Sirkan harrastuksiin kuuluu runonlausunta.

***
Lähihoitaja Sinikka Sylvia Tampio (o.s. Koivisto), Humppila

Sinikka Sylvia Tampio syntyi 10.4.1953 Huittisissa, Huhtamon kylässä viisilapsisen esikoisena.
Kansakoulun hän suoritti Huhtamossa, keskikoulun Alastarolla jonka jälkeen hän kävi talouskoulun Turussa.

Vuonna 1978 Sinikka solmi avioliiton korjaamopäällikkö Aimo Tampion kanssa. He saivat neljä lasta joita
Sinikka hoiti kotona. Lasten aloitettua koulun, perheeseen tuli ensimmäiset kesälapset. Vuonna 1992
ensimmäinen sijaislapsi muutti perheeseen ja parhaillaan perheessä on ollut yhteensä kahdeksan lasta.
Sinikka Tampion puoliso kuoli äkillisesti vuonna 2001 ja Sinikka jäi yksin kotiin viiden lapsen kanssa.
Nuorin lapsista, Tampioilla kriisihoidossa ollut poika, oli tuolloin neljä kuukautta vanha.

Sinikka Tampio jäi kotiin lasten kanssa vielä neljäksi vuodeksi ja vuonna 2005 hän aloitti lähihoitajaopinnot. Lähihoitajaksi Sinikka Tampio valmistui vuonna 2007 ja hän työskentelee kunnan kotipalvelussa. Sinikka Tampion kotona asuvat vielä 5- ja 13-vuotiaat sijaislapset. Hän hoitaa edelleen viittä tukilasta jotka viettävät hänen luonaan pitkän viikonlopun kerran kuussa.

Hänellä on lisäksi kaksi lastenlasta sekä kummilapset Afrikassa ja Thaimaassa. Lisäksi hän avustaa Venäjän katulapsityötä. Sinikka Tampio on toiminut seurakunnan pyhäkoulun ja kerhojen ohjaajana sekä vapaaehtoisena Fidan kirpputorilla Loimaalla. Hänen harrastuksiin kuuluu lenkkeily ja jumpat.

***
Kotiäiti Pirkko Tellervo Tervo (o.s. Roikonen), Mäntyharju

Pirkko Tellervo Tervo syntyi 13.4.1958 Juvalla perheen viidenneksi lapseksi. Yhdeksänhenkinen perhe asui kahden huoneen torpassa. Pirkko sairastui polioon ja halvaantui vuoden ja neljän kuukauden ikäisenä, mutta hänet laitettiin silti kotitöihin vaatimattomissa olosuhteissa ja kaivolle pyykinpesuun. Oman äidin arvostelu kasvatti Pirkossa halua näyttää, että pystyy samaan kuin muutkin.

Iso osa lapsuudesta kului sairaalassa ja 7-vuotiaana hän muutti sisäoppilaitokseen Helsinkiin. Kotiin hän pääsi vain lomilla. 15-vuotiaana Pirkko Tervo muutti omilleen ja teki lukion ohessa töitä. Ylioppilastutkinnon Pirkko Tervo suoritti vuonna 1977.

Vuonna 1981 Pirkko solmi avioliiton mielenterveyshoitaja Paavo Tervon kanssa ja samana vuonna heille
syntyi ensimmäinen lapsi. Yhteensä he saivat yhdeksän lasta; viisi tytärtä ja neljä poikaa. Kaikki lapset ovat kasvatettu tasa-arvoisesti ja kotityöt on jaettu fyysisen voiman ja mielenkiinnon, ei sukupuolen mukaan.

Kasvatustyöhön ja työnjakoon on osaltaan vaikeuttanut Pirkko Tervon vakava liikuntavamma. Tervot
toimivat moniongelmaisten lasten tukiperheenä. Kotiäitiyden ohella Pirkko Tervo on suorittanut Jyväskylän avoimessa yliopistossa mm. kasvatustieteiden perusopintoja, erityispedagogiikan perus- ja aineopintoja sekä kieli- ja viestintäopintoja.

Pirkko Tervo on pitänyt yllä lauluharrastustaan, hän on ollut aktiivinen jäsen eri kuoroissa, harrastanut yksinlaulua sekä ohjannut vuosia kansalaisopistossa vaikeasti kehitysvammaisten musiikki- ja taidepiirejä. Lisäksi Pirkko Tervo vastaa paikallisen helluntaiseurakunnan lapsi- ja nuorisotyön
organisoinnista. Hän on myös toiminut usean vuoden ajan kerhoissa, pyhäkouluissa ja leireillä ohjaajana, hän on toiminut koulun johtokunnan jäsenenä sekä koulu- ja rakennuslautakunnissa.

***
Perhepäivähoitaja Maija Helena Tounas (o.s. Lehto), Jämsä

Maija Helena Tounas syntyi 27.6.1948 Längelmäellä pienviljelijätilalla. Pienessä kodissa asui viisihenkisen
perheen lisäksi Maijan isovanhemmat. Esikoisena Maija Tounas vastasi maatilan töistä 15-vuotiaasta lähtien sekä hoiti perheen raha-asiat. Kansakoulun jälkeen Maija Tounas kävi emäntäkoulun sekä suoritti
perhepäivähoitajakurssit. Lisäksi hän on suorittanut tukiviittomakurssit, erityistä tukea perhepäivähoidossa-kurssin sekä ensiapukurssit.

Vuonna 1973 Maija solmi avioliiton putkiurakoitsija Olavi Tounaan kanssa. Heille syntyi yksi poika ja kaksi tytärtä. Maija Tounas on toiminut perhepäivähoitajana noin 30 vuoden ajan. Hoitolapsina on ollut myös erityislapsia. Maija Tounas on myös tarjonnut sekä virallisesti että epävirallisesti tilapäiskodin lapsille, joiden perheessä on ollut kriisitilanne. Myös Maijan äiti asui tämän luonaan kuolemaansa asti ja Maija huolehti tämän hoidosta. Viime vuosina Maija Tounas on pitkiä aikoja huolehtinut kahdesta lapsenlapsestaan. Maija Tounas on lisäksi hoitanut paljon veljensä lapsia sekä osallistunut
lähihoitajaopiskelijoiden ohjaukseen heidän harjoitellessa hänen luonaan.

Maija Tounaan harrastuksiin kuuluu liikunta, puutarhanhoito, leivonta ja lukeminen. Maija Tounas on lisäksi mukana KTV:n paikallisyhdistyksen toiminnassa.

***
Emäntä Leea Helena Vanhoja (o.s. Husu), Miehikkälä

Leea Helena Vanhoja syntyi 25.4.1945 Miehikkälässä. Perheeseen kuului Leean lisäksi kolme lasta. Leea on kansa- ja kansalaiskoulun jälkeen käynyt keskikoulun sekä opiskellut kauppaopistossa vuoden verran. Hän on lisäksi käynyt lukuisia kursseja.

Vuonna 1978 Leea solmi avioliiton maanviljelijä Ossi Vanhojan kanssa. Heille syntyi viisi tytärtä. Vanhojan tilalla on 43 hehtaaria peltoa, 62 hehtaaria metsää. Heillä on lisäksi lypsykarjaa 18 ja hiehoja kuusi. Leea Vanhoja osallistuu tilan hoitoon yhdessä miehensä kanssa. Töidensä ohella Leea Vanhoja on hoitanut miehensä tätiä sekä huolehtinut anopistaan kunnes tämä pääsi palvelukotiin. Lisäksi hän huolehti isänsä asioista, lääkkeiden otosta ja nukkumaan menosta ennen kuin tämä pääsi
palvelukotiin.

Lapset on opetettu ymmärtämään maatilan töitä. Leea Vanhojalle äitiys on ollut etuoikeus ja kasvatus on ollut kasvamista puolin ja toisin. Leea Vanhoja on osallistunut yhteiskunnalliseen toimintaan
mm. sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä, sosiaalilautakunnan jäsenenä, maa- ja kototalousnaisten
puheenjohtajana, Maaseutuseurassa, Maaseutukeskuksen edustajistossa sekä Pitkäkosken kylätoimikunnassa.
Leea Vanhoja

***
Tukkumyyjä Kaisu Anneli Venäläinen (o.s. Mänttäri), Hamina

Kaisu Anneli Venäläinen syntyi 4.9.1945 Sippolassa, keskikokoiselle maatilalle. Kaisulla on kolme sisarta ja samassa talossa asuivat myös Kaisun isovanhemmat.

18-vuotiaana Kaisu solmi avioliiton Jorma Venäläisen kanssa. Heille syntyi kuusi lasta, viisi poikaa ja yksi tytär. Kaisulla on lisäksi 9 lastenlasta. Lasten olleessa pieniä Kaisu teki iltatöitä ja lasten kasvettua hän siirtyi tukkumyyjäksi Tepposen puutarhalle. Tukkumyyjän työn ohella Kaisu Venäläinen hoiti perheensä, toimi omaishoitajana puolisonsa isälle, sisarelle ja enolle. Hän on myös huolehtinut kummilapsestaan tämän vanhempien kuoltua ja toimii hänen holhoojana edelleen.

Kaisu Venäläinen on ollut Vehkalahden kirkkoneuvoston jäsen ja hän on toiminut Neuvoton-Salmin
Martoissa vuodesta 1970 lähtien. Lisäksi hän on ollut Haminan kaupungin tarkastuslautakunnan, kirjasto- ja kulttuurilautakunnan sekä perusturvalautakunnan jäsen ja sosiaalilautakunnan, kunnanvaltuuston ja perusturvajaoston varajäsen. Kaisu Venäläinen toimii lisäksi Kotkan käräjäoikeuden lautamiehenä.

Kaisu Venäläinen on myös ollut mukana Neuvottoman Tarmon toiminnassa ja hänelle on myönnetty kultainen ansiomerkki aktiivisesta työstään seuran hyväksi. Hän on toiminut Neuvoton-Salmin keskustaseurassa 1970- luvulta lähtien, sihteerinä 1979–1988 ja puheenjohtajana vuodesta 1998 lähtien. Vuonna 2007 Kaisu Venäläiselle myönnettiin keskustapuolueen hopeinen merkki ansiokkaasta toiminnasta puolueessa.

***
Perhehoitaja Arja Inkeri Voutilainen (o.s. Pekuri), Raahe

Arja Inkeri Voutilainen syntyi 20.8.1952 Saloisessa. Perheeseen kuului Arjan lisäksi isä, äiti sekä yksi sisar. Kansakoulun jälkeen Arja Voutilainen kävi Lybeckerin käsiteollisuuskoulun jonka lisäksi hän on suorittanut perhepäivähoitajakurssin.

Vuonna 1970 Arja solmi avioliiton laitosmies Taisto Voutilaisen kanssa. Heille syntyi kolme tytärtä ja yksi poika jonka lisäksi perheeseen kuuluu kuusi sijaislasta. Voutilaiset ovat myös toimineet tukiperheenä yli 20 vuotta usealle lapselle.

Arja Voutilainen on työskennellyt ompelijana ja perhepäivähoitajaksi hän siirtyi vuonna 1972. Arja on kasvattanut lapset yhdessä puolisonsa kanssa, uskonnolliseen vakaumukseensa perustuen. Perhepäivähoitajan työn lisäksi Arja Voutilainen on tehnyt vapaaehtoistyötä helluntaisseurakunnaassa pääemäntänä, hän on ollut kokkina seurakunnan leireillä ja hän on pitänyt lapsille pyhäkoulua. Arja Voutilainen tekee lähetys- ja seurakuntatyötä ja vuonna 1990 hän lähti lähetystyöhön Papua-Uuteen-Guineaan yhdeksäksi kuukaudeksi.

Arja Voutilaisen harrastuksiin kuuluu liikunta, käsityöt ja leipominen.

Onneksi olkoon – Te palkitut arjen ahertajat. Ja onneksi olkoon kaikille suomalaisille äideille. Olette ansainneet sen.

Muutama havainto jäi kuitenkin jotenkin pinnalle.

Tästä listasta huomaa ainakin sen, että Keskusta on aktiivinen hakemaan jäsenilleen valtakunnallisia tunnustuksia. Näin näyttäisi myös olevan osa vasemmistosta. Hieman ikävänä piirteenä silmään pistää tietty luokka-ajattelu.

Eivätkö tällaiset maininnat työväenluokkaisesta taustasta kuulu jo nykyään menneisyyteen? Ajoittain näyttää siltä, että vasemmistossa halutaan kaivaa vanhoja arpeutuneita haavoja auki ja jakaa kansa uudelleen keinotekoisen luokkajaon mukaisesti.

Lisäksi näyttäisi siltä, että vähemmistöjä huomioidaan ansioiden lisäksi myös jotenkin pakolliseen nykyiseen maailmanmenoon kuuluvana kiintiönä.

Ja vielä eräs huomio.

Tämä palkittujen lista sisältää suhteellisen paljon sijaisäiteinä toimineita äitejä. Minusta tämä on sinänsä – hyvistä tarkoitusperistä huolimatta – varsin huolestuttavaa. Olkoon sitten niin, että yhteiskuntamme on nostanut kädet pystyyn perheiden ja yhteisöllisyyden hajoamisen edessä tai sitten pahimmassa tapauksessa ajaa aktiivisesti sellaista mallia, kuitenkaan tämä ilmiö ei ole terve piirre suomalaisessa elämänmenossa.

Sille olisi syytä tehdä jotain – ja nopeasti.

Olette muuten kaikki äidit yhteisesti ansainneet työstänne kiitoksen ja palkinnon joka on nähtävissä jokaisessa Suomen kirkossa – 4. luokan Vapaudenristin yhteisesti Teille kaikille omistettuna.

Tämä äitien palkitsemisen perinne on kaunis ja hieno traditio – niin pitkään kunnes sekin pilataan omien hölmöläistemme toimesta. Näin on käynyt niin monille hienoille asioille viime aikoina tässä armaassa kotimaassa.

Mitähän muuten kuuluu Heidille näin äitienpäivänä 2008. Häntä ei vielä tuosta luettelosta löytynyt.

Ajat ovat muuttuneet – tässä – ainakin pientä – vastamuutosta odotellessa…

Lähteet: STT, MLL, ritarikunnat.fi

Mahdollisten väärinkäsitysten leviämisen ehkäisemiseksi, ehdotan perustuslain päivittämistä poliittisesti korrektimpaan ja nykymaailman vaatimuksia paremmin tunnustavaan muotoon.

Uusi laki voitaisiin varmaankin muotoilla kaikessa yksinkertaisuudessaan esimerkiksi näin:

Monikulttuurisen Kaalimaan perustuslaki:

§1. Monikulttuurinen Kaalimaa on hallitusmuodoltaan uskomattoman suvaitsevainen kansantasavalta, jossa valta on kansalla, jota edustaa eräs nimeltä mainitsematon valtiosyyttäjä ja hänen väitöskirjansa.

§2. Mikäli tästä laista tulee epäselvyyksiä, kyseinen valtionsyyttäjä ratkaisee ne yksin.

Nih.

Koska tässä blogissa on viime aikoina kuuluisa Natsikortti – sekä etenkin sen käytön lyhytkin oppimäärä – ollut muutamalta kommentoijalta – hyvistä yrityksistä huolimatta – pahasti kateissa, oheistan sen tähän.

cyclopedia

Sitä saa vapaasti lainata ja heilutella ihan omalla vastuullaan – tai vaihtoehtoisesti täysin edesvastuuttomasti.

Käyttöohjeet löytyvät tuolta. Jos haluaa kuitenkin edelleen tosikoida, kannattaa lukea myös tämä.

😉

Lähde: by hiha und hattu

Hieraisin hetken silmiäni nähdessäni tämän otsikon ympäristökiristysjärjestö Greenpeacen häiriköintiin liittyvän uutisen yhteydessä – Helsingin Sanomissa.

Nyt on toimitukselle päässyt käymään fiba – tai tuulet ovat joiltain osilta muuttumassa toiseen suuntaan puhaltaviksi.

Toimittaja Juhana Rossi kirjoittaa näin:

Greenpeace ei ole kansalaisjärjestö

Ympäristöjärjestö Greenpeace ja öljynjalostusyhtiö Neste Oil käyvät ankaraa tiedotussotaa.

Panokset ovat kovat, sillä Neste Oil kärsisi kirvelevän iskun, jos suomalaiset kuluttajat tai polttoaineiden jakeluyhtiöt kieltäytyisivät ostamasta palmuöljystä valmistettua dieseliä.

Neste Oil on voittoa tavoitteleva liikeyritys. Neste Oilissa viime kädessä asioista päättää Suomen valtio, joka omistaa yhtiöstä 50,1 prosenttia.

Greenpeacessa vallankäyttö on suljetumpaa Neste Oiliin verrattuna. Greenpeace ei ole avoin kansalaisjärjestö kuten esimerkiksi Suomen Punainen Risti.

Tavallinen suomalainen ei voi liittyä Suomen Greenpeacen jäseneksi ja vaikuttaa yhdistyksen toimintaan ja päätöksentekoon paikallisosastojen, piirijärjestöjen ja viime kädessä yhdistyksen yleiskokousten kautta.

Greenpeace ei siis ole demokraattinen järjestö, eikä sillä ole demokraattisen järjestön moraalista voimaa.

Suomen Greenpeace on osa Greenpeace Nordenia, jossa yhdistyksen toiminnasta päättää 20 äänestävää jäsentä. Tämä 20 hengen joukko täydentää itse itseään.

Greenpeacella on kyllä Suomessa 24 000 maksavaa tukijaa. He rahoittavat Suomen Greenpeacen toimintaa, mutta he eivät voi yhdistyksen päätöksiin tai yhdistyksen toiminnan sisältöön vaikuttaa.

Tämä kaikki oli aikaisemminkin tiedossa. Se, että HS julkaisi tämän jutun on varsinainen uutinen uutisen sisällä.

Miten suu nyt pistetään Green Piece of Shit?

Lähde: HS

Aikamme muistuttaa yhä enemmän 1970-luvun alkupuolen todellisuudesta irronnutta Kekkosslovakiaa. Uusin episodi punavalheiden levittämisessä on julkaistu painotuotteena. Kiitos vinkistä mesisudelle sekä Oopperan kummitukselle – joka muuten kirjoittaa samasta aiheesta.

Leena Hietanen, joka ei ole aikaisemmankaan toimittajanuransa aikana ollut erityisen tunnettu korkeasta journalistisesta etiikasta, on kirjoittanut Viron kylmä sota -pamfletin., jossa hän arvostelee – >Hietasen ilmaus; Viron miehitysmyyttejä

HS/ Mikko Stig / Lehtikuva

Nyt on kulunut vuosi Tallinnan kristalliyöksi kutsutusta venäläisten ääriainesten järjestämästä mellakoinnista. Siitä Venäjältä masinoidusta näytöksestä, joka sai alkunsa Viron hallituksen päätöksestä siirtää pronssisoturina tunnettu kaatuneiden neuvostosotilaiden muistomerkki – jota paikalliset kutsuvat myös tuntemattoman raiskaajan patsaaksi – Tallinnan keskustasta syrjäisemmälle hautausmaalle.

Muistattehan mitä tuolloin kirjoitin? Noita tekstejä löytyy esimerkiksi täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä.

Toistakymmentä vuotta Virosta vasemmistopropagandaansa, puolitotuuksiaan ja väärää tietoa suoltanut Hietanen väittää pamfletissaan Viron hallituksen toimineen harkitusti, koska se suhtautuu suureen venäläisvähemmistöönsä kuten Israel palestiinalaisiinsa tai Etelä-Afrikan edellinen hallinto mustiin afrikkalaisiin.

Vaikka Hietanen väittää mitä väittää, totuus on se, että Neuvostoliitto oli miehittäjä Virossa ja Virossa oleskelevat venäläiset ovat miehittäjän suorittaman etnisen puhdistuksen tuote.

He eivät ole alkuperäisväestöä vaan totalitarismia toteuttaneen valloittajan paikalle asuttama ryhmä, jolla on pyritty korvaamaan alkuperäisväestö.

Hietanen käyttää -tyylilleen uskollisena – sanaa apartheid maalaillessaan 116 000 venäläistaustaisen Viroon valloittajan asuttaman ihmisen tilannetta.

Ja Pravda beesaa:

Hietasen mukaan etnisen enemmistön yksin johtamassa Virossa on tästä syystä demokratiaan vielä matkaa, vaikka se onkin hyväksytty EU:n ja Naton jäseneksi ja sen menestystarinaa on pidetty esimerkillisenä, myös – ja etenkin – Suomessa.

Hietasen käsitys demokratiasta on väärä – kansandemokraattinen irvikuva kansanvallasta.

Enemmistödemokratia perustuu siihen, että enemmistö päättää – ja huomioi tarvittavasti vähemmistön oikeudet. Vähemmistön asettaminen samalle tasolle enemmistön kanssa ei ole demokratiaa. Eikä siitä ole kovin pitkä matka vähemmistödiktatuuriin – joka on ilmeisesti Hietasen unelman täyttymys.

Tämä venäläisvähemmistön ongelma ei ratkea Hietasen propagandalla, Venäjän uhkailulla eikä sillä, että vähemmistö nostetaan enemmistön yläpuolelle – etenkään valloittajasta ja kansanmurhasta muistuttava sellainen. Venäläisvähemmistöä koskeva ongelma – jos sitä onkaan muuten kuin hyvin marginaalisena – on omien empiiristen kokemusteni mukaan lähes olematon. Suurin osa venäläisistä on integroitunut Viroon. He osaavat paikallisen kielen, käyvät töissä eikä heidän oma kulttuurinsa ole omien kokemusteni mukaan mitenkään unohdettu. Venäjän kieli kaikuu turuilla & toreilla ja venäläiseen kulttuuriin liittyviä asioita on nähtävissä lähes kaikkialla.

Hietanen ei kerro totuutta.

Myös alkuperäisväestöllä on kansainvälisin sopimuksin suojattuja oikeuksia. Asiaa on syytä tarkastella edelleenkin Venäjän edeltäjän Neuvostoliiton harjoittaman rikollisen aggressiopolitiikan tuloksena.

Toinen valheellinen ja raflaava sana mitä Hietanen viljelee kirjallisessa tekeleessään on miehitysmyytti.

Ja Komsomolskaja Gazeta jatkaa disinformaation levittämistä:

Miehitysmyytti elää erityisesti Viroon palanneiden maanpakolaisten ja heidän jälkeläistensä ansiosta.

Minusta tämä on – sanalla sanoen – aivan uskomatonta paskaa.

Jos Neuvostoliitto ei muka miehittänyt Baltian maita uhkailupolittiikkansa seurauksena, niin miten voi olla mahdollista, että Virossa on Viroon palanneita maanpakolaisia ja heidän jälkeläisiään?

Juuri neuvostodiktatuuria nämä ihmiset pakenivat – jättäen omaisuuteensa ja kotinsa varkaiden ja ryöstäjien armoille. Useiden ihmisten perheet ja suvut hajosivat ja synkkä sortovalta peitti Viron.

Toisen maailmansodan alkaessa Viro tahtoi pysytellä puolueettomana, mutta Neuvostoliitto pakottisen tekemään kanssaan yhteistyö- ja tukikohtasopimuksen 28.9.1939. Viroon saapui 25 000 Puna-armeijan sotilasta, jotka sijoitettiin 18.10.1939 alkaen virolaisilta suljettuihin tukikohtiin. Viron puolustusvoimien rauhanaikainen vahvuus oli tuolloin 15 000 sotilasta. Talvisodan aikana Neuvostoliitto käytti Virolta saamiaan lentotukikohtia suomalaisiin siviilikohteisiin sotarikoksena tehtyjen terroripommitusten suorittamiseen. Suomi jätti Virolle asian johdosta nootin.

Kesäkuussa 1940 Neuvostoliiton ulkoasiankomissaari Vjatšeslav Molotov esitti Virolle uhkavaatimuksen. Ultimaatumissa syytettiin Viroa yhteistyösopimuksen rikkomisesta ja vaadittiin saada tuoda lisäjoukkoja maahan. Viron hallitus piti vastarintaa toivottomana, minkä vuoksi vaatimus hyväksyttiin. 17.6.–21.6.1940 maahan tuotiin noin 90 000 neuvostosotilasta lisää, jolloin Virossa olevien venäläisten joukkojen määrä oli yli 100 000 sotilasta.

Elokuussa 1940 Virosta tuli falskin naamiointioperaation avulla yksi neuvostotasavalloista. Presidentti Konstantin Päts vangittiin. Hän menehtyi myöhemmin mielisairaalassa Venäjällä. Toisinajattelijoiden sulkeminen mielisairaaloihin oli NL:n loppuun saakka eräs yleisimmistä sananvapauden rajoittamiseen liittyvistä käytännön toimista – pakkotyöllä tapahtuneen – orjuuttamisen ja nöyryyttämisen kautta – murhaamisen lisäksi.

Vuoden 1940 pidätykset koskivat noin 10 000 virolaista. Kyyditysten kliimaksi koettiin 4. kesäkuuta 1941. Tuona yönä pidätysaalto tavoitti noin 10 000 virolaista, jotka kuljetettiin junilla Siperiaan. Noin 3 500 kyyditetystä miehestä oli keväällä 1942 hengissä enää alle 100 – takaisin Viroon heistä palasi ainoastaan parikymmentä.

Bolshevisointi keskeytyi kolmeksi vuodeksi Saksan vallattua jälleen Baltian kesällä 1941.

Työläisten ja talonpoikien puna-armeija miehitti Viron haltuunsa uudelleen syyskuussa 1944

Neuvostojärjestelmä vakiinnutettiin väkivallalla toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvun lopulla. Kymmeniä tuhansia virolaisia karkotettiin Siperiaan ja maatilat muutettiin kollektiiveiksi. Karkoitetun alkuperäisväestön tilalle tuotiin venäläistä siirtoväkeä. Vielä 1980-luvulla Moskovan keskushallinto pyrki venäläistämään neuvostotasavaltaa voimakkaasti.

Professori Ants Oras on kirjoittanut (osittain omiin kokemuksiinsa perustuvan) kirjan Viron kohtalonvuodet.

Todistaja kertoo seuraavaa:

Yhä useammat venäläiset sijoittuivat näkyviin asemiin valtion virkakoneis­tossa ja puolue-elimissä.

Oma kirjallisuutemme oli lamautettu ja uudet kirjat, sikäli kuin sellaisia oli, olivat suurimmaksi osaksi venäjänkielisiä. Ve­näläinen työvoima otti haltuunsa eräitä tehtaita, mm. Narvan tekstiilitehtaat. Venäläistäminen oli noussut näköpiiriin. Mutta näköpiiriin oli noussut myös likvidointi. Ihmisiä alkoi kadota suurin joukoin.

NKVD:n toiminta vilkastui yliopistossa aivan samoin kuin muuallakin. Alustava asiakirjapinojen seulominen näytti lähestyvän loppuaan. Akateemisia tuttaviani alkoi siellä täällä hävitä. Eräs kotonamme usein nähty vieras, kansantaloustieteen ylioppilas, kotimme lähellä sijaitsevan puiston takana olevan suuren panimon pääkirjanpitäjän poika, pidätettiin eräänä yönä. Eräs uusien kielten osaston lahjakkaimpia nuoria tutkijoita, jonka jopa Kurekin oli hyväksynyt kelvolliseksi yliopistonopettajan uralle, vietiin niinikään Peplerin kadun varrella sijaitsevaan taloon. Kure yritti vedota hänen puolestaan, mutta häntä käskettiin huolehtimaan omista asioistaan. Tapasin nuoren miehen morsiamen melkein joka päivä tiedekunnan kirjastossa. Hänen ei ollut sallittu lähettää miehelle ainoatakaan ruokapakettia. Me tiesimme jo tällöin, mitä tämä merkitsi.

Liberaaliemme johtajan Jaan Tõnissonin luo, joka vielä äskettäin oli ollut osuustoimintaopin professori ja jota tähän asti oli hänen nauttimansa suunnattoman kansansuosion vuoksi säästetty, saapui eräänä iltana poliisi ja kehotti häntä lähtemään mukaan. Hän puki parhaat vaatteensa ylleen ja lähti, pitkänä, suoraselkäisenä ja ryhdikkäänä – kansallisen liikkeemme Grand Old Man viimeiseen saakka. Meille hän oli jo vertauskuvaksi muodostunut hahmo, jossa liberaalinen demokratiamme ruumiillistui.

Presidentti, ylipäällikkö, useimmat viimeiset ministerimme ja heidän perheensä sekä sosiaalidemokraattiset johtajat olivat joutuneet lähtemään jo kauan ennen häntä. Yhdelläkään heistä ei ollut täysin samaa arvovaltaa epäitsekkäänä vapaustaistelijana kuin hänellä. Ainoankaan toisen hahmon menettäminen ei voinut aiheuttaa meissä yhtä syvää järkytystä.

Mitä tavallisille ihmisille sitten tapahtui Hietasen paratiisissa?

Oras kertoo myös siitä:

”Vain vähän tiedettiin siitä, mitä tapahtui sen jälkeen kun teidät ehkä oli pidätetty.

Tiesitte joitakin ihmisiä, jotka oli päästetty vapaalle jalalle päivän tai kahden kuluttua, usein ruhjottuina ja sairaina ja aina haavanarpia täynnä – niitä oli liian paljon, jotta asianomainen olisi halunnut kertoa teille mitään. Olitte kuulleet kuulusteluista, jotka kestivät täyden vuorokauden tai kauemminkin, iskujen jakelusta ja pahemmistakin kidutusmuodoista. Ettekä koskaan voineet olla varmoja, etteikö teidän vuoronne tulisi juuri seuraavana yönä.

Vasta paljon myöhemmin, venäläisten jo peräännyttyä Virosta, paljastuivat tosiasiat. Heti venäläisten lähdettyä olivat ihmiset alkaneet epätoivoisesti etsiä kadonneita sukulaisiaan ja ystäviään ja tutkia jokaista paikkaa, jota NKVD:n tiedettiin käyttäneen tarkoituksiinsa. Lukuisia ruumiita, jotka usein oli ruhjottu vastenmielisyyttä herättävällä tavalla, löydettiin NKVD:n kellareista tai jopa yksityisiltä alueiltakin.

Aikoinaan pankkiiri Klaus Scheelille Kosella Tallinnan lähistöllä kuulunut huvila oli tällainen paikka. 75 ruumista, joista yksi naisen, kaivettiin sieltä esiin. Kaikkien kädet oli sidottu selän taakse, jokaiselle pantu suukapula ja kaikki sen jälkeen heitetty toinen toisensa päälle, mutta ilman että haavoja olisi löytynyt mistään: heidät oli kaikesta päätellen joko myrkytetty tai haudattu elävältä. Scheelin autovajan alta löytyi vielä 9 ruumista. Eräästä vajasta löydettiin lähes kolmen metrin syvyyteen haudattuna 16 ruumista. Vajan toisessa päässä maa oli peitetty sementillä. Sen alta löydettiin paljon myöhemmin vielä 38 ruumista. Eräältä oli kallo murskattu ja toiselta leukapielet väännetty kokonaan sijoiltaan. Näiden kuolleiden joukossa oli poliiseja, upseereita, eräitä tavallisia työläisiä ja muutama venäläinen emigrantti.

Samanlaisia joukkohautoja löydettiin monissa osissa maata. Kaiken kaikkiaan kaivettiin maasta esiin 2000 ruumista, mutta monia jäi epäilemättä löytämättä. Tällainen oli matkan päätepiste, ellei se ollut karkottaminen johonkin tuntemattomaan paikkaan itään. Mutta viimeisen vaiheen valmistelut olivat pitkät ja tuskalliset. Kuulustelut alkoivat aina yöllä, jolloin ihmisen vastustuskyky on heikoimmillaan, ja ne kestivät usein vuorokausimääriä. Niitä oli vaikea kestää, etenkin jos teidät estettiin tyydyttämästä alkeellisimpia ruumiillisia tarpeitanne. Kuulustelijat vaihtuivat aika ajoin samaan aikaan kun te ehkä vääntelehditte tuskankouristuksissanne. Jos satuitte torkahtamaan, jota välistä tapahtui kahdentoista tunnin kyselyihin vastaamisen ja pitkien ideologisten saarnojen kuuntelemisen jälkeen, vartijanne pitivät teidät hereillä iskemällä teitä tai aivan silmienne edessä pitämällään voimakkaalla sähkövalolla. Välistä, jos kuulustelija raivostui itsepäisyydestänne, hän iski teitä nyrkillä kasvoihin tai (kuten eräs heistä mieluiten teki) suoraan päälaellenne tai teitä lyötiin nahkahihnalla tai kumipatukalla. Välistä teitä voitiin potkia tai lyödä päätänne vasten lattiaa tai suunnata revolveri teihin, jotta allekirjoittaisitte väitetyn rikoksenne tunnustuksen.

Eräissä tapauksissa (näin kävi eräälle ystävälleni, joka pääsi myöhemmin pakenemaan ja on nykyisin turvassa eräässä aikoinaan puolueettomassa maassa) järjestettiin näennäinen teloitus. Seisoitte kasvot seinää vasten revolverin suu painettuna niskaanne. Kun odotitte, että teidät ammuttaisiin, teidät iskettiin tainnoksiin ja kannettiin tiedottomana pois. Niin ikään sattui, että vangille näytettiin todellista teloitusta tai surmatun vangin ruumista.

Teidän ei sallittu nukkua kopissanne päiväsaikaan, ja vankilan pesuhuone oli ainoa paikka, jossa saatoitte torkahtaa muutaman hetken. Itsepäisyytenne murtamiseksi kiduttajanne saattoivat sijoittaa teidät rangaistuskoppiin, jossa tunsitte pian tukehtuvanne hapen puutteesta, (eräs tavallisimpia kidutustapoja) tai sietämättömän kuumaan höyrykaappiin, jossa saitte olla kunnes pyörryitte. Ihonne saatettiin ehkä nylkeä osittain, sähkövirta suunnata teihin tai panna vesi tippumaan päänne päälle vanhaan kiinalaiseen tapaan. Ja nämä kidutukset saattoivat kestää viikkoja ja kuukausia.

Kaikkia tällaisia menettelytapoja käytettiin alkuvalmisteluna teloitukselle tai pakkotyölle NKVD:n kuolemanleireillä. Niistä kertoivat ihmiset, jotka pääsivät pakenemaan – heidän joukossaan kokonainen laivanlastillinen kuolemaantuomittuja. Saksalaiset koneet olivat pommittaneet heidän laivaansa Jaan Teäriä, joka ajautui Viron rannikolle syksyllä 1941 sen jälkeen kun venäläiset olivat poistuneet Tallinnasta.

Vankien kuolemantuomiot löydettiin laivalta.

Vuoden 1941 kyydityksistä Oras kertoo:

Se, minkä todistajiksi olimme joutuneet, ei ollut enempää eikä vähempää kuin yritys panna alulle Viron kansan tuhoaminen. Se oli vain ensimmäinen toimenpide, joka tuon yhden vuorokauden kuluessa koski noin 10 000 virolaista eli jokaista 112. asukasta. Se ulotettiin pian koskemaan vielä ainakin 40 000 asukasta, mutta suunnitelmana oli, kuten asiakirjoista myöhemmin ilmeni, kuljettaa pois lähes kaksi kolmasosaa väestöstä.

Seuraavat ryhmät oli määrä kuljettaa pois Baltian maista:

1. Kaikki porvarillisten puolueiden sekä järjestöjen jäsenet, kaikki sosiaalidemokraatit, syndikalistit ja trotskilaiset –
2. Edellisen hallintojärjestelmän virkamiehet, tuomarit, upseerit ja poliisivirkailijat.
3. 1918-20 bolsevikkeja vastaan käytyyn sotaan – neuvostoliittolaiselta nimeltään kansalaissota – osallistuneet
4. Entiset kommunistisen puolueen jäsenet (eronneet tai erotetut).
5. Pakolaiset ja muut maahanmuuttajat
6. Ulkomaiden diplomaattisten edustajistojen palveluksessa olleet ja ulkomaalaisten yhtiöiden ja yritysten edustajat.
7. Ulkomaille kirjeenvaihdossa olevat henkilöt( esimerkiksi esperantistit ja filatelistit)
8. Poliittisten pakolaisten sukulaiset;
9. Papisto perheineen sekä uskonnollisten järjestöjen aktiiviset jäsenet.
10. Aristokraatit (näitä ei baltiansaksalaisten poistuttua Virossa juurikaan enää ollut), tilanomistajat, teollisuus- ja liikemiehet, pankkiirit ja ravintolanomistajat.

Näihin ryhmiin kuuluvat oli siirrettävä perheineen syvälle Venäjän sisäosiin ja kauemmaskin – Siperiaan. Perheen päämiehet määrättiin pidätettäviksi, kun taas heidän perheensä kuljetettaviksi. Kyyditykset koskivat myös jokaista, jolla saatettiin epäillä olevan arvosteleva asenne hallitusjärjestelmään nähden tai että hän mahdollisesti levittäisi tyytymättömyyttä tulevaisuudessa.

Tämä on totuus.

Kiihotus kansanryhmää vastaan?

Hietanen syyllistyy tässä – Suomen lainsäädännön mukaan – nähdäkseni myös suoranaiseen kiihotukseen kansanryhmää vastaan. Kun valtionsyyttäjä Mika Illman tutki Mikko Ellilän afrikkalaisia koskevia kirjoituksia ja päätti nostaa syytteen, nyt tasapuolisuudenkin nimissä hänen tulisi nostaa syyte myös Hietasta vastaan.

Raskauttavana lisätekijänä vielä tämä kiihotus sekä suoranainen herjaus, joka löytyy hänen blogistaan:

Virossa ymmärtää, mitä venäläiset tarkoittavat puhuessaan virolaisista ja suomalaisista tsuhnina. Tsuhnan tärkein ominaisuushan on satumainen tyhmyys.

Vai niin?

Jos tämä ei täytä kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkistöä, niin mikä sitten. Siis Hietasen virolaisista lausumana.

Hietasen touhut ovat olleet – kuten jo totesin – hieman kyseenalaisia aikaisemminkin. Hän kirjoitti kymmenen vuotta Kauppalehteen ja Turun Sanomiin Viron uutisia. Kauppalehdestä tuli potkut, kun Hietanen ei uskonut nollaveroon ja satuili e Venäjän televisiolle Viron pitävän keskitysleiriä. Turun Sanomista tuli potkut vuosi myöhemmin, kun Hietanen levitti vihapropagandaansa ja väitti Suomen laillistavan Viron ja Latvian apartheid-valtioita. Hietanen on ollut myös toimittajana Helsingin Sanomissa – silloin kun se oli vielä luotettavahko laatulehti. Sieltäkin Hietanen sai kenkää. Oman kertomansa mukaan:

…minulla on Helsingin Sanomien toimittajana ansiolistalla teatterikriitikko Jukka Kajavan ohjaaman teatteriesityksen haukkuminen. Päädyin täyttämään kellonaikoja näyttelykalenteriin.

Että sellainen Hietanen…

Jotain tahattoman komiikan piikkiin pistettävääkin tästä hölmöilystä löytyy.

Viron kylmä sota ilmestyi Jouni Tervon ja Harri Nykäsen Pulizer Oy:n tuottaman ja WSOY:n kustantaman Barrikadi-sarjan ensimmäisenä teoksena.

Barrikadi on erinomainen nimivalinta vasemmistolaiselle roskalle.

Lähteet: HS, Ants Oras: ”Viron kohtalonvuodet”, Tundmatu autori silme läbi:”Eesti 1944″, Kurt von Tippelskirch: Toisen maailmasodan historia, Mart Laar: ”Unohdettu sota”, Seppo Myllyniemi: ”Baltian kriisi 1938-1941, Useita kirjoittajia: ”Kommunismin musta kirja”

Päivitys 080508 1318: Unohdin erään asian tästä kirjoituksesta. Käykää katsomassa miten Venäjän federaatio suhtautuu suomalais-ugrilaisiin vähemmistöihinsä.

Käykää tutustumassa tähänkin blogiin.

Suosittelen 🙂

Avaan toisenkin uuden aihealueen. Ajateltuja ajatuksia-osion aloittaa seuraava mielipide:

Väärästä mielipiteestä rankaiseminen kertoo lähinnä sen, ettei yhteiskunnalla ole perusteltua vastausta esitettyihin argumentteihin. Normaalissa väittelyssä sitä voisi pitää täydellisenä epäonnistumisena. Jos yhden yksilön ylilyönnit ovat ainoa perustelu miksi koko yhteiskunnan mielipidekirjoittelu pitäisi saada kuriin, ollaan aika heikolla pohjalla.

Nimimerkki vastakiiski HS 6.5.2008 10:33

Lähde: HS (Kiitokset vinkkaajalle)

Avaan uuden aihealueen. Kerään tämän otsikon alle viikoittain omasta mielestäni viikon typerimmän monikulttuurifanaattisen puheenvuoron. Tänne saa vapaasti ehdottaa näitä lausahduksia. Sarjamme aloitus tulee Lapista:

…Lappiin halutaan lisää työperusteisia maahanmuuttajia mutta vähintään yhtä tärkeää on löytää työpaikka Lapissa jo asuville maahanmuuttajille. Heidän työttömyysasteensa on valtakunnan korkein eli noin 32 prosenttia.

Anne-Mari Suopajärvi, Lapin TE-keskuksen erikoissuunnittelija

Lähde: Kaleva (kiitokset Jussi Halla-aholle ja hänen vinkkaajalleen)

Kas, kas… huomasin Vähemmistövaltuutetun toimiston muokanneen internetsivujaan.

Virheellinen tieto siitä, että Asianajajaliitto olisi – muka – viranomainen oli kadonnut – tai sitten piilotettu siten etten ainakaan minä löytänyt sitä ensituntumalla.

Vähemmistövaltuutettu oli muokannut myös sananvapausosiotaan. Myös oma sananvapauteen liittyvä suosikkilauseeni on päässyt tuonne viranomaisen sivuille.

Mutta, mutta…

Verratkaa vähemmistövaltuutetun väännöstä:

Toisaalta jokaisella on sananvapaus, mikä tarkoittaa oikeutta pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta. Sananvapauden suojan piiriin ei kuulu ainoastaan sellaiset tiedot tai mielipiteet, jotka otetaan vastaan mielellään tai joita pidetään harmittomina tai yhdentekevinä, vaan myös sellaiset, jotka koetaan häiritsevinä ja epämiellyttävinä. Näin ollen esimerkiksi maahanmuuttopolitiikan ja kotouttamispolitiikan kritisoiminen kärkevälläkin tavalla on sallittua.

Siihen miten se oikeasti kuuluu:

Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

Haiseeko jonkun muunkin nenään? Tuntuuko jostain muustakin kenties siltä että joku on kusaissut vihtaan?

Lähteet: EIT, Vähemmistövaltuutettu

Joudun täyttämään kansalaisvelvollisuuteni ja ilmiantamaan tässä kirjoituksessani vähemmistövaltuutetulle erään netistä löytyneen nettirasismia sisältävän sivuston.

Muun tekstin joukosta löytyy kaksi mielipidepoliisimme kieltämää pahaa – siis rasistista – sanaa. Löytänette ne itse tuolta

Eli ne kaksi kiellettyä sanaahan ovat seuraavan lainauksen mukaan:

Esimerkiksi ”ryssä”- ja ”neekeri”-sanan käyttäminen ryhmistä on oikeuskäytännössä katsottu täyttävän kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkistön”

Näin siis kirjoittaa vähemmistövaltuutettu ja levittää siis itse noita kahta sanaa yleisön keskuuteen internetissä. Eikö tämä ole juuri pahimmillaan sitä internetrasismia?
Eikö tämä ole sellainen rasistinen rikos (jolle toki täytyy jossain vaiheessa määrittää käsitteen lisäksi lainsäädäntö – ehtiihän sitä… pääasia että löytyy jotain millä syyttää ja tuomita – lainsäädännönhän ehtii tehdä myöhemminkin…)

Demlan tapaan ja niitä kansandemokraattisia esikuvia noudattaen…

Hopi, hopi vähemmistövaltuutettu – tekemään itsestänne tutkintapyyntöä Valtakunnansyyttäjävirastoon. Siellä on eräs näiden asioiden suhteen varsin (yli?) innokas nuori mies…

Hetkinen… tulipa mieleen…

Syytetäänkö nyt minua kun olen linkittänyt nuo kaksi rasistista sanaa? Itse niitä kuitenkaan tähän kirjoittamatta ja ilman tarkoitusta kiihottaa ketään tai mitään ryhmää vastaan?

Kas, siinä taas kerran mielenkiintoinen kysymys…

Ai niin… Teenpä saman tien toisenkin ilmiannon – vaikka tässä tapauksessa rikos on vanhentunut.

Tosin Mika Illman voisi kokeilla jos hän saisi lainsäädännön takautumisperiaatteenkin joustamaan sananvapauden ja yksilönoikeuksien tavoin haluamaansa suuntaan. Jos tulokset eivät taivu halutuiksi, ainahan asiasta voi kirjoittaa omakätisesti vaikka väitöskirjan.

Ja sitä voi tietysti käyttää Illmanin tapauksessa oikeudellisena lähde- ja tulkintamateriaalina seuraavissa tulevissa oikeudenkäynneissä nettirasisteja, rasismirikoksiin syyllistyneitä tai muuten vaan toisella tavalla kuin Mika ajattelevia rikollisia – eli toisinajattelijoita – vastaan.

Ai anteeksi, jäin hieman kiinni Mikan ihmeellisen ajatusmaailmaan. Se toinen ilmianto koskee vuoden 1939-1940 Seura-lehden toimituskuntaa. Nämä rasistit olivat ilmeisesti onnistuneet aiheuttamaan fasistisen Suomen hyökkäyksen rauhallisen Neuvostoliiton kimppuun.

Sieltä kun löytyy esimerkiksi tällainen kuva – teksteineen:

Ja se kuvateksti on näin karmaiseva:

Ryssien lentokone matkansa päässä.

Ja nämä saatanan äärioikeistolaiset (kuten Mika luonnehti libertaali Mikko Ellilääkin masinoimassaan neuvostomallisessa näytösoikeudenkäynnissä … ) sotakiihkoilijat olivat myös muutenkin rasisteja:

Tämän vaiheen haluan sitten tosiaan nähdä. Kun Mika on saanut taannehtivuusasiat haluamaansa kuntoon, onkin varsin mielenkiintoista nähdä kuinka hän saa syylliset haastettua oikeuteen ja vastuuseen hirveistä rasistisista rikoksistaan…

Haudoistaan ja kuoleman takaa…??????

(Psst… Kannattaisiko kokeilla kuitenkin taannehtivaa lainsäädäntöä vielä hengissä oleviin henkilöihin? Nuo vaaralliset ja rasistiset kuvat on nimittäin julkaistu uudelleen vuonna 2002. Julkaisijana Yhtyneet kuvalehdet Oy… Puskii… )

Tuli muuten mieleen eräs varsin tunnettu pätkä, hieman muokattuna:

On, on perkelettä.
Tulis kuula ja tappas.
Kyllä sitten pitää olla hommaa.
Ja pakolaisavun pösöt istuu keinutuolissansa ja laskee avustustrokausrahoja.

Minä sanon, että jos jostakin tulis vielä semmonen ihminen, jonka päätä ei olis ihan kokonansa tällä koohotuksella sekoitettu. Meinaan ettei se ymmärtäs mailman menosta muuta kun sen mikä on järjellistä ja tarpeellista, niin sanon minä että se ihmettelis. Kun isot miehet vetelee tämmöstä kelkkaa pitkin mettiä edestakasin…

Mutta tää on sotaa ja pösöt tarttee halpatyövoimaa . Jaa-a lähdetääs taas…

Koskahan nämä Suomen herrat oppivat olemaan lyömättä päätään monikulttuurin mäntyyn ja näennäisdemokratiaan?

Lähteet: Vähemmistövaltuutettu, Seura, Väinö Linna: Tuntematon sotilas.

Tässä meillä onkin varsin mielenkiintoinen kysymys.

Siis se, ketä saa kutsua rasistiksi tai natsiksi – ja millä perusteilla?

Varsinkin kun ketään ei saa asettaa mielipiteen tai kansalliseen, etniseen, rodulliseen tai uskonnolliseen ryhmään taikka niihin rinnastettavan muuhun kansanryhmään kuulumisen vuoksi eriarvoiseen asemaan – tai halventaa heitä ryhmänä.

Eilisen Hyysärissä julkaistun mielipidekirjoituksen jälkeen ei kulunut kuin vuorokausi Mika Illmanin ja Johanna Suurpään uudesta hyökkäyksestä sananvapautta vastaan.

Valtionsyyttäjä Illman haluaa leimata kaikki hänen omasta mielipiteestään poikkeavat nettikirjoittajat verkkorasisteiksi. Hän haluaa Suomen verkkorasistit kuriin Ruotsin mallin mukaisella lainsäädännöllä, jossa sivuston ylläpitäjä on vastuussa sivustolla esiintyvästä aineistosta. Asiasta kertoi ensin Mokuradio.

Myös – jo aiemmin varsin virkamiesetiikan rajoilla liikkuvasta toiminnastaan tunnettu – vähemmistövaltuutettu Suurpää pitää lainsäädäntöä mahdollisena keinona nettirasismin rajoittamiseksi. Ylläpitäjien vastuuta pitäisi vähemmistövaltuutetun mielestä kuitenkin tutkia vielä enemmän.

Tällä hetkellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin seurata tekstejä ja viedä loukkaavien tekstien kirjoittajia tuomiolle

Suurpää kertoo uusisuomi.fi:lle.

Nettikirjoittamisen rajoittamiseen tai tiettyjen sanojen ja ilmausten kieltoon Suurpää ei usko.

Jos jonkin sanan kieltää, niin sille keksitään nopeasti jokin kiertoilmaus.

No, miksi tätä sitten edes yritetään?

Sillä siihenhän näiden tahojen toiminta on tähän mennessä pyrkinyt. On pyritty rankaisemaan tiettyjen ilmaisujen käytöstä – niiden sanojen, joita esimerkiksi allekirjoittanut karttaa muutenkin jokapäiväisessä elämässäänkin. Verbaalinen tehokeino on tehokeino, mauton on mautonta ja vulgaarius on vulgaariutta.

Mutta, että joku mielipide olisi väärä – tai ihmisellä ei olisi kansalaisyhteiskunnassa oikeutta sanoa sitä – se ei ole, eikä voikaan olla totta.

Jälleen kerran – Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen näkemys sananvapauden rajoittamiseen:

Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Mielipide ei – edes typerä sellainen – voi olla väärä kansanvaltaisessa yhteiskunnassa. Piste.

Ylen uutisten mukaan nettirasismi on kasvussa, ja internet tarjoaa ääriliikkeille yhä merkittävämmän kasvualustan rasististen rikosten määrän noustessa.

Tämä on varsin mielenkiintoista.

Hieman aikaisemmin juuri tuolta viranomaispuolelta on heitelty lukuja kahdestakymmenestä nettirasistista. Miten tällainen joukko voi sitten olla uhka kansanvaltaiselle yhteiskunnalle?

Suurpää väittää tuntevansa nettirasismin omakohtaisesti. Häntä tituleerataan rasistisissa blogeissa jo ”neekerivaltuutetuksi”.

Ja tähän perustuen, Suurpään mukaan netti onkin rasismille selkeä kasvualusta.

Jaha. Minä muuten olen – ainakin osittain – eri mieltä.

Minusta vaikuttaa siltä, että Suurpään ja Illmanin tarkoituksena on edistää suomalaisen kansallisvaltion muuttuminen monikulttuuriseksi yhteiskunnaksi. Kansallisvaltioon positiivisesti suhtautuminen ja siitä huolissaan oleminen halutaan kriminalisoida. Illmanin aikaisemmista väitteistä huolimatta takana paistaa myös halu kriminalisoida maahanmuuttokriittinen kansalaiskeskustelu ja kieltää se julkisuudessa kokonaan.

Maahanmuuttopoliittista keskustelua ei voi käydä käymättä samalla keskustelua myös maahanmuuttajista.

Tässä halutaan tehdä isänmaallisuudesta ja poliittisesta konservativismista – sekä myös kaikenvärisestä oikeistolaisuudesta – rikollista. Monikulttuuristien mielipiteestä poikkeavat – ns. väärät – poliittiset mielipiteet halutaan leimata rasismiksi ja tehdä niiden esittämisestä rasistisia rikoksi.

Keskustelupalstojen rasistisia tekstejä, joissa kirjoittajat purkavat tunteitaan ja ilmaisevat halveksuntaansa etnisiä ryhmiä kohtaan, Suurpää vertaa kadulla nimittelyyn. Kirjoittelun taustalla on hänen mukaansa myös yleistä turhautuneisuutta.

Kirjoittelijat eivät suoraan suuntaa nimittelyä eri etnisille ryhmille, vaan siinä haetaan vastakaikua omalle ajattelulle toisilta samantyyppisiltä ihmisiltä.

Täysin rasististen sivustojen ja ”kovemman aineiston” taustalla on vähemmistövaltuutetun mukaan pienehköjä porukoita, joita ei voi suoraan yhdistää kaikkiin keskustelupalstojen kommentteihin. Teksteistä on Suurpään mukaan tullut myös aiempaa hienotunteisempia.

Tekijät ovat tulleet tietoisiksi siitä, että he ovat rikosoikeudellisesti vastuussa omista teksteistään. Tämä on tärkeä signaali varsinkin nuorille. Sananvapaus ei ole täysin rajoittamatonta eikä kukaan saa sanoa ihan mitä tahansa.

Ei tietenkään.

Mutta kunnianloukkauksen rinnastaminen maahanmuuttokriittiseen – tai mihin tahansa yleiseen poliittiseen – mielipiteeseen on – sanalla sanoen – aika absurdia.

Minusta tuolla tiellä ei olla kovin kaukana siitä, että nämä suurpäät ja illmanit rikkoisivat juuri sen Rikoslain 11 luvun 10§:n henkeä – ja jopa kirjainta:

10 § (11.4.2008/212)
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa muuta kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Myös suomalaiset kansanosat – kaikesta huolimatta, myös porvarit, kansallismieliset ja nationalistit – ovat kansanryhmiä.

Se mitä kannattaa myös miettiä, on kysymys siitä, kuinka hyvin nämä ihmiset sopivat virkoihinsa? Kuinka hyvin he edustavat virkamieheltä vaadittavaa objektiivisuutta ja puolueettomuutta?
Onko Suurpään tausta sellainen, että hän pystyy toimimaan puolueettomasti ja tasapuolisesti virassaan?
Onko Illman tehtäviensä tasalla käyttäessään omaa väitöskirjaansa oikeudellisena argumenttina?

Yrittääkö joku virkamies kaapata lainsäädäntövaltaa itselleen?

Kannattaisi olla tarkkana tarttuessaan astaloon ja lähtiessään ristiretkelle sananvapautta ja kansalaisyhteiskuntaa vastaan. Vanha viisaus nimittäin sanoo, se kuka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu…

Lähteet: STT, YLE, US

Jk. Annan tässä muuten hieman samaan asiaan liittyen risuja myös Uudelle Suomelle. On aika mautonta julkaista tällainen kuva tuon uutisen yhteydessä:

US

Tällaisten kuvien julkaiseminen tämänkaltaisen uutisen yhteydessä on omiaan leimaamaan kriittisesti maahanmuuttoon suhtautuvan kansanosan.

Hävetkää – jos osaatte. Jos ette osaa, ottakaa edes opiksenne.

Päivitys 060508 2157: Asiaan ovat ottaneet kantaa myös Pikkupoika, Juha Kettunen,libertatisaequilibritas, Mikko Ellilä, Oula Lintula, IDA, Lotta Roti, Vasarahammer – ainakin…

Eräs pitkään ilmassa ollut epäilys on saanut vahvistuksen. Vihreät ovat vasemmistopuolue. Virallisestikin.

Helsingin vihreät

Asian tunnusti nuori ViNoilijamme Tapio ”Jakenpoika” Laakso (uusstalinistit) tuoreessa VirheetDe Rödan äänenkannattajana toimivassa Vihreä Lanka -lehdessä.

Hän arvosteli kirjoituksessaan Vihreiden harjoittamaa SDP:n arvostelua. Sitä ei pitäisi Tapsan mielestä tehdä tai sitä pitäisi ainakin vähentää.

Politrukki Laakso komentaa ja ohjaa tovereita seuraavasti:

Politiikassa pahinta kilpakumppania pitää hieman läimiä, mutta vihreiden demariviha on menossa liiallisuuksiin.

Laakson mukaan sosiaalidemokraattien surkeuden vatvominen haittaa oman politiikan tekemistä.

Vihreät eivät ole porvaripuolue, siksi syksyn kunnallisvaalien jälkeen vihreiden pitää etsiä kunnallistasolla yhteistyötä myös demarien suunnasta. Punavihreän akselin hallitsemat kunnat toisivat hyvää vastapainoa hallituksen porvariyhteistyölle.

Vihreät eivät ole porvaripuolue.

Herää kysymys, mitä helvettiä sitten Virheet De Röda tekee porvarihallituksessa?

Toivottavasti nyt myös kaikki sellaiset, jotka ovat hyväntahtoisesti uskoneet tuon jälkistalinistien johtaman lauman ajavan ympäristöasioita ja olevan porvaripuolue, uskovat totuuden. Vihreät eivät usko yksilönvapauteen eivätkä perinteisessä mielessä myöskään omaisuudensuojaan.

Vihreät ovat erinomainen esimerkki siitä miten yhteisöllisyys muuttuu eräiden tuohonkin liikkeeseen soluttautuneiden äärivasemmistolaisten totalitaristien ja muiden yhteiskuntaa murentamaan pyrkivien ääriainesten suissa ja käsissä irvikuvaksi siitä mitä se todellisuudessa on.

Nämä omaisuudensuojan ja yksilönvapauksien rajoittamiseen – kaikesta sanahelinästä huolimatta – pyrkivät hyvinvointiyhteiskunnan subventiolla kumoustaan puuhaavat vallankumouspuuhastelijat ovat surullinen esimerkki siitä millaista jälkikasvua itsekkyys ja välinpitämättömyys tuottaa.

Pahimmillaan vääristymä kulkee siinä, että nämä vallanhimoiset pullamössöpaskiaiset rinnastavat touhunsa vuoden 1918 punakaarteihin.

Irvokasta.

Suurin osa punakaartilaisista taisteli paremman elämän ja todellisten ihmisoikeuksien puolesta – torpparit saivatkin voittajan kädestä armahduksen maaorjuudesta ja viljelemänsä tilat omikseen. Tuon ajan punaisten johtajat käyttivät – aivan samoin kuin nykyäänkin – massavoimaa omien tavoitteidensa eteenpäin viemiseen.

Ja niissä tavoitteissa torppareiden ja työläisten oikeudet olisi murskattu rautaisella tsekalaisella saappaankorolla ja kaikki kansanosat olisi alistettu isovenäläisellä nagaikalla orjuuteen ja vasemmistolaiseen luokkahygienian kynsiin.

Yhteisöllisyys ja heikommasta huolehtiminen eivät ole mitään vasemmistolaisia arvoja – vaikka jotkut tahot niin yrittävät uskotellakin. Ne ovat huomattavasti vanhempaa alkuperää kuin ns. vasemmistolaisuus.

Nuo arvot ovat sisäänrakennettuina kaikissa vahvoihin siteisiin rakentuvissa yhteisöissä ja kulttuureissa.
Nuo ovat olleet aikanaan koko suomalaisen yhteiskunnan pystyssä pitäneitä arvoja. Ja niiden pitäisi olla sitä vieläkin.

Minä inhoan tällaista vihervasemmistolaisuutta – sen tympeimmässä, konservatiivisemmassa ja rajoittuneimmassa muodossaan.

Todellinen keskinäinen solidaarisuus ja yhteisöllisyys kuuluvat luonnollisena ja vahvana osana puolestaan omaan – kansallismieliseen – maailmankuvaani. Olemme pieni kansa ja meidän pitää pitää keskenämme yhtä tässä muuttuvassa ja epävakaassa maailmassa.

Myös ympäristön- ja luonnonsuojelu ovat saaneet varsin irvokkaan muodon tämän joukon käsissä. Suurin paradoksi liittyy siihen että – suurin osa – vihreistä puhuu samaan hengenvetoon ympäristönsuojelusta ja ilmastomuutoksesta kehitysavun lisäämisen ja sitä tietä väestöräjähdyksen edesauttamisen kanssa.

Jösses…

Jos Virheet De Dorka – ja sen militantein osa – saavat joskus vallan, se tarkoittaa huonoja uutisia kaikelle sille mitä tuo puolue muka puolustaa ja suojelee. Ehdoton ja absoluuttinen valta turmelee – ja pahiten se turmelee sellaisia, jotka tavoittelevat valtaa kateuteen ja toisten oikeuksien rajoittamiseen perustuvan ideologian pohjalta. Vihreässä utopiassa kansalaiset valjastetaan Sen Ainoan Oikean Totuuden eteen – tekemään orjatyötä muutaman vallanhimoisen totalitaristin johtaessa alamaisiaan kohti punavihreää helvettiä.

Ja vallankumous syö perinteisesti lapsensa aamupalaksi. Mutta siihen tautiin on olemassa varsin yksinkertainen parannuskeino:

Lähde: Vihreä Lanka

Hyysäri julkaisi tänään pääkirjoitussivullaan varsin mielenkiintoisen näkemyksen. Vieraskynänä kirjoittanut Elisa Juholin on on Helsingin yliopiston ja Jyväskylän yliopiston dosentti sekä Haaga-Helia-ammattikorkeakoulun Työyhteisöviestintä 2010 -hankkeen vetäjä.

Hän kirjoittaa otsikolla Nettikansa ottaa kantaa – turhaan? ja päätyy siihen johtopäätökseen, että päättäjien tulisi pitää verkkokeskusteluja kansanäänestysten tapaisena osviittana.

Sosiaalinen media tarkoittaa internetpalveluita, joihin käyttäjät itse tuottavat sisällön. Tämä verkkomaailma pursuaa keskusteluja, joiden yhteiskunnallista merkitystä ei ole vielä tajuttu.

Yhteiskunnan kannalta tärkeitä eivät ole vain ne kansalaiset, jotka keskustelevat verkossa, vaan myös se suuri joukko ihmisiä, joka seuraa keskusteluja ja omaksuu mielipiteitä.

Sosiaalinen media blogeineen ja verkostoineen on yllättänyt asiantuntijatkin räjähdysmäisellä kasvullaan.

Internet antaa jokaiselle mahdollisuuden ilmaista itseään ilman perinteisiä portinvartijoita, toimituksia ja toimittajia. Jokainen meistä voi olla samaan aikaan sekä sisältöjen tuottaja että osa yleisöä, kun perinteisen mallin mukaan yhdet tuottavat ja toiset kuluttavat.

Tyytymättömyyden purkutieksi mielletty sosiaalinen media tuntuu päätöksentekijöistä ja perinteisestä mediasta ehkä vellovalta kaaokselta, jonka sekavana rönsyilevistä keskusteluista on vaikea löytää kiinnostavia tai hyödyllisiä näkökulmia.

Hakujärjestelmät kehittyvät kuitenkin nopeaa tahtia, ja jo nyt käytetään järjestelmiä, joilla verkkokeskusteluista kyetään imuroimaan juuri se mitä halutaan. Hakurobotti saa ihmisälyyn verrattavia piirteitä, ja ihmisen ohjaamana robotti erottaa relevantit asiat vähemmän tärkeistä eli kykenee tulkitsemaan tekstin ajatusta.

Verkostoissa sinkoileva keskustelu ohitetaan helposti sillä perusteella, ettei se edusta ”kansalaisten harkitsevaa pohdintaa” vaan on pinnallista hyppimistä aiheesta toiseen.

Välttämättä ei olekaan tärkeää, miten voimallisesti tai harkitusti asioita puidaan vaan mitkä asiat ylipäätään ovat esillä. Pieneenkin huomioon voi sisältyä valtava potentiaali, sillä verkossa totuudet, puolitotuudet, väärinymmärrykset ja valheet leviävät valon nopeudella.

Toinen vähättelyn peruste on se, että verkossa asioista keskustelee vain pieni vähemmistö suuren enemmistön tyytyessä seuraamaan sivusta. Sivusta seuraamalla syntynyt hiljainen näkemys voi kuitenkin realisoitua sopivan tilaisuuden tullen odottamattomalla tavalla.

Periaatteessa kansalaisia kyllä halutaan kuulla yhteiskunnan ylemmillä portailla. Esimerkiksi monet mediatalot ovat perustaneet omia keskustelusivujaan, joilla mielipiteenvaihtoa voi ohjata ja seurata ja saada samalla tietoa ihmisten mielipiteistä.

Valtionhallinto yrittää pitää yllä omaa kansalaiskeskusteluaan otakantaa.fi-sivustolla, ja monissa kunnissa on verkkofoorumeita, joihin kuntalaisia kutsutaan yhteisten asioiden pohdintaan.

Kuntaliiton tutkimuksen (2006) mukaan kuntalaiset kuitenkin kokevat vaikutusmahdollisuuksiensa heikentyneen samaan aikaan kun heidän osallistumisvalmiutensa on kasvanut.

Monille yrityksille sosiaalisen median seuranta on jo arkipäivää. Verkosta välittyy liiketoiminnalle elintärkeitä asioita, kuten millaisia arvoja ja asenteita tulevaisuuden asiakkailla on tai mitä työltä ja työyhteisöltä odotetaan.

Samanlaista keskustelun seurantaa tarvitaan myös muualla yhteiskunnassa. Politiikantekijöiden pitäisi etsiä äänestäjien signaaleja verkosta. Verkkokeskusteluja voisi pitää kansanäänestysten tapaisena osviittana. Ainakin keskustelut heijastavat sitä, mikä on kansalaisille tärkeää.

Sosiaalisen median keskusteluja luotaamalla löydämme usein myös sellaista, mitä emme edes olisi osanneet kysyä.

Päättäjät, jotka vielä tuudittautuvat valtakunnan ja kotipaikkakuntansa päämedioiden tulkintoihin ja luottavat median teettämiin yksinkertaistaviin gallupeihin, jäävät helposti menneisyyden vangeiksi ja elävät eri todellisuutta kuin kansalaiset. Gallupeihin pääsevät jo tunnistetut ilmiöt, mutta voidaksemme ennakoida tulevaisuuden muutoksia ja riskejä niin sanotut heikot signaalit ovat olennaisia.

Yhteiskunnan päättäjien tulisi seurata ja analysoida kaikenlaista kansalaiskeskustelua, tapahtuipa se kotikunnan torilla tai virtuaalisesti verkossa. Jotta voi palvella kansaa, on tiedettävä, mistä puhutaan, mitä puhutaan, millaisin argumentein ja äänenpainoin.

Olen aika pitkälle samaa mieltä.

Lähde: HS

Katariina Lillqvist jatkaa valitsemallaan tiellä.

Mannerheimin jälkeen hänen seuraava kohteensa on toinen kuollut – ja näin ollen puolustuskyvytön – suomalainen suurmies, arkkiatri Arvo Ylppö.

Lillqvist kertoili Kevätkumpu-festivaalilla Outokummussa järjestetyssä keskustelutilaisuudessa suunnitelmistaan tehdä seuraava nukkeanimaationsa arkkiatri Arvo Ylpöstä.

Ilta-Sanomien mukaan Lillqvist suunnittelee animaatiota, jossa paneuduttaisiin Suomessa – hänen mukaansa – 1920-40-luvuilla kannatusta saaneeseen Natsi-Saksalta vaikutteita saaneeseen rotuoppiajatteluun.

Tamperelaisohjaaja Lillqvist mainitsee Ilta-Sanomille perehtyvänsä myös arkkiatri Arvo Ylpön rooliin suomalaisessa rotuhygienia-ajattelussa.

Hetkinen…

Lillqvist hyökkää tässä Ylpön elämäntyötä vastaan. Sitä työtä, josta STT julkaisi tänään erittäin positiivisen uutisen.

Uutinen kertoo, että Suomessa syntyi viime vuonna 58 729 lasta. Syntyneiden määrä on säilynyt lähes muuttumattomana, sillä vuonna 2006 syntyi 111 lasta enemmän kuin viime vuonna. Alle vuoden ikäisiä lapsia kuoli vain 161. Määrä on pienin 90 vuoteen.

Ja tämä kehitys on Lillqvistin mielestä rotuhygieniaa?

Arvo Ylpön elämäntyö liittyi siihen, että hän oli lastentautiopin professori, arkkiatri ja suomalaisen neuvolajärjestelmän isä. Kansainvälisesti Ylppö tunnettiin keskostutkimuksistaan.

Ylppö sai tutkimuksissaan selville, että keskosten menehtyminen johtui yleensä jostakin hoidettavissa olevasta sairaudesta, ei epäkypsyydestä kuten tuolloin yleisesti ajateltiin. Tämä havainto johti keskostutkimusten ja hoidon kehittämiseen. Ja näiden kahden asian – neuvolajärjestelmän ja keskostutkimusten seurauksena – lapsikuolleisuutemme on maailman pienin.

Tällä syntyvyydellä – ilman sosiaaliturismin tuomaa riemua – Suomi ei ole mikään uhka maapallolle – ei edes väestökehityksen suhteen. Olen suhteellisen vakaasti sitä mieltä, että nykyinen noin viiden miljoonan henkilön väestömme on – edelleen – sotien aiheuttama vääristymä.

Tämä ongelma katoaa seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana näiden ikäluokkien mukana historiaan.

On järjetöntä yrittää lisätä – tai edes ylläpitää nykyistä – populaatiotamme nykyisessä maailmassa. Tulevaisuudesta tässä puhumattakaan. Nykyisenä aikana meidän tulisi huolehtia siitä, että keskitymme oman hyvinvointimme ylläpitämiseen – omin voimin. Lisäksi meidän pitäisi rehellisesti tunnustaa, että savupiipputeollisuus muuttaa pois Suomesta. Kun keskitymme teknologiaan, keskittymisen pitää kohdistua innovaatioihin ja tulevaisuuteen.

Ylpön luoma järjestelmä edesauttaa siinä, että ne kansalaiset jotka syntyvät ovat mahdollisimman terveitä ja heillä on mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään. Myös sen, että heidän vammaisuutensa on tiedossa ja heille pystytään näin takaamaan jo lapsuusvuosista alkaen samanlainen ihmisarvoinen elämä.

Lillqvistin esiinmarssin takana paistaa pyrkimys lakkauttaa kansallisvaltioon perustuva hyvinvointijärjestelmämme. Lillqvistin äänenpainot muuttuvat aina tarpeen mukaan – välillä hän haikailee kommunismia välillä monikulttuurisuutta.

Yhtä kaikki – nämä yhteiskuntamallit tuhoavat väistämättä suomalaisuuteen perustuvan hyvinvointiyhteiskuntamme – ja korvaavat sen jollain aivan muulla.

Lilliqvistin missiota voisi hyvällä omallatunnolla kuvata sanaparilla vasemmistolainen rotuhygienia.

Tällaisten lilliqvistien edustama vasemmistolaisuus on väärinymmärrettyä ja vääristynyttä yhteisöllisyyttä – oikeastaan se ei ole edes yhteisöllisyyttä. Se on kateudesta ja pahasta olosta kumpuavaa totalitarismia – sellaista, joka ei suo loppupelissä kenellekään muulle kuin omalle itselle yhtään mitään.

Minulla on muuten ehdotus, mitä näille lillqvisteille, anarkomarkoille ja prekaeetuille pitäisi ihan noin oikeasti tehdä (kiitokset inspiraatiosta IDA:lle, jatkoin hieman ajatuskulkuasi eteenpäin 🙂 )

Jos – tai kun – suomalainen demokraattinen hyvinvointiyhteiskunta ei kiinnosta, voisimme irrottaa – eurooppalaisittain – suurehkosta maapinta-alastamme sopivan määrän joutomaata ja luovuttaa tämä alue näille haihattelijoille.

Silloin nämä saisivat kerrankin kokeilla unelmayhteiskuntaansa ilman fasistien ja natsien häirintää.

Tässä on kyllä olemassa eräs vaaramomentti. Jonkin ajan kuluttua rajamme olisivat täynnä turvapaikanhakijoita ja työmarkkinatukivallankumouksellisia.

Lähteet: Aamulehti, STT, Karjalainen, Wikipedia

Minusta on varsin hassua, että nämä suomalaisen yhteiskunnan maksaman työmarkkinatuen – ja muiden sosiaalisten subventioiden – varassa vallankumousleikkejään leikkivät anarkomarkot ja prekaeetut eivät ole sitten tyytyväisiä mihinkään.

IS

Kun he valtaavat – l. varastavat – toisten omaisuutta ja julistavat näistä ns. autonomisia sosiaalikeskuksia, niin luulisi heidän olevan tyytyväisiä saavuttamastaan olotilasta.

Vaan ei.

Kun anarkiaan on päästy ja se alkaa toimimaan todellisuudessa, näiden tekovallankumouksellisten ja – muka – yhteiskunnan ulkopuolelle heittäytyneiden ns.anarkistien tuleekin äkkiä ikävä myös yhteiskunnan väkivaltakoneiston – eli poliisin – suojaa (Puhumattakaan sitten sosiaaliavustuksista ja työmarkkinatuista – ilman niitä tämä larppaus loppuisi varsin äkkiä… ).

Yksi valtaaja jouduttiin viemään sairaalaan, kun joukko vastavallankumouksellisia hyökkäsi entisessä Viirus-teatterissa majailevien talonvaltaajien kimppuun viime viikon lauantai-iltana.

Kaupungin talonvaltaajille vuokraamassa talossa oli runsaasti työmarkkinatukivallankumouksellisia ja näiden hang-aroundeja viettämässä iltaa, kun kello kymmenen aikaan paikalle saapui noin kymmenen ulkopuolisen joukko.

Paikalle saapunut porukka aloitti anarkian – sen todellisimmassa muodossaan. Nämä vastavallankumoukselliset alkoivat heitellä taloa kivillä ja pulloilla. Yksi sisällä olleista nuorista sai ulkopuolelta heitetyn pullon päähänsä, ja toiseen osui kivi. Anarkian seurauksena myös osa tämän homevaurioisen talon ikkunoista rikkoutui.

Poliisin mukaan tilanne talolla oli erittäin sekava.

Vaikea sanoa kuka siellä teki ja mitä, mutta olemme tarkastaneet muutamien paikalta löydettyjen henkilötietoja. Katsotaan mitä siitä selviää

Näin kertoo päivystävä komisario Jussi Huhtela Helsingin poliisista.

Poliisin hälyttivät paikalle talonvaltaajat. Talolle hyökänneessä joukossa oli sekä nuoria että aikuisia ihmisiä.

Kannattaa muistella mitä eräs näiden larppaajien johtohahmoista – Operator Jack – totesi hetki sitten City-lehdelle:

City.fi

Jos tänne tulee joku riehumaan, me hoidetaan se. Niin kuin himassa. Jos joku tulee sun luokse rettelöimään, et sä hae vartijoita, vaan puutut siihen itse.

Niinpä näkyy… Puheet olivat taas puheita ja tekemättömät teot tekoja.

Ikävintä tässä on se, että anarkistit eivät tajua lietsovansa vääryyttä – ja etenkin väkivaltaa. Väkivalta hyökkäysmielessä on omasta mielestäni aina väärin. Puolustautumiseen sitä saa eettisesti oikeutettuna käyttää silloin, kun muuta mahdollisuutta ei ole eikä pakoon pääse. Mutta silloinkin vain ja ainoastaan suhteutettuna hyökkäyksen voimaan.

Tuossa viime lauantain anarkiahappeningissä pullosta päähänsä saanut nuori jouduttiin viemään paikkailtavaksi Marian sairaalaan. Tästä ei sitten opittu mitään tuolla anarkomarkojen piirissä.

Tämän väkivallan innoittamana nämä iloiset työmarkkinatukivallankumoukset aloittivat väkivaltaisen actionin myös vappuaattona.

Oman vappuni huipennus oli se, kun poliisi pisti nämä vallankumouslarppaajat ojennukseen varsin nopeasti, tehokkaasti ja selvästi.

HS

Kyseessä oli anarkistimilitanttien affinity group, joka vastaa lähinnä terroristisolua. Tämän ryhmän tehtäviin kuuluu suunnitella ja toteuttaa mielenosoituksen aikana tehtävät rikokset, omaisuuden tuhoaminen sekä muiden yllyttäminen väkivaltaan. Useimmat tämän ryhmän mukana pyörivistä ns. hyödyllisistä idiooteista eivät ymmärrä, että tämän ryhmän strategia on pyrkiä siihen että poliisi kohdistaa huomion mahdollisimman moneen sivustakatsojaan ja mukana pyörivään hönttiin. Näin saadaan mediahuomio maksimoitua.

Tällaisesta mielenosoituksesta kannattaa pysytellä kaukana. Tarkoituksena on nimenomaan saada sivustakatsojat kärsimään ja aiheuttaa vahinkoa ympäristölle.

Pravda-konserniin kuuluva Komsomolskaja Vartti loistaa myös typeryyksillään. Vartti ja saman konsernin päätuotteen Njet-liite ovat nykyään aika vahvasti nuoren, yksisilmäisen, elämää kokemattoman ja utopiaan uskovan vasemmistolaisen kakaralauman käsissä.

Jyväskylän yliopiston anarkian laitoksen kasvatti, Uutispäällikkö Petti Jännäri, loihe lausumaan:

Sinnikkyys palkittiin

On vallattu ja häädetty… Nyt talonvaltaajien aherrus vihdoinkin palkittiin. Kaupunki päätti, että Vapaa-katto-yhdistys saa vuokrata valtaamansa tilat Rajasaaresta elokuun loppuun. Kaupunki yrittää myös löytää valtaajille vakinaisemmat tilat. Hyvä niin.

Vai niin?

Vai on hyvä, että nämä pellossa kasvaneet kakarat jatkavat aikuisten – tässä tapauksessa ympäröivän yhteiskunnan – häirintää ja kiristämistä, senkin jälkeen kun ovat lähteneet kiusaamasta vanhempiaan? Petti on ilmeisesti sitä mieltä, että kaiken saa – ilmaiseksi tai toisten maksamana – kunhan huutaa tarpeeksi lujaa ja heittäytyy selälleen ja kiukuttelee?

Nämä ihmiset näkevät maailman minä ja minulle perspektiivistä. Tämäkin tapaus osoittaa, että tässä kiittämättömien ja keskenkasvuisten egoistien joukossa yhteiskuntaa halveksitaan ja sen sääntöjä ollaan valmiita rikkomaan – silloin kun se itselle sopii. Vaan kun hätä tulee – yhteiskuntaa huudetaan apuun.

Lähinnä säälittävää.

Tosin heillekin tulee käymään jo näiden esimerkkien mukaan samoin kuin kaikille vallankumouksellisille – vallankumous syö omat lapsensa. Tavalla tai toisella.

Olen henkilökohtaisesti valmis sitomaan tähänkin käytetyt verorahat huomattavasti mieluummin näiden ihmisten ikätovereiden hyväksi. Siis niiden syrjäytyneiden nuorten ihmisten saamiseksi takaisin yhteiskuntaan.

Osan näistä anarkisteiksi itseään kutsuvista egotrippailijoista ja rotanlarppaajista voisi työntää oikeastaan sinne mihin he kuuluvatkin:

HS

Eräskin Jyväskylässä asusteleva anarkomarko katsoo oikeudekseen pilkata suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolelle ajautuneita maanmiehiään – ja naisiaan. Hänelle voisi antaa kehotuksen hävetä , mutta se on turhaa – ymmärrys ja sydän kun puuttuvat.

Hän voisi puolestani kokeilla vaihtaa osaa näiden metsän miesten kanssa.

Ehkä Metsokin oppisi silloin jotain…

Lähteet: HS, STT, IS, Vartti, City

Jk. Jäteputken kolinaa taas odotellessa – olette te niin hassuja…