Touko 2008


1. Tilanne, jossa valtakoneisto ärsyyntyy itseään parodioivista (tai arvostelevista kommenteista)  on katoavaa kansanvaltaisuutta.

2. Tilanne, jossa valtakoneisto pyrkii hiljentämään toisinajattelijoita vankeustuomioilla ( tai edes niiden uhkalla) on katoavaa kansanvaltaisuutta.

3. Tilanne, jossa valtakoneisto pyrkii hiljentämään taiteilijoita vankeustuomioilla ( tai edes niiden uhkalla)  on katoavaa kansanvaltaisuutta.

4.Tilanne, jossa valtakoneisto pyrkii hiljentämään virkamiehiin ja poliitikkoihin kohdistuvan kritiikin vankeustuomioilla (tai edes niiden uhkalla) on katoavaa kansanvaltaisuutta.

5. Tilanne, jossa valtakoneisto sulkee henkisesti tasapainottomia yksilöitä  vankilaan ainoastaan siksi, että he ovat omilla lausunnoillaan osoittaneet olevansa henkisesti tasapainottomia,  on katoavaa kansanvaltaisuutta.

6. Tilanne, jossa valtakoneisto toimii vastoin kansan enemmistön tahtoa on katoavaa kansanvaltaisuutta.

7. Tilanne, jossa enemmistö pakotetaan noudattamaan vähemmistön tahtoa on katoavaa kansanvaltaisuutta.


Site Meter

Mainokset

Valtionsyyttäjä Mika Illman toimi syyttäjänä Seppo Lehdon tapauksessa. Kommentoin asiaa eilen tuoreeltaan ja unohdin erään erittäin tärkeän asian.

Kun Seppo Lehto oli syytettynä ja tuomittiin ns.herjaavien blogien pitämiseen liittyvistä rikoksista, kannattaa huomata, että Lehdon blogien joukossa oli myös Illmanin nimellä ja persoonalla ilkamoiva blogi. Nyt tarkkana kaikki nisset, nasset, mosset ja muutkin hipit: minä en puolusta Seppo Lehtoa enkä hänen kirjoituksiaan. Tämä – kuten eilinenkin kirjoitukseni – on kohdistettu sellaista lainvalvojain toimintaa vastaan, joka ei ole sopusoinnussa hengeltään ja metodeiltaan edes yleisen oikeudentajun, saati sitten voimassaolevan lainsäädäntömme kanssa.

Tämä edellä mainittu blogi tekee Mika Illmanista tässä asiassa asianomistajan. Mitä laki sanookaan syyttäjän toimimisesta omassa asiassaan syyttäjänä. 12 §:

Annettu Helsingissä 11 päivänä maaliskuuta 1997
Laki yleisistä syyttäjistä

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 § Syyttäjän asema ja tehtävät

Syyttäjän tehtävänä on huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta rikosasian käsittelyssä, syyteharkinnassa ja oikeudenkäynnissä asianosaisten oikeusturvan ja yleisen edun vaatimalla tavalla. Tehdessään tähän liittyvät oikeudelliset ratkaisut ja muut toimenpiteet syyttäjän on noudatettava tasapuolisuutta, joutuisuutta ja taloudellisuutta.

Syyttäjällä on itsenäinen syyteharkintavalta käsiteltävänään olevassa asiassa.

Syyttäjän tehtävänä on myös rangaistusmääräysten antaminen siten kuin siitä erikseen säädetään.

2 § Yleiset syyttäjät

Yleisiä syyttäjiä ovat:

1) valtakunnansyyttäjä ja apulaisvaltakunnansyyttäjä;
2) valtionsyyttäjä; sekä
3) kihlakunnansyyttäjä ja Ahvenanmaan maakunnansyyttäjä.

3 § Valtakunnansyyttäjä

Ylimpänä syyttäjänä valtakunnansyyttäjä käyttää itsenäistä ja riippumatonta syyteharkintavaltaa, jollei muualla laissa toisin säädetä.

Valtakunnansyyttäjä voi antaa syyttäjäntoimintaa koskevia yleisiä määräyksiä ja ohjeita.

4 § Valtakunnansyyttäjän tehtävät

Valtakunnansyyttäjän tehtävänä on:

1) syyttäjäntoiminnan yleinen johtaminen ja kehittäminen sekä syyttäjien valvonta;
2) syyttäjäntehtävät niissä asioissa, jotka hänelle lain mukaan kuuluvat tai jotka hän ottaa käsiteltävikseen;
3) rikoslain 1 luvussa tai muussa laissa tarkoitettujen syytemääräysten antaminen; sekä
4) syyttäjien edustaminen korkeimmassa oikeudessa.

5 § Valtakunnansyyttäjänvirasto

Yleisten syyttäjien keskushallintoviranomaisena on valtakunnansyyttäjän johtama valtakunnansyyttäjänvirasto.
Valtakunnansyyttäjänvirastossa on yksiköitä, joista säädetään tarkemmin asetuksella.
Valtakunnansyyttäjänvirasto kuuluu oikeusministeriön hallinnonalaan.

6 § Apulaisvaltakunnansyyttäjä

Valtakunnansyyttäjän sijaisena toimii apulaisvaltakunnansyyttäjä.

Valtakunnansyyttäjän ja apulaisvaltakunnansyyttäjän välisestä tehtävien jaosta määrätään valtakunnansyyttäjänviraston työjärjestyksessä.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä ratkaisee samoin valtuuksin kuin valtakunnansyyttäjä hänen käsiteltäväkseen kuuluvat asiat.

7 § Valtionsyyttäjät

Valtakunnansyyttäjänvirastossa on valtionsyyttäjiä, joilla on toimivalta syyttäjäntehtävissä koko maassa.

Valtionsyyttäjien on ensisijaisesti huolehdittava syyttäjäntehtävistä yhteiskunnan kannalta merkittävimmissä rikosasioissa. Valtionsyyttäjän tehtävänä on myös ajaa syytettä, jonka nostamisesta eduskunta, oikeusministeriö, oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies on päättänyt. Valtionsyyttäjä toimii syyttäjänä asioissa, jotka hovioikeus käsittelee ensimmäisenä oikeusasteena, jollei toisin säädetä tai määrätä.

Valtionsyyttäjien muista tehtävistä säädetään erikseen. Tehtävien jakamisesta valtionsyyttäjien kesken päättää valtakunnansyyttäjä.

8 § Paikallissyyttäjät

Kihlakunnansyyttäjistä ja Ahvenanmaan maakunnansyyttäjästä sekä apulaissyyttäjistä (paikallissyyttäjät) säädetään erikseen.

9 § Erityissyyttäjät

Syyttäjästä sotilasoikeudenkäyntiasiassa ja muista erityissyyttäjistä säädetään erikseen.

Syytteen nostamisesta tuomaria vastaan virkarikoksesta päättää valtioneuvoston oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies.

10 § Toimivaltasuhteet

Valtakunnansyyttäjä on kaikkien yleisten syyttäjien esimies.

Valtakunnansyyttäjä voi ottaa itse ratkaistavakseen alaiselleen syyttäjälle kuuluvan asian tai määrätä alaisensa syyttäjän ajamaan syytettä, jonka nostamisesta hän on päättänyt. Valtakunnansyyttäjä voi myös määrätä asian alaisensa syyttäjän syyteharkintaan.

11 § Tiedonsaantioikeus

Valtakunnansyyttäjällä on oikeus tehtävänsä hoitamista varten saada salassapitosäännösten estämättä tarpeellisia tietoja ja selvityksiä sekä alaisiltaan syyttäjiltä että esitutkintaa suorittavilta viranomaisilta.

12 § Esteellisyys

Syyttäjä on esteellinen, jos:

1) hän tai hänen lähisukulaisensa on asianosainen;
2) asiassa on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa hänelle tai hänen lähisukulaiselleen;
3) hän tai hänen lähisukulaisensa avustaa tai edustaa asianosaista taikka sitä, jolle asiassa on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa;
4) hän on palvelussuhteessa tai käsiteltävään asiaan liittyvässä toimeksiantosuhteessa asianosaiseen taikka siihen, jolle asiassa on odotettavissa hyötyä tai vahinkoa;
5) hän on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen tai hallintoneuvoston jäsenenä tai toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa sellaisessa yhteisössä, säätiössä tai julkisoikeudellisessa laitoksessa, joka on asianosainen tai jolle asiassa on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa; tai
6) muu kuin 1―5 kohdassa tarkoitettu seikka on omiaan antamaan perustellun aiheen epäillä hänen puolueettomuuttaan asiassa.

Syyttäjän lähisukulaisella tarkoitetaan hallintomenettelylain (598/82) 10 §:n 2 momentissa tarkoitettuja henkilöitä.

Syyttäjä saa esteellisenäkin ryhtyä toimeen, joka ei siedä viivytystä. Syyttäjän on ilmoitettava esteellisyydestään sille, joka määrää hänelle sijaisen.

13 § Kelpoisuusvaatimukset

Valtakunnansyyttäjän ja apulaisvaltakunnansyyttäjän on oltava oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut henkilö, joka on hyvin perehtynyt syyttäjän- tai tuomarintoimeen ja hallintotehtäviin.

Valtionsyyttäjän on oltava oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut henkilö, jolla on tehtävän hoitamiseen tarvittava taito.

14 § Nimittäminen

Valtakunnansyyttäjän ja apulaisvaltakunnansyyttäjän nimittää tasavallan presidentti valtioneuvoston esityksestä.

Valtionsyyttäjän nimittää valtioneuvosto valtakunnansyyttäjän esityksestä. Valtakunnansyyttäjänviraston muiden virkamiesten nimittämisestä säädetään asetuksella.

15 § Virkasyytteen oikeuspaikka

Valtakunnansyyttäjää ja apulaisvaltakunnansyyttäjää syytetään virkarikoksesta korkeimmassa oikeudessa. Syyttäjänä on joko oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies.

Valtionsyyttäjää syytetään virkarikoksesta hovioikeudessa.

16 § Tarkemmat säännökset

Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta ja soveltamisesta annetaan asetuksella.

Työskentelyn järjestämisestä valtakunnansyyttäjänvirastossa määrätään viraston työjärjestyksessä, jonka valtakunnansyyttäjä eri henkilöstöryhmiä kuultuaan vahvistaa.

17 § Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 1997.

Tällä lailla kumotaan:
1) Korkeimmasta oikeudesta 22 päivänä heinäkuuta 1918 annetun lain 9 ja 12 §; ja
2) Korkeimmasta hallinto-oikeudesta samana päivänä annetun lain 10 §.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

Oikeuskanslerinvirastossa ja lääninhallituksissa syyttäjälaitosta koskevia tehtäviä hoitavat henkilöt voidaan tämän lain voimaan tullessa siirtää virkaa haettavaksi julistamatta valtakunnansyyttäjänvirastoon vastaaviin tehtäviin. Siirtojen toteuttamisesta päättää oikeusministeriö.
HE 131/1996
LaVM 20/1996
EV 237/1996

Helsingissä 11 päivänä maaliskuuta 1997

Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI

Oikeusministeri
Kari Häkämies

Syyttäjä on esteellinen, jos: 1) hän tai hänen lähisukulaisensa on asianosainen

Tämä herättää kysymyksiä. Sellaisia, jotka aion joka tapauksessa esittää – mielipidevankeuden uhkankin alla:

Onko näin, että kyseinen valtionsyyttäjä on pitää itseään jo täysin lain yläpuolella olevana? Jo se, että hän käytti aikaisemmissa lainsäädännön tulkinnoissaan omaa – kyseenalaista – väitöskirjaansa, oli ulkona vakiintuneesta oikeuskäsityksestämme. Nyt hän on vastoin – lain suoraa kieltoa – toiminut syyttäjänä omassa asiassaan.

Olisiko oikeuskanslerin tai eduskunnan oikeusasiamiehen aika käynnistää asiassa tutkinta?

Vai joko mustat varikset ovat jo matkalla?

Lähteet: Finlex ja kiitokset Lotta Rotille


Site Meter

Totesin jo tämän blogin aloittaessani, että suurin syy tänne kirjoittamiseeni on eräiden suomalaisten virkamiesten ja poliitikkojen – median tuella – aloittama ristiretki ihmisoikeuksia ja demokratiaa vastaan. Henkilökohtaisesti olen pitänyt sananvapautta jo lapsuudestani yhtenä tärkeimpänä näiden edellä mainittujen asioiden ilmenemismerkkinä.

Eräiden mielipiteen ilmaisusta – vastoin Suomen perustuslakia, allekirjoittamiamme kansainvälisiä sopimuksia ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kantaa – annettujen sakkotuomioiden jälkeen, valtakunnaninkvisiittorimme Mika Illman on saanut ensimmäisen kerran alistettua käräjäoikeuden antamaan ehdottoman vankeustuomion.

Kyse ei toki ole – kuitenkaan – ihan mistä tahansa – kyse on tällä kerralla Seppo Lehdosta.

Pravda uutisoi tapauksesta seuraavasti:

Tampereen käräjäoikeus on tuominnut tamperelaisen Seppo Olavi Lehdon kahdeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankilaan useista törkeistä kunnianloukkauksista.

Lehto syyllistyi kaikkiaan yhteentoista törkeään kunnianloukkaukseen, joiden kohteena olivat useat virkamiehet.

Käräjäoikeus arvioi tekoja ”poikkeuksellisen vakaviksi”.

Lehto kirjoitti tekstejään internetin blogspot.com-sivustolle. Niissä esitettiin halventavia väitteitä asianomistajien seksuaalisesta käyttäytymisestä, väitteitä näiden syyllistymisistä rikoksiin ja muita loukkaavia ilmauksia. Osa sivustoista on kirjoitettu, niin kuin asianomistaja olisi itse ne kirjoittanut. Osassa oli myös kehotuksia käyttää väkivaltaa näitä kohtaan. Lehto halvensi myös islamin uskoa ja esitti rasistisia aineistoa.

Oikeus katsoi, että teoilla aiheutettiin suurta kärsimystä.

Lehdon apuri tuomittiin vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. He joutuvat maksamaan myös useita kymmeniä tuhansia vahingonkorvauksia.

Seppo Lehto on kerännyt kyseenalaista kuuluisuutta nettikirjoittelunsa vuoksi. Minä väitän tässä ja nyt, että joko täysin tahallaan tai täysin syyntakeettomasti.

Jos – miten ihmeellistä internetin maailmassa – joku on törmännyt Lehdon tuotoksiin, hän – luettuaan kaksi ensimmäistä riviä – voi olla aivan varma siitä, että kyseinen blogi ei liity mitenkään näihin ihmisiin (puhumattakaan heidän todellisista persoonallisuuksistaan) keiden ns. nimiin Sepi nuo blogit on kirjoittanut.

Jos Lehto on kirjoittanut nämä tekstit täydessä ymmärryksessä, kyse on ns. camp-huumorista eli taiteesta. Ikävää tapauksessa on se, että tälläkin kerralla mikään ei (kaikista korupuheista huolimatta) ole muuttunut suloisessa Suomenmaassa 1960-luvun lopun ahdistavan YYA-ajan jälkeen.

Tuolloin tuomittiin taideteostensa vuoksi sekä Harro Koskinen että Hannu Salama jumalanpilkasta.

Jos Lehto tuomittiin sen vuoksi, että hän ei käy ihan täysillä, ollaan vieläkin ikävämmässä tilanteessa
Jos nykyaikana henkisesti tasapainottomia yksilöitä tuomitaan vankilaan Suomessa pelkästään siksi, että he ovat omilla lausunnoillaan osoittaneet olevansa henkisesti tasapainottomia, voidaan puhua varsinaisesta ihmis- ja kansalaisoikeuksien alennustilasta.

Ja kaikkein ikävintä on tietysti se, että jos… Jos Lehto on tuomittu Suomen tasavallassa oman mielipiteensä ilmaisun vuoksi. Ihmisillä pitää olla oikeus mielipiteisiinsä – olivatpa ne sitten millaisia tahansa.

Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Aivan miten tahansa – jos tämä on pelin henki, ilmoittaudun tässä ja nyt toisinajattelijaksi.

Mielenkiintoista koko prosessissa on myös se, että valtiosyyttäjä Mika Illman ei lähtenyt nostamaan syytettä Perussuomalaiset rp:n listoilla olleen Teemu Lahtisen puolesta. Lahtinen oli tuolloin täysin ns. yksityishenkilö – omaten laajemman julkisuudensuojan, kuin nyt korvausta oikeudessa saaneet henkilöt.

(Sivukommenttina Lahtisen tai Lehdon – puhumattakaan Lahtisen edustaman Suomen Sisun kohdalla – täytyy myös todeta, että en ole todellakaan mitenkään hyvissä väleissä heidän kanssaan – puhumattakaan siitä – että olisin edes lähellekään kaikista asioista samaa mieltä näiden nuorisoseuralaisten kanssa.)

Huomatkaa myös se, että uutisoinnissa käytetään termiä useat virkamiehet. Ihan vinkkinä – kansalaisen ja virkamiehen suhteesta – tutkikaapa voimassaolevaa lainsäädäntöä, Hyvät Ihmiset…

Minä en ole – eikä kukaan muukaan kansalainen Suomessa – näiden virkamiesten tahdon, mielihalujen tai päähänpistojen alamainen. Ja lupauksena – katsotaan tämä asia vaikka sitten oikeudessa. Ns. yleisönpalvelijat.

Perkele!

Lähteet: Wikipedia, HS, YLE, STT


Site Meter

Käykää joutaessanne tutustumassa Vallan vahtikoiraan. Aika tuttuja teemoja – vai kuinka?


Site Meter

Suomalainen – Sinua kusetetaan.

Pitkään jatkunut – rajoitettu ja suljettu – keskustelu ns. karjuvasta työvoimapulasta on huijausta.

Taloussanomat kirjoitti tästä aiheesta viimeksi eilen otsikolla Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa.

Tämä väite ei ole totta. Riittää kun katsoo erästä kohtaa kyseisessä humpuukissa:

Työikäisten väheneminen näkyy suoraan talouskasvussa. Sen lisäksi ikäpyramidin muuttuminen aiheuttaa huikean haasteen sosiaalipalveluille.

Yli 65-vuotiaiden määrä ylittää nuorten määrän tänä vuonna ensimmäistä kertaa historiassa. Nyt Suomessa on yhtä seniori-ikäistä kohti neljä työikäistä. Vuonna 2025 enää 2,5.

Jotta vanhushuoltosuhde pysyisi nykyisellään, pitäisi Suomeen muuttaa vuosittain noin 140 000 työikäistä ihmistä. Vuoteen 2020 mennessä työikäisiä maahanmuuttajia pitäisi olla 1,8 miljoonaa.

Tämä väite perustuu nykyisen talous- ja väestönkasvun jatkumiseen Siinä ei huomioida ollenkaan sitä tosiasiaa, että nykyinen eläkekupla on sotien jälkeen syntyneiden suurien ikäluokkien muodostama tilastollinen harha. Ei todellisuus.

Todellisuudessa Suomen väestö voi – ja sen pitäisi – pudota ennen sotia olleeseen noin 4 miljoonan suomalaisen kansaan. Ja sen pitäisi elinkeinoelämässä olevan teollisuuden rakennemuutoksen jyllätessä pudota vielä tuostakin alas päin. Jos haluamme kehittyä Jyrki Kataisen haaveilemaksi innovatiiviseksi osaamisyhteiskunnaksi, emme voi ottaa samaan aikaan ulkomaalaista halpatyövoima rakennusteollisuuteen, perusteollisuuteen emmekä – missään nimessä jo nyt kurjistuviin – palveluihimme.

Kun savupiipputeollisuus muuttaa pois, tuntuu täysin järjenvastaiselta kasvattaa yhä pienenevän veronmaksajajoukon kustannuksella palvelusektoria – ja työllistää sinne tuppuraisia työllistämään tappuraisia.

Kieli- ja ammattitaidottomien ihmisten raahaaminen maahan palvelemaan kielitaidottomia alkuperäisväestöä edustavia vanhuksia on aivan yhtä järjetöntä, kuin raahata samoja ihmisiä ulkomailta Suomeen palvelemaan toisiaan. Ja tuoda perheet myös mukana palveltavaksi Suomeen – palveluyhteiskuntaan.

Tulee jotenkin mieleen isävainaani tokaisu yhdestä hieman epäonnistuneesta kasvattikoirastaan. Isäni totesi, että tämä Susse se vasta palveluskoira onkin – se nimittäin vaatii jatkuvasti palveluksia.

Tämä ns.työvoimapulailu on myös sitä kuuluisaa hölmöläisten hommaa.

Heitin joskus puolileikilläni ilmaan idean koko ikäluokan kutsumisesta palvelukseen. Nyttemmin olen lämmennyt ajatukselle enemmän ja enemmän. Tällä yhteiskunnalle suoritettavana kansalaispalveluksella saataisiin tämä noin kahdenkymmenen vuoden tilastollinen kupla hoidettua varsin kivuttomasti. Samalla pystyttäisiin ottamaan myös suuri askel kohti tasa-arvoa. Kaiken muun mannan lisäksi nuoriso oppisi myös sosiaalisia ja kansalaistaitoja. Asiasta puhui hiljaisella liekillä myös puolustusvoimien komentaja amiraali Juhani Kaskeala viime viikonloppuna.

Miksi sitten maahanmuuttoa halutaan lisätä?

Se miksi tietyt tahot haluavat lisätä maahanmuuttoa on tavallaan kaksijakoista. Osa puolestapuhujista haluaa lisätä sitä henkilökohtaisen ahneuden vuoksi. He haluavat jatkuvaa talouskasvua ja lisätä voittomarginaalia halvemmalla – ulkomaalaisella – työvoimalla.

Toinen osa näistä ihmisistä on taas monikulttuurisuususkovaisia. Näistä antoi nimimerkki tapio varsin hyvä kuvauksen Jussi Halla-ahon vieraskirjassa:

Juttelin takavuosina väestötieteen professorin, nyt jo emeritus, Tapani Valkosen kanssa. Hän juuri sanoi, että monikulttuuri on ideologia. Ei sillä välttämättä ole mitään tekemistä järjen kanssa.

Valkonen vielä lisäsi, että sitten kun monikulttuuri on toteutunut, suomalaiset voivatkin sanoa: Hei, emme me tällaista monikulttuuria halunneet.

Mutta sittenhän se on jo liian myöhäistä.

Olen valmis allekirjoittamaan tämän täysin. Se on ainoa selitys sille miksi feministit tukevat islamisteja ja vihreät haluavat kiihdyttää kulutusta, maahanmuuttoa ja talouskasvua.

Ongelma näyttäisi tässä olevan se ikivanha – uskovaisten kanssa ei voi keskustella järkevästi heidän uskostaan. Ja toisaalta näyttää siltä, että joku kokeilee sitä vanhaa keinoa, että kun valehtelet – kerro tarpeeksi suuri vale.

Se uskotaan paremmin.

Lähde: Taloussanomat


Site Meter

YLE esitti aseasiaa koskevan jakson Tuomio-sarjassaan. Otsikolla Asehullujen paratiisi, YLE teki taas viihdettä vakavasta aiheesta. Toimittajat pääsivät leikkimään oikeutta ajankohtaisella oikeussalidraama teemalla
Tässä leikissä oli syytettynä Anne Holmlund. Syyttäjänä toimi Nina Stenros, puolustajana J-P Raeste ja tuomarina Matti Pitko.

Jokainen varmaan ymmärtää mikä tällaisten ohjelmien arvo on? Etenkin, kun näillä pyritään luomaan kuvaa siitä, että Suomessa olisi muka anglo-amerikkalaistyyppinen oikeusjärjestelmä. Nämä ohjelmat voidaan nähdä – vailla sen kummempia salaliittoteorioita – aivan suorana ja peittelemättömänä propagandana.

Ja etenkin tässä tapauksessa, jossa aseasioiden asiantuntijana esiintyi Laura Lodenius Rauhanpuolustajista. Tilanne olisi hieman vastaavanlainen kuin se, jos absolutisti esiintyisi viiniasiantuntijana tai vegaani kertosisi totuuksia liharuoista.

Kaiken asiaan liittyvän koohkauksen ja huuhaan voisi jättää omaan arvoonsa, mutta sainpa minäkin pienen kipinän.

Nimimerkki Jouko esitti asiaan seuraavan kommentin Jussi Halla-ahon vieraskirjassa. Tätä en kuitenkaan malta olla kommentoimatta:

Ampuma-aseista, ruutiaseista, omaan sellaisen mielipiteen että koska ne on yleensä ottaen tehty tappamaan ja niillä on liian helppo tappaa niin ne ovat tavalliselle ihmiselle olla vain poliisin ja armeijan hallussa, joissa porukoissa aseenkäyttö on tarkasti valvottua, ohjattua ja harkittua. Metsästää voi vaikka jousipyssyllä jos sekään on tarpeellista nykyihmiselle. tarkkuutta voi harjoitella ilmakiväärilläkin. Niitäkin on tosi tehokkaita. muuten eräs parhaista ystävistäni ampui aivonsa kankaalle haulikolla. Sekin vaikutti mielipiteeseeni voimakkaasti.

Jouko, kaikella kunnioituksella kuollutta ystävääsi kohtaan, haluan kuitenkin sanoa Sinulle seuraavat asiat:

Otan osaa ystäväsi puolesta.

Tähän täytyy sanoa kuitenkin, että ihminen joka haluaa tehdä itsemurhan tekee sen. Yksi omista ystävistäni heittäytyi vuosia sitten junan alle Linnunlaulun kohdalla, tuttavani hirtti itsensä, kolmas hukkui (tai hukuttautui) Aurajokeen kännipäissään ja eräs yritti tehdä lääkkeillä itsemurhan. Viimeisessä tapauksessa väliin ehdittiin, mutta hän tappoi itsensä puoli vuotta myöhemmin autotalliin häkäkaasulla.

Ei ihmistä voi estää tekemästä itsemurhaa, jos hän haluaa. Olen edelleen sitä mieltä, että ihmiset tappavat, eivät aseet.

Jos joku haluaa tappaa jonkun, hän ei tarvitse siihen tuliasetta. Veitset ja kirveet ovat edelleen yleisimpiä astaloita veritöissä tässä maassa.

Se asia, millä itsemurhia ja väkivaltarikoksia saataisiin kaikkein tehokkaimmin vähennettyä on – itse asiassa – aika yksinkertainen. Yhteisöllisyyden lisääminen ja yksilöllisyyden kunnioittaminen yhdistettynä kansallisvaltioon perustuvan kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen palvelemaan omia kansalaisiaan.

Alhaalta ylöspäin – yksilö, perhe, suku, heimo, kansa.

Mutta palataanpa takaisin niihin aseisiin.

Täydessä järjessä oleva ihminen on täysin vastuuntuntoinen – ja paras ratkaisu – pitämään omistamansa ampuma-aseen hallussaan ja valvonnassaan. Naapurissamme ollut yhteiskuntakokeilu näytti varsin selkeästi sen, mitä tapahtuu isännättömälle omaisuudelle. Tuskin kukaan haluaa päästää ampuma-aseita isännättömiksi.

Käsiaseiden hallussapidon kieltäminen tai aseiden siirtäminen keskitettyihin varastoihin palvelee ainoastaan rikollisia. Näin saadaan pimeiden aseiden markkina-arvo nousemaan tai vaihtoehtoisesti keskitettyä kaikki alueen käsiaseet helpommin varastettaviksi.

Tämä on varsin mielenkiintoinen aihe kun sitä vertaa esimerkiksi maahanmuuttajien väkivaltarikoksista käytävään keskusteluun. Vastapuoli vetoaa – aina – että kyseessä on yksittäistapaus. Nämä kahjot aseiden kanssa ovat yksittäistapauksia sanan varsinaisessa merkityksessä.

Aseita heitä ei kukaan pysty estämään saamaan valvontaansa. Niitä saa pimeiltäkin markkinoilta. Ja niitä tulee samaan enemmän ja enemmän pimeiltä markkinoilta, jos aseiden hallussapito kielletään tai esimerkiksi käsiaseiden hallussapitoa rajoitetaan.

Poliisin tulee hoitaa – tässäkin asiassa – lakiin kirjatut tehtävänsä.

Minä uskon vankasti siihen mitä Helsingin poliisilaitoksen eläkkeelle jäänyt lupatoimiston päällikkö Ralf Gustafsson aikoinaan sanoi. Lainaan tässä erästä toista kirjoitustani. Se löytyy täältä:

Helsingin poliisilaitoksen entinen – eläkkeelle jäänyt – aselupayksikön päällikkö Ralf Gustafsson totesi, että Suomessa on yhdistymisvapaus. Se koski hänen mielestään myös yhdistymättömyysvapautta.

Kuitenkin hän halusi saada järjestäytymättömältä aseluvan hakijalta ampumaharrastuksen selvittämiseksi kahden tunnetun aseharrastajan suosituksen, ennen kuin myönsi luvan määräaikaisesti vuodeksi.

(Itse olen muuten 1970-luvulla joutunut hakemaan ensimmäiseen isäni omistamaa asetta koskevaan rinnakkaislupaan kahdeksan nimeä.)

Jos ongelmia sen – esimerkiksi vuoden aikana – ei synny, lupa voitaisiin muuttaa termille “toistaiseksi”.

Rafu-herra sanoi kerran allekirjoittaneelle kesyttäneensä tällä menetelmällä satoja kännipäissään katutappeluihin orientoituneita – mutta muuten kaikin puolin kansalaiskelpoisia – yhteiskuntamme jäseniä.

Hän muisti myös ilmoittaa, että “toistaiseksi” päättyy ensimmäiseen rähinään.

Mikko Auvisen tapauksesta olen sitä mieltä, että HSC:n – eli yksityisen yrittäjän ansiotarkoituksessa pyörittämä “ampumakerhon” – myöntämä “jäsenkortti” – yhden kertakäynnin jälkeen – ei ole sellainen lainsäätäjän edellyttämä todiste ampumaharrastuksen vakavuudesta eikä seuran jäsenyydestä.

Palaan tuohon Jokelaan vielä tuonnempana – aivan kuten olen luvannutkin.

Mutta mennäänpä viimein siihen asiaan. Siis siihen miksi tämän kirjoitukseni kirjoitin.

Tässä maassa tuntuu nykyisin olevan vallalla sellainen käsitys, että kuka tahansa kuka tarpeeksi kovaa huutaa, saa vaatia keneltä tahansa ihan mitä vaan. Tällainen hassu ajattelutapa tuo väkisinkin mieleeni tällaisen vastakommentin:

Viherasemmistopoliitikoista, -virkamiehistä ja – toimittajista omaan sellaisen mielipiteen, että koska heidän tarkoituksenaan on yleensä ottaen vallankumous ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen muuttaminen ja niiden on liian helppo tehdä vallankumousta niin heidän kommunikointi- ja ajatteluvälineensä pitäisivät olla vain poliisin ja armeijan hallussa, joissa porukoissa lainkäyttö on tarkasti valvottua, ohjattua ja harkittua.

Yhteiskuntaa murtavaa mielipidettään voi kailottaa vaikka megafonilla synkimmässä korpikuusikossa yksin, jos sekään on tarpeellista nykyihmiselle. Yhteiskuntaa tuhoavaa hölmöilyä voi harjoitella yliopistossakin. Niitäkin on tosi tehokkaita.

Vai kuinka?

Pravdasta löytyi vaihteeksi mielenkiintoinen kirjoitus. Kirjoituksessa valtio-opin emeritusprofessori Tuomo Martikainen tekee muutamia johtopäätöksiä siitä, kenelle – kansalle kuuluva – valta on Suomessa siirtynyt. Martikaisen mukaan puolueiden puheenjohtajille on yhtäkkiä keskittynyt hirveästi valtaa.

Valtaa on siirtynyt puolueille, ja puolueessa ylivoimaisessa asemassa on puoluejohtaja. Puolueet tuskin ovat kansanvaltaisesti hallittuja elimiä.

Vaikka juhlapuheissa ja julkisuudessa puhutaan ja paasataan parlamentarismin vahvistumisesta, uuden perustuslain myötä onkin käynyt toisin.

Vaikuttaa siltä kuin eduskunta olisi vastuullinen hallitukselle, eikä päinvastoin.

Hallituksen asema suhteessa eduskuntaan on vahvistunut, ja kun hallituksen jäsenistä – pääministeristä ja ministereistä – päättävät puolueet tai puolueiden puheenjohtajat, hämmästyttävä vallan siirtymä puolueiden voitoksi on tapahtunut.

Martikaisen mukaan samasta epätoivotusta ilmiöstä oli kyse myös silloin, kun ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok) erotettiin.

Oikeastaan (kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri) Jyrki Katainen erotti Kanervan, vaikka Kanerva oli hallituksen jäsen.

Martikainen sanoo, että vastaavanlainen muutos on nähty Britanniassa, jossa parlamentin rooli suhteessa hallitukseen on heikentynyt.

Henkilökohtaisesti näen tämän – epätoivotun – kehityksen isänä Paavo Lipposen. Lipposen härski ja ylimielinen tapa hallita Suomea ja suomalaisia sai erinomaisen uuden poliittisen kulttuurin perintöprinssin Matti Vanhasesta.

Vanhasen aikana politiikka on viihteellistynyt ja valta on keskittynyt kansanvallan vastaisesti ja varsin ikävällä tavalla muutamiin – kuten Martikainenkin toteaa – puolueita johtaviin käsiin. Vanhanen on osoittautunut vallanhimoiseksi ja pikkusieluiseksi valtapoliitikoksi – pohjaltaan ja tavoiltaan varsin samanlaiseksi kuin edeltäjänsä Lipponenkin. Eikä valtapoliitikoista Kataisenkaan omena kauas tästä puusta putoa – puhumattakaan uusstalinistisesta hörhölaumasta, Virheet De Dorkasta tai … no, antaa olla… Tajusitte varmaan mitä tarkoitan?

Pahemmaksi näyttäisi päivä päivältä menevän.

Päivänpolitiikan ulkopuolella – ns. harmaaksi amanuenssiksi suomalaisten kiusaksi jääneen – vaikuttavan Paavo Lipposen viimeaikaiset vaatimukset ns. pitkistä listoista ovat avokas kansanvallan korvalle ja pippurikaasusuihke suomalaisen äänestäjän kasvoille. Tällaisessa järjestelmässä puolue (eli viime kädessä puolueen puheenjohtaja ) päättää kenet se asettaa Sinun äänelläsi eduskuntaan. Äänestäjä ei valitse tässä järjestelmässä – vastoin suomalaiseen yhteiskuntaan juurtunutta kansanvallan perinnettä – edustajaa vaan puolueen.

Puolue tietää Sinua paremmin.

Tämä Lipposelle – ja muillekin vallananastajille – sopiva järjestelmä on käytössä esimerkiksi kansanvallan irvikuvaksi muuttuneessa pakkososialidemokratiavaltiossa nimeltään Ruotsi. Ja Lipposen nykyinen – eräs asemaansa reittä pitkin kiivennyt vallananastaja – vaimo pelottelee kansalaisia olemattomilla kummituksilla ja pyrkii rajoittamaan (perinteiseen vasemmistolaiseen tyyliin) omasta mielipiteestään eroavien mielipiteiden ilmaisun.

Toisaalla Vanhasen käytös Susanna Kurosen oikeustapauksessa osoittaa Matin olevan sekä herkkähipiäinen että henkisesti pienimunainen. Se osoittaa myös sydämetöntä suhtautumista vastapuoleen ja häikäilemätöntä valta-aseman hyväksikäyttöä. Sekä – jälleen kerran – vallassa olevan henkilön pyrkimystä rajoittaa sanan- ja mielipiteenvapautta.

Kun pääministerin asemassa oleva ihminen hyökkää lakimiesarmeijan kanssa yksinhuoltaja-yksityisyrittäjää vastaan, se on – sanalla sanoen – kuvottavaa. Etenkin kun sama Matti on avannut aikaisemmin kotinsa ja suhteensa juorulehdille.

Ja samaan aikaan kansan suoraan valitsema arvojohtaja on kiinnostunut lähinnä virka-asemansa käyttämisestä henkilökohtaiseen elämysmatkailuun ja kansan enemmistön halveksimisesta. Pyrkien myös rajoittamaan sanan- ja mielipiteen vapautta.

Olemme varmaan kaikki huomanneet tähän asiaan liittyvän viimeisen ns. jäit-kiinni-housut-kintuissa-ilmiön. Tämä vaalirahoitussotku on varsin mielenkiintoista myös tätä aihetta vasten tarkasteltuna.

Jos – ja kun – poliitikko toimii jonkun tai jonkin tahon marionettina samaan aikaan, kun hän kahmii enemmän ja enemmän valtaa itselleen, ollaan matkalla kauas kansanvallasta. Hyvä tuore esimerkki on liikemies Toivo Sukarin pyrkimys murtaa edustuksellista tietä pitkin valmisteltu ja päätetty yleiskaava – omien liiketoimintaan liittyvien henkilökohtaisten intressiensä vuoksi. Palaan asiaan…

Näinä aikoina demokratian vahtikoira – media – juoksee pääsääntöisesti näiden vallanpitäjien touhuissa täysin kritiikittömästi. Helsingin Sanomat ja sen nykyinen toimituspolitiikka on – yleisesti, eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta – varsin hyvä merkki kansanvallan ja sananvapauden alemmuustilasta Suomessa vuonna 2008.

Vuonna 1991 maailma ja tulevaisuus näyttivät suomalaisestakin näkökulmalta – lamasta huolimatta – lupaavilta ja valoisilta. Neuvostoliiton romahtaminen loi uskoa tulevaan.

Se oli kuitenkin harhakuva.

YYA-sopimuksen jälkeinen aika muutti poliittisen – ja koko kansakunnankin – moraalin. Yhteisöllisyyden, yhteisen rakentamisen ja muista välittämisen tilalle nousivat egosentrisyys, ahneus ja kaiken maailman huuhaa-liikkeet.

Nykyisistä prekariaatti- ja anarkistipuuhailuista mieleeni nousee vääjäämättä mielikuva Länsi-Saksassa 1970-luvulla toimineista ääriliikkeistä ja kommuuneista. Näitä tuettiin hiljaisesti – mutta vahvasti – taloudellisin keinoin DDR:n toimesta. Kuinkahan moni näistäkin hippaheikeistä ja sen ajan anarkisteista lopultakin ymmärsi mitä heille olisi tapahtunut ns.sosialismissa? Kansandemokratiat eivät sulattaneet dekadenssia.

Olin muuten toisaalta aikanaan tavattoman hämmästynyt miten uuden vaurauden ja ahneuden aikana päättäjät pystyivät ajamaan kansalaisoikeuksiamme rajusti kaventaneet poliisi- ja pakkokeinolakien muutokset. Ja kuten huomaamme – sama linja jatkuu. Uusi valmiuslaki ja sen valmistelu jatkaa samaa hiljaisen hyväksynnän perinnettä.

Thaimaan lomat, uusi auto, uudet keittiökoneet ja tanssit tähtien kanssa ovat korvanneet osan kansalaisoikeuksista hiljalleen. Halpa on ollut hinta vallan siirtämiselle muutamiin käsiin ja sen pönkittäminen kansanvallan pelisääntöjen vastaisesti.

Katsokaa nyt hyvät ihmiset ympärillenne ja miettikää tarkkaan tätä; mitä Te haluatte tulevaisuudeltanne. Kohta tahtonne voi olla kokonaan jonkun muun taskussa.

Lähde: HS

Seuraava sivu »