Kohu kerjääjien ympärillä jatkuu. Turun poliisi ilmoitti eilen, ettei se aio sakottaa kerjäläisiä vastoin aikaisempaa ilmoitustaan. Syyksi ilmoitettiin apulaisvaltakunnansyyttäjän ohje.
Tänään apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske korjaa lausuntoaan ja kertoo, ettei hän ole tarkoittanut Helsingin ulkomaalaispoliisille antamaansa lausuntoa kerjäämisen sakottamisen lainmukaisuudesta valtakunnalliseksi ohjeeksi.
Kun huhtikuussa kirjoitimme lausuntoa, ajattelimme tilannetta, jossa yksityinen ihminen kerjää passiivisena itselleen.
Hänen mukaansa rahankeräyslakia ei voi tässä tilanteessa soveltaa.
Yksittäisen ihmisen omaan hädänalaiseen tarpeeseensa kerjääminen ei ole rahankeräyslaissa tarkoitettua rahankeräyksen toimeenpanemista.
Oikeassahan Kalske tässä on. Ilman seurantaa ja esitutkintaa erittäin vaikeaa osoittaa todeksi se, että yksittäinen kerjäläinen suorittaa organisoitua rahankeräystä jonkin joukon jäsenenä. Puhumattakaan siitä, että hän toimisi järjestäytyneen rikollisuuden käsikassarana.
Siis – ilman seurantaa ja esitutkintaa.
Kalske muotoilee asian myös toisella tavalla. Hänen mukaansa tilanne on sama kuin ennen vanhaan, kun spurgut pyysivät markkaa:
Ei silloin kukaan ajatellut, että se olisi ollut jotain organisoitua rahankeräyslain tarkoittamaa rahankeräystä.
Ei tietenkään – mutta tilanne on joka suhteessa erilainen omien rantojemme ja metsiemme miesten sekä näiden ulkomailta saapuneiden ammattikerjäläisten – ja sosiaalituristien – suhteen.
Eilinen Ilta-Pravda kertoi nimittäin, että jo arviolta 50 Helsingissä oleskelevaa Romanian ja Bulgarian romanikerjäläistä on jättänyt kevään ja kesän aikana turvapaikkahakemuksen.
STT:n mukaan poliisiviranomaiset eivät ole innoissaan hakemusten määrästä.
Helsingin ulkomaalaispoliisin tutkimusyksiköstä kuitenkin todetaan, että romanien mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta on pieni. Tämä johtuu siitä, että EU-maiden mukaan Romania ja Bulgaria ovat turvallisia maita.
Turvapaikkahakemuksen käsittely kestää yleensä vähintään kuukauden, jonka aikana hakija asuu vastaanottokeskuksessa. Tällöin turvapaikanhakija voi elää vapaasti ja esimerkiksi jatkaa kadulla kerjäämistä.
Ja palata maahan karkotuksen jälkeen – mahdollisesti – toisen henkilöllisyyden turvin…
Nämä omat spussemme ovat häpeäpilkku koko nykyiselle hyvinvointiyhteiskunnallemme. Aika on tosin hoitanut sen vieläkin suuremman epäoikeudenmukaisuuden ilmentymän, joka seurasi viime sodista. Suuri joukko tavallisia miehiä putosi sodan jälkeen henkisesti haavoittuneina suoraan kovaan arkeen ja takaisin haavojaan parantelevaan yhteiskuntaamme. He eivät kestäneet – he syrjäytyivät.
Jokainen ikäiseni – ja ainakin minua vanhempi – helsinkiläinen muistaa toreilla, Lepakon nurkilla ja sen viereisellä joutomaalla majailleet syrjäytyneet sotaveteraanit. Minua puistattaa vieläkin se, miten Suomi suhtautui näihin poikiinsa – heihin, jotka se raastoi suoraan Suomi-äidin nisiltä puolustamaan häntä.
Poletit poikki kenttäpuvusta, sotilaspassi kouraan ja oman onnen nojan. Känni ja työn touhuun seuraavana päivänä. Kaikki eivät sitä kestäneet – ja tuolloinen Suomi hylkäsi heidät. Ja aika hoiti lopulta ongelman.
Vaikka kuulen jo vastakuoron huutavan, väitän että – ainakin osa – nykyisistä syrjäytyneistä on päätynyt tilaansa yhteiskunnallisen toiminnan kautta. 1990-luvun suuri lama, mielenterveyshuollon surkeus, yhteiskunnallinen itsekkyys ja tämä egosentrinen aika on – ainakin osaksi – ollut mukana tässä ongelmassa.
Tautofoniaa tai ei – olen kuitenkin sitä mieltä, että meillä on ensisijainen velvollisuus huolehtia omista kansalaisistamme, ennen kuin alamme koko maailman sairaalaksi, sosiaalipäivystykseksi ja vanhainkodiksi.
Sanoo Astrid sitten ihan mitä tahansa…
Jokainen meistä ymmärtää sen, että tämä ulkomailta Suomeen suuntautuva kerjäystoiminta on hyvin organisoitua ja se suuntautuu sekä suomalaista kansanluonnetta että yhteiskuntaamme vastaan. Se pyrkii hyödyntämään suomalaisten hyväntahtoisuutta ja yhteiskuntamme porsaanreikiä. EU on ollut tässäkin asiassa ongelmallinen sikäli, että se on hämärtänyt koko kauniin kansallisvaltiomme pohjaa ja perusajatusta. Sitä, että jokainen valtio on rakennettu ensisijaisesti sen omia kansalaisia varten.
Kyllähän nämä kerjäläiset ovat hyvinvointivaltion kauniilla kasvoilla rumentava elementti, johon haluttaisiin ratkaisu. Mutta ensin pitäisi selvittää, että onko heidät painostettu lähtemään tänne kerjäämään
Kalske toteaa.
Jos poliisi voi osoittaa toiminnan olevan organisoitua rahankeruuta, tilanne muuttuu kokonaan toiseksi. Ongelmalliseksi asian tekee se, että yhtään tapausta ei ole tutkittu, vaan kerjääjille on ajateltu antaa sakkolappu käteen.
Kalskeella on eräs neuvo poliisille asian suhteen:
Sanoin viimeksi eilen Turun poliisipäällikkö Tapio Huttuselle, että en ole kieltänyt nostamasta syytteitä. Pikemminkin jopa kehotin, että tutkikaa yksi tai kaksi kerjäläistä ja viekää ne syytteellä käräjille
Nimen omaan. Poliisi tutkii ja oikeus hutkii.
Jos samat ihmiset kiertävät eri paikkakunnilla kerjäämässä, niin miksi poliisi ei tutki asiaa järjestäytyneenä toimintana? Yksittäiset sakotustoimet olisivat pään pensaaseen panemista.
Kalskeen kohdalla toimin samoin kuin hän on nyt toiminut – vedän komennon ja sitä seuranneen kommenttini takaisin. Kaikesta huolimatta nimen omaan hän on edustanut valtakunnansyyttäjänvirastossa ns. terveen järjen ääntä.
Toisin kuin joku muu…
Lähteet: HS, IS
27.06.2008 at 10:12 am
Tuntukin aika kummalliselta, että apulaisvaltakunnansyyttäjää kieltäisi poliisia tutkimasta rikoksia. Hyvä asia, että Kalske korjasi mokansa.
Näillä anarkisteilla tuntuu olevan sellainen käsitys, että rahaa riittää Suomessa loputtomasti heidän vallankumosuspuuhailuihinsa ja koko maailman pummien elättämiseen:
http://takku.net/article.php/20080626112509953
Selkäänsä kaipaavat.
27.06.2008 at 10:16 am
Kalskeelle tuli hätä, miehen rehellisyyttä omn epäilty aikaisemminkin:
”Valtakunnansyyttäjänviraston hämärä peli
Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki jäänee eläkkeelle noin vuoden kuluessa, ja hänen seuraajastaan kuhistaan virastossa jo tosissaan.
Yksi ehdokas Kuusimäen seuraajaksi on viraston kakkosmies, apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske.
Kalskeen tilillä on lukuisia päätöksiä, joiden tekijän ei pitäisi päästä läpi edes oikeustieteellisen pääsykokeista, saati itse tiedekunnasta. Se tarkoittaa, että Kalske on tehnyt virheelliset päätöksensä tahallaan.
Esittelen tässä yhden esimerkin, Kalskeen päätös 15.9.2005, dnro 493/21/04. Esittelijä Jukka Rappe, joka siis on myös vastuussa päätöksessä.
Erään espoolaisen firman toimitusjohtaja, joka omisti 60 % yhtiöstä, halusi jättää 40 % omistavan naisen ilman yhtiön osinkoja. Hän väärensi asiakirjoja, joilla pyrki osoittamaan lapsensa omistavan yhtiön – ja jakoi näille osingot 100-prosenttisesti.
Väärennettyjä asiakirjoja toimitusjohtaja käytti myös siviilioikeudenkäynnissä, joissa nainen haki – ja sai – käräjäoikeudelta vahvistuksen omistukselleen. Yhtiö tuomittiin myös maksamaan naiselle tälle kuuluvat osingot, 80 000 markkaa.
Nainen teki rikosilmoituksen, jonka tutkintaa Espoon poliisi – ennenkaikkea tunnettu rosvojepari, rikoskomisario Timo Seppälä – sabotoi kaikin tavoin. Siitä huolimatta nainen ajoi tutkinnan läpi. Toimitusjohtajaa epäiltiin törkeästä väärennöksestä ja petoksesta.
Espoon johtava kihlakunnansyyttäjä Tom Ifström valehteli, ettei toimitusjohtaja vilpittömästi tiennyt kuka yhtiön omisti, eikä siis ollut syyllistynyt väärennökseen eikä petokseen. Ei syytettä. Toimitusjohtaja oli alunperin ilmoittanut verottajalle naisen omistavan 40 % yhtiöstä, mutta lähettänyt myöhemmin myös verottajalle väärennetyn asiakirjan.
Ifströmin mielestä vilpittömyyttä osoitti juuri se, että toimitusjohtaja oli ulosottoa välttääkseen valmistanut hyvin erilaisia asiakirjoja yhtiön omistuksesta. Edes espoolainen syyttäjä ei voine olla näin toivottoman tyhmä, joten Ifström mitä ilmeisimmin teki tahallaan väärän päätöksen.
Nainen kanteli valtakunnansyyttäjänvirastoon. Jorma Kalske teki tältä osin uuden syyteharkinnan. Hän harkitsi osinkojen pimittämistä myös törkeänä kavalluksena, mikä olikin oikein – teko muistutti enemmän kavallusta kuin petosta.
Kalske kuitenkin jakoi kavalluksen ja väärennökset kokonaan eri asioiksi.
Hän tunnusti toimitusjohtajan syyllistyneen väärennöksiin, mutta otti huomioon vain niiden käytön siviilioikeudenkäynnissä. Koska toimitusjohtaja oli tämän oikeudenkäynnin hävinnyt, Kalske piti väärennöstä vähäisenä tekona.
Kalske ei ottanut olleenkaan huomioon, että totta kai väärennöksiä oli tarvittu myös kavalluksen tekemiseen. Niinpä hän oli uskovinaan – Ifströmin tavoin – ettei mies osingot pimittäessään tiennyt kuka yhtiön omisti. Ei siis muka ollut tapahtunut kavallusta.
Totta kai Kalske tiesi, että samoja väärennöksiä oli käytetty kavalluksen tekemiseen, ja että väärennökset olivat todiste kavalluksesta.
Ifström valehteli päätöksessään peitelläkseen Espoon poliisin laiminlyöntejä esitutkinnassa.
Kalske valehteli päätöksessään peitelläkseen Ifsrtömin huijauksen.
Tämä on arkipäivää Suomen maassa.”
27.06.2008 at 10:23 am
Tämä sama Kalske päätti nostaa Illmanin ajaman syytteen Mikko Ellilää vastaan:
http://uusiviesti.blogspot.com/2007/11/mikko-puumalainen-mika-illman-ja-jorma.html
Muuten hyvä ja pohdiskeleva kirjoitus taas kerran.
27.06.2008 at 2:47 pm
En tiedä, onko muille tullut vastaavaa vaikutelmaa kuin minulle. Valtakunnansyyttäjänvirasto näyttää olevan jonkinlainen valtio valtiossa, joka päsmäröi poliiisia ja kaikkia muitakin järjestyksenvalvonnan ja oikeudenkäytön parissa toimivia viranomaisia. Tykkäävät lisäksi esiintyä julkisuudessa.
Olikohan moisen viraston perustaminen aikanaan virhe?
27.06.2008 at 4:06 pm
Vasarahammer:
Oli – siis virhe. ja suuri sellainen. Hentoinen kansalaisyhteiskuntamme ei tarvitse yhtään tällaista koneistoa, puhumattakaan näistä kaiken maailman yhden asian valtuutetuista. Niistä taisi muuten olla jossain uutisissa jonkin virallisenkin tahon arvostelua ihan äskettäin. Muistaako joku missä? Minulta hukkui tuo linkki.
Kullervo