Kohu kerjääjien ympärillä jatkuu. Turun poliisi ilmoitti eilen, ettei se aio sakottaa kerjäläisiä vastoin aikaisempaa ilmoitustaan. Syyksi ilmoitettiin apulaisvaltakunnansyyttäjän ohje.

Tänään apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske korjaa lausuntoaan ja kertoo, ettei hän ole tarkoittanut Helsingin ulkomaalaispoliisille antamaansa lausuntoa kerjäämisen sakottamisen lainmukaisuudesta valtakunnalliseksi ohjeeksi.

Kun huhtikuussa kirjoitimme lausuntoa, ajattelimme tilannetta, jossa yksityinen ihminen kerjää passiivisena itselleen.

Hänen mukaansa rahankeräyslakia ei voi tässä tilanteessa soveltaa.

Yksittäisen ihmisen omaan hädänalaiseen tarpeeseensa kerjääminen ei ole rahankeräyslaissa tarkoitettua rahankeräyksen toimeenpanemista.

Oikeassahan Kalske tässä on. Ilman seurantaa ja esitutkintaa erittäin vaikeaa osoittaa todeksi se, että yksittäinen kerjäläinen suorittaa organisoitua rahankeräystä jonkin joukon jäsenenä. Puhumattakaan siitä, että hän toimisi järjestäytyneen rikollisuuden käsikassarana.

Siis – ilman seurantaa ja esitutkintaa.

Kalske muotoilee asian myös toisella tavalla. Hänen mukaansa tilanne on sama kuin ennen vanhaan, kun spurgut pyysivät markkaa:

Ei silloin kukaan ajatellut, että se olisi ollut jotain organisoitua rahankeräyslain tarkoittamaa rahankeräystä.

Ei tietenkään – mutta tilanne on joka suhteessa erilainen omien rantojemme ja metsiemme miesten sekä näiden ulkomailta saapuneiden ammattikerjäläisten – ja sosiaalituristien – suhteen.

Eilinen Ilta-Pravda kertoi nimittäin, että jo arviolta 50 Helsingissä oleskelevaa Romanian ja Bulgarian romanikerjäläistä on jättänyt kevään ja kesän aikana turvapaikkahakemuksen.

STT:n mukaan poliisiviranomaiset eivät ole innoissaan hakemusten määrästä.

Helsingin ulkomaalaispoliisin tutkimusyksiköstä kuitenkin todetaan, että romanien mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta on pieni. Tämä johtuu siitä, että EU-maiden mukaan Romania ja Bulgaria ovat turvallisia maita.

Turvapaikkahakemuksen käsittely kestää yleensä vähintään kuukauden, jonka aikana hakija asuu vastaanottokeskuksessa. Tällöin turvapaikanhakija voi elää vapaasti ja esimerkiksi jatkaa kadulla kerjäämistä.

Ja palata maahan karkotuksen jälkeen – mahdollisesti – toisen henkilöllisyyden turvin…

Nämä omat spussemme ovat häpeäpilkku koko nykyiselle hyvinvointiyhteiskunnallemme. Aika on tosin hoitanut sen vieläkin suuremman epäoikeudenmukaisuuden ilmentymän, joka seurasi viime sodista. Suuri joukko tavallisia miehiä putosi sodan jälkeen henkisesti haavoittuneina suoraan kovaan arkeen ja takaisin haavojaan parantelevaan yhteiskuntaamme. He eivät kestäneet – he syrjäytyivät.

Jokainen ikäiseni – ja ainakin minua vanhempi – helsinkiläinen muistaa toreilla, Lepakon nurkilla ja sen viereisellä joutomaalla majailleet syrjäytyneet sotaveteraanit. Minua puistattaa vieläkin se, miten Suomi suhtautui näihin poikiinsa – heihin, jotka se raastoi suoraan Suomi-äidin nisiltä puolustamaan häntä.

Poletit poikki kenttäpuvusta, sotilaspassi kouraan ja oman onnen nojan. Känni ja työn touhuun seuraavana päivänä. Kaikki eivät sitä kestäneet – ja tuolloinen Suomi hylkäsi heidät. Ja aika hoiti lopulta ongelman.

Vaikka kuulen jo vastakuoron huutavan, väitän että – ainakin osa – nykyisistä syrjäytyneistä on päätynyt tilaansa yhteiskunnallisen toiminnan kautta. 1990-luvun suuri lama, mielenterveyshuollon surkeus, yhteiskunnallinen itsekkyys ja tämä egosentrinen aika on – ainakin osaksi – ollut mukana tässä ongelmassa.

Tautofoniaa tai ei – olen kuitenkin sitä mieltä, että meillä on ensisijainen velvollisuus huolehtia omista kansalaisistamme, ennen kuin alamme koko maailman sairaalaksi, sosiaalipäivystykseksi ja vanhainkodiksi.

Sanoo Astrid sitten ihan mitä tahansa…

Jokainen meistä ymmärtää sen, että tämä ulkomailta Suomeen suuntautuva kerjäystoiminta on hyvin organisoitua ja se suuntautuu sekä suomalaista kansanluonnetta että yhteiskuntaamme vastaan. Se pyrkii hyödyntämään suomalaisten hyväntahtoisuutta ja yhteiskuntamme porsaanreikiä. EU on ollut tässäkin asiassa ongelmallinen sikäli, että se on hämärtänyt koko kauniin kansallisvaltiomme pohjaa ja perusajatusta. Sitä, että jokainen valtio on rakennettu ensisijaisesti sen omia kansalaisia varten.

Kyllähän nämä kerjäläiset ovat hyvinvointivaltion kauniilla kasvoilla rumentava elementti, johon haluttaisiin ratkaisu. Mutta ensin pitäisi selvittää, että onko heidät painostettu lähtemään tänne kerjäämään

Kalske toteaa.

Jos poliisi voi osoittaa toiminnan olevan organisoitua rahankeruuta, tilanne muuttuu kokonaan toiseksi. Ongelmalliseksi asian tekee se, että yhtään tapausta ei ole tutkittu, vaan kerjääjille on ajateltu antaa sakkolappu käteen.

Kalskeella on eräs neuvo poliisille asian suhteen:

Sanoin viimeksi eilen Turun poliisipäällikkö Tapio Huttuselle, että en ole kieltänyt nostamasta syytteitä. Pikemminkin jopa kehotin, että tutkikaa yksi tai kaksi kerjäläistä ja viekää ne syytteellä käräjille

Nimen omaan. Poliisi tutkii ja oikeus hutkii.

Jos samat ihmiset kiertävät eri paikkakunnilla kerjäämässä, niin miksi poliisi ei tutki asiaa järjestäytyneenä toimintana? Yksittäiset sakotustoimet olisivat pään pensaaseen panemista.

Kalskeen kohdalla toimin samoin kuin hän on nyt toiminut – vedän komennon ja sitä seuranneen kommenttini takaisin. Kaikesta huolimatta nimen omaan hän on edustanut valtakunnansyyttäjänvirastossa ns. terveen järjen ääntä.

Toisin kuin joku muu…

Lähteet: HS, IS


Site Meter