Valtionsyyttäjä Mika Illman on ahkeroinut viimeisen vuoden ajan sananvapauden kaventamisen parissa.

Hänen väitöskirjastaan alkanut – faktisesti entisen vähemmistövaltuutetun ja nykyisen apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen käynnistämä ja ajama – ristiretki sananvapautta vastaan on saanut kohtuullisesti julkisuutta. Tämä ristiretki on myös tuomittu suhteellisen laajasti – ihmisoikeuksia rajoittavana ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ottaman sananvapauskannan vastaisena.

Päivän uutisvuo on tuonut mukanaan aivan toisenlaisen kannan sananvapauteen – sen on esittänyt Illmanin kanssa samaa viranomaista edustava apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen Raija Toiviainen.

STT:n julkaiseman uutisen mukaan Vasabladetin mielipidesivuilla julkaistu aggressiivinen kirjoitus ei tuo syytteitä lehdelle eikä kirjoittajalle. Toiviainen teki asiasta syyttämättä jättämispäätöksen viime viikolla.

Vasabladet julkaisi maaliskuussa mielipidekirjoituksen, jossa muun muassa kyseltiin ”Haluatteko turpiinne?”

Kysymys oli suunnattu energiayhtiö Fennovoiman johtajille. Kirjoittaja vastusti yhtiön suunnitelmia rakentaa ydinvoimalaitos kotipaikkakunnalleen.

Fennovoima pyysi tutkimaan, oliko asiassa syyllistytty julkiseen kehottamiseen rikokseen. Kuultavina olivat tekstin kirjoittaja sekä vastaavat toimittajat. Vastaavaa päätoimittajaa kuultiin lisäksi epäiltynä päätoimittajarikkomuksesta.

Valtionsyyttäjä Toiviainen antoi kaikille epäillyille puhtaat paperit. Hän totesi perusteluissaan, että julkisen keskustelun tulee olla mahdollisimman vapaata. Hänen mukaansa kirjoituksen sisältävää retorista kysymystä oli arvioitava tämä seikka huomioon ottaen.

Tämä uutinen on itse asiassa sekä odotettu että hieman hämmentäväkin.

Odotettu siksi, että se edustaa laillisuutta, kansanvaltaisuutta sekä terveen järjen käyttöä. Hämmentävä siksi, että Toiviainen ottaa Illmanin kantaan nähden täysin päinvastaisen kannan sananvapauteen.

Kuitenkin kumpikin näistä valtionsyyttäjistä edustaa samaa viranomaista. Joko valtakunnansyyttäjänviraston linja on muuttunut tai sitten kyseessä on todellinen linjaerimielisyys. Kolmas mahdollisuus on myös se, että Illmanin linja on ollut yksityisajattelua, eikä ole sopinut yhteen virallisen käsityksen kanssa.

Mene ja tiedä?

Kansalaisena olisi toki mukava saada hieman laajempaa tietoa näistä laillisuutta ohjaavista ja valtakunnan turvallisuuden kannalta tehtävistä linjanvedoista. Siihen meillä kaikilla on – minun ymmärtääkseni – oikeus Suomen kansalaisina.

Kun ihmisiä tuomitaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen mielipiteen tai huonon huumorin vuoksi, liikutaan – kuten olen aikaisemminkin todennut – kansalaisyhteiskunnan ja demokratian kannalta katsoen varsin heikoilla jäillä. Vielä rumemmalta tällainen näytösoikeudenkäynti näyttää silloin, kun syyttäjä on – de facto – asianomistaja ja syyttäjä jättää osan asianomistajista virkatyönään ajaman syytteen antaman oikeussuojan ulkopuolelle.

Jokaisen suomalaisen – ainakin akateemisen koulutuksen saaneen sellaisen – tulisi ymmärtää sarkasmi, retoriikka ja provosointi. Ja vaikka ymmärtämisessä olisi ongelmia, niin koulutusjärjestelmämme läpi käyneen ihmisen pitäisi pystyä erottamaan tieteellinen keskustelu mielipidekirjoittamisesta.

Internet on ihmeellinen asia. Minulle on hiljalleen syntynyt sellainen kuva, että ne tahot jotka haluavat sitä kiihkeimmin sensuroida, eivät ymmärrä kovinkaan paljoa sen todellisesta olemuksesta. Internet on historiallisesti kaikkein mullistavin keksintö sananvapauden ja tiedottamisen saroilla. Sen kanssa toimiminen vaatii medialukutaitoa – mutta niin vaatii sanomalehtien tai kirjojenkin lukeminen. Täydellinen sensuuri on täydellisesti mahdotonta – missä ja koska tahansa. Se on mahdottomuus myös internetissä.

Sensuurin sijaan julkisen vallan kannattaisi miettiä sitä, kummalla tavalla se saa parempia tuloksia aikaan; pysymällä faktoissa ja puolueettomana vai valjastamalla itsensä jonkin – tai jonkun – tarkoitusperien käyttöön?

Toivon – ja uskon – Toiviaisen kannan voittavan jatkossakin. Suomen kaltaisen maan uskottavuudelle ei tee mitenkään hyvää se, että muutama virkamies alkaa tulkitsemaan – ja kenties jopa muokkaamaan – lainsäädäntöä omien ambitioidensa mukaisesti.

Ihmisoikeuksien ja kansanvaltaisuuden periaatteiden vastaisesti.

Muutaman virkamiehen – l. yleisön palvelijan – poikkeavasta mielipiteestä huolimatta, myös minä uskon siihen, että julkisen keskustelun tulee olla mahdollisimman vapaata. Tätä vaativat moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

Lähde:STT


Site Meter

Advertisements