Hyysäri ei taaskaan yllätä.

Suomalaisten muistaessa kollektiivisesti isiä ja viettäessä isänpäivää, joidenkin miesvihaajien intresseissä on vuodesta toiseen julkaista ala-arvoista ja päivän teemaa loukkaavaa roskaa.

Tänä vuonna aiheena oli sitten turvakoteja tarvitaan pian lisää. Tämä sepustus oli päässyt oikein pääkirjoitussivulle saakka.

Aiheen todellisuudesta huolimatta, olisi ehkä kannattanut miettiä pieni hetki julkaisemisajankohtaa ja kirjoitelman sisältöä. Isänpäivänä julkaistuna tästä – puolueelista roskaa sisältäneestä – sepustuksesta jää parhaimmillaankin vain myötähäpeän tunne sen laatijaa kohtaan.

Turvakotibisneksen feministiset kasvot

Vaikka Suomessa on vain viidesosa siitä turvakotipaikkojen määrästä, jota Euroopan neuvosto suosittelee, niin kannattaisiko tutkia asia sen toteutuksen kannalta tarkastellen?

Ensiksikin Suomi on vielä nykyään suvereeni valtio. Euroopan neuvosto voi suositella halutessaan vaikka perunakellareiden syvyyksiä, mutta yhtä kaikki, ne ovat vain ulkopuolisen suosituksia.

Toiseksi – nykyinen turvakotijärjestelmä – ja etenkin sitä ylläpitävät piirit – eivät välttämättä täytä niitä objektiivisuuden vaatimuksia, joita todelliselta turvakotitoiminnalta vaaditaan.

Nykyisiä turvakoteja pyörittää joukkko hämäriä ja äärifeministisiä rahantekojärjestöjä. Ne suhtautuvat automaattisesti asioihin feministisesti ja oman bisneksensä tärkeyttä koriostaen – unohtaen lasten ja perheen isän aseman ja oikeudet.

Joiltain osin on kyse todellisista verirahoista, joissa turvakotia käytetään vain ja ainoastaan isän häätämiseen yhteisestä kodista. Päätarkoituksena on mahdollistaa perheen äidin oman itsensä etsiminen, uuden nuoruuden eläminen ja seksuaalisesti vapaampi Uusi Uljas Elämä.

Tällaiset turvakodit joutaa lopettaa ja ne pitäisi pikimmiten korvata esimerkiksi kirkon tai kunnan tarjoamilla oikeilla ja puolueettomilla suojapaikoilla.

Ensimmäisenä uhrina totuus?

Hyysäri väittää myös, että vaikein tilanne perheväkivaltaa pakenevilla, yleensä naisilla, on harvaan asutulla maaseudulla. Esimerkiksi koko Lapissa on vain yksi turvakoti.

Samaan aikaan yhteiskuntamme kulisseissa ollaan huolestuneita eräiden Suomeen saapuvien maahanmuuttajien kulttuurinsa mukanaan tuomasta naisiin ja lapsiin kohdistuvasta väkivallasta. Kyse on tietenkin ainoastaan niistä yksittäistapauksista, jotka ymmärtävät täydellisesti sen, että suomalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.

Näiden ihmisten – ja kuten poliisi toteaa; heitä ympäröivän hiljaisen hyväksynnän – vuoksi, Helsingin poliisi on joutunut piilottanut tyttöjä kunniaväkivallan uhan takia. Suurin piiloon jäävä ongelma sisältyy juuri tähän eristäytymiseen ja hiljaiseen hyväksyntään – perheväkivalta jää ilmeisen usein ilmoittamatta.

Myös valtaväestö on saanut osansa tästä suomalaiseen yhteiskuntaan eristäytyneestä – arvojamme ja lainsäädäntöämme kunnioittamattomasta – vieraasta tuulahduksesta.

Ratkaisuna tähän ongelmaan poliisiylijohtaja Mikko Paatero tarjoaa maahanmuuttajien värväämistä poliiseiksi.

Anteeksi nyt vain, minä en usko, että kulttuuripohjaiseen väkivaltaan ja sen salailuun voidaan puuttua virallistamalla se osaksi yhteiskunnan väkivaltakoneistoa.

En myöskään usko Paateron antamaa toista syytä oikein todeksi. Hän nimittäin että poliisia uhkaa työntekijäpula lähivuosina runsaan eläkkeelle jäämisen takia. Pulaa tulee Paateron mukaan etenkin ruotsin kieltä osaavista poliiseista.

Miten huonosti suomea osaavaa ja ruotsia täysin ymmärtämätön sekä täysin toisesta kulttuurista tuleva poliisikandidaatti voi mahdollisesti ratkaista tämän ongelman?

Poliisikouluun hakevan on oltava Suomen kansalainen ja poliisilta vaaditaan hyvää kotimaisten kielten osaamista. Lisäksi tämä kuuluisa työvoimapeikko on paljastunut jo kauan sitten pelkäksi kuplaksi. Miten Paatero kehtaa puhua työvoimapulasta, kun hän tietää, että suurin osa valmistuvista poliiseista päätyy suoraan työttömyyskortistoon?

Poliisi on jokaista yhteiskuntaa ylläpitävä – konservatiivinen – laillistettu väkivaltakoneisto. Sen tehtävänä on myös vastustaa liian nopeita – l. vallankumouksellisia – muutoksia yhteiskunnassa. Paateron kommentti on erittäin eriskummallinen kun sitä tarkastelee siitä virka-asemasta, mistä se on annettu. Ja yleisestikin ottaen, jokaisen kansalaisen olisi olla syytä olla varuillaan, kun poliisijohto vaatii muutoksia yhteiskuntaan.

Väkivaltaiset naiset

Samaan aikaan naisten osallisuus perheväkivaltaan on lisääntynyt. Vuonna 2006 poliisille ilmoitetuista törkeistä perheen sisäisistä pahoinpitelyistä joka toisessa uhrina oli mies. Myös lasten pahoinpitelyistä puolet ovat naisten tekemiä.

Väkivaltaa lisäävät tutkijan mukaan naisten alkoholinkäytön lisääntyminen sekä media, jossa naisten väkivalta esitetään usein joko oikeutettuna tai harmittomana ilmiönä. Tutkimuksista on saatu viitteitä myös siitä, että naiset ovat miehiä huonompia tunnistamaan omaa väkivaltaisuuttaan.

Naiset käyttävät usein miehiä epäsuorempaa väkivaltaa. Nainen voi esimerkiksi uhata käyvänsä miehen kimppuun tämän nukkuessa tai ollessa muuten avuttomassa tilassa. Tyypillinen väkivaltaisuuteensa apua hakeva nainen on miestään pahoinpidellyt, työssä käyvä ja keski-ikäinen.

(Eli sama viiteryhmä, joka käyttää myös nykyisiä turvakoteja hedonististen pyrkimystensä ajamiseen.)

Myös Hautaa Ylpeät kirjoitti samasta asiasta. Naisten väkivaltaisuudesta löytyy kiinnostuneille lisääkin tietoa esimerkiksi täältä.

Totuus

Jotta kuitenkin pysyttäisiin – toisin kuin Hyysäri – totuudessa on todettava, että Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen raportissa Suomalaisten turvallisuus 2003 tarkasteltiin erilaisten väkivaltatilanteiden kehitystä 1980 ja 2003 välisenä aikana (Heiskanen, Sirén, Aromaa 2004).

Tämän julkaisun mukaan naisten kokema perheväkivalta on vähentynyt parin viimeisen vuosikymmenen aikana. Laskeva trendi on erityisen voimakas, kun tarkastellaan fyysiseen vammaan johtanutta perheväkivaltaa. Vuonna 1980 tällaisten tapausten määrä oli yli kolminkertainen nykytilanteeseen (2003) verrattuna. Väestön tasolla tämä muutos merkitsee noin 20 000 naisiin kohdistuvan väkivaltatilanteen katoamista kahden vuosikymmenen kuluessa; eli tuhat tapausta vähemmän yhtä vuotta kohden.

Kaiken tämän jälkeen herää kysymys, ovatko nämä viime vuosina yleistyneet, isiä vastaan (ja etenkin isänpäivänä) suunnatut loanheitot ja hyökkäykset, vain jonkun katkeroituneen femakon tai femakkolauman puuhastelua, vai löytyykö takaa laajempaakin suunnitelmallisuutta?

Lähteet: HS, US, OM, Optula

Mainokset