Tarvitseeko Suomi paluumuuttajia?
Näin kysyy paluumuuttaja Eeva Liinaharja päivän Hyysärin yleisönosastolla. Hän kertoo kokemuksistaan suomalaisen työvoimahallinnon byrokratian ja tehottomuuden rattaissa.
Tarvitseeko Suomi paluumuuttajia?
Suomalaiset vanhenevat, ja uusia keinoja työvoimapulaan yritetään löytää kotouttamalla ja kouluttamalla maahanmuuttajia. Yksinkertaisimpiinkin töihin vaaditaan kielitaitoa, joten ulkomaalaiset istuvat koulun penkillä.
Hallituksen toivomus on lisäksi, että suomalaiset pysyisivät työelämässä entistä kauemmin. Karu totuus on, että alle 60-vuotiaita yhä sanotaan irti vakavaraisista yrityksistä tekaistuin perustein.
Poliitikkojen ja elinkeinoelämän oletuksena näyttää olevan, että raskaista irtisanomisprosesseista putkahtaa ilmoille intoa puhkuvia 57-vuotiaita, jotka heti syöksyvät lähihoitajakoulutukseen ja valmistuvat 59-vuotiaina.
Tähän Suomeen laskeutuu ikääntynyt paluumuuttaja ja ilmoittautuu työnhakijaksi.
Työuraa ulkomailla on 25 vuotta pankissa ja sieltä ulkoistamisen seurauksena kymmenen vuotta kodinhoitajana. Hän puhuu täydellistä suomea ja on valmis mihin tahansa työhön. Työvoimatoimisto suosittelee kurssia ”Kuinka työllistän itseni”.
Kurssista luvataan jopa maksaa pientä päivärahaa. Sillä rahalla ei kuitenkaan elä kuin nuori, joka saa asua vanhempiensa kotona.
Kaikki paluumuuttajat eivät ole onnistuneet keräämään miljoonia maailmalta vaan ovat tavallisia ihmisiä, jotka tarvitsevat säännölliset ja kohtuulliset tulot selviytyäkseen elämästä.
Siispä selaamaan työvoimatoimiston avoimia työpaikkoja. Päivästä toiseen paluumuuttaja ajaa bussilla, junalla tai metrolla ympäriinsä esittäytymässä hoitolaitoksissa, palveluyrityksissä, kodeissa, siivousfirmoissa, rekrytointitapahtumissa laihoin tuloksin. Yritteliäisyydessä ei ole vikaa.
Sitten tärppää. Yksityinen palveluyritys antaa hänelle seitsemän avainta ja osoitteet: pitäisi käydä iltakierroksella mummojen ja vaarien luona.
Seuraavana päivänä on työvuoro vanhainkodissa vanhuksia syöttämässä vakituisemman työntekijän sairastuttua. Tähän työt loppuvat viikoiksi, eikä rahaa tule mistään. Kelalta ei tipu ropoakaan. Ei ole pakolaisstatusta eikä työmarkkinatukeakaan saa.
Kolmen kuukauden etsimisen jälkeen löytyy sopiva työ henkilökohtaisena avustajana. Työ on säännöllinen, kolmena päivänä viikossa yhteensä 18 tuntia, josta kertyy kuukaudessa 600 euroa. Jos tällä summalla ei elä, pitää löytää lisätyö.
Henkilökohtaisia avustajia tarvitaan, mutta pätkittäisen työn luonteeseen kuuluu, että sekä avun tarvitsijat että työn tekijät joutuvat pätkätyökierteeseen työntekijöiden vaihtuvuuden ja vähäisyyden takia. Jokapäiväinen työnhaku on todella haastavaa, suomeksi vaikeaa, uuvuttavaa.
1990-luvun suurtyöttömyyden vuosina puhuttiin työn puolittamisen tarpeellisuudesta, kun joillakin oli liikaa työtä ja toisilla liian vähän. Asia on nyt ratkaistu. Kunnat, jotka monessa tapauksessa maksavat henkilökohtaisen avustajan palkan, ovat puolittaneet työt. Käytännössä kaksi entistä pienipalkkaista jakaa nyt työnsä ja palkkansa, ja työllisyystilastot kaunistuvat.
Paluumuuttaja harkitsee muuttamista takaisin sinne, mistä keväällä tuli. Ei Suomi häntä tarvitse. Vanhat ja vaivaiset tarvitsevat mutta ei Suomi. Suomi on kalsea maa eikä anna anteeksi sille, joka sen nuorena hylkäsi.
Elämiseen tarvitaan hiukan rahaa, ja moni haluaisi ansaita rahansa itse.
Rahapyramidin (HS 4. 11.) puoli lanttia riittäisi, mutta edes neljänneksestä ei ole takeita. Ehkä paluumuuttaja ei ole osannut pyytää apua oikealla tavalla oikeasta paikasta.
Ketään ei kuitenkaan saa jättää epätietoisuuteen, onko hänen hyväkseen tehty kaikki voitava vaan täytyy perustaa se oikea palveluyritys näitä kysymyksiä varten.
Yrityksen toimenkuvaan on liityttävä jonkinlainen takuu palvelun laadusta ja asiakkaan tyytyväisyydestä.
EEVA LIINAHARJA
Helsinki
Edelleenkin muutama asia on ja pysyy.
Ns. työvoimapula on sodan ja sen jälkeisten suurten ikäluokkien aiheuttama tilastollinen harha. Tämä ongelma poistuu seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana luonnollisella tavalla. Suomen väestö putoaa sen seutrauksena luonnollisella tavalla luonnolliseen noin neljään miljoonaan suomalaiseen.
Tätä totuutta vasten ns. työperäisellä maahanmuutolla on kolme perustarkoitusta.
Ensimmäinen on hankkia entistä halvempaa työvoimaa ja samalla nöyryyyttää myös suomalaista työntekijää. Kyse on uudenaikaisesta ihmiskaupasta ja kehitysmaiden uuskolonialisaatiosta.Ssamalla saadaan aikaan näppärästi eri etnisten ryhmien välistä kitkaa ja konflikeja, joita hallitsija voi puolestaan käyttää tekosyynä kansalaisoikeuksien rajoittamiseen.
Toinen tarkoitus on pitää – jostain minulle käsittämättömästä syystä – Suomen väkiluku yli viidessä miljoonassa ja jopa kasvattaa sitä. Näin silti vaikka vaikka väestöräjähdys on ehdottomasti tärkein ilmastonmuutosta kiihdyttävä syy. Ja näin silti, vaikka työvoimavaltainen teollisuus muuttaa Suomesta halvempien työvoimakustannusten ja olemattoman ympäristönsuojelun maihin – kuten Kiinaan ja Intiaan.
Kolmantena perustarkoituksena näen vihervasemmiston ikiaikaisen unelman rajattomasta maailmasta ja monikulttuurisesta yhteiskunnassta. Sellaisesta, joista kansat on tuhottu, eri etniset ryhmät kilpailevat ja taistelevat keskenään vähentyvistä elinmahdollisuuksista ja ainoastaan voimakkaimmat pärjäävät.
Kun vertaa totuutta Liinaharjan kokemuksiin työvoimahallinnon tehottomuudesta, mieleeni tulee vahvasti sellainen mielikuva, että vika on jossain muualla kuin riittämättömässä suomalaisessa työvoimassa.
Olisiko johdon lisäksi syytä vaihtaa koko jakojärjestelmä ja korvata se täysin uudella, huomattavasti pienemmällä ja paljon tehokkaammalla systeemillä?
Lähde: HS
Kullervo Kalervonpoika 
18.11.2008 at 7:24 am
Jälleen kerran hemmetin hyvä kirjoitus, joka pitää 100% paikkansa. Eeva Liinaharjan ongelma on nimenomaan se, että hän on suomalainen paluumuuttaja. Jos Eeva olisi kieli-, luku- ja kirjoitustaidoton huippuosaaja Afrikasta, hän olisi erittäin tervetullut maahamme. Näin siis vihervasemmiston mielestä. Täytynee omille, ulkomailla asuville sukulaisille sanoa, että pysykää helvetissä kaukana Suomesta. Lomilla voitte käydä mutta ei tänne kannata pysyvästi tulla.
19.11.2008 at 8:10 am
Hyvä kirjoitus.
19.11.2008 at 11:24 am
Kiitos.
19.11.2008 at 3:40 pm
Mitä muuten tulee näihin paluumuuttajiin, niin niitä suomeen houkuttelee vain vain työttömyysturva ja eläkkeet.
Suomalaisenglantilainen koulutettu pariskunta muuttaa Suomeen, kun Suomessa on kivempi tehdä lapsia, töistä saa olla pidempään poissa ja hoito on parempaa. Ehkä Suomeen jäädäänkin lasten hyvinvoinnin takia, mutta omalle ikäpolvelleni on hyvin yksinkertaista mennä ensin tienaamaan britteihin tai muualla ulkomaihin lapsettomana, ja sitten kun siirtyy elämäntilanteisiin joissa on tulonsiirtojen saamapuolella niin on kiva tulla takaisin Suomeen. Sitten harmittaa, jos joku etu jää saamatta ulkosuomalaiselta ja syrjinnästä syytetään.
Paluumuuttajat jotka eivät ole onnistuneet keräämään itselleen miljoonia, saavat syyttää itseään. Miksi ovat menneet paremman palkan perässä huonomman perusturvan maihin tienaamaan. Kun työt sitten loppuvat niin suomalainen sosiaaliturva alkaakin kiinnostaa ja siitä löytyy monenlaista vikaa, vaikka sen maksamisen välttäminen on ollut yksi tärkeä syy työskennellä ulkomailla viime vuosikymmenet.
Paree kerätä ne miljoonat, jos palkan perässä menee.
Ongelma on se, että minullekin tarjotaan tavattoman kallista koulutusta ilmaiseksi, eikä valtiolla ole mitään keinoa estää minua myymästä koulutuksen tulosta sitten moninkertaisella hinnalla jollekin toiselle valtiolle joka ei ilmaista koulutusta tarjoa. Suomalaisten yhteisvastuun merkitystä ja kansakunnan merkitystä mitätöivä nykyilmapiiri ei anna minulle mitään velvoitetta pyristellä kansakunnan parhaaksi.
Nationalismi ja kansallisuus on fiktiota, jonka kansallisromanttisuus on luonut. Valitettavasti sitä ei korvaa internationalistinen utopia vaan sen tilalle omalla kohdalla astuu nepotismi. Ei hirveästi huvita maksaa veroja kansakunnan hyvinvointiin, kun lasteni hyvinvointi on vaa’an toisella puolella.
Kansallsisuusaatetta pidetään syrjivänä, vaikka oikeasti se oli tavattoman yhteisöllinen kiva unelma nepotistiseen painajaiseen verrattuna. Natsi-hitler ei ajanut klaaninsa, vaan saksalaisten asiaa. Eikö se nimenomaan ole yhteisöllistä.
.
19.11.2008 at 5:57 pm
Paavo Ojala
Tuo paluumuuttaja – eli Eeva Liinaharja käsitteli kylläkin suomalaista työvoimapolitiikkaa – ei sosiaalipolitiikkaa. Pysytään nyt kuitenkin aiheessa.
Onhan se varmaan jonkun mielestä kauhea asia, kun valtio ei pysty Neuvostoliitossa toteutettuun malliin kontrolloimaan kansalaistensa liikkumista – maan sisällä ja maasta ulos sekä takaisin maahan sisään.
Jos joku ihan – aikuisten oikeasti – katsoo voivansa päättää itse mitä tekee ja jättää tekemättä yhteisten sääntöjen puitteissa, eikä katso omaavansa mitään velvoitetta pyristellä kansakunnan parhaaksi, niin eipä ihme, että suomalaisten yhteisvastuun merkitystä ja kansakunnan merkitystä mitätöivä nykyilmapiiri haisee homeenvihreälle – ja sitä kautta Jokelalle ja Kauhajoelle.
Paavo on ilmeisesti sitä mieltä, että kansallinen kieli ja kulttuurikin on fiktiota? Tuossa vaiheessa tautia on varmaan syytä vaihtaa käyttämänsä kielikin pois fiktiosta nimeltään suomen kieli ja yrittää tulla toimeen jollain yleismaailmallisella – todellisella – kielellä. Kuten banglishilla.
Yhteisöllisyys koostuu pienistä asioista:
yksilö->perhe->suku->heimo->kansa.
Niin yksinkertaista se on. Jokainen biologisesti terve yksilö hylkii vierasta ja suosii omaa.