Minusta tämä on erittäin mielenkiintoinen näkemys nykyiseen politiikkaan sekä sen kytkyihin mediaan ja sitä kautta sananvapauteen:

Euroopan Unionin ytimeen pyrkivää Suomea johtavat nyt valtaosin poliitikot, jotka neljännesvuosisata sitten pitivät ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimusta Neuvostoliiton kanssa maailman napana, johon Suomen oli turvauduttavana ainoana auttajana kaikissa olosuhteissa.

Valtakunnan ylin johtajisto on saanut vahtikoirakseen arvoisensa median. Suomen nykyisen lehdistön suuri osa piilottelee vanhaa taistolaisuuttaan, stalinismin ihailuaan ja EEC-vastaisuuttaan.

Tällainen lehdistö pitää mielellään kynänsä kurissa. Hiljaisuus on ollut pitkään käsin kosketeltavaa.

Lehdistöä riivaava nostalgia stalinismiin kävi hetkiseksi ilmi helmikuussa 2000, jolloin TV1:n MOT-toimitus heitti journalistisen pommin esittäessään dokumenttiohjelman Neuvostoliiton vaikutuskeinoista suomalaisiin toimittajiin. Se oli tutkivan journalismin helmiä. Se avasi ovet keskustelulle stalinistisen uskon roolista tiedotusvälineissä.

MOT:n dokumenttiohjelma oli vähällä aloittaa suomettumisen ajan purkamisen median kentällä. Suomi oli jäänyt jälkeen koko itäisestä Keski-Euroopasta ja useimmista hajonneen Neuvostoliiton raunioilta nousseista valtioista lähihistorian käsittelyssä. Suomen poliittinen eliitti ja lehdistö olivat valtaosin jatkaneet elämäänsä aivan kuin Neuvostoliitto olisi yhä ollut valvomassa etujaan ja estämässä neuvostoperiodin vääristymien selvitystä.

Ohjelma sai kiinnostuneen vastaanoton, mutta se osoittautui tuota pikaa suutariksi. Keskustelua yrittäneet jäivät suut auki seuraamaan miten kiukustuneet stalinistiset eli taistolaiset toimittajat pystyivät vaientamaan kommentit kohta lähtökuoppiinsa.

Niinpä MOT:n avaus purkautui tyhjöön, koska lehdistö ei ollutkaan valmis avoimeen keskusteluun. Suomettumisen synkkien vuosikymmenien salaisuuksien käsittelyn sijaan lehdistö kokonaisuutena antoi taistolaisten hallita julkista sanaa.

Tapahtumaketjussa oli tiettyä äärimmäisen periferian ironiaa. Siinä yritettiin tutkiskella Neuvostoliiton vaikutuskeinoja suomalaisiin toimittajiin, mutta tutkimisen esti juuri samainen ryhmä stalinistisia toimittajia, jotka olivat selvittelyn kohteena ja joilla ei vuoden 2000 Suomessa olisi pitänyt enää olla minkäänlaista valtaa eikä edes vaikutusvaltaa.

Todellisuus osoittautui toisenlaiseksi.

MOT oli julkaissut ohjelman taustatietoina internetissä kotisivuillaan Toimittajaliiton vuosien 1979-81 jäsenluettelon, jossa oli kolmisen sataa nimeä. Useat liiton jäsenet vaativat Yleä poistamaan jäsenluettelon ja valittivat erilaisiin instansseihin luettelon julkaisemisesta ja jäsenistön henkilöllisyyden paljastamisesta. Pelästynyt Yle taipui nopeasti vaatimuksiin ja poisti luettelon internetistä.

Ohjelman tehnyt toimittaja Jouni Tervo luonnehti poistoa hätäiseksi. Se tehtiin toimittajan tietämättä hänen ollessaan matkalla. Ylen taholta poistoa selitettiin työrauhan antamisena tietosuojavaltuutetulle, joka otti asian käsittelyyn.

Minusta tämä on erittäin uskottavaa – sekä omien kokemusten, että ympäristöstä välittyneiden havaintojen perusteella. Tuo paniikkia aiheuttanut lista muuten löytyy samasta lähteestä. Samoin kuin paljon muutakin vähemmän hauskaa ja varsin mielenkiintoista.

Mitä Sinulle ei ole kerrottu Tarja Halosesta?

Tämä samainen mediassa vaikuttava ryhmä on jotenkin onnistunut syöttämään myös Tarja Halosen persoonan maltillisena – ja äidillisenä – sosialidemokraattina Suomen kansalle – ja etenkin suomalaisille naisille. Muumimammana.

Todellisuudessa Halosen takaa löytyy marxilaiseksi 1970-luvun alussa julkisesti tunnustautunut äärivasemmistolainen. Ottamatta kantaa kenenkään poliittisiin mielipiteisiin, mietin tässä yhteydessä sitä, että kuinkahan moni niistä Halosen taakse huijatuista porvarillista, sitoutumattomista ja jopa sosialidemokraattisista naisista (ja miehistä) olisi todellisuudessa äänestänyt Halosta, jos olisi tiennyt tai muistanut tämän poliitisen uran ja todellisen poliittisen kannan.

Unohtaa ei kannata myöskään sitä, että Halosen hakiessa töihin ulkoministeriöön varatuomari Jussi Lumme (hänen entisen työnantajansa Luotonvalvonta Oy:n edustajana) sanoi lausunnossaan, että Halonen oli itsepäinen väittelijä. Ulkoministeriössä ministerinä toimiessaan Halosta luonnehdittiin ehkä tämän vuoksi toimintatyyliltään ja – tavoiltaan lammiomaiseksi johtajaksi.

Tai sitä, että Halosen entinen avopuoliso, Sdp:n eduskuntaryhmän sihteeri Kari Pekkonen, toimi KGB-kontaktina.

Tai sitä, että Halonen on – jostain julkisuudelle tuntemattomasta syystä – kieltänyt Suojelupoliisia antamasta julkisuuteen ns. Rosenholz-dokumentteihin perustuvaa Stasi-listaa – listaa DDR:n kommunistisen tiedustelupalvelun korkeinta poliittista johtoa edustaneista suomalaisista yhteistyökumppaneista (joissain kulttuureissa käytettäisiin tällaisesta toiminnasta kenties nimiä maanpetos tai vakoilu vieraan vallan hyväksi).

Niin? Monikohan olisi äänestänyt Halosta nämä asiat tietäessään?
Mikä on teidän mielestänne journalismi.infon esittelemän taistolaismedian vaikutus tämän päivän Suomessa?

Lähteet: journalismi.info, VA, STT, Uuden Suomen arkisto, Jukka Seppinen; Neuvostotiedustelu Suomessa 1917-1991


Site Meter

Mainokset