Viime aikojen uutiset ovat vahvistaneet entisestään kuvaani siitä  mikä on suomalaisen (ja yleisemminkin eurooppalaisen) kansalaisyhteiskunnan tila ja vointi.

Potilas (eli kansanvalta) voi huonosti – EU:n liittovaltiokehitykseen saumattomasti kuuluvana osana – kansanvaltaisina pidetyissä yhteiskunnissa.  Suomessa se alkaa olla jo henkihievereissään.

Vai mitä mieltä olette siitä, että eräässä kansainvälisessä vertailussa Suomi on jaetulla 45. sijalla samoilla pisteillä kuin Honduras, Mongolia ja Filippiinit?

Keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella?

Tähän saavutukseen kansalaisyhteiskunta Suomi yltää YK:n vertailussa. Tässä tuoreessa vertailussa mitataan valtioiden tapaa käyttää ict-teknologiaa kansalaisten mielipiteen kuulemiseen. Ruotsi ja Tanska ovat kärkisijoilla kaikissa tähän asiaan liittyvissä selvityksissä, muista ongelmistaan huolimatta.

Kansalaisten lähes kokonaan puuttuvat mahdollisuudet vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin  eivät kuitenkaan herätä keskustelua  nykyisessä nomenklatuuran pyörittämässä valtiodiktatuurissamme.  Siinä tekopyhässä teeskentelyssä,  jossa kansalaisvaikuttamisen ainoa muoto on äänioikeus (äänestyspakkoa odotellessa…). Tai puhumattakaan siitä, että kukaan vallan kahvaan kiinni päässyt poliitikko ottaisi asiakseen muuttaa nykyistä järjestelmäämme yhtään nykyistä enemmän kansanvaltaiseksi.

Monet – Suomea vähemmän kansanvaltaisina pidetyt – valtiot ovat jo huomanneet sen,  että internet on hyödyllinen keino  kansalaisten mielipiteiden kuuntelemiseen.  Suomessa  valtioneuvoston, vähemmistövaltuutetun, nykyisen apulaisoikeuskanslerin ja erään valtionsyyttäjän muodostama inkvisitiolautakunta pyrkii puolestaan  sensuroimaan internetiä ja rajoittamaan kansalaisten sananvapautta – jopa rankaisemaan kansalaisia ns.vääristä mielipiteistä

Demokraattisessa maassa hallitusta ja sen harjoittamaa politiikkaa tulee voida arvostella voimakkaastikin ja ulkomaalaispolitiikka on yksi sen osa. Jos siihen sisältyy samalla ulkomaalaisten arvostelu, sekin on hyväksyttävä, jos sitä ei ääneen lausuta.

Mika Illman

Suomessa tätä asiaa pyrittiin maskeeraamaan surkuhupaisalla tavalla – muistatte varmaan oikeusministeri Tuija Braxin masteroiman  sähköisen äänestyksen farssin viime vaaleissa? Vaikka sähköinen äänestys saataisiinkin toimimaan, niin kyse on siitä, että kansaa tarvitaan antamaan äänensä vallanpitäjille – ei käyttämään valtaa ja kertomaan oma mielipiteensä asioista (vaikka perustuslaki alkaakin sanoilla Suomessa valta kuuluu kansalle…).

Useimmissa demokraattisina pidetyissä  maissa näiden kansalaisia autetaan (ja suorastaan yllytetään)  kertomaan näkemyksensä valmisteltavista asioista.  Suomessa sen sijaan ministeritason päättäjät  – ja muutamat virkamiehet, eli kansan palvelijat – ovat toinen  toisensa ja kerta kerran  jälkeen todenneet, että keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella.

Näin ei tapahdu kuitenkaan Suomessa.

Aika jännä juttu – eikö?

Kansalaiskeskustelu takaisi paremmin valmistellut päätökset

Suomessa on kuljettu iso askel kohti latinalaista hallintokulttuuria – ja korruptiota. Nykyään suomalaiset päättäjät nimittäin uskovat,  että (päättäjien keskinäiseen)  konsensukseen perustuva mahdollisimman  nopea ja salamyhkäinen toiminta ilman kansalaiskeskustelua on yhteiskunnallisesti taloudellisinta ja tarkoituksenmukaisinta (muualla  on jo tosin  alettu ajatella siten, että valtio palvelee paremmin kansalaisia, jos valtio tuntee kansalaisten tarpeet ja odotukset).

Aidossa kansalaisyhteiskunnassa  säästetään kuluissa ja tehdään vähemmän virhepäätöksiä silloin , kun asioista keskustellaan avoimesti  ennen päätöksiä. Tätä voisi pitää jopa liiketaloudellisesti tehokkaana toimintana.

Tuossa YK:n tekemässä vertailussa (kuten aikaisemmissa perusopetuksen tasoa koskevissa tutkimuksissakin) Suomen tärkein vahvuus on todistetusti  voimavara nimeltään maailman parhaiten koulutetut kansalaiset.

Poliittista nomenklaturaamme ei kuitenkaan kiinnosta se mitä kansalaiset ajattelevat. Inhimilliset resurssit jäävät todellisuudessa muutaman keskinkertaisen pyrkyrin keskenään tekemien päätösten jalkoihin – näin silti, vaikka samat poliittiset apinat jankuttavat kaikkialla – ulkoa opitun kuuloista – mantraa Suomen elämisestä huippuosaamisen kautta.  Kuten joku muukin on jo todennut, huippuyliopistojen perustaminen Suomeen on todennäköisesti  – vain ja ainoastaan –  rahan tuhlaamista maassa, jossa ihmisten ajattelukykyyn ei kuitenkaan luoteta.

Suurten ikäluokkien aiheuttama (kahdenkymmenen vuoden mittainen) tilastollinen työvoimapulakupla näkyy yhteiskunnassamme jo ensi vuodesta alkaen. Vaikka työttömyys kuristaa koko yhteiskuntaamme, niin julkisella sektorilla on entistä vähemmän työntekijöitä ja enemmän tekemistä. Tätä ei aukkoa ei pystytä täyttämään kieli- ja ammattitaidottomalla – ja vastoin kansan enemmistön tahtoa ja ilman mitään järkevää suunnitelmaa – maahantuodulla halpatyövoimalla.  Tehokkuutta on lisättävä näissä talkoissa ja nykyinen  tietotekniikka on tässä asiassa avainsana.

Suomen hallitus (suuressa viisaudessaan) on juossut näissäkin asioissa perse edellä puuhun (ja päänsä siihen kuuluisaan Karjalan mäntyyn). Väkisin tehty TV-kanavien digitalisointi (ja syrjäseuduilla asuvan kansanosan  hylkääminen samalla kerralla, analogisista palveluista järjenvastaisesti luopumalla). Itseään Suomen uudeksi diktaattoriksi nostavan Matti Vanhasen luotsaama hallitus ilmoittikin muutama viikko sitten, että valtio investoi nyt laajakaistaan ja uusiin sähköisiin palveluihin. Tämänkin on joku muu todennut jo ennen minua, mutta totuushan on se, että mitä helvetin hyötyä on satsata uusiin järjestelmiin, jos päättäjien omaksumat toimintamallit pysyvät samoina?

Totuus lienee kuitenkin se (ai prkkl kuinka inhoankaan tuota kielikuvaa…), että päättäjät näkevät laajakaistateknologian keinona alistaa kansa tiukemmin poliittiseen kontrolliin ja helpottaa kurinpidollisia toimenpiteiden kohdistamista ns. toisinajattelijoihin. Luuletteko ihan aikuisten oikeasti, että Braxin sähköinen äänestyskokeilu ei jättäisi takaportteja kansalaisten valvontaan?

(Hyödyllisempää olisi varmaankin taata kotimaisella polttoaineella palava tulisija jokaiseen suomalaiseen asuntoon – niin huoltovarmuuden kuin hallituksen salliman viestinnän tasonkin kautta – savumerkit kun eivät taida olla vielä uhka nomenklaturalle?)

Noin summa summarum – henkilökohtaisesti olisin valmis tukemaan ketä tahansa poliitikkoa, joka avoimesti (ja tarpeeksi vilpittömästi)  ilmoitta ajavansa todellista kansalaisyhteiskuntaa – sveitsiläistyyppistä demokratiaa.

Sananvapauden ihmemaa?

Demokratiana pitämämme Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) enemmän langettavia sananvapaustuomioita kuin mikään muu muista Euroopan neuvoston maista tai esimerkiksi muut Pohjoismaat.

Kymmenessä vuodessa Suomi on saanut seitsemän tuomiota, joissa on todettu ihmisoikeussopimuksen sananvapausartiklan rikkomus.

Lähelle Suomea rikkomusten määrässä pääsee Pohjoismaista Norja, joka on vuodesta 1999 lähtien tuomittu viisi kertaa sananvapauden rikkomisesta. Tapaukset ovat koskeneet lähinnä lehdistöä. Ruotsi on saanut samassa ajassa kahdet rapsut, Tanska ja Islanti eivät yhtään.

Ihmisoikeussopimuksen ratifioineista 47 maasta on Suomea enemmän langettavia sananvapaustuomioita saanut seitsemän maata. Vain Turkki (jota oma poliittinen nomeklaturamme kuolaa ja hinkuu EU:n jäsenmaaksi) pyörii näissä rikkomuksissa aivan omassa luokassaan  169 tuomiollaan.

Lehdistöä koskevissa tapauksissa EIT ottaa huomioon (kategorisesti ja ihmisoikeussopimusten mukaisesti)  myös yleisön oikeuden saada tietoa. Poliittisessa  Suomessa kiistat  ajatellaan  lehtikirjoituksen tekijän ja kirjoituksen kohteen välisiksi – ilman yhteiskunnallista merkitystä ( keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella).

Suomi ei ole saanut sananvapausjutuista yhtään vapauttavaa tuomiota.

Tämän maan valtaapitävät eivät tunnu edelleenkään ymmärtävän sitä , että:

Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Niinpä niin…

Eikä kuuntele myöskään EU

Tuore uutinen kertoo näin, että vasemmistoryhmien europarlamentaarikot ovat huolissaan mahdollisuudesta,
että ranskalainen äärioikeistolaispoliitikko Jean-Marie Le Pen saisi johtaa uuden EU-parlamentin avausistuntoa heinäkuun puolivälissä.

Tätä avausistuntoa on perinteisesti johtanut parlamentin vanhin meppi, ja on todennäköistä, että kesäkuussa 81 vuotta täyttävä Le Pen on kesäkuussa valittavan uuden parlamentin ikäpresidentti.

EU-parlamentin sosiaalidemokraattista ryhmää johtavan saksalaisen Martin Schulzin mielestä on sietämätön ajatus, että avausistuntoa johtaisi poliitikko, joka kiistää holokaustin eli juutalaisten joukkotuhoamisen tapahtuneen toisen
maailmansodan aikana. Schulz haluaakin muuttaa parlamentin sääntöjä tältä osin.

EU-parlamentin vihreiden johtaja, saksalainen (oikeasti ranskalainen, maansa rikoksen takia hylännyt) Daniel Cohn-Bendit pitää koko ikäpresidenttikäytäntöä vanhentuneena.

Meidän mielestämme avausistunnon puheenjohtajana pitäisi olla parlamentinnuorin edustaja. Ei Le Penin vuoksi, vaan siksi, että nuorin edustaja edustaatulevaisuutta

Eli suomeksi:

Nykyinen nomenklatura muuttaa härskisti sääntöjä – etenkin silloin kun säännöt eivät sovi sen tavoitteisiin. Tähän kun ynnätään vielä natsi/fasisti-kortin heiluttelu, vähemmistöjen nostaminen enemmistöjen yläpuolelle ja ehdottomuus vihervasemmiston ja seteliselkärankaisten oman asian suhteen, pääsemme tilanteeseen, että jäykkävasemmistolais-globaalikapitalistinen vuosi 1984 ei ole kovinkaan kaukana.

(Punaiseen Danyyn pitää suhtautua (kaikesta huolimatta) kaikella vakavuudella. Tämä virheiden nykyinen MEP on todellinen anarkomarkojen esi-isä.)

Tämä on – kaiken muun tuoreen uutistulvan sisällä – taas kerran osoitus siitä, että virheet ja sen ympärillä pyörivä loiskiehunta on kansanvallan pahin vastustaja koko Euroopassa.

Johdonmukainen jatko

Johdonmukaisena jatkona soraäänien hiljentämiselle ja oman valtansa pönkittämiselleen, ikioma nomenklaturamme on tullut siihen johtotulokseen, että tuomaria ei jatkossakaan voida panna viralta sen vuoksi, että hän on yksityiselämässään syyllistynyt vain sakolla rangaistavaan tekoon. Eduskunta on hylkäämässä hallituksen lainmuutosesityksen tältä osin.

Hallitus oli esittänyt, että tuomari voitaisiin panna viralta, jos hän on syyllistynyt tahalliseen rikokseen, josta rangaistus on ollut vähintään 60 päiväsakkoa. Eduskunnan lakivaliokunta ehdottaa, että tätä ei hyväksytä.

Tällä hetkellä tuomareiden viraltapanoa koskevat samat säännökset kuin muitakin virkamiehiä. Viraltapano on ehdoton, jos virkamies tuomitaan elinkautiseen. Pääsääntö se on silloin, kun tuomio on vähintään kaksi vuotta vankeutta.

Harkinnanvaraiseksi viraltapano muuttuu sitten, kun tuomio tahallisesta rikoksesta on alle kaksi vuotta vankeutta.

Hallituksen mielestä tuomarin syyllistyminen tahalliseen rikokseen yksityiselämässään voi osoittaa, että hän on sopimaton toimimaan tuomarina, vaikka rangaistus teosta olisikin lievä. Tästä tuli ehdotus 60 päiväsakon rajasta.

Ehdotukselle vastusti aiemmin eduskunnan perustuslakivaliokunta. Sen mielestä hallituksen perustelut eivät olleet riittävät. Myös ehdotettu 60 päiväsakon raja vaikutti sattumanvaraiselta.

Vai niin?

Minusta taas näyttää siltä, että hallitus on kiinnostunut lähinnä siitä, että tuomarit toimivat sen sylikoirina ja jakavat ns.oikeita tuomioita –  virkakelpoisuudesta ja virkamiehen nuhteettomuudesta paskaakaan välittämättä.  Sopivuus – ja etenkin poliittinen sellainen – saattaa olla oikeudenkäyttäjien mittari entistä enemmän tulevaisuudessa.

(Puhu tässä nyt sitten kansalaisyhteiskunnasta…)

Lainaan tähän loppuun veli Valkean muualle hyvin muotoilemaa tekstiä:

Valtion viehtymys tunnustuksiin, pahoitteluihin, anteeksipyyntöihin, selontekoihin, jne. voidaan selittää sillä, että valtio haluaa olla kaikkinäkevä ja kaikkitietävä.

Anteeksipyyntö ja/tai pahoittelu on valtiolle, vaikkakaan ei aukoton, ennuste tulevasta käyttäytymisestä, ja sopeutumisesta ja alistumisesta valtion valtaan.

Rangaistusten lieventyminen 1790-1810 välillä  ei johtunut humaanisuuden lisääntymisestä valistusajan seurauksena kuten väitetään, vaan tehokkaampien, erityisesti armeijasta opittujen johtamis- ja hallitsemismetodien soveltamisesta siviilielämään, sekä hiukan myöhemmin lisääntyneestä kansaan (populaatioon = numeroiksi ja tilastoiksi muuttunut kansa) kohdistuvasta tiedonkeruusta ja valvonnasta, sen käyttäytymisen tarkemmasta ymmärtämisestä ja erilaisten metodien aiheuttamista vaikutuksista siihen, jne. Lisäksi talousrakenteiden kehittyminen vaati aiempaa suurempaa kansalaisten toimintavapautta ja vallan täytyi siksi toimia toisella tavalla, kuin monimutkainen yhteistoimintakoneisto.

Aiemmin rankaiseminen oli ollut hallitsijan kosto, monessa suhteessa tuntemattoman ja arvaamattomasti käyttäytyvän kansan kovaotteista kurissapitämistä, nyt siitä on tullut tarkoin tunnetun populaation tarkoin säädeltyä ohjailemista haluttuihin suuntiin. Ennen kovimmat rangaistukset olivat mahdollisimman julkisia ja ne oli tarkoitettu saamaan aikaan voimakas psykologinen efekti, esim. kuolemanrangaistus kiduttamalla. Ne olivat monessa suhteessa tärkeimpiä rangaistuksia, hallitsijan osoitus hänen kyvystään päättää kansalaisten elämästä ja kuolemasta.

Nyt tärkeimpiä rangaistuksia ovat pienet ja pienehköt rangaistukset, joita on paljon. Ne on tarkoitettu ohjaamaan kansan enemmistöä, sen lainkuuliaisinta, tuottoisinta ja tärkeintä osaa tarkoin lasketuilla keskimääräisillä efekteillä. Vähemmän tärkeät kovimmat rangaistukset on jätetty kovimmille rikollisille, joilta ei voi odottaa tuottoa, jotka eivät pidä yhteiskuntaa pystyssä (päinvastoin), ja jotka eivät useimmiten muuta käytöstään, ainakaan ennen kohtuullista ikääntymistä. Heidät pyritään eristämään määräajoiksi muusta yhteiskunnasta, jotta heistä aiheutuva haitta minimoituu.

Kommunismi ja kansallissosialismi olivat suoraa seurausta yhteiskuntien humanisoitumisesta; kansojen muuttamisesta abstrakteiksi numeroiksi, populaatioiksi, dehumanisoiduiksi laskennallisiksi yksiköiksi; yhteiskuntien toiminnan muuttamisesta teollista koneistoa muistuttavaksi; ideasta ”ihmisosien” lähes täydellisestä korvattavuudesta ja vaihdettavuudesta (tabula rasa, kansainvälisyys/ universaalisuus, kosmopolitanismi, jne.); kaikkialle ulottuvasta valvonnasta ja ohjaamisesta; jne. Nykyisen ”humaanin” suomalaisen yhteiskunnan muuttuminen diktatuuriksi on luonnollinen ja mahdollinen kehityskulku, koska tämän muutoksen tarvitsemat elementit on sisäänrakennettu yhteiskuntaamme, ja nimenomaan sellaisiin käsitteisiin kuin ihmisoikeudet ja suvaitsevaisuus. Sanojen julkisen, retorisen ja tunnesisällön sijaan kannattaa tarkastella sanojen teknistä sisältöä, jotta näkee yhteiskunnan sellaisena kuin se on. (Lähde: Michel Foucault, eri vuosia)

– Men have dreamed of liberating machines. But there are no machines of freedom, by definitionMichel Foucault

Hyvää yötä kansalaisyhteiskunta…

Lähteet: Taloussanomat, KL, IL, HS, IS, STT,EIT, Valkea



Site Meter

Mainokset