Tänään tulee täyteen 64 vuotta siitä, kun viimeisetkin vihollisen joukot poistuivat maastamme – 64 vuotta rauhan aikaa.

27. huhtikuuta 1945 on Lapin sodan päättymispäivä. Silloin viimeisetkin saksalaisen 20. vuoristoarmeijan sotilaista vetäytyivät kello 13:30 mennessä Kilpisjärveltä Norjan puolelle rajaa ja myös Lapin sota oli käytännössä loppunut.

Tänään vietetään myös 22. kerran kansallista veteraanipäivää. Tällä veteraanipäivällä kunnioitetaan sotiemme veteraaneja ja heidän sukupolvensa uhrauksiaan Suomen itsenäisyyden puolustamiseksi sekä heidän tekemäänsä valtavaa työtä sotien jälkeen tapahtuneen jälleenrakennuksen merkeissä.

Kansallista veteraanipäivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1987 osana Suomen itsenäisyyden 70-vuotisjuhlavuotta. Ehdotuksen kansallisesta veteraanipäivästä teki Rintamaveteraanien asiain neuvottelukunta, jonka jälkeen valtioneuvosto vahvisti kansallisen veteraanipäivän viralliseksi liputuspäiväksi.

Virallisten juhlapuheiden lisäksi on syytä muista kaikkien hengissäolevien veteraanisukupolven edustajien lisäksi myös heitä, jotka ovat jo siirtyneet manan majoille ja tuonpuoleisen lepoon ja rauhaan.

Myös heitä, jotka virallinen Suomi hylkäsi sotien jälkeen.

Kun mietin tänään entisiä rindiskundeja – etenkin juuri heitä syrjäytyneitä, alkoholisoituneita, mielenterveyshäiriöisiä ja henkisesti haavoittuneita – ja kuuntelin samaan aikaan Matti Vanhasen sekä Tarja Halosen (joka ei edes vaivautunut juhlaan paikalle) mahtipontisia ja onttouttaan kumisevia puheita, minulle tuli käsittämättömän huono olo juuri veteraanien puolesta.

Minusta on nimittäin käsittämätöntä, että juuri näillä kahdella suomalaisen kansallisvaltion ja veteraanien perinnön loukkaajalla on vielä otsaa puhua itsenäisyydestä ja uhreista – ja siitä kuinka hyvin invalidien ja veteraanien asiat on Suomessa järjestetty.

Veteraanisukupolvi nimittäin jätettiin Vanhasen ja Halosen hengenheimolaisten (osittain myös juuri heidän sukupolviensa) toimesta täysin heitteille ja oman onnensa nojaan sotien jälkeen – ainoastaan sotaväki ja veteraanien omat järjestöt tukivat heitä mitenkään näkyvästi – surkeimmat kohtalot saivat lähinnä lähimmäisyyydestä ja huonosta omastatunnosta herennytttä apua suoraan kansan kädestä.

Virallisen valtiovallan edustajina Vanhasen tai Halosen olisi lähinnä syytä pyytää veteraaniilta anteeksi -samoin kuin niiltä veteraanisukupolviin kuuluvilta naisilta, jotka vielä kituuttavat 500 euron kansaneläkkeen varassa.

Arvoisat veteraanisukupolven edustajat – kunnioitan uhrauksianne ja elämäntyötänne aivan yhtä paljon kuin häpeän sitä miten poliitikot ovat teihin suhtautuneet.

Toivotan hyvää kansallista veteraanipäivää Teille, arvoisat veteraanisukupolven edustajat. Toivotan tätä samaa myös kaikille Teille vastuuntuntoisille ja isänmaan arvon ymmärtäville suomalaisille.

Isänmaan tulevaisuus ja veteraanien perintö on meidän käsissämme.


Site Meter

Mainokset