STT:n tänään julkaiseman uutisen mukaan kuntademokratiaa pohtiva työryhmä kokeilisi kunnissa suoraa pormestarivaalia
Tämä työryhmä tarjoaisi kunnille mahdollisuuden kokeilla pormestarivetoista johtamismallia. Kuntalaiset valitsisivat kokeilukunnissa pormestarin äänestämällä ja pormestari toimisi samalla esimerkiksi kunnanvaltuuston puheenjohtajana.
Työryhmän mielestä pormestarin toimikausi voisi olla 5–7 vuotta eli valtuustokautta pidempi. Pormestarimallin uskottaisiin lisäävän kuntalaisten äänestysintoa.
Samalla sen toivotaan selkeyttävän vastuunjakoa kunnan poliittisessa johtamisessa. Työryhmä ehdottaa, että kunnat voisivat vapaaehtoisesti kokeilla pormestarimallin toimivuutta.
Tämä on erittäin kannatettava ajatus – etenkin todellisen kansanvallan kannalta katsoen. Tätä ajatusta voitaisiin hyvinkin kokeilla – mutta sitä voitaisiin samalla kerralla jalostaa kunnallisdemokratiassa pari askelta pidemmällekin.
Vallan perusolemus on kuitenkin sellainen, että se turmelee – etenkin sellainen valta, joka on keskitetty yhdelle tai muutamalle ihmiselle tai joka perustuu poliittiisiin (edustuksellisen demokratian akilleen kantapäänä tunnettuihin) kaurapuurokompromisseihin.
Mitä jos ajatusta kehitettäisiin näin kunnallistasolla niin, että vaalikelpoisella kuntalaisella olisi oikeus vaatia itsään koskevassa kunnallisessa asiassa myös kunnallista kansanäänestystä? Näin kansalaiset voisivat vaikuttaa itseään koskeviin asioihin huomattavasti nykyistä tehokkaammin ja näin saataisiin myös läpinäkyvyyttä ja avoimmuutta kunnalliseen päätöksentekoon. Nykyinen edustuksellinen ns. demokratia ei ole kansanvaltaa – se on demokratian kaapuun puettua harvainvaltaa ja altis epädemokraattisuutensa lisäksi myös korruptiolle ja väärinkäytöksille.
Jos yksityisen kansalaisen oikeus ehdottaa ja saada aikaan sitova kansanäänestys tuntuu muutoksena jonkun oligarkin mielestä liian rajulta, lievempi versio voisi olla tällä muutoskierroksella kirjata kuntalakiin velvoite järjestää (sitova) kunnallinen kansanäänestys, kun kuntalaisista riittävä määrä sitä vaatii.
Kuntataso yhden kunnan kohdalla on myös kooltaan sellainen, että sähköistä äänestysmenettelyä voitaisiin turvallisesti kehitellä toimivammaksi, luotettavammaksi ja turvallisemmaksi, kuin esimerkiksi viime keväinen Tuija Braxin aikaansaama fiasko oli.
Tämä olisi oiva ensiaskel kehitykselle, jossa yhteiskuntamme siirtyisi nykyisestä harvainvallasta askelittain suoraan kansanvaltaan.
Lähde: STT
29.04.2009 at 6:48 pm
Eikös tuo sähköäänestysfiasko ollut ennemminkin Suvi Lindenin aikaansaannoksia? Tuija Brax ei ehtinyt kauaakaan olla ministerinä kun vaalit tulivat, vaikka olisihan hänen pitänyt silti hoitaa asia paremmin osaltaan.
29.04.2009 at 10:38 pm
Soopa:
Minä näen Braxin vastuulliseksi siten, että hän ei pysäyttänyt tuota projektia – ei vaikka hän sai tarpeeksi informaatiota sen varsin todennäköisestä epäonnistumisesta.
29.04.2009 at 8:42 pm
Miten suorassa kansanvallassa estettäisiin tilanne, jossa valta on siirtynyt edustajilta ja valtuutetuilta niille, jotka syöttävät tehokkaimmin omaa kantaansa riittävän monelle kansanäänestykseen osallistuvalle?
Toistaiseksi pidän vielä ajatuksesta ulkoistaa osan vallasta aikaansa asioiden selvittämiseen käyttäville luottamushenkilöille sen sijaan, että valta olisi ovelimmilla ja tehokkaimmilla massatiedotusvälineillä. Jos joka viikko olisi kansanäänestys, miten ihmeessä kaikki äänestäjät ehtisivät ja jaksaisivat harkita asioita kunnolla? On tosin totta, että nykyisellään äänestäjille syötetään puppua sitten ennen vaaleja.
Näihin asioihin varmaan löytyy vastauksia ja kokemuksia jostain, mutta olisiko tässä aihetta esimerkiksi omaksi kirjoituksekseen? Linkatussa aiemmassa kirjoituksessa oli kommentti, joka oli niin hämmästyttävän pitkä, etten jaksanut lukea sitäkään – miten siis jaksaisin äänestää suorassa demokratiassa oikein?
29.04.2009 at 10:44 pm
Jussi Kontio:
Tiedostamalla tilanne ja reagoimalla siihen – propagandaa ja vaalimainontaa koskevilla regulaatiolla. Näin tapahtuu Sveitsissäkin.
Kuten jo totesin, Sveitsissä nämä projektit ovat kestoltaan pitkiä ja vahvasti valvottuja.
Sen takia jotkut ihmiset pitävät edustuksellista demokratiaa helppona vaihtoehtona – äänestäkjän ei tarvitse miettiä, edustaja miettii puolestasi (ja varsin usein vastoin todellista mielipidettäsi). Suora demokratia kasvattaa kansaa myös vastuuseen.
05.05.2009 at 10:18 am
Jos joku puolue ilmoittaisi ajavansa suoraa demokratiaa, se saisi todennäköisesti aika veret pysäyttävän vaalivoiton.
Sitä odotellessa.
05.05.2009 at 10:22 am
Vesa Hack:
On erittäin tärkeää puolustaa vähemmistöjen oikeutta elää normaalia elämää, vaikka vaihtaa pusuja metroaseman liukuportaissa, kuten kuka tahansa ihminen.
Onko Vesan mielestä pedofiileillakin oltava oikeus toteuttaa avoimessa ja monikulttuurisessa yhteiskunnassa itseään?
http://vesahack.blogit.uusisuomi.fi/2009/04/21/ihanaa-lesbot-ihanaa/