Jussi K. Niemelä pääsi viime keväänä jälleen kerran tapetille henkilökohtaisen lähetysuskonsa saarnamiehenä.

Vapaa-ajattelijain liiton ja Humanistiliiton yhteiskampanjassa bussien kyljistä ostettiin mainostilaa ja niin liimattiin mainoksia, joissa lukee ”Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä”.

Kampanjan tarkoitus oli – Niemelän omin sanoin:

Emme pyri käännyttämään ketään, vaan rohkaisemaan ihmisiä huomaamaan oma uskonnottomuutensa.

Vai niin? Joko lainaus on huono tai Niemelä ei huomannut lauseensa olevan varsin paradoksaalinen. Tuota samaa kielikuvaa huomaamaan oma uskonnollisuutensa on käytetty kristillisessä sisälähetystyössä iät ajat pehmentämään kuvaa käännyyttämisestä ja ristiretkestä.

Tällainen toiminta on mielestäni hieman enemmän kuin vähän eettisesti arveluttavaa. Vielä arveluttavammaksi sen tekee tapa käyttää jumalattomuutta lähetystyön sisältönä. Näin ateismi muuttuukin hetkessä lähes uskonnoksi ja sen eteen tehtävä työ aivan yhtä vastenmieliseksi kuin esimerkiksi kristillinen tai islamilainen pakkokäännytystyö.

Vanhakantainen ateismi edusti ihmisen oikeutta omaan ajatteluun ja yksilönvapauden toteutumista. Niemelän ja hänen aisankannattajiensa edustama suuntaus on sen sijaan varsin aggressiivista, pakottavaa, ahdistavaa ja julistavaa – se sisältää niin paljon (käännyttävälle) uskonnollisuudelle ominaisia piirteitä, että sitä on syytä tarkastella uskonnollisena isminä.

Jotenkin minua ihmetyttää myös se vimma, millä näissä Niemelän johtamissa ateistipiireissä pyritään todistelemaan tieteellisesti Jumalan olemattomuutta. Ei se kuulkaa pojat kovin kauas mene siitä, että joku pyrkii todistelemaan tieteellisesti Jumalan olemassaoloa.

Kovin vähän löytyy kummallekaan väitteelle tieteellistä pohjaa… (usko onkin sitten aivan eri asia ).

Kovin kauas taas tämä eräs länsimaisen yksilönvapauden kulmakivistä (siis ateismi) on kulkeutunut oikeasta paikastaan (tai ehkä sillä on kiviitetty jotain vastustajaa?) näiden ateistihihhuleiden käsissä. Hihhulointi on kuitenkin pohjimmiltaan hihhulointia ja hihhuli on aina hihhuli – olkoon sitten ateistihihhuli tai muslimihihhuli. Hihhulit eivät rakenna yhteiskuntaa – he pyrkivät rikkomaan yhteiskuntaa päästäkseen valtaan tai aivan itsekkäästi pyrkimyksestä saada itselleen privilegioita ja päästääkseen korostamaan oman narsisminsa erinomaisuutta.

Kansallisuusmielisyyteen tuollainen toiminta sopii varsin huonosti, koska kansallisuusmielisyys on joukkuepeliä. Joukkuepeliä, joka jakaa yhteiset arvot mutta suvaitsee myös yksilöllisyyttä.

Suomalainen nykykulttuuri ja elämänmeno perustuu luterilaiseen moraaliin ja se taas perustuu Raamatun kymmeneen käskyyn. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että suomalaisen kulttuuriin kasvaneilla ateisteilla olisi jotenkin erilainen moraalikäsitys – päin vastoin.

Jokainen suomalaiseen yhteiskuntaan kasvanut ja sitoutunut kansalainen omaa samat perusarvot. Olitpa siten tapakristitty, hihhulikristitty, agnostikko tai ateisti, moraalimme on pojaltaan samaa. Moraalin rappeutumisen suurimmaksi ongelmaksi näyttäisi kuitenkin – uskonnollisuutta tai uskonnottomuutta vahvemmin ja huolestuttavammin – nousevan nykyinen itsekeskeisyyden ja yhteisvastuuttomuuden aikakausi.

Tältä pohjalta tarkastellen jokainen hyökkäys kansallisvaltion moraalista pohjaa vastaan on minun mielestäni luokiteltavissa samaan myyräntyöhön, jota vihervasemmisto ja monikulttuuriuskovaiset harjoittavat. Myös Niemelän levittämä julistava ateismi on kansallisvaltion pohjaa ja moraalia rappeuttava (Mutta Jussi Koohan onkin virheä, mikä yllätys…)

Lyhyesti ottaen asia voidaan jakaa karkeasti kahtia – maahanmuuttokriittisyys pohjautuu kansallisvaltioon ja näin ollen se on luonteltaan konservatiivista. Maahanmuuttomyönteisyys pyrkii muuttamaan kansallisvaltiota, joten se on luonteeltaan revolutionalistista.

Jos taas itseään kämynä pitävän ja kuitenkin Niemelän julistavaa ateismia seuraavan ihmisen maahanmuuttokriittisyyden pohjana on jokin ihmeellinen ajatus länsimaalaisuudesta tai valkoisesta rodusta, silloin puhutaankin WPWW-hörhöilystä. Ja sillä ei ole mitän tekemistä kansallisuusaatteen kanssa – isänmaallisuudesta tai vastuunkannosta nyt puhumattakaan.

Sana sekularisointi toistuu usein näiden hihhuliateistien puheissa ja kirjoituksissa. Sekularisointi tarkoittaa kirkon ja valtion erottamista toisistaan. Tämä sekularisointia koskeva ajatus on – ainakin Suomessa – kaksiteräinen miekka.

Se antaa mahdollisuuksia uskonnon varjolla samanlaiselle vähemmistöjen suosimiselle ja ns. positiivisille syrjinnälle, kuin kaikki muutkin (periaatteessa hyvää tarkoittavat) yhteiskunnan ääriliberalisointitoimet.

Niemelä tuntuu kyvyttömältä näkemään sitä, että luterilaisuus ja valtionkirkko pitävät edelleen maallistunutta kansallisvaltiota pystyssä ja toimivat näin myös suojamuurina vihamielisille vaikutteille – esimerkiksi Niemelän kovasti karsastamalle islamisaatiolle.

Jos (nykykehityksen mukaisesti) kirkolta leikataan pallit pois ja vähemmistöille annetaan enemmistöä enemmän oikeuksia, tilanne muuttuu vääjäämättä ajan mittaan sellaiseksi, että islam Suomessa vahvistuu näiden sekularisaatiotoimenpiteiden mukaan todellisuutta vahvemmaksi ja (yhteiskunnan suojamuurina ja yhdistäjänä toimivan) evankelis-luterilaisen kirkon asema romahtaa todellista tilannettaan heikommaksi.

Ken miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu – tämä koskee myös Niemelää.

Lopuksi on hyvä varmaan todeta pari asiaa omasta ajatusmaailmastani.

Olen (kuten olen jo muualla kertonutkin) vakaumuksellinen luterilainen traditionalisti. Olen käynyt kehityskulun, joka alkoi lapsenuskosta luopumisesta, agonostikoksi kasvamisen kautta ateistiksi tunnustautumiseen – ja henkilökohtaisen kokemuksen sekä sitä seuranneen ajatteluketjun kautta tunnustukselliseksi traditionalistiseksi luterilaiseksi kasvamiseen.

Minä en käske enkä käännytä – suvaitsen sitä mikä kuuluu suomalaisuuteen (esimerkiksi ateismia). Sen verran suomalainen olen, että en myöskään katso hyvällä mitään käännyttämään pyrkiviä hihhuleita – en kristittyjä, hinduja, buddhalaisia, muslimeja enkä myöskään ateisteja.

Minulla on Suomessa oikeus omaan ajatusmaailmaani, juuri niin kauan kuin se ei tekoina sodi yhteiskunnallisesti määriteltyjä arvoja tai sopimuksia vastaan.

Ja sitä samaa odotan myös muilta kanssakansalaisilta.

Ai niin, minusta Jussi K. Niemelä on lähinnä säälittävä agendoineen. hän ei tajua tekevänsä kiihkossaan itselleen ja edustamalleen aatteelle puhtaita karhunpalveluksia.

Lähde: YLE Uutiset


Site Meter

Mainokset