Eräs yhteiskuntamme ikävimpiä epäkohtia on vanhusten kohtelu.

Jos ikääntyvän ihmisen omaiset eivät kykene tai halua huolehtia yhä enemmän apua tarvitsevasta sukulaisestaan, yhteiskunnalta on turha odottaa kovinkaan paljon apua. Nykyinen hyvinvointiyhteiskuntamme on profiloitunut jakamaan veronmaksajilta kerättyjä rahoja lähinnä sosiaaliturismin rahoittamiseen ja erilaisten vähemmistöjen aseman nostamiseen enemmistön (eli veronmaksajienkin enemmistön) yläpuolelle.

Vanhus jää tuossa tilanteessa sosiaalitoimen (noin yleisesti ottaen) vihervasemmistolaisten noita-akkojen armoille. Pahimmassa tapauksessa hänen hoitajanaan toimii maahantuotettu kielitaidoton halpatyöläinen, jonka kanssa kommunikointi ei vanhukselta onnistu – vanhusten nälkiintyminen ja kuivuminen kun ovat nykyään ikävää arkipäivää kielitaitoistenkin hoitajien jäljiltä.

Vanhustenhoidossa on näiden mittaamamattomien puolustuskyvyttömille seniorikansalaisille tuotettujen henkilökohtaisten kärsimyksen lisäksi myös nöyryytys- ja ryöstöaspektinsa.

Uhri joutuu vielä maksamaan kiusaajilleen.


Päivän Hyysäri on jostain syystä julkaissut asian tiimoilta aika harvinaisen jutun. Tässä kirjoituksessa ei nimittäin haukuta suomalaista vanhusta, syyllistetä veroja maksavaa työntekijää eikä kehuta maahanmuuttajia.

Päivi Revon otsikolla Palvelutalossa asumisesta tulossa vanhuksille tuloloukku kirjoittamassa uutisessa kerrotaan kuntien harjoittamasta vanhusten omaisuuden sosialisoinnista.

Uutisen mukaan palvelutalossa asumisesta näyttää kehittyvän vanhukselle loukku, joka vie kaikki tulot. Kunnat kiristävät hinnoittelua ja veloittavat avusta tulojen mukaan. Vanhuksia myös siirretään paperilla isomman avun luokkaan, jolloin hinta nousee, mutta hoito ei muutu.

Kunnat saavat hinnoitella asumispalvelunsa miten haluavat, kertoo sosiaali- ja terveysministeriön ylitarkastaja Hanna Nyfors. Laitoshoidosta maksetaan korkeintaan 82 prosenttia tuloista, ja ainakin 90 euroa pitää jättää asiakkaalle.

Eli suomeksi;  puolustuskyvyttömiltä ihmisiltä viedään kunnalllisen vaivaishoitokoneiston toimesta lähes kaikki tulot. Mafiakin jättää uhrilleen yleensä puolet tämän tuloista – kunnallinen sosialisointilaitos ei.

Se käy armotta ja sumeilematta kiinni niihin, jotka eivät pysty valittamaan eivätkä puolustautumaan – eikä asia näytä kiinnostavan heidän omaisiaankaan – tai sitten heidät pidetään tämän sosiaalimafian toimesta täysin tietämättömänä tilanteesta johon heidän sukulaisensa on joutunut.

Uutisessa käytetään esimerkkinä viime vuodenvaihteessa syntynyttä uutta Kouvolaa. Uusi ja uljas kymenlaaksolainen alueellinen hallintohelvetti soveltaa samaa suojelurahan keräysprosenttia myös tehostettuun palveluasumiseen. Käyttövaraa jää 170 euroa, mutta sillä pitää ostaa lääkkeet, joihin voi mennä satanen tai enemmän.

Suurten terveysmenojen takia moni saa Kelan hoitotukea. Kunta laskee myös sen tuloksi – ja ottaa käytännössä suurimman osan toisen viranomaisen taskusta subventoiduista rahoista potilaalle v osan itselleen. Jopa vähäinen ja verellä ansaittu rintamalisäkin katsottiin Kouvolan punatätien toimesta ensin tuloksi, mutta päätös peruttiin taannehtivasti.

Mikään yllätys ei liene sekään, että näitä korotettuja maksuja sovelletaan myös yksityisessä palvelutalossa. Erään asukkaan mukaan uusi palvelumaksu on noin 1 250 euroa kuussa. Summa on huimasti aiempaa korkempi, ja lisäksi vanhus menettää kotitalousvähennyksen.

Entisten kuuden kunnan hinnoittelua on harmonisoitu

selittelee sosialisoinnista tuossa suunnassa vastuussa oleva Kouvolan perusturvan toimialajohtaja Sakari Laari.

Laarin mukaan muutos on myös laskenut osaa hinnoista. Laari selittelee, että maksukyvyn mukainen laskutus on yleistä Kaakkois-Suomessa. Korotuksen jälkeen maksut kattavat enimmillään vain neljänneksen kunnan menoista.

Laarin jaaritukset ja selitykset sivulta seitsemän eivät tämän uutisen mukaan tyydytä ainakaan Elsi Lehtoa, joka oli aloittamassa nettikeskustelua muutoksista.

Tästä nettikeskustelusta on nykytapaan noussut kansanliike, jonka mielestä palvelujen sisällönkin pitää muuttua, kun maksuperusteet muuttuvat. Monen kohdalla muutos näkyy vain paperilla. Esimerkiksi Elsi Lehdon äidin oma koti määriteltiin palveluasunnoksi eikä enää kotihoidoksi.

Samalla kun häneltä vietiin oikeus omaan kotiin ja sen myötä kotirauhaan, hänen kotihoitomaksunsa nousi 12 eurosta 252 euroon kuussa. Lehdon äidille vietiin aiemmassa mallissa lääkkeet kaksi kertaa päivässä, mutta palvelusta luovuttiin, koska äidille olisi jäänyt uusien maksujen jälkeen vain 70 senttiä kuussa.

Lehdon isä on hoidossa eri paikassa, ja sen maksuperusteet muutettiin tehostetuksi palveluasumiseksi. Hinta nousi 260 eurosta noin 570 euroon. Hoito ei muuttunut. Valituksen jälkeen isän maksu putosi 470 euroon. Nyt se on 366 euroa, kun rintamalisä poistettiin tuloista.

Eli – jälleen – suomeksi, tämä järjestelmä vie ihmistä oikeuden kotiin, kotirauhaan ja yksityisyyteen -ja ryöstää vielä uhrinsa nöyryytyksen ja alistamisen jälkeen putipuhtaiksi.

Myös eräs lukijani lähetti asiaan liittyvää postia. Oman kokemuspohjani – ja tämänkin uutisen perusteella – pidän tarinaa varsin uskottavana ja viranomaisen menettelyn kannalta katsoen erittäin törkeänä.

Lukijan iäkäs sukulainen oli asunut viimeiset vuotensa Helsingin kaupungin omistamassa palvelutalossa. Lapset – ja muutkin sukulaiset – olivat vierailleet säännöllisesti ja asiat näyttivät olevan kaiken kaikkiaan kunnossa.

Vanha leskirouva kuoli sitten aikanaan. Lapset järjestivät kunnolliset hautajaiset – olihan äidillä kuitenkin oma asunto ja muutakin omaisuutta. Pankkitilien lakimääräistä kuolinpäivän saldoa pankista hakiessaan lapset ihmettelivät sitä, kuinka kovin vähää rahaa äidiltä oli jäänyt. No, onhan äidillä kuitenkin oma asunto, lapset tuumivat keskenään.

Kyseisen palvelulaitoksen johtajatarkin oli kutsuttu hautajaisiin – hän ei ilmestynyt kuitenkaan siunaustilaisuuteen. Muistotilaisuuden jälkeen kaupungin lakimies otti yhteyttä ja  kysyi (ottamatta osaa) kuka kuuluu perikuntaan sekä milloiin perikunta aikoo tyhjentää tarpeettomista kalusteista ja muusta irtaimistosta kaupungin omistukseen siirtyneen vainajan asunnon.

Vainajan omaiset olivat tietysti kuin halolla päähän lyötyjä. Kaupungin lakimies  vaivautui kuitenkin selittämään, että vainajan asunto oli pantattu kaupungille palvelukodin palvelujen vastikkeeksi. Kuluja oli kaupungin mukaan syntynyt niin paljon, että kaupunki joutui lunastamaan asunnon itselleen.

Omaisille jäi siis paha mieli, tyhjät tilit, vastuu kaupungin sosialisoiman asunnon tyhjentämisestä – sekä hautajaisista aheutuneet kulut keskenään jaettaviksi.

Kuluihin kun ei voitu myöntää harkinnanvaraistakaan avustusta, pesän (saman kaupungin ja saman luukun todellisuudessa sosialisoiman) varallisuuden vuoksi.

Se mikä minusta koko asiassa on käsittämättömintä, on ilmeinen karu totuus siitä, että virkakoneistoon nousseille ja sinne pesiytyneille vasemmistolaisille ei näköjään pystytä tekemään mitään tässä maassa.

Ei siltikään, vaikka maassa on porvarienemmistö ja porvarihallitus. Sosiaalitoimen vihervasemmistolaiset ja uusstalinistiset sosialistivirkamiehet saavat puuhastella rauhassa ihmisten terveyden ja elämän lisäksi myös uhriensa omaisuuden kanssa kenenkään puuttumatta vääryyksiin mitenkään.

Toisaalta, tulee myös sellainen ajatus varsin äkkiä mieleen, että vaikka päättäjät haluavat korvata suomalaiset työntekijät ulkomailta raahattavalla halpatyövoimalla, näidenkin pieni palkka täytyy kuitenkin jostain haalia kasaan.

Nyt näyttäisi siltä, että porvarihallituksemme antaa myös hiljaisen hyväksynnän punavihertätien suorittamalle uhrien ryöstämiselle kunnallisen sosialisoinnin kautta. – se tulee yhteiskunnalle halvemmaksi, joten väheneviä verorahoja voidaan rauhassa suunnata ihan muuhun kuin täysin palvelleiden kansalaisten hyväksi.

Niistä riittää tällaisen rosvouksen jälkeen enemmän jaettavaksi sosiaalituristeille, nykymuotoisen kehitysavun moolokinkitaan ja etenkin monikulttuuri- ja välhemmistöprojekteiihin.

Onnea Suomi – sitä Sinä nimittäin tulevaisuudessa tarvitset.

Lähteet: HS, Kullervoblogin yleisöpalaute

Site Meter


Jk. Se kaupungin sosialisoima asunto muuten toimii tällä hetkellä sosiaaliviraston työsuhdeasuntona. Ainoa valonpilke koko asiassa on se, että lukija oli sisaruksineen käynnistönyt asiasta oikeusprosessin. Tämä on kesken, mutta on johtanut siihen, että kaupunki on luopunut kyseisestä (yhdenvertaisuusperiaatteenkin vastaisesta) panttauskäytännöstä.

Lukijalle ja hänen läheisilleen toivon jaksamista ja parempaa huomista ja tuohon asiaan syyllistyneille virkamiehille toivon mahdollisimman kovia rangaistuksia.

Toivon hyvää jatkoa lukijalleni ja hänen sukulaisilleen sekä mahdollisimman kovia rangaistuksia niille virkamieheille ja poliitikoille, jotka ovat vastuussa tästä.

Advertisement