Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on ollut varsin näkyvästi esillä aina kun anarkistit ovat saaneet tarpeeksi julkisuutta. Julkisuudessa on syntynyt kuva valtiota ja kaikenlaista yhteiskunnallista pakkoa vastustavasta anarkohenkisestä hahmosta. Tällä pohjalla anarkomarkot ja prekaeetut äänestivät Paavon myös Eduskuntaan.

Tämä kuva on nyt sitten lopultakin kadonnut kuin flatus Siperiaan kesäisen itätuulen mukana. Paavo Arhinmäki on todellisuudessa luunkova vasemmistolaisten arvojen ja pakkovaltiomallin kannattaja. Tosin kuin ns.oikeistolaisesti ajattelevat henkilöt, Arhinmäki uskoo kansalaisten olevan valtiota varten – eikä päinvastoin.

Päivän uutisvuosta nousi esiin varsin selväsanainen ja avoimesti marxilaishenkinen julistus.

Pakkopaavomme  pidentäisi oppivelvollisuutta 18 ikävuoteen asti. Arhinmäki sanoo Aamulehdessä, että perusopetus voisi kestää yhä yhdeksän vuotta, mutta tämän jälkeen nuoren pitäisi  jatkaa koulua vielä kolme vuotta teoriapainotteisella lukiotyyppisellä linjalla, ammatillisessa koulutuksessa tai oppisopimuksen turvin.

Paavon ehdotuksen  taustalla on (sinänsä asiallinen) huoli siitä, että moni nuori jää peruskoulun jälkeen ilman opiskelupaikkaa tai töitä.

”12-vuotinen peruskoulu tarkoittaisi sitä, että kuntien ja valtion vastuulla olisi taata opiskelupaikka kaikille.”

Ideassa on ainoastaan se ikävä puoli, että se on täysin toteuttamiskelvoton.  Yhteiskunnalliset varat ovat rajallisia, eikä tällä hetkelläkään kaikille nuorille löydy opiskelupaikkaa heti peruskoulun jälkeen.

Siinä ei auta töpselistä tuleva sähkö eikä taikaseinästä tuleva raha. Kun limiitti on täysi ja rahat syöty, on vaikea taikoa niitä mistään lissää – etenkään kun yhteisiä rahoja työnnetään täysin edesvastuuttomasti suoraan Kankkulan kaivoon.

Ongelma syntyy myös siitä, että mitä tehdään silloin kun opiskelu ei maistu ja kahdeksantoista ikävuotta tulee täyteen. On aika helppoa heittää villi arvaus, että koulu jää tuolloin kesken. Tuossa tapauksessa on (vanhaa sananlaskua hieman murjoen) kulutettu kolme ylimääräistä vuotta opettajien hermoja, koulun penkkejä, omia housunpersauksia – ja yhteiskunnan rahoja.

Mutta Paavolla on ratkaisu. Se ratkaisu on (yleisvasemmistolaiseen tapaan) tuo edellä mainittu pakko.

(Se miten hyvin tämä sopii Paavon prekaristi– ja anarkistiäänestäjien maailmankuvaan onkin sitten aivan toinen kysymys.)

Vasemmiston poltellessa ganjaa ja makasiineja sekä  masinoidessa työmarkkinavallankumousta, kärsijäksi jäävät normivirtaset. Lainkuuliaiset  ihmiset alistuvat väkivallan ja sanktioiden edessä pakon alle, mutta  pakkokeinoilla ei ole koskaan saatu kovin pysyviä tuloksia – eikä tulla nytkään saamaan. Myöskään kannettu vesi ei ole kovin hyvä pysymään kaivossa.

Porkkana on keppiä parempi pitkäjänteistä työtä tehdessä – se olisi vasemmiston syytä oppia esimerkiksi Isä Aurinkoisen touhujen jälkisaldoa tarkastellessaan.

Myös Spd:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on mukana näissä  vasemmistolaisissa propagandatalkoissa. Urpilaisen mukaan oppivelvollisuutta voisi pidentää nuorisotyöttömyyden ehkäisemiseksi, mutta demareiden mallissa koulu jatkuisi vain vuodella.

”Jos on ollut jo vuoden vaikka ammatillisessa oppilaitoksessa parturikampaajalinjalla, silloin voi olla motivaatiota jatkaa tutkinto loppuun asti”

Urpilainen rysäyttää demarillaan pusikkoon vielä tukevammin ja syvemmälle kuin Arhinmäki.

Tuollaisen puolittaisen hällä-väliä-tyylin (vasemmalla kädellä) hoidetun pöhköpolitiikan aika on ohi – Urpilainen ja muut (1970-luvulle sekä henkisesti ja poliittisesti jääneet) demarit sitä eivät vielä kuitenkaan ymmärrä – eikä he myöskään ymmärrä sitä, että näin lähtee kierros näyttelykehässä käyntiin.

Mielenkiintoista tässä tilanteessa on se, että demarit ja vihreät ovat nyt vasemmiston kennelin näyttelykoirat – kennelin emäntä on vasemmistoliitto.

Olisi väärin olla antamatta Paavo Arhinmäelle ensimmäisen luokan Macchiavellin ritarikunnan komentajamerkkiä – komeasti Paavomme on aloittanut oman poliittisen valtataistelunsa.

Pitää nostaa hattua myös  sille, että aidosti vasemmistolaista pakkovaltaa (ilmeisesti) ajava poliitikko nousi nimen omaan valtiota vihaavien anarkistien äänillä eduskuntaan.

Sillekin pitää nostaa hattua, että Paavo pystyi (vaikka vasemmistoliiton ay-jyrät vastustivat raivoisasti) nousemaan puolueensa johtoon.

Ja tämän päivän jälkeen pitää nostaa hattua ehdottomasti myös sille, että Paavo on onnistunut nostamaan itsensä suomalaisen vasemmiston keulahahmoksi – huolimatta siitä, että hän on änkyränä tunnettu marginaalipuolueen edustaja.

Demareiden Antti Kalliomäki ehdotti nimittäin maanantaina puolueen lehdessä Uutispäivä Demarissa, että Sdp:n olisi hylättävä molemmat perinteiset hallitusmallit punamulta ja sinipuna.

Kalliomäki haluaisi Sdp:n tavoittelevan enemmistöhallitusta, joka koottaisiin ilman kahta muuta suurta puoluetta. Hän myöntää, että tavoitteessa piilee riski Sdp:n oppositiotaipaleen venymisestä entisestään.

Vähemmän yllättäen, maanantaina Uutispäivä Demarin verkkosivulla niin vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kuin vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistökin pitivät Kalliomäen ehdotusta varteenotettavana.

(Niin ovatko Vihreät edelleen porvaripuolue, kysyy äänestäjä?)

Myös Jutta Urpilainen huomautti maanantaina puhuneensa toistuvasti ”punavihreän” yhteistyön tarpeesta tulevaisuudessa.

”Politiikan sisältöjen näkökulmasta punavihreä yhteistyö olisi luontevinta. Se on unelma, joka on äänestäjien käsissä”,

Urpilainen ei kuitenkaan usko unelman toteutuvan vielä ensi vaaleissa.

Onneksi olkoon Paavo – olet antanut vasemmistolle kasvot.  Toivon vilpittömästi, että suomalaiset ymmärtävät mitä niiden kasvojen takana piilee.

Ihmiskasvoista sosialismia ei nimittäin ole olemassakaan – kuten ei kapitalismiakaan.

Olen usein todennut, että ultrakapitalismi takaa sinulle paikan katuojassa. Ultrakommunismi takaa Sinulle paikan pakkotyöleirissä. Onneksi on kolmaskin tie.

Lähteet: AL, IS, HS, STT

Site Meter

Advertisement