Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) kertoi neuvottelutauolla, että talouden kehitys näyttää Suomen osalta myös ensi vuonna erittäin positiiviselta.
Kataisen mukaan talouden tilanne antaa mahdollisuuden toteuttaa rakenteelliset uudistukset, joilla edistetään työllisyyttä.
Kansakoulunopettaja valtion ylin talousguru Jyrki Katainen (Epäkansallinen Sekoomus) Talouselämälle 31.7.2009.
Suuri näkijämme on kertonut visoistaan myös näin:
Työikäisten väheneminen näkyy suoraan talouskasvussa. Sen lisäksi ikäpyramidin muuttuminen aiheuttaa huikean haasteen sosiaalipalveluille.
Yli 65-vuotiaiden määrä ylittää nuorten määrän tänä vuonna ensimmäistä kertaa historiassa. Nyt Suomessa on yhtä seniori-ikäistä kohti neljä työikäistä. Vuonna 2025 enää 2,5.
Jotta vanhushuoltosuhde pysyisi nykyisellään, pitäisi Suomeen muuttaa vuosittain noin 140 000 työikäistä ihmistä. Vuoteen 2020 mennessä työikäisiä maahanmuuttajia pitäisi olla 1,8 miljoonaa.
… ja kuinkas sitten kävikään?
Jyrkin puheista huolimatta talousdiledanttimme on luotsannut Suomen kansan ja valtion mukaan maailmanlaajuiseen talouskurimukseen. Suomen talous romahtaa kiihtyvää vauhtia. Viimeisimmän (julkaistun) virallisen tilaston mukaan Bkt:n romahdus on nyt 12 %:a, – tämä ei kuitenkaan ole koko totuus, siitä puuttuu kuukausittain 1,5 miljardilla eurolla lisääntyvä valtionvelka, joka käytetään Potemkinin kulissien ylläpitoon.
Jyrkin ei kannattaisi alkaa ministerin hommien loputtua ainakaan ennustajaksi. Siinä saattaa nimittäin ihan oikeasti joutua vastuuseen sanomisistaan ja tekemisistään – toisin kuin valtionvarainministerin puuhasalkkua pyöritellessä.
Toisaalta ei tavallaan yllätä yhtään se, että haulikkoammuntaa harjoittavan kansakoulunopettajan luotsaama talouspolitiikka on juuri itsensä näköistä – sinne tänne roiskittua kirjanoppinutta ja luovuudenpuutteesta kärsivää kaaosta. Onko todellakin näin , että kykypuolueena tunnetun kokoomuksen kyvyt ovat näin heikkoja?
Pokka ainakin Jyrkillä pitää. Aika näyttää onko se itse asiassa tyhmyyttä.
Kokoomuksen puheenjohtajalla, valtiovarainministeri Jyrki Kataisella ei mennyt luu kurkkuun Sammon kerrottua vaalirahoituksestaan. Päinvastoin. Katainen tiesi Sammon tuesta. Epäilyille, että Sammon antama vaaliraha vaikuttaisi pitkäaikaissäästämisen verokohtelusta päättämiseen, Katainen ei näe perusteluita.
Finanssikonserni Sampo rahoitti kokoomusta merkittävästi viime eduskuntavaalien yhteydessä. Konserni tuki puoluetta yhteensä 75 000 eurolla
Vai niin?
Vanha sananlasku sanoo, että sen lauluja laulat, kenen leipää syöt. Ja se taitaa pitää Kataisen selittelyistä huolimatta tässäkin asiassa paikkansa.

Muutama miljoonan euron kysymys kuuluukin – ei, ei, ei… ei niin, että onko Jyrki Katainen uskottava, vaan:
Lähteet: TS, IL
10.08.2009 at 2:59 pm
Asiaa joka sana. Minä kävin oman jaakobinpainini vuosi sitten ja luovuin kokoomuksesta.
Tuolla rosvoporukalla ei ole mitään häpyä. Kun ahneet jakavat, siinä jää isänmaakin ainoastaan jaettavaksi saaliiksi.
Ihmettelen myös niitä kämyjä, jotka äänestävät Kataisen kaltaisia mokuttajia.
10.08.2009 at 3:11 pm
”Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) epäonnistuneen eläkeiän nosto-operaation takana on valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.), kertoo lauantain Ilta-Sanomat.
IS:n eri lähteistä saamien tietojen mukaan Vanhasen olisi ”houkutellut” kohtalokkaan eläkeiän nostopäätöksen taakse nimenomaan Katainen, virkamiesten esitysten pohjalta.
Katainen oli tavannut työmarkkinajärjestöjä juuri ennen Vanhasen Rukan-hiihtoretkeä. Hän oli puhunut järjestöille rakenteellisten uudistusten tarpeesta, mutta ei maininnut eläkkeitä. Avaus jäi siten Vanhaselle.
Vanhanen on sanonut päätöksen kypsyneen ”Rukan lumilla”, jossa hänellä oli matkalukemisinaan talousneuvoston tammikuinen ikääntymisraportti. Vanhanen joutui sittemmin puolustamaan hallituksen puoliväliriihessään tekemää päätöstä lähes yksin, koska Katainen lomaili Egyptissä.”
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/53367-katainen-haarikin-elakeoperaation-paapiruna
10.08.2009 at 3:20 pm
Katainen pääsi vahingossa Eduskuntaan, kun Siilinjärven Kokoomus oli vaaliitossa perussuomalaisten kanssa
10.08.2009 at 3:22 pm
Koulukiusaaja Stubb, köyhien ilkkuja Kauppi, väärentäjä Katainen, myymälävaras Tujunen, rattijuoppo Hakala, naisenhakkaajat Jaskari & Häkämies ja pahoinpitelijä Vapaavuori.
Lisäksi Sasi on tuomittu kuolemantuottamuksesta ainakin. Petri Salo tuomittu kunnianloukkauksesta. Jari Vilen kopioi gradutyönsä.
10.08.2009 at 3:43 pm
Porvaripuolueet eivät ole rikkoneet lakia, koska vaalirahoituslaki on niin epämääräinen.
Sen sijaan Oulussa vuonna 1994 demarien vaalirahoituspäälliköksi kelpasi entinen SDP:n Oulun-piirisihteeri Juhani Kanninen, joka oli tuomittu vuonna 1984 kiskomisesta ja kirjanpitorikkeestä ehdonalaiseen rangaistukseen.
Oulun käräjäoikeudessa jaetaan ensi syksynä tuomioita Pohjois-Suomen suurimmassa talousrikosjutussa. Syyttäjä vaatii Riihisäätiön entiselle puheenjohtajalle Juhani Kanniselle 6,5 vuoden ehdotonta vankeutta lukuisista kavalluksista ja avustuspetoksista sekä luottamusaseman väärinkäytöstä. Kannisen ja tämän lähipiirin epäillään saaneen lähes kolmen miljoonan euron hyödyn kavallus-ja avustuspetoksilla. Rikosvyyhti kytkeytyy myös politiikkaan. SDP:tä lähellä olleen Kannisen epäillään tukeneen Riihisäätiön rahoilla avokätisesti demarien paikallispoliitikkoja. Ja todistetusti Martti Ahtisaaren vaalikampanjaa vuonna 1994.
”Oisinkohan mä jonkun pinssin myyynyt tai mitä ne möivät ja tämmöisiähän ne aina vaatii, vastasi Kanninen MOT-toimittajille vuonna 2002. Vuonna 2004 2,4 miljoonaa euroa Kannisen omaisuudesta asetettiin takavarikkoon. Vuonna 2005 Kanninen asetettiin liiketoimintakieltoon. Ja tuomio Oulun demarimafialle jaetaan ensi syksynä.
10.08.2009 at 4:26 pm
Tämä korruptio koskee koko eduskunnassa istuvaa puoluekenttää. Luulen, että olemme nähneet vasta jäävuoren huipun.
10.08.2009 at 8:18 pm
”Jotta vanhushuoltosuhde pysyisi nykyisellään, pitäisi Suomeen muuttaa vuosittain noin 140 000 työikäistä ihmistä. Vuoteen 2020 mennessä työikäisiä maahanmuuttajia pitäisi olla 1,8 miljoonaa.”
Se ei valitettavasti ole kuin hyvä alku, että Suomessa riittää työikäisiä ihmisiä. Oleellisempaa olisi, että Suomeen muuttaisi vuosittain 140 000 työkykyistä ja työtä tekevää ihmistä. Ei ihmisen iällä ole mitään merkitystä, jos ei ole tuottava työntekijä. Tämän kun saisi politiikotkin ymmärtämään, ettei pelkkä työikä ole tae yhtään mistään. Kai Kataisenkin pitäisi ymmärtää, että jos Suomeen otetaan vuosittain vaikkapa 140 000 työikäistä romanikerjäläistä, jotka eivät kuitenkaan työllisty missään, se ei todellakaan ole hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen kaava.
Ja eikö olisi tärkeämpää puhua varsinaisesta huoltosuhteesta kuin vanhushuoltosuhteesta. Katainen tahallaan ja tietoisesti sekoittaa termejä, jotta saisi omat päättömät lässytyksensä kuulostamaan edes jotenkuten järkevältä. Mitä merkitystä vanhushuoltosuhteella on yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta? Onko järkevää korjata vinoumaa väestökehityksessä rakentamalla sitä kompensoiva toinen vinouma? Mitä sanotaan sitten, kun nämä 1,8 miljoonaa ovat eläkeiässä? Lisää maahanmuuttajia, jotta vanhushuoltosuhde pysyy samana?
Itse asiassa työikäinen, mutta työtä tekemätön ihminen on yhteiskunnalle suurempi riippakivi kuin seniorikansalainen, koska sellainen kuppaa valtiota puoli vuosisataa, kun seniorikansalaiset taas jossakin, yleensä huomattavasti lyhyemmässä ajassa, vaihtavat hiippakuntaa.
10.08.2009 at 8:45 pm
Totta.
Olen samaa mieltä.
Suurten ikäluokkien tuomat ongelmat ovat tilastollinen (sodan synnyttämä) harha ja kupla. Tämä ongelma siirtyy hautaan näiden suurten ikäluokkien mukana. Sen vuoksi on turha hankkia Suomeen ulkomailta halpatyötä tekevää paarialuokkaa – joka aiheuttaa perheenyhdistämisineen ja korkeine fertiliteetteineen seuraavan ongelman huoltosuhteeseen.
Oma näkemykseni on se, että väestömme pitäisi antaa palautua normaaliin 4- 4,5 miljoonaan henkilöön. Näille riittää entistä enemmän innovaatio- ja palveluyhteiskunnaksi muuttuvasta Suomesta sentään järkevää tekemistä – ihmisarvoisin työ- ja elämisenehdoin.
Vaikka tämä saattaa kuullostaa varsin tennäiseltä, niin totuus on se, ettei maapallo kestä nykyistä väestönräjähdystä. Massiivinen kansaibnvaellus on omiaan kiihdyttämään sitä – samoin kuin nykymuotoinen kehitysapukin.
mot.
Totta tämäkin. Tästäkin syntyy paradoksi silloin kun maahan tarvitaan haöpaa vierastyövoimaa elättämään nämä ihmiset.
Kiitos kommentistasi. Se oli mukavan analyyttinen.
11.08.2009 at 11:42 am
Nykypoliitikkojen suurin ongelma on se, että ainoa kiinnostuksen kohde on aina neljän vuoden päässä. Ei enää hoideta vastuullisesti yhteisiä asioita parhaan taidon mukaan, vaan ainoa tavoite on varmistaa paikka seuraavaan eduskuntaan josta edetään ministeriksi jonka jälkeen voikin sitten vetäytyä johonkin palkkiovirkaan hulppealle palkalle.
Tämä kaikki saavutetaan puhumalla mukavia ja ympäripyöreitä ja välttelemällä oikeasti vaikeita asioita ja niistä puhumista oikeilla nimillä.
Asiaanhan liittyy maan tapa, korjaan maailman tapa. Valta turmelee. Politiikkaan ja kansanedustajan pestiin liittyy hyvä palkka, erittäin hyvät palkanjatkeet ja muut edut sekä monet ilmaiset lounaat. Valitettavasti ei ole vaikeaa ymmärtää että todellisuudentaju hämärtyy.
Kuitenkaan niin ei saisi käydä, sillä nämä päättäjät kuitenkin päättävät kanssasuomalaisten päivittäisistä asioista. Tällä nykyisellä valvonta- ja sensuurimentaliteetilla yhä useammasta kansalaisen normaalielämään liittyvästä asiasta.
Miten dilemma olisi ratkaistavissa? Korkeampi palkka kansanedustajille? Vaikuttaisiko se vähentävästi korruptioon? Ei. Ihmisen luonto on se mikä se on. Valta turmelee. Ainoat keinot edes jollain tavalla kansalaisen oikeasti vaikuttaa ja säädellä asioita ovat seuraavanlaisia:
1) Täydellisen läpinäkyvä hallinto
2) Suora demokratia
3) Julkisessa virassa tai kansanedustuslaitoksen palveluksessa olevan kaikkien sidosten ja tukien 100% ilmoitusvelvollisuus
4) Täydellinen sananvapaus kansalaisilla, näytösoikeudenkäynnit tyyliin JHA pitää lopettaa
11.08.2009 at 11:56 am
Olet aika tiukasti kiinni ongelman ytimessä. Suoraan ja läpinäkyvään demokratiaan siirtyminen poistais nämä ongelmat .
11.08.2009 at 12:21 pm
Kuinka paljon tänne on sitten valunut rahaa?
”Ehdokkaiden rahankeruuta varten Vihreä liitto on perustanut keräystilin ja hankkinut keräysluvan. Lahjoittaja voi kohdistaa tukensa valitsemalle ehdokkaalle viitenumeron avulla. Tililtä maksetaan rahaa vain vaalimenoista koituneita kuitteja vastaan.
Alla on tiedot sinulle, joka haluat tukea vaalikampanjaani taloudellisesti:
Tilinumero: 800019-68819
Tilinomistaja: Vihreä liitto
Viite: 1 00070 00815
Keräyslupa OKU 1294 A”
http://www.soininvaara.fi/2008/09/30/vieno-toivo-vaalituesta/