Tilastokeskus on julkaissut arvion Suomen väestökehityksestä. Olen jo aikaisemmin kertonut kantani  tähän – esimerkiksi  YLEn tänään julkaisemaan uutiseen – vai sanoisimmeko Tilastokeskuksen haitariorkesterin esittämään Huoltosuhdehumppaan ? Näin ollen, en näe  siinä edelleenkään mitään sellaista mikä edes teoriassa veisi omilta väitteiltäni pohjaa.

Päin vastoin tällaiset (automaattisesti toteutuvina) esitetyt väitteet esimerkiksi siitä, että Suomessa on vuonna 2042 jo yli kuusi miljoonaa asukasta, lisäävät esittämäni (ja aika monen muunkin tahon esittämän) arvion painoarvoa.

Siis sen, että kasvava maahanmuutto on kasvava uhka ja se on sitä periaatteessa kahdella eri tavalla.

Humanitaarinen – tai sosiaalinen – maahanmuutto on luonteeltaan sellaista, että se on omiaan vääristämään jo nykyisinkin hieman kallellaan olevaa yhteiskunnallista huoltosuhdettamme.

Jokainen humanitaarisen maahanmuuton kautta Suomeen tuleva henkilö (riippumatta siitä saako hän jäädä maahan vai ei) vie resursseja suomalaiselta vähäosaiselta.  Kun yhteiskunnan varat ovat rajalliset, niitä joudutaan jakamaan näiden rajojen puitteissa.

Tämä taas merkitsee sitä, että jokainen uusi nälkäinen suu vie jotain pois niiltä maahan syntyneiltä ja kasvaneilta köyhiltä, sairailta, vanhoilta, epäonnistuneilta, syrjäytyneiltä tai muuten vaan vähäosaisilta – etenkin nykyisen taloudellisen taantuman aikana, mutta tällä kehityksellä myös tulevaisuuden noususuhdanteessa.

Kun joku tulee taas jossain vaiheessa heittelemään lähimmäisenrakkaudella, on syytä muistaa muutama perusasia ja kysymys lähimmäisistä välittämisestä kannattaa suhteuttaa oikeisiin mittasuhteisiin.

1. Jokainen yhteiskunta on rakennettu sen omia jäseniä varten.
2. Koko maailmasta huolehtiminen on sekä sinisilmäistä itsepetosta, että niin kovin turhaa työtä.
3. Hyväksikäyttöä ei pidä suvaita.
4. Nykymuotoinen kehitysapu(kin) on väärää ja saa aikaan vain tuhoa.
5. Ihmisluonteeseen kuuluu – kuten minkä tahansa eläimen luonteeseen – tutusta ja turvallisesta välittäminen ja vieraan hylkiminen.

Kansakunnan henkisen tason mittaa se, miten se pitää huolta omista  heikoista ja vähäosaisisaan – siis ennen kaikkea kunkin kansakunnan omista jäsenistä.

Otetaanko esimerkki tästä aiheesta? Helsingin kaupunki on ilmoittanut eilen, että se siivoaa tilastoja siirtämällä toistatuhatta pitkäaikaissairasta terveiden kirjoihin ja sosiaaliviraston hoiviin. Vaikka tässä näyttäisi ensisilmäyksellä siltä, että apulaiskaupunginjohtaja Paula Kokkosella (Monikansallinen Hajaannus) olisi perin messiaaninen kosketus sairaisiin, kyse taitaa olla jostain muusta – vai kuvitteleeko kukaan aikuinen tosissaan, että sairaat parantuvat apulaiskaupunginjohtajan hallinnollisella päätöksellä ja hoidot poistamalla?

Miksi tähän tilanteeseen on sitten ajauduttu? Yleisen taantuman ja säästökuurin lisäksi pitää muistaa, että Helsinkiin on avattu juuri muutama uusi vastaanottokeskus – joiden kustannuksista vastaa Helsingin Kaupunki – ja että humanitaarisella perusteella (islaminuskoisista maista saapuneet) maahanmuuttajat valuvat ja slummiutuvat pääkaupunkiseudulle (vieden selvien toimeentuloeurojen lisäksi myös mahdollisuuden asuntoon monilta tuhansilta syntyperäisiltä syrjäytyneiltä).

Tämä koskettaa muuten muitakin kuin vähäosaisia ja köyhiä. Se koskettaa  jokaista keskituloista helsinkiläistä lapsiperhettäkin.

Monissa maahanmuuttajavaltaisissa kaupunginosissa on lasten koulunkäyntiin liittyen olemassa suora ja selvä riskitekijä – lapsi saattaa joutua luokalle, jossa on tositakymmentä kielitaidotonta maahanmuuttajalasta, jotka vievät kaikki resusrssit opetuksesta. Ikävimmillään luokalla on pari-kolme iältään muutaman vuoden vanhempaa maahanmuuttajapoikaa – jotka ovat kiinnostuneet opiimisen sijasta lähinnä pienempien oppilaiden terrorisoinnista.

Lisäksi haluaisin tavata sen ihmisen, joka Lastenklinikan jonoissa aikaansa sairaan lapsensa kanssa viettäneenä,  väittää nauttineensa eräiden kulttuureiden tarjoamasta päivystyssirkuksesta.

Koko suku kun on mukana silloinkin,  kun pikkualilla ei esimerkiksi suoli toimi. Sillä ei tietenkään ole mitään väliä, että tilassa on oikeasti sairaita lapisa. Nämä eräät ryhmät ovat tottuneet vaatimaan, huutamaan  ja kuormitamaan muutenkin ylikierroksilla käyvää systeemiä kohtuuttomilla vaatimuksillaan tai asioilla, jotka voitaisiin hoitaa virastoaikanakin.

Kun siihen härdelliin  otetaan mukaan koko suku – toisen lapsen kädestä hedelmän varastavan pikku hellandudeliksen, huutavien setien ja enojen plus sokerina pohjalla kärttyisän (ja kielitaidottoman) isoäidin suomalaista sairaalakulttuuriakin rikastava joukko, niin en yhtään ihmettele, että ihmiset eivät halua viedä sairasta lastaan terveyskeskuspäivystykseen, vaan odottavat iltakymmeneen, että pääsevät suoraan poliklinikalle.

Se toinen maahanmuuttajien ryhmä, ns. työperäiset. Kuten jo totesin, nämäkään eivät ole suomalaisten kannalta alkuunkaan harmittomia.

Eräät ns.hapankaalivyöhykkeeltä peräisin olevat maahanmuuttajat (ja varsinaiset siirtotyöläiset) ovat vallaneet esimerkiksi rakennusalan suoritustason työpaikat. Tekemällä työnteettäjälle halvemmalla (toisen EU-maan verotuksen kautta) aliurakointia, nämä ovat vallaneet lamassa kuihtuvan suomalaisen rakennusalan työpaikat – ja työntäneet samalla monen suomalaisen duunarin työttymyyskassan jäseneksi.

Tässä ryhmässä on nähty paljon myös suoranaista talousrikollisuutta ja  harmaata taloutta, sellaista johon puuttumiseen tai sen ehkäisemiseen suomalaisilla ei ole hirveästi työkaluja – on syytä muistaa esimerkiksi (koko ajan myöhässä oleva) Olkiluodon ydinvoimalatyömaa ja sieltä paljastunut harmaa talous.

Uusin ilmiö mikä tässä ns. työperäisten maahanmuuttajien ryhmässä on havaittavissa, ei oikeastaan yllätä ainakaan minua. Viime aikoina tämä ryhmä on pyrkinyt tuomaan suomalaisen sosiaaliturvan piiriin myös maamme ulkopuolella koko elämänsä asuneet (ja pätkääkään työtä suomalaisen yhteiskunnan eteen tekemättömät) sukulaisvanhuksensa.

(Tuleeko joku väittämään, että tällainen ilmiö ei vie resursseja Hilman ja Hilkan hoidosta?)

En jaksa uskoa myöskään siihen, että suomalainen diplomi-insinööri näkee positiivisena ja mukavana sellaisen kehityksen, joka alkaa hänen monikansallisessa (alkujaan suomalaisessa) yrityksessä tapahtuvasta henkilökehityksestä. Ensin hän saa Euroopan ulkopuolelta saapuva esimiehen – ja huomaa osastonsa henkilöstön muuttuvan varsin nopeassa tahdissa uuden pomon kanssa samaa etnisyyttä edustavaksi (samaan aikaan omia potkuja odotellessaan).

Jos nyt joku väittää, että maahanmuuttajataustaiset yrittäjät rikastavat suomalaista kaupunkikuvaa, ovat yleishyödyllisiä eivätkä kilpaile suomalaisten kanssa, niin ensimmäinen väite voi pitää paikkaansa (kuka nyt sitten haluaa niitä rinnakkaisseurauksia tämän rikastumisen sivuvaikutuksina?),  mutta kaksi muuta ovat puhdasta puutaheinää.

Yleishyödyllisyys on sama tasoa kuin maahanmuuttajataustaisen tulkin kohdalla  – molemmat palvelevat maahanmuuttajia ja vievät alkuperäisväestöltä resursseja.

Kun maahanmuuttaja pystyy useamman kerran (kerta kerran jälkeen) saamaan starttirahan ja käyttämään sukulaisiaan ilmaisena työvoimana, hän vääristää kilpailua, polkee hintoja ja lopulta ajaa alkuperäisväestöä edustavan yritäjän joko selvitystilaan tai muuten pakkoon lopettaa liiketoiminta.

Tältä pohjalta, toivoisin itse kunkin miettivän sitä, kuinka hyödyllistä tämä kasvava  maahanmuutto meille sitten todellisuudessa  on ja onko se uhka meille ja kulttuurillemme?

Lähteet: Tilastokeskus, HS, YLE, STT, US, IL

Site Meter

Mainokset