
Siirtolaisväestö on otettava mukaan päätöksentekoon ja yhteiskunnan ytimeen, vaatii monikulttuurisuusasiantuntija Umayya Abu-Hanna.
”Vallan, rahan ja tilan uudelleen jakaminen on seuraava vaiheemme”, hän sanoo – vaikka epäilee, ettei Suomen älymystö ole siihen valmis.
”Epämääräistä kipuilua on hyvä hoitaa mahdollisemman pian, ja siihen me siirtolaiset olemme parhaat asiantuntijat.”
Huonosti käyttäytyvä suomalaisen yhteiskunnan vieras Umayya Abu-Hanna Hyysärin mukaan 8.10.2008.
Toivon vilpittömästi, että Abu-Hannan suhteellisuudentaju palautuisi – ainakin ennen tekoihin ryhtymistä. Hänen kannattaa ihan itsensä – ja suomalaisen yhteiskuntarauhan vuoksi – tutustua Suomen historiaan ja etenkin vuosien 1917-18 tapahtumiin.
Tuolloinkin minun (ei siis Abu-Hannan) isänmaassani oli huonosti käyttäytyviä vieraiden kulttuurien edustajia sekä joukko omia ihmisiä, jotka halusivat jakaa vallan, rahan ja tilan uudelleen.
Seurauksena oli se, että vieraat päsmärit heitettiin Suomesta ulos, mutta he ehtivät saada aikaan sisällissodan oman vasemmistomme edesvastuuttomien kellokkaiden hyvällä myötäilyllä. Tuon ajan Abu-Hannat saivat aikaan mittaamatonta vahinkoa ja inhimillistä kärsimystä suomalaisten keskuudessa.
Sama tapahtui uudestaan vuosien 1939-45 välillä – tuolloin tosin suurin osa omasta väestämme ymmärsi jo heti kättelyssä, että nuo tuolloiset vieraat toivat tullessaan pelkkää pahaa.
Abu-Hanna asenteineen on aivan yhtä epätoivottu valloittaja ja kulttuuri-imperialisti kuin kaikki muutkin aikaisemmat ei-toivotut tunkeutujat Suomessa.
Se mikä tässä huonosti käyttäytyvässä vieraassa ihmetyttää eniten, on läpinäkyvyys siinä, että hän jostain syystä haluaa muuttaa Suomen samanlaiseksi uskontojen ja kulttuurien taistelukentäksi, kuin hänen oma kotimaansa on.
Se, että vihreää maailmankuvaa edustava ihminen on jäänyt henkisesti kiinni kommunismiin on jotenkin ymmärrettävää henkistä kypsymättömyyttä ja realismista iloisesti irrallaan olevaa ajattelua – ja omalla retardilla tavalla siten jotenkin ymmärrettävää.
Se mikä on pahinta Abu-Hannan tapauksessa on hänen asenteensa isäntiään kohtaan. Hän halveksii avoimen rasistisesti suomalaisia ja suomalaista kulttuuria. Hän pilkkaa yhteiskuntajärjestelmäämme ja siihen kiinteästi liittyvää enemmistödemokratiaa – ja kuten on nyt havaittu- Abu-Hanna pyrkii muuttamaan sen vähemmistödiktatuuriksi – vaikka sitten väkisin.
Minulla on erinomainen ehdotus Abu-Hannalle – suksi kuuseen Suomesta. Sinä olet osoittanut kaikin mahdollisin tavoin sen, että et kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan etkä Suomeen. Sinulla on ollut jo 1980-luvulta aikaa yrittää sopeutua ja sulautua (integroitua) suomalaiseen yhteiskuntaan – jostain syystä (joko halustasi tai kyvyistäsi, tai molemmista johtuen) se ei ole onnistunut Sinulta alkuunkaan.
Sinä et ole muuten mikään veronmaksajakaan – elät yhteiskunnan subventoimilla avustuksilla suojatyöpaikkasi kautta. Sinä ole myöskään mikään taitelija – Miina Äkkijyrkällekin olisi järkevämpää antaa veronmaksajien yhteisestä pussista rahaa kuin Sinulle.
Niitä avustuksia Sinä käytät niiden maksajien – suomalaisten enemmistön – häpäisyyn ja pilkkaamiseen – puret ruokkivaa kättä, etkä ymmärrä edes hävetä.
Abu-Hanna on tarttunut henkisesti miekkaan – hänen pitäisi kristittynä tietää, mitä niille tapahtuu, jotka miekkaan tarttuvat.
Jos hän jatkaa puuhiaan ja suomalaisen yhteiskunnan muutokseen pyrkivää kansanvallan vastaista touhuaan vielä astetta pidemmälle, kyse on tuolloin yhteiskunnallisesti varsin ei-toivotusta puuhailusta – sellaisesta joka on määritelty aika vakavaksi rikokseksi rikolaissamme.
Vuoden 1918 miekkaan tarttuneiden surkea kohtalo tulee todennäköisesti olemaan myös seuraavien mahdollisten väkivallan ja vallankumouksen lietsojien osa.
Eversti Matti Laurilan sanoin, ”meiltä voi kyllä vaatia, mutta meiltä voi olla paha tulla mitään ottamahan.”
Lähde:HS, Kuva:Hiidenlintu/Homma
Päivitys 111009 1411: Unohdin erään jutun tästä kirjoituksestani. Käykää katsomassa täällä, kuinka ns. yleisesti luotettavia Abu-Hannan kertomukset ovat aikaisemmin olleet.
10.10.2009 at 11:06 pm
Tää Umayya Abu-Hanna on melko mielenkiintoinen tapaus. En muista, kuka monikultturistaja se oli, joka sanoi, että ”ulkomaalaisten tekemät rikokset kertovat enemmän meistä itsestämme, kuin maahanmuuttajista”, mutta jotain samanlaista tässä tyypissä on. Tämmöinen Abu-Hanna tarvitsee perusteiltaan sairasta yhteiskuntaa ollakseen Jotakin. Ja Suomessahan Abu-Hanna on Jotakin.
Abu-Hannahan on muuttanut Suomeen vuonna 1981 ja käynyt koulunsa suomalaisten veronmaksajien rahoilla. Tyyppi on sittemmin erikoistunut vittuilemaan suomalaisille ja haukkumaan suomalaista yhteiskuntaa. Tämä sama suomalainen yhteiskuntahan elättää hänet ja mahdollistaa hänen uransa kättä purevana koirana. Kiitoksen sanaa ei tietenkään hänen suustansa kuulu, ja paikalliset terijokelaiset pitävät tyyppiä ihastuttavana. Mitään hyödyllistä Abu-Hanna ei ole koskaan tähän yhteiskuntaan tehnyt, kunhan soittanut suutaan. Ja silti hän on tehnyt ns. ”uran” ja maastamme löytyy paljon ihmisiä, jotka pitävät häntä suorastaan älykkönä.
Mitähän vitun hyötyä Suomelle tuosta tyypistä on ollut? Ehkäpä hänen kannattaisi palestiinalaisena mennä puhumaan viisaita Gazaan Hamasin aktivisteille. Montakohan minuuttia tyyppi eläisi?
10.10.2009 at 11:41 pm
Sitä mitä ihmettelen edelleen on se, että mikä helevetin tarve näillä umayyoilla on muuttaa turvallinen vastaanottomaa samalaiseksi monikulttuuriseksi helvetiksi, kuin se mikä oli lähtömaa?
Abu-Hanna ratsasti muuten typeriöllä videoillaan keväällä aivan estottomasti Jussi Halla-ahon maineella ja tunnettuudella.
Muutama asia ihan kertauksen vuoksi:
1. Jokainen yhteiskunta on rakennettu sen omia jäseniä varten.
2. Koko maailmasta huolehtiminen on sekä sinisilmäistä itsepetosta, että niin kovin turhaa työtä.
3. Hyväksikäyttöä ei pidä suvaita.
4. Nykymuotoinen kehitysapu(kin) on väärää ja saa aikaan vain tuhoa.
5. Ihmisluonteeseen kuuluu – kuten minkä tahansa eläimen luonteeseen – tutusta ja turvallisesta välittäminen ja vieraan hylkiminen.
Eduskunnan olisi syytä ottaa vakavaan harkintaan nykyisen täysin epäonnistuneen (ja onnenonkijoita houkuttelevan) ulkomaalaislain pikainen kumoaminen ja sen korvaaminen uudella lainsäädännöllä.
Nyrkkisääntönä voisi pitää sellaista periaatetta, että jos maahanmuuttajalla ei ole osoittaa edellytyksiä sille, että hän pystyy elättämään itsensä Suomessa, häntä ei pitäisi päästää myös maahankaan. Lisäksi niiltä maahanmuuttajilta joille annetaan Suomen kansalaisuus, pitäisi edellyttää todellisuuteen perustuvan kielikokeen suorittamista sekä valan tai juhlallisen vakuutuksen kautta sitoutumista suomalaisessa yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttyihin arvoihin.
Ns. humanitaarinen maahanmuutto pitäisi puolestaan perustua aina tiukkaan harkintaan. Sen pitäisi olla luonteeltaan aina ehdottoman väliaikaista väistötoimintaa (jonka päämääränä on tällaisen maahansaapujan mahdollisimman nopea palautuminen kotiseudulleen) ja se saisi tapahtua ainoastaan lähialueilta – ei maapallon toiselta puolelta, täysin erilaisen ilmaston, uskonnon ja kulttuurin parista.
10.10.2009 at 11:57 pm
Eipähän tohon ole juuri lisättävää. Abu-Hanna on muuten mainio esimerkki siitä, että hän ei pystyisi elättämään itseään täällä ilman yhteiskuntaa, jonka mielestä hänet täytyy elättää, ja hän antaa meille niinqu sellaisia arvoja joita meidän täytyy oppia jne. Turha tyyppi.
11.10.2009 at 9:02 am
-”Vallan, rahan ja tilan uudelleen jakaminen on seuraava vaiheemme”, hän sanoo – vaikka epäilee, ettei Suomen älymystö ole siihen valmis.””
Luin tuon lauseen monta kertaa läpi, ja ymmärrykseni mukaan Abu-Hanna tarkoittaa vallankumouksellista väkivallan käyttöä.
Se on rikos.
11.10.2009 at 10:35 am
Umayya Abu-Hanna on tullut tänne avioliiton myötä, joka sittemmin on kariutunut, ollut toimittajana ja kaikkea siltä väliltä.
Nyt sitten hänestä on tullut yksivuotiaan lapsen äiti, lapsi adoptoitu itse hän on kohta 50v. Kuinka noin vanha naimaton nainen voi muuten adoptoida noin pienen lapsen?
Voi kuinka negatiivinen asenne tällä naisella on maatamme kohtaan, mikään ei tunnu olevan täällä kuten neiti haluaisi. Pakosti tuli mieleen, miksi helvetissä hän täällä palloilee, kun sää ja kaikki mättää noin hemmetisti.
Kotimaansa tuntuu olevan paratiisi, yrittää laittaa värivaloja himaansa sisälle ja ulos että kestää tämän pimeyden, voi hemmetti.
Ripustaa lapsensa rattaisiin killuttimia, koska täällä on niin harmaata ja tylsää, kaikki ovat samanlaisia, haluaa erottua babynsä kanssa. Lapsi on alle kaksi vuotias ja puhuu kolmea kieltä?
Raitiovaunussa tyhmät suomalaiset esittävät hänelle hulluja ja idioottimaisia kysymyksiä?
Mistä tuo akka kaiken keksii? Minulle ei ikinä tulisi mieleenkään esittää ventovieraalle kysymyksiä, ei vaikka hän kuskaisi apinaa rattaissaan, ei todellakaan, jokainen saa tehdä mitä lystää.
Tuntuu siltä, että nämä maahanmuuttajat satuilevat ja yrittävät suorastaan provosoida, me emme ole mitään metsäläisiä, sensijaan moni tänne tuleva sitä on.
Taina West on Umayya Abu-Hannan best, siinä sitä onkin kaksi femakkoa. Tuntui olevan lapsenkasvatuskin neidillä händyssä, lapsen pitää tottua meteliin, lapsen pitää sitä ja tätä, hän tahtoo lapsen oelvan sitä ja tätä.
Tuli mieleen, miksi raahasi lapsen tänne vaikka ei edes itse siedä tätä maata, lapsi viihtyi lastenkodissa lapselle oli kotimaansa lämmössä hyvät oltavat, parempi kuin noin negatiivisen ihmisen hoteissa.
Umayya Abu-Hanna, me matkustelemme ja olemme nähneet maailmaa, olemme sivistyneitä ja osaamme lukea, ei meille neekeri ole mitään ihmetyksen aihe, ei todellakaan arvoisa Umayya Abu-Hanna.
Josko yrittäisit edes sopeutua tänne tai muuttaa sinne paratiisiin takaisin! Jookos?
11.10.2009 at 12:29 pm
Abu-Hanna asenteineen on aivan yhtä epätoivottu valloittaja ja kulttuuri-imperialisti kuin aikaisemmatkin ei-toivotut tunkeutujat Suomessa.
Erinomaisen tarkka havainto.
11.10.2009 at 1:22 pm
Miksi poliisi ei tutki Abu-Hannan sanomisia rikoksena?
Laki sanoo näin:
13 luku
Valtiopetosrikoksista
1 §
Valtiopetos
Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla tai siihen rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti pakottamalla taikka valtiosääntöä rikkoen
1) kumota Suomen valtiosääntö tai muuttaa sitä taikka
2) muuttaa Suomen valtiojärjestystä
tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava valtiopetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Valtiopetoksesta tuomitaan myös se, joka väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla syrjäyttää tai yrittää syrjäyttää tasavallan presidentin, valtioneuvoston tai eduskunnan taikka kokonaan tai osaksi estää tai yrittää estää niitä käyttämästä toimivaltaansa.
2 §
Törkeä valtiopetos
Jos valtiopetoksessa
1) rikoksentekijänä on tasavallan presidentti, valtioneuvoston jäsen tai muu valtion ylimpään poliittiseen tai sotilaalliseen johtoon kuuluva henkilö,
2) rikoksen tekemiseen käytetään aseistettua joukkoa,
3) rikos tehdään ihmisiä surmaamalla tai
4) rikos on poikkeuksellisten olojen vuoksi erityisen vaarallinen
ja valtiopetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä valtiopetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
3 §
Valtiopetoksen valmistelu
Joka tehdäkseen valtiopetoksen
1) ryhtyy yhteydenpitoon vieraan valtion tai sen asiamiehen kanssa,
2) valmistaa, hankkii, kokoaa tai varastoi aseita, ampumatarvikkeita tai muita niihin rinnastettavia väkivallan käyttöön soveltuvia välineitä,
3) antaa koulutusta aseiden tai muiden väkivallan käyttöön soveltuvien välineiden käyttämisessä tai
4) värvää tai kokoaa väkeä tai varustaa sitä aseilla,
on tuomittava valtiopetoksen valmistelusta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Valtiopetoksen valmistelusta tuomitaan myös se, joka perustaa tai organisoi yhteenliittymän, jonka tarkoituksena on Suomen valtiosäännön tai valtiojärjestyksen väkivaltainen kumoaminen tai muuttaminen, osallistuu johtavassa asemassa tai muuten merkittävällä tavalla sellaisen yhteenliittymän toimintaan tai tietoisena yhteenliittymän tarkoitusperästä antaa sille merkittävää taloudellista, järjestöllistä tai muuta vastaavaa tukea.
Vai onko Abu-Hanna sisäministeriön kansliapäällikön Ritva Viljasen erityisessä suojeluksessa ja saanut näin oikeudellisen koskemattomuuden?
11.10.2009 at 3:22 pm
Joni Pelkonen:
Rasistisia ja suomalaisvihaa pursuavia kommenttejasi ei julkaista.
10.11.2009 at 9:27 pm
Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän kaupungin yhteinen monikulttuurisuusseminaari järjestettiin 10.11.2009 klo 9.15–11.30
Agorassa, Martti Ahtisaari -sali
Seminaariin oli vapaa pääsy
SEMINAARIN OHJELMA
9.15 Tervehdyssanat Yliassistentti Outi Fingerroos, etnologia / monikulttuurisuus ja vuorovaikutus -osaamiskeskus, JY Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen, Jyväskylän kaupunki
9.25
Vetovoimaa monikulttuurisuudesta Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors
10.00 Mitkä ovat monikulttuurisen yhteiskunnan työvälineet Monikulttuurisuusasiantuntija Umayya Abu-Hanna
10.30 Keskustelua Puheenjohtajina:
* Yliassistentti Outi Fingerroos
* Jyväskylän kaupungin maahanmuuttajapalveluiden johtaja Kati Turtiainen ja ohjaaja Lachen Abahassine
Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsin erityisavustaja Thomas Bergman
Nimimerkki Pekka K kommentoi tilaisuutta näin:
”Ei tullut mitään uutta.
Abu-hannalla lähti mopo käsistä totaalisesti (muistinvaraisesti, myös tallenne ilmaantunee jakoon jossain välissä):
– Maahanmuuttajakiintiöt työpaikoille ja työpaikkojen koulutusvaatimuksista on joustettava.
– Maahanmuuttopolitiikan kritiikki on rasismia.
– Olemme kaikki somalialais-etiopialaisia elintasopakolaisia (geneettisesti).
– Kyse on vallan uudelleenneuvottelusta, siihen kuuluu konflikti.
– Jos kysytään, missä on toimiva monikulttuurinen maa, siihen voi vastata, että eihän missään ole demokratiaakaan, joka toimisi ihanteellisesti.
Keskustelutilaisuus olikin panelistien keskustelua ja taisi yksi rohkea kysyjä olla yleisön joukossa;
Q: Kuka tämän maksaa?
A1: Valtio.
A2: Mitä maksaa suomalainen sikiö veronmaksajille?
Thors halusi mm. asuinalueiden uudelleenkaavoitusta. Pitäisi kaavoittaa myös ns. hyvien asuinalueiden sekaan vuokrataloja ghettoutumisen estämiseksi. Sopii miettiä mitä tämä aiheuttaisi kun asunnot jaetaan taustojen mukaan. Ja toisaalta ghettoutuminenkaan ei ole ongelma, koska Thorsin mukaan Rinkebyn lukio on eliittiä (mitäs juuri uutisoitiin helsinkiläiskoulujen eritymisestä ja kantaväestön muuttamisesta pois maahanmuuttaja-alueilta?).
Muutenkin tasa-arvon sijaan tavoitteena tosiaankin vaikutti olevan moniarvoisuus. Thors ja Abu-hanna vaikuttivat todellakin olevan yhtä pihalla mitä nettifoorumit ovat antaneet ymmärtää.”
14.11.2009 at 3:36 pm
umaya must leave those mental sick finns and go somewhere else.
08.12.2009 at 12:39 am
Jussi Jaloselle tiedoksi: jos olisit malttanut lukea tämän kirjoituksen loppuun saakka, saattaisit mahdollisesti (en tosin ole ihan varma) huomata, ettei tuo kuva ollut (vastoin väitettäsi) tämän blogin toimituksen tuotetta.
Ja ei, tämä kirjoitus kuvakritiikkeineen on julkaistu aikaisemmin kuin tämän ketjun aloittava kirjoitus – jälleen vastoin väitettäsi.
Tämä ei sitten ilmeisesti avautunut Sinulle (vai jäikö sekin Sinulta lukematta?):
Jännä juttupn myös se, ettei kukaan muu ole saanut noita väittämiäsi ihmeellisiä ”viruksia” koneelleen WordPressin blogeista… (jälleen vastoin väitettäsi)-
Lisäksi tutustuminen siihen, mitä, miksi ja millä tyylillä täällä kirjoitetaan, voi vähentää paineennousua aivokuoresi sisällä.
Ihan vinkkinä: jos kaltaisesi historiantutkija haluaa, että häntä pidetään akateemisesti uskottavana ja vakavasti otettavana, ei kannattaisi lähteä epätotuuksien ja vääristelyn tielle kommenteissaan – etenkin jos julkaisee ne omalla nimellään.
21.03.2011 at 1:51 pm
Abu-Hannahan on Palestiinan kristitty arabi, ja kuten tiedetään on hänen kansansa Israelin nujertama ja vähemmistö maassa joka oli heidän vielä vajaat 100 vuotta sitten. näyttää siltä että A-H haluaa että mamut tekevät suomalaisille sen minkä juutalaiset palestiinalaisille: vähitellen tuhoavat heidät.