Pääministeri Matti Vanhanen (kes-kusta) vaatii, että Helsingin Energia käyttää vastedes osan jättivoitoistaan uusiutuvan energian rakentamiseen.

Hänen mukaansa koko 300 miljoonan euron vuosipottia ei voi enää käyttää Helsingin kaupungin palvelujen rahoittamiseen.

Vanhasen mielestä Helsingin on nostettava uusiutuvan energian osuus 20 prosenttiin. Muuten Suomi ei saavuta 38 prosentin tavoitettaan. Helsingin pitää rakentaa tuulivoimaa ja puuvoimaloita, joilla voitaisiin korvata nykyistä kivihiiltä ja maakaasua.

Hyysäri 14.10.2009


Tämä on malliesimerkki jälleen kerran siitä,
kuinka korkealle kusi on noussut keskustalaisissa knupeissa.

On aika paksua tulla huutelemaan – etenkään itse rikoksista epäiltynä, valehtelemisesta useasti kiinni jääneenä, nurmijärveläisenä ja kaiken yhteyden todellisuuteen kadottaneena – tasavallan pääministerinä, mitä jonkin kunnan pitäisi tehdä omalla varallisuudellaan.

Tällaiset asiat kuuluvat perinteisesti kunnallisdemokraattisin sekä sen välineillä ja keinoilla paikallisesti päätettäväksi – pääministerille ne eivät kuulu.

Kepulla on ollut iät ja ajat hallitusvastuusta käsin tapana ryöstää vauraiden alueiden varallisuutta – ja siirtää ne  konkurssikypsiin peräkyliin. Ei pidä ymmärtää, että en haluaisi koko maan pysyvän asuttuna – päin vastoin, minusta se eräs tulevaisuutemme kulmakivistä.

Mutta se mitä ja miten kepulit ovat tätä rahaa kylväneet on kuvottavaa. Kun 200 asukkaan kuolevaan kylään rakennetaan uimahalli ja kaupunkiympäristön  kasvukunnan ihmiset jäävät samaan aikaan rahapulan (l.varojensiirron kehitysalueille) vaille kunnollistaterveydenhuoltoa (Tästä osittain johtunut Jokelan tapaus kannattaisi erityisesti nurmijärveläisten muistaa tässä yhteydessä).

Tämä kepuleiden toiminta muistuttaa nykyistä kehitysapua – se nimittäin on suoraa varainsiirtoa rikkaiden maiden köyhiltä köyhien maiden rikkaille. Matti Vanhasen ja Kes-Kustan aluepolitiikka on puolestaan varainsiirtoa sekä kaupunkien että maaseudun köyhiltä kepulaisille maatalousporhoille.

Kun tavalliset  ihmiset taistelevat pitääkseen kiinni viimeisistä kunnallisista palveluista, Muna-Matti ratsastaa tuulimyllyllään kohti turve- ja halkoroihuista vapautuvia lisäpäästöjä sekä ympäristön ulkonäöllään ja metelillään pilaavia (marginaalisen energiantuotannon) tuulivoimapuistoja. Ydinvoima (nykyinen fissiovoima) on tällä hetkellä ainoa toimiva ratkaisu.

Epäilen vahvasti , että Matti tuskin on kiinnostunut todellisuudessa koko ilmastonmuutoshypestä – hänelle se näyttää olevan keppihevonen rahastaa suuria kaupunkeja (etenkin Helsinkiä) ja lisätä lyhytnäköistä halkokauppaa kavereidensa hyväksi – hän yritti samaa jo edellisten eduskuntavaalien alla.

Mitään valtakunnan kannalta tärkeää nämä Matin puuhastelut eivät pidä sisällään.

Maksumiehinä (ja kärsijöinä) näisssä kaavailussa toimivat kaupunkien köyhät ja ainoana  edunsaajana taitaa olla se kuuluisa tuntematon mies maaseudulla porskuttava varakas keskustalainen tuppeensahattu puukauppias…

Lähde: HS

Site Meter

Mainokset