Kuva: MTV3

Kullervoblogi toivottaa kaikille lukijoilleen hyvää Kekriä –  tai Pyhäinmiestenpäivää. Ihan sen mukaan, millaisena kukin tätä päivää on tottunut viettämään.

Toivottavasti olette muistaneet poismenneitä lähimmäisiänne tänään ja vietätte tätä vanhaa suomalaista uudenvuodenjuhlaa perinteiden mukaan.

Kekri on vanha suomalainen juhlapäivä, joka on jäänyt unohduksiin maatalousyhteiskunnan väistyessä. 1800-luvulla se alkoi yhdistyä marraskuun alkuun, Pyhäinpäivään. Pisimpään kekrin vietto säilyi Itä-Suomessa. Monia aiemmin kekriin kuuluneita tapoja on siirtynyt jouluun ja uuteen vuoteen.

Kekri ajoittui aikaisemmin Mikkelinpäivän (29.9.) ja Pyhäin­päivän väliseen aikaan. Sillä ei ollut tarkkaa ajankohtaa, vaan kekrin vietto vaihteli sen mukaan, miten syystoimet saatiin tehtyä. Kansankielessä kekri on tarkoittanut viimeiseksi jäänyttä tai jonkun päättymistä. Kekri, köyri, kööri, keyri -sanoilla on myös tarkoitettu haltiaa, pelättiä ja vanhempina aikoina myös jumalaa, joka turvasi karjan kasvun. Mikael Agricolan epäjumalien luettelo vuodelta 1551 kertoo Kekrin lisänneen karjan kasvua eli hedelmällisyyttä:

Käkri se liseis Carjan casvon

Kekri merkitsee siis satovuoden ja karjanhoitovuoden vaihdetta. Koska kekri oli vuoden päätös, siihen liittyi paljon uskomuksia ja taikoja, joilla ennustettiin tulevaa. Kekrin aika oli ennen myös karjamarkkinoiden aikaa ja siitä alkoi palvelijoiden vapaaviikko ja uuden talon etsintä. Isäntien oli kutsuttava torpparit syömään.

Satovuoden päättymistä juhlittiin runsaalla aterialla, usein lammaspaistilla. Aterialle kutsuttiin myös suvun vainajat saamaan osansa antimista. Kekrin vakavampi osuus olikin omistettu vainajille ja silloin oli käyttäydyttävä hillitysti. Kekrin toinen päivä oli vapaampi, kuten tapaninpäivä: silloin lähdettiin ’kekriä kiertämään’.

Erilaiset kekrihahmot kulkivat kylissä: kekrittäret, köyrihönttämöt tai köyripukit – joulupukin varhaiset edeltäjät – kulkivat naamareihin ja turkkeihin pukeutuneina taloissa vaatien kestitystä. Hahmot edustivat ehkä haltioita ja henkiä. Myös kekritulia on paikoin poltettu haltian houkuttelemiseksi. Tulilla tanssittiin ja pidettiin hauskaa, mutta kun tuli hiipui tuli kiire kotiin: vuosi oli vaihtumassa eikä kukaan halunnut olla viimeinen.

Myöhäissyksyn sadonkorjuun ja pyhäinmiesten juhlan tilalle on valitettavasti työntynyt irlantilaisperäinen Halloween-kulttuuri Yhdysvalloista. Jopa sanan kekri uudeksi suomalaiseksi vastineeksi on ehdotettu sanaa marrasyö. Nimi olisi samassa suhteessa kuukauden nimeen kuin on keskitalven juhlan joulun kohdalla.

Toivottavasti suomalaiset olisivat tulevina aikoina kiinostuneempia omasta kulttuuristaan, kuin muiden kulttuureiden apinoinnista. Kulttuurimme on vahva ja rikas ja meidän itse on sitä puolustettava.

Kainuulaiset antavat tässä hyvää esimerkkiä. Kajaanissa poltetaan edelleen kekripukki kaupungin Kauppatorin jokirannassa.

Jos emme ymmärrä omamme arvoa,  hukumme muiden kulttuurien alle tai meidät sulatetaan monikulttuuriseen kaaokseen. Jokaisen kannattaa miettiä esimerkiksi sitä, haluaako hän käyttää  suomea jokapäiväisenä asiointikielenä kotimaassaan?

Valinta on kuitenkin loppupelissä meidän.

Kaikesta huolimatta – hyvää Kekriä!

Lähteet: Museovirasto, Wikipedia


Site Meter

Mainokset