
Päivän uutisvuosta esille tullut – ja erittäin vastenmielisen asian sisällään pitänyt – uutinen, herättää jälleen kerran ajatuksia ja keskustelua siitä, että olisiko Suomessa viimeinkin aika pistää pystyyn rähmälläänolonajan totuuskomissio?
HBL kertoi, että SAK:n tiedotuspäällikkönä nykyään toimiva Riitta Juntunen oli DDR:n salaisen poliisin Stasin ilmiantaja – kiduttajien ja murhajien juoksutyttö. Hänen Stasiin liittyvä koodinimensä oli ”Kati”, ja hän työskenteli kääntäjänä valtiollisessa tulkkaus- ja käännöstoimistossa Itä-Berliinissä.
Petra Sauerzapf-Poser, joka oli Katin ”ystävä” ja kollega käännöstoimistossa kertoi, että hän sai elämänsä shokin avatessaan 1990-luvulla oman Stasi-mappinsa. Tämä yksi hänen parhaista ystävistään oli ilmiantanut hänet Stasille ja paljastanut intiimejä yksityiskohtia.
Vuonna 1983 ystävät viettivät yhdessä iltaa. He puhuivat miesihanteistaan, ja Sauerzapf-Poser kertoi yksityiskohtaisesti, millainen olisi hänen elämänsä mies.
Kun Stasi oli lukenut Juntusen raportin minusta, se päätti lähettää agentin perääni. Ove, jonka luulin olevan poikaystäväni, olikin oikeasti Stasin agentti ”Herbert”, joka raportoi kaiken sanomiseni ja tekemiseni toimeksiantajilleen.

Stasi – eli DDR:n Ministerium für Staatssicherheit –ei ollut mikään normaali poliisiorganisaatio. Stasi oli huippuunsa jalostettu ja viilattu – ja saksalaisella tehokkuudella jauhanut – valtiollinen urkinta- ja terrorielin.

Stasin – itä-saksalaisittain nuuskintaviraston (das Snuffelamt) tai yhtiön – organisaatio paisui jättimäiseksi. DDR:n loppuaikana järjestön palkkalistoilla oli 85 000-91 000 päätoimista virkailijaa. Sen lisäksi oli 150 000- 300 000 aktiivista urkkijaa ja tilapäisiä ilmiantajia, joiden tarkkaa lukumäärää ei kukaan tiedä. Arviot vaihtelevat 600 000 ja 2 miljoonan välillä.
Neuvostoliitosta omaksuttuun tyyliin, myös alle 18-vuotiaita käytettiin nuuskijoina . Noin 6 % Stasin tiedottajista oli alle 18-vuotiaita, jotka raportoivat vanhemmista ihmisistä tai luokkatovereistaan.
Stasin arkistoon päätyi noin 6 miljoonan ihmisen tiedot, noin 1/3 koko
Itä-Saksan väestöstä. Stasi ulotti lonkeronsa myös ulkomaille, toimien KGB:n tehoikkaimpana kassarana monissa maissa.
Kuten esimerkiksi Suomessa.
Stasi loi tehokkaamman urkintakoneiston, kuin sen tunnetut virkaveljet; KGB tai Gestapo. Näihin verrattuna DDR:ssä salaiseen poliisiin kuuluvien vakinaisten, pysyvien ja tilapäisten tiedottajien suhde verrattuna vahdittavien määrään oli pienin.
* Gestapossa oli 1 upseeri jokaista 2000 vahdittavaa saksalaista kohden.
* KGB:ssä oli 1 upseeri 5830 neuvostoliittolaista kohden.
* Stasissa oli yhtä vakinaista työntekijää, pysyvää tai tilapäistä
urkkijaa kohden oli vain 6,5 vahdittavaa saksalaista.

Stasi oli myös kovaotteinen väkivaltakoneisto. Se kehitti eräitä kuulustelu- ja kidutusmenetelmiä – saksalaisella insinööriasenteella ja -taidolla – tehokkaaseen, kylmään ja julmaan huippuunsa.
Omasta mielestäni erässä parhaimmista uhrien kokemuksista kertovassa teoksessa, Anna Funderin Stasiland (Granta Books 2003), eräs uhri Miriam, kertoo näin:
Miriam says the prisoners were brutal to each other too. She says the criminal prisoners received privileges for abusing the politicals. She says that for eighteen months she was addressed by number and never by name. She says there was a hoard-and-barter system, in fact a whole economy, in sanitary napkins.

Tämäkin menetelmä oli kopioitu raakamallina suoraan Neuvostoliitosta – ja jalostettu huippuunsa DDR:ssä. Kuuluisassa Neuvostoliitossa toimineessa pakkotyöleirijärjestelmässä Gulagissa (vankileirien saaristossa) rikosvangit toimivat poliittisten vankien rangaistusta kiristävänä osana, mutta saklainen tehokkuus loi siitä täydellisen helvetin.
Stasi osasi ihmisen mielenmurtamisesta lähes kaiken. Sellit olivat pieniä ja osa selleistä oli seiniltään ilman tasaista betonirappausta- karheaa pintaa, johon iho jäi kiinni. Joissain selleissä oli metalliseinät ja vesijohtoputkisto, josta suihkusi jääkylmää vettä ympäriinsä. Osassa näistä oli kuuluisa puolatuoli, joka vangitsee ihmisen mutkalle. Sangosta tippui vettä päähän pisara kerrallaan.

Myöskään metri kertaa metri kertaa metri kooltaan ollut eristyskoppi ei ollut tuntematon Stasille. Yksinäisyydellä ja eristämisellä vaikeisiin olosuhteisiin saatiin ihmisten tahto murtumaan – ja mieli järkkymään.
Fyysisillä kidustuskeinoilla saatiin yleensä nopea tulos kuulusteluiden aikana. Kahlittua ihmistä piestiin heti kuulustelun alussa – ja hetken päästä hänelle tarjottiin tupakka ja löysättiin hieman kahleita.
… ja jatkettiin pieksämistä yllättäen, varoittamatta ja uudelleen.
Kuristamiset, hukuttamiset, vesi- ja sähkökäsittelyt olivat Stasin arkipäivää. Kynsiin ja hampaisiin kohdistuva väkivalta kuuluivat kehittyneempään ja pidempiaikaiseen kuulusteluun vakiometodeina – kuten myös naispuolisten vankien raiskaus.
Valvottaminen ja vuorokausirytmin sekoittaminen ovat keinoja, joihin (ihmisoikeusopimuksista huolimatta) suomalainen tutkintavankikin törmää edelleen. Stasille ne olivat pidemmälle viedyn kiduttamisen alkusoitto.
Se jatkui aistihavaintojen estämisellä, fyysisellä eristyksellä, melulla, valolla, nöyryyttämisellä, lähimmäisten kiduttamisella kuulusteltavan nähden tai kuullen, vesikidutuksella, valeteloituksilla…
Stasin rikoslistalta löytyy myös järjestelmällinen omien kansalaisten murhaaminen rajalinjalla.Tuon rajalinjan symboliksi muodostu aikanaan Berliinin muuri.
Sattumalta tätä kirjoitettaessa on kulunut päivälleen kaksikymmentä vuotta siitä, kun Berliinin muuri murtui. Muistan tuonkuin eilisen päivän, mutta niille jotka eivät muista, liitän pienen tiivistelmän tähän.
Berliinin muuri erotti Länsi-Berliinin Itä-Berliinistä ja sitä ympäröivästä DDR:stä vuosina 1961–1989. Se oli osa DDR:n rajajärjestelmää. DDR:n hallinnon antifasistiseksi suojavalliksi kutsuman muurin tarkoituksena oli estää itäsaksalaisten pääsy länteen.
Monet ihmiset eivät ehtineet näkemään tuota päivää, vaan kuolivat väkivaltaisesti tuolla rajalla.

Vuonna 1962 muurin vieressä sijainneet talot hajotettiin ja noin 100 metrin päähän rakennettiin uusi muuri. Tähän väliin jäi tyhjä kaistale ei-kenenkään maata, jota alettiin kutsua ”kuoleman käytäväksi”.
Se oli täytetty hienojakoisella hiekalla, jotta pakoa yrittävien jalanjäljet näkyisivät helposti. Alue oli täysin suojaton ja ansoitettu muun muassa panoksilla, jotka oli liitetty mutkittelevaan lankaan. Pienikin töytäisy laukaisi panokset, jotka haavoittivat pakenijaa ja kutsuivat rajavartijat paikalle.
Alueen tärkein ominaisuus oli vartiotorneissa oleville vartijoille avautuva vapaa tulilinja. Aluetta ei kuitenkaan ollut miinoitettu raskaammilla jv-miinoilla (toisin kuin DDR:n ja Saksan liittotasavallan välinen muu raja-alue).
Viimeinen rakennusvaihe alkoi vuonna 1975. Lopullisen muurin korkeus oli 3,6 m ja leveys 1,5 m. Sen rakentaminen maksoi 16 155 000 DDR:n markkaa. Muurin yläosassa oli metallinen putki joka hankaloitti muurin yli kiipeämistä. Ennen metallista putkea kokeiltiin lasinsirpaleita muurin päällä, mutta päättäjät katsoivat paremmaksi siirtyä metalliseen putkeen. Rakennelmaan kuului myös 300 vahtitornia ja 30 bunkkeria.
Muurin rakentamisen jälkeen pako Saksan liittotasavaltaan oli erittäin vaikeaa. Pakenemista yrittäneistä 5000 onnistui, 239 kuoli ja 200 haavoittui vakavasti. Piikkilankavaiheessa, kun raja vielä kulki pitkin kaupungin katuja, pakoa saattoi yrittää yksinkertaisesti loikkaamalla talon ikkunasta kadun toiselle puolelle. Betonimuurin ja suojavyöhykkeen valmistuttua tämä muuttui mahdottomaksi. Myöhemmin pakoa yritettiin muun muassa kaivamalla tunneleita muurin ali tai lentämällä sen yli.
Juntunen ei kommentoinut Stasi-yhteistyötä tänään HBL:lle mitenkään. Hän sanoi myös STT:lle sunnuntaina, että ei aio kommentoida asiaa.
Stasi-kohu ei vie (ei tietenkään, oikea aate ja oikea puolue…) SAK:n viestintäpäälliköltä työpaikkaa. SAK:n järjestöjohtaja Matti Tukiainen sanoo Juntusen jatkavan töitään normaalisti Hufvudstadsbladetin artikkelista huolimatta.
Tämä asia tuli julkisuuteen viimeksi seitsemän vuotta sitten. Tuolloin asia käsiteltiin SAK:n sisällä ja tultiin siihen tulokseen, että asia on vanha, eikä ole tapahtunut Juntusen ollessa SAK:n palveluksessa ja Juntunen sai jatkaa
Tukiainen selventää.
Juntunen sai jatkaa ja antoi jatkossa erinomaisen kuvan SAK:n edustamasta moraalista ja arvostelukyvystä – kas, sittemmin Juntunen ylennettiin SAK:n viestintäpäälliköksi. Asia tiedettiin ja painettiin villaisella – erinomaisen avointa ja rehellistä toimintaa ay-liikkeeltä jälleen kerran.
SAK:ssa kannattaa katsoa peiliin, jos yhteiskunnallinen luottamus alkaa olla nollan tasolla ja vaikutusvalta hupenee samalle tasolle.
Tänään esitettyyn kysymykseen siitä, vahingoittaako uutisointi SAK:n imagoa, Tukiainen vastasi:
Ei tämä ole miellyttävä asia, mutta hän ei ollut silloin SAK:n palveluksessa.
Niin – tällä logiikalla SAK pitäisi sitten varmaan palkkalistoillaan myös sellaisen ihmisen, joka paljastuisi myöhemmin oikeaksi kiduttajaksi?
Moraalin taso on SAK:ssa aika vähäinen. Toisaalta ne jutut mitä olen kuullut esimerkiksi rakenuksilla työskennelleiltä tutuilta, vahvistavat tätä kaksinaismoralistista kuvaa.
Jos tilanne on niin, että työsuojeluvaltuutettu ei saa tiilien ja lautojen putoamista uuden duunarin päälle loppumaan – ennen kuin uusi työntekijä on painostettu Rakennusliiton jäseneksi.
Jonka värvärinä toimii samainen työsuojeluvaltuutettu…
Kun Juntunen ei ymmärrä hävetä – eikä pyytää anteeksi – eikä myöskään hänen työnantajansa näe mitään väärää siinä, että Juntunen näin ollen hyväksyy taustansa Stasin juoksutyttönä, minusta suomalaiset voisivat tehdä jotain.
Ei, ei mitään adresseja tällä kerralla, vaan reilu joukkoeroaminen SAK:laisista liitoista ja liittyminen esimerkiksi asioita tasapuolisemmin ja rehellisemmin ajavaan Loimaan kassaan.
Luulen vahvasti, että vasta se vauhdittaisi SAK:n ja vasemmiston todellista itsetutkiskelua menneisyyden syntien edessä.
Miten sitten ns. oikeistossa olleet selkärangattomat nilviäiset saataisiin paljastettua? Ainoa tehokas ratkaisu olisi varmaan Rosenholz-aineiston julkaisu ja sen kuuluisan totuuskomission perustaminen.
Nyt nimittäin näyttää siltä, että korruptioskandaalissa ryvettyneet päättäjät pysyvät kaikesta tapahtuneesta huolimatta paikoillaan, kuin se paska siellä kuuluisan Junttilan tuvan seinässä.
Ehkä totuuskomission kaltainen valkopesu ja jätteiden kartanolle heittäminen pesuveden mukana on sitten se ainoa tapa saada joku roti tähän maahan ja tämän maan asioiden hoitamiseen.
Lähteet: HBL, IL, AL, Wikipedia, Anna Funder: Stasiland, Various; History of Stasi, Tripadvisor
Jk. Suosittelen aiheesta muuten kiinnostuneille tätä elokuvaa: Muiden elämä (Das Leben der Anderen). Ohjaus Florian Henckel von Donnersmarck, pääosissa Ulrich Muhe, Martina Gedeck ja Sebastian Koch. Saksa 2006.
10.11.2009 at 12:29 am
Sopivasti tähän päivään osunut mielenkiintoinen selostus. Olen niin nuori, että muistan aika huonosti tuon ajan, kiitos selvityksestä.
Totuuskommisio voisi olla hyvä ajatus.
10.11.2009 at 8:10 am
Ja kuinkahan paljon näitä juntusia onkaan suojatyöpaikoissa ja valtion viroissa…. toveriverkoston suojeluksessa. Saattaa mennä vielä vuosikymmeniä ennenkuin totuus selviää.
Jos olisi olemassa tutkivaa journalismia niin tässä se aihe olisi valmiina.
10.11.2009 at 8:35 am
DDR:n kauttakulku Suomalaisrekoille oli 70 ja 80 luvulla paljon käytetty reitti mentäessä Italiaan ja Itävaltaan.Slangisanana käytettiin ”apusaksa”.Tarkoin oli transitotie merkitty ja paikat missä sai pysähtyä oli rajattu tarkoin.Silti siellä pääsi näkeen systeemiä jonkin verran ,että silmät aukes, jos oli jotain sympatiaa ollut aiemmin komukoita kohtaan.15v reittiä kulkeneena, en tavannut ainoatakaan rekkakuskia, joka olis maata hehkuttanut.
10.11.2009 at 9:14 am
Eilisessä uutisessa tuo Petra antoi ymmärtää että Juntunen olisi pakotettu ilmiantajaksi ja että siitä on erittäin vaikea kieltäytyä.
Suomen kansalainen? Pakotettu? Miten se onnistuu? Ellei taustalla ole jotain muitakin syntejä joiden ilmiannolla on uhattu….
Olen jo pitkään kannattanut totuuskomissiota, mutta ei, liian isoja nimiä ihan huipulta asti on niissä listoissa mukana.
10.11.2009 at 4:21 pm
Eilisen Iltalehden mielestä myllerrys idässä oli liian raju muurin murtumisen jälkeen:
” ’DDR:ssä ei ole mitään hyvää’, vastattiin 1990 suomalaistoimittajalle, joka kysyi, eikö esimerkiksi itäisestä nuorisotyöstä kannattaisi säilyttää jotakin. FDJ:n sinipaitojen jättämän tyhjiön täyttivät skinit.”
”Kommunismin korvasi ideologiana koko itäryhmässä uusliberalismi, jota kulttuurieroja ymmärtämättömät jenkkikonsultit opettivat. Venäjällä seurauksena oli rosvokapitalismi. Sosiaalisen markkinatalouden Saksassa tilanne hallittiin sentään paremmin.”
10.11.2009 at 10:46 pm
Hyvänä lisänä tähän meidän oma DDR-tunnustamiskomitean hallituksen jäsen Tarja oli juhlimassa (suremassa, Ruonansuun äänellä) muurin kaatumista Berliinissä. Media tietenkin huomioi tämän hupaisan tilanteen laajasti. Not.
Kehtasipa sitten vielä YLE:n uutisoinnissa ratsastaa tällä kaatumisen ”ihmeellä” ja ”kansan tahdolla” hehkuttaessaan Kööpenhaminan ilmastokokousta. Jos ”ilmastonmuutos” ei ennen tätä haissut kusettamisenkäryiselle stalinismille, niin nyt viimeistään…
10.11.2009 at 11:14 pm
Niinpä niin…
Totuuskomissiolla olisi töitä. Saksaa taitavien kannattaa tutustua myös tähän Seppo Hentilän kirjoitukseen: Der Einfluss der DDR auf Finnland
10.11.2009 at 11:22 pm
Tarja Halosen ja TP:n kanslian muuten seikkaperäinen internet-sivusto vaikenee edelleen kuin muuri Halosen aktiivisesta toiminnasta DDR:n tunnustamiskomitean hallituksessa 1970-1973. Kyseisessä komiteahallituksessa istui viisi (5) huolella valittua vasemmistolaista. Toimeksianto, joka oli tullut Suomi-DDR-Seuralta, sisälsi vain yhden mutta sitäkin vaativamman tehtävän: saada virallinen Suomi tunnustamaan Saksan demokraattinen tasavalta, DDR. Kyseessähän oli fasistinen poliisivaltio, kommunistinen diktatuuri, joka murhasi ampumalla oman maansa kansalaisia rajoille ja heitti heitä tuhatmäärin vankiloihin ilman oikeudenkäyntejä.
Halonen toimi virallisesti kyseisen tunnustamiskomitean varapuheenjohtajana, mutta Kansallisarkiston pöytäkirjat osoittavat Halosen harmiksi, että hän oli ainakin 7 kokouksessa puheenjohtajana. Komitea sopi tapaamisia presidentin ja muiden korkeiden tahojen kanssa, painosti ja prässäsi sekä levitti valheellista kommunistipropagandaa eri tiedotusvälineissä DDR:stä.
(Ylläpito on muokannut tätä viestiä helpommin luettavaksi)
10.11.2009 at 11:13 pm
Tuota noin,,, totuuskomissio varmaan olisi hyvä juttu. Ja stasialidemlaattinen arvojohtajamme varmaan nimittäisi siihen vaikkapa sisäminiteriön kansliapäällikön, valtakunnansyyttäjän, vähemmistövaltuutetun ja muita jo kansalaiskuntonsa näyttäneitä Deml,,,, kansalaisia?
10.11.2009 at 11:41 pm
Ei sellaista – sellainenhan on jo olemassa. Mielummin sellainen, missä mainitsemasi joukko olisi leivättömän pöydän väärällä puolella…
10.11.2009 at 11:32 pm
Näin presidenttimme Tarja Halonen toimi DDR:n tunnustamiskomiteassa
Lähde: Tunnustamiskomitean pöytäkirjat Kansallisarkistossa
Vielä muutama syyskuinen uutinen (blogin ylläpito poistakoon tarvittaessa):
http://www.aamulehti.fi/teema/ddr/43981.shtml
http://www.aamulehti.fi/teema/ddr/komitea-oli-neuvostoliiton-aani-suomessa/43982
http://www.aamulehti.fi/teema/ddr/halonen-vahattelee-toimiaan-entisen-ita-saksan-hyvaksi/44618
(Ylläpito on muokannut tätä viestiä helpommin luettavaksi)
11.11.2009 at 12:29 am
Stasin hyväksi vakoilleista suomalaista kerätyltä Rosenholz-listalta saattaa hyvinkin löytyä Riitta Juntusen ja Pertti Tiusasen lisäksi myös Kalevi Sorsa, Paavo Lipponen, Matti Ahde, Kirsti Lintonen, Matti Kekkonen, Jouko Loikkanen, Jaakko Laajava, Ahti Karjalainen, Ulf Sudqvist, Lars Lindeman, Unto Niemi, I-C Björklund, Ilkka Kanerva, Matti Vanhanen, Paavo Aitio, Lars Lindeman, Pekka Tarjanne, Pekka Kuusi, Pentti Poukka, Seppo Halminen ja muutama muukin tunnettu nimi.
Tarja Halonen ja Mauno Koivisto eivät löydy tuolta listalta.
11.11.2009 at 9:00 am
Hieman epäilen Lipposen nimen löytymistä listalta, hänhän joutui demareissa sivuraiteelle pitkäksi aikaa, taidettiin väittää liian oikeistolaiseksi?
11.11.2009 at 9:58 am
Riitta muuten sai ylennyksen SAK:ssa lokakuun alussa 2009. Jännää henkilöstöpolitiikkaa.
Toivottavasti hänellä edes omatunto kolkuttaa. Tai pää sekoaa. Sen tuo p…aläjä olisi vähintään ansainnut.
11.11.2009 at 11:58 am
Klassinen tapa rangaista suomalaisessa politiikassa.
12.11.2009 at 8:14 am
Hiukan on (salaliittomainen) kutina, jotta Riitalla liikaa tietoa, eli niin sanotusti valtit käsissään. Ja ylennyskäsky tullu ihan jostain muualta ko SAK:n omista elimistä…
14.11.2009 at 1:50 pm
Tee hulluudesta historiaa – valtio ja sosialismi erotettava.
14.11.2009 at 6:43 pm
I agree. And as far and as fast as possiblle.
04.12.2009 at 10:30 am
Kovin on kaunaista kirjoittelua.
Kaksi periaatetta jotka olivat käytössä 70 luvulla ja soveltuvin osin käsittääkseni tänäkin päivänä.
Maiden tunnustamisissa Suomi tunnustaa valtioita ei hallituksia, ja etenkin rautaesiripun aikana tunnustettiin maita molemmin puolin ja tasapuolisesti. Kun BRD oli tunnustettu niin pitihän tunnustaa myös DDR.
Avoimuudellaan Suomi pystyi vaikuttamaan monin tavoin noiden maiden kehitykseen enemmän kuin ne jotka vain seisoivat synkkänä rajalla. Asioihin pystyy vaikuttamaan vain jos keskusteluyhteys on olemassa ja sehän on mahdollista vain jos on olemassa jonkinlaiset suhteet maiden välillä.
Lasken presidentille eduksi jo varhaisessa vaiheessa saadun kansainvälisen kokemuksen ja muistetaan että politiikkaa tehdään aina omassa ajassaan ja niillä eväillä jotka ovat käytössä kulloinkin.
04.12.2009 at 4:59 pm
Kohdistuen keneen ja miten? Tässä kirjoituksessa ei kanneta kaunaa, vaan kerrotaan totuus kommunismin mätänevän ruumiskasan osasyyllisistä – suomalaisista yhteistoimintanaisista ja – miehistä.
Totuuskomissiolla olisi näköjään todellista tarvetta tässä maassa.
Höpsis. Järjestys kampanjan alusta alkaen oli DDR erst. BRD tuli pakonomaisena sivuotuotteena. Tässä maassa oli ennen vasemmistohihhulismia pitkä konsensus siitä, että jaettua Saksaa ei tunnusteta.
Käytät jännästi sanaa avoimmuus kirjoittaessasi rähmälläänolon ajasta ja suomettumisesta…
Minä näen Halosen leimaantuneen jo tuolloin änkyrävasemmistolaiseksi – jota hän onkin.
Jos joku nyt ei muista, niin tämä Haloska on se sama eukko, joka ilmoitti presidentinvaalikampanjassaan olevansa koko kansan presidentti ja hieman myöhemmin osallistui vuoden 1918 muistotilaisuuksiin ainoastaan punaisten tilaisuuksien osalta. Tuolloin (keväällä 2008) tämä koko kansan presidentimme ilmoitti Vapaussodan muistojuhlasta poisjäämistään kahdella sanalla – tulen työväenluokasta.
Varsinainen koko kansan presidentti.
Ja tuo väitteesi, että politiikkaa tehdään aina omassa ajassaan ja niillä eväillä jotka ovat käytössä kulloinkin, pitää sisällään alistumisen ja totalitarismin siemenen.
20.01.2010 at 12:24 am
[…] Kyse on todellisuudessa ja kylmästi siitä, että Braxin asettama työryhmää myötäjuoksijoineen haluaa kriminalisoida perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten suojaaman sananvapauden – nimen omaan heitä vastakkaisia mielipiteitä esittäviltä ihmisiltä. Tällainen manipuloitu toisinajattelijajahti tuo mieleen lähinnä DDR:n ja Neuvostoliiton – mutta näillä ihmisillähän on joukoissaan sellaisia, joilla on jo valmiiksi kokemusta tuosta systeemist… […]
11.03.2010 at 2:18 pm
[…] kerran aimo askeleen pois kansalaisvaltiosta ja kohti poliisivaltiota. Poliisi on avannut aidon DDR:läisessä ja orwellilaisessa hengessä anonyymin ilmiantopalvelun […]
03.03.2011 at 10:38 am
Aiheeseen liittyen tämä saattaa kiinnostaa myös lukijaa. Käsikirjoitus löytyy täältä.
Unohtamatta myöskään herra Tiusasta.