Päivän Hyysärissä oli penaali Anna Paljakan sepustama väestönkasvuun liittyvä kirjoitus. Tuo kirjoitus loppui sanoihin Väestökysymys on vakava. Koska tahansa voi taantumuksellisten hallitusten tai paavien vaikutuksesta tulla takapakkia.
Taantumuksellisuus?
Tuo sana on peräisin maasta jota ei ole enää olemassakaan ja sitä on käytetty yleensä pyhittämään yli sadan miljoonan ihmisen murhatyöt viime vuosisadalla.
Eikä sitä ole normaalisti (edes pahimpaan 1970-luvun rähmälläänolon aikaan) totuttu pitämään puolueettoman valtakunnallisen päivälehden sanavarastoon kuuluvana.
Ei – se kuuluu enemmänkin tuonne Tiedonantajan suuntaan – kuten varmaan Paljakkakin?
Lähde: HS
13.11.2009 at 12:19 am
Tjaah. Minusta tuo sana on varsin sopiva kuvaamaan esim. tiettyjä rauhanuskon sanansaattajia ja instituutiota joka käyttää maailman suurinta arvovaltaansa ehkäisyvälineiden käytön vähentämiseksi. Väestönkasvu on kuitenkin sen tason ongelma että itse lasken kondomivastaisuuden suoraan kuolemantuottamukseksi..
Se on sitten eri asia jos sille sanalle on laskettu suuri historiallinen painolasti.
13.11.2009 at 11:00 am
Eikö Hyysäri olekaan Tiedonantajan perillinen? Ainakin noin toimituksellisessa mielessä…
13.11.2009 at 9:58 pm
Paljakka on taattua 68-lukua. Kypsyttelyvaiheessa kerkeähkö, vallatonkin. Stalliinihakuinen, mutta sitkeästi peräytyvä, viipyileväkin, selkeää jälkimakua kuitenkin kaihtava, aikakauden tuntoja tavoittelevalle houkutteleva, joskaan ei kerkeä lähde.
Nautitaan parhaiten Marxin ”Pääoman” ja Nordean tuloskatsausten välisessä tilassa. Sommelierit määrätään nukkumaan.