Yleisesti hyväksytyn määritelmän mukaan eläke on henkilön saamaa tuloa työuran jälkeen. Eläkeestä eläkeläiselle siirrettävä tulo maksetaan tavallisesti julkisen järjestelmän puitteissa kerätyistä varoista, jotka voivat olla aikaisemmin rahastoituja tai verovaroista kerättyjä.

Työssä olleiden eläkkeet ovat sidoksissa aikaisempiin tuloihin. Eläkettä voi myös säästää yksityisen järjestelmän kautta, jolloin kyseessä on yleensä eläkevakuutus.

Tällä hetkellä Suomessa on 1,2 miljoonaa eläkeläistä eli eläkkeensaajaa. Ja tämä määrä ei näytä pienevän edes suurten ikäluokkien luonnollisen poistumankaan jälkeen eikä ikuisesti tuloaan odottavan työvoimapulankaan vuoksi.

Suuret ja viisaat päättäjämme ovat ihan kaikessa hiljaisuudessa laajentaneet eläkeläisen määritelmän sekä syntyperäisen suomalaisuuden, että työelämässä ansaittujen tulojen ulkopuolelle – kansalta asiaa kysymättä tai sille asiasta mitenkään kertomatta.

Kansaneläkelaitoksen (kavereiden kesken KELA:n) kotisivuilta nimittäin ilmenee, että kansaneläkettä voi saada, jos hakija kuuluu Suomen sosiaaliturvaan ja täyttää muut kansaneläkelaissa säädetyt ehdot:

* hakija on asunut Suomessa vähintään kolme vuotta 16 vuoden iän täyttämisen jälkeen
* hakijan muut eläkkeet ja korvaukset jäävät alle tulorajan, jolla kansaneläkettä voi saada.

Eikä tässä vielä kaikki. Jotta systeemissä ei syntyisi minkäänlaista mahdollisuutta sille, että kukaan Suomeen saapuva ja määräajan täällä asuva (ja esimerkiksi toimeentulo- ja työmarkkinatuella itsensä muutaman vuoden elättävä) maahanmuuttaja, ei missään nimessä pääse putoamaan suomalaisen rahanjakoaparaatin ulkopuolelle, Kelalla on olemassa myös maahanmuuttajan erityistuki.

Tämän erityistuen tarkoitus on turvata maahanmuuttajan toimeentulo vanhuuden ja työkyvyttömyyden aikana. Tuen saaminen ei edellytä Suomen kansalaisuutta.

Lähes kuka tahansa voi Kelasta maahanmuuttajan erityistukea, edellytykset ovat seuraavat:

* Olet 65 vuotta täyttänyt tai
* olet työkyvytön 16-64 -vuotias ja
* olet asunut Suomessa vähintään 5 vuotta 16 vuotta täytettyäsi yhtäjaksoisesti ja välittömästi ennen erityistuen alkamista
* et saa täysimääräistä kansaneläkettä, koska et ole asunut Suomessa riittävän pitkää aikaa
* olet hakenut Suomesta ja ulkomailta kaikki eläkkeet ja muut etuudet, joihin sinulla voi olla oikeus.

Eikä tässäkään vielä kaikki. Jotta suomalaisen veronmaksajan kukkarosta lähes kenelle tahansa kustannettava toiminta- ja discoraha lisäisi houkuttelevuuttaan, päättäjämme ovat rakentaneet systeemiin lisähoukuttimen.

Erityistukea maksetaan Suomessa asuvalle henkilölle. Tämä Suomessa asuva henkilö voi kuitenkin tilapäisesti oleskella ulkomailla – edellyttäen että hänen (virallinen) oleskelunsa kestää enintään 90 päivää kalenterivuodessa. Kun 90 päivää on täyttynyt, saman kalenterivuoden aikana tehty yhdenkin päivän matka voi johtaa tuen maksamisen keskeyttämiseen sen kuukauden ajalta, jolloin Suomessa asuva henkilö oleskelee (virallisesti) ulkomailla.

Suomessa asuvan henkilön on selvitettävä (ihan kunnian ja omantunnon mukaan) Kelalle ulkomailla oleskelunsa viimeistään tuen vuosittaisen tarkistuksen yhteydessä. Suomessa asuvan henkilön pitäisi (Kelan toivomuksen mukaan) ilmoittaa Kelalle ulkomaille lähdöstä, kun ulkomailla olopäiviä kertyy matkan aikana tai on jo kertynyt saman kalenterivuoden aikana 90 tai enemmän.


Eipä ole tosiaan ihme, että Suomen kiinnostavuus sosiaaliturismin kohdemaana
on kasvanut nykyisen hallituksen aikana suorastaan räjähdysmäisesti.

Erityinen kiitos tästä kuuluu puuhakkaalle (suomalaisen yhteiskunnan romuttamisen tavoitteekseen asettaneelle) maanmuuttoministeri Astrid Thorsille ja hänen monikulttuurista pahoinvointiyhteiskuntaa rakentavalle esikuntapäällikölleen Ritva Viljaselle.

Mutta meidän ei tule unohtaa myöskään Tasavallan presidenttinä viimeistä kauttaan kulttuuriamme, perinteitämme ja yhteiskuntaamme repivää Tarja Halosta.

Jos joku nyt ei muista, niin tämä Haloska on se sama eukko, joka ilmoitti presidentinvaalikampanjassaan olevansa koko kansan presidentti ja hieman myöhemmin osallistui vuoden 1918 muistotilaisuuksiin ainoastaan punaisten tilaisuuksien osalta. Tuolloin (keväällä 2008) tämä koko kansan presidenttimme perusteli Vapaussodan muistojuhlasta pois jäämistään kahdella sanalla – tulen työväenluokasta.

Niin – palataan takaisin Haloskaan. Koko kansan presidenttimme järjesti itselleen suomalaisten veronmaksajien kustantaman syyslomamatkan Lähi-Itään jokin aika siten. Samalla reissulla hän kävi esiintymässä Egyptissä suomalaisen sosiaaliturismin markkinointihenkilönä.

Jotenkin sopivasti ja somasti tämän reissun jälkeen, egyptiläinen verkkojulkaisu Egypt Today julkaisi sivuillaan laajan Suomea koskevan sosiaaliturismimainoksen.

Nyt näyttää siltä, että vastoin sitä periaatetta, että jokainen valtio on luotu ensisijaisesti omia kansalaisiaan varten, päättäjämme ja osa virkamiehistä ovat hyvää vauhtia tekemässä maastamme jonkinlaisen koko maailman köyhät, syrjäytyneet ja vaivaiset rajojensa sisälle keräämään pyrkivän sosiaalitukien jakokoneiston.

Enää ei riitä se, että maahan houkutellaan olematonta työvoimapulaa paikkaamaan ammatti- ja kirjoitustaidottomia lisääntymisiässä olevia ei-suomalaisia ihmisiä (tekemään sosiaaliturvasta ja etenkin  lapsilisistä tulonlähteen)  ja lisääntymään kuin kanit.

Nyt tähän maahan halutaan myös heidän ikääntyneet sukulaisensa, tuttavansa ja kaverinsakin – rasittamaan entisestään huoltosuhdettamme.

Tämän kehityksen huipentuma on vielä näkemättä. Tässä tulee vinkki sinne näennäissuvaitsevaistolle.

Kun te kukkahattutädit matkustelette siellä eksoottisissa maissa, nyt on oiva tilaisuus tuoda myös ne käpelykeppien varassa keikkuvat elähtäneet gigolot nauttimaan suomalaisen rollaattorin varaan pystytetystä maahanmuutajien erityistuesta.

Se, että kuinka kauan meillä riittää (todellisia) veronmaksajia kustantamaan tämän kasvavan sosiaaliturismin kulut, ei tunnu päättäjiä eikä näennäissuvaitsevaisia kiinnostavan.

Nyt meidän jokaisen olisi syytä huomata se, kuinka meitä todellisuudessa kusetetaan.  Vapaa maahanmuutto Suomeen on hiljalleen siirtynyt toiseen vaiheeseensa.

Lainsäädäntö on (puolisalassa)  muutettu jo sellaiseksi, että kuka tahansa maahan laillisesti päässyt voi heittäytyä yhteiskunnalisen turvaverkon kannattelemaksi 3-5-vuoden oleskelun jälkeen.

Ritva Viljasen nimitys poliisin ja rajavartiolaitoksen valvojaksi ja käskyttäjäksi oli aivan looginen seuraava toimenpide. Näin päästiin kiinni isänmaastaan välittävien ja laillisuutta valvovien tunnollisten virkamiesten toimiin (toisaalta missä tahansa oikeassa demokratiassa Viljasen oman maansa vastainen  politikointi virka-asemastaan käsin käynnistäisi todennäköisesti erottamisprosessin).

Halosen, Thorsin ja Viljasen johtama kansallisyhteiskunnan romutusarmeija käy nyt seuraavaa taisteluaan, pyrkimyksenään avata Suomen rajat koko maailman elintasoaan ilman työntekoa nostamaan haluaville tulokkaille.

Yksi egyptiläinen mummo on näissä tavoitteissa ainoastaan välttämätön tappio – tilanne joka voidaan kuitenkin korjata kansallisvaltion tuhon tullessa.

Kun tämä kupla puhkeaa, olen toivottavasti kuollut ja jälkeläiseni elävät jossain muualla – kuten esimerkiksi Sveitsissä.

Lähde: KELA

Site Meter
Mainokset