Eräässä toisessa keskustelussa tuli esiin Helsingin kaupunginvaltuustossa vihreitä edustavan feminismitutkija Sari Näreen viime marraskuinen käsittämätön ja aidon rasistinen lausunto.

Tässä lausunnossa hän rinnastaa karjalaiset (ja etenkin sodan jaloista evakuoidut  siirtokarjalaiset) lähinnä  Afrikasta nykyisin Suomeen tuleviin maahanmuuttajiin:

Kun kuuntelee eräänlaista moralisoivaa pakolaispanikointia, niin tulee mieleen sota-aikana 40-luku. Evakkohistoria on täynnä kertomuksia siitä, miten kotinsa menettäneiden tarpeita on torjuttu ja heitä on syyllistetty hädänalaisesta tilastaan. Karjalaisevakot ovat kuitenkin tuoneet tärkeän panoksensa suomalaiseen yhteiskunnan kehittämiseen, eikä mielestäni vähäisin niistä ole lämpimämmän tunnekulttuurin välittäminen tähän pohjimmiltaan aika tunnekylmään kulttuurimme, josta pakolaispolitikointi tai -panikointi osittain juontaa.

Viimeksi tänään kuulin, kuinka yksi somalityttö taas kerran on muuttanut Englantiin suomalaisten rasismin takia. Kotoutuneista turvapaikanhakijaperheistä on paitsi kuluja myös runsaasti resursseja tuotavaksi yhteiskuntaamme, ja me hukkaamme asenteidemme takia paljon verovaroin koulutettuja maahanmuuttajanuoria kehittämästä tätä yhteiskuntaa, kun he aikuistuttuaan muuttavat pois Suomesta. Olisikin syytä katsoa sodanjälkeiseen historiaan, olisiko evakkojen kotiuttamisesta jotain opittavaa.


Kun nyt satun olemaan – toiselta puolelta suvultani – geeneiltäni siirtokarjalaisen suvun vesa, koen Sari Näreen kaupunginvaltuustossa esittämän  kommentin erittäin loukkaavana.

Tämä kommentti, jossa hän rinnastaa oikeudettoman hyökkäyksen takia kotinsa ja omaisuutensa jättämään joutuneet suomalaiset esi-isäni ja sukulaiseni maamme ulkopuolelta (paremman elintason perässä valmiiseen pöytään) tulleisiin ei-suomalaisiin maahanmuuttajiin, on lähinnä karjalaisten antaman uhrin häpäisemistä – asia jonka Näreen luulisi tuntevan ja tunnistavan.

Olen samaa mieltä Näreen kanssa siitä, että myös kotoutuneista turvapaikanhakijaperheistä on kuluja. Näreen näkemyksen mukaan me siis  hukkaamme asenteidemme takia paljon verovaroin koulutettuja maahanmuuttajanuoria kehittämästä tätä yhteiskuntaa, kun he aikuistuttuaan muuttavat pois Suomesta.

Asiaa kannattaisi miettiä myös meidän suomalaisten näkökulmasta. Jos suurimmalle osalle meistä suomalaisista kansallisvaltio ja homogeeninen kulttuuri on tärkeää ja säilyttämisen arvoista, niin miksi ihmeessä tuoda humanitaarisen maahanmuuton keinoin maahan ihmisiä, jotka eivät joko halua olla täällä tai joita enemmistö suomalaisista ei todellakaan halua vakituisesti Suomeen asumaan?

Järjenköyhyys on naamioitu näennäishumanismiin tässä asiassa – joku voisi sanoa jopa, että tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. Näin saadaan aikaan sitä todellista rasismia.

Minunkin  mielestäni meidän olisi  syytä katsoa sodanjälkeiseen historiaan. Minun mielestäni Näreenkin olisi tosin syytä lähinnä katsoa sitä, ketkä tämän hyvinvointiyhteiskunnan rakensivat sodan rauniosta – ja kenelle?

Evakkotaipaleelle joutui lähtemään talvisodan alkaessa 1939 430 000 henkeä . Heistä suurin osa oli karjalaisia.

Sodan lopussa evakkojen kokonaismäärä oli jo noin puoli miljoonaa. Evakot menettivät kotinsa ja yleensä lähes koko omaisuutensa. Äidit joutuivat yksin vastaamaan perheistään vieraissa oloissa miesten ollessa rintamalla.

Evakuoidut ihmiset majoitettiin alusta pitäen lähinnä maaseudulle yksityistalouksiin. Kyseessä oli pakkoratkaisu, sillä viranomaiset eivät olleet varautuneet pakolaisleirien perustamiseen.

Tämä ratkaisu oli paljon inhimillisempi kuin leirimajoitus, mutta eri heimoon kuuluvien ja erilaisen taustan omaavien ihmisten asettuminen samoihin asumuksiin ei tapahtunut aina kivuttomasti. Tästä kuitenkin selvittiin ja sotien jälkeen monissa osissa Suomea on ollut (ja on edelleen)  karjalaistaustaista väestöä, joka on sopeutunut uusiin olosuhteisiinsa.

Talvisodan jälkeen Suomi joutui luovuttamaan koko Karjalan kannaksen Neuvostoliitolle. Tuon alueen asukkaat joutuivat jättämään alueelle koko kiinteän omaisuutensa ja suurimman osan irtaimistostaankin.

Eräs hyvin läheistä sukua minulle oleva evakko oli tuolloin viisivuotias. Hän heräili koko loppuikänsä kesken päiväunien ja vielä vanhuksenakin haki turvaa sänkynsä alta. Hän muisti kuolemaansa saakka, kuinka hänen vasemman jalan kenkänsä jäi evakkotaipaleelle ja neuvostoliittolaiset koneet ampuivat evakkojunaa.

Toinen isoisäni (siis se joka selvisi hengissä talvisodasta, toinen ei selvinnyt) tutustui jatkosodan aikana Karjalan kannakseen ja kertoi kotiin lähettämässään kirjeessä vaikutelmistaan.

Isoisäni kirjoittaa isoäidilleni kenttäpostikirjeessään kokemuksistaan Käkisalmesta. Kirje on päivätty “Täällä 25/8 -41 “:

… Me tulimme Käkisalmen kautta, mutta kyllä se on ikävän näköinen paikka. Siellä on melkein kaikki talot poltettu, ei ole enää muuta kuin savuavia raunioita ja piiput törröttävät pystyssä. En nähnyt yhtään polttamatonta tai muulla keinoin tuhoamatonta taloa kaupungin keskustassa. Oli tosin pimeää kun kuljimme kaupungin lävitse ja ohitse. … Täällä missä nyt ollaan, on poltettu kanssa kaikki ryhmissä olleet talot , vaan yksinäiset ovat pystyssä. Ja niissäkin osassa on vaan kuoret jäljellä. Kaikki on viety sisäkattoja ja lattioita myöten ja ihmisen ulosteita joka nurkassa. … Ei sitä tiedä vaikka se sinun kotisi olisi vielä ehjänä. Kyllä nämä talot on muuten hurjassa kunnossa ja on niin kuin sikoja olisi ollut niissä. Kyllä niissä on paljon korjaamista ja siivoomista, ennen kuin ihminen voi asua niissä. …

No… jokainen tietää miten siinä sitten kävi…

Tämä hyvinvointivaltion pöytä, joka on katettu ja rakennettu alkuperäisväestöä edustavien suomalaisten (siis myös myös karjalaisten) suunnattomin uhrauksin ja kärsimyksin, on tarkoitettu ensisijaisesti meille alkuperäisväestöä edustaville suomalaisille – vapaa maahanmuutto ei kuulu edelleenkään ihmisoikeuksiin, toisin kuin suvereenin valtion huolenpito omista kansalaisistaan.

Kuten jo totesin, minä pidän tällaista lausuntoa loukkaavana ja sukulaiseni todennäköisesti kääntyvät haudoissaan.

Herää kysymys – miksi edelliset sukupolvet puolustivat verisin uhrauksin tätä maata vieraan kulttuurin invaasiolta, kun nykyiset päättäjämme ovat valmiita jakamaan tämän maan koko maailman paremman elintason perässä juokseville ihmisille?

Jokainen siirtokarjalainen ja heidän jälkeläisensä kantaa sielussaan suurta märkivää henkistä haavaa – tunnusti hän sen sitten tai ei. Jokainen suomalainen kantaa mukanaan edellisten sotien ja niiden mukanaan tuoman kauhun, väkivallan ja vääryyden kuormaa.

Me olemme oman kortemme kantaneet kekoon ja meidän ainoa todellinen huolemme on se, miten yli 6000 vuotta vanha kielemme ja kulttuurimme tulee säilymään kansainvaellusten ja globalisaation varjostamassa tulevaisuudessa.

Kolonialismin jälkien siivoaminen kuuluu kolonialismia harjoittaneille imperiumeille ja valtiolle.

Ei meille suomalaisille – kolonialismin uhreille.

Eikä etenkään meille karjalaisille.

Lähteet: Helsingin kaupunki, UNCHR, YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus, http://www.veteraanienperinto.fi

Site Meter

Mainokset