Uutisvuo on työntänyt tullessaan jälleen erittäin huolestuttavan uutisen rannoillemme. Suomen suurin osuuskauppa HOK-Elanto täyttää maitohyllyjään tästä eteenpäin ainoastaan osittain ruotsalaisomisteisen Arla Ingmanin maidoilla.
Huolestuttavinta koko uutisessa on se , että avainlipputunnusta avoimesti markkinoinnissaan käyttävälle yhteistoiminnalliselle osuusliikkeelle, kotimaisen osuusmeijerin – Valion – tuotteet eivät kelpaa, vaikka Valio on suomalaisten maidontuottajien osuuskuntien omistama yritys.
Valion maidot poistuvat suuren osuusliikkeen valikoimasta – erikoismaitoja lukuun ottamatta. Valion rasvatonta maitoa sekä kevyt- ja kulutusmaitoa on HOK-Elannon S-marketien, Prismojen ja Alepojen hyllyistä saatavissa ainoastaan niin kauan kuin tavaraa riittää.
Käytännössä tässä on kyse erittäin huomattavaa taloudellista suuruusluokkaa edustavasta ja yhteiskunnallisesti varsin merkittävästä asiasta. HOK-Elanto myi viime vuonna noin 50 miljoonaa litraa maitotuotteita, joista puolet oli peräisin Valion meijereistä.
Tämän päätöksen tehneellä (ja osuustoiminnallisesti johdetulla) HOK-Elannolla on pääkaupunkiseudulla 143 elintarvikemyymälää ja yli puoli miljoonaa asiakasomistajaa. Päätöksen syiksi HOK-Elannosta kerrotaan Arla Ingmanin tarjoama edullisempi hinta ja logistiset edut.
Mitä se taas pitää sisällään, on voiton maksimointi – yhteiskunnallisista arvoista ja kokonaisuudesta pätkääkään välittämättä. Käytännössä tässä on taas eräs EU:n mukanaan tuoma koko Suomea ja kansallisvaltiomme tulevaisuutta koskeva loukkaus.
Peruslähtökohtana tässäkin asiassa on EU:n peruskirjaan kirjattu tavaroiden vapaa liikkuvuus. Ja sillä taas ei ole mitään tekemistä EU:n alueellisen tasa-arvon kanssa – puhumattakaan ihmisten oikeudesta asua kotiseudullaan ja elättää itsensä työllään.
Arla Ingman aloitti keväällä maidon tuonnin Ruotsista. Halvan hinnan ryydittämänä tuontimaidon määrän arvioidaan kasvavan tänä vuonna 50 miljoonaan litraan. Jo viime vuonna tuontimaidon määrä nousi 19 miljoonaan litraan.
MTK:n johtokunnan jäsen ja maitovaliokunnan puheenjohtaja Eero Isomaa on (varsin aiheellisesti) huolissaan siitä, että tuontimaidolla ja HOK-Elannon kaltaisilla päätöksillä horjutetaan Suomen maitoon ja maitotuotteisiin liittyvää huoltovarmuutta.
Ingmanin ankkalammikkopääomaa edustava toimitusjohtaja Robert Ingman kertoo puolestaan, että
”Arla Ingmanilla on 26 prosenttia Suomen maitomarkkinoista ja Valiolla noin 60 prosenttia. Kilpailun avulla nostamme markkinaosuutemme 30 prosenttiin. Pystymme maksamaan tuottajille Valioa korkeamman tilityshinnan”,
Tämän jälkeen näitä tilityshintoja voidaankin tarkastella aivan uudelta tasolta.
Kun Suomen kaltaisessa harvaan asutussa maassa lähdetään purkamaan yhteiskunnallisen elintarvikehuollon rakenteita, ainoastaan taloudellinen voitto tähtäimessä, ollaan heikoilla jäillä.
Valion kertoman mukaan, sen periaatteena on ollut, että maito haetaan kaikilta tiloilta Utsjokea myöten. Esimerkiksi Itävallassa ja Espanjassa meijerit eivät hae jokaiselta tilalta maitoa. Jobbarit ovat hakeneet sen jälkeen tiloilta maitoa kymmenen sentin litrahinnalla. Jopa 600 000 litran villejä maitoeriä on liikuteltu Euroopassa.
Jokainen ajatteleva kansalainen varmaan ymmärtää pahimman mahdollisen tilanteen – eikä päättäjiä vieläkään huolestuta. Olennaista on se, että raha liikkuu ja kerääntyy entistä pienemmän piirin taskuun.
Välittämättä siitä missä tuo piiri vaikuttaa, kunhan jokainen päätösketjun osallistuva saa oman osuutensa kakusta. Tällä asialla on rumempikin nimi – korruptio.
Tämän maassamme kukoistavan poliittisen korruption johdosta, kaikesta – jopa huoltovarmuudesta – on tullut kauppatavaraa isänmaan kauppiaiden käsiin.
Huoltovarmuus on jokaiselle itsenäiselle maalle vakava kysymys. Suomelle se on sotilasmaantieteellisen asemamme vuoksi suorastaan kysymys elämän ja kuoleman välillä.
Yleisesti ottaen huoltovarmuudella tarkoitetaan kykyä sellaisten yhteiskunnan taloudellisten perustoimintojen ylläpitämiseen, jotka ovat välttämättömiä väestön elinmahdollisuuksien, yhteiskunnan toimivuuden ja turvallisuuden sekä maanpuolustuksen materiaalisten edellytysten turvaamiseksi vakavissa häiriöissä ja poikkeusoloissa.
Suomalaisittain kansallisen huoltovarmuustoimintamme tarkoituksena on analysoida kriittisiin toimintoihin kohdistuvia uhkia ja riskejä ja kehittää keinoja haavoittuvuuksien hallintaan. Häiriöissä ja poikkeusoloissa taloudelliset toiminnot pyritään säilyttämään mahdollisimman lähellä normaalitilaa.
Ikävä kyllä, myös huoltovarmuuden ammattilaitoksen – puolustusvoimien – hallinnoimissa 25 muonituskeskuksessa on varusmiehille tarjottu jo kahden vuoden ajan pelkästään Arla Ingmanin maitotuotteita.
Tämä on erinomaisen huono esimerkki siitä, miksi kaikkia asioita ei voida mitata taloudellisilla mittareilla.
Kun yhteiskunnalliset turvallisuus- ja palveluorganisaatiot (puolustuslaitos, rajavartiolaitos, poliisi, pelastustoiminta ja terveydenhuolto) alistetaan taloudellisen tuottavuuden alttarille, ne menettävät suuren osan luonnollisesta toimintakyvystään.
Pahimmassa tapauksessa nykyinen priorisointi kulkee siihen suuntaan, että koko maata ei puolusteta sodan syttyessä, poliisi huolehtii ainoastaan yhteiskunnallisesti merkittävien ihmisten turvallisuudesta ja omaisuudensuojasta, rajavartiolaitos päästää suurimman summan maksavat maahan, ambulanssit kuljettavat vain suhteellisen terveitä ja varakkaita, palokunta sammuttaa maksusta ja terveydenhuollon piiriin pääsee vain osa väestöstä.
Ja kriisin tullessa vain etuoikeutetut kuuluvat huoltovarmuuden piiriin.
Vieläkin omituisemmaksi tämän HOK- Elannon päätöksen tekee se, että HOK-Elanto käyttää markkinoinnissaan avainlipputunnusta – kuten tässä kirjoituksessa jo mainittiinkin.
Tämä osuusliike on saanut oikeuden tuohon tunnukseen, tehtyään päätöksen palkata vakituisiin työsuhteisiin nuoria suomalaisia – ikävä kyllä HOK-Elannossa työskennelleet ja tapaamani nuoret eivät ilmeisesti ole ymmärtäneet samalla tavalla kuin heidän työnantajansa käsitettä vakituinen työsuhde.
Kun samainen osuuskauppa lähtee tietoisesti murentamaan suomalaista maataloutta ja siihen liittyvää osuuskuntatoimintaa, suosien samalla halvinta mahdollista, eikö osuustoimintamiesten olisi syytä poistaa avainlippu firmansa mainoksista?
Ja kun kyseinen osuusliike on poliittisin perustein valittujen luottamusmiesten käsissä, herää kysymys siitä, että ovatko he aidosti yhteiskunnallisessa valvontatehtävässä vai keräämässä henkilökohtaisia etuuksia meidän muiden suomalaisten asiakasomistajien kustannuksella?
Samalla suomalaista yhteiskuntaa, elinkeinoelämää ja kansallista huoltovarmuuttamme murentaen.
Lähteet: HS, STT, Wikipedia, Puolustusvoimat, Huoltovarmuuskeskus
06.03.2010 at 7:40 pm
”Kun samainen osuuskauppa lähtee tietoisesti murentamaan suomalaista maataloutta ja siihen liittyvää osuuskuntatoimintaa, suosien samalla halvinta mahdollista, eikö osuustoimintamiesten olisi syytä poistaa avainlippu firmansa mainoksista?
Ja kun kyseinen osuusliike on poliittisin perustein valittujen luottamusmiesten käsissä, herää kysymys siitä, että ovatko he aidosti yhteiskunnallisessa valvontatehtävässä vai keräämässä henkilökohtaisia etuuksia meidän muiden suomalaisten asiakasomistajien kustannuksella?”
Erinomainen kysymys. Hyvä kirjoitus muutenkin.
06.03.2010 at 10:08 pm
Kiitos.
06.03.2010 at 8:05 pm
Sinulla on sellainen kaupunkilaiseksi harvinainen piirre, että pystyt näkemään Suomen kehäkolmosen ulkopuoleltakin.
06.03.2010 at 10:08 pm
Yritän ainakin kovasti.
06.03.2010 at 8:55 pm
Soininvaarakin on ottanut asiaan kantaa… Vihreät eivät taida olla kovin huoltovarmuustietoisia.
No joka tapauksessa jokaisessa maitotuotepakkauksessa on soikio, jossa on kirjaimia ja numeroita. Tuosta koodista selviää missä maassa tuote on käsitelty ja pakattu vähittäismyyntipakkaukseen. Raaka-aineen maatahan se ei paljasta. Eviran sivuilta löytyy lista hyväksytyistä elintarvikealan laitoksista ja niiden koodit. Lidlin maito on muuten valiolaista.
06.03.2010 at 9:56 pm
Tarkoitit ilmeisesti tätä linkkiä? Soininvaara näkee maailman aika eri tavalla kuin minä.
Tästä saa aika hyvän kuvan Soininvaaran ajattelusta:
Valio on kertonut mistä tämä johtuu:
Kun tästä jatketaan, päästään sellaiseen tilanteeseen (jota ainakin Soininvaara on aikaisemminkin kertonut haluavansa):
a) Suomalainen maatalous häviää muualta kuin kaikkein eteläisimmästä Suomesta.
b) Maaseutu autioituu ja ihmiset revitään juuriltaan betonilähiöihin voimaan pahoin.
c) Elintarviketeollisuus (jota on suurin ponnistuksin rakennettu sotien jälkeen) katoaa.
->
d) Huoltovarmuutemme ja alueellinen puolustuksemme romuttuvat.
e) Työttömyys, syrjäytyminen ja pahoinvointi lisääntyvät.
f) Väestö keskittyy Soininvaaran (ja muidenkin vihreiden) haluamalla ratavarsiin, asutuskeskusten ankeisiin lähiöihin, josta seuraa slummiutuminen (unohtamatta sitä, miten riskialttiita nämä kaukolämmön ja saman vesijohtoverkon päässä olevat massiiviset kasvukeskukset ovat poikkeusoloille, luonnon katastofeille, sotatoimille ja terrorille).
Totta. Kuluttajalla on tässä mahdollisuus äänestää lompakollaan.
07.03.2010 at 12:52 pm
”Kun tästä jatketaan, päästään sellaiseen tilanteeseen (jota ainakin Soininvaara on aikaisemminkin kertonut haluavansa):
a) Suomalainen maatalous häviää muualta kuin kaikkein eteläisimmästä Suomesta.
b) Maaseutu autioituu ja ihmiset revitään juuriltaan betonilähiöihin voimaan pahoin.
c) Elintarviketeollisuus (jota on suurin ponnistuksin rakennettu sotien jälkeen) katoaa.
->
d) Huoltovarmuutemme ja alueellinen puolustuksemme romuttuvat.
e) Työttömyys, syrjäytyminen ja pahoinvointi lisääntyvät.
f) Väestö keskittyy Soininvaaran (ja muidenkin vihreiden) haluamalla ratavarsiin, asutuskeskusten ankeisiin lähiöihin, josta seuraa slummiutuminen (unohtamatta sitä, miten riskialttiita nämä kaukolämmön ja saman vesijohtoverkon päässä olevat massiiviset kasvukeskukset ovat poikkeusoloille, luonnon katastofeille, sotatoimille ja terrorille).”
Vihreiden puolueohjelma kansantajuisesti.
07.03.2010 at 4:56 pm
Kiitos kommenteista kaikille kommentoijille.
06.03.2010 at 10:01 pm
Mielenkiintoinen näkökulma. En ole tullut ajatelleeksi sitä, että mistä se maito tulee, jos kotimainen meijeriteollisuus ajetaan alas.
Ehkä sotien opetukset ovat jo totaalisesti unohtuneet?
07.03.2010 at 10:25 am
Saadaan kohta maitosota Ruotsin kanssa. Mistä silloin maitoa saadaan, jo se on ruotsalaisen tuontimaidon varassa?
http://www.dn.se/nyheter/varlden/svensk-mjolk-retar-finlandare-1.1057085
07.03.2010 at 12:21 pm
Hienoa huomata, kuinka median julkaisemilla uutisilla on kääntöpuolikin. Kiitos näistä kansantajuisesti kirjoitetuista jutuista.
07.03.2010 at 1:50 pm
Minä maksan muutenkin hieman enemmän paremmasta tuotteesta ja kotimaisuudesta.
09.03.2010 at 1:35 am
Kotimaista elintarviketuotantoa ei voi ajaa alas kukaan muu kuin suomalainen kuluttaja. Niin kauan kun suomalainen kuluttaja haluaa syödä Suomessa tuotettua ruokaa, niin kauan Suomessa tuotetaan ruokaa. Mitä muuten on tapahtunut paikallisille meijereille? Luulisi että sellaisella olisi kilpailuetua verrattuna suuriin meijereihin, joilla on suuret logistiikkakulut, jotka syntyvät maidon keräämisestä suurelta alueelta ja kuljetuksista jopa toisesta maasta? Pieni meijeri voi kerätä maitonsa pieneltä alueelta ja toimittaa sen lähellä sijaitseviin kauppoihin ja näin myydä tuotteensa halvemmalla.
09.03.2010 at 12:45 pm
Terve Otto ja kiitos kommentistasi. Totta, paikallisuus ja lähiruoka ovatmyös ekologisesti ajateltuina paras mahdollinen vaihtoehto.
09.12.2010 at 11:27 pm
Muistakaa äänestää keskustaa !! Maataloutta ei voida arvioida samoilla tehokkuuden mittareilla kuin muita aloja johtuen sen erityispiirteistä. Hyvä kirjoitus kullervolta.
09.12.2010 at 11:44 pm
Kiitos ja samaan hengenvetoon; kyllä persuissakin ollaan huolestuneita Suomesta.
11.12.2010 at 1:14 am
Kyllä keskusta on aito maaseudun puolue, en tiedä miksi persuja sympatisoit. Persut ovat lähinnä veljeilleet demarien kanssa viime aikoina. Suosittelen harkitsemaan uudelleen !!
11.12.2010 at 11:26 am
Keskusta on toki maaseudun puolue. Sitä voisi puolueena verrata jopa mafiaan pienemmillä paikkakunnilla ja valtakunnan politiikassa. Kaiken nähdyn jälkeen, ei kiitos.
11.12.2010 at 4:56 pm
Käsittämätöntä. Aluksi kirjoitat suomalaisen maidontuottajan puolesta. Sitten ryhdyt väittämään keskustaa mafiaksi?? Eiköhän suurin mafia löydy SDP ja KOK joukoista. Suomalaisen maatalousyrittäjän puolella ei ole kukaan muu kuin keskusta. Persut ovat veljeilleet demarien eli sosialistien, pienituloisten, anarkomarkojen ym. roskaväen kanssa. Kannatatko suomalaista maataloustuottajaa vai Soinia?
Käsittämätöntä.
11.12.2010 at 8:32 pm
Keskusta ei ole kaikki suomalaiset maidontuottajat kokonaisuutena. Sinne mahtuu myös puolueettomia, kokoomuslaisia ja perussuomalaisia. Kirjoitus liittyi suomalaiseen huoltovarmuuteen, ei keskustaan.