(Matti Vanhanen) kertoi pitävänsä Heinäluoman puheita vastenmielisinä. Tuon sanan hän toisti pariin kolmeen kertaan.
Vanhanen kertoi epäsuorasti yllyttämisestä muukalaisvihamielisyyteen, ja sanoi keskustan pysyvän tällaisen ulkopuolella. Hän sanoi kysymyksen olevan arvovalinnasta.
(Anni) Sinnemäki sanoi, ettei hän ymmärrä Heinäluoman logiikkaa rasismin kasvamisesta ulkomaalaisten määrän mukana.
Näin siis pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ja työministeri Anni Sinnemäki (vihr) HS:n mukaan kommentoidessaan Eero Heinäluoman (SDP) -kieltämättä hieman opportunistista, mutta perusasioiltaan asiallista – huolenkantamista työperäisestä maahanmuutosta ja sen vaikutuksista suomalaisten työllisyyteen..
Kun Vanhanen otti arvovalinnat pöydälle, hän tuli samalla kertoneeksi myös sen, että hänen arvomaailmassaan ulkomaalainen halpatyövoima menee korkeammalle sijalle, kuin suomalaisesta äänestäjäkunnasta koostuva alkuperäisasukkaiden (ja Suomen kansalaisten) etu. Toivottavasti mahdollisimman moni äänestäjä muistaa tämän kommentin seuraavissa vaaleissa.
Sinnemäen ymmärtämättömyys puolestaan ei ole sinänsä mikään uutinen. Suojattua elämää eläneelle (ja edelleen elävälle ihmiselle) on usein kovin vaikeaa pystyä hahmottamaan tavallisten normivirtasten elämässään kohtaamia vaikeuksia ja ongelmia. Anni on niitä ihmisiä, joille Nousukausi-tyyppinen elämysmatka saattaisi avata aivan uusia ulottuvuuksia elämään (… tai sitten ei…).
Onnea kummallekin voittajalle ja etenkin kaikille suomalaisille – sitä me nimittäin tarvitsemme tällaisen hallinnon aikana…
Lähteet: HBL, IL, HS
26.04.2010 at 8:14 am
Nasevasti todettu. Kiitos.
26.04.2010 at 10:20 am
Väyrynen oli aivan päinvastaista mieltä Vanhasen kanssa. Väyrynen alkaa profiloitua ainoaksi aidosti isänmaalliseksi kepupoliitikoksi, joka on hieman yllättävää Väyrysen historian muistaen.
Sinnemäki on vihreiden tuho ja Suomen kansan toivo. Toivotaan ainakin niin.
26.04.2010 at 3:55 pm
Sitä täälläkin toivotaan. Kiitos kommenteista taas kerran kaikille.
26.04.2010 at 12:42 pm
Lainaten erästä tunnettua maamme älymystöön kuuluvan ajattelijan erään kirjoituksen lausetta soveltaen sitä itseeni.
Tuntuu siltä että maamme hallitus on mennyt pahaksi, ja se täytyy vaihtaa.
26.04.2010 at 3:54 pm
Kyllä – ennenaikaisten vaalien kautta.
26.04.2010 at 2:23 pm
Seuraavissa vaaleissa erotetaan jyvät akanoista, kansa saattaa jopa jakaantua kahtia.
Ikävä tulevaisuudennäkymä, mutta vastuun kantavat suurpuolueiden poliitikot laidasta laitaan. Lipposesta Vanhaseen.