Jokainen yhteiskunta on rakennettu ensisijaisesti sen omia kansalaisia varten – niin Suomikin.
Valtio-opin perusteisiin kuuluu valtion verotusoikeus. Vastineena tästä valtio sitoutuu puolustamaan ja suojaamaan kansalaisiaan (tai hallintoalamaisiaan). Nykyisen yhteiskunnan tehtävänä on ensisijaisesti tarjota turvaa omille jäsenilleen – ei riistää näitä hallitsijan kukkaron paisuttamiseksi tai nostaa ulkopuoliset omien näiden jäsenten yläpuolelle.
Suomesta on kehittynyt millä tahansa historiallisella aikamittarilla tarkasteltuna varsin nopeasti pohjoismainen hyvinvointivaltio. Tähän pisteeseen on päästy yhteisen tahdon ja yhteisten (varsin karmaisevien) ponnistusten ja uhrausten kautta. Ikävä kyllä, tämä hyvinvointi on tuonut tullessaan myös yksisilmäisen omaneduntavoittelun ja sen vastapainona täydellisen ymmärtämättömyyden siitä, mille ja miten yhteiskuntamme hyvinvointi perustuu.
Joukoissamme on mukana korruptoituneiden poliitikkojen ja ainoastaan omaa etuaan ajavien muiden saalistajien lisäksi myös kasvava ja äänekäs joukko kultalusikka ja tofumössö suussaan syntyneitä haihattelijoita – niitä, joiden mielestä suomalainen hyvinvointivaltio kuuluu ihan kaikille koko maailmassa.
Päivän esimerkin tällaisista yksilöistä antaa Hyysärin toimittaja Riitta Vainio
”Sosiaalietuudet alkavat koskea Suomessa myös Romaniasta saapuneita romaneja, jos he viipyvät Suomessa pari vuotta, (Kelan lakimies Henna) Huhtamäki sanoo.
”Romanikerjäläisten Suomessa asumista arvioidaan siten, että maahan saapuvan henkilön tulee oleskella Suomessa noin kaksi vuotta. Asumista Suomessa arvioidaan kokonaisvaltaisesti, ja siinä otetaan huomioon, millaiset siteet henkilöllä on lähtömaahan eli Romaniaan ja tulomaahan eli Suomeen.”
”Työskentelyn perusteella oikeus etuuksiin voi syntyä jo aikaisemmin.”
Kerjäämistä ei katsota sellaiseksi työksi, joka tuo oikeuden etuuksiin, Huhtamäki sanoo.
Jos tulijalla on kotimaassaan työhistoriaa ja hän tekee Suomessa töitä yhteensä neljä viikkoa, hän pääsee työttömyysturvan piiriin, eli voi saada esimerkiksi peruspäivärahaa.
Kaksi vuotta maassa ollut voi saada muun muassa työmarkkinatukea ja lapsilisää sekä kaikki samat sosiaalietuudet kuin muutkin kansalaiset. ”
Niin? Olisiko jo aika ottaa järki käteen ja palauttaa hyvinvointivaltion palvelut ainoastaan hyvinvointivaltiomme aitoja jäseniä (kansalaisia) koskeviksi? Nykyisen (ja etenkin tulevan) huoltosuhteemme – ja etenkin maamme koon vuoksi – meidän järjestelmämme ei tule kestämään kovin kauan, jos sosiaalietuuksiemme saannin perusteena on vain ja ainoastaan maassa oleskelu.
Jos tämä touhu jatkuu vielä hetken ajan, Eveline Fadayel karkoituksineen ja tällainen hölmö höveliäisyys on kuin yöunien näytöksessä se aamun viimeisenä hetkenä nähty unen pätkä – totuus nimittäin muuttuu sellaiseksi, että hyvinvointivaltiota (eikä suomalaista kansalaisyhteiskuntaa) ole enää olemassa muualla kuin historian kirjoissa.
Muistuttamassa sormellaan siitä vanhasta suomalaisesta sananlaskusta, että kaksi sukupolvea rakentaa ja kolmas tuhoaa vaurauden ja hyvinvoinnin.
Lähteet: HS, US
Kullervo Kalervonpoika 
24.05.2010 at 11:57 pm
Järkeä? Öö… annas kun hetken mietin. Ei ole niin. Pohjoismaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa on se ällöttävä piirre, että ne, jotka syötävää kakkua eivät ole missään vaiheessa leipomassa ja jotka elävät siitä toisten leipomasta kakusta ovat kaikkein innokkaimmin ja päättäjän elkein jakamassa sitä jollekin muille. Kun heistä vaan tuntuu se niinqu sillai hyvältä. Samalla kun pyyhkivät toisten leipoman kakun murusia suupielistään. Kiistatta alkaa vituttamaan.
25.05.2010 at 12:24 am
Tämä onkin sellainen kakku, joka ei ilmeisesti lopu koskaan.
Leikisti.
Kiitos kommentistasi, niin täälläkin alkaa.
25.05.2010 at 11:04 am
Veronica Pimenoff kirjoitteli taas järkeviä kolumnissaan:
”Näyttäisi olevan poliittisesti korrektia vihastua, kun alkuperäiskansan sukunsa viimeinen tyttölapsi pakotetaan kouluun, ja samanaikaisesti vaatia tyttöjen koulutusta kehitysyhteistyön keskiöön tarkoituksella merkittävästi myllertää toisia kulttuureita.
Osoittaako vain omien intressien puolustamista ja miesryhmien taistelua naisresursseista vai kieliikö alkaneesta pohjoismaiseen kulttuuriin sopeutumisesta, kun islaminuskoinen poikamies, joka tiukasti kontrolloi sukunsa naisia, tyrmistyy eikä pidä oikeutettuna, että suomalainen mies uhkailee häntä tavattuaan hänet tyttärensä sängystä?
Oman ja vieraan kulttuurin ihmisiin sovelletaan joskus eri mittaa, silloin kun ehkä olisi selkeää soveltaa samaa. Kansainvälisten järjestöjen rahaa keräävien feissareiden tarkkailu Helsingin keskustassa osoittaa, että he puhuttelevat kaikenlaisia ihmisiä, mutta eivät mustaa miestä tai naista.”
25.05.2010 at 2:26 pm
Hyvä kysymys. Löytyisikö linkkiä alkuperäiseen tekstiin?
25.05.2010 at 3:55 pm
Suomen Lääkärilehti 20/2010. Sähköistä linkkiä ei ole.
25.05.2010 at 6:42 pm
Kiitos.
30.05.2010 at 7:54 pm
Kullekin kulttuurinsa mukaan? / Suomen Lääkärilehti 20/2010
Kun väitetään kulttuurien kohtaavan, on kysymys ihmisten kohtaamisista. Sota ja kauppa tihentävät kulttuurista kontaktia, kauppasota ei. Rikolliset ja prostituoidut ovat rajat ylittävän tutustumisen etujoukkoa. Jotkut maat, kuten Suomi, tyrkyttävät kulttuuriaan lähettämällä sen esittämään soidintanssia kansainvälisille näyttämöille. Jotkut maat kiinnostuvat toisesta kulttuurista vain, kun haluavat vallata tai tuhota sen. Globalisaatio tunkee länsimaista kulttuuria maailman joka kolkkaan samalla, kun maailman rikkaiden tavaksi on tullut poimia eri kulttuureista kivoja juttuja mukaviksi sekoituksiksi.
Näyttäisi olevan poliittisesti korrektia vihastua, kun alkuperäiskansan sukunsa viimeinen tyttölapsi pakotetaan kouluun, ja samanaikaisesti vaatia tyttöjen koulutusta kehitysyhteistyön keskiöön tarkoituksella merkittävästi myllertää toisia kulttuureja.
Osoittaako vain omien intressien puolustamista ja miesryhmien taistelua naisresursseista vai kieliikö alkaneesta pohjoismaiseen kulttuuriin sopeutumisesta, kun islaminuskoinen poikamies, joka tiukasti kontrolloi sukunsa naisia, tyrmistyy eikä pidä oikeutettuna, että suomalainen mies uhkailee häntä tavattuaan hänet tyttärensä sängystä?
Osoittaako sekin nopeaa akkulturaatiota, kun Suomen suurimman sanomalehden toimittaja omaksuu viikon mittaisella Afganistanin retkellä islamin kulttuureista käytettyjä stereotypioita ja ilmoittaa omaksi johtopäätöksekseen Helmandin vierailultaan voimakkaan uskon (että kansainvälisen yhteisön on jatkettava läsnäoloaan Afganistanissa) ja toistaa: ”Pitää uskoa, että voi onnistua.” Ainoan perustelunsa hän noukkii kunnian ja häpeän jatkumolta: ”Olisi häpeä, jos ei yritettäisi.”
Oman ja vieraan kulttuurin ihmisiin sovelletaan joskus eri mittaa, silloin kun ehkä olisi selkeää soveltaa samaa. Kansainvälisten järjestöjen rahaa keräävien feissareiden tarkkailu Helsingin keskustassa osoittaa, että he puhuttelevat kaikenlaisia ihmisiä, mutta eivät mustaa miestä tai naista.
Sofie Bäärnhielmin, Marco Scrapinati Rosson ja Lazlo Pattyin käsikirjaa kulttuuriseen haastatteluun psykiatriassa esitetään hyvästä syystä sovellettavaksi maahanmuuttajien haastattelussa. Mutta miksi seuraavat kysymykset tulisi esittää vain maahanmuuttajille? Voisihan olla aiheellista kysyä kantaväestöönkin kuuluvalta potilaalta: ”Oletko tullut väärin ymmärretyksi tai epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, koska kuulut ryhmään x” (x voi olla kurdit tai venäläiset sijaan esimerkiksi mielisairaat tai alkoholistit tai lihavat)? ”Oletko kokeillut muita hoitoja kuin terveydenhuoltoa” (kansanparannus, vaihtoehtoinen lääketiede, hoito ulkomailla)? ”Miten kerrot muille, että tarvitset apua?”
Suositellut kysymykset ”kuinka hyvin uskot minun ymmärtävän vaivojasi ja tilannettasi?”, ”mitä ajattelet kysymyksistä, joita tein?”, tuskin sopivat minkään kulttuurin potilaalle, kun hän hädässä ja tuskassa haluaa luottaa siihen, että lääkäri osaa auttaa häntä. Kun lääkäri vähemmän akuutissa tilanteessa voimaannuttaa kaukaisesta tai omasta kulttuurista tulevaa potilasta tällaisilla kysymyksillä, hän tuskin tarjoaa potilaalle mitään tuttua, vaan vierasta, vaativaa ehkä hämmentävääkin kanssakäymisen muotoa.
Miksei lääkäri myös suomalaisen potilaan kohdalla tarkastelisi seuraavia kysymyksiä:
”Kuinka arvioit mahdollisuuksiasi ymmärtää potilaan elämäntilannetta ja sosiaalisia yhteyksiä?” ”Kuinka arvioit mahdollisuuksiasi tehdä diagnostinen arviosi ymmärrettäväksi potilaalle?”
Veronica Pimenoff
LT, FT
30.05.2010 at 9:24 pm
Kiitos mielenkiintoisesta lainauksesta.