Maahanmuuton kritiikistä tuli vaalikampanjassa hokema, jota toistettiin kilvan. Perussuomalaiset muistuttivat kärkkäästi. että ovat aiheellisen keskustelun alullepanijoita.

Kyllä, he olivat sen käynnistäjiä. Muut seurasivat perässä.

Kritiikin määrä ja sen aste toki vaihtelivat, mutta lopulta yksikään puolue ei jättänyt aihetta kokonaan. Pikkuisen yritettiin muistuttaa myös maahanmuuton hyvistä puolista, mutta tuo puhe jäi hiljaiseksi hyrinäksi äänekkään kritiikin rinnalla.

Nyt sitten kootaan erikoista satoa. Edes maahanmuuton tiukimmat kriitikot tuskin arvasivat, millaisiin ilmiöihin rakentavakin arviointi voi johtaa.

Pelkästään vaalipuheita ei voi syyttää, mutta on nähtävä, että eräät näkemykset lietsoivat epäkypsiä voimia.

On masentavaa, että kansanedustajaksi pääsee ”luonnonlapsi”, joka maalaisuuteen ja takavuosien kouluopetukseen vedoten puhuu ”neekeriukosta” ja matkii mölisten rukoushuutoja.

Ihmisiä hymyilyttää. Kiukku ei nouse, vaikka sen pitäisi nousta.

Vähemmistövaltuutettu Biaudet’ta pidetään pikkumaisena, kun hän puuttuu vilpittömään puheenparteen. Toivottavasti hän varjeltuu ministeri Astrid Thorsin kohtalolta ja asiattomilta uhkailuilta.

Kaiken tämän päälle tulee tieto natsipuolueen perustamisesta Suomeen.

On syntynyt tilanne, jossa kauhistuttavan monet ovat ymmärtäneet kriittiset äänenpainot väärin. He ottavat vain sen, mikä sopii vahvistamaan omaan ajatusmaailmaan, vihapuheita ja järjettömiä tekoja.

Liian moni maahanmuuttaja pelkää. Tummat koulutytöt pakenevat ilkeyksiä pysäkillä, maahanmuuttajataustainen bussinkuljettaja hakataan sairaalakuntoon, virolainen saa kuulla vievänsä suomalaisten työt.

Asenneilmapiiri on taantunut kovaksi. Varmasti se on ollut joidenkin tavoitekin. Henkiselle matalamielisyydelle näyttää olevan sijaa asiallisen maahanmuuttokritiikin varjoissa.

Jos nyrkit uskalletaan ottaa taskuista, eivätkä viranomaiset hallitse kenttää, on tilanne luisumassa jo käsistä.

Maahanmuuttokritiikin kylkiäisenä on kulkenut outo kotimainen ilmiö. Siinä suomalainen halveksii toista suomalaista. Keskustelu pakkoruotsista on ymmärtämättömissä ihmismielissä laajentunut ruotsinkieltä puhuvien panetteluksi.

Tämä on sairasta ja julmaa suomalaisuutta.

Puhe on vahvistanut ihmisiä, joilla on valmiiksi kaunainen asenne, ennakkoluuloja ja patoutunutta voimantuntoa. Kritiikki ei kohdistu enää kielikysymykseen ja maahanmuuttoon, vaan ruotsinkielisiin ja maahanmuuttajiin – siis ihmisiin.

Ollaan vaarallisella vauhtitiellä. Jarruttamiselle on totta vie tarvetta.

Voi vain toivoa, että vastavoimia löytyisi pian ja mielialat muuttuisivat. Vihaisille ja turhautuneille pullistelijoille ei pitäisi antaa mahdollisuutta.

Jos ei ole suvaitsevaisuutta, olisi edes sietokykyä. Usein ei ole kumpaankaan, ja siitä seuraa suuria ongelmia.

Pohjalainen, pääkirjoitus: Vastavoimille on tullut pakottava tarve 9.5.2011

Site Meter
Advertisements