Avoin kirje Suomen jääkiekkojoukkueelle,
Ja oikein paljon onnea maailmanmestaruudesta. Katsoimme peliä yhdessä ystävien kanssa ja iloitsimme yhdessä monien muiden kanssa hienoa saavutusta.
Iloa kuitenkin synkensi kaupungilla kuuluneet juhlijoiden rasistiset huudot ja aggressiivinen käytös. Bussipysäkille kuului ensin huutoa, että uskaltaako joku täällä tunnustaa olevansa ruotsalainen ja hieman myöhemmin toinen porukka möykkäsi, että tänään saa kaikki ulkomaalaiset pataan. Meitä suututti ja harmitti, eikä juhlatunnelma enää palannut.
Raitiovaunussa kotimatkalla todella isokokoinen mies uhkaili kahta tummaa poikaa, haukkui näitä terroristeiksi ja huusi Suomen jääkiekkojoukkueen näyttävän kaikille. Hommasimme poikakaverini kanssa tälle riidanhaastajalle häädön raitiovaunusta ja pyysin anteeksi vaivaantuneesti hymyileviltä pojilta kaikkien meidän suomalaisten puolesta, jotka kyllä iloitsivat teidän voitosta, mutta joita hävetti kaduilla rasistisesti ja uhkaavasti käyttäytyvät suomalaiset.
Olisin todella kiitollinen, jos kertoisitte mitä mieltä itse olette rasismista ja siitä kenellä on oikeus iloita voitostanne, kenellä on oikeus turvassa kävellä juhlinnan keskellä? Toivottavasti vastaatte; voitte tehdä sen vaikka tänään siellä kuuluisalla torilla, jonne monet kokoontuvat teitä onnittelemaan.
Tässä adressi, jonka allekirjoittaneet toivovat teidän ottavan kantaa voitonjuhlinnassa esiintyvään rasismiin ja rasismiin yleisestikin: http://www.adressit.com/suomen_jaakiekkojoukkue_-_ota_kantaa_rasismiin
ystävällisin terveisin
Paloma Hannonen
Huomionkipeä Anni Sinnemäen neverheard avustaja Facebookissa 16. toukokuuta 2011.
21.05.2011 at 6:24 pm
Ei tämä häpeä tähän saa loppua…
Myös nyrkkeilijät, pesäpalloilijat, painijat ja judokat ovat tästä vastuussa!
21.05.2011 at 6:58 pm
Ja eihän joukkueessa ollut yhtään maahanmuuttajaa.
Tai oli sentään Komarov mutta hän onkin väärän värinen.
Mihin toimenpiteisiin aikoo jääkiekkoliitto ryhtyä, että saamme enemmän maahanmuuttajia maajoukkueeseen?
Kysyy ammattiloukkaantuja vihreistä.
12.11.2011 at 12:15 am
Mikähän siinä on, et nää tarinat sattuu aina vihervasemmiston edustajille jotka toimivat tilanteissa ”pelastavina ritareina” kun suomalaiset punaniskat riehuvat. Eikös vastaavanlainen tilanne sattunut jollekkin stadin apulaiskaupunginjohtajalle tai vastaavalle. Koskaan ei ole omalle kohdalle sattunut vielä vastaavia tilanteita.
Juttu on jo sen takia täyttä legendaa, koska vihreät ei IKINÄ uskalla puuttua mihinkään asiaan suoraan vaan räksyttää takarivistä kun isot tekee mitä tatoo 🙂