Lähi-idässä on harjoitettu jo pitkään lähinnä Georg Orwellin dystopiaan 1984 pohjautuvaa imperialistista  rauhanpolitiikka (”Sota on rauhaa”)

. Edellisen kerran tästä rakkaudenosoituksesta pääsi nauttimaan kymmenisen vuotta sitten, koko kansan voimin ja täysin rinnoin, Irak.

 Tuolloin eräs rauhanvaltio (hännystelijöidensä kera) aloitti hyökkäyssodan Irakia vastaan, väittäen, että sen hallussa on kumoattomia todisteita Saddam Husseinin kemiallisista aseista.

Ennen tuota rakkaudenosoitusta (l. laitonta hyökkäys-, anastus- ja tuhoamissotaa)  Irak oli varsin kehittynyt ja vauras arabinationalistinen valtio.

Vaikka sen hallitsija käytti (kulttuurisidonnaisesti) suuria summia itsensä ja perheensä hyvinvointiin, hän käytti öljytulojen valtaosan yhteiskunnan rakentamiseen ja kansan hyväksi.

Vaikka sen hallitsija käytti (kulttuurisidonnaisesti) kovaa kättä toisinajattelijoiden, rikollisten ja terroristien kurinpitämiseen, hän käytti myös selkeää kättä yhteiskunnan järjestyksessä pitämiseen.

Ennen Yhdysvaltojen sotarikosta irakilaiset lapset elivät turvassa kotonaan – heillä oli koti, perhe, ruokaa, vettä, suojaa ja jopa hyvinvoinnin mukana tulleita kulutusyhteiskunnan tuotteita ja palveluita.

Heillä oli myös julkinen infrastruktuuri käytettävissän samoin kuin yhteiskunnan tuottamat muut palvelut. Irakilaiset lapset saivat terveyden- ja sairaanhoitoa, he kävivät koulua ja heillä oli tulevaisuudenkuvia ja unelmia.

Sitten tuli hyökkääjä.

Hyökkäyksensä lomassa Yhdysvallat testaili aseitaan (eläviin ja tunteviin ihmisiin) , käytti vanhentuneita aseitaan pois ja (sai sodan lisäämien määrärahojen vuoksi) tilattua lisää aseita (ja kansainvälinen aseteollisuustaputti karvaisia käsiään yhteen).

Sodan seurauksena Irakin infrastruktuuri, luonto ja yhteiskunta tuhottiin. Pakolaiset valuivat pääasiassa lopulta EU:n alueelle ja Yhdysvallat muisti EUa muutenkin.

Kun kaikki oli pistetty paskaksi, Yhdysvallat ojensi rupisen kouransa kohti Eurooppaa ja vaati rahaa Irakin jälleenrakennukseen.

Nämä rahat valuivat Yhdysvaltojen hallintoa lähelle olleille liikemiehille, urakat jäivät pääasiallisesti viemättä loppuun ja Yhdysvallat vetäytyi sotilaalisesti Irakista. Jätten raunioituneen maan savuavat rauniot jälkeensä – unohtamatta kuitenkaan varastaa maan kansallis- ja luonnonaarteita.

Kemialliset aseet olivat siis syy tälle sotilaalliselle interventiolle. Jostain syystä näitä kumoattomia todisteita Saddam Husseinin kemiallisista aseista ei esitelty silloin, ei sodan jälkeen, ei nyt eikä ilmeisesti koskaan.

Miksi?

Siksi, että niitä ei ole.

Miljoonan ruplan kysymys kuuluukin, että arvaako kukaan, missä tullaan näkemään sama kehitysketju seuraavaksi?

HP

Site Meter

Advertisements