Paljon siitä puhutaan, mutta kuka on tutustunut Siihen?
Siis siihen, jota nimimerkki MOT kommentoi Totuuden nettikeskustelussa seuraavasti:
Jokaisena aikana näyttää olevan joku Illman. Taannoin sellainen oli vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen. Silloin, vielä vajaa vuosi sitten, muistan kun eräissä virastoissa ja asianajotoimistoissa käytössä oli sanonta “Päivän Puumalainen”. Sillä tarkoitettiin omaperäistä ajatusta, jonka tämä valtuutettu aktiivisuudessaan oli kulloinkin julki suoltanut. Ehkä näihin ajatuksiin olisi sittenkin pitänyt suhtautua muuten kuin röhönaurun kera. No, Puumalainen nimitettiin apulaisoikeuskansleriksi (!), ja luultiin, että naurut oli naurettu.
Sitten näyttämölle astui tämä Illman. Illmanin ajattelun taustalla on paitsi yltiöpäinen halu nähdä rasismia siellä ja täällä myös valtaväestösuomalaisten syyllistäminen. Hän on (nimestään huolimatta) suomenruotsalainen, hyvän kodin kasvatti, ja siten eräänlainen vastine 1960-luvun radikaaleille. Kohde vain on erilainen.
Hänen ajatuksensa näkyvät suurelta osin hänen väitöskirjastaan. Lukaisin se läpi, ja mielestäni se oli varsinaisen tutkimuksen sijaan jonkinlainen julistus tai pamfletti. Tarkoitushakuisuus oli taitavasti kätketty argumentaatiolta näyttävän valikoivan viittausaineiston oheen. Itse en olisi puoltanut väitöksen hyväksymistä, mutta tiedekunta päätti hyväksyä sen yksimielisesti vastaväittäjän lausunnon perusteella. Vastaväittäjä oli ruotsalainen (Uppsalasta) ja huhun mukaan ehkä myös gay.
Ehkä tämä nyt hieman taustoittaa ilmiö Illmanin ajatuksia. Näin niitä on ainakin helpompaa ymmärtää.
Kyse on siis Mika Illmanin väitöskirjasta Hets mot folksgrupp.
Otan luvan kommentoida hieman sitä, mitä Mika Illman on todennut itse väitöskirjansa sisällöstä.
Väitöskirjasta – tieteellisestä dokumentista, toki, mutta myös yksityisen ihmisen lainsäädäntöön tai sen tulkintaan liittyvästä mielipiteestä sekä niistä perusteista, jotka – Illmanin mielestä – puoltavat kansanvaltaisen, homogeenisen ja kansallisvaltioon perustuvan yhteiskunnan intressiä suojan saamiseksi rasistista propagandaa vastaan ja jotka samalla siis edellyttävät sananvapauden rajoittamista.
Pluralistinen Suomi?
Illman kertoo tutkimuksensa kohteena olevan Suomen rikoslakiin sisältyvä kriminalisointi kansanryhmää vastaan kiihottamisesta (rikoslain 11 luvun 8 §). Tämä säännös kriminalisoi sellaisten ilmaisujen levittämisen, joissa etnistä, kansallista, uskonnollista tai muuta sellaista kansanryhmää uhataan, solvataan tai panetellaan.
.. mutta hetkinen:
Kriminalisoinnin tarkoituksena on viime kädessä suojata pluralistista yhteiskuntaa rangaistusuhan avulla.
… toteaa Mika Illman.
Pluralistista (l.moninaista, moniarvoista) yhteiskuntaa? Onko Illman ottanut oikeudekseen määritellä Suomen valtiomuodon ja yhteiskuntajärjestyksen?
Suomi on – De Facto – erittäin homogeeninen kansallisvaltio – ei useammasta kulttuurista, kielestä tai kansallisuudesta muodostunut (tai muodostettu) pluralistinen yhteiskunta. Tällaisia monikulttuurisia helvettejä ovat esimerkiksi Yhdysvallat, Ruotsi ja Etelä-Afrikka.
Suomi on – De Jure – täysivaltainen tasavalta ja myös selvä suvereeni kansallisvaltio. Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta. Lainsäädäntövalta ei siis kuulu esimerkiksi Euroopan Unionille tai Mika Illmanille.
Perustuslaki määrittelee maamme kansalliskieliksi suomen ja ruotsin. Yksikulttuurinen ja kaksikielinen maa, jossa historiallisista syistä noin 5%:n vähemmistö on asetettu samaan asemaan yli 90%:n enemmistön kanssa ei ole minkään määritelmän mukaan pluralistinen. Maamme yhteiskuntajärjestys ja lainsäädäntö ovat toki liberaaleja, mutta se on aivan eri asia kuin pluralismi.
Tämä väite on siis – omasta mielestäni – perustuslain vastainen ja opponentin olisi pitänyt puuttua tähän väitöstilaisuudessa. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Rasistista propagandaa?
Illman käyttää myös termiä rasistinen propaganda.
Tutkimus lukeutuu rikosoikeuden alaan. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ja analysoida miten rasistista propagandaa määritellään ja kontrolloidaan edellä tarkoitetun rangaistussäännöksen kautta.
Tämä on sikäli mielenkiintoinen termi, että sitä ei löydy lainsäädännöstä. Kovin ikävästi näyttää siltä, että Illman pyrkii muokkaamaan lainsäädäntöä omia ambitioitaan vastaavaksi. Kovin kaukana ei käy mielestä sellainen varsin epämiellyttävä asia, kuin epäilys lainsäädäntövallan anastuksesta tai sen yrityksestä.
Rikoslain 11 luvun 8 §:ssä rangaistavaksi säädetty kiihottaminen kansanryhmää vastaan on sananvapautta rajoittava kriminalisointi. Tämä herättää kysymyksen siitä, miten pitkälle meneviä ne rajoitukset ovat, joita kriminalisoinnin perusteella voidaan asettaa sananvapaudelle. Tätä kysymystä selvitetään tutkimuksen neljännessä luvussa. Tässä luvussa esitetään luettelo normatiivisista perusteista, jotka toimivat kriminalisoinnin perustana. Kaikkein tärkein näistä normatiivisista perusteista on Yhdistyneiden Kansakuntien kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen sopimus vuodelta 1965. Suomi on liittynyt tähän sopimukseen vuonna 1970. Tutkimuksessa esiin nostettujen normatiivisten perusteiden pohjalta argumentoin tutkimuksessani sen puolesta, että yhteiskunnan intressi suojan saamiseksi rasistista propagandaa vastaan on arvioitava varsin painavaksi sananvapauden rajoittamisperusteeksi.
Jälleen henkilökohtainen – ja siten subjektiivinen – näkemykseni:
Kun Illman käyttää YK:n kaikkinaisen rotusyrjinnän poistavaa kansainvälistä sopimusta väitöskirjansa pohjana, liikutaan varsin ohuilla jäillä. Käyttämällä – Suomen toki ratifioimaa – kansainvälistä sopimusta väitöksensä pohjana, Illman sivuuttaa samaan aikaan YK:n peruskirjan, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ennakkopäätökset ja Suomen lainsäädännön.
Mitä sopimukset ja laki sitten sanovat?
YK:n peruskirja hyväksyttiin vuonna 1945. Se asettaa oikeuksia ja velvollisuuksia maailmanjärjestön 185 jäsenvaltiolle. Peruskirjassa viitataan toistuvasti ihmisoikeuksiin ja perusvapauksiin. Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus on Yhdistyneiden kansakuntien 10. joulukuuta 1948 kolmannessa yleiskokouksessaan hyväksymä julistus. Sananvapautta pidetään tuossa julistuksessa yhtenä tärkeimpänä ihmisoikeutena ja perusvapautena.
Sen 19. artiklassa sanotaan, että jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on aikaisemmissa päätöksissään määritellyt sananvapautta. Se on todennut esimerkiksi tapauksissa Handyside 7.12.1976 A 24 ja Grigoriades v. Kreikka 25.11.1997 seuraavasti,:
Sananvapaus ei pelkästään kata sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.
Suomessa sananvapaus on turvattu perustuslain 12 §:ssä, jossa todetaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.
Kenelle kuuluukaan lainsäädäntövalta?
Kirjan viidennessä luvussa Illman esittelee sitä, miten rasististen ja sen kaltaisten ilmaisujen levittäminen on säännelty eräissä muissa maissa – Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa sekä Saksassa – jotka myös ovat liittyneet edellä mainittuun YK:n vuoden 1965 sopimukseen.
Illmanin mielestä:
Esityksen tarkoituksena on yhtäältä osoittaa, että näissä maissa lainsäätäjä on myös arvioinut sananvapauden rajoittamisen välttämättömäksi, jotta rasistista propagandaa, voitaisiin estää. Toisaalta argumentoin tämän tutkimusosion perusteella myös sen puolesta, että Suomen aihetta koskeva lainsäädäntö on pidettävä samantasoisena kuin näissä tutkituissa maissa. Muuten vaarana on, että maastamme muodostuu ”vapaasatama” rasistisille agitaattoreille.
Oman näkemykseni mukaan Illmanin kanta on varsin huteralla pohjalla.
Ensiksi – kuten jo aikaisemmin totesin – perustuslakimme kertoo varsin selvästi sen, että suomalaista lainsäädäntöä laatii Suomen eduskunta. Minusta on varsin omituista se, että Mika Illmanin kaltainen korkeassa valtiosyyttäjän virka-asemassa työskentelevä yleisön palvelija antaa edes neuvoja esimiehelleen – eli eduskunnalle – siitä minkälaisia lakeja sen tulee säätää.
Toiseksi – kaikki se lainsäädäntö mitä muualla on laadittu ei ole välttämättä mitenkään onnistunutta eikä kopioinnin arvoista. Saksan kohdalla on kyse siitä, että kyseinen maa hävisi sodan ja sen lainsäädäntö on varsin pitkälle voittajien sanelemaa. Muiden pohjoismaiden kohdalla voimme todeta, että ainakin osa näiden lainsäädännöstä on ollut varsin epäonnistunutta ja että näissä maissa lainsäädäntöä palautetaan yltiöliberalistisesta vouhotuksesta takaisin pohjoismaisen kansalaisyhteiskunnan etujen mukaiseksi.
Kolmanneksi – rasistinen agitaatio ei ole edelleenkään rikos Suomessa. Mika Illman paljastaa tässä lauseessaan kaikkein olennaisimman- hän haluaa tuosta sanamuodosta päätellen valtaa ja päästä päättämään lainsäädännöstä tai ainakin sen tulkinnasta välittämättä siitä mitä voimassaolevaan lainsäädäntöön on eduskunnan toimesta kirjattu.
Tämä on varsin pelottavaa.
Sananvapauden rajoittamista
Kirjan 6. luku sisältää Illmanin näkemyksen sananvapaudesta ja sen perusteista. Hän toteaa seuraavasti:
Tutkimuksen tässä osassa selvitän, mitkä ilmaisujen kategoriat ovat sananvapauden suojaamia ja mitkä jäävät tämän suojan ulkopuolelle. Tällaista rajanvetoa ei ole mahdollista tehdä, ellei samalla selvitetä miten sananvapautta voidaan legitiimisti rajoittaa. Tähän rajoittamiskysymykseen haen vastausta tutkimalla Euroopan ihmisoikeussopimuksen kontrolliorgaanien ja YK:n ihmisoikeuskomitean aihetta koskevaa oikeuskäytäntöä.
Miten sananvapautta voidaan legitiimisti rajoittaa.
Tämä kertoo sen, että Illmanin perustarkoitus on määritellä näennäisesti laillisia keinoja rikkoa kansalaisyhteiskunnan perussopimusta vastaan ja rajoittaa erästä tärkeintä ihmisoikeutta.
Tältä pohjalta minun on erittäin vaikea nähdä, että Illman olisi perusasenteeltaan demokraatti tai että hän olisi sitoutunut kansanvaltaisen yhteiskunnan jäseneksi – puhumattakaan yleisön palvelemisesta virkamiehenä.
Mielestäni Mika Illman ei edusta virkamieheltä vaadittavaa objektiivisuutta, lainsäädännön kunnioitusta eikä sitoutumista suomalaisen kansalaisyhteiskunnan arvoihin.
Hän jatkaa :
Tämän oikeuskäytännön perusteella argumentoin sen käsityksen puolesta, että suurin osa rasistiseksi luokiteltavasta ilmaisujen levittämisestä voidaan rajata sananvapauden antaman suojan ulkopuolelle.
Voiko tuon enää selvemmin sanoa? Hän rajaa sananvapauden ulkopuolelle sen, mikä häntä ei miellytä. Vaikka kyse ei ole hänen mielipiteestään. Kyse on ihmisoikeuksista ja voimassaolevasta lainsäädännöstä.
Asiaton ja tarkoitushakuinen tulkinta rangaistussäännöksestä
Kirjan seitsemäs ja samalla viimeinen luku on Illmanin mielestä tämä tekeleen tärkein osio.
Ne perusteet, jotka puoltavat yhteiskunnan intressiä suojan saamiseksi rasistista propagandaa vastaan ja jotka samalla siis edellyttävät sananvapauden rajoittamista sekä ne perusteet, jotka puoltavat mahdollisimman laajaa sananvapautta, asetetaan tässä osiossa vastakkain. Nämä erilaiset perusteet, jotka monessa suhteessa ovat ristiriidassa keskenään, punnitaan toisiaan vastaan hyväksyttävän kokonaisratkaisun löytämiseksi. Tämän intressipunninnan perusteella olen tutkimuksessani
päätynyt siihen, että rikoslain 11 luvun 8 §:n tunnusmerkistölle tulisi antaa sellainen tulkinta, joka kieltää seuraavan tyyppisten ilmaisujen levittämisen: rasistisin perustein tapahtuva kehottaminen väkivaltaan kansanryhmää vastaan, kehottaminen kansanryhmän syrjintään taikka kehottaminen rasistiseen vihaan kansanryhmää vastaan siitä huolimatta, että kehottamisessa ei suoranaisesti ole kysymys yllyttämisestä väkivaltaan tai syrjintään.
Antakaa kun arvaan seuraavan vedon?
Seuraavan samaan agendaan liittyvän väitöskirjan – tai pelkästään virkamiehen tekemän laintulkinnan – punaisena ytimenä on kansallisarmeijan, rajavartiolaitoksen ja poliisin lakkauttaminen rasistisina organisaatioina?
Tokihan rasismi – ja Illmanin näkemyksistä poikkeavat toisinajattelijat – ovat yhteiskunnallemme – aina ja kaikkialla – paljon suurempi uhka kuin väkivaltainen hyökkäys maahamme tai kansainvälinen rikollisuus? Rasismin määritelmä näyttäisi olevan tässä se, että kaikkinainen kritiikki monikulttuurisuutta kohtaan alkuperäisväestön taholta on rasismia.
Asiat tärkeysjärjestykseen ja toisinajattelijat linnaan – vai mitä Mika? 😉
Mahtipontista – ja ristiriitaista
Tiivistelmän lopetus huipentuu tätä samaa demlalaista agendaa mahtipontisesti työntäen:
Samaan intressipunnintaan vedoten katson, että sanotun rikoslain säännöksen tunnusmerkistölle tulisi antaa sellainen tulkinta, joka pääsääntöisesti jättää rangaistavan alueen ulkopuolelle ilmaisut, joissa puhuja ainoastaan esittää käsityksensä siitä, että jokin kansanryhmä on ylivertainen tiettyihin toisiin nähden. Tällainen tulkinta on käsitykseni mukaan parhaiten sopusoinnussa pluralistisen ja demokraattisen yhteiskunnan vaatimusten kanssa.
Jotenkin ristiriitaista?
Tämä sama Illman (joka perusteli argumenttinsa tähän omaan tekeleeseensä, de facto) vaati – ja sai – tuomion Mikko Ellilälle – vaikka Ellilä nimen omaan ja ainoastaan esitti blogissaan käsityksensä siitä, että jokin kansanryhmä on ylivertainen tiettyihin toisiin nähden.
Jotenkin tulee eräs tapaus mieleeni lapsuudestani.
Eräs varsin hyvin toimeentulevasta – mutta poliittisesti kommunistisesta – kodista peräisin ollut luokkakaverini varasti rahaa köyhästä virkamiesperheestä kotoisin olleelta toiselta luokkakaveriltani.
Kun asiaa selviteltiin tuolloin 1970-luvun alussa, kommunistiperheen isä oli todennut rehtorin ja toisen perheen isän läsnä ollessa, että hän maksaa rahat takaisin, koska laki niin sanoo – vaikka se on hänen mielestään väärin. Hänen mielestään kommunistiperheen lapsella oli oikeus varastaa virkamiesperheen lapselta, koska perheen jäsenet olivat porvareita ja ajattelivat väärin.
Tämän kaltainen logiikka tulee mieleen siitä, kun joku on kertomassa jonkun toisen mielipiteen olevan väärä ja pyrkiessä rajoittamaan toisen sanan- ja mielipiteenvapautta sillä perusteella.
Kun tälle tielle lähdetään, sen päässä häämöttävät keskitys- ja työleirit, poliisivaltio, sensuuri, ajatuspoliisi, diktatuuri ja pohjaton inhimillinen kärsimys.
Minusta Sinun – Mika Illman – tulisi erota virastasi.
Lähteet: Helsingin yliopisto / väitöstiivistelmät /vk 22/05 Illman Mika: Rikosoikeus: Hets mot folkgrupp, Wikipedia, Finlex, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, YK
Jk. LOT kirjoitti muuten samasta asiasta jo tuoreeltaan.
Kullervo Kalervonpoika 