Oikea johtopäätös


HS julkaisi hetki sitten uutisen. Tuossa uutisessa kerrottiin, että Timo Soini on ilmoittanut tänään, että perussuomalaiset eivät lähde mukaan Jyrki Kataisen (kok) ja Jutta Urpilaisen (SDP) puuhaamaan EU:n Suomessa toimivaan nukkehallitukseen.

Onneksi olkoon, päätös oli oikea ja edusti korkeaa poliittista selkärankaisuutta ja moraalia nykyisessä ajassa. Vaikka osa äänestäjistä varmasti pettyikin, niin kannattaa miettiä sitä kumpi on parempi vaihtoehto, suoraselkäisyys vai sanojensa ja periaatteidensa myyminen.

Kukaan ei voi vaatia persuja ja Soinia pistämään Kataisen ja edellisen hallituksen tekemien lupausten takia päänsä uskottavuuden hirttoköyteen. Tämä taakka tulee (ja sen pitääkin tulla)  pääasiassa  kokoomuksen maksettavaksi ja siinä sivussa osansa saavat kaikki ne, jotka lähtevät mukaan tähän historiamme suomettuneimpaan ja nöyristelevimpään kuvernööripuuhasteluun mukaan.

Viisas johtaja ei hyökkää vastustajan päämäärien  puolesta –  eikä etenkään silloin, kun tuollainen hyökkäys on selvästi turha ja aiheuttaa itselle tarpeettomia ja omien tavoitteiden vastaisia tappioita. Oppositio on tässä tilanteessa ihan hyvä vaihtoehto – etenkin jos vanhat puolueet eivät vieläkään ymmärrä sitä, kenen asiaa ne palvelevat pistämällä päästämällä  persut oppositioon.

Edellinen hallitus on antanut EU:n todellisille hallitsijoille (salaisia) lupauksia (suljetuissa) kabineteissa. Sellaisia, jotka antamalla Katainen on antanut pallinsa EU:n kassakaappiin. Kataisen kohdalla on kyse kasvojenpelastukselta näyttävästä velallisen kiirastulesta. Kataisen on ilmeisesti henkilökohtaisesti pakko vetää edustamansa puolue ja jopa Suomen kansa itse aiheuttamaansa sotkuun mukaan. Tätä on jokaisen tervepäisen, isänmaataan ja lastensa tulevaisuutta ajattelevan suomalaisen syytä kuitenkin vastustaa.

EU tulee (vastoin siinä sitkeästi roikkuvien oligarkkien vaateita, ilmoituksia ja toiveita) ajautumaan taloudellisen kriisin kautta myös todelliseen olemassaolokriisiin. Todellisuudessa kyse on siitä, että Suomessa vuonna 2011 käydyt EU-vaalit pistivät liikkeelle sen kiven, joka aiheuttaa vyöryn.

Jos nyt joku epäilee vielä kansan poliittisen muistin lyhyttä, niin kannattaa pistää merkille se, että poliittinen kulttuuri on muuttumassa – perussuomalaisten oppositioon jäämispäätös on osa tätä kehitystä. Kun  persut eivät lähteneet takinkääntämisen tielle, se on (poliittisesta suunnitelmallisuudestaankin huolimatta) selvä merkki siitä, että tuuli on kääntynyt ja poliittinen kulttuuri on oikeasti muuttumassa.

Kataisen tiukasti EU:n hallitsijoiden tahdon mukaan ajaman hallitustunnustelun ja sen ehtojen seurauksena oli lopputulos, jossa kansan vapaissa vaaleissa osoittaman mielipiteen yli käveltiin ja demarit käänsivät takkiaan. Tulevan hallitusratkaisun välittömänä seurauksena on Suomen sitominen tiukemmin mukaan yleiseurooppalaiseen konkurssiin.

Kotimaassa (poliittisia) seurausvaihtoehtoja on tasan kaksi.

1. Kansa menetti uskonsa parlamentarismiin ja ryhtyy vaikuttamaan tulevaisuudessa ulkoparlamentaarisesti.
2. Kansa uskoo edelleen parlamentarismiin ja äänestää seuraavissa vaaleissa persuille murskavoiton.

Jos (niin kuin nyt näyttäisi)  sama meno jatkuu ja vaalitulosta ei kunnioiteta edes periaatetasolla, joko lainkunnioittamattomuus tai vaihtoehtoisesti suora kansanvalta ovat loikanneet jo kunnallisvaaleihin mennessä ison askeleen eteenpäin.

Nyt on loistava hetki näyttää suomalaisen parlamentarismin mädännäisyys ja antaa näiden vanhassa ajassa elävien veijareiden kiertää itse sitä silmukkaa vielä kireämmälle. Edellisen hallituksen kaikille-vähemmistöille-jotain-ja maksumiehiksi-enemmistö-politiikka tulee nykyisessä vaalien jälkeisessä ( ja EU:ssa kulman takana häämöttävän mahdottomuuden kera) jatkuessaan oksennuksena sitä jatkavien syliin.

Kokoomuksen korpitaival Kekkosen aikana on muuten klassinen esimerkki siitä, miten päähän potkittu poliittinen puolue saa Suomessa kansan sympatiat – etenkin kun kansan vaaleissa antama ääni sivuutetaan ja mitätöidään.

Me suomalaiset olemme hitaasti syttyvää sorttia, mutta emme tyhmiä. Vaikka Eurostoliitto ja uussuomettuminen olivat tavallaan ironisia väliheittoja, niin ironia näyttää muuttuvan parodiahorisontin ylitettyään todellisuudeksi.

Jos Katainen ja Urpilainen eivät ole oppineet mitään tähän mennessä, on jatkoläksyn aika. Kun tässä olen fundeerannut näitä asioita, niin mikään ei ole tosiaan  niin hieno alkuasetelma uudelle läksylle, kuin Sinipunahallitus vahvistettuna vihreillä ja ankkalammikon rasistipoppoolla.

Henkilökohtaisesti haluan (koko tämän shown jälkeen) nähdä vihreät edelleen hallituksessa. Eväätkin ovat valmiina. Uskokaa pois, tässä tulee hetki jolloin todetaan, että keisarilla ei ole vaatteita.

Kun vielä Thors, Brax ja Sinnemäki jatkaisivat ministereinä, niin asetelma olisi täydellinen.

*  *  *

Voin toki olla väärässäkin – kaikessa muussa kuin siinä, että EU:ta nuoleskelevan quislinghallituksen takuumiehen paikka ei ole persujen etujen mukainen.

Aika näyttää.

Site Meter


Maahanmuutosta keskusteltaessa sivuutetaan työperäinen maahanmuutto yleisesti sanomalla, ettei heistä mitään haittaa ole tai se on sitä oikeata maahanmuuttoa Suomelle. Asiahan ei näin ole.

Työperäisellä maahanmuutolla on huomattavia vaikutuksia suomalaisten työllistymiseen sekä palkkojen kehittymiseen. Työperäistä maahanmuuttoa käytetään yleisesti myös sellaisilla aloilla, missä suomalaisista työntekijöistä ei puutetta ole, kuten esimerkiksi rakennustyömailla. Pelottavimpana esimerkkinä tästä on uuden ydinvoimalan rakennustyömaa.

Maahanmuuttajia tarvitaan kyllä sellaisilla aloilla, missä työvoimapula on arkipäivää, kuten esimerkiksi hoitotyössä. Silloinkin on varmistettava, ettei ulkomaalaisella työvoimalla poljeta suomalaisten palkkoja tai rikota voimassa olevia työehtosopimuksia. Tätä valitettavasti tapahtuu useasti ja siihen on puututtava.

Ulkomaisen työvoiman käyttäminen on myös useasti liian helppo ratkaisu, jolloin rakenteellisia muutoksia koulutuspolitiikassa eikä palkkapolitiikassa tarvitse tehdä. Suomen pitäisi ensisijaisesti ratkaista itse työvoimapula-alansa tekemällä koulutus alalle houkuttelevammaksi sekä lisätä koulutuspaikkoja ja samaan aikaan vähentää niillä aloilla, missä työvoimapulaa ei ole. Palkkakannustin on tässä yksi asia, mutta myös erilaisia urakehitysmalleja pitäisi ruveta suunnittelemaan. Monen hoitajan urakehitys lakkaa samalla hetkellä, kun hän valmistuu, vain harvalle riittää paikkoja asiantuntijan tehtävissä.

Ulkomaisen työvoiman käyttäminen tulee kalliiksi myös maalle, josta koulutetut ihmiset ovat lähteneet pois. Harva maa kouluttaa toisten maiden tarpeisiin asti omia kansalaisiaan. Tässä poikkeuksen tekee Filippiinit, mistä on tullut ”sairaanhoitajatehdas”. On moraalisesti arveluttavaa hyötyä toisen maan kouluttamista työntekijöistä ja käyttää heitä halpatyövoimana Suomessa, samalla polkien suomalaisten palkkoja. Tätä moraalista ongelmaa ei ole Suomen itsensä kouluttamissa ihmisissä.

Perinjuurin vanhana vennamolaisena olen jo kerran (tai pari) ollut samaa mieltä – täysin eri ideologiaa ja puoluetta edustavan – Dan Koivulaakson kanssa ja nyt täytyy todeta (unohtakaa nuoleskelu), että myös Teemu Hiilinen osuu täysin napakymppiin kommentissaan.

Tosin Teemulle täytyy kertoa se, että myös hänen mainitsemallaan rakennusalalla työperäinen maahanmuutto näkyy ja juuri ns.talousajattelun myötä joka päivä voimakkaammin. Nämä ns. viiden euron vierastyöläiset alentavat suomalaistenkin palkkatasoa ja vievät myös heiltä työmahdollisuuksia. Kysele asiasta vaikka Rakennusliiton änkyröiltä.

Lähde: Hommawatch

Site Meter

JK. Jussi Jaloselle: tuolle mainitsemallesi käsitteelle ”remittance” ei taida löytyä vielä oikein suomenkielistä sanaa. Annapa jokin hyvä ehdotus, se saattaa päätyä ihan viralliseen kieleen saakka (me suomalaiset kun olemme vieläkin hanakoita kehittämään oman kulttuurimme pohjaa – omaa kieltämme).

Oma ehdotukseni on siirtotyöraha
tai vierastyöraha.

Kuopion kaupungin uimahalleista vastaavan hallipäällikkö Hannu Pöllän mukaan monikulttuurisuus ei voi maksaa kohtuuttomia.

Suihkuverhon kaltaisia varustemuutoksia voimme tehdä, mutta jos erityiskohtelu vaatii rakentamista, silloin menee överiksi.

Samassa kaupungissa toimivan kristillisen järjestön, Setlementti Puijolan maahanmuuttajien kotouttamisesta vastaava koordinaattori Laura Rajaniemi korostaa, että maahanmuuttajat pitää kotouttaa suomalaisiin tapoihin.

Kaikille ei kannata järjestää omia ryhmiä mutta hienovaraisuuttakin tarvitaan. Maahanmuuttajat ovat tulleet vapaaehtoisesti ja kyllä maassa on opittava elämään myös maan tavalla.

Aivan oikein. Savossa näköjään terve järki on edelleen voimissaan – myös maahanmuuttajien kanssa työtä tekevien viranomaisten ja järjestöjen piirissä.

Sen verran tuohon tosin haluan todeta, että monikultturisuus ei voi olla kuitenkaan tavoiteena väestösltään yli 90 %sesti yksikulttuurisessa kansallisvaltiossa.

Etenkään silloin, kun se on vastoin enemmistön tahtoa. Maassa – edelleen – maan tavalla tai maasta pois.

Lähde: Kuopion kaupunkilehti

Site Meter

”Missään ei ole niin pahoja ihmisiä kuin Suomessa”

Romanikerjäläinen Virginia Moldovan Hyysärin artikkelin mukaan.

Tällaisen johtopäätöksen jälkeen (hänen asemassaan) tuntuisi (ainakin minusta) hyvin luontevalta pakata tavarat ja poistua moisesta paheen pesästä.

Lähde: HS

Site Meter

Sisäasiainministeriössä valmistellaan parhaillaan merkittäviä muutoksia voimassa olevaan kansalaisuuslakiin. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2009. Uusi kansalaisuuslaki tulee voimaan vuonna 2010.

Lain yksi tarkoitus on lyhentää kansalaisuuden saamiseen vaadittavaa Suomessa asumisen vähimmäisaikaa kuudesta vuodesta neljään tai viiteen vuoteen. Samalla aiotaan laskea kansalaisuuteen vaadittavaa kielitaitovaatimusta erityisesti luku- ja kirjoitustaidottomien ulkomaalaisten kohdalla. Nykyisin kansalaisuuden saaminen edellyttää yleensä vain tyydyttävää kotimaisen kielen taitoa. Tätä vaatimusta aiotaan laskea. Suunnitellut muutokset ovat luonteeltaan sellaisia, että ne heikentävät automaattisesti maahanmuuttajien sopeutumista ja kiinnittymistä suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.

Lisäksi Sisäasiainministeriö aikoo selvittää ”muut kansalaisuuslain keskeiset muutostarpeet”. Näitä muutostarpeita ei ole mitenkään eritelty, yksilöity ja tiedotettu julkisuudessa. Missään ei ole esitetty perusteita sille, miten kansalaisuuslain muutos ajaisi Suomen ja Suomen kansalaisten etuja tai miksi se olisi ylipäätään tarpeellinen.

Asioiden käsittelytapa ei vastaa kansalaisten käsitystä avoimuudesta ja osallistavasta demokratiasta. Tällainen salamyhkäisyys aiheuttaa kansalaisissa helposti tuntemuksia asioiden tarkoituksellisesta salaamisesta.

Kansalaisuuslain muuttaminen helpottaa Suomen kansalaisuuden saamista merkittävästi. Lakimuutos synnyttää taas uuden, suomalaisten veronmaksajien kannalta negatiivisen vetovoimatekijän, jonka johdosta maahamme pyrkivien sosiaaliturvapaikanhakijoiden määrä tulee vääjäämättömästi kasvamaan entisestään.

Kansalaisten yleisen oikeustajun mukaan maahanmuuttajan tulee ymmärtää Suomen kansalaisuus etuoikeutena, ei automaationa. Suomen kansalaisuutta ei tule missään tapauksessa myöntää henkilölle, joka on syyllistynyt rangaistavaan tekoon tai määrätty lähestymiskieltoon. Myös rikoksen, josta ei ole tuomittu rangaistusta lieventävien seikkojen vuoksi, pitää olla este kansalaistamiselle. Kansalaisuuden hakijan tulee pystyä luotettavasti selvittämään, miten saa toimeentulonsa. Erilaiset sosiaalietuudet eivät saa olla merkittävin toimeentulon lähde.

Suomen hallituksen tulee välittömästi järjestää kattava, avoin ja puolueeton tiedotuskampanja uudesta kansalaisuuslaista sekä sen taloudellisista, kulttuurisista, turvallisuuspoliittisista ja sosiaalipoliittisista vaikutuksista.

Vaadimme Suomen valtiota järjestämään päättäjiä sitovan kansanäänestyksen uudesta kansalaisuuslaista ennen lain lopullista hyväksymistä

Toimi heti ja allekirjoita adressi. Lähetä siitä tietoa myös sukulaisille, ystäville, kavereille jne. Adressi luovutetaan eduskunnalle ennen lakiesityksestä äänestämistä.

Allekirjoita adressi täällä.

Adressin on laatinut ja siitä vastaa Muutos 2011 ry, Förändring 2011 rf

Juha Mäki-Ketelä
jmakiketela@gmail.com

Site Meter

Eräs Alexis Kouroksen kirjoittamana mielenkiintoiseksi osoittautunut kirjoitus on julkaistu Hyysärin  Sunnuntaidebatti-sarjassa tänään 4.10.2009.

Kirjoittaja on tunnettu lähinnä siitä, että hänen vaimonsa on Ihmisoikeusliitossa työskentelevä äänekäs kukkahattutäti Kristiina Kouros.

Toissijaisesti Alexis Kouros tunnetaan joissain piireissä siitä, että hän on iranilaissyntyinen lääkäri, kirjailija ja elokuvantekijä. Nykyään hän on perustamiensa (ja ajoittain aika paksua suomalaisvihaa suoltavien) monikulttuuripropagandaa julistavien  englanninkielisten SixDegrees ja Helsinki Times -lehtien kustantaja ja päätoimittaja. Kouros on asunut Suomessa vuodesta 1990. Hän ei ole pakolaistaustainen maahanmuuttaja.

Mielestäni Kouros on osunut havainnoissaan ainakin osittain  oikeaan. Näiden havaintojen suurin arvo tosin on se, että niiden esittäjä on hyvin selvästi muuttanut kurssiaan eräiden maahanmuuttoon liittyvien perusasioiden suhteen.

Kouros toteaa näin:

Tein vuosina 2001–2005 yhteensä viisi dokumenttielokuvaa Suomeen otetuista kiintiöpakolaisista. Olin mukana, kun suomalainen viranomaisdelegaatio kävi vuonna 2001 Iranissa. Työministeriön, suojelupoliisin ja Ulkomaalaisviraston edustajat olivat valitsemassa 200 Iraniin asettunutta afgaanipakolaista uudelleensijoitettavaksi Suomeen.

Seurasin valintahaastatteluun päässeiden afgaanien elämää Iranissa, valintaprosessin kiemuroita, suomalaiseen yhteiskuntaan valmentavaa kurssia ja lopulta pakolaisten elämää Suomessa. Kokemani ja näkemäni perusteella minulle syntyi käsitys, ettei kiintiöpakolaisten ottamisessa ole paljonkaan järkeä.

Kiintiöpakolaisiksi eivät yleensä pääse eniten avun tarpeessa olevat, koska valintajärjestelmä suosii pakolaisten koulutetuinta ja sopeutuvaisinta osaa. Päästäkseen kohdemaiden edustajien haastatteluun pakolaisten on ensin vakuutettava paikalliset YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n edustajat siitä, että he täyttävät uudelleensijoittamiselle asetetut kriteerit. Pakolaisten tulee itse ottaa selvää tästä mahdollisuudesta ja hakemusten täyttämisestä.

UNHCR ei aktiivisesti etsi eniten apua tarvitsevia. Teheranissa haastattelemani uudelleensijoitusosaston italialainen johtaja ei halunnut paljastaa uudelleensijoittumishaastatteluun valituksi tulemisen kriteerejä, sillä muuten he ”saisivat valtavasti oikein täytettyjä hakemuksia”.

Prosessi on siten arvoitus, jonka ratkaisijalle myönnetään palkinnoksi matka tuntemattomaan paratiisiin. Listalle päätyminen on sattumanvaraista, eivätkä heikoimmassa asemassa olevat välttämättä pääse edes ehdokkaaksi.

Kun ajatellaan Suomea pakolaisuuden (mahdollisena) kohdemaana, kaikille pitäisi olla  varsin selvää, että ihmisten maahantuonti – Kouroksen kuvaamalla Lottovoitto-menetelmällä – maapallon toiselta puolelta ja aivan toisenlaisen kulttuurin ja ympäristön piiristä on huonointa mahdollista pakolaispolitiikkaa.

Pakolaisuuden pitäisi perustua henkilökohtaiseen tilanteeseen ja sen pitäisi olla aina kestoltaan väliaikaista. Timo Vihavainen on pukenut tämän erinomaiseen muotoon hetki sitten:

”Poliittinen turvapaikka on vanhastaan vainottujen ihmisten oikeus. Samoin kuin tietysti heidän velvollisuutensa on lähteä takaisin, kun turvapaikkaa ei enää tarvita.”

Pakolaisuusasema on laajennettunakin  luonteeltaan eräänlainen suojaväistö. Sillä pyritään suojaamaan yksilöä (ja hänen perhettään) joltain uhkalta (sota, poliittinen vaino, luonnonkatastrofi jne.).  Suojaväistön tulee UNHCR: (itsensä näköjään hylkäämien) perusperiaatteiden mukaisesti suuntautua mahdollisimman lähelle pakolaisen kotiseutua ja olla kestoltaan väliaikaista.

Kiintiöpakolaisuus on aivan samanlainen kiintiöön perustuva asia kuin kaikki muukin kiintiöinti (sukupuolikiintiöistä alkaen). Kiintiöinti on itse asiassa tietynlaista erottelua jonkin ominaisuuden perusteella ja se on omiaan heikentämään kyvykkäimmän tai suurimmassa tarpeessa olevan asemaa – kyvyttömyyden ja tarpeettomuuden hyväksi.

Viime vuosien aikana on näyttänyt siltä, että kiintiöpakolaisuudesta on tullut samanlainen sosiaalisen väestönsiirron mekanismi kuin USA:ssa myönnettävä Green Card on ollut jo hieman pidempään.

Kouros toteaa, varsin maanläheisesti:

Jokaiseen kiintiöpakolaiseen kulutettu raha voisi pelastaa satoja taakse jätettyjä pakolaisia kurjuudesta.

Tässä on varsin suuri viisaus – kiteytettynä yhteen lauseeseen.

Pakolaispolitiikan pitäisi perustua ihmisten hädänalaisen tilanteen helpottamiseen ja heidän auttamiseensa – ei sosiaalisilla tai humanitaarislla syillä perusteltuun kansainvaellukseen.

Eikä myöskään  humanitaaristen resurssien (koulutettujen ja kielitaitoisten ihmisten) kahmimiseen kehitysmaista kehittyneiden maiden halpatyövoimaksi.

Kun valintoja tehdään, hakijan eduksi lasketaan sopeutuminen toisessa maassa. Sitä pidetään merkkinä siitä, että pakolainen pärjäisi myös uudelleensijoitusmaassa. Näin kiintiöpakolaisiksi päätyvät useimmiten hyvin koulutetut tai itsensä työllistävät henkilöt. Juuri he, joita tarvittaisiin pakolaisten kotimaissa.

Tämä on sellainen asia, jota on itsekin pyrkinyt pitämään esillä . Minusta on ollut jotenkin käsittämätöntä, että tietyt vihervasemmistoa edustavat naiset – kuten Heidi Hautala, Tuija Brax, Satu Hassi ja Anne Sinnemäki – ovat tieten tahtoen ajaneet tällaista politiikkaa – ja sen myötä maailman väestönräjähdyksen pahentumista ja kehitysmaiden olojen kurjistumista.

(Ehkä tässäkin on kyse lopultakin vain vihreyteen ja humaanisuuteen kätketystä vallasta ja sen himosta?)

Kouros on pukenut sanoiksi myös erään erittäin tärkeän asiaan liittyvän (totuuteen pohjautuvan) havaintonsa:

Valitut pakolaiset kutsutaan muutaman päivän kestävään kulttuuriorientaatioon, jossa kerrotaan suomalaisesta yhteiskunnasta, ilmastosta, kielestä ja käytännön asioista. Pakolaisille jaettavan ja heidän äidinkielellään painetun esitteen otsikkona on ytimekkäästi ”Tervetuloa Suomeen”.

Tietoiskussa ei kuitenkaan kerrota selkeästi, että merkittävä osa suomalaisista ei toivota heitä tervetulleiksi. Jos tämä kerrottaisiin, kuinka moni haluaisi tulla Suomeen?

Asian ytimeen – tämä pitäisi ehdottomasti kertoa myös niille ihmisille, joille annetaan valheellinen ja ruusuinen kuva Suomi-nimiseen paratiisiin pääsemisestä muutaman päivän kestävän kulttuuriorientaation jälkeen.

Tässä kusetetaan sekä alkuperäisväestöä että toivorikkaita maahansaapujia. Kun maahanmuuttajien määrä kasvaa kriittisen pisteen yli, olemme samassa tilanteessa kuin monet muut eurooppalaiset valtiot – keskellä etnistä ja uskonnollista sisällissotaa.

Kenen etuja tällainen kansojen ja kulttuureiden sekottaminen keskenään sitten ajaa, onkin se päivän tuhannen taalan kysymys.

Macchiavelliläisittäin nykyistä Eurooppaa tarkastelevan skeptikon näkökulmasta tämä ajaa (macchiavelliläisittäin toimivien) oligarkkien (l. muutaman vallanpitäjän) todellisia etuja.

Jo muinaiset roomalaiset nimittäin tiesivät sen, että Divide et Impera toimii parhaimmin useiden erilaisten kansojen hallinta- ja alistuspyrkimyksien työkaluna.

Lähde: HS

Site Meter

    Kuva:HS/Vesa Oja
Professori Timo Vihavaisen mukaan Suomessa hyssytellään kriittistä keskustelua esimerkiksi maahanmuutosta.

Hyysäri on yllättäen kirjoittanut professori Timo Vihavaisesta aika laajan (ja yllättävän positiivisen) artikkelin:

Quote:
Kansakunta taas rähmällään

Professori Timo Vihavaisen mukaan suomalainen älymystö vaikenee maahanmuuton ongelmista. Keskustelu vaiennetaan ja kriitikot leimataan aivan kuten 1970-luvulla.

Tuskin tarvitsee olla ennustaja arvatakseen, että suuri osa niistä maahanmuuttajista, joita oma älymystömme niin innokkaasti on maahan haalimassa, tulee muodostamaan tulevien slummiemme kantaväestön.

Tällaiseen tekstiin saattaisi törmätä ”maahanmuuttokriittisellä” nettisivulla, mutta harvemmin professorin esseekokoelmassa.

Katkelma on Timo Vihavaisen tuoreesta kirjasta Länsimaiden tuho (Otava). Vihavainen on Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professori, joka hätkähdytti suomalaisia viimeksi 1991 ilmestyneellä kirjallaan Kansakunta rähmällään, suomettumisen lyhyt historia. Neuvostoliiton kuolinkamppailun aikaan ilmestynyt teos käynnisti keskustelun Suomen lähihistorian kipupisteestä. Vihavainen kuvasi tragikoomisten esimerkkien kautta kulttuuria, jossa itsesensuuri kukoisti ja pisteitä kerättiin mielistelemällä itänaapurin totalitaristista systeemiä.

Viime vuosina Vihavainen on julkaissut pääasiassa Venäjää koskevia teoksia. Kanava-lehden kolumneissaan hän on purkanut havaintojaan kulttuurin rappiosta, joka on hänestä aiheena muuttunut täydellisen epämuodikkaaksi. Arvot ovat muuttuneet niin täydellisesti, ettei kukaan kiinnitä asiaan mitään huomiota.

Kolumneista kasvoi Länsimaiden tuho, jossa Vihavainen maalaa aatehistorian suuria linjoja leveällä pensselillä. Läntisten klassikoiden lisäksi tekstissä vilisevät venäläiset ajattelijat ja kirjailijat.

Vihavaisen ydinteesin mukaan kulttuuri – pyrkimys totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen – on korvattu kyltymättömällä kuluttamisella. Uusi ihminen, narsistinen öykkäri, on omaksunut nihilistisen opin, jossa kaikki määritellään mielihyvän kautta. Länsimainen kulttuuri on kaivanut oman hautansa hukkaamalla perusarvonsa.

Ja kansakunta on taas rähmällään, etenkin älymystö.

”On tyypillinen älymystön tarina, että mennään halpaan. Suomalaisälymystö hairahti aikanaan stalinismiin, mutta se ei ole oppinut mitään”,

Vihavainen sanoo.

Moniarvoisuuttaan korostava postmoderni älymystö pitää kaikkea yhtä arvokkaana ja hyssyttelee kriittistä keskustelua poliittisen korrektiuden nimissä. Ennen vaiettiin Neuvostoliitosta. Nyt vaietaan esimerkiksi feminismistä ja maahanmuutosta.

”Feminismi on ilman muuta tabu. Se on hyvin samanlainen kuin aikanaan sosialismi. Kaikki sanoivat, että olen minä jonkin sortin sosialisti, koska sosialismi tarkoitti kaikkea hyvää, mitä maailmassa oli keksitty”,

Vihavainen sanoo.

Hänestä feminismi ja naistutkimus ovat immuuneja kritiikille. ”Se on kuin aikoinaan kommunistinen ideologia, joka todisti itsensä oikeaksi ja teki kritiikin mahdottomaksi, koska systeemin ulkopuolelta sitä ei voinut kritisoida.”

Sitten päästään vielä polttavampaan aiheeseen, maahanmuuttoon. Vihavainen kutsuu kirjassaan maahanmuuttoa ”länsimaisen kulttuurin itsemurhaksi”. Hänestä maahanmuutto on kuin hulluuden riemumarssi, jonka turmiollisuus tiedetään ennakolta. Silti siihen mennään mukaan, koska totuutta ei haluta katsoa silmiin.

Kyseessä on niin suuri tabu, ettei vaihtoehdoista keskustella. Vihavainen väittää, että vallitsevan opin mukaan on väärin ja syrjivää olettaa, että muuttoliikkeestä voisi koitua pysyviä ei-toivottuja tuloksia Suomelle. Hänestä totuus on se, että vaikeudet ovat alkaneet jokaisessa Euroopan maassa, jossa maahanmuuttajien määrä on kasvanut tietyn rajan yli.

”Meillä on hurskaasti kuviteltu, että maahanmuuttajat tulevat hoitamaan vanhuksia, tekemään muita pienipalkkaisia töitä ja palvelemaan kulutusyhteiskuntaa itse pahemmin kuluttelematta.”

Ellei maahanmuuttaja opi kunnolla kieltä, hän jää toisen luokan kansalaiseksi ja katkeroituu. Seurauksena voi olla lähiömellakoita Ranskan tai Ruotsin tyyliin.

Suurin osa ongelmista johtuu Vihavaisen mukaan islamista.

”Islamin perussanoma on hyvin aggressiivinen. Islam on elävä uskonto, joka otetaan hyvin vakavasti tietyissä piireissä. Ihmiset, jotka tulevat maailman primitiivisimmistä maista – Somaliahan on ollut aina häntäpäässä mittareiden mukaan –, ovat kulttuurisesti hirvittävän kaukana läntisestä maailmasta. Kulttuurisokki on valtava”,

Vihavainen sanoo.

Hän ennustaa, että Suomessa eletään pian yhä enemmän islamismin ehdoilla.

”Kaikkein aktiivisin porukka sanelee ehtonsa muillekin. Meillä on vastaavasta kokemusta taistolaisuuden ajalta.”

Tanskalaispilakuvien aiheuttamat reaktiot ovat hyvä esimerkki.

”Se oli pöyristyttävää, kun ajattelee, miten pyhä asia sananvapaus meille on. On herättänyt valtavasti myötäjuoksemista, että eihän meillä saa loukata maahanmuuttajien uskonnollisia tunteita.”

Islamin pitäisi Vihavaisen mukaan uudessa ympäristössään eurooppalaistua, ettei Eurooppa islamisoituisi. Esimerkiksi sikhit tai hindut tuskin aiheuttaisivat ongelmia. Saati kiinalaiset.

”Kiinalaiset sopeutuvat hirveän hyvin ja nopeasti. Yleisemmin missään maissa ei ole ollut ongelmia kiinalaisten kanssa, paitsi että he pärjäävät paremmin kuin kantaväestö.”

Vihavainen suhtautuu nihkeästi jopa turvapaikanhakijoihin.

”Poliittinen turvapaikka on vanhastaan vainottujen ihmisten oikeus. Samoin kuin tietysti heidän velvollisuutensa on lähteä takaisin, kun turvapaikkaa ei enää tarvita.”

Venäläiset olisivat Vihavaisesta Suomeen sopivin maahanmuuttajaryhmä, koska he ovat kulttuurisesti meitä lähellä. Ongelma olisi se, että Venäjän johto käyttäisi todennäköisesti venäläisvähemmistöä politiikan välineenä.

Venäläiset maahanmuuttajat saattaisivat Vihavaisen mukaan sopeutua Suomeen jo yhdessä sukupolvessa. Venäläisyydellä olisi suomalaisuudelle paljon annettavaa.

”Venäjällä pidetään arvoja kunniassa. Kukaan ei esimerkiksi epäile, ettei korkeakulttuuri olisi parempaa kuin matalakulttuuri.”

”Siellä keskustellaan ilman tabuja oikeastaan mistä tahansa. Siinä mielessä suomalainen kulttuuri on paljon ahdistavampi. Meillä on valtavasti asioita, joista ei voi puhua ilman kuonokoppaa. Eikä niitä voi näköjään edes ajatella.”

Vihavaisen mukaan suomalaisten käsitys, jonka mukaan Venäjällä ei ole mielipiteen tai ilmaisun vapautta, on täysin väärä. Vapaampi mielipideilmasto ei tosin koske Kremlin arvostelua.

Hän on välillä huolissaan naapurimaan suunnasta.

”Venäjän ’suvereeni demokratia’ ei tarkoita muuta kuin sitä, ettei kansainvälisistä normeista välitetä.”

Siirtolaisuuden seurauksista ja vaihtoehtojen hinnasta keskustelun avaava henkilö on Vihavaisen mukaan suuressa vaarassa profiloitua rotusortajaksi ja joutua sylkykupiksi. Tabut ovat immuuneja kritiikille kuten suomettumisen aikana, jolloin äärioikeistolaisleima oli herkässä ja lyötiin aivan järjenvastaisesti niihin, jotka itse asiassa vaativat normaalia demokratiaa.

Mitä hän mahtaa ajatella Jussi Halla-ahosta?

Vihavainen pitää Halla-ahon uskonrauhan rikkomisesta saamaa sakkotuomiota ”pöyristyttävänä”.

”Hän on totuuden puhuja, joka ei saa yösijaa. Mutta siitä huolimatta hän ei malta olla puhumatta.”

Vihavainen rinnastaa Halla-ahon Tuure Junnilaan, joka leimattiin Kekkosen Suomessa äärioikeistolaiseksi, vaikka hän edusti pohjoismaista demokratiaa.

Haluaako poliittisesti hyvin epäkorrekteja mielipiteitä luukuttava 62-vuotias professori Vihavainen itse kansakunnan sylkykupiksi? Hän on ensimmäinen raskaan sarjan akateeminen vaikuttaja, joka kritisoi näin suorasukaisesti Suomen maahanmuuttopolitiikkaa.

”Tässä iässä ei kannata enää pelätä. En ole enää mihinkään pyrkimässä. Minullahan on jo eläke odottamassa, jos haluan lähteä.”

Suosittelen kaikkia niitä lukijoitani, jotka suhtautuvat nykyiseen menoon edes hieman kriittisesti, tutustumaan henkilökohtaisesti Timo Vihavaisen tähän Otavan kustantamaan uuteen kirjaan  Länsimaiden tuho.

    Kuva:Otava

Vihavainen kirjoittaa tässä juuri ilmestyneessä teoksessaan siitä, kuinka länsimaat (sellaisena kuin me ne tunnemme ja ymmärrämme) kulkevat kohti perikatoa. Kehitys ei ole enää pysäytettävissä.

Vihavainen perustelee näkemyksenä laajassa ja analyyttisessä teoksessaan muun muassa demografialla, siirtolaisuudella, maapallon lämpenemisellä ja taloudellisen painopisteen siirtymisellä Aasiaan. Kulttuurillamme on runsaasti sekä sisäisiä että ulkoisia uhkia.

Lännen 1800-luvun puolivälissä alkanut kukoistus päättyi 1900-luvun jälkipuoliskolle. Vahvan talouden, innovatiivisuuden ja hyvinvoinnin surkastuessa vain kuluttaminen kukoistaa. Koko läntinen elämäntapa on alisteinen konsumerismille. Vihavainen ei näe perustetta Francis Fukuyaman optimismille vaan päinvastoin ihmettelee, miksi lännen tuhosta on lakattu puhumasta nyt, kun se tapahtuu kiihtyvällä vauhdilla.

Vihavainen on kirjassaan tarkastellut 2000-luvun ilmiöitä kulttuurin muutoksen ja kriisiytymisen perspektiivistä pohtien Euroopan ja Amerikan kehitystrendejä ja niiden heijastumista Suomeen. Osansa saa myös kulttuurisesti omaleimainen Venäjä, jonka kehitystie on poikennut länsimaiden valtavirrasta.

Vihavainen on Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professori. Hän on julkaissut useita Venäjää käsitteleviä tutkimuksia. Kansakunta rähmällään – suomettumisen lyhyt historia (Otava, 1991) herätti aikanaan kiivaan keskustelun. Myös vuonna 2007 ilmestyneestä Opas venäläisyyteen -teoksesta (Otava) on otettu useita painoksia.

Lähteet: Otava, HS/Digilehti (Lyhyempi versio löytyy maksutta täältä)

Site Meter

Jk. Ihan tiedoksi Hyysärin toimittajaneroille, tämä blogi ei ole maahanmuuttokriittinen.

Seuraava sivu »