Kuten jokainen politiikkaa seuraava on havainnut, yhdessä suomalaisen politiikan ikuisuuskysymyksessä tapahtuu jotain. Se kansalaisaloite, jossa vaaditaan pakollisen ruotsin kielen opiskelun poistamista kouluista, on etenemässä eduskuntaan, sillä aloitteen laatijat ovat saaneet kerättyä kokoon yli 50 000 nimeä.
Myös RKP:n mandaatilla valtioneuvonton penkkiä, jakkupukunsa housuja, kansalaisten hermoja ja veronmaksajien rahoja kuluttava oikeusministeri Anna-Maja Henriksson hyväksyi erätappion ja totesi päivän Hyysärissä,
”Ruotsi on Suomen toinen kansalliskieli. Nyt 50 000 ihmistä on halunnut, että aloite viedään eduskunnan käsittelyyn ja näin myös tapahtuu.”
Nyt tapahtuu se, että kansalaisaloite etenee eduskuntaan. Se ei kuitenkaan tarkoita mitään muuta, kuin ns. poliittisen keskustelun alkamista Arkadianmäen Ongelmajätelaitoksessa.
Jokainen omilla aivoillaan ajatteleva ymmärtää sen, että vaikka suomalaiseen järjestelmään tuotiin suoran kansanvallan elementtinä kansalaisaloite, se vesitettiin välittömästi vallanpitäjien toimesta. Siitä ei tehty eduskuntaa sitovaa, joten se on tavallaan yhtä turha elementti, kuin suora presidentinvaali sen jälkeen, kun presidentiltä vietiin valtaoikeudet pois.
Tässä näemme kaksi malliesimerkkiä siitä, ettei kukaan vallanpitäjä (paitsi Benito Mussolini) luovu vallastaan toisten tahdosta eikä etenkään ilman puolittaista pakkoa.
Myös Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtajaCarl Haglund kommnetoi asiaa Erkkomedian Neloselle seuraavasti:.
”Harras toive siitä, että ruotsin kielen muuttaminen vapaaehtoisessi parantaisi muiden kielten osaamista ei pidä paikkaansa. Sen jälkeen kun ruotsi muutettiin vapaaehtoiseksi yo-kokeessa, kielivarantomme on huonontunut. Jos tämä tulisi voimaan, suomalaisten kielitaito heikkenisi.”
Ikävin asia tässä on se, että samat tahot jotka ajaa tätä, niin niillä on myös muita tavoitteita koskien maamme kaksikielisyyttä.
Se ei koske vaan sitä että mitä opetamme lapsillemme. Pyrkimyksenä on pitkän päälle muuttaa nykytilannetta, jossa kaikilla suomalaisilla on kielestä riippumatta samat oikeudet ja mahdollisuudet. Toivoisin tästä avointa keskustelua.”
Nyt haluan antaa pienen vinkin RKP:lle. Voi toki olla, että tämä tulee myöhässä, mutta kuitenkin.
RKP:n olisi syytä muistaa, että se edustaa noin neljän ja puolen prosentin kokoista alkuperäisväestön osaa koko Suomen kansasta – tai sen pitäisi edustaa. Se on viimeisten vuosikymmenten aikana edustanut kuitenkin lähinnä Ankkalammikon pääomapiirejä ja näiden intressejä – unohtaen suomenruotsalaisen kulttuurin ja kielen aseman täysin.
Hieman huvittavalla tavalla tämän suomenruotsalaisen pääoman edustajat ovat lähteneet mukaan vihervasemmistolaisten kulttuurimarxilaiseen Minervan kelkkaan.
Tässä päästäänkiin varsinaiseen aiheeseen.
Suosimalla kaikkia ulkomailta valuvista ongenonkijoista hiljalleen isänmaahamme syntyviä (ja tänne riippumaan jääviä) erilaisia vähemmistöjä, RKP on kaivanut jo jonkin aikaa maata suomenruotsalaisen kansanosan alta. Siis juuri se puolue, joka on ilmoittanut puolustavansa (ja jonka todellisuudessa pitäisikin puolustaa) suomenruotsalaisen kansanosan etuja.
Ankkalammikossa ei ole ymmäretty sitä, että jokaisen vähemmistön saamat erioikeudet perustuvat enemmistön myötämielisyyteen ja sen kykyyn kustantaa tällaisen etuoikeuden taloudelliset kustannukset. Ennustin jo vuosia sitten sitä, että kun venäjää äidinkielenään puhuvan vähemmistön osuus kasvaa suuremmaksi kuin ruotsia äidinkielenään puhuvan vähemmistön osuus, olemme vääjäämättä tilanteessa, jossa ruotsin kielen asema kansalliskielenä lakkautetaan ja siitä tehdään venäjän kanssa vähemmistökieli.
Nykyinen taloudellinen lama kiihdyttää tätä kehitystä vielä nopeammaksi, koska kohta joudumme kansakuntana miettimään oikeasti sitä mihin meillä on varaa ja mihin ei.
(Asiaa sivuavana esimerkkinä – kansankoulunopettajan pätevyydellä sekä puolueen jäsenkirjan ja sukupuolensa vuoksi valtionvarainministeriksi päässeen – Jutta Urpilaisen ilmoitus siitä, että ensi vuoden alusta yritysten edustukseen liittyvien kulujen verovähennysoikeuspoistetaan kokonaan.
Sen seurauksena tapahtumajärjestäjät, ravintolat, matkailu- ja majoitusyrittäjät sekä taksi- ja tilausliikenne ajetaan entistä pahempaan ahdinkoon taantuman edelleen syventyessä).
Niin se vinkki. Saadakseen suomalaisten enemmistön pakkoruotsin kannalle, RKP:lla on olemassa erittäin hyvä jokeri kädessään.
RKP voi aivan hyvin tuoda keskusteluun sellaisen argumentin, että säilyttämällä pakkoruotsi ja kaksi kansalliskieltä, pidetään huoli siitä, ettei tulevaisuudessakaan Suomessa ole maahanmuuttajia poliiseina eikä minkään muunkaan valtiollisen väkivaltamonopolin osasen virkamiehinä.
Kahden kansalliskielen vuoksi näihin tehtäviin vaaditaan kummankin kielen osaaminen. Kahden (maailmanlaajuisesti varsin marginaalisen) kielen opiskelu ei onnistu suoritustason ammattiin hakeutuvalta maahanmuuttajalta kuin erittäin harvoissa tapauksissa. Yhden ehkä oppii, mutta toinen (varsinkin kun kielet eivät ole mitään sukua toisilleen) on käytännössä mahdottomuus.
Nyt taitaa olla kuitenkin niin, ettei RKP halua tai pysty tätä vinkkiä hyödyntämään.
Suomen perustuslain 2 § määrittelee hyvin selvästi sen, kenelle valta kuuluu Suomessa. Siellä sanotaan, että valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle. Samassa pykälässä todetaan myös, että kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.
Perustuslain 17 § kertoo, että Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi.
Meitä yleläisiä toimittajia haukutaan siitä, että me tarjoamme mokutusta verorahoilla ja vouhkaamme rasismista. He ovat oikeassa. Laki Yleisradio OY:stä määrää, että julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta. (3. luku, 7§). Tämä taas pohjaa Suomen perustuslakiin.
Ei pohjaa Suomen perustuslakiin. Ei. Päin vastoin – laki Yleisradio Oy:sta on perustuslain vastainen.
Tämä on eräs tärkeimmistä syistä, miksi maahan olisi ensitilassa saatava täysin riippumaton perustuslakituomioistuin. Se takaisi lainsäädännön johdonmukaisuuden ja palauttaisi Arkadianmäen ongelmajätelaitoksessa verorahoilla lihovat yhteiskuntamme elätit normaaliin päiväjärjestykseen.
Vielä parempi vaihtoehto olisi tietenkin muuttaa perustuslaki sellaiseksi, että eduskunta poistettaisiin kokonaan, lainvalmistelu siirrettäisiin virkamiehille ja asiantuntijoille ja lain päättämisestä päätettäisiin suoran kansanvallan kautta.
Tähän on vielä matkaa. Vai uskotteko, että korruptoituneet poliitikot luopuvat nykyisetä vallastaan kansan hyväksi vapaaehtoisesti?
Ei, ei todellakaan. Mielummin he hännystelevät EU:a ja jakavat (perustuslain vastaisesti) valtaa ja verovaroja Suomen ulkopuolelle.
Samalla saadaan lakaistua maton alle esimerkiksi nuorison pahoinvointi, köyhtyminen, terveydenhuollon täydellinen toimimattomuus, poliittinen korruptio ja vaikkapa kiusalliseksi viime aikoina käynyt puolustusvoimien alasajo ja sen mukana pöydälle purjehtinut Nato-kysymys.
Tärkein yhteiskunnallinen ongelma juuri tällä hetkellä näyttäisi olevan Jussi Halla-ahon sakkotuomio. Siitä muuan kokoomuslainen poliitikko, Jan Vapaavuori, muokkaa hyvää vauhtia soihtua, jolla pääsee sytyttämään Halla-aholle varatun noitarovion.
Vapaavuori melskaa julkisuudessa, että hän pitävää Halla-ahon eilisistä kommenteista (joissa Halla-aho ilmoitti tyytymättömyytensä tuomioon) syntynyttä tilannetta vakavana. Hänestä vastuu on nyt ensi sijassa perussuomalaisilla. Hän vetosi vahvasti perussuomalaisiin, että he ymmärtäisivät ison asian olevan kyseessä. Vapaavuori totesi, että kyseessä on nyt Suomen ja eduskunnan arvovalta.
Vapaavuori on siis sitä mieltä, että 400 euron sakkotuomion saaneen henkilön, jonka tuomion pohjana oleva (tahallaan väärin ymmärretty) teksti, joka on kirjoitettu ennen kuin tätä on edes valittu Helsingin kaupunginvaltuustoon vuonna 2008, tulisi erottaa hallintovaliokunnasta tämän kyseenalaisen sakkotuomion takia?
Ilmeisesti Vapaavuoren mielestä kirjoitetusta lauseesta annettu 400 euron sakkotuomio on niin raskas, että sen kirjoittajan tulee erota?
Jostain syystä Vapaavuori jättää mainitsematta sen, että hänen omassa poliittisessa viiteryhmässään toimii eduskuntaryhmän puheenjohtajana (ja edellisen hallituksen ministerinä) muuan väkivalta- ja omaisuusrikoksista kolmeen otteeseen tuomittu henkilö.
Sieltä löytyy myös (esimerkiksi) toinen kokoomuspoliitikko Tämä ajoi viattoman ihmisen autoaan välineenä käyttäen hengiltä ja istuu silti Halla-ahonkin (sic!) tapauksessa (kyseenalaisen ja ristiriitaisen) lainsäädännön ja tuomioiden perustuslain kanssa yhteensopivuutta valvovan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana.
Arvatkaapa huviksenne keitä nämä kaksi suurta herraa ovat? Aivan oikein herra numero yksi on Vapaavuori itse ja herra numero kaksi on Kimmo Sasi.
Kun tuollainen häiskä on tuollaisen taustansa kanssa ja tuossa asemassa, on aika surullisenhupaisaa, ettäjuuri hän on heittämässä ensimmäistä kiveä.
No toisaalta, eipä tuo juuri sinänsä yllätäkään. Hänellähän on tunnettu tausta väkivaltarikokseen aikaisemmin syyllistyneenä ja tuomittuna henkilönä.
* * *
Lisää poliittista sosiaalipornoa löytyy täältä. Sieltä löytyy aika kattava lista niistä kansanedustajista, jotka on tuomittu rikoksesta. Luulisi Erkki Tuomiojan ja SDP:nkin pitävän hieman pienempää mölinää…
Ajattelin nyt ja tässä avautua tästä tärkeämmät yhteiskunnalliset keskusteluaiheet (Nato, EU, talouskriisi jne) syrjäyttäneestä Jussi Halla-ahon (poliittisen näytösoikeuden kautta väkisin väännetystä) oikeudellisesta ennakkotapauksesta .
Koko oikeusfarssiin liittyvä historia lienee kaikille tuttu, joten en ryhdy kaivamaan sitä tähän. Ainoastaan sen verran, että jokainen tuon kuuluisan kirjoituksen lukenut, ymmärtää kirjoituksen olevan puhdasta ja perisuomalaista vittuilua oikeuslaitokselle – ja etenkin sitä varsin puusilmäisesti edustavalle valtionsyyttäjä Mika Illmanille.
Halutessaan jokainen lukija voi hakea itse myös sen, mitä tässä blogissa on kirjoitettu kyseisestä prosekuuttorista, en viitsi linkittää tähän muuta, kuin sen kuuluisan täällä julkaistun Seppo Lehdontuomion – se nimittäin on yksi etappikivi koko tässä farssissa.
Tämän teen senkin uhkan edessä, että tämänkaltainen oikeusjärjestelmä saattaa naulata kirjoittajapoloisen ristille julkisen oikeuden päätöksen julkistamisesta.
Asian avautumiseksi lainaan Matias Turkkilaa, joka kirjoitti erinomaisen osuvasti ja koko prosessin ytimen kiteyttäen FB-seinällään:
Elämän hassuja ja pikkuruisia paradokseja: käräjäoikeus, hovioikeus ja korkein oikeus käyttävät noini neljä vuotta poistattaakseen netistä neljä erään nimeltä mainitsemattoman blogitekstin kappaletta. Näin tehtyään korkein oikeus menee ja julkaisee samat, juuri äsken laittomaksi määrittelemänsä tekstit omilla verkkosivuillaan.
… niinpä niin.
Turkkila viittasi siis tähän päätökseen, josta todellakin löytyy uudelleen (oikeuslaitoksen toimesta) nettiin lisätyt ja sieltä (yhtä kaikki) samaan aikaan poistettavaksi määrätyt kappaleet.
Koko oikeusfarssin tekee erittäin ikäväksi se, että kaikki pahimmat foliohattuteoriat ammattiloukkaantuneen virkamiehen (virka-asemastaan käsin) aikaansaamasta kostosta (yksityistä kansalaista kohtaan) ovat sitten osoittautuneet todeksi.
Hufvudstadsbladet uutisoi aiheesta eilen tuoreeltaan (koko juttu on luettavissa täältä). Jutussa oli haastateltu myös koko prosessin käynnistäjää, valtionsyyttäjä Mika Illmania. Illman loihe lausumaan seuraavasti:
Det är bra att lagtolkarna nu har fått ett prejudikat. Högsta domstolen har dragit en gräns som anger hur långt den som kritiserar makthavare har rätt att provocera och överdriva, säger Illman.
Eli tämä samainen Illman, jolle Halla-ahon kirjoitus esitettiin alunperin täkynä, tulkitsee KKO:n päätöksen suomeksi näin;
On hyvä, että laintulkitsijat ovat saaneet aikaan ennakkopäätöksen. Korkein tuomioistuin on vetänyt rajan sille laajuudelle, kuinka pitkälle vallanpitäjiä kritisoivilla (kansalaisilla) on oikeus provosoida ja yliampua.
Tuo Illmanin kommentti on erittäin suora tunnustus. Hän antaa ymmärtää käyttäneensä valtiosyyttäjänä koko oikeuskoneistoamme yksityisen kostonsa toteuttamiseen sekä perustuslakiin kirjatun sananvapauden rajoittamiseen – oman poliittisen näkemyksensä, agendansa ja tavoitteidensa pohjalta.
Tällainen ei kuulu oikeusvaltioon. KKO:n tuomiota vastaan taistelu on nykyisessä järjestelmässä (ja tällaisessa poliittisessa näytösoikeudenkäynnissä) aika hankalaa. Illmanin toimet tosin voi kuka tahansa viedä EOA:n pöydälle kanteluna.
Lienee turhaa sanoa, että oma uskoni EIT:n puolueettomuuteen on hyvin huteralla pohjalla nykyisin. Se on aivan samanlainen Euroopan Yhdysvaltojen vallanpitäjien käsikassara, kuin näköjään omakin oikeuslaitoksemme on.
Lisäksi olen kovasti taipuvainen epäilemään sitä, että kansanryhmää vastaan kiihottamista koskeva lainsäädäntö on vahvasti perustuslain (ja jopa ihmisoikeussopimusten) suojaaman sananvapauden vastainen.
Perustuslaissa on selvä esimerkki siitä, ettei perustuslain tasoiseen lakiin voida tehdä mitään poikkeuksia muuten kuin perustuslakiin itseensä kirjattuina.
12 §
Sananvapaus ja julkisuusJokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.
…
Eli ainoa siihen kuuluisaan perustuslakiin kirjattu poikkeama sananvapaudesta on lause, joka kuuluu; Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.
Näin olemme päässeet siihen, että KKO rikkoi perustuslakia tuomitessaan Jussi Halla-ahon kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ja uskonrauhan rikkomisesta.
Itse asiassa koko ongelman ydin on siinä, että nykyisin vallanpitäjä ajokoirineen tulkitsee lakia monopoliasemasta käsin. Mitään ulkopuolista valvojaa (Eduskunnan oikeusasiamiestä lukuun ottamatta) ei ole olemassa – jopa poliisi tutkii siihen kohdistuvat rikosepäilyt itse.
Se miten tällaisesta korruptiosta ja vääryydestä päästään eroon on erinomaisen yksinkertaista paperilla.
Suomeen pitää perustaa perustuslakituomioistuin
Käytännössä törmätään kuitenkin siihen ongelmaan, etteivät vallanpitäjät halua luopua vallastaan ja asettaa itseään ulkopuolisen tuomioistuimen tuomiovallan alaisiksi.
Tämä asia (kuten suora kansanvaltakin) ovat asioita, jotka vaativat Jytkyäkin suuremman poliittisen tömähdyksen ja aitoa poliittista tahtoa. Tahtoa ja kykyä muuttaa kurssia sille tielle, jolla kulkee oligarkia nimeltä Suomi.
Kun tarkastelee sananvapauden olemuksen kieroutumista nykyisessä yhteiskunnassamme, näkee hyvin sen kuinka kauas lainsäädäntö on (aika laajasti muutenkin) ajautunut oikeudenmukaisuudesta ja -tajusta.
Sananvapauden tarkoituksena on ollut suojata hallintoalamaista hallitsijan mielivallalta. Se on tuossa oikeassa ja alkuperäisessä muodossaan vertikaalinen ihmisoikeus.
Jossain vaiheessa siitä on kuitenkin muodostunut horisontaalinen. Kun hallitsija ottaa toisen hallintoalamaisen sananvapauden erityissuojeluun ja käyttää sitä poliittisena astalona toisen hallintoalamaisen sananvapautta vastaan, ollaan kaukana kohtuudesta, oikeudesta ja oikeudenmukaisuudesta.
Suomeksi sanoen, hallitsija on raiskannut sananvapauden ja käyttää sitä mielivaltaan alaisiaan vastaan.
* * *
Summa Summarum.
Mika Illman antaa selvästi ymmärtää, että koko casen tavoite on ollut nimenomaisesti rajoittaa sananvapautta, jotta vallanpitäjiin kohdistuva arvostelu voidaan kieltää – ja rangaista siihen syyllistyviä.
Ja jotta tähän prejudikaattiin on päästy, ei tarvittu kuin neljä vuotta kestänyt julkinen poliittinen ajojahti ja Korkeimman oikeuden räikeä perustuslain rikkominen.
Onnea kansalaiset. Miettikää tarkasti, ketä äänestätte seuraavissa vaaleissa.
Koska kohta voi käydä niin, ettette seuraavassa projektin vaiheessa ole oikeutettuja äänestämäänkään.
Tänään on hyvä syy liputtaa ja skoolata. 12 vuoden kansallinen hätätila ja painajainen loppuu tänään, kun koko kansan presidentiksi itseään tituleerannut vähemmistöänkyrä Tarja Halonen poistuu takavasemmalle Tasavallan Presidentin virasta.
Tuon kahdentoista vuoden ajan suomalaisen yhteiskunnan traditioita ja kivijalkaa rappeuttamaan pyrkinyt vasemmistotantta on saanut niin paljon ikävää ja pahaa hallintokautensa aikana aikaan, joten veikkaan ettei kansan konservatiivinen osa jää häntä kaipaamaan. Tässä kohtaa on syytä muistaa, että juuri Halonen ja hänen hengenheimolaisensa ovat pääsyylliset siihen ikävään asiaan, että Suomen kansa on jakautunut jyrkästi kahtia.
Suoraan kansanvaltaan uskovana ei tulisi mieleenikään arvostella sitä vaalitulosta, jolla Halonen pääsi valtaan. Se, että tulos ei miellytä kertoo ainoastaan siitä, ettei omalla puolella tullut tehtyä tarpeeksi töitä oman asian ja ehdokkaan eteen – tai sitten vaihtoehtoisesti sen, että valintamahdollisuudet olivat lähinnä verrattavissa valintaan kupan ja ruton väliltä.
Halosen kausi hallitsijana herättää myös aiheellisen kysymyksen siitä, onko presidentti-instituutio sinänsä välttämätön – ja jos on, millaisin valtaoikeuksin. Tästä on helppo jatkaa ajatusta siihen, että onko edustuksellinen demokratia tarpeellinen vai voitaisiinko se korvata virkamiesvalmistelulla ja suorilla (sitovilla ) kansanäänestyksillä?
Änkyrävasemmistolaista demokratiakäsitystä edustava Halonen on vielä kautensa viime metreillä antanut ajatuksistaan varsin selvän ja kirkkaan kuvan. Hän on pahoittanut mielensä siitä, että kansalaiset ovat uskaltaneet ja kehdanneet arvostella hänen persoonaansa ja toimiaan.
Halosen mielestä Halosen arvostelu osoittaa kansanvallan kunnioittamattomuutta ja halveksuntaa.
Yleinen ja vakiintunut käsitys tästä kansalaisten poliitikkoihin (ja muihin vallankäyttäjiin) kohdistuvasta arvosteluoikeudesta on kylläkin tasan päinvastainen kuin tämän sosialidemokratian kasvatin puolueriippuvainen näkemys.
Jääköön jokaisen oman ymmärryskyvyn varaan kuinka enemmistöpäätöksiä ja kansanvalta kunniottavaa tämän koko kansanpresidenttimme toiminta ja arvomaailma todellisuudessa ovat.
Tervemenoa, ei tule ikävä.
* * *
Ai niin – melkein unohtui.
Kullervoblogin toimitus onnittelee Sauli Niinistöä vaalivoitosta ja toivottaa hänelle onnea tulevalla hallintokaudella. Sitä hän nimittäin tarvitsee – etenkin omien (entisten) puoluetovereidensa vuoksi.
Suomalaisen yhteiskunnan omahyväisin, itsekeskeisin ja omasta ajattelustaan piirunkin poikkeavaa näkemystä äänekkäästi paheksuva (… pöyristyttävää! … taidat olla rasisti, kun et hyväksy homojen perheensisäistä adoptiota?) pseudointellektuelien ja näennäissuvaitsevaisten (pieni, mutta kovin äänekäs) joukko on hurahtanut omaan hurmoshenkiseen joukkopsykoosiinsa – hihhuloimaan ja haihattelemaan vihreiden presidenttiehdokkaan Pekka Haavistonperässä.
Tämä olisi sinänsä lähinnä kainoa myötähäpeää herättävää tai hymynkareen poskille nostattavaa touhua – jos kyseisen lauman liepeillä, joukossa – ja etenkin perässä – ei liikkuisi aitoja vasemmistolaisia kansanvallan halveksujia.
Iltalehti uutisoi tänään peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (SDPöö) olleen erityisen aktiivisesti ajamassa hedelmättömyysvaatimuksen poistamista laista.
Nykyinen laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta edellyttää, että henkilö on steriloitu tai muusta syystä lisääntymiskyvytön. Käytännössä tuo lakimuutos tarkoittaisi sitä, että henkilö, joka on lain perusteella mies (suomeksi; täti joka on setä) , voisi tulla raskaaksi ja synnyttää.
Hieman yllättäen tämä Pöö-puoluetta edustava joka paikan touhottaja Guzenina-Richardson ei kuitenkaan ole ollut ajamassa lakimuutosta eteenpäin, vaan kunnia (tai lähinnä vastuu) kuuluu hänen erityisavustajalleen Martta Octoberille (Demla). October on ohittanut Suomen lain, kansanvallan ja asemansa esiintymällä aktiivisesti (ja ihan itse itsensä ministeriksi nimittäneenä) tässä asiassa.
Jostain syystä iltapäivän uutisvuo kertoikin sitten jatkona juttuun, että erityisavustaja October on eronnut oma-aloitteisesti.
Guzeninan avustaja, valtiosihteeri Sinikka Näätsaari kertoi, että asia tuli hänellekin yllätyksenä:
Melkein aamukahvit lensivät ulos, kun huomasin lehden. Minulla ja ministerillä ei ollut tästä mitään käsitystä.
Näätsaari sanoo, ettei lainmuutos ole ollut ministerin agendalla. Erityisavustaja October oli hänen mukaansa puhunut joskus sivulauseessa järjestön (SETA) ehdotuksesta, mutta ministeri ei tarttunut siihen. Näätsaaren mukaan Octoberin tausta on ihmisoikeusjärjestöissä.
– Hän on toiminut ymmärtämättä, että aina kun jotain sanoo, se on sama kuin ministeri sanoisi.
– Se oli hänen sydäntään lähellä oleva asia. Hän piti asiaa tärkeänä ja oli enemmän aktiivinen kuin mitä me muut tiesimme.
Tämä loistava on esimerkki siitä, miksi vasemmistolaiseen hurmosliikehdintään pitää suhtautua vakavasti. Presidentti Tarja Halonen on onnistunut kahdentoista (itse)valtiasvuotensa nimittämään yhteiskunnallisesti tärkeisiin solmu- ja avainpisteisiin Octoberin ja itsensä hengenheimolaisia – eräitä jopa hallituksen ( ja eduskunnan pankkivaliokunnan) yksimielistä kantaa vastaan – kuten tapauksissa Sinikka Salo ja Ritva Viljanen – tai ohittaen muodollisenkin pätevyyden avatessaan oven suojavirkaan (pätevien hakijoiden ylitse) uskonsisarelleen Eva Biaudetille.
Kun nyt näyttää siltä, että nuoremmat uskonsisaret kävelevät mistään piittaamatta sekä avustamansa ministerin, muun hallituksen ja jopa eduskunnan yli, jokaisen joka rakastaa omaa vapauttaan ja suomalaista yhteiskuntajärjestystä on syytä miettiä kenelle antaa äänensä – näissä presidentinvaleissa mutta etenkin syksyn kunnallisvaaleissa.
Jytkyn pitää olla vain alkusoitto sille kehitykselle, jolla kansanvalta palautetaan kansalle sekä enemmistövallan ja yleisen kohtuuden periaatteet nostetaan nykyisten perverssiyden ja poikkeavuuden tilalle kansakunnan johtotähdiksi.
Vielä sananen näistä presidentinvaaleista.
Vakavan asian keskelläkin tämän leperryksen kirjoittajaa on huvittanut juuri se intohimo ja joukkohurmos, joilla itseään yksilöllisinä ja älykkäinä pitävät ns. hyvät ihmiset (poikkitaiteilijat, kotimaiset koomikot, tekoälyköt, kulmakuppilan baskeripäiset tenu-ukot, femakot ja niin edelleen) marssivat gurunsa perässä tahtimarssia kuin tahdottomat zombiet.
Toivottavasti häpeä ei laskeudu tulevaisuudessa näiden hassunhauskojen 2010-luvun mellereiden (hirviniemien, kuustosten, saartamoiden, knihtilöiden) päälle yhtä vahvana, kuin se laskeutui naganintuoksuisten 1970-luvun stallareiden (sinnemäkien, tuomiojien, salojen, hassien) niskaan.
Tänään 22.1.2012 järjestetään presidentinvaalien ensimmäinen äänestys. Muodoltaan presidentinvaalit edustavat suoraa kansanvaltaa, ilman edustuksellista taktikointia ja suhmurointia. Näin ollen kaikkien pitäisi olla tyytyväisiä ja poliittisesti aktiivisten ihmisten olettaisi äänestävän yhteiskunnallisesti vaikutusvaltaisesta valtiomme päämiehestä asiasta uurnilla.
Väärin.
Kun edustuksellisesta järjestelmästä kansalta varastavat elatuksensa saavat poliitikot pääsivät pitkän parlamentaarisen saaliinjaon ja kaurapuurokompromissien keittelyn jälkeen sopuun presidentinvaalien muuttamisesta suoraksi kansanvaaliksi, vastaveto oli jo odottamassa.
Kun sopu (näennäisesti suoraa kansanvaltaa edustavan) uudenlaisen presidentinvaalijärjestelmän luomisesta saatiin aikaan, niin seurauksena oli presidentin valtaoikeuksien purkaminen ja tämän instituution muuttaminen Suomea edustavaksi marionetiksi.
Kenenkään itsenäiseen ajatteluun kykenevän ei pidä edes odottaa, että valtaan ja sen makuun päässyt edustuksellinen poliitikko luopui vallastaan vapaaehtoisesti. Eikä sitä pidä uskoa edes maaliskuun alussa voimaan tulevan kansalaisaloitelainkaan kohdalla.
Politiikot ovat varmistaneet sen, että oli kansa mitä mieltä tahansa, niin eduskunnan hallituspuolueiden ryhmyrit pystyvät kävelemään ryhmäkurin merkeissä saappaineen kansan tahdon yli.
Edustuksellinen demokratia on kansanvallan irvikuva. Sillä on yhtä vähän tekemistä demokratian kanssa kuin kansandemokratialla.
Kun tämän ymmärtää, voi toki äänestää tässäkin farssissa. Kun presidentti on vain edustuksellinen hahmo, niin jokaisen meistä pitää miettiä lähinnä sitä kuka ehdokkaista edustaa Suomea itse kunkin arvoja parhaimmalla tavalla – ja etenkin sitä, kuka tekee sen huonoimmin.
Haluatko presidentiksi sellaisen ehdokkaan, joka tuskin pääsee puolisonsa kanssa edes valtiovierailulle useimpiin länsimaisen systeemin ulkopuolisiin maihin ja aiheuttaa todennäköisesti maailmalla yleisen Tom of Finland-reaktion – joka kohdistuu myös (ja ensisijaisesti) tavalliseen suomalaiseen heteroonkin?
Tai haluatko presidentiksi monissa veivauksissa keitetyn jalasmökkeilijän? Sellaisen, joka myi myös ylihintaan oman puutarhansa omenoita omalle puoluetoimistolleen ja pimitti aikoinaan Urho Kekkosen sairauden – johtaen itse itsensä nimittäneenä salaisena sijaishallitsijana Suomea?
Vai haluatko mahdollisesti presidentiksi jonkun niistä ehdokkaista, jotka haluavat lakkauttaa lopullisesti Suomen itsenäisyyden, nopeuttaa liittovaltiokehitystä ja viedä Suomen Natoon?
Olisiko mahdollisesti (ilmeisen) dementian alkuoireita sairastava, entuudestaan omahyväisyydestään tunnettu, itsekeskeinen ja neuvottelukyvytön ärisijä mainio valtiollinen edustaja Suomelle?
Miten puolestaan Sinulle sopii sellainen presidentti, joka valittiin nykyiseen poliittiseen suojatyövirkaansa ohi täysin muodollisesti(kin) epäpätevänä – ohi useiden pätevien hakijoiden?
Tai helluntaiherätystä edustava entinen huippu-urheilija?
Tai entinen kuokkavieras/anarkisti/jalkapallohuligaani ja nykyinen veronmaksajien rahoilla futisturismia harjoittava hipsteri?
Niinpä niin. Tämä on tällä kerralla yhteiskunnallisen marketin valikoima ja tästä sortimentista pitää sitten jokaisen meistä valita itselleen sopivin tuote.
Joskus elämässä tulee kuitenkin tilanteita, joissa täytyy valita monesta huonosta vaihtoehdosta se vähiten huonoin – ja niin näyttää olevan myös presidentinvaalien 2012 kohdallakin.
Kuten varmaan kaikki ovat huomanneet, Suomen poliittinen johto (sekä sen narussa perässään vetämät rivikansanedustajat) päättivät sitoa suomalaisen maanpuolustajan toisen käden selän taakse mahdollisen sotilaallisen hyökkäyksen kohdistuessa Suomeen. Ainoastaan perussuomalaiset äänestivät eduskunnassa näytellyssä demokratiafarssissa tätä maanpetokselta haiskahtavaa järjettömyyttä vastaan.
Liittymällä Ottawan miinakieltosopimukseen poliitikkomme eivät suinkaan parantaneet maailmanrauhaa, vaan heikensivät sitä madaltamalla hyökkäyskynnystä Suomeen. Täysin päinvastoin esimerkiksi Rauhanliiton toiminnanjohtajan Laura Lodeniuksennäkemystä:
Hylkäämistä esittäessään perussuomalaiset ovat väärässä miina-asiassa. On tärkeää, että Suomi osallistuu sopimuksiin, joilla luodaan yhteisiä pelisääntöjä siihen, mikä sodankäynnissä on oikeutettua ja mikä ei. Miinat eivät erottele sotilasta siviileistä. Ne ovat epäinhimillinen ase, jota sivistynyt valtio ei käytä. Miinakieltosopimuksen myötä miinojen tuotanto ja kansainvälinen kauppa on tyrehdytetty ja käytännössä niiden käyttö konflikteissa on minimissään. Miinauhrien määrä on laskenut raivauksen johdosta dramaattisesti eikä uusia miinoja enää kylvetä
Kun suurvaltavihollinen tietää tästä eteenpäin , että suomalaiset – tekemiään sopimuksia kunnioittavina – todellakin hävittävät jalkaväkimiinansa, vihollisen ei enää tarvitse huolehtia siitä, kohtaako se ns. passiivista tulta.
Eikä tällainen sopimus todellakaan vähennä sotatilanteessa maaperäämme kylvettävien jalkaväkimiinojen määrää. Ne suurvallat, jotka ovat ainoa mahdollisen sotilaallinen uhka Suomelle, eivät ole liittyneet (eivätkä ole liittymässä) Ottawan sopimukseen.
Kun tällainen miehittäjä tunkeutuu maahamme, se tulee aivan varmasti suojaamaan valloittamansa alueet miinoittamalla ne jalkaväkimiinoilla. Niistä miinoista ei tehdä karttoja ja ne eivät todellakaan valitse uhriaan.
Tässä nykyisessä tilanteessa voisi vastaavasti miettiä, tuleeko mahdollisen sodan aikana puolustusvoimien suojella niitä ihmisiä ja tahoja, jotka ovat olleet tällaisen typeryyden takana?
Puolustusvoimat on joutunut reagoimaan ankaran säästökuurin ja miinakieltosopimuksen seurauksiin. Reagointi on ollut nohevaa ja oikeansuuntaista. Tänään julkistetussa uutisessa puolustusvoimat tiedottaa alueellisen puolustuksen suurimmasta remontista vuosikymmeniin.
Puolustusvoimat muuttaa alueellisten joukkojen sodan ajan rakenteita. Nykymuotoiset jalkaväkiprikaatit puretaan. Tilalle tulee muutamia uusia alueellisia prikaateja ja taisteluosastoja.
Aluepuolustuksesta ei luovuta, mutta sen perusfilosofia vaihdetaan.
Nykyään puolustustaistelu perustuu tärkeiden maastonkohtien pitämiseen. Tulevaisuudessa joukot pyrkivät tuottamaan hyökkääjälle riittävät tappiot toimimalla nykyistä hajautetummin, aktiivisemmin ja joustavammin.
Tätä asiaa on eräs tämänkin blogin kirjoittajista kommentoinut ja ideoinut jo jokin aika sitten. Tuo kirjoitus löytyy täältä.
Olennaista on kuitenkin se, että tämä sotilaallisesti katsottuna järjetön päätös ja hiljattain eduskunnassa tapahtunut perustuslain raiskaaminen herättävät ainakin kirjoittajassa kysymyksen siitä, että onko suomalainen parlamentarismi kulkenut polkunsa päähän korruptoituneena demokratian irvikuvana?
Olisiko aika korvata poliitikot ja Arkadianmäen ongelmajätelaitos suoralla kansanvallalla ja unohtaa tuo hyväksikäyttäjien joukko lakia valmistelevien virkamiesten ja kansan väliltä?
Päivän Pravdan mukaan sisäministeri Päivi Räsänen(kd) antaisi poliisille oikeuden käyttää passeja varten kerättyjä sormenjälkiä vakavien rikosten selvittelyssä.Hänen mukaansa tämä olisi tarpeen yhteiskunnan yleisen edun vuoksi.
Ja kuka se tässä tapauksessa määrittelee yhteiskunnan yleisen edun?
Koko uutinen haisee sille, että yhteiskunnan yleisen edun määrittelijä on sisäministeriössä lorviva (ja jatkuvasti tarkoituksella budjettinsa ylittävä) poliisin ylijohto – Räsänen (kuten Anne Holmlundkin ennen häntä) on vain marionetti.
Suurin ongelma tässä on siinä, että valtiovalta lupasi tuota rekisteriä kerätessään omille kansalaisilleen, ettei rekisteriä käytetä muuhun kuin matkustaja-asiakirjojen varmentamiseen.
Jos nyt käy niin, että (ilmeisesti koko hankkeen takana luimisteleva ja kyyhöttävä) poliisiylijohto saa tämän laajennuksen aikaan (vastoin valtiovallan auktoriteetilla annettua ja perustuslakivaliokunnan siunaamaa lupausta), niin se on aito askel kohti poliisivaltiota.
Muistaen myös edelleen sen tosiasian, että poliisiin kohdistuvia rikosepäilyjä Suomessa tutkii toinen poliisi – ei mikään luotettava ulkopuolinen instanssi.
Jk. Pitää muistaa myös, että mikään sisäministeriössä ei tapahdu ilman kansliapäällikkönä häärivän Ritva Viljasen suostumusta. Viljanen on ollut viime aikoina muutenkin tapetilla – hänen kannaltaan hieman epäedullisissa ympyröissä ja yhteyksissä.
Oikeassa olemisen ja omien ennusteiden toteutumisen pitäisi kaiketi olla positiivinen asia. Jostain syystä tääällä toteutuneet skenaariot ovat olleet lähinnä negatiivisia tapahtumaketjun kohokohtia tai huipenuksia.
Vanhoja tekstejä tonkiessani huomasin, että olen ennustanut aika tarkasti vähemmistövaltuutetun virkaan liittyvän kehityksen jo nykyistä edeltävän viranhaltijan nimitysprosessin aikana:
Pääsemmekö kenties näkemään ensimmäisen maahanmuuttajataustaisen vähemmistövaltuutetun komentelevan suomalaisten enemmistöä, vai käykö tässä kenties niin, että VN muuttaa pätevyysehtoja ja saamme seuraavaksi vähemmistövaltuutetuksi avoimessa yliopistossa lakia lukeneen anarkian- ja suomalaisvihan ykkösnimen – Akuliina Saarikosken?
Väärässä olin ainoastaan siinä, että seuraavalla kierroksella tuohon virkaan (epäpätevänä) nimitetyksi tuli oikeustieteen ylioppilas Eva Biaudet.
Ehkä tulemme vielä näkemään senkin ajan, kun avoimessa yliopistossa pari oikeutieteen luentoa kuunnellut (ja sen jälkeen itseään oikeustieteen opiskelijaksi nimittävä) entinen raitiovaunun kuljettaja ja nykyinen (YLE:ssä julkisin varoin yksipuolista vihapropagandaa suoltava) anarkisti toimii vähemmistövaltuutettuna?
Ja ehkä näemme senkin, kuinka nuorten vasemmistonaisten käsitys siitä, että joitain lakeja saa rikkoa vasemmistolaisen ideologian oikeutettamana tulee yleiseksi ohjenuoraksi koko yhteiskunnassamme – Kapteeni Anarkian heitellessä syrjiviksi katsomiensa yritysten ja yksityisten ihmisten ovista sisään polttopulloja ja hajottaessa toisten omaisuutta – vähemmistövaltuutetun virkaa toimittaessaan.
Eva Biaudetin nimittämisen epäpätevänä virkaansa runnoi muuten (vastoin hallituksen enemmistön mielipidettä) sisäministeriön kansliapäälikköRitva Viljanen – joka puolestaan runnottiin virkaansa huonompana vaihtoehtona ja vastoin hallituksen yksimielistä ehdotusta demokraattorimme presidenttimme Tarja Halosen toimesta – vastoin kaikkia demokratian periaatteita.
Viljasen maailmankatsomuksesta poikeaavaa ideologiaa tunnustavan ihmisen näkökulmasta katsoen, Viljanen on useaan kertaan venytellyt valtansa ja niihin liittyvien oikeuksiensa rajoja.
Tilanne on johtanut nyt siihen, että Viljasen viime viikkoinen avautuminen joutui hieman tarkemman tarkastelun alle. Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen nimittäin haluaa selvittää sen , voiko enää kansliapäällikkö Viljanen ihan oikeasti toimia nykyisessä puuhassaan.
Tämä asia on sellainen, että se tuntuu kiinnostavan Putkosen lisäksi meitä muitakin.
Viime viikon katsotuin suomalainen poliittinen näytelmä osoitti sen arvottomuuden ja falskiuden, joka liittyy suomalaiseen parlamentarismiin – ja sitä monopolinaan pyörittävään puoluelaitokseen.
Kun päättäjillä (ja näiden sylikoirana toimivalla HS-medialla) oli kiire peitellä Kreikan taloudellisen kriisin todellisuutta, niin sopiva syntipukki koko tilanteeseen tehtiin kansanedustaja Jussi Halla-ahosta.
Halla-ahon sarkastinen (Facebookissa jutusteltu kahden rivin) kommentti parlamentaarisen demokratian institutionaalisesta kyvyttömyydestä ratkaista yhteiskunnallisesti vaikeita asioita ymmärrettiin tahallaan väärin – ja näin Jussi Halla-ahosta tehtiin yhden aamupäivän aikana demokratian vihollinen.
Otetaanpa hieman perspektiiviä siihen, kuinka vanha ja instituutionaalinen parlamentarismiin liittyvä suomalainen puoluelaitos on.
Puoluelaitos (ja puoluetuki) virallistettiin vasta vuonna 1967 – ja tämäkin vasemmiston vaalivoiton jälkeen (ek-vaalit 1966) Rafael Paasion (sd) vasemmistohallituksen esiteltyä tämän edistyksellinen saavutuksen vuonna 1966. Paasion hallituksen toinen vastaavanlainen edistyksellinen saavutus liittyi vasemmiston ajamaan kansan tasapäistämiseen ja oli – yllätys, yllätys – peruskoululaki.
Ennen puoluelaitoksen virallistamista (puoluetukilaki 1967 ja puoluelaki 1969) puolueet nähtiin suomalaiseen yhteiskuntaan kuuluvina riippumattomina ideologisina ryhmittyminä. Sellaisina aatteellisina yhdistyksinä, jotka eri suuntiin vetäen pyrkivät toteuttamaan maailmankatsomustaan ja tavoitteitaan. Ne hyväksyttiin yleisesti lähinnä yhteiskunnallisesti välttämättömänä pahana (suorasta kansanvallasta ei oltu käyty edes keskustelua tuolloin).
Tämän uudistuksen eräs perustarkoituksista oli betonoida puoluelaitos ns. kansanvaltaisen järjestelmän (l. käytännössä parlamentaarisen meritokratian/oligarkian) välttämättömäksi toimintaedellytykseksi, järjestelmää ylläpitäväksi hyödylliseksi laitokseksi, joka on tunnustettava ja jolle on annettava erityisiä oikeuksia ja korvausta suoritetuista palveluksista (Pertti Pesonen, 1971).
Eduskuntavaalien 1966 jälkeen Paasion ensimmäinen henkilökohtainen (ja tietenkin myös tovereiden) missio oli käynnistää puoluetukihanke. SDP palkkasi heti vaalien jälkeen kaksi tutkimussihteeriä, joista (yllätys, yllätys) juuri eduskuntaan valittu Paavo Lipponen oli toinen.
SDP käytti ainakin osan puoluetukirahoista sellaiseen tutkimukseen ja asioiden selvittämiseen, joka olisi ollut valtiovallan tehtävä (eli tunkeutui valtiovallan toiminta-alueelle).
(Näin SDP pystyi luomaan itselleen sellaisen henkisen substanssin, jolla se vähitellen tunkeutui maan suurimmaksi puolueeksi ja johtavaksi poliittiseksi voimaksi. Tähän ei ollut kyennyt kokoomus, joka perusti silloin toimintansa liian yksisilmäisesti vain elinkeinoelämän ja yrittämisen perusteiden luomiseen.)
Kun keskustellaan parlamentarismista ja demokratiasta, tämä historiallinen tausta on hyvä muistaa ja tiedostaa.
Parlamentarismin suurin heikkous ei ole se, että se ei pysty tekemään vaikeita päätöksiä – sen suurin heikkous on siinä, ettei se pysty tekemään oikeastaan mitään järkeviä ja yleishyödyllisiä päätöksiä – paitsi kriisitilanteessa ja silloinhan ei tunnetusti demokratia ole se tärkein iskulause poliittisessa keskustelussa.
Parlamentarismissa päätökset ovat joko muodottomia ja kenenkään etuja ajamattomia kaurapuurokompromisseja tai kähminnän seurauksena tapahtuvan ryöstösaaliin jakamisen kirjaamista ja legalisoimista.
Ja kun nyt (ja tässä ajassa) keskustellaan demokratiasta ja totalitarismista, on todellakin syytä miettiä myös sitä, että onko parlamentarismi demokratiaa – vai edustaako se harvainvaltaa sotilasjuntan tavoin?
En väitä, että ajamani suora kansanvalta pystyisi välttämättä kaikissa asioissa parempaan ja tehokkaampaan kuin parlamentarismi. Väitän kuitenkin, että se edustaa aidompaa kansanvaltaa ja siinä on mahdollisuus päästä yhteiskunnan etujen kautta järkevämpiin päätöksiin kuin parlamentarismissa.
Suorassa kansanvallassa asiat joudutaan perustelemaan ja argumentoimaan, näin vaikeatkin asiat pystytään tarvittaessa perustelemaan.
Toisin kuin kabinettien kätköissä, kähminnän ja salailun ilmapiirissä, tapahtuva parlamentaarinen päätöksen teko.
*
Lähteet: HS, YLE, Pertti Pesonen( Protestivaalit, nuorisovaalit : tutkielmia kansanedustajien vaaleista 1966, 1970 ja 1972, . Ylioppilastuki 1972) , Sami Outinen (Pro Gradu 2000, Helsingin yliopisto).
Jk. Jos aihe kiinnostaa, suosittelen myös tämän lukemista.
Huomenna 13.9.2011 tuodaan nykyisen eduskunnan käsiteltäväksi edellisten valtiopäivien kiirellä läpi runnoma ja täydessä hiljaisuudessa (ilman kansalaiskeskustelua) valmisteltu perustuslainmuutos.
Edellinen eduskunta hyväksyi (tämän lähinnä valtiopetokseksi luokiteltavan) lainmuutoksen yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Perustuslakimuutos tulee siis nykyisen eduskunnan käsittelyyn 13.9. Asiasta käydään yleinen keskustelu ja päätettäväksi se tulee muutama päivä (jo nyt turhalta näyttävän) keskustelun jälkeen.
Nykyinen eduskunta ei voi tehdä tekstiin enää muutoksia, vaan ainoastaan joko hyväksyä tai hylätä sen. Hyväksymiseen tarvitaan kahden kolmasosan enemmistö.Käytännössä 67 kansanedustajaa pystyy estämään perustuslakimuutoksen voimaan tulon.
Valtiopetokseen lähinnä rinnastettavat muutokset on kirjattu ensimmäiseen eli Valtiosääntöpykälään sekä 95 §:än.
Ensimmäinen pykälä kuulu nykyisessä muodossaan näin:
”Suomi on täysivaltainen tasavalta”
Tähän muotoon on tulossa lisäys
”Suomi on Euroopan Unionin jäsen”.
95 §:än on tulossa vieläkin suurempi ja kansanvaltaa murentava muutos:
…eduskunta voi kahden kolmasosan enemmistöllä siirtää Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävän toimivallan Euroopan Unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle.
Tästä itsenäisyyden kannalta elämän ja kuoleman kysymyksestä on keskusteltu ja muistuteltu tässäkin blogissa aikaisemmin. Kirjoitukset löytyvät täältä, täältä, täältä ja täältä.
Jokainen teistä joka äänesti kokoomusta, demareita, vasemmistoliittoa, vihreitä, RKP:ta ja keskustaa on välillisesti mukana tässä valtiopetoksessa. Sellainen ihminen joka äänestää isänmaallisesti, ei äänestä keskustaa, kokoomusta eikä demareita (eikä – herra paratkoon – missään nimessä vihreitä tai vasemmistoliittoa).
Vaalien jälkeenkin näyttää siltä, että poliittinen kähmintä ja kansan mielipiteen halveksiminen on ja pysyy korruptoituneen parlamentarismin räikeimpänä piirteenä. Tätä asiaa on valmisteltu hämärissä kabineteissa ja viinanhuuruisissa saunoissa, jolloin väite siitä, että Suomi on täysvaltainen tasavalta, jossa valta kuuluu kansalle on groteskia pilkkaa äänestäjiä (ja heidän ymmärrystään) kohtaan.
(Tämä osoittaa myös todeksi sen, että suora kansanvalta on aitoa demokratiaa – suorassa kansanvallassa tällaista ei pääse tapahtumaan…)
Valta näyttäisi todellisuudessa Suomessa kuuluvan ylikansallisille yhtiöille ja näiden kotimaisille juoksupojille ja -tytöille – sekä sille hirviölle, jota EU:ksi kutsutaan.
Se mitä voit vielä tehdä, on ottaa yhteyttä kansanedustajaasi ja ilmoittaa, että hänen työsuhteensa seuraavien vaalien jälkeen on purettu – jos tämä äänestää perustuslainmuutoksen puolesta.
SDP:n suunnasta tulevia kommentteja seuratessa demokratiaan uskovaa ihmistä alkaa (tai ainakin luulisi alkavan) jo ihan oikeasti huolestuttamaan kyseisen puolueen ajama agenda. Vielä huolestuttavampaa on tietenkin tässä se, (jos ja/tai ) kun tietää oman poliittisen maailmankuvansa olevan jokseenkin demareiden maailmankuvan peilikuva, mitä demarit ovat Sinun tai minun varalleni suunnitelleet – rangaistuksena väärien mielipiteiden esittämisestä.
Termi nollatoleranssi tarkoittaa (näin aluksi) tässä demareiden luomassa uuskielessä nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa kritisoivien, demarien määrittämän ns. vihapuheen (aivan sama asia) ja ns. äärioikeistolaisten mielipiteiden (aivan sama asia) mielipiteiden esittämisen kieltämistä – eli perustuslain kieltämää ennakkosensuuria ja mielipiteen- ja sananvapauden rajoittamista (jopa kieltämistä). Jatkossa siihen saatetaan niputtaa yleinen hallituksen tai EU:n vastaisuus.
Vanhempi polvi saattaa muistaa seuraavaksi täällä lainattavan Jouni Backmanin edelliset puuhat. Sisäministerinä toimiessaan hän väänsi aika suoraviivaisesti oman tahtonsa mukaisesti läänien uudistuksen. Tämä Backmanin ihan omasta voimantunnostaan repimä uudistus todettiin sitten pari vaalikautta myöhemmin täysin epäonnistuneeksi byrokraattiseksi voimannäytöksi – ja läänit lakkautettiin.
(Äänestäjät tosin palkitsivat Savon Suuren Ajattelijan potkimalla tämän (ikävä kyllä vain väliaikaisesti) pois eduskunnasta.)
Käsi sydämelle, miten muuten kuin sensuuripuheeksi voi käsittää Backmanin suustaan laukoman väitteen siitä, että Suomessa pitää ottaa käyttöön nollatoleranssi kaikkeen sellaiseen kommentointiin, joka voi vaikuttaa asenteisiin esimerkiksi maahanmuuttajia kohtaan?
Ikävä kyllä, sotien jälkeisinä vaaran vuosina Suomen kommunismilta pelastaneet demarit alkavat joutsenlaulussaan valumaan lähinnä kansandemokraattisten poliittisten menettelytapojen synkkää suota.
Käytännössä tällä pyritään rajoittamaan vaalitappion kärsineiden puolueiden ja sen edustaman politiikan arvostelua.
Siellä missä rajoitetaan sananvapautta, siellä rajoitetaan nopeasti myös kansalaisten fyysistä vapautta – samoihin syihin perustuen. Meillä on jo nähty kuinka ns. katoavaa kansanhuumoria esittävän verbaalitaiteilijan alapäähuumori on johtanut vapauden rajoittamiseen – kohdistuessaan päättäjiin
Demarit ovat vaarallisella tiellä yrittäessään estää sananvapauden rajoittamisellaan lopunaikojen syöksymistään poliittiseen marginaaliin. Kun lailliset keinot oman viestin perille saamiseen loppuvat, myös mielipiteidensä vuoksi kriminalisoitu ihminen ajetaan yhteiskunnan ulkopuolelle.
Ympyrä on sulkeutunut.
Pahimmillaan voi näyttää ulkopuolisen silmissä siltä, että vuoden 1918 pakottamisen ja aggression henki on palannut SDP:n sisään ja voi siellä hyvin.
Siitä ilmapiiristä sananvapaus, yhdenvertaisuus ja kansalaisoikeudet ovat kaukana.
Eduskunta on tänään hyväksynyt Suomen EU-kuvernöörin Jyrki Kataisen ajaman Portugalin velkapiikin avaamisen ennakko-odotusten mukaisesti. Se mikä tekee asiasta mielenkiintoisen, on kysymys siitä kuka kusettikaan kansaa?
Ennen vaaleja kansanedustajat ilmoittivat kannastaan näin:
Viimeisten eduskuntavaalien jälkifarssi jatkuu tänään alkaneina hallitusneuvotteluina. Neuvotteluja vetää kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen – joka ensi töikseen pudotti vaalien suurimman voittajan, perussuomalaiset, pois hallitusneuvotteluista.
Kataisen käsitys kansanvallasta sen kunnioittamisesta on tullut varsin selväksi tähän mennessä. Suurin kysymys kuuluukin; miksi Jyrki Katainen haluaa laajapohjaisen hallituksen?
Vastaus on varsin yksinkertainen. Katainen haluaa viedä loppuun vallansiirtämisen Suomen kansalta muutamalle EU:ta hallitsevalle oligarkille – hinnalla millä hyvänsä. Tähän hän tarvitsee eduskunnassa mahdollisimman laajan enemmistön.
Paavo ”Anarkopaavo” Arhinmäen johtama vasemmistoliitto on syönyt sanansa ja osoittautunut samanlaiseksi valtaa keinolla millä tahansa haluavaksi poliittisten pyrkyreiden joukkioksi kuin esimerkiksi vihreät ovat.
Eilinen päivä osoitti Paavon olevan jo ilman takkia – ja paitaakin. Kosmeettisen Portugali-kysymyksen jälkeen, Arhinmäki ilmoitti (täysin päinvastoin kuin ennen vaaleja), että vasemmistoliiton näkemyksen mukaan (vaalien jälkeen) EU:n väliaikaisessa lainoitusvälineessä (ERVV) ja pysyvässä vakausvälineessä (EVM) on Arhinmäen mukaan neuvotteluvaraa.
Niissä on mukana sijoittavavastuuta. Selvitämme nyt asiaa, ja niistä olemme valmiita neuvottelemaan hallitusneuvotteluissa, jos sinne asti pääsemme.
Arhinmäki sanoi Kataisen tapaamisen jälkeen. Aikaisemmin (siis edelleen ennen vaaleja)puolue on vastustanut ERVV:n takauksien kasvattamista nykyisestä sekä pysyvän vakausvälineen perustamista.
Vaaleissa kansalaiset uskoivat erityisesti perussuomalaisiin muutoksentekijöinä. Timo Soinin puheissa perussuomalaiset tarjosivat vaihtoehdon ”vanhoille puolueille”. Vajaassa kahdessa viikossa ääni kellossa on muuttunut.
Napit vain lentelevät, kun Timo Soini kääntää takkiaan. Hän on todennut hallitusneuvotteluista: ”Ei semmoinen ole mahdollista, että otetaan asento, mikä oli ennen vaaleja.” Euro-kriittisyys on myös karissut Soinin puheista ja nyt ehdoton ei Portugalin tukemiselle onkin muuttunut neuvottelukysymykseksi.
Sosiaalidemokraateilla ja perussuomalaisilla on todellinen näytönpaikka kokoomuksen Jyrki Kataisen johtamissa hallitusneuvotteluissa. Kokoomuksen euro-, talous- ja veropolitiikka ajettiin nurkkaan vaaleissa, Katainen on syytä pitää myös hallitusneuvotteluissa köysissä. Esimerkiksi hallitustunnustelukysymyksissä esitetty valtiotalouden tervehdyttämisvauhti merkitsisi rajuja leikkauslistoja.
Niin? Kukahan se käänsikään takkiaan?
Kaksinaamaisuus ja falskius ovat ne sanat jotka tulevat mieleen ensimmäiseksi, kun tarkastelee Vasemmistoliittoa puolueena. Ainoa todellinen saavutus tässä kansalaisia ja kansanvaltaa pilkkaavassa vasemmistosirkuksessa on se, että vasemmistoliiton poliittinen muisti on vihreääkin poliittista muistia lyhyempi. Tuossa samassa vappuhuheessaan Arhinmäki sanoi myös näin:
Kahden viikon takaisissa vaaleissa oli kaksi voittajaa: demokratia ja perussuomalaiset. Seitsemän muuta eduskuntapuoluetta hävisivät.
Kansa halusi vaaleissa protestoida harjoitettua politiikkaa ja poliitikkoja vastaan. Mahtavasta vaalityöstä huolimatta emme voittaneet vaaleja.
Demokratian voitto oli äänestysaktiivisuuden kasvu ja uudenlaisen poliittisen kiinnostuksen herääminen. Politiikasta keskusteltiin kaikkialla: joukkoliikennevälineissä, työpaikkojen kahvipöydissä ja ostarien baareissa.
Tätähän kansa ei sitten vaalien jälkeen ilmeisesti tule saamaan – ainakaan aluksi. Jos Jyrki Kataisen tekeilläoleva hätäkakka/ripulihallitus kasataan, sille tuskin voi ennustaa edes kolmen promillen humalatilassa kovin pitkää tulevaisuutta. Olennaista on kuitenkin se, että tällainen hallituspuuhastelu lyö pitkin korvia kansalaisten vaaleissa ilmoittamaa tahtoa poliittisesta suunnanmuutoksesta.
Jos tässä touhussa käy niin, että kansa lopettaa äänestämisen uurnilla ja siirtyy muunlaisiin keinoihin, syylliset ovat ainakin helposti löydettävissä. Tämä vaalien jälkeinen farssi osoittaa varsin selvästi sen, että nykyinen edustuksellinen demokratia on demokratian irvikuva.
Tässä sekoilussa on kassillinen syitä harkita aidosti suoraan kansanvaltaan siirtymistä.
HS julkaisi hetki sitten uutisen. Tuossa uutisessa kerrottiin, että Timo Soini on ilmoittanut tänään, että perussuomalaiset eivät lähde mukaan Jyrki Kataisen (kok) ja Jutta Urpilaisen (SDP) puuhaamaan EU:n Suomessa toimivaan nukkehallitukseen.
Onneksi olkoon, päätös oli oikea ja edusti korkeaa poliittista selkärankaisuutta ja moraalia nykyisessä ajassa. Vaikka osa äänestäjistä varmasti pettyikin, niin kannattaa miettiä sitä kumpi on parempi vaihtoehto, suoraselkäisyys vai sanojensa ja periaatteidensa myyminen.
Kukaan ei voi vaatia persuja ja Soinia pistämään Kataisen ja edellisen hallituksen tekemien lupausten takia päänsä uskottavuuden hirttoköyteen. Tämä taakka tulee (ja sen pitääkin tulla) pääasiassa kokoomuksen maksettavaksi ja siinä sivussa osansa saavat kaikki ne, jotka lähtevät mukaan tähän historiamme suomettuneimpaan ja nöyristelevimpään kuvernööripuuhasteluun mukaan.
Viisas johtaja ei hyökkää vastustajan päämäärien puolesta – eikä etenkään silloin, kun tuollainen hyökkäys on selvästi turha ja aiheuttaa itselle tarpeettomia ja omien tavoitteiden vastaisia tappioita. Oppositio on tässä tilanteessa ihan hyvä vaihtoehto – etenkin jos vanhat puolueet eivät vieläkään ymmärrä sitä, kenen asiaa ne palvelevat pistämällä päästämällä persut oppositioon.
Edellinen hallitus on antanut EU:n todellisille hallitsijoille (salaisia) lupauksia (suljetuissa) kabineteissa. Sellaisia, jotka antamalla Katainen on antanut pallinsa EU:n kassakaappiin. Kataisen kohdalla on kyse kasvojenpelastukselta näyttävästä velallisen kiirastulesta. Kataisen on ilmeisesti henkilökohtaisesti pakko vetää edustamansa puolue ja jopa Suomen kansa itse aiheuttamaansa sotkuun mukaan. Tätä on jokaisen tervepäisen, isänmaataan ja lastensa tulevaisuutta ajattelevan suomalaisen syytä kuitenkin vastustaa.
EU tulee (vastoin siinä sitkeästi roikkuvien oligarkkien vaateita, ilmoituksia ja toiveita) ajautumaan taloudellisen kriisin kautta myös todelliseen olemassaolokriisiin. Todellisuudessa kyse on siitä, että Suomessa vuonna 2011 käydyt EU-vaalit pistivät liikkeelle sen kiven, joka aiheuttaa vyöryn.
Jos nyt joku epäilee vielä kansan poliittisen muistin lyhyttä, niin kannattaa pistää merkille se, että poliittinen kulttuuri on muuttumassa – perussuomalaisten oppositioon jäämispäätös on osa tätä kehitystä. Kun persut eivät lähteneet takinkääntämisen tielle, se on (poliittisesta suunnitelmallisuudestaankin huolimatta) selvä merkki siitä, että tuuli on kääntynyt ja poliittinen kulttuuri on oikeasti muuttumassa.
Kataisen tiukasti EU:n hallitsijoiden tahdon mukaan ajaman hallitustunnustelun ja sen ehtojen seurauksena oli lopputulos, jossa kansan vapaissa vaaleissa osoittaman mielipiteen yli käveltiin ja demarit käänsivät takkiaan. Tulevan hallitusratkaisun välittömänä seurauksena on Suomen sitominen tiukemmin mukaan yleiseurooppalaiseen konkurssiin.
Kotimaassa (poliittisia) seurausvaihtoehtoja on tasan kaksi.
1. Kansa menetti uskonsa parlamentarismiin ja ryhtyy vaikuttamaan tulevaisuudessa ulkoparlamentaarisesti.
2. Kansa uskoo edelleen parlamentarismiin ja äänestää seuraavissa vaaleissa persuille murskavoiton.
Jos (niin kuin nyt näyttäisi) sama meno jatkuu ja vaalitulosta ei kunnioiteta edes periaatetasolla, joko lainkunnioittamattomuus tai vaihtoehtoisesti suora kansanvalta ovat loikanneet jo kunnallisvaaleihin mennessä ison askeleen eteenpäin.
Nyt on loistava hetki näyttää suomalaisen parlamentarismin mädännäisyys ja antaa näiden vanhassa ajassa elävien veijareiden kiertää itse sitä silmukkaa vielä kireämmälle. Edellisen hallituksen kaikille-vähemmistöille-jotain-ja maksumiehiksi-enemmistö-politiikka tulee nykyisessä vaalien jälkeisessä ( ja EU:ssa kulman takana häämöttävän mahdottomuuden kera) jatkuessaan oksennuksena sitä jatkavien syliin.
Kokoomuksen korpitaival Kekkosen aikana on muuten klassinen esimerkki siitä, miten päähän potkittu poliittinen puolue saa Suomessa kansan sympatiat – etenkin kun kansan vaaleissa antama ääni sivuutetaan ja mitätöidään.
Me suomalaiset olemme hitaasti syttyvää sorttia, mutta emme tyhmiä. Vaikka Eurostoliitto ja uussuomettuminen olivat tavallaan ironisia väliheittoja, niin ironia näyttää muuttuvan parodiahorisontin ylitettyään todellisuudeksi.
Jos Katainen ja Urpilainen eivät ole oppineet mitään tähän mennessä, on jatkoläksyn aika. Kun tässä olen fundeerannut näitä asioita, niin mikään ei ole tosiaan niin hieno alkuasetelma uudelle läksylle, kuin Sinipunahallitus vahvistettuna vihreillä ja ankkalammikon rasistipoppoolla.
Henkilökohtaisesti haluan (koko tämän shown jälkeen) nähdä vihreät edelleen hallituksessa. Eväätkin ovat valmiina. Uskokaa pois, tässä tulee hetki jolloin todetaan, että keisarilla ei ole vaatteita.
Kun vielä Thors, Brax ja Sinnemäki jatkaisivat ministereinä, niin asetelma olisi täydellinen.
* * *
Voin toki olla väärässäkin – kaikessa muussa kuin siinä, että EU:ta nuoleskelevan quislinghallituksen takuumiehen paikka ei ole persujen etujen mukainen.
On jollain tavalla herttaista, että tiettyjen poliittisten suuntausten keppihevoset hyppäävät tasaisin väliajoin esiin ja julkisuuteen. Se vasta onkin superherttaista, että niinkin erilaisia poliittisia kantoja edustavia suuntauksia, kuten perinteistä vasemmistoa ja ns.oikeistoa, yhdistää eräs tällaisista asioista. Sen asian on Suomen monikulttuurisointi ja maahanmuuton lisääminen.
Kokoomuksen riveistä eduskuntaan (näyttävästi median tukemana) yrittänyt (ja tulokseensa selkeästi julkisuudessakin pettynyt) maahanmuuttaja Fathbardhe ”Fade” Hetemaj on tällä kerralla työntänyt lusikkansa tähän soppaan. Hän kirjoittaa US:n Puheenvuorojen julkaisemassa blogissaan otsikolla Suomalainen työelämä tarvitsee ulkomaista työvoimaa (9.5.2011) tästä samasta ikuisuusaiheesta. Hetemaj vaatii Suomea ottamaan lisää ulkomaalaista työvoimaa. Hän perustaa vaatimuksensa siihen, että työvoimapula tulee Suomeen kuin rutto.
Kyse ei ole kuitenkaan työvoimapulasta. Kyse on halpatyövoimapulasta. Hetemajn kommentti on inhimillisesti ymmärrettävissä hänen puoluesidonnaisuutensa, vaatimattoman elämänkokemuksensa ja etnisen taustansa takia, mutta se ei tee kuitenkaan tästä hänen esittämästään vaatimuksesta mitenkään oikeudenmukaista suomalaista alkuperäisväestöä kohtaan.
Tämän erinomaisen selvästi Hetemajn omaa elämänkokemusta ja suomalaisuuden ymmärtämistä heijastavan vaatimuksen perustelu kuuluu tiivistettynä siten, että parhaimmillaan ulkomaalaiset työntekijät tuovat uusia näkökulmia, tekevät yrityksestä monikulttuurisen sekä auttavat yritystä kansainvälistymään. Lisäksi he tuovat tietoa oman maansa kulttuurista sekä kontakteja potentiaalisiin yhteistyökumppaneihin ja asiakkaisiin.
Lähemmin tarkasteltuna tällainen kommentti antaa sellaisen kuvan, että suomalainen alkuperäisväestö ( joka on ihan itse rakentanut tämän suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan, ilman ulkopuolisten apua) ei pysty löytämään uusia näkökulmia ja on huonompi kansanryhmänä kuin maahanmuuttajat. Tästä välittyy myös sellainen kuva, että (Hetemajn näkemyksen mukaan) suomalainen alkuperäisväestö pitää korvata maahanmuuttajilla ja siltä pitää ottaa pois oma kulttuuri ja korvata se monikulttuuri-ideologialla – meidän omassa maassamme ja yhteiskunnassamme.
Lisäksi tästä kommentista (ja sen takana olevasta ajattelusta) paistaa läpi vahvasti myös se, että suomalaiset ovat juntteja – sellaisia jotka eivät pysty, eivätkä ole aikaisemminkaan pystyneet , tekemään ulkomaankauppaa.
Olisiko tällainen kenties kansanryhmää vastaan kiihottamista – jonkun muun suusta ja johonkin muuhun etnisyyteen kohdistettuna?
Yllättäen HS julkaisi eilen kiihkottoman vierastyövoimaa käsitelleen uutisen. Tuossa uutisessa kerrottiin rehellisesti, että suuri osa Suomen ulkomaisesta tilapäistyövoimasta paiskii töitä kotimaisia palkansaajia halvemmalla. Erityisesti siivous, ravintola- ja talonrakennusala käyttävät mielellään ulkomaista tilapäistyövoimaa, koska sitä saa nopeasti, sille voi maksaa suomalaisia alempaa palkkaa ja siitä pääsee tarvittaessa eroon helposti.
Tältä kannalta katsoen ne väitteet, joissa todetaan tällaisen järjestelmällisen lainrikkomisen huonontavan myös paikallisväestön työolosuhteita, näyttävät pitävän paikkansa.
Mikä on aika erikoista (Suomen kaltaisessa järjestäytyneessä yhteiskunnassa) on se, että vaikka ulkomaisten työntekijöiden joukko kasvaa koko ajan, niin , määrästä ei ole tarkkaa tietoa, koska luotettavia tilastoja ei ole. Puolitoista vuotta sitten tutkijat arvioivat, että Suomessa on 30 000-40 000 ulkomaalaista tilapäistyöntekijää – samaan aikaan alkuperäisväestön kohdalla tiedetään se, että Suomessa on noin 58 000 pitkäaikaistyötöntä. Myös se, että todellinen (koulutukseen, sairauslomille, kuntoutukseen ja niin edelleen piilotettu työvoima mukaan laskien) työttömien määrä on yli 500000 tuhatta suomalaista – vaikka viralliset tilastot kuinka puhuvat + 250000 työttömästä.
Tätä rakennetta vinouttaa siis omalta osaltaan ulkomaalainen vierastyövoima. Esimerkiksi rakennusalalla on paljon ammattitaitoisia, pitkän työkokemuksen hankkineita (alkuperäisväestöä edustavia) ihmisiä työttömänä samaan aikaan, kun rakennuksille palkataan (halvempia ja helpommin irtisanottavia) ulkomaalaisia tilapäistyöntekijöitä.
Virallinen selitys on, että suomalaisilla ei ole juuri oikeaa ammattiosaamista tai että ammattitaito on rapistunut. Tilalle otettava henkilö saattaa kuitenkin olla sellainen, joka ei ole tehnyt päivääkään rakennustöitä
sanoo ylitarkastaja Olli Sorainen työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Kaikki nämä työvoimapulapuheet perustuvat jatkuvaan kasvuun väestönkehityksen suhteen. Jatkuva väestönkasvu ei ole kuitenkaan mikään luonnonlaki. Itse asiassa, Suomen kaltaisessa kehittyneessä maassa (josta perusteollisuus poistuu halvemman kustannustason maihin) luonnollinen väestönkehityksen suunta on laskeva. Myös ekologisesti ajateltuna väestön pitäisi pienentyä.
Tulevaisuuden Suomessa väestön sopiva koko on 3,5 – 4 miljoonaa suomalaista. Me emme tarvitse kasvavaa maahanmuuttajien joukkoa maassa, jossa jo nyt
Hetemajn poliittinen viiteryhmä, kokoomus, on puolueena ajautunut varsin kauas perinteisestä isänmaallisuudesta – ja nyttemmin myös vapaasta markkinataloudesta. Kokoomuksen edustama aatemaailma on kuin kolikon kääntöpuoli kommunismista.
Nykyinen kokoomus voisi tosiaan rehellisyyden nimissä unohtaa puheet vapaasta markkinataloudesta. Se mitä kokoomus tukee ja ajaa on kaukana vapaasta markkinataloudesta.
Se mitä nykyinen kokoomus edustaa on ei-vapaa suunnitelmatalous. Kokoomus ajaa suuryritysten globaalia ylivaltaa – minimissään kartelleja. Sillä ei ole mitään tekemistä vapaan markkinatalouden kanssa – päin vastoin se on kuin peilikuva sosialistisesta suunnitelmataloudesta.
Erinomaisena esimerkkinä on kokoomuksen hanke jatkaa yhteisen omaisuuden alekauppaa Metsähallituksen yhtiöittämisen kanssa. Kauppatavarana on tosin kaikkien meidän suomalaisten yhdessä omistamat maa-, vesi-ja metsäresurssit- ilman meidän lupaamme.
Metsähallitus on sinänsä (kaikkien muiden vastaavien asioiden keskellä) näyttänyt jo suuntaa siitä mihin olemme matkalla.
MH:n virkistyspalvelujen yhtiöittäminen Villi Pohjolaksi sai nimittäin aikaan aika eriskummallisen vapaaseen markkinatalouteen liittyvän ilmiön. Valtio alkoi käymään tässä tapauksessa kilpailua yhtiönä pieniä elämys- ja ohjelmapalveluyrittäjiä vastaan. Lopputulos oli ennalta-arvattavissa (ja surullinen).
Käyttäen (monopoliasemassa) valtion varoja ja maaomaisuutta, MH löi laudalta pienyrittäjät. Eli valtio lähti markkinoille kilpailemaan yksityisyrittäjien kanssa – ja voitti. Jossain muualla kuin EU:ssa tilanne olisi ollut sopimaton ( ja onhan se vastoin EU:n peruskirjaakin, mutta…)
Katainen on moneen kertaan todennut, ettei pääomalla ole moraalia ja on valtion tehtävä huolehtia sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta markkinoita vastaan.
Niinkö?
Ei, asia on todellisuudessa aika tavalla päinvastainen. Jyrki Katainen oli mukana valtiojohtoisessa (ja valtion omistamassa) Villi Pohjola-kuviossa – joka tappoi yksityisen elämysyrittämisen aika laajasti Pohjois- ja Itä-Suomessa.
Tämä on ilmeisesti kokoomuslaisittain nähtynä malliesimerkki siitä, miten valtion tehtävä on huolehtia sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta markkinoita vastaan. – kilpailemalla syrjäseuduilla koko voimallaan pienyrittäjiä vastaan ja tuhoamalla näiden elämän.
Hyvin harvoin kukaan huomauttaa julkisesti siitä, että kantaväestön syrjäytyneet, pitkäaikaistyöttömät ja kroonisesti sairaat on heivattu laidan yli ja heidät on hylätty näiden oman yhteiskunnan toimesta. Kun tähän todellisuuteen lisätään tekijäksi ulkomaalaisen (halpa)työvoiman aktiivinen houkuttelu paremmalla elämällä ja paremmilla sosiaalisilla tulonsiirroilla.
Tällainen ajattelu (ja suora syrjintä) on lähinnä kuvottavaa. Lähes jokaisessa kulttuurissa paheksutaan ja pidetään moraalittomana oman perheen ja lapset hylkäämistä – ja täysin vieraiden ihmisten ottamista näiden tilalle. Näin asia on myös suomalaisessa kulttuurissa, mutta ajassamme on suuria ongelmia. Nämä ongelmat ovat omiaan vääristämään ja löysentämään ihmisten moraalia
Yhteiskuntamme suurimpia ongelmia on nykyinen itsekeskeisyys. Tämä itsekeskeisyys heijastuu kaikille elämänaloille ja sen seuraukset eivät ole positiivisia. Kun jatkuvaa oman edun tavoittelua ja ahneutta korostetaan kanssakansalaisten oikeuksien kustannuksella, olisi ihme jos sillä ei olisi seurauksia kaikkeen yhteiskunnalliseen toimintaan.
Myös nämäkään ulkomaalaista halpatyövoimaa haalivat ja vaativat ihmiset eivät ilmeisesti ymmärrä sahaavansa ahneuksissaan poikki omaa oksaansa. Kun laillisuus ja yhteinen moraali murtuu jollain yhteiskunnallisella osa-alueella, sillä on taipumusta laskea lainkunnioittamiskynnystä myös kaikkialla muualla.
Jos nykyistä kehitystä ei saada ajoissa kuriin olemme lopulta sellaisessa tilanteessa, jossa monietniset vähemmistöt vaativat ja taistelevat keskenään ja alkuperäisväestö on jakautunut kahtia.
Tällainen tilanne ei pysty kehittymään mihinkään muuhun suuntaan kuin yhteiskunnalliseksi konfliktiksi – pahimmassa tapauksessa sisällissodaksi.
Tämä kannattaisi jokaisen omaan napaan katsojan ja monikulttuuriin ihastuneen hyödyllisen idiootin ymmärtää.
Vastuu on teidän ja kun maksupäivä tulee, siitä ei voi vääntäytyä irti.
… kriittisyys ei tarkoita suvaitsemattomuutta. On myös väärin kuvitella, että kaikki mielipiteet ja mölähdykset ovat yhtä arvokkaita.
Professori Kari Enqvist HS:n järjestämässä elitistien keskustelukerhossa 25.3.2011.
Tästä ajatusmaailmasta on helppo edetä seuraavaan vaiheeseen. Nimittäin siihen, että jos kaikkien ihmisten mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita, myöskään kaikki ihmiset eivät ole yhtä arvokkaita.
Uskomattominta on oikeastaan se, että kun perussuomalaisvihamielistä ja monikulttuurista agendaa ajava HS kysyi näiltä ns. älymystön edustajilta, onko sivistyneistö suvaitsematon perussuomalaisia kohtaan, niin vastaus tulee näinkin suoraan.
Tosin sordiinon pitäminen kansanmurhaa ja eriarvoisuutta ajavien mielipiteiden päällä olisi ehkä ollut fikumpi veto professori Enqvistiltä.
Mene ja tiedä – joko Enqvist pitää suomalaisia aidosti tyhminä ja itseään alempiarvoisina tai sitten hän on niin tyhmä, ettei ymmärrä mitä suustaan päästelee.
Kiitos kuitenkin Enqvist – tämä valaisi ja paljon.
Tulevat eduskuntavaalit näyttäisivät olevan eräs virstanpylväs suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa. Suuri osa kansalaisista on väsynyt poliitikkojen kähmintään, epärehellisyyteen ja kansan selän takana tapahtuneeseen itsenäisyyden ja suomalaisten myymiseen EU:lle. Eräs tärkeä aihe on myös paisunut (ja edelleen paisuva) maahanmuutto.
Vaikka tietyt maahanmuuttokriittiset piirit melskaavat kuuluvasti ns. humanitaarisesta maahanmuutosta, pitää muistaa myös sellainen asia, että hapankaalivyöhykkeeltä Suomeen suuntautuva työperäinen maahanmuutto on suoraa myrkkyä suomalaiselle duunarille – ja myös pienyrittäjälle.
Ja tästä päästäänkin siihen, että kuka ajaa sitten tällaista kehitystä Suomeen? kaikki vakiintuneet puolueet – Keskusta, SDP, RKP, Vihreät ja jopa Vasemmistoliitto – mutta tärkeimpänä kaikista; kansainvälisen kasvottoman kapitalismin, monikulttuurin, halvan työvoiman, veronkierron, luokkayhteiskunnan, epäisänmaallisuuden ja EU:n liittovaltiokehityksen nimeen häikäilemättä kärryjä työntävä Kokoomus.
Kokoomus on näissä(kin) vaaleissa se puolue, johon kuluttajasuojavaltuutetun tulisi aidosti puuttua. Kokoomusta ajetaan hallitusvastuuseen ja suurimmaksi puolueeksi mainostoimisto BOB:in markkinamiesten luomalla humpuukikampanjalla. Uusi valhetta peittävä taikasana on maahanmuuttokriittisyys . Se on varsin taitavasti lanseerattu käsitteiden Työväen puolue, Suomen Toivo, kansallinen ja isänmaallinen raiskauksen ja vääristelyn rinnalle uudeksi atrapiksi äänestäjien kalastukseen.
Jokaisen tulee muistaa, että toisin kuin suomalainen ruoka, kokoomuksen sisältö on hyvin tiedossa. Jos kokoomuksen olemusta nyt ja tässä johonkin ruokaan pitäisi verrata, ruoka olisi nykytiedon mukaan roiskeläppämallinen kinkkupizza – se nimittäin ei ole pizza eikä sisällä kinkkua.
Toisaalta tämä tieto on kuluttajalle hyödyllinen – jos hän nyt ihan kaikista varoituksista huolimatta tahtoo mättää suuhunsa ns. kinkkupizzaa, hän on ainakin tietoinen siitä, ettei syö pizzaa eikä kinkkua.
Samoin kokoomuksen kohdalla. Jos nyt joku vielä haluaa tunnesyistä äänestää kokoomusta (joka ei aja Jorma Ollilan lisäksi kenenkään suomalaisen etua), hänen ainakin pitäisi olla tietoinen siitä, että kokoomus ei ole isänmaallinen eikä maahanmuuttokriittinen.
Hämäyksen tuoreimpana ilmiönä on ollut kokoomusnuorten kampanja muka-maahanmuuttokriittisten ehdokkaiden puolesta. Tätä kampanjaa (esimerkiksi Wille Rydmanin puolesta) on ajanut erityisen aktiivisesti Italiassa lapsuudessaan ja nuoruudessaan sekä Unkarissa avioliitossa suomalaisuuteen syvällisesti tutustunut Helsingin kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Elisa Siekkinen.
Tällainen kokoomuksen-muka-nuivien-ehdokkaiden esittely ja kokoaminen on tällä foorumilla ja tässä ketjussa nähdyn (lähinnä surkuhupaisan ja myötähäpeää aiheuttavan) kokoomuksen markkinointistrategian seuraava vaihe.
Tässäkin on syytä muistaa, että saattaahan niitä aidosti maahanmuuttokriittisiä ehdokkaitakin olla myös kokoomuksen riveissä. Todellisuudessa on kuitenkin aivan sama kuinka henkilökohtaisesti maahanmuuttokriittinen (tai isänmaallinen) joku kokoomuksen ehdokas on. Jos hän pääsee eduskuntaan hänestä tulee Jyrki Kataisen kumileimasin – tahdoton marionetti.
Vielä vaarallisempaa on antaa ymmärtää (poliittisten kilpailijoiden toimesta), että nämä olisivat ihan ok-hemmoja. Jokainen kokoomukselle annettu ääni on pois kansallismielisiltä, aidosti suomalaisista välittäviltä ja aidosti maahanmuuttokriittisiltä.
Maahanmuuttokriittisyys on monen kohdalla ainoastaan keppihevonen, jolla yritetään ratsastaa eduskuntaan. Wille Rydman on muutaman kuluneen päivän aikana paljastanut omat kasvonsa ja niiden kasvojen takana ei todellakaan ole mikään maahanmuuttokriittinen ihmelapsi.
Kokonaisuutena kannattaa todellakin tarkkaan katsoa, kenelle sen äänensä antaa tämän muka-maahanmuuttokriittisyyden kilpahuudon keskellä.
Tämä koskee sitten myös muita puolueita kokoomuksen lisäksi. Se mikä edelleen ihmetyttää on havainto siitä, kuinka läpinäkyvä teennäisyys menee läpi muka-koulutetun ja muka-omilla-aivoillaan ajattelevan väestön keskuudessa.
Jo nyt näkee, kuinka kusi kiipeää vauhdilla kuulaan eräissä osoitteissa – jo ennen sitä mahdollista kansanedustajapaikan saamistakin. Jos jonkun asian varaan kannattaa tässä maassa lyödä vetoja, niin se on ihmisten pikkusieluisuus, ahneus ja omaneduntavoittelu.
Monet ehdolla olevista kavereista ovat aitoja poliittisia pyrkyreitä. Tyypillinen pyrkyri näyttäisi olevan esimerkiksi sellainen, että kun se ura ei auennutkaan , niin siirryttiin rivakalla vauhdilla PerSuihin – tai SDP:sta Muutokseen.
Tällainen pyrkyri on sinänsä helpompi tapaus, kuin samaa puoluetta edistänyt vääjäämättömän kehityksen tulos – sitä ne loput näistä harkinnanalaisista arvoisista ehdokkaista ovat sitten aika suurelta osin. Ja jos eivät ole aikaisemmin olleet, niin ainakin heistä on sellaisia politiikan rattaissa on tullut.
Tämä taas johtuu myös aika pitkälle olemassa olevista rakenteista. Kun alunperin mädälle parlamentarismin mutamaalle rakennettua perustaa on korjattu vuosikymmenet mädin rakennustarvikkein, lopputuloksen voi ennustaa ihan ilman rakennusmestarin koulutustakin.
Tilaisuus tekee varkaan – sanotaan sananlaskussa. Suora kansanvalta ehkäisisi näiden tilaisuuksien syntymistä ja pistäisi poliitikot siihen asemaan, johon he kuuluvatkin – kansanedustajiksi.
Tosin siinä tilanteessa (valvotussa luottamustehtävässä) kiinnostus poliitikoksi pääsemiseen saattaisi romahtaa (kun se ei olekaan enää yksiselitteisesti omien etujen ajamista ja kähmintää).
Joka tapauksessa; äänestäkää – mutta äänestäkää oikein ja huolellisesti harkiten.
Kun tämän artikkelin kirjoittaminen aloitettiin, toimitus katsoi lopputulosta ja totesi, että siitä tuli aivan liian monimutkainen ja pitkä. Siksi olemme päätyneet julkaisemaan erittäin selvän, lyhyen ja kansantajuisen version maahanmuuton uhkista.
Euroopan Unioni livauttelee ajoittain (ilmeisen vahingossa tai huonosti peitellen) todellisiakin tiedonjyviä kansalaisten keskuuteen niistä kaikkia unionin asukkaita koskettavista sopimuksista, joita päättäjät (parhaita latinalaisen hallintokulttuurin perinteitä noudattaen) tekevät suljetuissa huoneissa ja salakähmäisyyden kabineteissa.
Nyt näyttää siltä, että (aivan kuten on ounasteltukin) valtiojohtomme on tehnyt eduskunnan ja kansan selän takana ja tietämättä sellaisia sitoumuksia ja lupauksia, jotka eivät ole Suomen etujen mukaisia eivätkä edes lainsäädäntöömme perustuvia. Sinänsä huvittava sivuepisodi oli männä viikolla eduskunnassa nähty kanatytön möläytys, jolla hän tuli samalla paljastaneeksi sen,kuinka EU:n isot pojat vievät hölmöä maalaista kuin kuoriämpäriä – ja Suomea sen mukana.
Rahapolitiikkaa yhtään väheksymättä (ja siihen kiinteästi liittyen) , maahanmuuton todellisuus on kuitenkin sellainen asia, joka näyttää muodostavan suurimman uhkan Suomella ja suomalaisille.
Euroopan Unioni on siis julkaissut mietinnön, joka paljastaa karulla tavalla sen, että Suomen osaksi Uudessa Uljaassa Eurostoliitossa on suunniteltu luontoreservaatin ja pakolaiskaatopaikan rooli. Tuo mietintö löytyy PDF-muodossa täältä. Toimitus suosittelee sen tallentamista ja siihen tutustumista ajatuksen kanssa.
Kansankielellä ja lyhyesti tiivistettynä tuon asiakirjan hälyttävin sisältö on se, että vastoin Vanhasen/Kiviniemen hallituksen puheita EU:ssa on sovittu yhteisestä pakolaispolitiikasta (kansaa kuulematta), kansallisten varojen yhteiskäytöstä ja sananvapauden kaventamisesta ja ns. väärien mielipiteiden kriminalisoinnista . Sivujuonteina tässä ovat peittelemätön liittovaltiokehitys, avoimen kasvottoman kapitalismin istuttaminen Eurooppaan (vaikka väkisin), siirtyminen keskitetyistä työmarkkinaratkaisuista paikallisempaan sopimiseen, siirtyminen palkkaverotuksesta kulutusverotukseen sekä pyrkimys eläkeiän korottamiseen.
Miten tuo kabinettisopimus (joka on tehty siis kansaa kuulematta) sitten vaikuttaa elämäämme?
Paljonkin .
Yksinkertaistetaan (lupauksen mukaan). Pahimmassa tapauksessa (liitteet sivu I-24) tulevaisuus on sellainen, että (meitä huomattavasti suuremman ja vauraamman) Saksan ottaessa pakolaisia vastaan vuositasolla 15,776 kappaletta, Britannian kokonaiset 9,147 kappaletta ja Espanjan ottaessa näitä vastaan 25,923 kappaletta, EU työntää Suomeen (meiltä suomalaisilta mitään asiasta kysymättä) tulevaisuudessa 20,054 vekkulia paremman elämän tavoittelijaa vuodessa.
Tällaisille ihmisille on olemassa nimikin – epäisänmaalliset maanpetturit.
Vielä on kuitenkin mahdollisuus pysäyttää kehitys ja kääntää rattaan kulkusuunta päinvastaiseksi. Äänestä oikein ja osallistu seuraaviin vaaleihin. Ne ovat nimittäin Suomen ja suomalaisten tulevaisuuden kannalta elintärkeät.
Pääministerin mielestä opposition käytös oli epäisänmaallista eikä yksityiskohdista tällaisessa asiassa voi puhua julkisesti ilman, että vaikeuttaa Suomen neuvotteluasemaa.
Pääministeri Mari Kiviniemi (keskusta) eduskunnassa 9.3.2011 HS:n mukaan.
Tässä blogissa otettiin kantaa tuoreeltaan (vuonna 2007) kahteen eri otteeseen aikeista aseistaa Afganistania Suomen puolustusvoimien hylkäämillä kiinalaisvalmisteisilla rynnäkkökivääreillä (ja muullakin materiaalilla). Kirjoitukset löytyvät täältä ja täältä.
Asian suhteen Kullervoblogin kanta ei ole muuttunut. Toimitus näkee asian edelleen niin, että Suomen osallistuminen Naton Afganistan-operaatioon on kyseenalaista ja alkaa viimeistään eilisten uutisten valossa näyttää suuren luokan poliittiselta typeryydeltä.
Nykyinen Nato-yhteistyö kannattaa toki ottaa hyötymisen ja oppimisen kannalta, mutta Nato-jäsenyys (ja tällaisiin operaatioihin osallistuminen) on meille haitallista – jopa vaarallista tulevaisuudessa. Lisäksi näihin Naton rauhaanpakottamisoperaatioihin (l. USA:n uuskolonialismin pönkittämisoperaatioihin) osallistuminen on muuttanut maailmalla olevaa käsitystä Suomesta rauhanturvaamisen suurvaltana – haitalliseen suuntaan.
Säilyttääksemme uskottavuutemme puolueettomina ja luotettavina rauhanturvaamisen expertteinä, meidän pitäisi osallistua ainoastaan YK:n lipun alla tapahtuviin perinteisiin rauhanturvaamisoperaatioihin. Tietotaitomme ja luotettavuutemme sillä saralla on todellisuudessakin maailman huipputasoa. Maineesta ja kunniasta puhumattakaan. Sitä ei kannata uhrata lyhytnäköisen Nato-politiikan alttarille.
Se mikä on muuttunut, on tiedon määrä tässä asiassa. Wikileaks-vuotojen mukana on julkisuuteen tullut lisää tietoa tästä(kin) kähminnästä.
Julkistettujen raporttien mukaan Yhdysvallat taivutteli erittäin sitkeästi Suomea lahjoittamaan ylijäämäaseita Afganistaniin. Jostain syystä Yhdysvallat päätteli myöhemmin, että hankkeesta oli tullut Suomessa ”poliittista myrkkyä”.
Hankeaseiden luovuttamisesta Afganistaniin hylättiin presidentin ja hallituksen kesken ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa vuonna 2006 ja uudelleen 2007. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun kokoomus oli noussut hallitukseen demareiden tilalle.
Hylkäämistä perusteltiin sillä, että aseiden vieminen konfliktialueelle olisi laitonta. Suomi oli kuitenkin saanut jo hankkeen alkuvaiheissa pyytämänsä vakuudet, että aseet menisivät Afganistanin poliiseille eikä armeijalle tai puolisotilaallisille järjestöille. Yhdysvaltain lähetystö Kabulissa viestitti kesäkuussa 2006, että Suomen suurlähettiläs Antti Koistinen oli saanut afgaanien turvallisuusjoukkojen koulutuksesta vastaavalta komentajalta lupauksen ”palomuurista”, jolla aseiden siirtyminen poliiseilta armeijalle estettäisiin.
Hanketta perusteltiin puhtaasti Suomen esittämällä toiveella. Siihen ei kuitenkaan (jostain ihmeellisestä syystä johtuen) otettu kantaa, että aseiden väärinkäyttö Afganistanissa oli huomattavasti todennäköisempää poliisien kuin sotilaiden käsissä. Poliisien aseita päätyy jatkuvasti kapinallisille.
Yhdysvaltain lähetystö totesi kuitenkin myöhemmissä sähkeissä, että hanketta vastustivat erityisen tiukasti alussa ulkoministerinä ollut Erkki Tuomioja (sd) ja hallituksen vaihdoksen jälkeen edelleen presidentti Tarja Halonen.
Valtiomme ulkopoliittinen johto varoitti Suomessa syyskuussa 2007 vierailutta Yhdysvaltain virkamiestä varoitettiin, että ”tästä asiasta on tullut poliittista myrkkyä, ja se uhkaa kaataa hankkeitamme saada Suomi tekemään Afganistanissa enemmän muilla alueilla”.
Ilmeisen selvää sotahulluutta (ja täydellistä sodankäynnistä ymmärtämättömyyttä) edustavat kokoomusministerit toivoivat viestien mukaan, että luopumalla asehankkeesta hallitus saataisiin sopimaan lisäjoukkojen lähettämisestä Afganistaniin ja komentovastuun ottamista yhteisessä osastossa Ruotsin kanssa 2009. Joukkoja lisättiin, mutta komentovastuuta ei otettu.
Niin mitä tästä voimme oppia? Ainakin sen, että yhteiskunnan tulevaisuus ja puolustautumisesta päättäminen ovat aivan liian vakavia asioita annettavaksi poliitikkojen päätettäviksi.
Vastoin julkisuuteen annettuja tietoja, juuri kokoomus on pyrkinyt aktiivisesti ajamaan Suomen väkisin väännettyä (ja kansan enemmistön tahdonvastaista) Nato-jäsenyyttä ja edesvastuutonta osallistumista johtovastuussa laittomiin sotatoimiin vieraassa maassa.
Tällaisten asioiden ehkäisemiseksi kenenkään suomalaisen ei pitäisi äänestää tätä mätää poliittista kulttuuria edustavia poliitikkoja. Vieläkin varmempi turva tällaista rehottavaa mädännäisyyttä (ja suoraa hulluutta) vastaan olisi sitovien kansanäänestysten käyttöön ottaminen – ainakin tämän mittaluokan kansallisissa päätöksissä.
Nato ei ole Suomelle turva – se on riski, joka aktivoituessaan saattaa ajaa koko maamme ja kansamme perikatoon. Kansainvälisiin sotilasoperaatioihin osallistuminen heikentää asemaamme suvereenina kansallisvaltiona ja madaltaa terrori-iskun kynnystä suuntautua Suomeen.
Kun tarkastelee etenkin kokoomusta edustavien ministerien toimintaa (tässä nimenomaisessa tapauksessa), ensimmäinen mielikuva on se, että ministerien toiminta (ministerivastuulla) on ollut kansakunnan ja kansalaisten etujen vastaista ja Suomen turvallisuutta vaarantavaa.
Tosin, ministerivalalla ei tunnu olevan mitään merkitystä. Kyseisen hallituksen ex-pääministerikin näyttää kävelevän oman vaalikampanjansa julkisista varoista tapahtuneesta touhusta ilman valtakunnanoikeutta tai edes rangaistusta.
Toivottavasti maan tapa muuttuu seuraavien vaalien myötä.
* * *
Ai niin… jotain oli unohtua. Toimituksen sivuhuomautuksena; lisäksi tästä uutisesta voi lukea rivien välistä (hyvällä tahdolla), että kansalaisjournalismi ja asioiden esille tuominen täällä avoimessa mediassa on aidosti sellaista toimintaa jolla on vaikutusta asioihin ja päätöksiin – kansalaismielipiteen kautta.
Eduskunnan perustuslakivaliokunta on linjannut perustuslain muuttamiseen yleisesti liittyviä periaatteita käsitellessään ensimmäistä kokonaisuudistuksen jälkeen annettua perustuslain muutosesitystä. Valiokunta totesi asiasta näin:
”Perustuslain muuttamiseen tulee suhtautua pidättyvästi. Perustuslain muutoshankkeisiin ei pidä ryhtyä päivänpoliittisten tilannenäkymien perusteella eikä muutoinkaan niin, että hankkeet olisivat omiaan heikentämään valtiosäännön perusratkaisujen vakautta tai perustuslain asemaa valtio- ja oikeusjärjestyksen perustana. On toisaalta pidettävä huolta siitä, että perustuslaki antaa oikean kuvan valtiollisen vallankäytön järjestelmästä ja yksilön oikeusaseman perusteista. Perustuslain mahdollisia muutostarpeita tulee arvioida huolellisesti ja välttämättömiksi arvioidut muutokset tehdä perusteellisen valmistelun sekä siihen liittyvän laajapohjaisen keskustelun ja yhteisymmärryksen pohjalta.” (PeVM 5/2005 vp, s. 2)
Tässä on siis lisää pohdittavaa jokaiselle meistä – onko näin tapahtunut vai onko valiokunta takinkääntäjien ja kansankusettajien sirkus?
1. Onko perustuslain muuttamiseen suhtauduttu pidättyvästi?
2. Onko perustuslain muutoshankkeisiin ryhdytty päivänpoliittisten tilannenäkymien perusteella (tai jopa kenties oman edun tavoittelun vuoksi)?
3. Onko tämä hanke omiaan heikentämään valtiosäännön perusratkaisujen vakautta tai perustuslain asemaa valtio- ja oikeusjärjestyksen perustana?
4. Onko niin, että uusi perustuslaki antaa oikean kuvan valtiollisen vallankäytön järjestelmästä ja yksilön oikeusaseman perusteista?
5. Onko perustuslain mahdollisia muutostarpeita arvioitu huolellisesti?
6. Ovatko välttämättömiksi arvioidut muutokset tehty perusteellisen valmistelun sekä siihen liittyvän laajapohjaisen keskustelun ja yhteisymmärryksen pohjalta?
Perustuslakimme on vuodelta 1999. Sen salassa tapahtuva sörkkiminen tuntuu entistäkin tarkoitushakuisemmalta kun tarkastelee sitä siinä valossa, että Rikoslaki on edelleen (osittain muutettuna) vuodelta 1889 ja alkaa sanoilla:
Me Aleksander Kolmas, Jumalan Armosta, koko Venäjänmaan Keisari ja Itsevaltias, Puolanmaan Zsaari, Suomen Suuriruhtinas, y.m., y.m., y.m. Teemme tiettäväksi: Suomenmaan Valtiosäätyjen alamaisesta esityksestä tahdomme Me täten armosta vahvistaa seuraavan rikoslain Suomen Suuriruhtinaanmaalle, jonka voimaanpanemisesta, niinkuin myöskin rangaistusten täytäntöönpanosta erityinen asetus annetaan…
Kansalaisten yhdenvertaisuuden ja yleisen oikeusturvan(kin) vuoksi eduskunnan olisi syytä unohtaa valtiopetoksen valmistelu ja viedä loppuun mitä pikimmiten rikoslainsäädännön uusiminen.
Nykyinen lainsäädäntömme on laadinnaltaan sellaista (keskenäänkin ristiriitaista) sillisalaattia, että siitä ei ota kukaan normivirtanen selvää. Toisaalta Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa jokaisen pitäisi ymmärtää lainsäädännöstä ainakin kriminalisoidut (ja myöskin ei-suotavat) asiat.
Peräänkuulutamme entistä kovemmalla äänellä perustuslakituomioistuinta, valtiosta aidosti irti olevaa poliisin (ja muidenkin virkamiesten) sekä päättäjien asioita tutkivaa esitutkintaelintä ja tuomioistuinta (perustuslakituomioistuin käy) sekä osallistuvan kansanvallan (l. suora demokratia) päättäjiä sitovaa käyttämistä.
Tähän tuoreeseen perustuslainmuutospuuhasteluun on lisätty myös kansalaisaloitteen mahdollisuus. Tuo ns. mahdollisuus on puhdasta kosmetiikkaa ja äänestäjien älykkyyden aliarvioimista. Ei yhtään mitään muuta.
Suoran demokratian kanssa tuolla lisäyksellä on yhtä vähän tekemistä kuin demokratialla on kansandemokratian kanssa tai sanalla ”kansallinen” kokoomuksen nimessä on kansallisvaltion kanssa.
Kokoomuksesta puheen ollen. Nämä kokoomuslaiset Toivon Toverit levittävät nyt hädissään kahta sanaa pitkin foorumeja ; valtiosäännön täydellisyysperiaate ja johdonmukainen laintulkinta.
Vastoin tuota epätoivokampanjan ympäripyöreää umpahpahia, kummankin asian määrittämistä varten tarvittaisiin oikeasti (tässä ristiriitaisessa lakiviidakossa) perustuslakituomioistuin, ei asianosaisten pyörittämä perustuslakivaliokunta – jota muuten johtaa ihmishengen menetyksen toimillaan aiheuttanut tamperelainen juristi.
Nykyisen rikoslain ollessa se mikä se on, jätämme jokaiselle lukijalle itselleen arviotavaksi sen, kuinka kiireellinen perustuslain muutos kansankunnan (ja kansalaisten) etujen ajamiseksi todellisuudessa on. Miettikää myös sitä, kuinka tämä (pimein valoin ajettu) kähmintä täyttää valtiosäännön täydennysperiaatteen tai johdonmukaisen laintulkinnan määritelmät.
Toimituksen mielipiteen tästä asiasta varmaankin tiedätte…
Olemme käsitelleet täälläkin puun takaa tullutta ja pimennetyin valoin ajettua perustuslain muutoshanketta. Uusin vaihe tässä itsenäisyyden ja oman päätösvallan siirtämisessä EU:lle on se, että päättäjille tuli kiire saada tämä lakialoite vielä ennen vaaleja eduskuntaa.
Kiireellä (ja uutispimennossa) valmisteltu veretön vallankaappaus jatkuuu seuraavaksi keskivikkona Eduskunnan täysistunnossa.
Ja niin jatkuu suoranainen valehtelu ja kansan kusettaminenkin
Kun asia pullahti vahingossa julkisuuteen, se on hermostuttanut koko oligarkkisen poliittisen eliittimme. En tiedä kuinka tyhmänä perustuslakivaliokunta Suomen kansaa pitää, mutta täytyy todeta, että viimeisin kommentti loukkaa sekä älykkyyttä että oikeudentajua.
Perustuslakivaliokunta näkee perustuslakiin kirjattavan EU-jäsenyyden siten, ettei jäsenyyden mainitsemisella kuitenkaan ole suurta merkitystä, ja esimerkiksi unionista eroaminen voisi tapahtua eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä.
Näinhän se ei kuitenkaan voi (laillisesti) olla.
Kun EU-jäsenyys on kirjattu perustuslakiin, sen poistaminen vaatii perustuslain muuttamista – perustuslain säätämisjärjestyksestä valtiosääntö sanoo näin:
Ehdotus perustuslain säätämisestä, muuttamisesta tai kumoamisesta taikka perustuslakiin tehtävästä rajatusta poikkeuksesta on toisessa käsittelyssä äänten enemmistöllä hyväksyttävä lepäämään ensimmäisiin eduskuntavaalien jälkeisiin valtiopäiviin. Ehdotus on tuolloin valiokunnan annettua siitä mietintönsä hyväksyttävä asiasisällöltään muuttamattomana täysistunnossa yhden käsittelyn asiana päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.
Ehdotus voidaan kuitenkin julistaa kiireelliseksi päätöksellä, jota on kannattanut vähintään viisi kuudesosaa annetuista äänistä. Ehdotusta ei tällöin jätetä lepäämään, ja se voidaan hyväksyä vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä annetuista äänistä.
Tätä on siis suomalainen politiikan avoimuus ja läpinäkyvyys – valheita valheiden perään.
Jos olet huolestunut nykyisen näennäisdemokratian tilasta, Kullervoblogin toimitus suosittelee tutustumista suoran kansanvallan perusteokseen. Kirja on tietenkin Nadja Braunin, Rolf Büchin ja Bruno Kaufmannin Opas suoraan demokratiaan. (jos et halua ostaa tätä kirjaa itsellesi, voit ladata sen myös PDF-tiedostona).
Sivuilla 142-143 on kuvattu varsin selkokielisesti se, mistä suorassa kansanvallassa on kyse:
Edustuksellinen demokratia sopii hyvin yhteen käsitykseen demokratiasta hallitusmuotona. Suomalainen kansanvalta on demokratia, jossa ”eliitit” hallitsevat ”kansan” puolesta. Eliitit näkevät itsessään kaikki ne ominaisuudet ja kyvyt, joita tarvitaan valtion ohjaamiseen.
He katsovat asioita hallitsijan näkökulmasta ja pitävät ”tavallisia kansalaisia” poliittisesti epäpätevinä. Tämä demokratiakäsitys on jatkoa vanhan autoritaarisen alamaiskulttuurin tavalle, että hallinto päättää asiat ihmisten puolesta, ei ihmisten kanssa. Perusteluna esitetään edelleen ns. tavallisen kansan ”tyhmyys” eli uskomus, että ainoastaan pienellä eliitillä on johtamiseen tarvittava kyky ja äly.
Osallistavan demokratian perustana täytyy olla toisenlainen käsitys: demokratia on enemmän kuin pelkkä hallitusmuoto, se on elämäntapa.
Asioita katsotaan pikemmin alhaalta kuin ylhäältä päin. Poliitikot ja kansalaiset hallitsevat yhdessä ja kummallakin on omaa päätösvaltaa. Näin nähtynä,demokratian perustana on usko ihmisten mahdollisuuksiin, ”usko inhimilliseen älykkyyteen sekä yhteiseen ja yhdistettyyn kokemuksen voimaan. Kyse ei ole siitä, että nämä asiat olisivat täydellisiä vaan siitä, että jos niille annetaan mahdollisuus, ne voisivat vähitellen tuottaa sellaista tietoa ja viisautta, joita tarvitaankollektiivisen toiminnan ohjaamiseksi” (John Dewey, 1937).
Siirtyessä edustuksellisesta demokratiasta osallistavaan demokratiaan eli demokratiasta hallitusmuotona demokratiaan elämäntapana kaikkein vaikeinta on juuri tämä: oppia luottamaan ihmisiin ja heidän mahdollisuuksiinsa, vallan jakaminen, täydestä kontrollista luopuminen. Erityisen vaikea tämä askel on vallanpitäjille ja heidän tukijoille (vrt. Elisan kommentit tässä ketjussa, Kullervon huomio).
Tämä tulee hyvin näkyviin, kun politiikoilta vaaditaan, että he jakavat valtansa kansalaisten kanssa. Kansalaisdemokratia on alistettu edustukselliseen päätöksentekoon nähden neuvoa-antavaan asemaan. Luutuneet asenteet ja ajattelutavat, jotka näkevät edustuksellisen ja suoran demokratian vastakkaisina, ovat edelleen vahvasti esillä valtamedioissa ja myös tutkijoiden ja tietysti poliitikkojen keskuudessa.
Mutta 1990-luvulta lähtien on ollut nousemassa vaihtoehtoinen näkemys, jonka mukaan välitöntä kansalaisvaikuttamista tarvitaan täydentämään edustuksellista demokratiaa. Tämä näkemys ei ole suinkaan uusi, vaan yhtä vanha kuin moderni demokratia; sen merkitys näyttää lisääntyvän samassa tahdissa kuin kansallisvaltiollisen ja edustuksellisen demokratiamme vaikeudet syvenevät.
Poliittisen järjestelmän uskottavuuden menetykset (esim. vaaliosallistumisen väheneminen, vuoden 2008 vaalirahasotkut) luovat tilaa ajatella pitkään torjuttua suoraa demokratiaa ja sen käyttöönottoa tosimielessä.
On mahdotonta nähdä, ettei seuraavan hallituksen ohjelmassa kannatettaisi (perustuslain) muutosta
Näin kommentoi toiminnassaan lähinnä korruptioon keskittyneen Keskusta rp:n puoluesihteeri Timo LaaninenIltalehden uutisoinnin mukaan.
Normaalin demokratiakäsityksen omaavan suomalaisen on puolestaan mahdotonta nähdä, että nykyinen hallitus pakottaa seuraavan hallituksen (äänestystuloksesta riippumatta) jatkamaan sen käynnistämää valtiopetoksen valmistelua ja Suomen itsenäisyyden antamista ilmaiseksi EU nimiselle liittovaltiolle
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti perjantaina kynnyskysymykseksi puolueensa hallitukseen menolle EU-jäsenyyden kirjaamisen Suomen perustuslakiin – ja tämä etukäteen rehellisesti äänestäjille annettu ilmoitus aiheutti ns. kolmessa suuressa puolueessa paniikin.
EU-jäsenyyden kirjaaminen perustuslakiin on osa nykyisen (ja maamme kaikkien aikojen tuhoisimman) hallituksen antamaa perustuslain muutosesitystä – ja aivan uusi vaihe näiden puolueiden valmistelemassa maanpetoksessa.
Laaninen nikottelee, eikä ilmeisesti oikein ymmärrä Soinin suomeksi ennen vaaleja äänestäjille antamaa lupausta. Hän haluaisi kuulla, mitä Soini tarkoittaa kynnyskysymyksellä.
Haluaako Soini varata vain oikeuden ryhmälleen äänestää vastaan, kuten vihreät ydinvoiman suhteen vuoden 2007 hallitusneuvotteluissa? Jos hän tarkoittaa kynnyskysymyksellä kieltäytymistä hallituksesta, joka hyväksyisi perustuslain muutoksen, Soini ilmoittautui käytännössä oppositioon.
Laaninen muistuttaa (hyvä niin, tulevaisuudessa on helpompi löytää syylliset) siitä, että keskusta on hallituksessa ollut antamassa esitystä perustuslain muutoksesta.
On mahdotonta nähdä, ettei seuraavan hallituksen ohjelmassa kannatettaisi muutosta, Laaninen sanoo.
Tämä on siis keskustan käsitys demokratiasta Suomessa – keskustan rehellisyyskäsityksestä ja moraalista on varmaan viime aikoina syntynyt (muille kuin keskustalaisille) myös varsin selvä kuva.
Tämä keskustaksi itseään kutsuva kopla on ollut syvällä mukana myös siinä kähminnässä, jossa Suomen itsenäisyys ja suomalaisten tulevaisuus on ollut maksuvälineenä poiliittisen elittin henkilökohtaisten etujen haalimisessa.
Mutta ei keskusta ole tässä hämäräbisneksessä suinkaan yksin mukana. Myös kokoomus ja demarit ovat sitoutuneet uuden perustuslain hyväksymiseen
Olimme mukana sopimassa asiasta hallituksessa. Sen päätöksen takana olemme edelleen
Näin kertoo kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen Iltalehdelle. Myöskään Tujusta ei kiinnosta vaalien tulos eikä kansan mielipide – hän on tuudittautunut siihen, että olipa tulos mikä tahansa, päätös on tehty eikä sitä voida muuttaa.
Kansanvaltaisessa Suomen tasavallassa.
Nyt muistutuksena jokaiselle sellaiselle äänioikeutetulle, joka vielä on jäänyt lapsuutensa ja nuoruutensa kokoomuskuvaan (kansallinen ja isänmaallinen porvaripuolue? … joo oli joskus) kiinni, niin tutustukaapa oikeasti siihen, mitä nykyinen kokoomus edustaa:
Virkamiehet kaivavat itselleen kuoppaa siirtämällä kokoomuslaisen Eurooppa-politiikan kautta päätösvaltaa (ja myöhemmin myös virkoja) pois Suomesta. PK-yrittäjät hirttävät puolestaan itseään hitaasti (mutta varmasti) äänestämällä Kokoomusta – ja sen myötä PK-yritykset tuhoavia ylikansallisia suuryhtiöitä.
Duunari joka äänestää Kokoomusta saa satavarmasti tässä pelissä käteensä Musta Pekan. Kokoomusta äänestämällä hän pitää huolta harmaan ja alipalkatun ulkomaalaisen työvoiman osuuden kasvusta suomalaisilla työmarkkinoilla – ja sen toimimisesta hänen työpanoksensa syrjäyttäjänä.
Jotenkin vähemmän yllättävää on myös se, että auringonlaskun puolueeksi vajonnut ja oppositiota suurimpana ryhmänä edustava SDP on mukana tässä hankkeessa.
Tämä kuvastaa erinomaisesti sitä metodia, jolla ns. maan tapaa on ylläpidetty Suomessa – ja kansalle kuuluva valta on luisunut käytännössä kolmen suurimman puolueen (joista yksi on ollut aina sopimuksen mukaan vuorollaan oppositiossa) muutaman päättävän oligarkin haltuun.
Se mikä on puolestaan yllättävää, on avoimuus mikä yllättäen kuuluu puoluesihteerien kommenteissa. Joko vaalit ovat todella lähellä (ja tulos hirvittää) tai sitten tässä on tapahtunut kömmähdys median hallinnan kanssa. Veikkaan ensimmäistä, koska nyt näyttää siltä, että historian siivet havisevat ja tässä maassa saadaan ensimmäistä kertaa (kovin, kovin pitkään) aikaan ravistuttavia muutoksia eduskunnan voimarakenteisiin.
Ja vaikka tässä kävisi nyt niin, että perussuomalaiset jäisivät hallituksen ulkopuolelle ja kepuleiden torniolaisen edustajan Hannes Mannisen hätärykäisy kolmen suuren hallituksesta päätyisi lopulta kolmen suuren housuihin, niin sekin olisi voitto.
Jos perussuomalaiset saavat otaksutun äänimäärän (ja sen mukaisen määrän paikkoja), tuolla joukolla pystytään torppaamaan (perustuslain säätämisjärjestyksessä) tämä hanke seuraavien vaalien yli. Ja siihen mennessä kolmen suuren hätä on kasvanut todennäköisesti niin suureksi, että pieni lapsikin voi todeta, ettei keisarilla ole vaatteita ollenkaan.
Tämä touhuilu on taas erinomainen osoitus siitä, että Suomessa tulisi siirtyä mahdollisimman pikaisesti sitoviin kansanäänestyksiin ja suoraan kansanvaltaan – ja siinä oikeassa perustuslain muuttamisäänestyksessä muuttaa lakia siten, että maahan muodostettaisiin perustuslakituomioistuin.
Perustuslain muutos on nyt eduskunnan käsittelyssä. Lopullisesti sen hyväksymisestä päättää uusi eduskunta. Sinulla ja minulla on vielä mahdollisuus pistää stoppi tälle valtiopetoksen valmistelulle – äänestämällä oikein vaaleissa.
Sellainen joka äänestää isänmaallisesti, ei äänestä keskustaa, kokoomusta eikä demareita (eikä – herra paratkoon – missään nimessä vihreitä tai vasemmistoliittoa).
Vaikka tätä asiaa on valmisteltu hämärissä kabineteissa ja viinanhuuruisissa saunoissa, on syytä muistaa sekin, että Suomi on täysvaltainen tasavalta, jossa valta kuuluu kansalle.
Ei ylikansallisille yhtiöille ja näiden kotimaisille juoksupojille ja -tytöille – eikä etenkään sille hirviölle, jota EU:ksi kutsutaan.
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on avannut jälleen kerran sanaisen arkkunsa hieman viralleen sopimattomassa yhteydessä. Hän on unohtanut asemansa kansalaisvaltioon olennaisesti kuuluvan vallan kolmijako-opin osana ja virkamiehenä.
Hän on tänään (varsin kaukana omasta toimenkuvastaan) paheksunut vuolaasti syyttämättä jättämiseen liittyvässä päätöksessä erään kiukustuneen ja turhautuneen kansalaisen höyrynpurkauksesta ja vaatii sen perusteella sensuurin laajentamista ihan uusiin mittasuhteisiin yhteisessä kansalaisvaltio Suomessamme.
Puuttumatta tässä siihen (se on oikeuden tehtävä), minkälainen kirjoittelu täyttää laittoman uhkauksen tunnusmerkistön, jokaisen (jopa poliisiylijohtajan) toivoisi käyttävän maalais/kaupunkilaisjärkeä tällaisia asioita kommentoidessaan. Tuskin tällainen kirjoittelu muodostaa kenellekään todellista uhkaa, enemmänkin se pitäisi nähdä turhautuneen kansalaisen kiukutteluna huonoksi katsomiaan vallanpitäjiä vastaan.
Monet rivikansalaiset (syrjäytyneistä nyt puhumattakaan) törmäävät jokapäiväisessä elämässään siihen, että poliisilla ei ole resursseja (tai halua) huolehtia heidän kohtaamistaan todellisista turvallisuusuhkista.
(Moralisoimatta tätäkään, tekisi mieli kysyä kumpi on tärkeämpää; meidän jokaisen yksityisen kansalaisen ja hänen omaisuutensa turvallisuus ja suoja, vai asioiden ajaminen niin pitkälle, että poliittisella eliitillä ei ole muuta mahdollisuutta, kuin linnoittautua sensuurin ja poliisivallan muurien taakse?)
Toimitus irtisanoutuu täten viimeisen kerran kaikesta uhkailusta (kas, meillä kun on huumorin sulkakynä nyrkissämme. Se, jonka mahti on vielä vahvempi kuin miekan), mutta vinkkinä tällaisten asioiden kommentoinnissa, haluamme väläyttää mahtavalle polliisipiällikölle ei pystynyt mieltään malttamaan-klausuulin palauttamista rikoslakiin – sensuurin kiristämisen sijaan.
Ihan senkin vuoksi, ettei lastenlastenlasten muodostama sukupolvi hirnuisi historiantunnilla nykyistä poliittista tyhmyyttä (tältäkin osin) kuunnellessaan…
Päivän kysymys kuuluukin, sopiiko poliittisella virkanimityksellä virkansa saanut Paatero sopiva poliisiylijohtajaksi? Onko hän henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan virkaansa sopiva (tämä on sitten taas toinen tärkeä samaan asiaan liittyvä kysymys) tai hallitseeko hän johtamansa hallinnonalan tarpeeksi hyvin?
Puhumattakaan nuhteettomuusvaatimuksesta. Pitää muistaa, että Paatero ei ole oikea poliisi – hän on kokoomuslainen juristi.
Tämä samainen poliisiylijohtaja Mikko Paatero haluaa nimittäin pakollisen alkolukon ja nopeusrajoittimet kaikkiin autoihin. Hän haluaa myös laskea promillerajan 0.2:een maantie- ja 0.5:een meriliikenteessä. Tämän lisäksi hän vaatii nollatoleranssia ylinopeusvalvontaan.
Näin silti, vaikka hän Länsi-Suomen lääninpoliisijohtajana toimiessaan ajoi 78 km/h tietyömaa-alueella, jossa nopeusrajoitus oli 30 km/h. Paatero ei saanut (jostain syystä?) poliisilta tien päällä sakkoja, mutta myöhemmin syyttäjä määräsi hänelle 30 päiväsakkoa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Mikko Paateron poika, oikeustieteiden kandidaatti Sami Paatero, on entinen Anne Holmlundin erityisavustaja (2007–2009), viestintäministeri Suvi Lindenin erityisavustaja (2009), ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän nykyinen pääsihteeri (elokuu 2009–).
Onnea (tällä kertaa muissakin kuin Suomen kansallisomaisuuden hukkaamisessa ja Suomen monikulttuuristamiseen liittyvissä kokoomuslaisissa agendoissa) kaikille Teille, jotka äänestitte viime eduskuntavaaleissa kokoomusta tai ajattelette äänestävänne sitä seuraavissa.
Täältä päin tarkasteltuna, Paateron tulisi välttää lainvalvontakoneistonkorkeimpana johtajana (vallan kolmijako-opinkin mukaisesti) neuvomasta lainsäätäjiämme näiden työssään. Henkilökohtaisten tyräysten lisäksi näyttäisi siltä, että poliisiylijohtajalla on jäänyt virkaansa liittyvä alaistensa valvonta varsin vähäiselle huomiolle.
Puhumattakaan niistä virheistä, joita Paateron alaiset tekivät aselupaviranomaisina Jokelan ja Kauhajoen surullisenkuuluisissa tapauksissa. Ehkä (puoluepoliittisesti sidonnaisen) juristin pitäisi palata omiin hommiinsa ja jättää poliisin työt oikeille poliiseille?
Sillä, juttu menee nyt näin … mitä virkaa on tällaisella virkavallalla?
Suomalaista menettelyä on vaieta totuudesta ja olla auttamatta köyhää samaan oikeutta.
Jaakko Laurinpoika Teitti joka toimi Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan sihteerinä ja kirjoitti virassa ollessaan vuosien 1555–1557 välillä virallisen valitusluettelon aatelin väärinkäytöksistä.
Teitti oli oikeassa. Tuo valitusluettelo julkaistiin vasta vuonna 1894.
Tapaus Matti Vanhasen tekemiksi epäiltyihin ministeririkoksiin liittyvä tutkinta on polkaistu sitten viimeinkin odotetusti liikkeelle.
Oikeuskansleri Jaakko Jonkan mielestä Vanhanen oli esteellinen osallistumaan valtioneuvoston yleisistuntoihin, joissa päätettiin Raha-automaattiyhdistyksen avustusten myöntämisestä Nuorisosäätiölle.Tämän perusteella oikeuskansleri lähettää Vanhasen mahdollisen esteellisyyden eduskunnan perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Vanhanen voi joutua valtakunnanoikeuteen.
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaKimmo Sasi ilmoitti puolestaan, että Vanhasta koskevaa asiaa käsitellään tiistaina. Ensi vaiheessa Vanhaselta pyydetään vastinetta. Vastineen laatimiselle ja jättämiselle annetaan aikaa normaalisti pari kolme viikkoa.
Vähemmän yllättäen Vanhanen itse ei halunnut vielä kommentoida asiaa mitenkään..
Oikeuskansleri on selittänyt näkemystään lehdistötiedotteessa. Hänen näkemyksensä mukaan asia on varsin yksinkertainen :
Pelkistetysti asiassa on kyse siitä, että Matti Vanhanen oli saanut Nuorisosäätiöltä yli 20 000 euron taloudellisen tuen vuoden 2006 presidentinvaalikampanjaansa varten. Vanhanen puolestaan oli pääministerinä toistuvasti vuosina 2006–2009 ollut valtioneuvoston yleisistunnossa myöntämässä Raha-automaattiyhdistyksen varoista miljoonaluokan avustukset samaiselle säätiölle. Näin on muodostunut asetelma, joka hallintolain esteellisyyssäännöksen tarkoittamalla tavalla on vaarantanut luottamuksen Vanhasen puolueettomuuteen. Vanhanen on siten menetellyt lainvastaisesti.
Tämä on mielenkiintoista. Mielenkiintoista siksikin, että Jonkka tarvitsi kuukausia aikaa, pystyäkseen tekemään tämän yksinkertaisen johtopäätöksen.
Oikeuskansleri Jonkka sai nimittäin jo vuosi sitten kantelun, jossa oikeuskansleria pyydettiin selvittämään pääministerin esteellisyyttä RAY:n varojen jakamisessa valtioneuvostossa.
Hitaita ovat herrojen kiireet…
Keskusrikospoliisissa on parhaillaan vireillä Nuorisosäätiön antamia vaalitukia koskeva laaja esitutkinta. KRP:n tutkinnalla on rakenteellinen yhteys nyt oikeuskanslerin käsittelemään tapaukseen. Vanhasen saamaa tukea olisi oikeuskanslerin mielestä syytä tarkastella osana esitutkinnassa olevaa asiakokonaisuutta.
Oikeuskanslerin käsitys on, että ilman tämän yhteyden huomioon ottamista ei Vanhasen osallistumisesta avustuspäätöksien tekemiseen Nuorisosäätiölle saada oikeaa kuvaa
Oikeuskansleri on tehnyt yhteistyötä keskusrikospoliisin kanssa ja pyytänyt kahteen otteeseen selvitystä Vanhaselta. Oikeuskansleri halusi tietää, oliko Vanhanen tietoinen Nuorisosäätiöstä saamastaan vaalituesta silloin kun hän oli päättämässä valtioneuvostossa Nuorisosäätiölle menevistä avustuksista.
Tässä vaiheessa oikeuskansleri ei halua kuitenkaan julkistaa Vanhaselta saamiaan selvityksiään. Ne eivät kuitenkaan ole ilmeisestikään vakuuttaneet oikeuskansleria, koska tämän mukaan Vanhanen on nyt toiminut lainvastaisesti.
Jos eduskunnan perustuslakivaliokunta päättää aloittaa rikostutkinnan, sen suorittaa käytännössä keskusrikospoliisi. Syytteen nostamisesta valtakunnanoikeudessa päättää eduskunnan täysistunto. Tämä mahdollinen (jopa todennäköinen) syyte käsitellään valtakunnanoikeudessa, jossa syytettä ajaa valtakunnansyyttäjä.
Se mikä tässä asiassa ei vakuuta on oikeuskanslerin rooli. Jonkka panttasi kantaansa varsin pitkään, antaen näin (ainakin teoriassa) Vanhaselle aikaa ja mahdollisuuden hävittää jälkiään.
Ja vielä huolestuttavampaa on se, että miksei Jonkka ole hoitanut virkaansa siten kuin laki edellyttää? Hän nimittäin istuu jokaisessa valtioneuvoston kokouksessa – valvomassa kokouksen ja valtioneuvoston tekemien päätösten laillisuutta virkansa puloesta.
Olisiko syytä tutkia myös Jonkan rooli tässä valtakunnan ylimmälle tasolle saakka levinneessä korruptiovyyhdissä?
Tai ainakin se, on hän syyllistynyt tässä ja/tai jossain muussa asiassa virkavirheeseen ja onko hän sopiva sekä kykenevä hoitamaan virkaansa?
Yhtäkaikki, tämä ei ole omiaan nostamaan luottamusta suomalaisen poliittisen kulttuurin uskottavuuteen – eikä korkeimpiin virkamiehiin. Nyt olisi (etenkin näin vaalien alla) aika käynnistää puolueettoman perustuslakituomioistuimen luominen viimeinkin Suomeen sekä tarkastella vallan valvontaa myös suoran demokratian näkökulmasta.
Erkko-konserniin kuuluva TV-yhtiö Nelonenjulkaisi tänään varsin mielenkiintoisen puhelinnauhoituksen ja siihen liittyvän uutisen. Tämä valtamediasta ulos tullut tiedonjyvä oli omiaan vahvistamaan täällä suunnassa syntynyttä käsitystä siitä, että Supo on joko luopunut (tai joutunut luopumaan) roolistaan Suomen valtiollista turvallisuutta puolustavana elimenä ja myöskin sen, että kyseisestä virastosta on tullut valtaapitävien täydellinen naruista vedettävä käsinukke.
Nelosen taustat tietäen, sille täytyy (ehkä) nostaa hattua. Tuo aiemmin lähinnä vallan sylikoirana profiloitunut teki pitkästä aikaa uutisteon julkistamalla taustoja poliittiselle vallankäytölle tässä maassa. Toisaalta saattaa olla myöskin niin, että tässä on kyseessä aito keskustan likaisten temppujen osaston masinoima huomion vaalirahakohusta pahimpaan kilpailijaan kohdistuva siirto-operaatio.
Tuon uutisen mukaan kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen hyökkäsi kovin sanoin suojelupoliisin kimppuun Nato-asiassa viisi vuotta sitten.Katainen oli tuohtunut lausunnoista, jotka vähättelivät Naton roolia terrorismin torjunnassa.
Nelosen uutisten hankkimasta aineistosta käy ilmi, että kokoomusjohtaja syytti sekä Supon silloista päällikköä Seppo Nevalaa sekä (nimeltä mainitsematonta) Supon virkamiestä yrityksestä suistaa hänet puoluejohtajan tehtävästä. Tämän Kataisen (lähinnä ns.myllypuheluksi luokiteltavan) yhteydenoton jälkeen Nevala kielsi alaiseltaan kaikki poliittiset lausunnot.
Uutinen liittyy kiinteästi siihen, että vuonna 2004 kokoomuksen puheenjohtajaksi noussut Katainen on vaatinut (yleisestä mielipiteestä ja Suomen todellisista eduista viisveisaten) Suomen liittymistä pikaisesti Natoon. Heinäkuussa 2005 Katainen väitti kotiseutunsa ykkösämyrin, Savon Sanomien, tekemässä tilaushaastattelussa , että terrorismin uhka on synnyttänyt Suomeenkin turvavajeen, jonka Nato täyttäisi.
Suojelupoliisin silloinen päällikkö (nyttemmin jo edesmennyt) Nevala torjui väitteen tietovajeesta heti tuoreeltaan. Vain runsas kuukausi myöhemmin Supon terrorismin torjunnan asiantuntija oli sisäministerin kutsumassa tilaisuudessa Nevalan kanssa samoilla linjoilla. Katainen närkästyi lausunnosta ja oli heti yhteydessä Nevalaan.
Kataisen (joka oli siis tuolloin oppositiojohtaja) yhteydenoton jälkeen Nevala käyttäytyi harvinaisen tylysti alaistaan kohtaan ja sanoi (ilmeisesti alaisen 6.9.2005 nauhoittamassa puhelinkeskustelussa) :
”Tämä alkaa jo olla liian paksua, että sinä menet ottamaan kantaa tulenpalaviin poliittisiin kysymyksiin. Tähän on reagoitu korkealta poliittiselta tasolta, että suojelupoliisin pikkuvirkamies on ottanut tällaisen kannan”
”Sinä et ota mitään kantaa Naton ja terrorismin torjunnan suhteisiin koska se ei sinulle kuulu. Se on viraston päällikön ja ehkä sitäkin yläpuolella olevien henkilöitten asia. Jos tämä lausunto leviää tämmöisenä niin kuin on levinnyt, sinähän olet munannut raskaimman jälkeen”
Keskustelun aikana ulkomailla oleva Nevala mainitsee nauhalla useasti Kataisen nimen ja kertoo tämän kovasta syytöksestä.
”Minuun on otettu yhteyttä ja tiedät kuka henkilö on kyseessä. Ei mikä tahansa henkilö, vaan oppositiopuolueen puheenjohtaja, joka syyttää nyt minua että .. on minun asiallani pantu suistamaan hänet puheenjohtajan tehtävästä.”
”Jos sinä olet tämän sanonut niin tuota sinähän toivottavasti pystyt nyt tajuamaan viimeistään minkälaiseen rakoon sinä olet saattanut viraston päällikön”
Nauhalta paljastuu myös sellainen yksityiskohta, että Nevala luottaa poliitikkona toimivan Kataisen sanaan enemmän kuin virkavelvollisuuden velvoittaman alaisensa sanaan.
”En mä nyt usko että kokoomuksen puheenjohtaja lähtee ihan semmoisella tiedolla liikkeelle joka ei pidä paikkaansa, vaan tällä hetkellä minä uskon .. valitettavasti enemmän Kataista kuin sinua.”
”Onhan se aivan ennenkuulumatonta että pikkuvirkamies, joka sinä kuitenkin olet ja me kaikki olemme sitä jossakin määrin niin sinä menet ottamaan kantaa Naton ja terrorismin väliseen suhteeseen. Jos et sinä ymmärrä, että se on tulenarka poliittinen kysymys Suomessa niin kuten sanottu, joudun totemaan, että sinä olet väärällä paikalla”
Nevala kielsitässä yhteydessä alaisenaan toimineelta virkamieheltä kaikki lausunnot. Nelosen uutisten mukaan Katainen lähestyi omaa sydäntänsä ja agendaansa lähellä olleessa Nato-asiassa henkilökohtaisesti myös ryöpytyksen kohteeksi joutunutta virkamiestä – unohtaen asemansa poliitikkona ja suomalaiseen virantoimitukseen kuuluvan virkatien.
Tänään Brysseliin Ecofin-kokoukseen lentänyt Katainen oli (vähemmän yllättäen) täysin haluton kommentoimaan käymiään Nato-keskusteluja.
Tämä on oikeastaan vain looginen jatko viime aikoina vähän sieltä jos täältä hiljalleen tihkuneille tiedoille suomalaisen yhteiskunnan päättäjien korruptoituneisuudesta ja tiettyjen virastojen ja virkamiesten lammasmaisesta alistumisesta poliittisen vääryyden ja tarkoituksenmukaisuuden vankkurien vetojuhdiksi.
Kun valtakunnan turvallisuudesta vastaavan keskusviraston päällikkö kyseenalaistaa ammattilaiseksi katsottavan (ja virkavelvollisuuden sitoman) alaisensa näkemykset ja nostaa jonkun puoluejohtajaksi päässeen poliitikon poliittiset ambitiot niiden yli, ollaan kaukana kansanvaltaisesta ja rehellisestä hallintokulttuurista.
Kansanvaltaisessa yhteiskunnassa lähtökohdan tulisi olla se, että kansalainen saa luotettavaa ja puolueetonta informaatiota kaikkien virkamiesten taholta. Ei se, että jokin poliittinen ryhmä käyttää valtion salaista poliisia omien tavoitteidensa ajamiseen.
Tällä toiminnalla Katainen on astunut ulos kansanvaltaisuudesta ja on näköjään matkalla kohti tyranniaa. Samaan aikaan valtion salainen poliisi on kastroinut itsensä ja ripustautunut ihan itse kulloisenkin poliittisen eturyhmän marionetiksi.
Tästä kehityskulusta on olemassa riittävä määrä varoittavia esimerkkejä pitkin aikoja ja maailmaa . Viimeisin tuollaisen toiminnan kulminaatio kuopattiin virallisesti 1991, mutta sen perilliset ovat hyvinkin voimissaan samassa Venäjän maassa – väittää Katainen sitten ihan mitä tahansa.
Tämä uutinen asettaa myös täysin uuteen valoon Supon (keskustalaista) Alpo Rusia vastaan käynnistämän maanpetostutkinnan ja sen jälkimainingit. Se herättää paljon uusia kysymyksiä.
Tuliko Rusista poliittinen valapatto jo silloin, kun hän asettui (SDP:n ehdokkaana valitun) presidentti Martti Ahtisaaren avustajaksi?
Vaikuttiko tähän tutkinnan käynnistymiseen SDP:n putoaminen oppositioon?
Pystyikö kokoomus vaikuttamaan asioihin vahvemmin oppositiosta, kuin SDP ja keskusta hallitusvastuusta käsin?
Eikö keskustalainen poliittinen eliitti halunnut enää suojella Rusia?
Tuliko Rusista sopiva uhrilammas?
Mikä on todellisuus virallisen informaation takana?
Kuinka paljon valtapuolueet nokittelevat näennäisesti toisiaan,mutta sopivat saaliinjaosta kabineteissa?
… ja niin edelleen…
Ehkä huolestuttavimpana herää kuitenkin kysymys siitä, kuinka vahva on Kataisen todellinen asema vallan kulisseissa ja mitä hän saattaakaan saada aikaiseksi mahdollisena seuraavan hallituksen pääministerinä?
Se (unohtamatta koko nykyistä parlamentarismiin kuin home kasvanutta poliittista korruptiotamme) on todella huolestuttavaa. Sekä yksityisen kansalaisen, että koko yhteiskuntamme kannalta katseltuna.
Vihreiden periaateohjelmassa kerrotaan, että parempi maailma ei synny ylhäältä päin annettuna, vaan ihmisten vapaaehtoisesta toiminnasta. Ihmisten on voitava vaikuttaa laajasti ja eri tavoin yhteisiin asioihin niin paikallisesti, kansallisesti kuin globaalistikin.
Se kuka sitten on vihreiden mielestä sellainen ihminen, jonka on voitava vaikuttaa laajasti ja eri tavoin yhteisiin asioihin, onkin taas aivan toinen kysymys.
Tästä on nähty aikaisemminkin lukuisia esimerkkejä. Viimeisin näistä määrittelyistä koski Itä-Lapissa asuvia ihmisiä ja heidän oikeuksiaan. Tuolloin vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäkikertoi selvästi, että hän ja muut vihreiden jäsenkirjan saaneet ovat se instanssi, joka tietää aina paikallisia ihmisiä paremmin ja on oikeutettu päättämään heitä koskevista asioista heidän puolestaan.
Eräs kansanvallan halventamiseen liittyvä käynnissä oleva viherepisodion jostain syystä jäänyt hieman piiloon valtamediassa.Vihreiden Havukka-ahon ajattelijana tunnettu helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Osmo Soininvaara on myös määritellyt omalla toiminnallaan jälleen uusia rajoja kansanvallan käsitteelle – ja antanut siinä sivussa aika vakuuttavan kuvan oman poliittisen toimintansa todellisesta kivijalasta (ei, tämä ei tarkoita liberalismia tai kansanvaltaisuutta).
Hallituksemme on nimittänyt suuressa viisaudessaan tämän vihreitä edustavan helsinkiläisen kaupunginvaltuutetun Päijät-Hämeen kuvernööriksi. No, jos nyt ei ihan kuvernööriksi, niin kuitenkin vain yhden ihmisen (helsinkiläisen vihreän) mielipidettä edustavaksi selvitysmieheksi.
Tämän touhun jatkuessa on tullut varsin hyvin selväksi se, että Soininvaara ajaa häikäilemättömästi vihreiden edustamaa ideologiaa ja on ilmeisen humaltunut yksinvaltiudestaan. Näin hän toimii vastoin paikallisten ihmisten mielipiteitä ja estäen heitä päättämästä itseään koskevissa asioissa.
Soininvaara on yksinvaltaisesta asemastaan käsin (alueen ulkopuolisena, niin poliittisesti kuin kunnallisestikin) ilmoittanut, että hän ei aio ehdottaa ns. Oiva-kuntien keskinäistä kuntaliitosta. Oivan peruspalvelukeskuksen alueeseen kuuluvat Asikkala, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä ja Padasjoki. Soininvaaran mukaan näiden kuntien liitos ei vähentäisi Päijät-Hämeen kuntien välistä kilpailua, vaan todennäköisesti kärjistäisi sitä edelleen.
Vaikka kaksikymmentäneljä hollolalaista valtuutettua teki Hollolan kunnanhallitukselle välikysymyksen, miksi tässä – yhden helsinkiläisen kaupunginvaltuutetun tekemässä – kuntaliitosselvityksessä ei ole tarkasteltu myös vaihtoehtoisia liitosmalleja, niin mikään ei hetkauta Soininvaaraa valta-asemassaan.
Soininvaaran mukaan kysymyksen osoite on väärä:
Se olisi pitänyt esittää kuntajakoselvittäjälle, siis minulle.
… näin silti, vaikka Hollolan valtuusto teki aikoinaan toivomusponnen eri vaihtoehtojen selvittämisestä.
Soininvaara väittää tarkastelleensa vaihtoehtoisia malleja, mutta näiden tarkastelujen jälkeen hän on päättänyt keskittyä suureen, lähes koko Päijät-Hämeen kattavaan kuntaliitokseen.
Selvitysraportissa (minä) tulen käymään läpi nuo vaihtoehtoiset mallit ja syyt niiden hylkäämiseen.
Oiva-kuntien liitos ei toisi (minun mielestäni) mainittavia toiminnallisia hyötyjä, koska yhteistyö sosiaali- ja terveystoimen alalla toimii jo nyt.
Soininvaara toimii siis näin – vaikka Suomen perustuslain 2 § kertoo, että kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Samaisessa pykälässä todetaan myös, että julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.
Vihreään tapaan logiikka ontuu ja samat säännöt eivät koske kaikkia – eikä oikeus päättää omista asioistaan koske tietenkään (poliittisesti vihreistä poikkeavalla tavalla ajattelevia) paikallisia ihmisiä.
Tässäkin näkyy se perinteinen viherperiaate, että kyllä vihreät tietävät Sinua paremmin mikä on Sinulle parhaaksi – ja Sinähän teet sen mitä vihreät puolestasi päättävät, vaikka sitten väkisin…
Kuntaliitokset ovat joissain tapauksissa hyödyllisiä ja joissain tapauksissa jopa välttämättömiä. Ne ovat hyödyllisiä silloin, kun liian pienet kuntayksiköt yhdistetään toimivammaksi suurkunnaksi ja välttämättömiä silloin, kun vältetään jonkun kunnan ajautuminen vararikkoon.
Tässä tapauksessa on kyse siitä, että joukko vauraita pikkukuntia (kuten Asikkala) yhdistetään (paikallisella yksimielisyydellä) toimivammaksi, mutta kooltaan kuntalaisten hallittavissa olevaksi ja omavaraiseksi kunnalliseksi yksiköksi.
Jos Soininvaaran malli toteutuisi, näistä maalaiskunnista tulisi parhaimmassa tapauksessa joukko Lahden lähiöitä – huonoimmassa tapauksessa hallinnon mahtikäskystä syntynyt nippu slummeja tai entisiä ja väestöstä tyhjennettyjä maalaiskyliä.
Kun tutkii vihreiden puheenvuoroja, niin tällainen maaseudun tyhjentäminen ja väestön kerääminen betonisiin kaupunkeihin on suorastaan yhteiskuntapoliittinen uskonto tuolle ryhmälle.
Jokainen omilla aivoillaan ajatteleva kansalainen ymmärtänee myös sen, että mitä isompi kunnallinen yksikkö on kyseessä, sitä vähemmän tavallisella kansalaisella on mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin ja sitä enemmän ns.valtapuolueet junailevat keskenään asioita – tavalla, jossa on ollut viime aikoina jopa suora korruptio mukana.
Tässä voi aika aiheellisesti osoittaa Soininvaaraa (ja hänen vihreää sidosryhmäänsä) sekä hänet nimittänyttä hallitusta sormella ja vaatia selityksiä tällaiselle kansalaisoikeuksia maahan polkevalle hankkeelle.
Vihreistä on muuten syytä muistaa se, että koko puolue on aikoinaan syntynyt ns. kansalaistottelemattomuudeksi naamioidun lakien rikkomisen, omaisuudensuojan loukkaamisen ja pakottamisen ympärille. Puolue istuu edelleen useammalla eri pallilla; laillisena puolueena, valituksia tehtailevana ja enemmistöpäätöksiä murentavana demokratian häirikkönä ja jopa laittomaan toimintaan (vähintään) suopeasti suhtautuvana erilaisten anarkististen ryhmien sateenvarjona.
Kun tähän ynnää nimimerkki Valkeansanoiksi pukeman määritelmän siitä, että Vihreitä perustettaessa puolet sen jäsenistä oli entisiä taistolaisia eli stalinisteja, nykyään heitä on jonkin verran alle kolmasosa. Siten kulttuurimarxismi on olennainen osa vihreiden poliittisia menetelmiä, niin vihreän todellisuuden kivijalka hahmottuu jo hyvin selvästi kaiken sumutuksen keskeltä.
Sen kivijalan päälle rakennetaan muutamaa slummiutuvaa suurkaupunkia ja autioitetaan suomalaista maaseutua. Miten hyvin se sitten sopii vihreiden julistukseen siitä, että parempi maailma ei synny ylhäältä päin annettuna, vaan ihmisten vapaaehtoisesta toiminnasta. Ihmisten on voitava vaikuttaa laajasti ja eri tavoin yhteisiin asioihin niin paikallisesti, kansallisesti kuin globaalistikin, sen voi itse kukin päätellä itse.
Eilen julkisuuteen tulleen uutisen mukaan poliisiylijohtaja Mikko Paatero kertoi medialle, että poliisihallituksen sisäisessä tarkastuksessa ei ole tullut esille seikkoja, joiden perusteella poliisihallitukseen liitetyssä asekaappijutussa olisi syytä epäillä rikosta.
Tämä valtiollisen väkivaltaviranomaisen itsetutkiskelu koski sisäasiainministeriön poliisiosaston vuoden 2006 muuton jäljiltä löytyneen kaapin vaiheita.
Poliisiylijohdon oman ilmoituksen mukaan sen muuton yhteydessä unohtuneet aseet ovat olleet ampumakelvottomia. Tuonn saman ilmoituksen mukaan kaikki päiväkotiin matkalla ollutta 13 ampuma-asetta oli deaktivoitu määräysten mukaisesti. Myös kaikkien kahdeksan kaasusumuttimen säiliöt oli tyhjennetty ja puhkaistu – poliisin omanilmoituksen mukaan.
Niin tai näin – tämä epäillyn itseensä kohdistama tutkinta aseisiin liittyvässä asiassa ei täytä minkäänlaisia länsimaisessa kansalaisyhteiskunnassa perinteisesti käytettyjä puolueettomuuskriteerejä.
Mitä todennäköisemmin poliisiylijohto puhuu totta, mutta sen oman uskottavuuden vuoksi asiassa olisi ollut syytä suorittaa esitutkinta jonkin toisen viranomaisen toimesta. Poliisin itsenäisyys sitä koskevissa rikosasioissa on ongelma. Kun naapurikihlakunnan (valtiollinen) poliisi tutkii naapurissaan poliisiin (valtiolliseen) kohdistuvaa rikosepäilyä, epäily siitä, ettei korppi korpin silmää noki on (ja sen pitääkin olla) mukana tavallisen normivirtasen ajatuskuvioissa.
Tästä ikävästä ja poliisi uskottavuuteen varsin vahvasti purevasta jääviysongelmasta päästäisin eroon ainakin kahdella eri tavalla. Paikallispoliisin kunnallistamisella ja erillisellä oikeusministeriön alaisella (esimerkiksi hallinnollisesti Eduskunnan oikeusasiamiehen alaisuuteen liitetyllä) poliisi- ja virkarikosten tutkintayksiköllä.
Paikallistasoinen kunnallinen poliisi olisi organisatorisesti erillään valtiollisesta KRP:sta, joten sen kontrollointi ja siihen kohdistuvien rikosepäilyjen tutkinnan puolueettomuus olisi nykyistä huomattavasti uskottavampaa. Jos tähän vielä lisäisi suoran kansanäänestyksen laajentamisen kunnallisiin johtaviin virkamiehiin, niin paikallispoliispäälliköllä pitäisi olla myös kuntalaisten luottamus toimessaan (kuten muillakin johtavilla virkamiehillä).
(Mikään ei tietenkään estä laajentamasta samaa käytäntöä myös valtiollisten virkamiesten valintatilanteisiin. Näin kansalaisten mielipide ja demokraattinen valvonta ulottuisi läpi koko yhteiskunnan ja kansanvaltaisuus vahvistuisi huomattavasti nykyisestä tilanteesta.)
Eduskunnan oikeusasiamiehen alainen erillinen poliisi- ja virkarikosten tutkintayksikkö olisi toinen tärkeä askel kansalaisyhteiskunnan läpivalaisussa.
Tällainen erillinen yksikkö ei olisi minkään ministeriön alaisuudessa, joten sen pitäisi olla (ainakin teoriassa) koskematon korruptiolle ja poliittiselle käskyttämisellä. Se toimisi ainoastaan voimassaolevan lainsäädännön mukaan itsenäisesti riippumatta siitä minkälainen hallituskokoonpano kulloinkin on Suomen peräsimessä.
Kun tämän asian yhteydessä miettii myös sitä faktaa, että poliisin hallinnollisen virheen vuoksi ampuma-ase myönnettiin sekä Jokelan että Kauhajoen tapauksissa väärin perustein – ja kammottavin seurauksin – niin herää kysymys siitä, että pitäisikö aselupahallintokin siirtää pois poliisilta ja jonkin toisen viranomaisen hoidettavaski?
HS:n toimituspäällikkö Reetta Räty on päästänyt näppäriltään kerrankin ihan asiallisen ajatuksen . Hän toteaa päivän Hyysärissä, että keskustelu on rasittavaa, jos toinen osapuoli kieltäytyy ymmärtämästä, mistä keskustellaan.
Tämä on sellainen asia, josta olen täysin samaa mieltä Reetta-tyttösen kanssa – tosin ilmeisen eri syistä, kuin Räty. Mutta yhtä kaikki, keskustelu, jossa keskustelijat eivät ymmärrä tosiaan, on aika rasittavaa ja yleensä täysin hedelmätöntä.
Ikävä kyllä, tämä asia on lisääntynyt viime aikoina käydyssä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja siitä on tullut valitettavasti maan tapa. Tällä pohjalla kenenkään tuollaiseen syyllistyvän on turha kitistä siitä, että tämä tiputetaan keskustelusta ja vastauksia ei tule.
Räty heittää omasta puolestaan keskusteluun parikin esimerkkiä. Ensimmäiseksi hän ottaa aiheekseen yhteiskunnalliseen (kansanvallan ulkopuoliseen) kansalaistottelemattomuuteen ja suoranaiseen rikollisuuteen toiminnassaan syyllistyvät ns.eläinoikeusjärjestöt ja heidän tukiverkostonsa vihreät.
Tuosta suunnasta lentelee taas ja jälleen kerran(kevät on ilmeisesti taas tulossa) kovenevia vaatimuksia siitä , että turkistarhauksesta pitäisi luopua Suomessa.
Rätyäkin kiukuttaa hallituksen ja ministerien vastaus siitä, että turkistarhaus on laillinen elinkeino Suomessa.
No niin on! Ja siksi nyt ehdotetaan, että lakia pitäisi muuttaa. Voisivatko tarhauksen kannattajat siis perustella, miksi eläinten häkkikasvatuksen pitää olla laillista? Saataisiin kiinnostava keskustelu ihmisten ja eläinten väleistä, ehkä jopa vastuusta ja tunteista.
Mutta ei. Laillinen elinkeino, laillinen ammatti, laillinen turkistarha, sanat soivat keskusteluohjelmissa, blogeissa, kyselytunnilla.
Ongelma tässä keskustelussa ei ole kuitenkaan laillinen elinkeino – ongelma on se, että reettarädyt ja kettutytöt pyrkivät määrittelemään oman maailmankuvansa mukaan oikean ja väärän – ja pakottaisivat muutkin varsin mielellään joko alistumaan tahtoonsa tai muuttamaan oman mielipiteensä kulloisestakin asiasta.
Ottamatta tässä muutenkaan kantaa siihen, että koskevatko ihmisoikeudet eläimiä, niin tietynlainen ulkopuolisuus, maailmankuvan pahanlainen vääristyminen ja puhdas omien tavoitteiden härkäpäiseen ajamiseen (laillisesti tai laittomasti) perustuva itsekkyys loistaa läpi.
Mitä vahvemmaksi ns.kansalaistottelemattomuuden ja suoranaisen rikollisen painostuksen annetaan kasvaa tässä maassa, sitä kauemmaksi luisumme kansanvaltaisesta ajattelusta ja yhteiskuntajärjestyksemme (rauhasta nyt puhumattakaan) rapisee pala palalta pienien kovaäänisten painostusryhmien vaatimusten jalkoihin.
Jokainen voi miettiä sitä, kuinka paljon eri ryhmien keskinäistä ymmärrystä lisää se, että yhteiskunnallinen keskustelu ajautuu huuto- ja uhkailukilpailuksi.
Kuten jo sanoin, olen kuitenkin eräistä asioista Reetan kanssa samaakin mieltä.Reetta menee erään todellisen yhteiskunnallisen ongelmamme olemukseen.
Suomessa ei voi puhua vaalirahasta toistelematta, että rahankeräys ja tuen ottaminen on laillista. Niinhän se on. Vaalirahailmoitukseen on laillista kirjoittaa KMS, vaikka raha on tullut yritykseltä, jolla on jokin syy peittää lahjoituksensa.
Miksi rahan alkuperän peittäminen sallitaan?
Siitä ei puhuta, kun rikostutkintoja riittää, ja noin muuten: vaalirahoitus on laillista, niin laillista.
Miksi meillä on eduskunta, jonka työ on säätää lakeja, jos lait ovat jo nyt erehtymättömiä? Olemmeko saavuttaneet kehitysvaiheen, jossa Suomen laki määrittelee, mikä on oikein ja mikä väärin? Ja miksi ihmeessä juuri kansanedustajat ovat kovimpia perustelemaan kantojaan lailla – he kuitenkin muuttavat lakeja työkseen!
Reetta vastasi itse esittämäänsä kysymykseen. Vanha sananlasku sanoo, ettei korppi korpin silmää noki – ei tässäkään tapauksessa.
Niin kauan kuin monipuoluejärjestelmäämme kuuluva parlamentarismi huseeraa kukkona tunkiolla ja poliittisen kaurapuurokompromissein huolehditaan siitä, että kaikki poliitikot hyötyvät henkilökohtaisesti asemastaan jakokoneiston jäseninä, niin pitkään on turha olettaa eduskunnan puuttuvan sisällään olevaan rakenteelliseen korruptioon.
Vaikka maailmalla Suomea on pidetty pitkään korruptiovapaana vyöhykkeenä, niin KMS:n, Punajuuren ja Nuorisosäätiön kautta julkisuuteen tulleet yhteiskunnallisesti epämiellyttävät asiat eivät olleet ns. yksittäistapauksia.
Ne olivat vain jäävuoren huippu siitä suomalaiseen politiikkaan vuosikymmenien saatossa hiipineestä korruptiosta ja julkisen aseman väärinkäyttämisestä. Ainoa tapa päästä siitä eroon on siirtyminen suoraan kansanvaltaan – ja valvontaan.
Räty kommentoi kirjoituksessaan myös luterilaista kansankirkkoamme. Aikaisemmin hän on keskittynyt kirkon ja siihen liittyvien traditioiden mollaamiseen, mutta nyt hän löytää jotain omasta mielestään positiivistakin kirkon toiminnasta.
Viime viikolla apulaisoikeusasiamies ilmoitti, että kirkolla ei ole laillista oikeutta antaa turvapaikkaa ihmiselle, jota ollaan karkottamassa.
Kirkosta vastattiin, että laki tai sen tulkinta voivat olla epäoikeudenmukaisia. Silloin pitää vaatia oikeutta.
Kerrankin: hyvä kirkko!
Tämäkin noudattaa samaa kaavaa. Ateistit katsovat oikeudekseen komennella sellaista instanssia, jonka jäseniä he eivät olet. Kun kirkko suorittaa omaa yhteisöllistä tehtäväänsä, se kelpaa näiden ihmisten sylkykupiksi tai se unohdetaan kokonaan. Vai olettekko lukeneet Reetan tai jonkun hänen tovereistaan kirjoittaneen koskaan esimerkiksi Kirkon kotimaanavusta?
Kirkon olisi tässä tilanteessa hyvä muistaa se koko olemuksensa ydin: antakaa keisarille se mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle se mikä Jumalan on.
Unohtamatta siitä, että kirkko koostuu omista jäsenistään ja kirkon pitäisi olla yhteisönä heidän puolellaan – eikä etenkään toimia jonkin marginaaliryhmän, toisuskoisten tai ateistien käsikassarana.
Jos kirkko sellaiseksi muuttuu yleisemminkin, sekin vaipuu syvemmälle ja syvemälle siihen suohon, jossa se kieltäytyy ymmärtämästä.
Onneksi olkoon Johanna Suurpää – sitkeä uurastuksesi on jälleen palkittu. Neuvostovaltio Valtioneuvosto nimitti uutisten mukaan torstaina Sinut oikeusministeriön kansandemokratia- ja vähemmistökieliasioiden yksikön johtajaksi .
Tämä (valtiohallinnolle nykyään tyypilliseen tapaan) viiden vuoden määräaikainen työ alkaa maaliskuun alussa.
Suurpää on toiminut joulukuusta 2007 lähtien vähemmistövaltuutettuna. Palaan Suurpään työuran aikaisempiin vaiheisiin myöhemmin. Se kenestä tulee sitten Suurpään seuraaja vähemmistövaltuutettuna onkin toinen kysymys.
Pääsemmekö kenties näkemään ensimmäisen maahanmuuttajataustaisen vähemmistövaltuutetun komentelevan suomalaisten enemmistöä, vai käykö tässä kenties niin, että VN muuttaa pätevyysehtoja ja saamme seuraavaksi vähemmistövaltuutetuksi avoimessa yliopistossa (pari yleisökurssia) lakia lukeneen anarkian ja suomalaisvihan ykkösnimen – Akuliina Saarikosken?
Kannattaa muistaa myös se, mistä Johannan ura alkoi. Hän tuli rymisten julkisuuteen edellisen laman alla. Tuolloin poliisi esti hänen pääsynsä somalialaisia pakolaisia täynnä olleen laivaan.
Tämä johtui siitä, että kun ensimmäinen somaliryhmä saapui Suomeen, neiti Suurpää oli myös aluksessa – humanitaarisella maahanmuutolla rahoja käärivän Pakolaisapu ry:n juristina. Tuolloin nykyinen laillisuudenvalvojamme kunnostautui esittelemällä aivan omasta hihastaan revittyä laintulkintaa, vastustamalla viranomaisia ja neuvomalla myös – ilmeisesti – maahantulijoita hakemaan turvapaikkaa ja hävittämään matkustusasiakirjansa.
Hän ilmoitti tuolloin (HS 27.8.1990):
”YK:n ihmisoikeusjulistuksen mukaan jokaisella on oikeus hakea turvapaikkaa. Pakolaissopimus tarkentaa asiaa: pakolainen voi tulla maahan jopa laittomasti eli hänen matkustusasiakirjojensa ei tarvitse olla kunnossa. Paitsi viisumia pakolainen ei tarvitse välttämättä laillista passiakaan, jos hän heti rajalle tultuaan ilmoittaa oikeat henkilötietonsa.”
Suurpää väitti myös, ettei tuolloisesta Suomen laista löytynyt perusteita viisumin vaatimiseksi (sic!).
Suurpään mukaan viranomaiset vertasivat Suomen silloista tilannetta perusteettomasti Ruotsiin.
”Ruotsiin oli tullut vuoden aikana lähes 30000 pakolaista, kun rajoituksiin ryhdyttiin. Suomeen ei ole tullut vielä kohtuuttoman paljon pakolaisia.”
Erässä asiassa täytyy antaa tunnustusta Suurpäälle. Täytyy nostaa tuollaisesta mistään ympäristötekijöistä tai yleisestä mielipiteestä piittaamattomuudesta (kansanvallan periaatteista nyt puhumattakaan) harjoitetusta härkäpäisyydestä määrätietoisuudesta Suurpäälle hattua. Hän on tehnyt kaikkensa saadakseen tuon tilanteen korjatuksi haluamakseen.
Miten asiat sitten todellisuudessa menivät (ja olivat) tuolloin? Poliisi sai tiedon somalien maahantulosta etukäteen Tallinnasta viranomaistaholta. Helsingin poliisilaitos otti tulijoihin satamassa tiukan linjan. Helsingin poliisilaitoksen komentaja Paavo Koskela perusti päätöksensä tuolloiseen lainsäädäntöön:
”Lähdin siitä, että kyseessä on luvaton maahantulo, jonka estimme”,
Aluksen päällikön velvollisuus oli (ja on) huolehtia siitä, että kaikkien aluksessa olevien henkilöiden matkustusasiakirjat ovat kunnossa. Muuten aluksen päällikkö on velvollinen viemään matkustajat takaisin. Poliisikomentaja Koskelan mukaan laivan purseri oli kertonut, että somalien viisumit olivat kunnossa Tallinnassa.
Suomen tullissa (Pakolaisapu ry:n terhakoiden tätien, Suurpään ja Kirsi Hytinantin laivassa tapahtuneen vierailun jälkeen) viisumia ei kuitenkaan ollut ollut yhdelläkään somalilla. Passi sen sijaan puuttui vain noin kymmeneltä. Suuresta osasta somalien passeista oli revitty yksi sivu irti. Poliisi epäilee, että kyseisellä sivulla oli väärennetty Suomen viisumi.
Laivan käytäviltä löytyi kaksi Etiopian passia, joissa oli väärennetyt viisumit. Kukaan ei kuitenkaan tunnustanut näitä passeja omakseen.
Näin Suomi sai ensimmäiset humanitaarisen maahanmuuton perusteella Suomeen saapuneet somalinsa.
Suurpään työura jatkui tuosta eteenpäin samoissa (suppeissa ja yksipuolisissa) merkeissä. Hän on toiminut ulkoasiainministeriön ihmisoikeuspolitiikan yksikön päällikkönä, Turvapaikkalautakunnan sihteerinä ja Pakolaisneuvontapisteen lakimiehenä. Hän on toiminut myös asiantuntijana Wienissä ja Tallinnassa maahanmuuttoasioihin liittyen.
Toimiessaan ns.kansalaisjärjestöjen ylläpitämän pakolaisneuvontapisteen lakimiehenä Johanna Suurpää valittiin myös Vuoden Kellokkaaksi (HS 1.3.1990). Naistoimittajien yhdistys valitsee Kellokkaakseen vuosittain henkilön, joka on merkittävällä tavalla kiinnittänyt huomiota ajankohtaiseen kysymykseen.
Johanna Suurpää oli tuolloin työskennellyt pakolaisneuvontapisteessä lähes kaksi vuotta. Työ oli määräaikainen ja saattoi loppua vuoden vaihteessa.
Tuolloin hän vaati Suomeen perustettavaksi pikaisesti riittävin valtuuksin varustettu ulkomaalaisvaltuutetun virkaa.
Näin jälkikäteen tarkasteltuna tulee äkkiä mieleen, että jo tuolloin Suurpää tähtäsi nykyiseen Vähemmistövaltuutetun virkaansa – ja oli uutterasti luomassa itselleen oksaa josta ponkaista suoraan vallan ytimeen.
Uutterasti hän on ollut sittemmin vähemmistövaltuutettuna vaatimassa ja komentamassa lakejamme säätävää Eduskuntaa. Vähemmistövaltuutetun viran myötä tulleet saavutukset eivät kuitenkaan ole olleet ilmeisesti Suurpään mielestä riittäviä, joten tämän uuden nimityksen mukana tullut mahdollisuus päästä (demlalaisen toverinsa oikeusministeri Tuija Braxin johdolla) suoraan lainsäätämisen ytimeen – niiden valmistelutyöhön – on ilmeisen tervetullut
Tämä uusi Demokratia- ja kieliasioiden yksikkö perustettiin (tilaustyönä) oikeusministeriöön tämän vuoden alusta. Yksikkö huolehtii kansalaisvaikuttamiseen, vaalien järjestämiseen ja kehittämiseen, puoluelakiin sekä kieliasioihin liittyvistä tehtävistä.
Kansalaisvaikuttamisen alistaminen oikeusministeriön alaisuuteen on mainio tapa kiristää sensuuria ja kaventaa kansalaisten perusoikeuksiin kuuluvaa sanan-, mielipiteen- ja yhdistymisvapautta.
Demlalaisesta vaalien järjestämisestä kansalla on jo aikaisempaa kokemusta – persauksilleen menneen Braxin masinoiman (lippuäänestystä helpommin manipuloitavissa olevan) sähköisen äänestyskokeilun tiimoilta.
Puoluelain alistaminen Suurpään peukalon alle takaa puolestaan sen, että nykyinen korruptoitunut näennäisdemokratia saa jatkaa edelleen – huolimatta yhä äänekkäämmiksi käynneistä vaatimuksista siirtyä kohti suoraa kansanvaltaa (ja etenkään huolimatta vaalirahaskandaalista ).
RKP on uussuomalaisten puolue, joka haluaa houkutella mukaan maahanmuuttajia puoluetyöhön, myös johtaviin elimiin. Tavoitteemme on, että joka neljäs maahanmuuttaja valitsee ruotsin kielen ensimmäiseksi vieraaksi kielekseen.
Kun Johanna Suurpää nimitettiin kyseisen yksikön päälliköksi, yhteiskuntamme saattoi astua taas uuden askeleen lähemmäksi kansandemokratiaa. Uskallan epäillä, että seuraavan vuoden aikana Suurpään yksikkö valmistelee yhden jos toisen yleistä oikeudentajua vastaan olevan ja enemmistöä alistavan lakiehdotuksen Eduskunnan kumileimasimen alle vahvistettavaksi.
Lähteet: VN, UM, SM, STT, HS
Jk. Kun Johanna kuitenkin lukee tämän kirjoituksen, haluaisin esittää hänelle yhden kysymyksen. Oletko vielä samaa mieltä kuin vuonna 1990?
”Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.”
Hyvä tarkoitus kääntyy (valitettavasti ja säännöllisesti) Jarkko Tontin käsittelyssä jokaisen hänen käsittelemänsä aiheen kummallisesti vääristyneeksi irvikuvaksi. Kun lukee (lähes mitä tahansa) Tontin kirjoittamaa tekstiä, niin olo on kuin vaeltaisi Liisana Ihmemaassa tai kuin olisi joutunut vahingossa sisään Tim Burtonin ohjaamaan elokuvaan.
Kuten tässäkin Tontin kirjoittamassa kansalaisyhteiskuntaa haikailevassa tekstissä. Tontti näkee (aivan oikein) Suomen liian autoritaarisena ja meritokraattisena yhteiskuntana. Allekirjoitan tuon – mutta hieman toisin perustein kuin Tontti ja lisää siihen mukaan oligarkia. Ennen sitä on hyvä tarkastella kirjoittaja Tonttia ja sitä, miten kansanvaltainen hänen oma historiansa on.
Tontti itse on kouluttanut oikeustieteen tohtoriksi, yhteiskunnan maksaessa hänen opintona. Tämän jälkeen hän on jättänyt tämän ammatinsa ja ryhtynyt ”vapaaksi kirjailijaksi”. Kovin kauas sivuladulle kulkematta voisi kai sanoa, että Tontin kohdalla yhteiskunnan tarjoama opetus on mennyt suoraan Kankkulan kaivoon.
Voisi varmaankin sanoa myös, että Tontti on vienyt joltain sellaiselta ihmiseltä opiskelupaikan joka olisi aidosti ja kutsumuksesta halunnut olla juristi.
Jarkko Tontti järjesti itsensä varusmiespalveluksensa aikana RUK:un ja jätti sen kesken. Tuhlaten jälleen yhteiskunnan varoja ja vieden joltainaidosti motivoituneelta ja sodanaikaisiin tehtäviin pystyvältä reservinupseerilta paikan tuossa koulussa.
Jarkko Tontti on toiminut myös oman toimensa ohella kirjailijoiden sananvapausjärjestön – PEN:in – varapuheenjohtajan. Jussi Halla-ahon (vähintään kuuluisan) farssioikeudenkäynnin aikana tämä(kansalaisyhteiskuntaa halajava) suuri humanistimme ja sananvapauden airueemme oli valmis poistamaan sananvapauden omista mielipiteistään poikkeavien mielipiteiden kohdalta.
Unohtamatta sitä, että kun Tontti puhuu kansalaisyhteiskunnasta, niin se työ mitä hän on tehnyt Tuija Braxin avustajana, on kaikkien mittaustapojen mukaan kaukana kansalaisyhteiskunnan todellisuudesta.
Voisikohan tuollaisesta toiminnasta käyttää sanaa aito poliittinen elitismi? Vai pitäisikö tässä lainata Tontin omaa määritelmää;
Kirjoittaja on kirjailija ja lakimies, joka on jättänyt taakseen kirkon, yliopiston ja virkamieselämän.
Ja viulut maksoi suomalainen kansalaisyhteiskunta veronmaksajineen…
Kun Tontti tarkkaillee kirjoituksessaan Helsingin senaatintoria, hän sivuuttaa historialliset muistomerkit ja keskittyy omasta mielestään perinteiseen ja traditionaaliseen. Näin kuva siitä millaista kansalaisyhteiskuntaa Tontti haluaa, kirkastuu entisestään.
… Café Engelin vaatimaton rooli torin kokonaisuudessa kuvaa sitä hyvin. Kun modernia kansalaisyhteiskuntaa 1700-luvulla Euroopassa synnytettiin, kahvilat olivat keskeisessä roolissa. Niissä kokoonnuttiin, väiteltiin ja luettiin. Syntyi moderni julkisuus, kansalaiskeskustelun foorumi, kuten filosofi Jürgen Habermas on esittänyt.
Haluamatta viilailla hirveästi (tässä ja nyt) pilkkuja, niin pitää muistaa, että juuri Cafe Engel on näistä Tontin luettelemista Senaatintorin nähtävyyksistä nuorin. Se on perustettu erinomaisen rikkaan suomenruotsalaisen perijän (ja Tontin puoluekaverin ) toimesta 1980-luvulla.
Sitä ennen tuossa korttelissa toimi esimerkiksi Stockmannin tavaratalo – ja Helsingin poliisi.
Lyhyt (ja viherpoliittisesti tarkoituksenmukainen) on siis se metodi, miten Tontti määrittelee kulttuurin, tradition, historian ja perinteisen.
Tontti on siis huolestunut siitä, että Suomessa kansalaisyhteiskunta on aina ollut alikehittynyt. Minustakin se on huolestuttavaa, mutta minä hakisin hieman eri suunnasta syitä alikehittymiseen kuin Tontti.
Tontin mukaan:
Kansalaisjärjestöjen, kuten Amnestyn tai Greenpeacen jäsenmäärät ovat väkimäärän nähden vähäisiä. Vastaavasti poliisiin ja armeijaan luotetaan vertailumaita enemmän, presidentistä puhumattakaan. Edelleen puhutaan kansasta, ei kansalaisista.
Tässä tulikin sitten enemmän kuin riittävästi tietoa siitä, mikä on tämä Tontin haikailema kansalaisyhteiskunta.
Kun Tontti haikailee Amnestyn jäsenmäärän kasvua, hänen pitäisi muistaa se, että suomalainen normivirtanen on kansainvälisestikin hyvin koulutettu ja hän on osaa lukea nykyisin varsin mediakriittisesti – jotain hyötyä oli näköjään suomettuneisuudenkin ajasta.
Amnesty on lisäksi onnistunut viemään pohjan julkiselta uskottavuudeltaan Suomessa ihan itse. Se mitä Tontti näkee kyseisen järjestön Suomen osaston toiminnassa kansalaisyhteiskunnallisena, on todellisuudessa vahvasti poliittisesti leimautunutta ja elitististä.
Puhumattakaan sitten tästä Tontin toisesta keppihevosesta. Jos joku väittää, että Greenpeace kuuluu toimintatavoiltaan tai hallinnoltaan kansalaisyhteiskuntaan, hänen olisi syytä tarkastaa pikaisesti kalenterinsa ja karttansa.
Greenpeacen toiminta muistuttaa tavoiltaan suuresti eräitä Länsi-Euroopassa 1970-luvulla toimineita painostus- ja terrorijärjestöjä ja sen demokratiaa halveksiva hallinto on kuin suoraan eilisen Neuvostoliitosta.
Tavallinen suomalainen ei voi liittyä Suomen Greenpeacen jäseneksi ja vaikuttaa yhdistyksen toimintaan ja päätöksentekoon paikallisosastojen, piirijärjestöjen ja viime kädessä yhdistyksen yleiskokousten kautta.
Greenpeace ei siis ole demokraattinen järjestö, eikä sillä ole demokraattisen järjestön moraalista voimaa.
Suomen Greenpeace on osa Greenpeace Nordenia, jossa yhdistyksen toiminnasta päättää 20 äänestävää jäsentä. Tämä 20 hengen joukko täydentää itse itseään.
Greenpeacella on kyllä Suomessa 24 000 maksavaa tukijaa. He rahoittavat Suomen Greenpeacen toimintaa, mutta he eivät voi yhdistyksen päätöksiin tai yhdistyksen toiminnan sisältöön vaikuttaa.
Tällainen on siis se kansalaisyhteiskunta, jota Jarkko Tontti haluaa. Minun täytyy todeta, että minä elän aivan toisenlaisessa todellisuudessa kuin Tontti.
Tontin mukaan:
Jo nyt valtiovalta on nivelletty osaksi Euroopan unionia. Nationalistiset fantasiat ovat kohdanneet todellisuuden. Ihmiskunnan kohtalonkysymykset ovat globaaleja ja niihin voidaan vastata vain globaalilla politiikalla.
Eli Tontin kansalaisyhteiskunnassa kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa itseään koskevii nasioihin on siirtetty muutaman harvan päättäjän käsiin – Euroopan Unionin ytimeen. Minusta tällainen ei ole kansalaisyhteiskunta – se on painajaismainen irvikuva aidosta kansalaisyhteiskunnasta.
Minun kansalaisyhteiskunnassani tärkeimmät paikalliset (ja valtakunnalliset) siviiliviranhaltijanimitykset alistettaisiin hakijoiden koulutus- ja soveltuvuus- ja taustaselvityksen jälkeen sitovan kansanäänestyksen alaisiksi ja näistä viroista tehtäisiin määräaikaisia.
Minun kansalaisyhteiskunnassani jokaisella olisi oikeus tehdä lakialoite saatuaan sovitun määrän kannatusääniä ja jokaisella olisi oikeus äänestää hyväksymisen tai hylkäämisen puolesta jokaisen lain kohdalla.
Minun kansalaisyhteiskunnassani ei olisi poliittista joutosakkia ja kansanedustajilta vaadittaisiin aitoa osaamista ja ammatitaitoa.
Mutta tämähän nyt on ilmeisesti tähän mennessä tullut aivan selväksi – se mitä Tontti haluaa ja edustaa, on pois normaalilta normivirtaselta ja on omiaan edistämään harvainvaltaa.
Kuvittelin joskus naiivissa nuoruudessani Kokoomuksen olevan isänmaallinen, yksityisomaisuuden suojaan ja kansalaisten vapauteen positiivisesti suhtautuva puolue. Asiaan liittyvät harhakuvitelmat ovat rapiseet jo kauan sitten omalta kohdaltani ja suomut ovat pudonneet silmiltäni.
Kuitenkin aina silloin kun törmää nykypäivän kokoomuslaisuuteen, jotenkin tulee hieman epätodellinen olo. Kuten tässä eilen, jolloin espoolainen kokoomuskansanedustaja Sanna Lauslahti ratsasti uudenvuodenaaton sellomurhien uhrien ruumiita hyväksikäyttäen julkisuuteen.
Lauslahti julkaisi sekä US-blogissaan että kotisivuillaan otsikolla Taistelu turhia kuolemia vastaan nimetyn poliittisten irtopisteiden kalastelulta vaikuttavan vastenmielisen besserwisseröinnin.
Lauslahti osoittaa kansanedustajana uskomatonta tietämättömättömyyttä niistä asioista, joista hän on lainsäätäjän vastuullisessa asemassa – ja palauttaa samalla muutaman blondivitsin elävästi mieleen.
Lauslahti väittää (vastoin todellisuutta) esimerkiksi seuraavaa:
Käsiaseita on Suomessa 1,6 miljoonaa eli aivan liikaa.
Suomessa on noin 1 600 000 rekisteröityä siviilien hallussa olevaa ampuma-aselain perusteella hallussapitoluvan vaativaa asetta – ei käsiasetta. Käsiaseita maassamme on tuosta kokonaismäärästä alle 300 000. Tuohon kokonaislukuun lasketaan mukaan kaikki hallussapitoluvan vaativat aseet – myös kaasusumuttimet ratakiväärit ja metsästysaseet.
Kun lainsäätäjä esittää tällaisia väitteitä, se osoittaa lähinnä sellaisen tosiasian olemassaolon, että kansalaisten oikeusturva on vahvasti uhattuna.
Eikä tässä vielä kaikki. Lauslahti osoittaa erittäin selvästi sen, että nykyinen parlamentarismi on epäonnistunut. Järjestelmään pitäisi tehdä pikaisesti muutoksia suoran sitovan demokratian ja ammattitaitoa vaativan parlamentin suuntaan jo pelkästään sen vuoksi, että ihmisillä pitää toki olla oikeus mielipiteisiinsä ja sananvapaus, mutta kansanedustajalta pitää henkilökohtaisista ominaisuuksista löytyä muutakin kuin mutuilua:
Mielestäni käsiaseita ei tulisi lainkaan säilyttää kodeissa. Täyskieltoa en kannata. Jatkossakin voitaisiin harrastaa ammuntaa, jos sille on selkeä, oma tila, ja aseet säilytetään siellä lukituissa kaapeissa. Myös metsästää voisi edelleen, ja metsästysaseet voitaisiin säilyttää lukituissa kaapeissa kotona.
Kun kansanedustaja vaatii käsiaseiden keräämistä kootusti yksiin harrastusta harjoittavien yhdistysten paikkoihin, hän osoittaa kolme tärkeää asiaa itsestään ja ammattitaidostaan – hän ei ole seurannut asekeskustelua, ei tunne Kehä III:n takaisen Suomen todellisuutta, eikä hän tunnu joko kunnioittavan tai tuntevan Suomen perustuslakiakaan.
Muun ammatinharjoittamisen (kuin kansanedustamisen ja lainlaadinnan) yhteydessä voitaisiin ilmeisesti puhua ammattitaidottomuudesta, välinpitämättömyydestä ja/tai jopa suoranaisesta edesvastuuttomuudesta.
Kansanedustajan kohdalla voidaan puhua ainoastaan halvasta populismista ja poliittisten irtopisteiden keräämisestä – jokainen aikuinen ilmeisesti ymmärtää mitä poliittinen vastuu tarkoittaa Suomessa? Ei mitään.
Lauslahti ei ole selvästikään seurannut viime aikoina käytyä asekeskustelua. Aseiden kerääminen kootuiksi varastoiksi (rikollisten työn helpottamiseksi) huonosti vartioiduille ampumaradoille, on tyrmätty jo useaan otteeseen ja hyvin laajasti. Ajatus oli jo tullessaan kuolleena syntynyt.
Eikä Lauslahti ymmärrä aseiden olemuksestakaan juuri mitään. Jokainen aseiden periaatteet ymmärtävä ihminen tietää sen, että varsinaiset (pitkäputkiset) metsästysaseet ovat huomattavasti vaarallisempia ja tehokkaampia kuin lyhytpiippuiset käsiaseet.
Lauslahti ei espoolaisena pysty myöskään näköjään näkemään yli kehäkolmosen. Valta-osa aseenhaltijoista asuu syrjäseuduilla. Heidän kodeistaan saattaa olla 100-200 kilometriä lähimmän virallisen ampumaseuran toimipisteen luo.
Luulisi kokoomuslaisen kansanedustajan ymmärtävän, että omaisuus säilyy parhaiten omistajansa käsissä ja silmänpidon alaisena. Herää epäilys, että kokoomus on siirtymässä sosialisoinnin, kolhoosien ja yhteisomistuksen linjalle.
Tärkeimpänä ja vakavimpana asiana pidän tässä yhteydessä kuitenkin sitä, että kansanedustaja ei tunne tai ymmärrä Suomen perustuslakia.
Jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin.
Jokaisella on yhdistymisvapaus. Yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus ilman lupaa perustaa yhdistys, kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Samoin on turvattu ammatillinen yhdistymisvapaus ja vapaus järjestäytyä muiden etujen valvomiseksi.
Tarkempia säännöksiä kokoontumisvapauden ja yhdistymisvapauden käyttämisestä annetaan lailla.
Niin.
Miten on mahdollista, että kansanedustaja ei tiedä, että yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus olla kuulumatta yhdistykseen?
Kun yleissivistykseltään ja kansanedustajan ammattitaidoltaan tällaista tasoa edustavat ihmiset päättävät yhteisistä asioistamme, ei ole ihme että laisäädäntömme on ristiriitainen ja yleisen oikeuskäsityksen vastainen tilkkutäkki.
Lauslahti osoittaa muutenkin luottavansa muutenkin enemmän fiilikseen kuin tietoon asioita pohtiessaan ja käsitellessään. Hän näyttää unohtaneen myös syy-seuraussuhteen lait:
Miten estetään laittomien aseiden levittäminen? Rikollispiireissä markkinat toimivat. Avoimet rajat EU-maiden välillä mahdollistavat aseiden kuljettamisen maasta toiseen helpohkosti. Toivottavasti tähän löydetään keinot. Laivamatkustuksessakin tulisi olla käytössä turvatarkastukset, jotka paljastavat metalliesineet. Toisaalta sekin jättää mahdollisuuksia tuoda aseita veneellä tai autoon piilotettuna.
Huoh…
Jos Lauslahti itsekin ymmärtää, ettei hänen ideansa ole toteutuskelpoinen, niin miksi kirjata sitä edes ylös? Ainoaksi mahdolliseksi rationaaliseksi syyksi jää se, että Lauslahti testaa kuinka äänestäjät suhtautuvat kontrollin ja valvonnan lisäämiseen.
Nämä näyttäisivät olevan aitotsarististen poliitikkojemme vakioratkaisut omien munauksien ns. hoitamiseen.
Maassamme ei ollut tällaisia ongelmia silloin kun Suomi ei kuulunut Euroopan Unioniin. Nämä pahenivat entisestään Schengen-sopimuksen myötä ja muuttuivat arkipäivän painajaiseksi uuden ulkomaalaislain kautta.
Lauslahden tekopyhyydellä ei ole ilmeisesti mitään rajoja. Hän esittää myös tällaisen kysymyksen:
Neljäs kysymys on: miten sellaisella henkilöllä voi olla oleskelulupa, jolla on taustalla rikoksia? Mielestäni Suomessa oleskelulupa tulee ansaita. Rikoksen tekeminen on oma valinta, jonka seuraukset on kannettava. Samalla henkilö kantaa myös vastuun perhesuhteistaan ja niiden heikentymisestä mahdollisen oleskeluluvan menettämisen myötä. Jos teet rikoksen, menetät oleskeluluvan.
Luulisi edes hävettävän – mutta ei. Kuten jo totesin, nykyiset poliitikkomme eivät kunnioita kansanvaltaa ja syyttävät tekemistään virheistä muita. Patenttiratkaisuna tuntuu olevan syyttömien (tavallisten ihmisten) rankaiseminen ja heidän olojensa kiristäminen.
Lauslahti on erinomainen esimerkki siitä, miksi Suomessa pitäisi siirtyä aika pikaisesti enemmän suoraan kansanvaltaan ja kansanäänestysten sitovuuteen.
Toisaalta tällainen kommentointi suorastaan huutaa sitä, että kansanedustajalla pitäisi olla jonkinlainen soveltuvuustesti ja päktevyys lainsäätäjän tehtäviin.
Niin kauan kuin nämä asiat ovat vielä vallastaan kynsin hampain kiinni pitävien lausmaiden vallassa, neuvoisin uusmaalaisia (ja muitakin äänestäjiä) tekemään seuraavissa eduskuntavaaleissa kaikille meille palveluksen.
Jättäkää äänestämättä tällaisia ns.poliitikoja ja etsikää vaihtoehdot niistä jotka ajavat aidosti Suomen ja suomalaisten asiaa.
Vuonna 2005 Suomessa kuoli oman käden kautta 994 ihmistä. Näistä miehiä oli 724 ja naisia 270 – ampuma-aseet olivat siis mukana 169 kertaa.
Vuonna 2004 Suomessa kuoli oman käden kautta 1 064 ihmistä. Näistä miehiä oli 812 ja naisia 252 – ampuma-aseet olivat siis mukana 219 kertaa.
Ja vertailun vuoksi: Vuonna 1969 Suomessa kuoli oman käden kautta 1 096 ihmistä. Näistä miehiä oli 850 ja naisia 246 – ampuma-aseista en löytänyt valitettavasti statistiikkaa.
Muutamaa lama-aikoihin sattunutta piikkiä – vuonna 1990 tehtiin 1520 itsemurhaa – lukuunottamatta itsemurhien määrä on pysynyt väestökasvusta huolimatta pitkän ajanjakson vertailussa suurin piirtein samalla lukumääräisellä tasolla – suhteellisesti ottaen se on vähentynyt.
Vertailuluvut – ikävakioituna per 100 000 henkilöä – nimittäin kertovat:
Vuonna 2005 suhdeluku oli yhteensä 17,9, joista miehiä 27,0 ja naisia 9,6.
Vuonna 2004 suhdeluku oli yhteensä 19,7, joista miehiä 31,1 ja naisia 9,1.
Vuonna 1969 suhdeluku oli yhteensä 26,0, joista miehiä 44,5 ja naisia 10,8.
Lisää asiaan liittyvää statistiikkaa löytyy täältä.
Edes lomaileva suomalainen ei ole voinut välttyä vuodenvaihteen ikäviltä uutisilta. Suomessa oleskellut kosovolainen albaani Ibrahim Shkupolli tappoi Espoossa viisi suomalaista, jonka jälkeen hän riisti hengen itseltään.
Surmatyöt hän aloitti kiduttaen viiltelemällä entisen naisystävänä hengiltä tämän asunnossa Leppävaarassa. Hän jatkoi verityötään tappamalla luvattomalla 9 mm:n pistoolilla naisen neljä työtoveria Prisman myymälässä, Sellon kauppakeskuksessa. Tämän jälkeen hän ajoi kotiinsa Suvelaan, jossa hän pakeni maallista tuomiota itsemurhan kautta.
Kullervoblogin toimitus välittää syvimmän osanottonsa kaikille niille, joita tämä tragedia on koskenut. Samaan hengenvetoon täytyy myö todeta, että tämän kirjoituksen julkaiseminen on ollut vaikeimpia asioita Jokelan ja Kauhajoen lisäksi koko blogin historian aikana.
Lopputulos pitkän harkinnan jälkeen oli kuitenkin se, että vaikka tapauksesta on kirjoitettu paljon, jotain on jäänyt vielä kommentoimatta.
Asiasta on uutisoitu laajasti, joten lienee turha toistaa muualla kerrottuja faktoja muuten kuin lyhyesti lainaten.
Tässä kirjoituksessa ei kaivata Lahtista ja konekivääriä, vaan syyllisiä Sellon tapahtumiin.
Ibrahim Shkupolli on pääsyyllinen näihin tapahtumiin – täysin ja henkilökohtaisesti, tietenkin. Hän tappoi yhden ihmisen erityistä julmuutta osoittaen ja tämän tekonsa jälkeen hän murhasi kylmäverisesti neljä muuta ihmistä.
Shkupollilla oli hyvin viranomaisten tuntema aikaisempi rikostausta.
Hänet oli tuomittu 1990-luvulla Mikkelin käräjäoikeudessa ampuma-aserikoksesta ja pahoinpitelystä. Tämän lisäksi Shkupolli oli samaisella 1990-luvulla useita kertoja tekemisessä poliisin kanssa.
Tuomiot jatkuivat 2000-luvulle tultaessa.
* Espoo 2003, käräjäoikeuden tuomio ampuma-aserikoksesta
* Espoo 2004, käräjäoikeuden tuomio pahoinpitelystä
* Vantaa 2006, käräjäoikeuden tuomio asuntoyhtiön oven lukon murtamisesta
* Helsinki 2007, käräjäoikeuden tuomio ampuma-aserikoksesta ja pahoinpitelystä
* 2008 Poliisin antama lähestymiskielto
* Huhtikuu 2009 Laajennettu lähestymiskielto Selloon ja Prismaan.
* Syksy 2009 Lähestymiskiellon rikkominen useita kertoja.
Kuollessaan Shkupollia epäiltiin myös uudemmista rikoksista
* Espoossa syyteharkinnassa kaksi eri petosta
* Espoossa syyteharkinnassa laiton uhkaus
* Espoossa syyteharkinnassa laitoman maahantulon järjestäminen.
Viimeisestä käytetään myös nimeä ihmiskauppa.
Näistäkään tapahtumista huolimatta Shkupollia ei saatu karkoitettua Suomesta – tosin hänelle ei myöskään annettu Suomen kansalaisuutta. Se tästä vielä oikeudenmukaisuuden irvikuvasta olisikin puuttunut
Maahanmuuttoviraston mukaan poliisi ei missään vaiheessa esittänyt Shkupollia karkotettavaksi. Viraston mukaan tämä olisi tosin ollut turhaa, koska oleskeluluvalla Suomessa asunutta miestä ei olisi voitu hänen tekemiensä aiempien pikkurikosten perusteella karkottaa. Maastakarkotus onnistuu maahanmuuttoviraston näkemyksen mukaan vasta törkeiden rikosten perusteella.
Suomen lainsäädännön ja voimassaolevan tuomioistuinkäytännön mukaan karkottamisen edellytykset tuskin olisivat täyttyneet
Kyseisen viraston maahanmuuttoyksikön johtaja Heikki Taskinen kertoo ja jatkaa:
Karkottamiseen joutuu törkeisiin rikoksiin syyllistyneitä henkilöitä, joilla on ehdottomia vankeusrangaistuksia
Taskinen kertoo, että mikäli ulkomaalainen henkilö syyllistyy vakaviin rikoksiin Suomessa, tekee poliisi karkottamisesityksen maahanmuuttovirastolle. Tämän jälkeen maahanmuuttovirasto arvioi karkotetaanko henkilö vai ei.
Poliisi puolestaan sanoo, että se ei halua tehdä (resurssipulaansa vedoten) turhaa työtä. Poliisin mukaan kyseinen maahanmuuttovirasto hylkää 90 % poliisin tekemistä karkotusesityksistä.
Suomessa asuu tällä hetkellä noin 150 000 ulkomaalaista ja maasta karkoitetaan alle sata ulkomaalaista vuodessa.
Mitä laki siten sanoo? Millainen on sitten se kuuluisa törkeä rikos, jonka jälkeen maahanmuuttoviraston mielestä rikollinen maassaoleskelija voidaan karkottaa Suomesta?
Ulkomaalaislaki (jota tässäkin tapauksessa olisi pitänyt käyttää virantoimituksen pohjana ja perusteena) kertoo asiasta näin:
149 §
Maasta karkottamisen perusteet
Maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen:
1) joka oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa;
2) jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin;
3) joka on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle; taikka
4) joka on ryhtynyt taikka jonka voidaan aikaisemman toimintansa perusteella tai muutoin perustellusta syystä epäillä ryhtyvän Suomessa kansallista turvallisuutta tai Suomen suhteita vieraaseen valtioon vaarantavaan toimintaan.
Maasta voidaan 1 momentin 2 kohdassa säädetyllä perusteella karkottaa myös ulkomaalainen, joka on jätetty syyntakeettomana rangaistukseen tuomitsematta rikoslain 3 luvun 4 §:n nojalla.
Pakolaisen saa karkottaa 1 momentin 2―4 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa. Pakolaista ei saa karkottaa kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, johon nähden hän on edelleen kansainvälisen suojelun tarpeessa. Pakolaisen saa karkottaa vain valtioon, joka suostuu ottamaan hänet vastaan.
Eli – ulkomaalainen, jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin, voidaan karkottaa Suomesta.
Kun katsoo Shkupollin rikossaldoa, niin ensimmäinen johtopäätös on se, että hän oli syyllistynyt toistuvasti rikoksiin.
Täten karkottamisen edellytykset olisivat täyttyneet – vastoin Taskisen kantaa – varsin selvästi hänen kohdallaan.
Kannattaa huomata myös sellainen seikka, että ulkomaalaislain 36 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan henkilö lakkaa olemasta pakolainen, jos hän ei ilmeisesti enää ole suojelun tarpeessa, koska olosuhteet, joiden vallitessa hänestä tuli pakolainen, ovat lakanneet olemasta.
Käytännössä tämä tarkoittaa Shkupollin kohdalla sitä, että Kosovon itsenäistyessä vuonna 2008, viranhaltijoilla olisi viimeistään ollut (virkavelvollisuuden lisäksi) mahdollisuus lähettää Shkupolli takaisin Kosovoon.
Tätä kaikkea vasten tarkasteltaessa on aika selvää, että maahanmuuttovirasto (ja etenkin sen ajama edesvastuuton maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikka) on yksi tärkeimmistä osasyyllisistä näihin tapahtumiin.
Eikä oikeusministeri Tuija Braxin johtama tuomioistuinlaitoskaan ole täysin syytön.
Vaikka oikeudessa tulee epäselvissä asioissa tulkita vastaajan edun mukaisesti, niin Shkupollin kohdalla ei voida puhua mistään epäselvästä tapauksesta.
Ovatko oikeuslaitos ja maahanmuuttovirasto syyllistyneet virkavelvollisuuden rikkomiseen vai on kyseessä työtapaturma, lienee makuasia. Tässä (ja ilmeisesti monessa muussakin tapauksessa) lakia on mitä todennäköisimmin tulkittu väärin – tuhoisin seurauksin.
Shkupollin tapauksessa hänen pitkäaikainen oleskelunsa ja henkilökohtaiset siteet Suomeen olisivat maahanmuuttoviraston mielestä painaneet kupissa.
Tärkeimpänä siteenä maahanmuuttovirasto on pitänyt Shkupollin murhaamaa tyttöystävää. Toisena siteenä kyseinen virasto on pitänyt Shkupolin Kosovosta Suomeen tuomaa alistettua vaimoa ja perhettä.
(Löytääkö kukaan tästä minkäänlaista logiikkaa?)
Eräs Kainuun Sanomien haastattelema kajaanilaisnainen muistaa Shkupollin röyhkeänä. Koska mies osasi ruotsia, hänen ajatuksensa eivät jääneet epäselviksi.
Hänen vaimonsa oli alistettu, ja hän oli usein täysin rahaton. Autoin häntä ja lapsia, joilla ei ollut ruokaa.
Shkupollin vaimo odotti Kajaanissa kolmatta lastaan.Hän ei osannut lukea eikä kirjoittaa millään kielellä. Mies jätti Kajaanissa suomen kielen kurssin kesken ja ilmoitti lähtevänsä Kosovon vapautusarmeijaan.
Nämäkö sitten ovat kiinteitä siteitä Suomeen. Sellaisia siteitä, joiden vuoksi Shkupollia ei olisi voitu karkottaa Suomesta?
Seuraavaksi epäiltyjen listalla tuleekin sitten eräs toinen viranomainen. Tämän viranomaisen ylipäällikkö syyllistyi rikokseen aikaisemman uransa aikana ja silti hänet potkittiin yhteiskunnan lainvalvonta- ja väkivaltakoneiston johtoon.
Kun katsoo seuraavaa videota ja tietää, että (sinänsä asiallista) moraalisaarnaa nuorisolle pitävä poliisiylijohtaja on itsekin tuomittu liikenteen vaarantamisesta, niin tulee sellainen tunne, ettei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa – etenkin tämän Sellon tragediaan liittyvän uutisen yhteydessä:
Suurin ongelma poliisia koskevassa asiassa on (suomalaisen hallintoalamaisen kannalta katsoen) se, että toki kansalainen voi valittaa hallintoviranomaisen päätöksestä hallinto-oikeuteen, mutta poliisi on luonut itsestään varsin varsin itsenäisen ja vallastaan pöhöttyneen mastodontin. Tämä taas on eräänä osasyynä viime aikojen ikäviin ampuma-aseisiin liittyviin ikäviin uutisiin.
Poliisi juoksee nyt (itsensä jälleen kerran täysin munattuaan) poliitikkojen helmoihin ja hakee apua sieltä. Normaalissa kansanvaltaisessa yhteisössä ei tulisi kuuloonkaan, että poliisi kaataa omat virheensä erittäin suuren lainkuuliaisen kansanosan niskaan.
Eli suomeksi – poliisin tekemät käsittämättömät lupa- ja operaatiovirheet yritetään hukuttaa laillisten aseenomistajien syyksi – ja samaan aikaan poliisi ihmettelee sitä, että sen toimet tuottivatkin täysin halutusta poikkeavan lopputuloksen.
Jotenkin enemmän tai vähemmän skitsofreenista ajattelua edustaa poliisin (ja sisäministeriön) näkemys siitä, että laittomat aseet vähentyisivät kieltämällä laillinen aseenomistus. Ja se,että tämä tapaus liittyisi jotenkin lailliseen aseenomistukseen ja laillseen aseharrastukseen.
Todellisuudessa tuollaisessa tilanteessa kävisi niin, ettän huomattava määrä aseita katoaisi – ja muuttuisi samalla laittomiksi. On typerää kuvitella aseiden kuitenkaan todellisuudessa katoavan Suomen kaltaisesta maasta hallitsijan mahtikäskyllä – se ei ole onnistunut aikaisemminkaan eikä se onnistu nyt eikä tulevaisuudessakaan.
Samoin poliisin huolena oleva salametsästys saattaisi laajentua nykyisestä huomattavasti. Kun ase on laiton, niin voiko silloin metsästää enää laillisesti?
Kun luodaan yleistä oikeustajua vastaan olevaa lainsäädäntöä, pudotetaan myös lainrikkomiskynnystä.
(Toisaalta kun tietää, että yksityisaseiden holhoukseensaattaminen tai sosialisointi on eräs vasemmistön keppihevosista, niin ihmetyttää suuresti etteikö porvarienemmistöinen eduskunta saa näitä pula-ajan sosialisteja kuriin? Kaikki omaisuus on kuitenkin varmimmin hoidossa ja tallessa yksityisomistuksessa.)
Palataanpa kuitenkin takaisin poliisiin – ja sen paniikkireaktioon. Poliisin komentoketju kaikissa viimeisten vuosikymmenten aikana sattuneissa kriiseissä (alkaen Mikkelin panttivankidraamasta 1986)on kerta kerran jälkeen osoittautunut heikoksi, olemattomaksi ja jopa täysin vastuuttomaksi.
Jokelan ja Kauhajoen verilöylyissä käsiaseen hallusapitoon oikeuttavan luvan (vastoin ohjeita tai varoituksia) myöntäneet poliisit eivät ole mitenkään (ainakaan moraalisesti) syyttömiä noihin tapahtumiin. Myös selkeät sekoilut toiminnassa, vastuuhenkilöiden puuttuminen ja rinnakkaisten järjestelmien (jotka hidastivat toimintaa, lamautuivat tai tekivät ristiriitaisia päätöksiä) keskinäinen toiminta eivät olleet varsinainen kukkanen poliisiorganisaation ja sen luotettavuuden hattuun.
Sellon verilöylyssä poliisi ei pystynyt eristämään aluetta, suorittamaan evakuointia, tiedottamaan asiallisesti, estämään kahta jälkimmäistä murhaa (Shkupolli pääsi ilman esteitä uudestaan Prismaan poistuttuaan sieltä jo kerran) eikä estämään tekijän liikkumista Suvelaan ja tämän itsemurhaa.
Jos miettii tämän vastuunpakoilun lisäksi myös poliisihallinnon tapaa syödä budjettiin kirjatut määrärahat jo vuoden kolmannella kvartaalilla loppuun – ja kerjätä sen jälkeen lisärahaa eduskunnalta – tuota tapaa liike-elämässä käyttäen johto saattaisi olla alle aikayksikön epäiltynä petoksesta.
Ongelman yksinkertaisin ratkaisu olisi se, että poliisin toimia tutkisi aidosti poliisin ulkopuolinen (poliisivaltuuksin varustettu) erillinen viranomainen – sellainen jolla olisi munaa myös viedä poliisi käräjille saakka tarvittaessa.
Yksi ratkaisu olisi myös se, että tärkeimmät paikalliset (ja valtakunnalliset) siviiliviranhaltijanimitykset (poliisikin on siviili) alistettaisiin hakijoiden koulutus- ja soveltuvuus- ja taustaselvityksen jälkeen sitovan kansanäänestyksen alaisiksi ja näistä viroista tehtäisiin määräaikaisia.
Mutta epäiltyjen listalta löytyy vielä virkamiehiäkin suuremmista munauksista epäiltyjä tahoja. Virkamiehet noudattavat (tai heidän piäisi noudatta) lakeja ja asetuksia – tosin nykyään tulee vahva tunne siitä, että poliittinen ohjauskaan ei ole täysin olematonta.
Syyttävä sormi osoittaa myös poliitikkoja – yksin ja kokonaisena oligarkkisena ryhmänä. Poliitikot esittävät aloitteita lainsäädäntöön ja säätävät lakeja. Osa heistä johtaa ministereinä lakien toteuttamista – jokaisen meistä näkemin tuloksin.
Kun tämä monikulttuurihulluus aikanaan laantuu ja krapula iskee, siinä vaiheessa olisi syytä perustaa Suomeen totuuskomissio. Syyttömiä eivät ole nykyinen hallitus ja eduskunta eivätkä niiden edeltäjätkään.
Astrid Thors, Matti Vanhanen, Paavo Lipponen, Jyrki Katainen, Anne Holmlund, Erkki Tuomioja, Sinikka Mönkäre, Liisa Hyssälä, Jan-Erik Enestam – ja monet muut. Suomen kansalla olisi oikeus kuulla puolueettoman tutkinnan jälkeen, ovatko poliitikkomme (ja poliittiset vrkamiehet) hoitaneet yhteisiä asioitamme parhaalla mahdollisella tavalla.
Unohtamatta demokratian ylikävellyttä Tarja Halosta ja hänen nimittämäänsä Ritva Viljasta.
Jokaisen itsenäiseen ajatteluun pystyvän kansalaisen nähtävissä on se, että maamme on matkalla kohti (monikulttuurista) helvettiä, jos poliittinen kulttuuri ei muutu pikaisesti eikä saalistajien konsensukseen perustuvalle jakopolitikalle ja poliittiselle sekoilulle saada loppua aikaiseksi.
Aika suuret kertoimet voi kukin asettaa sille, että vaikka kaikki lailliset aseet maassa takavarikoitaisiin, tulemme sitä suuremmalla todennäköisyydellä näkemään tämän (laittomalla aseella) tehdyn verityön jatkumoita ja uusintoja.
Tämä nykyinen poliittinen johtomme ei pysty takaamaan yhteiskuntarauhaa eikä kansalaisten turvallisuutta. Kohta se ei pysty takaamaan enää edes hyvinvointivaltion rippeitäkään – eikä maksamaan koko ajan kasvavaa valtionvelkaa.
Lähteet: Valtioneuvosto, Eduskunta, HS, TS, KS, KSML, SS, IL, IS, MTV3, YLE, HBL, Finlex, Edilex, YouTube, poliisi
Tänään uutisvuossa on ollut kokonainen hyöky uutisia ja kommentteja koskien erästä nykyajan tuoretta puolustustaistelua – nimittäin eilen Sveitsissä kansanäänestyksen kautta syntynyttä minareettikieltoa.
Lähes 60 prosenttia ( 57,5 prosenttia) sveitsiläisistä kannatti minareettien rakennuskieltoa. Minareettikiellosta tulee maininta Sveitsin perustuslakiin, koska myös 26 kantonista 22 hyväksyi rakennuskiellon. Kansanäänestyksen tulos saattoi häpeään kyselyt, jotka olivat ennustaneet kansalaisten enemmistön torjuvan minareettikiellon.
Jo alkaen Hyysärin toiveajatteluun perustuvasta uutisoinnista (kyllä se lakialoite kaatuu) paniikkinappulan painamiseen (rasistiset ja äärioikeistolaiset sveitsiläiset) saakka, oletettavissa oli tänään alkanut huonoitsetuntoisten ja näennäissuvaitsevaisten rähmälläänolijoiden monikulttuurinen paheksumisvyöry.
Hyysärin penaalina kirjoittava Tellervo Yrjämä-Rantinoja itkee lehden painetussa versiossa, ettäminareettikielto on kova kolaus puolueettomuuttaan varjelevan Sveitsin maineelle.
Päinvastoin – tuo äänestystulos osoittaa todellisuudessa sen, että Sveitsi on aidosti puolueeton maa eikä taivu ulkopuolisen painostuksen edessä, vaan noudattaa omaa lainsäädäntöään ja perinteitään aidon suoran kansanvallan periaatteiden mukaisesti.
Samainen tyhjäntoimittaja itkee myös sen perään, ettei Sveitsi ole EU:n jäsen eikä kuulu Natoon vieläkään.
Minä en tiedä minkälaisella koulutaustalla Tellervo on päässyt nykyiseen työhönsä, mutta tällainen kommentointi osoittaa, joko täydellistä ymmärtämättömyyttä tai sitten täydellistä piittaamattomuutta, sittä millainen on itsenäisen valtion suvereeniteetti ja mitä tarkoittaa kansanvalta.
Mutta eipä tämä yllättänyt. Ei.
Myöskään se ei yllättänyt, että ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan minareettikielto loukkaa uskonnonvapautta.
On aika vaikea nähdä miten ihmisten alistamisen ja islamin maallisen vallan symboleiksi miellettyjen minareettien kieltäminen perinteiltään kristillisessä (ja sekularisoituneessa) eurooppalaisessa maassa voisi loukata uskonnonvapautta.
Asia on todellisuudessa täysin päinvastainen. Minareettien (ja muessinin kiljunnan salliminen) loukkaa tuollaisessa maassa vapaa-ajattelijoiden ja muiden uskontokuntien oikeuksia.
Minareetti on de facto islamilaisen poliittisen ja maallisen vallan julkinen tunnus. Euroopassa se on omia arvojamme polkeva valloituksen symboli.Kun jonkun vastaanottajakulttuuriin pyytämättä tulleen ja kulttuuriperältään täysin vieraan uskonnon ekspansiivinen näkyvyys kielletään yhteiskunnan itsesuojelun vuoksi, kyse on puolustuksesta – ei kiihottamisesta valtaajakulttuuria ja sen edustajia vastaan eikä todellakaan mistään uskonnonvapauden rajoittamisesta.
Uskonnonvapaus ja sen harjoittaminen sekä ekspansio ovat kaksi eri asiaa. Käykää huviksenne kysymässä Helsingin tataareilta, miksi he eivät ole tarvinneet minareetteja.
Ehkä se johtuu siitä, että he ovat aidosti intgroituneet suomalaiseen yhteiskuntaan, eivätkä tarvitse maailmanvalloitusta tai sen tunnuksia uskontonsa tunnustamiseen ja harjoittamiseen.
Nyt tullaan muuten siihen tilanteeseen, mihin minä olen valmis vetämään sananvapauden (ja uskonnonvapauden) rajan. Minun mielestäni kenelläkään sellaisella, joka vaatii toisen ihmisen sananvapauden rajoittamista, ei ole oikeutta henkilökohtaiseen sananvapauteen (eikä uskonnonvapauteen) – noiden rajojen piirissä, muuten kyllä.
Paheksujien kuoroon ovat ehtineet mukaan myös muut. Ranskan ulkoministeri Bernard Kouchner tuomitsee päätöksen suvaitsemattomuuden osoituksena ja vaatii sen perumista.
Kouchnerin ruotsalainen kollega Carl Bildt pitää äänestystulosta ennakkoluuloisuuden ja ehkä myös pelon osoituksena. Bildtin mukaan on selvää, että tämä on kaikin tavoin negatiivinen viesti. Bildt myös kummeksuu, että tällaisesta asiasta päätettiin kansanäänestyksessä.
Itävallan sisäministeri Maria Fekter toteaa, että Itävallassa on uskonnonvapaus ja uskonnonvapauteen kuuluvat myös uskonnolliset rakennukset- unohtaen sen, että minareetit ovat maallisen islamin (sharian) tunnuksia.
Ja unohtaen myös sen, että ne ovat täysin tarpeettomia muuten kuin valloitusmerkkeinä. Sveitsi on nimittäin kieltänyt rukouskutsujen kailottamisen noin muutenkin.
Saksaa tällä hetkellä hallitsevan kristillisdemokraattisen CDU-puolueen kansanedustaja Wolfgang Bosbach puolestaan katsoo, että äänestystulos on merkki islamin pelosta, jota on myös Saksassa. Berliner Zeitung -lehden lainaaman Bosbachin mukaan tämä pelko on otettava vakavasti. Saksassa tällainen äänestys ei kuitenkaan ole mahdollinen eikä tarpeen.
Nämä kommentit kertovat omalla karulla tavallaan sen, missä EU:Ssa mennään kansanvallan ja sananvapauden saralla.Kummallakaan ei ole mitään merkitystä silloin, kun kansalaiset äänestävät väärin tai esittävät vääriä mielipiteitä.
(Ainoa mikä on toistaiseksi jäänyt uupumaan, on pääministeri Matti Vanhasen anteeksipyyntö muslimeilta sveitsiläisten puolesta…)
Edelleen varsin vähän yllättäen, muslimiryhmät Sveitsissä ja muissa maissa ovat tuominneet kansanäänestyksen tuloksen uskonnonvapauden ja islamin vastaisena.
Sveitsin islamilaisjärjestöjen liiton johtaja Farhad Afshar sanoo, ettei kivuliainta ole itse minareettien kieltäminen, vaan äänestyksen symbolinen viesti. Muslimit eivät tunne olevansa hyväksyttyjä uskonnollisena yhteisönä.
Tästähän ei ole kysymys. Kysymys on nimenomaan valloittavan ja maallisen islmain torjumisesta sveitsiläisten toiveen mukaan – heidän omassa maassaan.
Indonesian suurimman muslimiryhmän Nahdlatul Ulaman johtaja Maskuri Abdillah sanoo, että päätös osoittaa sveitsiläisten vihaa muslimiyhteisöjä kohtaan. Hän kuitenkin kehottaa muslimeja olemaan kostamatta päätöstä.
Egyptin mufti Ali Gomaa pitää äänestystulosta loukkauksena kaikkia maailman muslimeja kohtaan. Myös muun muassa Britannian ja Itävallan muslimien järjestöt ovat tuominneet päätöksen.
Mitä muuten luulette, suostuisivatko nämä suuret suvaitsevaiset puolustamaan katedraalin perustamista Mekkaan, Medinaan, Riadiin ja/tai Jeddaan tai Hagia Sofian muuttamista alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa?
Aito islam maallista valtaa sharian kautta käyttämään pyrkivänä (ja aidosti ekspansiivisena uskontona) on kaikesta vähättelystä huolimatta aito uhka eurooppalaiselle kulttuurille ja elämänmenolle. Suosittelen kaikille tuota uhka vähätteleville tutustumista ainakin tähän videopätkään:
Islamin leviämistäkin suurempi uhka Euroopassa ovat omat ns. hyvätahtoiset idioottimme ja ateismia uskonnollisella kiihkolla levittävät ateistifundamentalistit.
Monilla agnostikoilla ja ateisteilla on lievää pahempi taittoharha siinä, että kieltämällä kristillisyys (sekä siihen kulttuurillisesti ja historiallisesti liittyvät asiat ja ilmiöt) ja tarkastelemalla Eurooppaan maihinnousua tekevää islamia sekularistisesti, vapaus ja suvaitsevaisuus Euroopassa (muka) lisääntyisivät.
Tuhoamalla kristillinen perintö vapautetaan ainoastaan uskonnollinen tyhjiö. Ja siihen tyhjiöön on helppo islamin kaltaisen (kaiken ja kaikki selittävän) uskonnon tulla ja täyttää se.
Sveitsiläisillä näyttäisi edelleen olevan terve suhde omaan kulttuuriperintöönsä – myös siihen kuuluvan kristinuskon suhteen.
Se mikä tässä tapauksessa oli parasta, oli perusasia siitä, että kansa sai päättää itse omista asioistaan.
Näin toimii suora kansanvalta – siitäkin huolimatta, että se sotii esimerkiksi kansanvallasta syvästi närkästyneen oligarkki Osmo CheGuevaran ajatusmaailmaa vastaan. Odea nimittäin nakertaa tässä asiassa kaikkein syvimmältä se, että kansa äänesti näin hallituksen ja useimpien puolueiden vetoomuksista huolimatta.
ei sopiva äänestyksen aihe
pettynyt | 29.11.2009 15:21
Tämä ei osoita muuta kuin sen, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Mihin on kadonnut länsimainen uskonnonvapaus? Se koskee myös muslimeja. Islamin uskon harjoittamisen kieltämisestä seuraa vain katkeruus ja radikaalisten islamilaisten ryhmien suosion kasvu. Kuka vielä muistaa ensimmäiset kristityt? Hekin olivat nykyisiin kirkkokuntien jäseniin verrattuina erittäin ideologista ja näkemyksiltään radikaalia sakkia, koska tulivat uskostaan vainotuiksi. Tällaista kansanäänestystä ei olisi pitänyt lainkaan järjestää, koska tässä länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen syvimmät periaatteet muutettiin irvikuvakseen, kun suvaitsematon väkijoukko päästettiin melskaamaan lainsäädännössä. Vain soihdut puuttuvat.
😀
Huono kansa? Vääriä päätöksiä? Ajatusrikos? Väärin äänestetty?
Ei vaan jotain aivan muuta. Parlamentarismi on (sivistystason noustua tälle tasolle) muuttunut feodalismin kaltaiseksi riippakiveksi ja poliittiseksi muinaisjäänteeksi.
Suora demokratia on tätä päivää ja tulevaisuutta.
Lähteet: HS, STT,YLE, Reuters
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin:
Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin
Axel Oxenstierna:
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur.
Onnea matkaan, lapsikullat. Yrittäkää selviytyä.
Ikävä velvollisuuteni on kertoa, että jos syttyy sota teikäläisten ja esimerkiksi minun tuntemieni mamujen välillä — joista useimmat ovat kelpo ihmisiä — me olemme siinä sodassa eri puolilla.
Yritän olla oksentamatta, kun ruumiinne likoavat puroissa ja mätänevät metsiin.
Vihfreä humanisti Ville Komsi
maaliskuu 2023
ma
ti
ke
to
pe
la
su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
DISCLAIMER!
Tämä blogi sisältää kirjoittajan henkilökohtaisia poliittisia mielipiteitä. Niitä ei pidä - eikä saa - ottaa totuuksina.
Vieraskirjaan kirjoitetuista mielipiteistä sekä kirjoitusteni kommentointiosioihin jätetyistä kommenteista vastaa jokainen kommentoija juridisesti itse.
Panu Höglund ja humanismi
Minusta olisi ihan hyvä jos muslimiterroristit tulisivat ja räjäyttäisivät hengiltä sinut ja kaikki vastenmieliset aateveljesi. Älä yhtään kuvittele että kukaan kunnon ihminen tuntisi pätkääkään
myötätuntoa sinua kohtaan.Panu Höglund turkulainen humanisti
Christopher Caldwell
Ruotsin suurimmat maahanmuutto-ongelmat eivät välttämättä liity ainoastaan rikollisuuteen, työttömyyteen ja ääri-islamilaisuuteen , vaan johonkin muuhun asiaan erillisenä kokonaisuutena.
Siihen, että Ruotsiin tulevat maahanmuuttajat ymmärtävät täydellisesti sen, että ruotsalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.
Netin muukalaisviha koetaan vakavana uhkana myös siksi, että maahanmuuton odotetaan jatkossa lisääntyvän. Euroopasta on jo esimerkkejä siitä, kuinka maahanmuuttajien ja kantaväestön arkisetkin kärhämät voivat kärjistyä polttoiskuiksi ja mellakoiksi.
Pitäisin tärkeänä, ettei tilannetta päästetä sellaiseksi kuin se on eräissä muissa maissa, Ruotsissa ja Länsi-EuroopassaValtionsyyttäjä Mika Illman
Tiivistys sananvapauden rajoittamispyrkimyksistä
Väärästä mielipiteestä rankaiseminen kertoo lähinnä sen, ettei yhteiskunnalla ole perusteltua vastausta esitettyihin argumentteihin. Normaalissa väittelyssä sitä voisi pitää täydellisenä epäonnistumisena. Jos yhden yksilön ylilyönnit ovat ainoa perustelu miksi koko yhteiskunnan mielipidekirjoittelu pitäisi saada kuriin, ollaan aika heikolla pohjalla.Nimimerkki vastakiiski HS 6.5.2008 10:33
Viikon mokutus
Vähemmistövaltuutetun mukaan erityisesti ylikorostuneet kielitaitovaatimukset vaikeuttavat maahanmuuttajien työllistymistä.Johanna Suurpää, vähemmistövaltuutettu , Helsingin Sanomat 23.5.2008
Mika Illman ääneen lausumisesta
Demokraattisessa maassa hallitusta ja sen harjoittamaa politiikkaa tulee voida arvostella voimakkaastikin ja ulkomaalaispolitiikka on yksi sen osa. Jos siihen sisältyy samalla ulkomaalaisten arvostelu, sekin on hyväksyttävä, jos sitä ei ääneen lausuta.
Ei kai Suomessa?
Sananvapauden päivänä halutaan myös muistuttaa, että maailmassa on kymmeniä valtioita, jotka rajoittavat vapaata tiedonvälitystä ja ihmisten oikeutta ilmaista mielipiteitään
HS, Sananvapauden päivänä, 3.5.2008
Ns. positiivinen syrjintä lainsäädännössä
Syrjintälaki 7§
Tällä lailla ei estetä sellaisia erityistoimenpiteitä, joiden tavoitteena on tosiasiallisen yhdenvertaisuuden saavuttaminen 6 §:n 1 momentissa tarkoitetusta syrjinnästä johtuvien haittojen ehkäisemiseksi tai lievittämiseksi (positiivinen erityiskohtelu).
Astrid Thors:
Ei pitäisi olla niin suurta väliä sillä, millä perusteilla ihminen on Suomeen tullut. Perheen käsitettä laajentamalla houkuttelemme helpommin uusia maahanmuuttajia.
Niinkö?
Maahanmuuttajat sinänsä eivät ole tuoneet mitään huonoa. Toki on joitain heihin liittyviä negatiivisia ilmiöitä, mutta ne eivät ole maahanmuuttajien vaan yhteiskunnan tuottamia.
Camilla Haavisto
Suomalaisuudesta sanottua
Ruotsalaisesta näkökulmasta neanderthalit itärajan takana elävät eri aikavyöhykkeellä. En tarkoita Itä-Euroopan aikaa – jota Suomessa kellotetaan – vaan aikaa pari jääkautta sitten.
Touhukkaat möyhäkäiset teroittelevat nuolenkärkiä idän sapelihammastiikerin varalta ja örjähtelevät ohi kulkevien naisten perään. Ruotsalaiset kulkevat hyvissä kengissä ja puhuvat kieliä – mitkä eivät sivumennen sanoen kumpikaan ole suomalaisministereiden tyypillisiä ominaisuuksia.
HS:n Tukholman kirjeenvaihtaja 30.3.2008 Kalle Koponen
Suomen perustuslain 14 §:ssä sanottua
Julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon.
Mika Illman väitöskirjastaan
Kriminalisoinnin tarkoituksena on viime kädessä suojata pluralistista yhteiskuntaa rangaistusuhan avulla.
Kullervo Kalervonpoika 